Takseja liikaa, kuskeja liian vähän oli ennen

Takseista oli ylitarjontaa jo 2016 ainakin helsingissä vaikka ala oli tiukasti säännelty.
Helsingin sanomien kaupunkilehti kirjoitti 8.9.2016
"Kuskeista on pulaa, kaupungissa on takseista ylitarjontaa."
"Takseihin ei riitä halukkaita kuljettajia"
"Harvaa houkuttaa työ, jossa hankalat työajat ja pienet palkat kulkevat käsi kädessä"
"Työajat ovat epämukavia, eikä palkka täysin vastaa menetettyä vapaa aikaa, sanoo suomen taksiliiton varapuheenjohtaja, espoolainen taksiautoilija."
"Matalapalkka ammateissa on kaikilla toimialoilla työvoimapula, sanoo taksiliiton toimitusjohtaja"
"Ihmiset eivät elä niillä ansioilla, joita matalapalkka-ammateissa on. Ihmiset eivät tule niillä palkoilla töihin"

Miten tänä päivänä, onko tilanne parempi?
20207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Uutinen on täyttä valhetta. Taksikuskeilla on aivan liian korkea palkka työn olemattomaan haastavuuten nähden. Taksikuskin työ on rentoa ja erittäin helppoa autossa istumista. Silloin kun kuski ei istu autossa, hän joko polttaa tupakkaa jossain missä ei saisi tai sitten istuskelee munkkikahvilla alueen kalleimmalla huoltoasemalla.

Hämmästelen suuresti niitä jotka kehtaavat väittää, että taksikuskit tienaisivat muka liian vähän. Jos se olisi totta niin yhdelläkään kuskilla ei olisi varaa istuskella suurinta osaa työajastaan kahvilla/tupakalla eikä yhdelläkään myöskään olisi varaa valita asiakkaitaan.

Äänestä
  • Hämmästele vaan kun et tiedä alasta mitään, sivullisena on helppo huudella.

    1Äänestä

  • Tähän lisäisin viellä, että asiaa tukee se, että melkein kaikilla taksikuskeilla on Mersut taiVolvot alla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tähän lisäisin viellä, että asiaa tukee se, että melkein kaikilla taksikuskeilla on Mersut taiVolvot alla.

    Juuri näin. Jos taksialalla oikeasti tienaisi vähän niin silloin kuskit ajelisivat vähintään 10 vuotta vanhoilla halvoilla autoilla, kuten Citroëneilla ja Renaulteilla. Mutta ei, joka ikinen kuski ajaa uudella ja kalliilla kulkuneuvolla. Alalla muka tienaa vähän...hah hah!

    Nyt hopi hopi taksin rattiin. Niin ei sinunkaan tarvitse olla katellinen. Mut tuskin sinulla riittää äly thän ammattiin.

    Äänestä

  • Seuraavassa muutamia poimintoja artikkeleista, joissa tietoa taksityön terveysvaikutuksista ja työturvallisuuteen liittyvistä seikoista alasta kiinnostuneiden tiedoksi.

    Palstan vakiotrollia en pysty valitettavasti auttamaan, koska hän on jo ilmeisesti inhimillisen avun ulkopuolella.

    Nämä ovat 10 vaarallisinta ammattia - mittarina kuolleisuus

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0adbcca-167a-4ad7-be9d-5ad5e45f2425

    https://www.iltalehti.fi/diabetes/a/2579ca0b-7293-4108-bdf2-4f21039da7a5

    https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/201701272200054842

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraavassa muutamia poimintoja artikkeleista, joissa tietoa taksityön terveysvaikutuksista ja työturvallisuuteen liittyvistä seikoista alasta kiinnostuneiden tiedoksi.

    Palstan vakiotrollia en pysty valitettavasti auttamaan, koska hän on jo ilmeisesti inhimillisen avun ulkopuolella.

    Nämä ovat 10 vaarallisinta ammattia - mittarina kuolleisuus

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0adbcca-167a-4ad7-be9d-5ad5e45f2425

    https://www.iltalehti.fi/diabetes/a/2579ca0b-7293-4108-bdf2-4f21039da7a5

    https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/201701272200054842

    Koska taksikuskien kuolleisuudesta kertova linkki ei auennut, koetan toivottavasti paremmalla menestyksellä:

    Nämä ovat 10 vaarallisinta ammattia - mittarina kuolleisuus
    https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/2016070921554981
    Metsuri on yhdysvaltalaisen tilaston mukaan vaarallisin ammatti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt hopi hopi taksin rattiin. Niin ei sinunkaan tarvitse olla katellinen. Mut tuskin sinulla riittää äly thän ammattiin.

    Taksin ajaminen ei älyä vaadi ja siksi se onkin ihanteellinen työ, tai siis "työ", sinulle. Minun nykyinen työni on älyllisesti niin haastavaa, että yksikään taksikuski ei ikinä kykenisi ymmärtämään siitä edes yksinkertaisimpia perusasioita. Palkkanikin on sitten sen mukainen ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Jos taksialalla oikeasti tienaisi vähän niin silloin kuskit ajelisivat vähintään 10 vuotta vanhoilla halvoilla autoilla, kuten Citroëneilla ja Renaulteilla. Mutta ei, joka ikinen kuski ajaa uudella ja kalliilla kulkuneuvolla. Alalla muka tienaa vähän...hah hah!

    Bulgariassa esimerkiksi taksit ovat järjestään lähes 10 v vanhoja, ja siksi siellä kyyti onkin huomattavasti halvempi kuin Suomessa, jossa taksi-isännän pitää saada ministeritason palkkaa tekemättä juuri mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bulgariassa esimerkiksi taksit ovat järjestään lähes 10 v vanhoja, ja siksi siellä kyyti onkin huomattavasti halvempi kuin Suomessa, jossa taksi-isännän pitää saada ministeritason palkkaa tekemättä juuri mitään.

    Mitkäs mahtaa olla paikalliset palkat ja hintataso yleensä Bulgariassa?
    Kk- palkka lienee ehkä 200€/kk-.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkäs mahtaa olla paikalliset palkat ja hintataso yleensä Bulgariassa?
    Kk- palkka lienee ehkä 200€/kk-.

    Sama palkkataso pitäisi olla Suomessakin. Taksin ajaminen on niin helppoa, että ei siitä tuon enempää kannata maksaa täälläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska taksikuskien kuolleisuudesta kertova linkki ei auennut, koetan toivottavasti paremmalla menestyksellä:

    Nämä ovat 10 vaarallisinta ammattia - mittarina kuolleisuus
    https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/2016070921554981
    Metsuri on yhdysvaltalaisen tilaston mukaan vaarallisin ammatti.

    Yhdysvalloissa taksityö on hieman vaarallisempaa kuin Suomessa. Siellä takseja ryöstetään enemmän kuin täällä, koska maksutapana on useammin käteinen. Jenkeissä taksikuskeja tapetaan noin 10 henkilöä per 100000 henkilöä vuodessa. Suomessa luvut ovat hieman erilaisia.

    Ja suurin syy taksikuskien terveystilanteeseen on elämäntavat. Istutaan vaan ja haetaan mäkin autokaistalta ruokaa. Sit haetaan kahvia ja pullaa shelliltä ja vedetään röökiä joka asiakkaan välissä. Menkää katsomaan vaikka eltsun nesteelle mitä taksikuskit pääosin ostavat sieltä. Liikunnan harrastaminen ei ole lailla kiellettyä.

    Äänestä

  • Hanki ajokortti taksilupa ja ala ajamaan ihanneammatissasi - Jakomäen rakki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvalloissa taksityö on hieman vaarallisempaa kuin Suomessa. Siellä takseja ryöstetään enemmän kuin täällä, koska maksutapana on useammin käteinen. Jenkeissä taksikuskeja tapetaan noin 10 henkilöä per 100000 henkilöä vuodessa. Suomessa luvut ovat hieman erilaisia.

    Ja suurin syy taksikuskien terveystilanteeseen on elämäntavat. Istutaan vaan ja haetaan mäkin autokaistalta ruokaa. Sit haetaan kahvia ja pullaa shelliltä ja vedetään röökiä joka asiakkaan välissä. Menkää katsomaan vaikka eltsun nesteelle mitä taksikuskit pääosin ostavat sieltä. Liikunnan harrastaminen ei ole lailla kiellettyä.

    Eivät ehdi, eivätkä jaksa harrastaa liikuntaa. Työtahti on 4x 06-18 2 vapaapäivää ja 4x18-06. Koita siinä harrastaa liikuntaa, kun suurin osa vapaa-ajasta menee nukkumiseen ja työmatkoihin.

    Mene itse punttisalille Jakomäen ruipelo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama palkkataso pitäisi olla Suomessakin. Taksin ajaminen on niin helppoa, että ei siitä tuon enempää kannata maksaa täälläkään.

    No miten tänne nyt samat hinta ja palkkatasot taksella meinaat saada!? Puupää se on ihan yhtä kallista muuallakin..jossain tienaa 10 ja maksaa euron, jossain tienää euron ja maksaa 0,10cent..suhteessa se on ihan sama

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miten tänne nyt samat hinta ja palkkatasot taksella meinaat saada!? Puupää se on ihan yhtä kallista muuallakin..jossain tienaa 10 ja maksaa euron, jossain tienää euron ja maksaa 0,10cent..suhteessa se on ihan sama

    Olipa taas sekavasti kirjoitettu viesti mutta mitäpä muuta taksisuharilta voi odottaakaan. 200 euroa kuussa on sopiva palkka suharille. PISTE.

    Äänestä

Nähtävästi palkat on kohdillaan kun autoja on niin paljon liikenteessä. Jos alalta ei saisi kunnon palkkaa niin tyhmähän pitää olla jos siellä ajelee. Ahkera työntekijä löytää kyllä töitä muiltakin aloilta. Toki muilla aloilla töitä tehdään koko työvuoron ajan eikä notkuta kavereiden kanssa tolpilla.

Miksi ette käytä odotusaikoja johonkin hyödylliseen? Vaikka opiskeluun tai puhelinmyyntiin yms. mistä saisi lisäansiota. Ala on avautunut kilpailulle eikä kartellin tarjoama liikevaihto ole enää saavutettavissa.

Äänestä
  • Juu ei viitti vaihtaa kun tulee niin hyvin rahaa, nyt oon saanu 5 tunnin ajoilla 7,500e/kk, enemmän vapaa aikaa ja paremmin rahaa kuin muissa töissä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu ei viitti vaihtaa kun tulee niin hyvin rahaa, nyt oon saanu 5 tunnin ajoilla 7,500e/kk, enemmän vapaa aikaa ja paremmin rahaa kuin muissa töissä!

    Heh! Miksi laitoit vitosen perään kaksi nollaa? Tuosta voi melkein saada käsityksen, että olisit muka tienannut tuhansia euroja.

    Äänestä

Nämä huutelijat voivat vapaasti yrittää elää ko työllä…. Vain idiootit ottaa kantaa asioihin joista ei itsellä hajua eikä kokemusta. Säälittäviä olette🥶

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Takseista oli ylitarjontaa jo 2016 ainakin helsingissä vaikka ala oli tiukasti säännelty.
Helsingin sanomien kaupunkilehti kirjoitti 8.9.2016
"Kuskeista on pulaa, kaupungissa on takseista ylitarjontaa."
"Takseihin ei riitä halukkaita kuljettajia"
"Harvaa houkuttaa työ, jossa hankalat työajat ja pienet palkat kulkevat käsi kädessä"
"Työajat ovat epämukavia, eikä palkka täysin vastaa menetettyä vapaa aikaa, sanoo suomen taksiliiton varapuheenjohtaja, espoolainen taksiautoilija."
"Matalapalkka ammateissa on kaikilla toimialoilla työvoimapula, sanoo taksiliiton toimitusjohtaja"
"Ihmiset eivät elä niillä ansioilla, joita matalapalkka-ammateissa on. Ihmiset eivät tule niillä palkoilla töihin"

Miten tänä päivänä, onko tilanne parempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu