Tilanne kiristyy Yhdysvalloissa.
Sisällissota todennäköistä Usa:ssa vuoden sisällä.
https://yle.fi/uutiset/3-11466073
Sisällissota todennäköistä Usa:ssa vuoden sisällä.
https://yle.fi/uutiset/3-11466073
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 692
Vanhimmat
USA:ssa on sisällissota käynnissä.
Konetuliasein varustautuneet aseryhmät antoivat viranomaisille toimenpidevaatimuksia ja määräaikoja. Muissa maissa, mm. Suomessa viranomaiset antavat määräyksiä ja määräaikoja määräyksilleen. Itse asiassa näitä hirvittävin asein varustautuneita ryhmiä on nyt useampi ja asein varustautuneta viranomaisryhmiä on myöskin useita. On poliisia ja sotilasryhmiä, liittovaltion sotajoukot, jopa presidenttikin on lähettänyt omia ryhmiään taistelupaikoille.
Vastakkainasettelu tuottaa nyt suuren uhan koko maan ja maailman rauhalle. Voi kuvitella kun tuhannet tälläiset ihmiset kerääntyvät ja yksi sekopäisin avaa pikakivääritulen "vihollista" kohtaan, niin homma on valmis täysimittainen sisällissota.
Kyllä.
Ja onhan ihmisiä alettu jo keräämään talteen kaduiltakin. Tunnuksettomat mustat autot kiertelevät kaduilla ja metsästävät tavan kansalaisia... Eikä heidän kohtalosta tiedä kukaan.
Sanoisin että Yhdysvallat on tällä hetkellä kuumin paikka maailmassa.
Kytevä ryytitynnyri jonka räjähdys on vain ajan kysymys.
Eipä tuota enää ennustaa tartte. Se on jo menossa.
” Eipä tuota enää ennustaa tartte. Se on jo menossa.”
Onko? Ihme kyllä ei TV:n teksti-tv ole moisesta kuullut? Stallarilla on ensikäden tietoa?
Just, tiedonvälitystä 90-luvulta, ei ihme että nasset on asioista niin pihalla. Kaikki tieto pitää olla pureksittuna nasselle valmiiksi, mielellään tekstitv:n ruutu kokoon tiivistettynä.
Kuuluisuuteen noussut McCloskeyn pariskunta puolusti aseistautuneina kartanoaan BLM-mellakoitsijoilta St. Lousissa, Yhdysvalloissa. Poliisi takavarikoi isännän omistaman rynnäkkökiväärin, mutta asiasta kuullut aseliike ilmoitti lahjoittavansa uuden.
https://mvlehti.net/2020/07/14/st-louisin-viranomaiset-takavarikoivat-kotiaan-puolustaneen-pariskunnan-rynnakkokivaarin-aseliike-lahjoitti-tilalle-uuden/
Usa:n keskuspankin omistaa Vapaamuurarit Joilta USA ostaa dollarinsa. Samat tahot perustivat WHO joka mukamas on huolissaan koronasta. Satoja vuosia USA hallinto on ollut Muurari veljeskunnan temellyskenttä. EU- perusti 7 viisats muuraria jotka nyt ottivat korona velalla koko suomen hallintaansa. Kansalle syötetään palturia näemme kuinka poliisi voimat suojelevat kokouksissa hallitsijoitaan konepistoolein panssarimersuin.
” Kaikki tieto pitää olla pureksittuna nasselle valmiiksi, mielellään tekstitv:n ruutu kokoon tiivistettynä.”
Todistaa vain sitä, että kaikki väitteet halutaan todentaa!
Tiltuleirissä on helpompaa! Sen kun spitetään omassa päässä ja sisällissota on USA:ssa alkanut tasaisesti viikon välein jo huhtikuusta lähtien!
Et sinä Syyrian tai Libyankaan tilanteestakaan mitään tiedä, vaikka sielä on täysi sota menossa. TV:n teksti-tv ole moisesta kuullut?
USAlaiset miehittäjät vittuun euroopasta.
USA ei miehitä Euroopassa mitään maata, mutta Venäjä kyllä miehittää osia Georgiasta, Moldovasta ja Ukrainasta. Kai toivot kovasti heidänkin poistuvan omalle maalleen?
venäläisiä henkilöitä siellä on , mutta valtiona Venäjä ei ole mukana.
Valehtelet. Niissä on Venäjän armeija Putinin käskystä ja se ptiää yllä miehitystä ja Ukrainassa jopa sotatilaa. Se, että Venäjä itse kiistää olevansa osapuoli ei tarkoita muuta kuin, että tuo rikollisvaltio valhetelee rikoksistaan.
Trump tuhoo koko usan.
Olen samaa mieltä!
Niin tuhoo.
Käyttääköhän johto viidettä artiklaa?
samaa mieltä!
Kannatan myös minä!
Kuin myös.
Stallari elää vakaammassa yhteiskunnassa kuin jenkki. Hän on osa maailman onnellisinta kansakuntaa.
Totta, saimaan ääni.
Valehtelet ! Kai se on mukana valtionakin kun jakaa Georgian maakunnissa ja Krimillä Venäjän passeja!
” Käyttääköhän johto viidettä artiklaa?”
Mihin? Ei USA:han ole mikään ulkopuolinen sotajoukko hyökännyt ja se ’sisällissotakin’ on Tiltujen toiveajattelua!
Rahaton usa ei koskaan voi maksaa velkojaan
https://sputniknews.com/analysis/202009051080375191-the-notion-that-us-debt-can-ever-be-paid-back-is-ridiculous-analyst-says/
Ai sinun luoksesi? Ei kiitos.
USA miehittää eurooppaa, ja sen on loputtava!
USA ei miehitä Eurooppaa, vaan se on täällä puolustamassa Eurooppaa sotakiimaiselta Venäjältä. Jos USA lähtii Euroopasta, tänne tulisi suursota, kun Venäjä yrittäisi saada entiset ja Neuvostoliiton entiset vasallimaat taas hallintaansa.
minä myös.
kannatan
Täysin samaa mieltä!
jenkit pois euroopasta.
Kannatetaan.
Eivät he mitään miehitä vaan suojaavat Baltian ja Puolan!
Kokeneet pohjoismaiset diplomaatit varoittavat USA:n kärjistyneen tilanteen johtavan vääjäämättä totaaliseen sisällissotaan.
Trumppilaiset harvenevat. Taliban säkittää jenkki poitsuja ja kohta niitä panaan säkkiin Libyassa ja Syyriassakin.
"Kokeneet pohjoismaiset diplomaatit varoittavat USA:n kärjistyneen tilanteen johtavan vääjäämättä totaaliseen sisällissotaan."
Höpö höpö. Yksikään diplomaatti ei ole väittänyt mitään tuollaista. Lapsellista paniikin lietsomista.
” Kokeneet pohjoismaiset diplomaatit varoittavat USA:n kärjistyneen tilanteen johtavan vääjäämättä totaaliseen sisällissotaan.”
Eli sama suomeksi: palstan molemmat stallarit arvailee toivorikkaasti keskenään?
”Trumppilaiset harvenevat. ”
Toivottavasti!
”Taliban säkittää jenkki poitsuja ja kohta niitä panaan säkkiin Libyassa ja Syyriassakin.”
Ja uusi toivorikas stallariennustus? Sotatoimet ovat olleet viime kuukausia kovin säästöliekillä!
Sisällissota on USA:sa alkanut JO!
” Sisällissota on USA:sa alkanut JO!”
Ilman, että ylittää uutiskynnystä? Erikoista?
Suomen valtamediasta voi lukea vain valeuutisia. USA:ssa on paha Trump eikä mitään muuta.
Valemedia pitää kotimaasamme pintansa.
Miehitys Loppukoot, Jenkit kotiin!
Trumpetti pommiiti beirutia
Venäläinen laiva oli tuonut räjähteet sinne.
Trumpin edeltäjät veivät jenkit Libyaan ja Syyriaan, samoin Afganistaniin, poislähtö on vaikeampaa.
Kyllä!
jenkit kotiin!
Kyllä, kotiin vaan.
” Kokeneet pohjoismaiset diplomaatit varoittavat USA:n kärjistyneen tilanteen johtavan vääjäämättä totaaliseen sisällissotaan.”
TODELLISUUDESSA ”Kokeneet pohjoismaiset diplomaatit” ovat = palstan molemmat toivorikkaat stallarit!
Terroristit riehuvat useissa osavaltioissa.
Mellakointi ja anarkia ravistelee Yhdysvaltoja viikosta ja kuukaudesta toiseen. Samalla kun tilanne näyttää yhä enemmän sisällissodalta, YK on antanut määräyksen, ettei presidentti Trump saisi käyttää voimakeinoja tilanteen rauhoittamiseksi.
Kovat mellakat ovat käynnissä mm. Austinissa ja Portlandissa. Ainakin yksi mellakoitsija sai surmansa Austinissa viikonlopun levottomuuksissa.
Samaan aikaan YK on puuttunut Yhdysvaltojen tilanteeseen ja vaatii, ettei presidentti saisi käyttää voimakeinoja ”rauhanomaisten mielenosoittajien” taltuttamiseen. YK:n mukaan kaikki voimakeinot on lopetettava.
Presidentti Donald Trump on varoittanut, että miljardööri Bill Gatesin hallitsema YK haluaa sulkea Yhdysvallat pysyvästi.
Ns. ”rauhanomaiset mielenosoittajat” Portlandissa käyttävät poliisia vastaan mm. lasereita, ilotulitteita, häikäisyvaloja…
” Kovat mellakat ovat käynnissä mm. Austinissa ja Portlandissa. Ainakin yksi mellakoitsija sai surmansa Austinissa viikonlopun levottomuuksissa.”
Kuulostaa vakavalta ja kovalta? Maassa kun ei ole väkeä kuin 329 miljoonaa?
Jenkit pois euroopasta.
Kannatan.
K ollimaattori kova trump usa fani!
jaa toi h
omo
samoin.
Sitä se on!
kannatan!
Mistäpä huoliutua seuraavaksi sitten, kun ihminen on mitä on.
No, koronasta ainakin, vai oletko toista mieltä?
Koronatilastoja verrattiin vuoden 2017 kausiinfluenssa tilastoihin ja kas, mitä huomattiin?
Kuolleitten määrä oli suurempi 2017 kuin nyt kaikki korokuolemiksi lasketut koko euroopan mittakaavalla.
Repikää tästä ja miten meitä huijataan ja aivopestään.
Olisiko suunnitelmallinen sosiaalinen testi?
Pandemian aikaisia tuloksia käytetään joka tapauksessa jatkossa sosiaaliseen kontrolliin.
Globalistit yrittävät löytää konsteja yhtenäiseen maailmankontrolliin. Siksi nationalismia haukutaan.
brysseli, saksa ja ranska varmisti, että
USAlla ei ole silmät auki, eikä resursseja
nousta maihin vapauttamaan
eurooppaa saksan valloitukselta
kuten viimesodassa
USA sisäinen levottomuus on tekemällä tehty
suomen lehdistön käytös on siitä todiste
Siihen sisällissotaan Trump ja Putin nimenomaan pyrkivät.
Ja Putin sitten vielä "kusettaa" jatkuvasti tyhmää Trumppia ihan 100.0.
Siellä jenkkilän poliiseilla on nykyään muuten vastassa jo hampaisiin asti aseistetut puolisotilaalliset joukot, ja ne ampuvat vielä viranomaisia suoraan kohti kovilla kudeilla.
Aika mielenkiintoiset pressanvaalit tulossa nyt jenkkilässä. Kun liinatukka on jo täysin etukäteen ilmoittanut ettei lainkaan hyväksy tappiotaan vaan aselliset kahinat sitten vasta alkavatkin.
Joojoo nii tietysti.
Jenkit poies euroopasta.
kannatan
BLM-liikehdintä on viemässä mellakoiden ja ryöstelyn siivittämänä Yhdysvaltoja kohti sisällissotaa. Tuhansien aseistettujen NFAC-separatistien marssi Louisvillessä antaa varoituksen siitä, että uhattu aseellinen konflikti Yhdysvalloissa on lähestymässä.
NFAC-militanttien komentaja ’Grandmaster Jay’ – oikealta nimeltään John Fitzgerald Johnson teki selväksi, etteivät he pelkää käyttää väkivaltaa.
”Olemme kaikki entisiä sotilaita, olemme erittäin kurinalaisia, olemme kaikki asiantuntijoita ampumisessa”, hän sanoi haastattelussa. ”Emme halua neuvotella, emme laulaa kappaleita, emme tuo merkkejä aseelliseen taisteluun. Olemme ”silmästä silmälle” -järjestö.”
Terroristit, jotka nyt hulinoivat jenkeissä, on menneen politiikan suora jatke, siis tarkoin suunniteltua toimintaa.
Tärkein juttu on torpata Trumpin jatkomahdollisuudet ja tämä terrorisointi ja väkivalta on se viimeinen oljenkorsi....taikka ihan viimeinen on väärennetty vaalitulos.
Miltei kaikki on nyt sallittua, kunhan sillä tehdään Trumpille hallaa.
Noinhan asia on.
jännä nyt seurata että onko esimerkiksi Usan armeija loppuvuodesta enää Trumpin tukena.
Donald Trump valitaan uudestaan Yhdysvaltojen presidentiksi marraskuussa, ja mellakat Yhdysvalloissa vain jatkuvat ja voivat todellakin eskaloitua jopa sisällissodaksi.
Please,+ystävät,+älkää+muodostako+valtamediasta+käsitystä+mitä+täällä+USA:ssa+tapahtuu!
Teksti+on+Yhdysvalloissa+jo+yli+20+vuotta+asuneen+ja+siellä+edelleen+asuvan+Satu+Rogersin+FB-sivulleen+kirjoittama.+Teksti+kertoo+Yhdysvaltain+todellisuudesta,+joka+on+täysin+toisenlainen+kuin+Yle,+HS,+IL,+IS+ja+monet+muut+suomalaismediat+kertovat.
Satu+Rogers+kirjoittaa:
”Vilkaisin+juuri+Hesarin+uutisointia+täältä+USA:sta.+Jos+muukin+suomalaismedia+on+Hesarin+kanssa+samoilla+linjoilla,+niin+PLEASE,+ystäväni+Suomessa+alkaa+muodostako+siitä+käsitystänne+siitä+mitä+täällä+Yhdysvalloissa+oikeasti+tapahtuu.
”Täydellisen+myrskyn+ainekset”+eivät+ole+siinä+liberaalivasemmiston+ja+sen+propaganda-kasivarren,+CNN:n+tekaisemassa+mahdollisuudessa,+että+”mitä+jos+Trump+häviää+vaalit,+mutta+ei+suostu+myöntämään+tappiotaan?”+(HS,+22.7.20).+Täydellinen+myrsky+on+täällä+jo+nyt.
Luotan+siihen,+että+asiasta+kiinnostuneet+ovat+hyvin+perillä+siitä,+että+Yhdysvaltojen+suurten+kaupunkien+kadut+ovat+muuttumassa+sotatantereiksi.+Joten+annan+vain+yhden+esimerkin:+Chicagossa+murhat+ovat+lisääntyneet+51+%+verrattuna+vastaavaan+aikaan+viime+vuonna+–+niin+kuin+ylipäätään+vakivaltaiset+rikokset+monessa+muussakin+demokraattien+hallitsemassa+suuressa+kaupungissa+ovat+räjähdysmäisesti+lisääntyneet+kesä-heinäkuun+aikana.
Näissä kaupungeissa pormestari ja/tai kuvernööri on estänyt poliisia pelastamasta ihmishenkiä vetämällä poliisilta maton jalkojen alta, eli hyökkäämällä poliisia vastaan ei vain sanallisesti ja vaatimalla poliisin rahoituksen poistamista vaan myös katsomalla sormien läpi, kun ns. rauhanomaiset mielenosoittajat hyökkäävät poliisia vastaan tiiliskivin, jäädytetyin vesipulloin, tuoleilla yms.
Samalla nämä johtajat syyttävät Trumpia diktatuurista tai perustuslain vastaisesta toiminnasta, kun hän – ja kaikki normaalit ihmiset – haluaa verenvuodatuksen loppuvan ja siten tarjoaa liittovaltion joukkojen apua rikosaallon hillitsemiseksi, keskikaupungeilla olevien yritysten varjelemiseksi ja järjestyksen palauttamiseksi… jonka avun demokraattipormestarit ja -kuvernöörit ovat pääsääntöisesti torjuneet.
Tärkein juttu on torpata Trumpin jatkomahdollisuudet ja tämä terrorisointi ja väkivalta on se viimeinen oljenkorsi....taikka ihan viimeinen on väärennetty vaalitulos.
Miltei kaikki on nyt sallittua, kunhan sillä tehdään Trumpille hallaa.
USA näivettyy "Trumppien" ahneuteen. Ja pedofiliaan.
kyllä.
Trumpin piti tuhota koronaviruksella kiinan talous, sekin meni omaan nilkkaan.
Seattlen mellakat: Poliisipäällikkö varoittaa – lait eivät enää päde
Emme voi taata kansalaisten turvallisuutta. Väestö saattaa olla oman onnensa nojassa. Poliiseja ei voi lähettää vaarallisiin tilanteisiin ilman asianmukaisia joukkojen hallintavälineitä. Näin sanoo Seattlen poliisipäällikkö viestissään asukkaille.
Kaupunginjohto kielsi poliisia käyttämästä kyynelkaasua, pippurisumutetta ja muita ei-tappavia välineitä tilannehallinnassa. Määräys astui voimaan sunnuntaina 26. heinäkuuta. Poliisipäällikkö Carmen Best sanoo, että tilanteissa joudutaan nyt menettelemään toisin kuin aiemmin.
Voi myös olla, ettei poliiseja lähetetä lainkaan vaarallisiin tilanteisiin heidän oman turvallisuutensa tähden. Silloin kansalaiset ovat oman onnensa nojassa ja joutuvat itse puolustamaan itseään, korostaa Best. Hän lähetti tilanteesta julkisen viestin asukkaille ja liikkeiden omistajille ja on ottanut yhteyttä myös kaupunginjohtoon.
"Kaupunginjohto kielsi poliisia käyttämästä kyynelkaasua, pippurisumutetta ja muita ei-tappavia välineitä tilannehallinnassa."
Venäjällä taas poliisit määrätään käyttämään niitä ja lisäksi suositellaan Pamppua,AK-47, rynnäkkövaunuja, Novitsok kranaatteja, sakin hivutusta sekä raajojen katkaisua.
Mitä ihmettä sekoilet?
Sillä eihän Venäjällä nyt lainkaan mellakoida mitenkään väkivaltaisesti niin kuin nykyään Yhdysvalloissa mellakoidaan.
Nykyäänhän me täällä Suomesakin saamme ihan päivittäin lukea päivän lehdistä kuinka jossain päin Yhdysvaltoja Yhdysvaltain kansalaiset ottavat väkivaltaisesti ja aseellisesti yhteen viranomaisten kanssa.
” Sillä eihän Venäjällä nyt lainkaan mellakoida mitenkään väkivaltaisesti niin kuin nykyään Yhdysvalloissa mellakoidaan.”
Venäjällä rauhallinenkin mielenosoitus näyttää väkivaltaiselta, koska Venäjän poliisi hakkaa mielenosoittajia kuin ’vierasta sikaa’! Etkö katso tv:tä?
En usko sinua
Mielikuvituksesi on näköjään nyt vain todella vilkas. Ei Venäjällä viranomaiset todellakaan tapa ja murhaa oman maan kansalaisiaan ihan joka päivä, niin kuin Usa:ssa nykyään tapahtuu.
Venäjä on sivistysmaa USA:n verrattuna.
Totta.
Seattlessa, Portlandissa, New Yorkissa, Chicagossa ja monissa muissa paikoissa, koska hallinnot, jotka ovat niin kutsuttujen ”liberaalien” demokraattien johtamia, ovat päättäneet, että jostain syystä suoritetaan hyökkäys paitsi poliisivoimia, myös viattomia sivullisia vastaan; ampumalla lapsia, vanhempia ja ketä tahansa, joka sattuu olemaan mellakkapaikkojen lähellä.
Ja auta armias, että puhut Black Lives Matteria vastaan , koska silloin elämääsi ja omaisuuttasi uhkaa hyökkäys ilman suojelua. Tämän suojelun pitäisi kuitenkin olla olemassa, koska sen maksavat veronmaksajat.
Poliisi valvoo lakia, mutta kun kaupungin hallinnot tekevät lain, ettei se suojele kaikkia, mitä silloin tulisi tehdä?
Tässä tapauksessa on erittäin todennäköistä, että Seattlen kansalaiset ottavat asiat omiin käsiinsä. Koska poliisi ei valvo enää rauhaa ja hiljaisuutta kaduilla, vastuu on siirtynyt Seattlen kansalaisille.”
USA:n ruumis visvaantuu, käydä ropsottelee, turpoaa ja hajoaa omaan mahdottomuuteensa.
Usa velkaantuu hotittomasti.. Yli 200x bkt
Ottaakohan etelävaltiot vanhan lippunsa taas käyttöön?
Tuskinpa ottaa.
Sillä nythän jenkit tappevat keskenään ihonvärin mukaan.
Rasismi räjähtää Trumpin käsiin Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana.
Etelävaltiot haluavat Jenkkilästä eroon.
Iso maa ja aina ihan sekopää pressa.
Hurjaa on sota Yhdysvalloissa,ilta-sanomat lähetti sodasta päivällä livelähetystä
Tarkoitatko sitä Ron Jeremyä Putten kanssa videota?
Ron Jeremy on Juu... Sionisti ja siis Trumpin kaveri ja Melanian puikottaja.
ei kun padan parrua.
Muunlaista sotaa ei tunnu löytyvän:=D
Usassa nykyään tapetaan viranomaisten toimesta värillisiä ihmisiä ihan joka päivä.
Kyllä siitä sisällissota vielä saadaan jenkkiläänkin.
USA:ssa on sisällissota käynnissä paraikaa.
Natolasien läpi sitä ei ilmeisesti näe.
Donald Trump kannattajineen pystyy halutessaan aloittamaan sisällissodan Yhdysvalloissa ihan koska tahansa.
Tuskinpa vain!
Kyllä rahalla saa ja hevosella pääsee.
Velkarahalla ;D
Ja suotavakin.
Yhdysvallat alkaa muistuttaa banaanivaltiota jossa se paras demokratia näkyy aina vain sieltä kiväärinpiipun takaa.
Osuva kommentti sinulta.
Koronakriisi runteli pahoin Yhdysvaltoja – talous supistui kolmanneksella.
Se tietää sotaa, mutta tietää se paljon muutakin.
Saattaa siellä jotain kapinointia tulla jos väki näkee laajemmin nälkää ja jää asunnottomaksi. Sisällisodan edellytyksenä on että miljadöörien deep state kumotaan ja sitä tukeva puoluevalta ja tuskinpa siihen isollakaan porukalla rahkeita riittää eikä tietämystä
Työttömyyys Usa:ssa on nyt tämän koronan vuoksi räjähtänyt käsiin.
Ja nyt kun jenkkilän työttömille ihmisille tulee sitten jossain vaiheessa nälkä, nyt kun eihän Usa:ssa ole nyt olemassa edes minkäänlaista sosiaalihuoltoa, niin ei se muuta tarvitse. Sitten lähdetään aseiden kanssa metsästämään sitä ruokaa vaikka väkisin.
juuri noin on asia.
USA:ssa oli 30-luvulla paljon syvempi lama eikä se johtanut mihinkään sotiin!
Mutta nyt on eletty vuosikymmeniä velaksi ja kupla on puhkeamassa.
Se kupla on jo puhjennut.
Paluuta normaaliin ei enää ole.
On menossa suuri 'huijaus' ja siihen kuuluu yhtenä elementtinä korona.
Tuomas Malinen on huippuekonomisti ja taitaa olla ainoa, joka uskaltaa sanoa suoraan myös tästä EU sekametelistä, mitä se on.
Tuskin ainakaan nyt tämän covid 19 virus mikään huijaus kumminkaan on.
Joka kolmas USA:ssa uskoo toiseen sisällissotaan ...
Trumpia tukeva moottoripyöräklubi uhkaa tarttua aseisiin, jos presidentti pannaan viralta
Toiseen sisällissotaan liittyvä retoriikka on nousussa maassa, joka on yhä pahemmin jakautunut kahtia.
"Piercy, 62, on yksi jäsen moottoripyöräklubissa, joka nimittää itseään Konfederaation veteraanien poikien (SCV) "mekanisoiduksi ratsuväeksi". Klubissa on noin 30 000 jäsentä ja se kuvaa itseään "ei-poliittiseksi perintöjärjestöksi", joka säilyttää vuosien 1861-1965 sisällissodan etelävaltioiden sotilaiden historiaa ja perintöä.
Hän on myös kiivas presidentti Donald Trumpin kannattaja."
Toivottavasti Trumppi ampuu ydinaseilla kaikki mielenosoittajat maatakiertävälle radalle.
Yhteenotoilta ei ole vältytty.
Tässä mieltään osoittava hippi saa Trumpin kannattajan haulikosta.
https://www.youtube.com/watch?v=t6OBk9YBLQU
Jenkkien aseet on ihan parhaita!
https://youtu.be/t6OBk9YBLQU?t=73
Oiskohan Suomen natonassella mahdollisuuksia päästä palkkasotilaaksi jenkkeihin.
Kai NATO värvää sinnekin hyviä suomalaissotilaita.
” Oiskohan Suomen natonassella mahdollisuuksia päästä palkkasotilaaksi jenkkeihin.”
Miksi? Eihän siellä ole sotaa eikä palkkasotureita! Etkö itse voisi pyrkiä Valko-Venäjälle?
”Kai NATO värvää sinnekin hyviä suomalaissotilaita.”
Miten asia ylipäätään liittyy Natoon! Johon lisäksi Suomi ei edes kuulu! Mahtavia ovat Tiltulauman aasinsillat?
Sisällisodan pelko vain kasvaa. USA:n kansalaiset hankkivat EU-kanslaisuuksia.
"Tom Hanks sai Kreikan kansalaisuuden – juhli maan pääministerin kanssa"
Oho! Kato, mitä Tomppa teki? Vielä on 329 miljoonaa jäljellä.
Missäs ne Tarkkispojan sisällissodan linjat nyt kulkee?
Suunta näyttää olevan kiihtymään päin.
Joista on 200 miljoonaa ihmistä kaikkea muita kuin valkoihoisia, juuri nämä kaikki muun väriset kuin valkoiset kapinoivat juuri nyt Usassa.
Älä nyt sitten pööhveli sitten sano ettet muka tiennyt tai sinua ei varoitettu, kun jenkkilässä tämä nykyinen koko maan kattava kapinointi leimahtaa täydeksi sisällissodaksi.
Kaikki sekameteli jenkeissä on kohdistettu Trumppia vastaan, ollaan nähty miltei koko nelivuotiskausi, jossa ei presidentille suotu juurikaan rauhaa.
Kaikki syytökset pitkine oikeudenkäynteineen ovat osoittaneet kiistattomasti, että ajojahti on puhtaasti poliittinen.
Jos Biden valitaan presidentiksi vaalivilpillä, muuten se ei onnistu, aukeaa jenkeissä todellinen helvetti.
” Kaikki sekameteli jenkeissä on kohdistettu Trumppia vastaan, ollaan nähty miltei koko nelivuotiskausi, jossa ei presidentille suotu juurikaan rauhaa.”
Nelivuotiskausi on todistanut selkeästi, että virkaan valittiin 5-vuotiaan tasolle jäänyt aikuinen!
”Kaikki syytökset pitkine oikeudenkäynteineen ovat osoittaneet kiistattomasti, että ajojahti on puhtaasti poliittinen.”
Kaikki Trumpin teot todistavat, että mies on itsekeskeinen ja epäpätevä ääliö!
”Jos Biden valitaan presidentiksi vaalivilpillä, muuten se ei onnistu, aukeaa jenkeissä todellinen helvetti.”
Onneksi Biden voittaa ylivoimaisesti... mitään vilppiä ei ole!
"USA:ssa on sisällissota käynnissä."
KGB:n perusteellisten tarkastusten jälkeen uutiset saapuvat Pietariin hiukan myöhässä,
USA:n sisällissota päättyi 1865.
Ja nyt Pietarin pojat, äkkiä kaalinpäitä keräämään, kohta tulee talvi ja ei ole ruokaa niin joudutte taas metroasemille "töihin".
On aika noloa paljastaa oma tietämättömyytensä, ellei peräti tyhmyytensä.
Please, ystävät, älkää muodostako valtamediasta käsitystä mitä täällä USA:ssa tapahtuu!
Teksti on Yhdysvalloissa jo yli 20 vuotta asuneen ja siellä edelleen asuvan Satu Rogersin FB-sivulleen kirjoittama. Teksti kertoo Yhdysvaltain todellisuudesta, joka on täysin toisenlainen kuin Yle, HS, IL, IS ja monet muut suomalaismediat kertovat.
”+Joista+on+200+miljoonaa+ihmistä+kaikkea+muita+kuin+valkoihoisia”
USA:ssa+on+13+%+mustia+eli+42+miljoonaa.+Mielenosoitukset+ovat+syntyneet+tämän+väestöryhmän+innoittamina.
RASISTI!
Mihin sinä nyt unohdit jenkkilän alkuperäiskansalaiset eli intiaanit, keltaihoiset vinosilmät ja vaikkapa meksikaanit tai alaskan eskimot?
Vai etkö sinä nyt lainkaan edes tiennyt että noitakin siellä jenkkilässä on kymmeniä miljoonia oikein paikan päällä.
Ihan kaikki niin sanotut "värilliset" ovat täysillä mukana noissa jenkkilän nykyisissä mielenosoituksissa joita järjestetään useita ihan joka päivä ihan ympäri maan.
Intiaanit, eri heimoineen on alkuperäiskansa, jotka on aikoja sitten asettettu reservaatteihin....ilman oikeuksia.
Mustat tuotiin orjiksi Afriikasta ja niillä ei tietysti ollut mitään ihmisoikeuksia, sellaista ei tunnistettu, olivat orjia.
Mutta nykyinen jenkkien sekameteli pitää tunnistaa 'oikeasta' rasismista.
Trumpille pitää antaa mahdollisuus rakentaa oikeudenmukaista jenkkilää, ottakaa nyt huomioon että sitä ei olla suotu ensimmäisellä kaudella.
taitaa nyt vain Trumpin mielestä aina vain se paras ja toimivin demokratia näkyä sieltä kiväärinpiipun takaa.
” Mihin sinä nyt unohdit jenkkilän alkuperäiskansalaiset eli intiaanit, keltaihoiset vinosilmät ja vaikkapa meksikaanit tai alaskan eskimot?”
Vain intiaanit asuivat alunpitäen USA:n alueella. Muut tuli muualta siinä kuin jenkitkin.
”Vai etkö sinä nyt lainkaan edes tiennyt että noitakin siellä jenkkilässä on kymmeniä miljoonia oikein paikan päällä.”
Tiedämme molemmat, että intiaanit poislukien valehtelet!
”Ihan kaikki niin sanotut "värilliset" ovat täysillä mukana noissa jenkkilän nykyisissä mielenosoituksissa joita järjestetään useita ihan joka päivä ihan ympäri maan.”
Eivät ole kaikki ja toisaalta myös osa valkoisista kannattaa BLM-liikettä!
Teksti on Yhdysvalloissa jo yli 20 vuotta asuneen ja siellä edelleen asuvan Satu Rogersin FB-sivulleen kirjoittama. Teksti kertoo Yhdysvaltain todellisuudesta, joka on täysin toisenlainen kuin Yle, HS, IL, IS ja monet muut suomalaismediat kertovat.
Ja tuon kun syötti kookkeliin niin tuli liuta perseily foorumeita. Siis tosi perseily foorumeita. Kuin tehty toistaitoisia varten.
Täältä Suomestahan katsoen on tietenkin aina todella helppo siunailla ja päivitellä jenkkilän nykyistä liekkimerta ja kyynelkaasusta täyttyvää hengitysilmaa.
Niiden taakse jäävät kuitenkin vuosisatoja kestänyt järjestelmällinen rasismi, poliisien usein täysin silmitön väkivalta pidätystilanteissa ja varmasti nykyään myös koronaviruskriisin turhauttama ihmismieli.
Yhdysvalloissa tapahtuvan poliisiväkivallan mittakaavaa on todella vaikea hahmottaa täältä Suomesta.
Kun esimerkiksi nyt täällä Suomessa jonkin yksittäisen konstaapelin virka-aseella ampuminen johtaa poikkeuksetta todella tarkkoihin viikoja kestäviin tutkimuksiin ja monen päivän uutis- ja analyysimyllyyn, esimerkiksi USA:ssa tuohon asiaan ei kiinnitetä edes lainkaan minkäänlaista huomiota.
Itse asiassa esimerkiksi Usa:ssa vuonna 2019 poliisin käsittelyssä kuoli keskimäärin kolme ihmistä ihan joka päivä, yhteensä siis lähes 1100 ihmistä vuodessa menehtyi jenkkiviranomaisten toimesta.
Kyseisenä vuonna 2019 oli Usa:ssa vain 27 yksittäistä päivää, kun poliisi ei tappanut yhtään ketään.
Satu+Rogers+kirjoittaa:
”Vilkaisin+juuri+Hesarin+uutisointia+täältä+USA:sta.+Jos+muukin+suomalaismedia+on+Hesarin+kanssa+samoilla+linjoilla,+niin+PLEASE,+ystäväni+Suomessa+alkaa+muodostako+siitä+käsitystänne+siitä+mitä+täällä+Yhdysvalloissa+oikeasti+tapahtuu.
”Täydellisen+myrskyn+ainekset”+eivät+ole+siinä+liberaalivasemmiston+ja+sen+propaganda-kasivarren,+CNN:n+tekaisemassa+mahdollisuudessa,+että+”mitä+jos+Trump+häviää+vaalit,+mutta+ei+suostu+myöntämään+tappiotaan?”+(HS,+22.7.20).+Täydellinen+myrsky+on+täällä+jo+nyt.
Luotan+siihen,+että+asiasta+kiinnostuneet+ovat+hyvin+perillä+siitä,+että+Yhdysvaltojen+suurten+kaupunkien+kadut+ovat+muuttumassa+sotatantereiksi.+Joten+annan+vain+yhden+esimerkin:+Chicagossa+murhat+ovat+lisääntyneet+51+%+verrattuna+vastaavaan+aikaan+viime+vuonna+–+niin+kuin+ylipäätään+vakivaltaiset+rikokset+monessa+muussakin+demokraattien+hallitsemassa+suuressa+kaupungissa+ovat+räjähdysmäisesti+lisääntyneet+kesä-heinäkuun+aikana.
Näissä kaupungeissa pormestari ja/tai kuvernööri on estänyt poliisia pelastamasta ihmishenkiä vetämällä poliisilta maton jalkojen alta, eli hyökkäämällä poliisia vastaan ei vain sanallisesti ja vaatimalla poliisin rahoituksen poistamista vaan myös katsomalla sormien läpi, kun ns. rauhanomaiset mielenosoittajat hyökkäävät poliisia vastaan tiiliskivin, jäädytetyin vesipulloin, tuoleilla yms.
Samalla nämä johtajat syyttävät Trumpia diktatuurista tai perustuslain vastaisesta toiminnasta, kun hän – ja kaikki normaalit ihmiset – haluaa verenvuodatuksen loppuvan ja siten tarjoaa liittovaltion joukkojen apua rikosaallon hillitsemiseksi, keskikaupungeilla olevien yritysten varjelemiseksi ja järjestyksen palauttamiseksi… jonka avun demokraattipormestarit ja -kuvernöörit ovat pääsääntöisesti torjuneet.
Tilanne on naurettava ja traaginen, samanaikaisesti. Onko kaikki Trumpin syytä? No ei todellakaan. Anarkia ja rikosaallot ovat demokraattijohtajien ja -lehdistön syytä. Piste.
En ole koskaan ollut kumpaankaan puolueeseen erityisesti kallellaan oleva, mutta nyt linjanveto on päivänselvä. Trump on täällä lähes ainoa korkeassa virassa oleva, joka taistelee Yhdysvaltojen olemassaolon puolesta!
Ja kaikki tuo pelkästään vain Usa:n tulevien pressanvaalien vuoksi.
Taitaa tulla aika "lämpöiset vaalit" kun toinen ehdokas on jo täysin etukäteen ilmoittanut ettei lainkaan hyväksy tappiotaan jos sellainen sattuu nyt jsotain kumman syystä tulemaan.
Tuo kaikki on suunnattu Trumppia vastaan ja olemmehan nähneet, vai olemmeko?
Melkein neljän vuoden pressa aika on mennyt tyhjiin sekoiluihin, ei Trumpin ansioista, vaan median....joka taas on linkittynyt demokraatteihin.
Siellä on nyt kysymys siitä, saako syvin musta pimeys täyden vallan...tämän pitää oivaltaa, koska se pahin paha on piilossa.
Liikuttavaa, miten Trump-lahkolainen ei kykene näkemään kuin Trump on vaarallinen idootti, joka on epäonnistunut tehtävässään surkeasti ja on pelkkä korruptoitunut valehtelija.
Mutta siltikin Donald Trump on se amerikan Yhdysvaltojen täysin laillinen vaaleilla valittu presidentti.
Niin on, ikävä kyllä. Onneksi tilanne muuttuu lähikuukausina.
Venäjällä jättimäiset mielenosoitukset. Venäjän diktaattori Putin, siirtaa vastustajiaan vankiloihin.
Onko puten lähtökaskenta alkanut?
Putte lupasi talouden nousevan ja pakotteiden poistuvan.
Niin ei käynyt joten kansa alkoi vittuilemaan. Niinpä Putte laittaa omat pakotteensa kansalle.
Eipä näytä nyt noilla mainitsemillasi pakotteilla olevan minkäänlais merkitystä yhtään missän, kun Venäjä voi täysin laillisesti Valko- Venäjän kautta tuoda venäjälle pakotteiden alaisia tuotteita ja tavaroita.
Venäjän+bruttokansantuote+on+nyt+n.10%+pienempi+kuin+ilman+pakotteita+ja+vastapakotteita,+joten+kyllä+niillä+on+Venäjälle+suuri+merkitys,+ei+kuitenkaan+lännelle.
Kumpi söi Venäjän bruttokansantuotteen - pakotteet vai KORONA?
KORONA, niinkuin kaikkialla muuallakin!
Tämä+10%+oli+ajalta+ennen+koronaa,+nyt+luku+on+tietysti+selvästi+suurempi.
Eipä ole Venäjä nyt kumminkaan mihinkään kaatunut vaikka sinä se oletkin täällä sitä ihan päivittäin ainakin jo kymmenen vuotta hokenut.
Joten sinä nyt näytät itse vain toivovan kovasti jotain Venäjän kaatumista. mutta eipä näytä nyt toiveesi toteutuvan koskaan.
"Eipä ole Venäjä nyt kumminkaan mihinkään kaatunut vaikka sinä se oletkin täällä sitä ihan päivittäin ainakin jo kymmenen vuotta hokenut."
En ole edes kirjoitellut täällä kuin nelisen vuotta. Ja tosiasiahan on, että Venäjä on surkeassa tilassa korruptoituneen sotakiimaisen johtonsa takia.
"Joten sinä nyt näytät itse vain toivovan kovasti jotain Venäjän kaatumista. mutta eipä näytä nyt toiveesi toteutuvan koskaan."
Minö en toivo Venäjän kaatumista, vaan sen läpimädän hallinnon vaihtumista.
Vai ole sinä häiriköinyt täällä jo neljä vuotta.
Ylläpidon pitäisi nyt olla hiukan tarkempi.
Tarkoitat tietysti, että minua on häiriköity täällä jo neljä vuotta.
En todellakaan tarkoita, vaan todellakin nyt tarkoitan että sinä itse nimenomaan olet häiriköinyt todella aktiivisesti ihan päivittäin täällä jo reilut neljä vuotta.
Selkeänä uskottavana näyttönä ja todisteena tästä kyseisestä asiasta voidaan pitää sitä että sinä nimittelet ihan heti muita palstalaisia joksikin stallareiksi tai homoiksi jos he ovat jostain asioista eri meltä kuin sinä itse olet.
"En todellakaan tarkoita, vaan todellakin nyt tarkoitan että sinä itse nimenomaan olet häiriköinyt todella aktiivisesti ihan päivittäin täällä jo reilut neljä vuotta."
Minä en häiriköi, vaan pyrin keskustelemaan asiallisesti.
"Selkeänä uskottavana näyttönä ja todisteena tästä kyseisestä asiasta voidaan pitää sitä että sinä nimittelet ihan heti muita palstalaisia joksikin stallareiksi tai homoiksi jos he ovat jostain asioista eri meltä kuin sinä itse olet."
En muista, koska olisin nimitellyt jotakin stallariksi ja homoksi olen sanonut vain sitä Venäjän tiltua, joka itse kertoo homosekasuaalisista taipumuksistaan puhumalla miesten peräaukoista ja sukupuolielimistä.
"Minä en häiriköi, vaan pyrin keskustelemaan asiallisesti."
Minä en nyt laikaan usko nyt tuota väittämääsi minkäänlaiseksi totuudeksi. Joten miksi nyt valehtelet?
#En muista, koska olisin nimitellyt jotakin stallariksi ja homoksi olen sanonut vain sitä Venäjän tiltua, joka itse kertoo homosekasuaalisista taipumuksistaan puhumalla miesten peräaukoista ja sukupuolielimistä.#
Kovin lyhyt ja valikoiva on sitten näköjään tuo sinun muistisi.
Aina kun esimerkiksi mannerheimista tai hänen seksuaalisuudestaan on täällä keskusteltu.
Niin sinä olet kyllä täysin todistetusti todella useastikin nimitellyt niitä muita palstalaisia jotka ovat kyseisestä asiasta eri mieltä kuin sinä juuri esimerkiksi Venäjän Tiltuksi, homoksi tai stallariksi. Noista kertomistani faktoista on olemassa todella selkeät ja uskottavat todisteet juuri tällä keskustelupalstalla.
Sinä se et nyt näköjään vain lainkaan pysty keskustelemaan mitenkään asiallisesti ja uskottavasti meidän kaikkien muiden palstalaisten kanssa.
Sillä todellakin jos joku nyt on jotain eri mieltä jostain asioista, niin silloin aina riittää ihan hyvin se, että perustelee sen eriävän mielipiteensä ilman mitään minkäänlaisia nimittelyjä yhtään mistään.
"Minä en nyt laikaan usko nyt tuota väittämääsi minkäänlaiseksi totuudeksi. Joten miksi nyt valehtelet?"
Se, ettet sinä usko, ei tee kertomastani valetta.
"Kovin lyhyt ja valikoiva on sitten näköjään tuo sinun muistisi."
Ei ole. Syytöksesi vain oli taas perätön.
"Aina kun esimerkiksi mannerheimista tai hänen seksuaalisuudestaan on täällä keskusteltu.
Niin sinä olet kyllä täysin todistetusti todella useastikin nimitellyt niitä muita palstalaisia jotka ovat kyseisestä asiasta eri mieltä kuin sinä juuri esimerkiksi Venäjän Tiltuksi, homoksi tai stallariksi. Noista kertomistani faktoista on olemassa todella selkeät ja uskottavat todisteet juuri tällä keskustelupalstalla."
Haha. Siis sinä luulet, että minä muka kirjoittelisin tällä palstalla muutenkin kuin tällä rekisteröidyllä nimimerkilläni? En kirjoittele, luulosi on taas harhaluuloa.
"Sinä se et nyt näköjään vain lainkaan pysty keskustelemaan mitenkään asiallisesti ja uskottavasti meidän kaikkien muiden palstalaisten kanssa.
Sillä todellakin jos joku nyt on jotain eri mieltä jostain asioista, niin silloin aina riittää ihan hyvin se, että perustelee sen eriävän mielipiteensä ilman mitään minkäänlaisia nimittelyjä yhtään mistään."
Sinä siis syyttelet nyt minua jonkun muun kirjoituksista. Ryhdistäydyhän nyt edes vähän.
"Siis sinä luulet, että minä muka kirjoittelisin tällä palstalla muutenkin kuin tällä rekisteröidyllä nimimerkilläni?"
En luule nyt yhtään mitään, vaan tiedän nyt todella tarkkaan että sinä käytät täällä 4-5 eri nimimerkkiä häiriköidessäsi täällä. Tuo sinun täysin ala-arvoinen kirjoitustyylisi paljastaa sinut nyt ihan aina. Oli se nimimerkkisi sitten ihan mikä tahansa.
Vai mitä Lipfert?
Peräänkuulutat muka asiallista keskustelua ja sitten kuitenkin teet järjettömiä ja valheellisia syytöksiä. Olet täysi idiootti.
Et sinäkään nyt miltään järjen jättiläiseltä vaikuta?
vai mitä Lipfert?
Sinä se jäit nyt vain valehtelustasi kiinni.
Toivottavasti nyt edes opit tästä jotain? TSEMPPIÄ !!
Opin taas sen, miten typeriä väitteitä te tiltut teettekään, mutta sen tiesinkin jo. Missä muuten tuo mainitsemasi Lipfert kirjoittelee ?
Ei minulta palanut käämi, koska olen tottunut teidän tiltujen typeriin vainoharhaisiin luuloihin. Luulonne, että kirjoittelisin muka muilla nimimerkeillä tai anonyyminä on naurettavaa.
Et ole nyt kyllä mitenkään uskottava.
Epäilen nyt kovasti tuota sinun rehellisyyttäsi.
On aivan sama, mitä sinä luulet, koska itse olet naurettava pelle, joka kehtaa muka vaatia asiallista keskustelua samalla kun valheellisesti ja typerästi syytät minua multinikkailusta.
Miksi sinä olet nyt noin kovin lämpöisenä ja hermostunut multinikkari?
Onko sinulla kaikki asiat täysin kunnossa ja hyvin?
Minulla on asiat mainiosti enkä ole hermostunut lainkaan, vaan edelleenkin vain nauran teille ja typeryyksillenne.
Mitäs nyt itse luulet, että nauretaanko täällä sinulle itsellesi koskaan lainkaan?
En lainkaan epäile sitä. Kirjoitanhan välillä aika hauskasti.
Ja aina todella tyhmästi valehdellen ihan jatkuvasti.
Kerrohan nyt vihdoinkin se valheeni, niin oikaisen sen, kun minulla ei ole tarkoitus levittää täällä väärää tietoa eikä NATO:n puolesta tarvitse valehdella.
No esimerkiksi sinä olet nyt jo noin neljä vuotta valehdellut että muka Venäjä romahtaa ja lakkaa olemasta.
Tuossa nyt tämi sinun kaikista suurin valeesi.
Sillä jos nyt sinä itse henkilökohtaisesti toivot jonkun Venäjän romahtavan. Niin se on silloin pelkästään vain sinun oma henkilökohtainen mitätön mielipiteesi. Ei koskaan mikään muu.
Kun minä taas itse olen sitä mieltä ettei Venäjä nyt lainkaan koskaan romahda, vaan se alkaa tekemään Kiinan kanssa hedelmällistä yhteistyötä kun tuo Venäjltä Kiinaan menevä uusi kaasu- ja öljylinjakin on saatuu jo täysin valmiiksi ja toimivaksi.
Linkki kiireessä unohtui tuosta Venäjän ja Kiinan välisestä kaasuputkesta, mutta se tulee tässä.
https://yle.fi/uutiset/3-11098778
"No esimerkiksi sinä olet nyt jo noin neljä vuotta valehdellut että muka Venäjä romahtaa ja lakkaa olemasta."
No en ole. Venäjä on kyllä edelleen erittäin epävakaa ja sellainen vaara on Putinin epäonnistuneen politiikan vuoksi siis olemassa, jopa kasvussa.
"Tuossa nyt tämi sinun kaikista suurin valeesi."
Sepä ei ole minun kirjoittamani, vaan sinun itsesi.
"Sillä jos nyt sinä itse henkilökohtaisesti toivot jonkun Venäjän romahtavan. Niin se on silloin pelkästään vain sinun oma henkilökohtainen mitätön mielipiteesi. Ei koskaan mikään muu."
Minä olen kirjoittanut toivovani, ettei Venäjä romahtaisi, koska se ei ole kenenkään etu. Seurauksena olisi taatusti sotia eri aluieden kesken, taloudellisia ongelmia, myös pakolaisia Suomeen ja eritysisesti ydinaseiden leviäminen eri käsiin. Se sijaan olen kyllä toivonut Venäjän läpimädän, korruptoituneen ja muuten rikollisen hallinnon kaatumista. Ja olen toki aina tuonut selvästi esille, että se on minun mielipiteeni eikä fakta.
"Kun minä taas itse olen sitä mieltä ettei Venäjä nyt lainkaan koskaan romahda, vaan se alkaa tekemään Kiinan kanssa hedelmällistä yhteistyötä kun tuo Venäjltä Kiinaan menevä uusi kaasu- ja öljylinjakin on saatuu jo täysin valmiiksi ja toimivaksi."
Siinäpä unelmoit. Tosiasiassa Venäjä on valtavissa ongelmissa: rupla on romahtanut ja romahtaa edelleen lisää, talous sakkaa koronakriisin vuoksi, öljyn hinta on laskenut, mikä johtui osittain Putinin omasta töppäilystä, ihmiset köyhtyvät, jopa yli puolet venäläisistä sanoo jo, että he ovat joutuneet säästämään perheensä ruokamenoista, eri alueilla mellakoidaan ja mellakat ovat muuttuneet vallanpitäjien vastaisiksi ja korostamaan alueiden itsehallintoa Moskovan sijaan, Putinin turhat ja kalliit sodat ulkomailla herättävät raivoa, saastuminen, mm. suuret öljyvuodot ja metspalot tuhoavat valtavia alueita asuinkelvottomiksi jne.
Vai käännöit sinä nyt sitten ihan yhtäkkiä takkisi. Olet aika outo tapaus.
Mutta selkeä fakta nyt kumminkin on se tosiasia, ettäVenäjä ja Kiina avasivat muistaakseni viime vuonna kaasuputken Siperiasta Koillis-Kiinaan – 3 000 kilometriä pitkä putki tuottaa nykyään Venäjälle tuloja satoja miljardeja euroja
Tämä kyseinen kaasuputki vo näillä näkymini tehdä Kiinasta toiseksi suurimman venäläisen kaasun ostajan heti Saksan jälkeen.
Joten en nyt lainkaan usko noita sinun valeitasi että Venäjä olisi minkäänlaisissa taloudellisissa ongelmissa.
Kun tuo Nord Stream 2 kaasuputkihankekin saadaan toimintakuntoon jo ensi vuonna.
Jenkit vittuun euroopasta miehittämästä.
Trumpetti on ihan pimee tapaus.
"Vai+käännöit+sinä+nyt+sitten+ihan+yhtäkkiä+takkisi.+Olet+aika+outo+tapaus."
En+ole+kääntänyt,+sinä+vain+et+ole+lainkaan+ymmärtänyt,+mitä+minä+kirjoitan.+En+ole+esittänyt+enkä+halunnut+Venäjän+romahdusta+valtiona,+vaan+sen+läpimädän+ja+rikollisen+hallinnon+vaihtoa.
"Joten+en+nyt+lainkaan+usko+noita+sinun+valeitasi+että+Venäjä+olisi+minkäänlaisissa+taloudellisissa+ongelmissa."
Venäjän+valtiolla+menee+vielä+kohtalaisesti,+mutta+ei+venäjn+kansalaisilla+ja+pienyrityksillä.+Eikä+valtiollakaan+kauan.+Juuri+Venäjän+viranomaiset+kertoivat,+että+suorat+ulkomaiset+investoinnit+sinne+ovat+tippuneet+95%+pandemian+alettua.
"Juuri+Venäjän+viranomaiset+kertoivat,+että+suorat+ulkomaiset+investoinnit+sinne+ovat+tippuneet+95%+pandemian+alettua."
Ei+Venäjä+ole+ainoa+valtio+jolle+noin+on+nyt+käynyt.
Juurihan+esimerkiksi+EU:ssa+päätettiin+euroopan+maiden+kriisipaketeista,+Suomi+muun+muassa+maksaa+italialle+noin+miljardi+euroa+avustusta.+ja+Usa:llakin+on+ihan+sama+ongelma+olemassa.+ja+nythän+Usas:sa+toki+jo+mellakoidaankin+todella+julmasti+ja+verisesti.
Kyllä tuo Venäjän luku on aivan omaa luokkaansa.
En usko sinua.
Esimerkiksi jenkkien talous on ihan samanlaisessa jamassa.
Ja joka päivä edelleenkin jenkkilässä löytyy uusia koronatartuntoja kymmeniätuhansia lisää, ja mellakointi vain jatkuu jatkuu jatkuu...
Ja jenkkilän talous sakkaa entisestään.
"En usko sinua."
Kun minä lainaan Venäjän viranomaisten omia lukuja, iin sinö et usko minua? Uskot varmaankin, jos luet saman venäjäksi:
https://krizis-kopilka.ru/archives/78741
"Esimerkiksi jenkkien talous on ihan samanlaisessa jamassa.
Ja joka päivä edelleenkin jenkkilässä löytyy uusia koronatartuntoja kymmeniätuhansia lisää, ja mellakointi vain jatkuu jatkuu jatkuu...
Ja jenkkilän talous sakkaa entisestään."
Sijoiitukset USA:n eivät taatusti ole laskenet yhtä rajusti kuin Venäjälle.
Kyllä Usan talous on jo täysin romahtanut.
https://yle.fi/uutiset/3-11270979
Joten kaada itelles vaan.
Löysit+sitten+linkin+maaliskuulta.+Tietenkin+USA:n+talouskin+on+romahtanut,+koska+siellä+on+vallassa+vaarallinen+idiootti,+joka+ei+osaa+hoitaa+koronakriisiäkään,+mutta+sinun+piti+etsiä+linkki,+jossa+todetaan+ulkomaisten+sijoitusten+vähentyneen+sinne+n.95%+kuten+Venäjälle.
kyseessää todellakin ol nyt se ensimäisen vuosineljänneksen tulos tuossa kyseisessä linkissä. Ja jenkkilän tilannehan on tuosta maaliskuusta vain pehentunut entisestään.
Vai sijoittaisitko sinä itse nyt jotain omia varojasi johonkin valtioon missä on sisällissota käynnissä.
ja todellakin nyt Yhdysvaltojen romahtanut talous huolestuttaa maailman kaikkia talousasiantuntijoita. Maan bruttokansantuote voi supistua jopa kolmanneksella ennen kesää ja sitten vielä lisää ja työttömyys Yhdysvalloissa on kasvanut todella rajusti.
Tässä on se iso haaste, että kaikki maailman päätalousalueet ovat nyt uppoamassa tähän samaan suohon. Silloin talousvaikutukset vahvistavat toinen toistaan eikä kenestäkään ole muiden auttajaksi sieltä suosta ylöspäin.
kohta me sitten nähdäänkin kuinka tämä markkinatalouteen perustuva kapitalistinen yhteiskunajärjestelmä luhistuu vallan kokonaan omaan mahdottomuuteensa.
"kyseessää+todellakin+ol+nyt+se+ensimäisen+vuosineljänneksen+tulos+tuossa+kyseisessä+linkissä.+Ja+jenkkilän+tilannehan+on+tuosta+maaliskuusta+vain+pehentunut+entisestään.
Vai+sijoittaisitko+sinä+itse+nyt+jotain+omia+varojasi+johonkin+valtioon+missä+on+sisällissota+käynnissä."
USA:ssa+ei+ole+sisällisotaa+käynnissä,+mutta+sinä+et+siis+kykene+edelleenkään+löytämään+linkkiä,+jossa+väitettäisiin+ulkomaisten+sijoitusten+USA:an+laskeneen+n.95%,+kuten+sinä+väitit.
Lama+on+toki+tulossa,+mutta+koska+markkinatalouteen+perustuva+kapitalistinen+yhteiskuntajärjestelmä+on+se+kaikkein+joustavin,+se+ei+tietenkään+romahda.+Vaikka+kuinka+sitä+toivoisit.
"USA:ssa ei ole sisällisotaa käynnissä"
Ei vai?
No miksi sitten USA:n hallinto sotii täsyin kansaansa vastaan.
"markkinatalouteen perustuva kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä on se kaikkein joustavin, se ei tietenkään romahda. "
Tämä kapitalismi romahdus on jo ihan täysin alkanut, eikä minkäänlaista paluuta entiseen ole missään eds olemassa.
"Ei vai?
No miksi sitten USA:n hallinto sotii täsyin kansaansa vastaan."
Sellaista ei tapahdu muualla kuin sinun mielikuvituksessasi, kun luulet pieniä mellakoita ja muutamien tuhansien ihmisten pidätyksiä sisällissodaksi, jossa hallinto täysin sotii kansaansa vastaan.
"Tämä kapitalismi romahdus on jo ihan täysin alkanut, eikä minkäänlaista paluuta entiseen ole missään eds olemassa."
Kapitalismia on niin kauan kuin on ihmisiä, koska se perustuu siihen, että ihmiset ovat ahneita.
Esimerkiksi nyt vaikkapa Oregonin osavaltion oikeusministeri Ellen Rosenblum hakee liittovaltion viranomaisille lähestymiskieltoa mielenosoittajia kohtaan. Rosenblumin mukaan joukot ovat laittomasti pidättäneet mielenosoittajia muun muassa kaappaamalla heitä tunnuksettomiin autoihin. Lähestymiskiellon avulla joukot eivät voisi tehdä enempää pidätyksiä.
Kaupungin viranomaiset ovat jo aiemmin vaatineet presidentti Donald Trumpin hallintoa vetämään joukot pois kaupungista. Liittovaltion joukkojen on kerrottu muun muassa ajavan tunnuksettomilla autoilla ja ottavan mielenosoittajia kiinni ilman selityksiä. Mielenosoittajia on otettu kiinni tällä tavalla ainakin tiistaista alkaen.
Mielenosoittajia kohti on myös nähty käytettävän kyynelkaasua sekä ammuttavan kumiluoteja. Liittovaltion edustajat ovat puolustautuneet sillä, että heidän toimintansa on lainmukaista sekä tarpeellista rauhoittamaan kaupungissa kauan jatkuneita levottomuuksia. Trumpin päätöksellä eri yhdysvaltalaiskaupunkeihin on lähetetty joukkoja muun muassa suojelemaan liittovaltion rakennuksia.
Sinun venäjänvihasi on nyt näköjään jo niin suunnattoman suurta ja mahtavaa, ettet enää lainkaan pysty edes erottamaan totuutta valheesta. Paranemisia.
"Esimerkiksi nyt vaikkapa Oregonin osavaltion oikeusministeri Ellen Rosenblum hakee liittovaltion viranomaisille lähestymiskieltoa mielenosoittajia kohtaan. Rosenblumin mukaan joukot ovat laittomasti pidättäneet mielenosoittajia muun muassa kaappaamalla heitä tunnuksettomiin autoihin. Lähestymiskiellon avulla joukot eivät voisi tehdä enempää pidätyksiä.
Kaupungin viranomaiset ovat jo aiemmin vaatineet presidentti Donald Trumpin hallintoa vetämään joukot pois kaupungista. Liittovaltion joukkojen on kerrottu muun muassa ajavan tunnuksettomilla autoilla ja ottavan mielenosoittajia kiinni ilman selityksiä. Mielenosoittajia on otettu kiinni tällä tavalla ainakin tiistaista alkaen.
Mielenosoittajia kohti on myös nähty käytettävän kyynelkaasua sekä ammuttavan kumiluoteja. Liittovaltion edustajat ovat puolustautuneet sillä, että heidän toimintansa on lainmukaista sekä tarpeellista rauhoittamaan kaupungissa kauan jatkuneita levottomuuksia. Trumpin päätöksellä eri yhdysvaltalaiskaupunkeihin on lähetetty joukkoja muun muassa suojelemaan liittovaltion rakennuksia."
Ja sekö on sinusta hallinnon täyttä sotaa kansalaisia vastaan? Et ole oikein kartalla.
"Sinun venäjänvihasi on nyt näköjään jo niin suunnattoman suurta ja mahtavaa, ettet enää lainkaan pysty edes erottamaan totuutta valheesta."
Minulla ei ole venäjävihaa, vaan vastustan vain Venäjän läpimätää ja korruptoitunutta johtoa.
"Paranemisia."
Paranehan itse luulostasi.
"Minulla ei ole venäjävihaa, vaan vastustan vain Venäjän läpimätää ja korruptoitunutta johtoa."
Mitä ihmeen pohdittavaa tuossa nyt muka on?
Ja ethän sinä nyt tuolle asialle koskaan nyt yhtään mitään mahda.
Muistaakseni ainakin tämän vuoden aikana te kaikki natonassikat olette povanneet v Venäjän romahtavan ihan harvase viikko useita kertoja!
Mutta eipä näytä nyt Venäjä muuta kuin vahvistuvan entisestään.
"Mitä ihmeen pohdittavaa tuossa nyt muka on?"
Sanoinko, että siinä olisi pohdittavaa? No, pohdi nyt sitten.
"Ja ethän sinä nyt tuolle asialle koskaan nyt yhtään mitään mahda."
En tietenkään, mutta voin siitä vapaassa Suomessa julkisesti puhua, jotta mahdollisimman usea ihminen sen ymmärtäisi ja samalla ymmärtäisi, miksi SUomen tulee hakeutua NATO:n jäseneksi.
"Muistaakseni ainakin tämän vuoden aikana te kaikki natonassikat olette povanneet v Venäjän romahtavan ihan harvase viikko useita kertoja!"
Aha. Se romahdus on kyllä ihan mahdollinen, mutta toivottavsti koko Venäjä ei romahda, vaan vain sen läpimtä korruptoitunut sotakiimainen diktatuuri.
"Mutta eipä näytä nyt Venäjä muuta kuin vahvistuvan entisestään."
Heh. Toiveunta. Putin on pahoissa vaikeuksissa eikä kykene vastaamaan järkevästi Venäjää kohtaaviin haasteisiin.
"Putin on pahoissa vaikeuksissa eikä kykene vastaamaan järkevästi Venäjää kohtaaviin haasteisiin."
En usko sinua.
Putinin aikana Venäjästä on tullut yksi maaliman sotilallinen suurvalta.
Tuohon ei ihan joka kaltaisesi natonassikka koskaan pystykään.
"En usko sinua."
Sinähän uskotkin vain RT-kanavaan ja Sputnikiin.
"Putinin aikana Venäjästä on tullut yksi maaliman sotilallinen suurvalta.
Tuohon ei ihan joka kaltaisesi natonassikka koskaan pystykään."
Putinin aikana Venäjästä olisi voinut tulla luonnonvaroineen vähintään Itä-Euroopan elintason omaava demokraattinen hyvinvointivaltio. Mutta Putin antoi Venäjän omaisuuden oligarkkikavereilleen, jotka veivät sen ulkomaille ja tuhlasi loput asevarusteluun ja turhiin sotiinsa ja siksi Venäjällä keskipalkka on nykyisin n.700 eurtoa kuussa ja osa kansasta näkee jopa näkää.
Onhan nyt Suomessakin nykyään todella pitkät leipäjonot ihan jokapäiväinen asia ja asunnottomia köyhiä on pilvin pimein. ja humehörhöt mellastaa pyssyt ja pommit mukanaan ihan jatkuvasti. Iltasin kaupungilla kulkiessaan saa nykyään pelätä henkensä puolesta.
Työttömyyskin täällä Suomessa on ennätyslukemissa ja esimerkiksi eläkeläisten itsemurhat ovat nousseet todella hälyyttäviin lukemiin. ja ihan muutenkin kaikkien suomalaisten ihmsiten pahoinvointi on huomattavasti lisääntynyt
Että tällainen se on nyt ihannemaasi Suomi elokuussa 2020..
Hys, hys.
Ei noita kertomiasi tosiasioita saa nyt koskaan missään ääneen kertoa.
Vaikka koronakriisi on tietenkin lisännyt suomalaisten vaikeuksia, olemme silti erinomaisessa tilanteessa. Leipäjonot ovat auttaneet ihmisiä, vaikka kenenkään ei tarvitsisi Suomessa muutenkaan nähdä nälkää erinomaisen sosiaaliturvamme vuoksi. Sosiaaliturvan, joka antaa ihmisille jopa enemmän rahaa kuin venäläinen keskipalkka. Asunnottomia Suomessa on vähän ja heistökin useimmat omasta syystään tai halustaan jättäytyä yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Katuväkivalta on vähistä ja huumehörhötkin kohdistavat väkivaltansa pääasiassa toisiin hörhöihin.
Työttömyys ei ole edes koronakriisin vuoksi ennätyslukemissa aivan kuten eivät eläkeläisten itsemurhatkaan. Vielä pari vuosikymmentä sitten niitä oli selvästi enemmän.
Vaikka kaikki liioittelemasi ongelmat ovat todellisia, niin ainakin vielä juuri ennen koronakriisiä suomalaiset olivat maailman onnellisin kansa ja koska Suomessa torjuntatoimet olivat onnistuneet, niin epäilemättä tilanne on vielä sama.
"Työttömyys ei ole edes koronakriisin vuoksi ennätyslukemissa"
https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-nousi-voimakkaasti-toukokuussa
kyllä nyt 432 000 suomalaista työtöntä ainakin minun mielestäni on todell paljon.
Se on yli 200 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Mutta jos sinun mielestäsi 432 000 suomalaista työtöntä ei ole paljon täällä Suomessa, niin kuinka paljon sitten sinun mielestäsi on paljon?
Tietenkin+se+on+paljon,+mutta+se+ei+ole+ennätys,+kuten+kirjoitin.+1990-luvulla+työttömiä+oli+enimmillään+yli+17%+työvoimasta.
HeHe! Tyypillistä Tarkkispojan sanailua! Kikka no 1: Väitetään muiden kuumenneen. kikka no 2: Väitetään, että on (itse) ’voittanut’ väittlyn!
Kumpaakaan asiaa hän ei osaa koskaan todistaa tapahtuneeksi tosiasiaksi!
” Juurihan esimerkiksi EU:ssa päätettiin euroopan maiden kriisipaketeista, Suomi muun muassa maksaa italialle noin miljardi euroa avustusta”
Suomi EI MAKSA ITALIALLE YHTÄÄN MIÄTÄÄN! Suomi maksaa EU:lle, joka puolestaan jakaa saamansa rahat. EU:ssa yksikään maa ei maksa suoraan mitään toiselle maalle! Pitäisi sinunkin nämä asiat tietää kunhan taas vaan valehtelet!
”nythän Usas:sa toki jo mellakoidaankin todella julmasti ja verisesti.”
Eipä juurikaan eikä edes verisesti! Olet aloitellut USA:ssa sisällissotia jo huhtikuusta lähtien, mutta valmista ei vain tule!
USA:ssa jättimäiset mellakat jatkuvat. USA:n diktaatuurinen Sionisti johto panee vastustajiaan vankiloihin.
Aseelliset ryhmittymät ovat asettaneet omia koronarajoituksiaan ja valvovat niitä julmasti Amerikan maissa – ”Meidän on pakko tappaa säästääksemme henkiä”
Siionisti-Tiltu valehtelee jo työkseen!
” USA:ssa jättimäiset mellakat jatkuvat. USA:n diktaatuurinen Sionisti johto panee vastustajiaan vankiloihin.”
Mallakat ovat hiljalleen laantuneet eivätkä enää ylitä edes uutiskynnystä!
”Aseelliset ryhmittymät ovat asettaneet omia koronarajoituksiaan ja valvovat niitä julmasti Amerikan maissa – ”Meidän on pakko tappaa säästääksemme henkiä””
HeHe! Jospa tuot vaikka referaatin väitteestäsi?
"Mallakat ovat hiljalleen laantuneet eivätkä enää ylitä edes uutiskynnystä!"
Höpö höpö!!
Asia on täysin päivastoin.
Esimerkiksi erilaiset tuhopoltot on lisääntynyt nyt täysin kriittiseksi tilanteeksi. kahinoinnin ohella.
Jumala rankaisee USA:a
Trooppinen myrsky Isaias lähestyy koronaviruksen piinaamaa Floridaa, rannikolle on julistettu hätätila.
YES!
Kaliforniassa ilmiliekeissä riehuvat metsäpalot ovat karua katseltavaa – tuhansia ihmisiä evakuoitu liekkien alta
Epäillään tahallisesti sytytetyiltä.
Asiakirjoista paljastui huolestuttava tapaus: parvi lennokkeja kiersi Yhdysvaltojen suurimman ydinvoimalan alueella kahtena yönä.
Pohjois-Korean vai Iranin, vaiko hallitusta vastustavien joukkojen voittamattomat Dronet iskevät USA:n maaperällä?
Kyllä siinä on ne Kälviän lennokkikerhon kuusi karannutta dronea!
Rokotteista ollaan jo tukkanuottasilla.
Yhdysvallat on koronaviruskriisissään uudessa vaiheessa, linjasi Valkoisen talon koronavirusasiantuntija Deborah Birx sunnuntaina.
"Se, mitä näemme nyt, on erilaista kuin maaliskuussa ja huhtikuussa. Virustilanne on epätavallisen levittäytynyt sekä maalais- että kaupunkialueilla", Birx kertoi.
Hän painotti yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa, että muidenkin kuin kaupungeissa asuvien on kiinnitettävä erityistä huomiota.
"Kaikille, jotka asuvat maaseutualueilla: Te ette ole immuuneja tai turvassa virukselta."
Birxin mukaan alueilla, joilla virustilanne on vakava, ihmisten tulisi pitää maskeja myös kotonaan, jos kotitaloudessa on vanhuksia tai riskiryhmään kuuluvia.
Tilanne on muuttunut vakavaksi monissa osissa maata. Birx kertoi huomanneensa matkustaessaan eri osavaltioihin, että ihmiset liikkuvat vieläkin varsin paljon.
"Jos on päättänyt mennä lomalle kriisipesäkkeeseen, sieltä täytyy todella tulla takaisin ja olettaa, että on saanut tartunnan."
Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston koronavirusseurannan mukaan maassa on vahvistettu yhteensä yli 4,6 miljoonaa tartuntaa ja yli 154 000 virukseen liittyvää kuolemaa.
”+Yhdysvaltalaisen+Johns+Hopkinsin+yliopiston+koronavirusseurannan+mukaan+maassa+on+vahvistettu+yhteensä+yli+4,6+miljoonaa+tartuntaa+ja+yli+154+000+virukseen+liittyvää+kuolemaa.”
Eli+USA:n+väestöstä+on+0,000468+%+kuollut+koronaan?
Ja kaikki nuo 154 000 kuolleet aivan turhaan, se olisi ollut hyvinkin estettävissä oikeanlaisella varautumisella kyseiseen pandemiaan.
Tarkoititko+että+USA:ssa+koronaan+kuolleita+on+0,047%+USA:n+väestöstä,+lukumääräisesti+157+000.
Se+on+reilusti+yli+Jyväskylän+koko+väestömäärän!
Eipä+ihme+että+USA:ssa+on+sisällisota+ja+vallankumous+aluillaan.
Ei olisi, kuten vaikkapa Tilanne Suomessa todistaa! Sen sijaan kuolleiden määrä voisi olla toisin tehtynä olennaisesti pienempi.
” Eipä ihme että USA:ssa on sisällisota ja vallankumous aluillaan.”
Vain Tiltusen toivorikkaus sellaisesta kertoo!
1861–1865 oli USA:n sisällissota.
Seuraava sota on epäreilu Venäjän murskaus.
Todella mielenkiintoista.
Kukas sitten tuon Venäjän muka murskaa?
natoko?
Tulipa sisällisota tai ei niin USA on nykymuodossaan mennyttä
Koronaa kummempaa ei kuitenkaan tarvittu osoittamaan Yhdysvaltojen yhteiskuntajärjestelmän haavoittuvuutta ja suoranaista avuttomuutta.
Amerikkalaismalllinen yhtiöiden vallan korostaminen on ollut Suomessa vuosikymmeniä ihailun ja jäljittelyn kohde, ja samaa (kevyesti pehmeämmäksi naamioituna) myös EU on ajanut.
” Amerikkalaismalllinen yhtiöiden vallan korostaminen on ollut Suomessa vuosikymmeniä ihailun ja jäljittelyn kohde”
Kukaan ei Suomessa ihaile ”Amerikan mallia”!
”ja samaa (kevyesti pehmeämmäksi naamioituna) myös EU on ajanut.”
EU:lla ei ole mitään yhteyttä USA:han!
EU on osa USAjohtoista maailman allianssia
Ei ole eikä USA:lla ole sanan sijaa EU:n tekemisiin!
USA se jatkaa maailman mahtavimpana valtiona koronasta huolimatta.
Venäjä se jatkaa putoamistaan syvemmälle roskasakkiin.
"USA se jatkaa maailman mahtavimpana valtiona koronasta huolimatta."
Olen nyt täysin eri mieltä kyseisestä asiasta kuin sinä.
Kyllä esimerkiksi Kiina on nyt jo kauan aikaa sitten täysin todistetusti ohittanut Usa:n maailman mahtavimpana valtiona.
Usa.han on esimerkiksi velkaa Kiinalle jo niin paljon, että jos Kiina haluaa jostain syystä vaikkapa kaataa Usa:n talouden vallan kokonaan, niin se pystyy halutessaan sen tekemään todella helposti.
noinhan se asia todellisuudessa juuri on.
USA on nykymuodossaan täysin mennyttä.
Eipä taida jatkaa tämän laman jälkeen.
” Usa.han on esimerkiksi velkaa Kiinalle jo niin paljon, että jos Kiina haluaa jostain syystä vaikkapa kaataa Usa:n talouden vallan kokonaan, niin se pystyy halutessaan sen tekemään todella helposti.”
Ei pysty! Toki se voi olla antamatta lisälainaa, mutta ei muuta! On turha sekoittaa keskenään valtion ja ihmisten velkoja! Niissä ei samat säännöt päde!
Korona söi USA:n kuin HX-budjetin. Slurpsista!
USA:ssa menossa sisällissota.
Kyllä kai tuo nyt siellä on vasta pelkkää mellakointia.
Vai onko siellä jenkkilässä jo maan armeija kadulla ampumassa amerikkalaisia ihmisiä?
Kyllä armeija on jo täysin kaduilla Yhdysvalloissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trump-uhkasi-lahettaa-lisaa-sotilasasuisia-viranomaisia-tukahduttamaan-rasisminvastaisia-mielenosoituksia/7876464#gs.cilw7b
Ja ampuu ihmisiä? Älä taas viitsi...
Oregonin osavaltion oikeusministeri Ellen Rosenblum hakee liittovaltion viranomaisille lähestymiskieltoa mielenosoittajia kohtaan. Rosenblumin mukaan joukot ovat laittomasti pidättäneet mielenosoittajia muun muassa kaappaamalla heitä tunnuksettomiin autoihin. Lähestymiskiellon avulla joukot eivät voisi tehdä enempää pidätyksiä.
Kaupungin viranomaiset ovat jo aiemmin vaatineet presidentti Donald Trumpin hallintoa vetämään joukot pois kaupungista. Liittovaltion joukkojen on kerrottu muun muassa ajavan tunnuksettomilla autoilla ja ottavan mielenosoittajia kiinni ilman selityksiä. Mielenosoittajia on otettu kiinni tällä tavalla ainakin tiistaista alkaen.
Mielenosoittajia kohti on myös nähty käytettävän kyynelkaasua sekä ammuttavan kumiluoteja. Liittovaltion edustajat ovat puolustautuneet sillä, että heidän toimintansa on lainmukaista sekä tarpeellista rauhoittamaan kaupungissa kauan jatkuneita levottomuuksia. Trumpin päätöksellä eri yhdysvaltalaiskaupunkeihin on lähetetty joukkoja muun muassa suojelemaan liittovaltion rakennuksia.
” USA:ssa menossa sisällissota.”
Jonka vain stallari näkee:-D
Sama aloitus on ollut useasti tyrkyllä useasti joka vuosi.
Rysäpöksyn mielikuvitus ei oikein riitä
Kokeile seuraavaksi vaikkapa:
USA:n uusi tankki laukesi Times Squarelle!
USA:n 6. sukupolven kone lensi 15min ja tappoi 200 lentäjää
USA valtasi Kanadan Saskatchewan, 1500 tankkia yli rajan.
Tänä vuonna USA sukeltaa yhtä syvälle kuin Venäjä!
"Sama aloitus on ollut useasti tyrkyllä useasti joka vuosi."
Ihanko tosi?
Onko Usassa sitten muka mellakoitu verisesti ihan joka vuosi?
” Onko Usassa sitten muka mellakoitu verisesti ihan joka vuosi?”
Ei, mutta tuskinpa tosiasiat Tiltulauman uutisointiin vaikuttaa...
Aika outoa että yksi toverisi tuossa hiukan ylempänä väitti että:
#Sama aloitus on ollut useasti tyrkyllä useasti joka vuosi.#
valehtelikö nyt tämä toverisi vai sinä itse? Siinäpä sinulle nyt pohdittavaa näin tiistai-illan ratoksi..
Mitä ihmeen pohdittavaa siinä on? Ainakin tämän vuoden aikana on Tiltut povanneet sisällissotaa harvase viikko!
Kyllä jenkeissä on ihan todellinen kaaos, jota ei media kerro.....
Satu Rogers kirjoittaa:
”Vilkaisin juuri Hesarin uutisointia täältä USA:sta. Jos muukin suomalaismedia on Hesarin kanssa samoilla linjoilla, niin PLEASE, ystäväni Suomessa alkaa muodostako siitä käsitystänne siitä mitä täällä Yhdysvalloissa oikeasti tapahtuu.
Sadun satuja MV-lehdessä lukee pieni mutta erittäin sairas vähemmistö.
Satuja ei kannata uskoa.
Sinä siis tunnustat sairautesi?
USA:n hallinto sotii kansa vastaan.
Tiltu sotii USA:n kansaa vastaan...
USAn hallinnolle ei ihmiset merkitse mitään vaan heitä on tapettu mitä erikoisimmilla tavoilla aina.
USA:n sionisti regime sotii USA:n kansaa vastaan.
Sinussa on stand up-koomikon vikaa:-D
Michelle Obama sairastu Trumpin mustiin kohdistamasta väkivallasta amsennukseen.
Tänäpäivänä se on mahdollista jopa Suomessa,jos nykymeiningit jatkuvat.
Sisällissota Suomessa todellakin olisi ollut mahdollinen jo tämä Sipilän johtama rosvoklaani olisi saanut jatkaa hallitustaan.
Mutta onneksi suomen kansalaiset olivat nyt niin viisaita ja fiksuja että ännestivät tämän Sipilän rosvoklaanin tunkiolle mätänemään.
Ne samat Suomen kansalaiset äänestivät myös Sipilän ja Kokoomuksen valtaan!
Suomessa parlamentarismi toimii ja valta vaihtuu äänestämällä. Mitään sisällissotia ei tarvita!
Tunkiolla mätänemässä on vain yksi puolue ja sehän on SKP!.
ja toki myös kohta persut.
Sielä ne ovat kokoomuksen kanssa kohta rinnakkain.
Tosin ne on gallupeissa kooltaan sijalla 2. Ja 3. joten turha odottaa nopeita muutoksia!
Tiltuilla on ongelmia hyväksyä kansan äänestystuloksia?
gallupithan ovat nyt aina vain pelkkää viihdettä.
se puolueen todellinen oikea kannatus mitataan aina vain vaaleissa.
Sisällissota Usa:ssa todennäköisesti jo hyvässä vauhdissa ja eskaloitui rotusodasta.
Todellisuudessa ei ole eikä laajene mihinkään muualla kuin Tiltulauman kosteissa unissa!
Trump onnistui jakamaan kansan kahtia..
Halla-aho on samoilla linjoilla ja persut ovat valmiina ottamaan valkoisen miehen ylivallan käsiinsä.
Yhden puolueen kannatuksella ei Suomessa oteta ’käsiin’ yhtään mitään!
Suomi on demokraattinen valtio ja voimasuhteet jaetaan vaaleissa!
Olen kokoomuksen jäsen ja kyllä tosiaan näyttää sisällissota tulevan.
USA käy pyyhkäisemässä expat venäläisten pyynnöstä Putten dynastian pois kartalta.
Sisällissodaksihan sitä voidaan kutsua.
Expat venäläiset välittävät sen verran maastaan että toivoisivat ettei se tuhoa toimillaan maapalloa.
He myös ymmärtävät ettei se onnistu noilta ei-viattomilta luontokappaleilta jotka kulkevat Putinin perässä perseen kourimisetäisyydellä.
Siksi missio Venäjä vapaaksi 2021 on polkaistu alustavasti käyntiin.
Ensiksi kokeillaan karkkia. Sitten tulee baseball mailaa jos ei opit mene perille.
Kaikentasoisia sairaita kai, pitää sietää.
Vai kuka sua polkaisi?
USA:n sisällissota on käymisvaiheessa, eikä kinnosta tiedotusvälineitä toistaiseksi, kuten niin tavallista.
Kohta kuitenkin rytisee taas ja sitten USA:n uusi sisällissota saa uutta puhtia taas tiedotusvälineissäkin.
Niinpä.
M nearraskuussa jenkkilässä rysähtää oikein kunnolla kun siellä on pressanvaalit eikä kumpikaan ehdokkaista halua tunnustaa omaa tappiotaan.
Demokraatit varmistivat juuri vaalitappionsa valitessaan poliisiväkivallan puolustelijan varapresidentikseen. Neljä vuotta lisää Trumpia ja kansakunta on atomeina.
Ilmavoimien helikopteria tulitettu Yhdysvalloissa lähellä Washingtonia. Nyt oikea suunta hommassa jes kyllä siitä sota tulee.
Joukkokuolemat alkamassa Venäjän rokotuksissa.
MV peittelee asian.
Olen iloinen ja onnellinen jos Yhdysvalloissa alkaa sota. Ei siellä kansa jaksa enää elää köyhyydessä ja kurjuudessa ja jatkuvassa nälässä.
Kamala Harris sanoo Yhdysvalloissa joka viidennen perheen näkevän nälkää,heillä ei ole mitään ruokaa antaa lapsilleen. Ei ihme jos sota alkaa,kuka sellaista rääkkäämistä kestää mitä Yhdysvallat harjoittaa. Sotiin kyllä rahaa riittää mutta ei lasten ruokaaan.
Miski Suomi ei anna ruoka ym apua tuonne Yhdysvaltoihin, onhan se antanut paljon rikkaimpiinkin maihin apua kuten Ukrainaan.
Helkutti kun ne elukat ei taida ymmärtää ehkäisystä.
Sodissa jalkansa menettäneet veteraanit asuvat kaduilla ilman kotia,heillä ei ole edes rullatuolia on vain joku skeittilaudan tapainen millä he pääsevät kerjäämään päivittäisen huumeannoksensa. Kyllä siellä ainoastaan sodalla saadaan olot korjaantumaan.
Jos pitää paikkansa, että Philadelphiassa on kuollut jo pikkulapsiakin aseellisissa hyökkäyksissä, niin olisi meidänkin median aika herätä todellisuuteen ja uutisoida myös näistä asioista puolueettomasti. Jos Biden voittaa vaalit, niin Kamala Harrisin valinta on osunut juuri oikeaan henkilöön nykyisessä kaoottisessa tilanteessa. Harris puolustelee poliisiväkivaltaa.
Minnesotassa tänään liittovaltion poliisia vastaan myös aseellisesti hyökätty.
Tarkkispoika on julistanut ISA:n sisällissotaa jo huhtikuusta lähtien! Eiköhän kohta kyllästy odottamaan?
Pöhveli Hoi !
Usa.ssa on jo sisällissota alkanut.
Nyt Teksasissa on ollut aseellisia yhteenottoja, kiva kun sielläkin taistellaan.
Huomatkaa kuinka media manipuloi ihmismieliä, jenkkien mellakoista ei tiedettäisi mitään, ellei olisi myös tosimediaa käytössä.
Siellä on laitettu todella hulinaksi, ei ollenkaan ole yliammuttua ajatus sisällissodasta, jos Bidenille pedataan paikka Valkoiseen taloon vaalivilpillä.
Kyllä se Yhdysvaltojen hajoaminen alkavan sodan seurauksena alkanut ja viimeinen niitti on sitten vaalien jälkeen,jos nyt niitä edes tuleekaan kun mahdollisesti vaalien aikaan ei koko Yhdysvaltoja edes enää ole.
Vuorokaudessa nälkään kuollut yli 100 hmistä Yhdysvalloissa ,hyväntekeväisyys järjestöillä ei ole mitään annettavaa. Kurjaa on.
” Vuorokaudessa nälkään kuollut yli 100 hmistä Yhdysvalloissa”
Montako prosenttia se on väestöstä? Kerrotko:-)
Kyllä se olisi uutisen arvoinen juttu jos Suomessa kuolisi tasaisesti kahdessa päivässä 3 (10 viikossa) ihmistä nälkään. Tämä olisi verrannollinen tilanne USA:n tilanteeteeseen.
Jokos aloittaja on tiedostanut itselleen ketkä siellä alkaa tappelemaan? Lehdistön mukaan:
Amerikanvenäläiset vs Amerikanukrainalaiset on ainakin vedonlyöntitilastojen suosikki.
Ja todennäköisyydellä 99-1 Venäjänamerikkalaiset aloittavat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Yhdysvaltain_etniset_ryhmät
Ovatko nyt nämä mainitsemasi venäläiset ja ukrainalaiset nyt sitten mustaihoisia?
Ainakin Amerikanvenakot olivat kovasti tekemisissä puuvillapelloilla Setä Tuomon lasten kanssa.
Kunnon sisäälissota 1800 -luvun malliin tekisi yvää USA:n demokratialle.
Tosin Trump voi ottaa armeijan tappamaan toisinajattelijoita. Eipä juurikaan erotu Venäjästä,eikä Kiinasta. DEMOKRATIA ON RIKKI. Meitä määräilee ulkomaiset firmat.
” Kunnon sisäälissota 1800 -luvun malliin tekisi yvää USA:n demokratialle.”
Miksiköhän Tiltun verbeissä on aina -isi- keskellä?
”Tosin Trump voi ottaa armeijan tappamaan toisinajattelijoita. ”
Ei voi, jos aikoo virassaan pysyä!
”Eipä juurikaan erotu Venäjästä,eikä Kiinasta. DEMOKRATIA ON RIKKI. ”
Ainakin vaalit on rehelliset!
”Meitä määräilee ulkomaiset firmat.”
Ne määräilee vain Venäjän Tiltuja! Onneksi me muut olemme vapaita!
"Ainakin vaalit on rehelliset!"
Eri miletä
Viimeisimmät jenkkien pressaanvaali ei nyt ainakaan olleet mitenkään rehelliset vaalit.
Ja tulevistakin jenkkilän presanvaaleista veikataan epärehellisiä vaaleja.
Trumppihan on jo etukäteen ilmoittanut että tulevat pressanvaalit ovat epärehelliset.
Miten muka viimeiset presidentinvaalit olivat USA:ssa 'epärehelliset'?
Trumphan voitti vaalit.
Senkin sodan Amerikka häviää.
” Senkin sodan Amerikka häviää.”
Ai sen sodan, joka ei koskaan edes ala?
Minnesotassa alkoi nyt riehunnat uudelleen kun liittovaltion poliisi poistui sieltä. Paljon kuulunut laukauksia eripuolilla osavaltiota,kuolleista ei tietoa. Upea juttu.
Mikä siinä ihmisten ampumisessa sinusta on niin upeaa?
No miksi ihmeessä sitten jenkkilän viranomaiset tappavat oman maan kansalaisiaan ihan päivittäin?
Tottakai upea juttu jos sodassa vihollisia kaatuu.
Etkö kykene vastaamaan, että miksi ihmisten ampuminen on sinusta upeaa? Ei mikään ihme, koska pelkkä ajatushan on mielisairas.
Oletko sinä sodassa ja miksi koet amerikkalaisten siviilien, joita nuo asemiehet ampuvat olevan vihollisiasi?
Amerikkaan ei tule mitään demokratiaa vaikka sisällissota tulisi kun se olisi kuitenkin deep staten ja mafioson organisoima ja ne tulee taas valtaan sodan jälkeen kuten nytkin ovat.
Tuskinpa ovat, sillä stallarin toiveajattelu ei edusta realismia!
Mitään sisällissotaa ei ala ellei nyt sitten Minskissä!
Koskas nyt sitten jossain mainitsemassasi Minskissä on nyt jonkinlainen sisällissota muka alkanut?
Itse et nyt näytä olevan mitenkään realistinen valheellisine lausuntoisinesi.
Minä en väitä sisällissodan alkaneen USAssa, Kreikassa, tai Valko-Venäjällä!
SEN SIJAAN juuri tällä hetkellä vaikuttaa olevan kovin levotonta Valko-Venäjällä! Et ole sitten kuullut?
"Itse et nyt näytä olevan mitenkään realistinen valheellisine lausuntoisinesi."
Miksi käyt noin kuumana kun asia mainitaan myös uutisissa?
Käsittääkseni Valko-Venäjällä on ollut nyt vain rauhallisia mielenosoituksia.
Ainakin kaikki suomalaiset eri mediat näin kertovat.
Toisin asia on esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä pyssyt paukkuvat joka päivä niin mellakoitsijoiden kun viranomaisten toimesta.
Joten pysyn nyt edelleenkin täysin tuossa aiemmassa lausunnossani että sinä itse et nyt näytä olevan mitenkään realistinen noinen valheellisine lausuntoisinesi.
"Toisin asia on esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä pyssyt paukkuvat joka päivä niin mellakoitsijoiden kun viranomaisten toimesta."
Näinköhän vaan? Ilman, että uutiskynnys ylittyy?
"Joten pysyn nyt edelleenkin täysin tuossa aiemmassa lausunnossani että sinä itse et nyt näytä olevan mitenkään realistinen noinen valheellisine lausuntoisinesi."
Eli et sitten löytänyt uutista V-Venäjältä? Outoa:-D Mielipiteesi on toki omasi...
Lukashenko olisi voittanut joka tapauksessa pressanvaalit ja sitä ulkomaiden masinoimat ja rahoittamat enimmillääm muutaman tuhannen mielenosoitukset eivät muuksi koskaan muuta.
Valko-Venäjän presidentinvaaleihin sekaantui pahiten USA rahoittamalla 42 oppositioryhmää ja USAn jo aiemmin vaalivaikuttama Ukraina joka palkkasi wagnerit matkustamaan Valko-Venäjän kautta.
Parhaiten menestynyt oppositio ehdokas pakeni perheineen USAn kätyrimaihin Baltiaan, josta yrittää kannustaa mellakoitsijoita Valko-Venäjällä.
Ja kaikki nämä kertomani asiat olen lukenut suomalaisten eri medioiden uutisoinneista.
Joten pysyn nyt edelleenkin täysin tuossa aiemmassa lausunnossani että sinä itse et nyt näytä olevan mitenkään realistinen noinen valheellisine lausuntoisinesi.
Eipä Eu pidä kokousta ja vaadi pakotteita jos viranomaiset tappavat rauhallisia mielenosoittajia Yhdysvalloissa, kovin hiljaa ollaan.
Varmaan pitääkin, JOS sellaista tapahtuu...
Näyttää Valkoinen ja Punainen Venäjä olevan kuzessa nyt. Oikein omassa lirizzä porskuttelevat.
Romanian vuosien takaiset narutanssit ovat päämiesten kaulan huolenaiheena.
SiniValko Suomi on taas EUn sontakasassa
Venäjän Ville on oppinut Johanilta uuden sanan.
Todella kalliiksi EU jäsenyys nyt vain Suomelle näyttää tulevan
Tiltun suruksi EU on ollut perin hyödyllinen ja juuri SE jurppii!
Itsenäisenä taloutena ja valtiona olisi mennyt vielä paremmin eikä olisi tarvinnut EUn etelämaita aina avustaa.
USA joutuu sisällissotaan jonka seurauksena se valahtaa Venäjän alapuolelle sotilaallisesti ja taloudellisesti.
Itse asiassa se valahtaa kehitysmaa tasolle. Ihmiset näkevät nälkää ja autot vaihtuvat sandaaleihin.
Vietnam hyökkää Washingtoniin ja asettaa sinne oman presidentin.
Aaaaah miten hienoa ja sitten trolli herää mehut böksyissä. Olipa ihana uni , miksi todellisuus on Venäjällä perseestä?
Vietnam tulee Etelä USA:n kutsumana maahan ja aloitta puhdistukset ja massiiviset pommitukset pohjoisessa.
Venäjä sekoittaa USA:n GPS:n
” Vietnam tulee Etelä USA:n kutsumana maahan ja aloitta puhdistukset ja massiiviset pommitukset pohjoisessa.
Venäjä sekoittaa USA:n GPS:n”
Ja sitten Tarkkispoika heräsi ja ja huomasi, ettei stallarin elämässä taaskaan mikään mene niin kuin pitäisi! Ainoa toteutunut asia on 0,1:n prosentin kannatus vaaleissa!
Ei Vietnam halua sotkea itseään haisevassa USAssa.
Ei, etenkään kun ei sinne edes pääse:-D
Nyt aseet laulaneet myöskin Oregonissa, hienosti sota kehittyy.
” Nyt aseet laulaneet myöskin Oregonissa, hienosti sota kehittyy.”
Eli Tiltun iloksi on kioski ryöstetty!
Oregonin osavaltion Portlandissa äärioikeistolaiset mielenosoittajat siellä nyt vain mellakoivat ja hajoittavat paikkoja.
Liittovaltion viranomaiset ovat käyttäneet kovia otteita noiden äärioikeistolaisten mielenosoittajien rauhoittamisessa.
Olen niin iloinen kun sotatoimet jatkavat Yhdysvalloissa laajenemista. Viimeistään presidentin vaalien jälkeen alkaa se viimeinen isku. Jotkut huippuasiantuntijat sanovat ettei mitään vaaleja tule ja tuskin enää vaalien aikaan Yhdysvaltoja on enää olemassa.
Kaikki tuo on täysin etukäteen suunniteltua demokraattien puolelta.
Noinhan se asia juuri on.
” Noinhan se asia juuri on.”
Tukiviesti itselle? Säälittävää..
No lopetahan nyt sitten se heti.
USAlla on vakavempia taloudellisia uhkia kuin sisällisodan uhka ja sellaista varmasti USAssa tulla näkemään vuosisataisen ihmisten aivopesun takia että USA on suurin ja mahtavin.
Ja Minnesotan taistelut jatkuvat ja ovat kiihtyneet yön aikana.
Jos Trump sattuu häviämään vaalit niin sitten ei ole riemulla rajaa. Hän ja hänen kannattajansa eivät tule hyväksymään vaalitulosta. Voi sitä ilon ja onnenpäivää kun saa sitä esitystä seurata.
Kyllä pieniä ovat Valko-Venäjän nahistelut siihen verrattuna jos Tump häviää alkaa kunnon rähinät. Mikäs sen viihdyttävämpää ja mukavempaa vois olla.
Miksei hyväksyisi! USA:ssa vaalit on toimineet jo yli 200 vuotta!
On se kovaa tuo Biden hehkutus Suomessa kun verkkouutistenkin juttujen kommenteissa luullaan tulleen jonkin vasemmiston verkkosivuille.
Biden WHOOOOOO ????
Perjantaina voi sanoa voittaako demokraatit vaalit.
miksi vasta perjantaina?
kyllähän sen jo nyt voisi sanoa.
Likainen sisällissota oli USA:ssa menossa, kun...
... "sitten alkoivat protestit. Se oli niin ruma ja kauhea tilanne, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla Suomeen sotaa pakoon.
– Halusimme koko perhe olla kaikki samassa paikassa ja mahdollisimman turvassa sodalta."
Raaka diktatuuri sopii USA:n tämän hetken valtaapitäville, muttei kansalle.
USA:n kansan suuri enemmistö haluaa rakentaa demokraattisen ja vapaan USA:n, eikä se onnistu jos järjestelmänä on Sionistinen diktatuuri.
Siksi vallankumous NYT!
"Yhdysvaltojen sisällissodassa yhdistyvät historiallinen sorto ja akuutti koronahätä."
” Raaka diktatuuri sopii USA:n tämän hetken valtaapitäville, muttei kansalle.”
USA:n perustuslaki on yli 200 vuotta vanha eikä ole siionismia nähnytkään!
”USA:n kansan suuri enemmistö haluaa rakentaa demokraattisen ja vapaan USA:n, eikä se onnistu jos järjestelmänä on Sionistinen diktatuuri.”
Esim. rebuplikaanit pitävät ilmaista terveydenhoitoa sosialismina ja vastustavat sitä! He voittivat edelliset vaalit eli se kansa on eri mieltä kuin siionisti-tiltuhöppänä!
”Siksi vallankumous NYT!”
Alkaa yhtä vähän kuin mikään muukaan kahelin kiekaisusta!
Republikaanit oa niitä raamatun publikaaneja kuten suhtautumisesta terveyden hoitoon ilmenee.
USAn perustuslaki on orjuuden ajalta ja siksi nyky päivään sopimaton ja presidenttiäkään ei USAssa valita suoraan.
Taas Minnesotassa aseelliset yhteenotot kiihtyneet muutaman rauhallisemman päivän jälkeen,laukauksia kuulunut ympäri osavaltiota.
Marraskuussa jenkkilässä on kova kaaos päällä.
Sisällissota on ollut Usa:ssa menossa jo melkein puoli vuotta.
Sisällissota Usa:ssa todennäköisesti kiihtymässä.
niinpä....
tuleva syksy ja loppuvuosi tuolla jenkkilässä tulee olemaan todella verinen syksy j loppuvuosi.
On ollut ”kiihtymässä” jo huhtikuusta lähtien eikä mitään valmiimpaa synny!
Eikö Tiltulaumaa jo nolota?
Voin hyvin kuvitella tekstit ketjussa joulukuussa 2020:
Sisällissota USA:ssa on kiihtymässä!
Nato pitäisi lopettaa...
Eikö natottajia nolota kun 6vuotta Putin hyökännyt Suomeen ja Venäjä luhistunut monta monta kertaa ja mitään ei ole tapahtunut
Ei, koska kukaan ei ole väittänyt Putinin hyökänneen Suomeen !
Venäjän romahdusta on toki spekuloitu, mutta se on sentään tapahtunut 29 vuotta sitten 1991.
USA:n sisällissodasta on kulunut aikaa jo hieman enemmän eli 155 vuotta.
"USA:n sisällissodasta on kulunut aikaa jo hieman enemmän eli 155 vuotta."
Ja esimerkiksi nyt vaikkapa sitten Valko-Venäjällä ei ole ollut koskaan minkäänlaista sisällissotaa.
21 vuotta sitten romahti USA:n ja Iso-Britannian hyvä ja sodissa tukema Neuvostoliitto.
Nyt taitaa olla USA:n vuoro romahtaa.
” Ja esimerkiksi nyt vaikkapa sitten Valko-Venäjällä ei ole ollut koskaan minkäänlaista sisällissotaa.”
JOTEN se pysyy vuorenvarmasti pystyssä?
"Nyt taitaa olla USA:n vuoro romahtaa."
Totta turiset.
Ja tuo kyseinen romahdus on jo täysin alkanut.
USAn sisällissota on highly likely paraikaa menossa ja laajenemassa.
” USAn sisällissota on highly likely paraikaa menossa ja laajenemassa.”
Ei siitä tosin ole merkkiäkään näkyvissä, mutta me molemmat jäljellä olevat Maunulan punasolusta uskomme niin! Aina valmiina!
Saa nähdä eteneekö.se.sille.asteelle mutta kurjuus etenee väestön keskuudessa ennätyslamassa mutta vaaleissa heillä ei ole vaihtoehtoja
” mutta vaaleissa heillä ei ole vaihtoehtoja”
On kaksi vaihtoehtoa eli enemmän kuin Valko-Venäjällä, jossa oli se ja sama mitä kruksasit, kun ääni meni aina Lukalle!
Se edustaa Venäjän Tiltun käsitystä ideaalivaaleista!
Ja kas tässä Mainilan laukaukset.
https://www.youtube.com/watch?v=J-PK8t8vtSM
No Trumpin kannattajat ovat kyllä sen verran hullua porukaa, että jos Trump häviää vaalit, niin minä kyllä ihan tosissani pelkään äärioikeistolaisten yrittävän vallankaappausta.
Tuskinpa. Ainoastaan toivot sitä ja turhaa taitaa olla sekin...
Kurjaa on Yhdysvalloissa, palotkin riehuvat Kaliforniassa eikä minkäänlaista kykyä ja halua edes niitä samuttaa,siihen vielä alkava ja osittain alkanut sisällisota. Valtavat kerjäläläislaumat kiertävät lisänä.
ja korona vielä riehuu usassa täydella teholla.
Satoja tuhansia jenkkejä on jo menehtynyt koronaan.
” Satoja tuhansia jenkkejä on jo menehtynyt koronaan.”
Jenkkejä on 329 miljoonaa! Eivät lopu kesken!
Eiköhän noista 329 miljoonasta ainakin 50 miljoonaa ole niitä muualta tulleita siirtolaisia joilla ei ole Usan kansalaisuutta olemassa.
Kuka pelkää mustaa miestä? Yhdysvaltain Kenoshaan kutsuttu paikalle kansalliskaarti – kaupungissa protesteja sen jälkeen, kun poliisi ampui mustaa miestä selkään useasti.
Trump sotii USA:n kansaa vastaan koronalla.
Trumpin päivät käy presidenttinä vähiin.
niin käy ennen seuraavaa kautta.
Jota ei ole tulossa...
Mitäs sinne Venäjälle kuuluu
Lähetä kortti sukulaisilles Hanti Mansikkiin.
toivottavast nyt ihani pelkkää hyvää.
Poliisiväkivalta rehottaa Yhdysvalloissa. Wisconsinissa Yhdysvalloissa on tapahtunut ampumavälikohtaus, josta uhkaa nousta uusi rotumellakoiden syy.
Kenoshan kaupungissa, noin 60 kilometriä Milwaukeen eteläpuolella, poliisi ampui tiettävästi aseetonta Jacob Blakea, kun tämä yritti nousta autoonsa.
Monet maan hiljaiset heräävät poliittiseen todellisuuteen joutuessaan kohtaamaan hallinnon väkivaltaa rauhallisia tavallisia kansalaisia kohtaan. Näin alkaa kasvaa laajeneva oppositio, joka johtaa lopulta väkivaltaisen hallinnon kaatumiseen.
https://www.youtube.com/watch?v=J-PK8t8vtSM
Poliisi ampui Blake nuorempaa lähietäisyydeltä useita kertoja selkään Kenoshassa Wisconsinissa sunnuntaina, kun tämä oli menossa autoonsa. Autossa oli kolme Blaken kuudesta lapsesta.
https://yle.fi/uutiset/3-11510881
Afrikkalaisperäisen miehen ampuminen on nostanut mielenosoitusaallon Yhdysvalloissa.
Poliisin ampuman mustan miehen kerrotaan halvaantuneen vyötäröstä alaspäin – protestit äityneet väkivaltaisiksi USA:ssa.
Nyt leviää eripuolille Yhdysvaltoja väkivaltaiset mielenosoitukset entisten lisäksi. Oregonossa on jatkuneet aseelliset yhteenotot jo monta viikkoa ja niiden sanotaan kiihtyneen. Kyllä sota siellä väistämätön, hyvä että alistitetut ihmiset nousevat kapinaan.
Mellakointi on todellakin kiihtynyt Yhdysvalloissa todella kovasti ihan viime päivinä.
Ei tuo mellakointi Yhdysvalloissa nyt koskaan lopu?
” Kyllä sota siellä väistämätön, hyvä että alistitetut ihmiset nousevat kapinaan.”
Se on Tarkkispojan mielestä ollut ”väistämätön” jo huhtikuusta lähtien!
Tuon valmiimpaa ei asiasta tunnu vain tulevan!
Miksi ihmeessä nyt sitten tuo jatkuva mellakointi Yhdysvalloissa ei näytä lainkaan edes laantuvan tai loppuvan?
Sillä sinähän pöhveli se täällä olet nyt väittänyt todella useastikin että Yhdysvaltojen mellakat ovat jo ohitse vallan kokonaan.
Etkö sinä nyt vain osaa/ halua vastata tuohon sinulle esitettyyn kysymykseen koskaan yhtään mitenkään.?
Sinä kyselet nyt aivan liian vaikeita asioita natonassikoilta.
Eiväthän he osaa edes sanoa mitään muuta kuin stallari tai venäjä.
Ei vaikuttanut kovin onnelliselta se mustia ampunut jenkkilahtaripoika.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006614269.html
Wisconsinin osavaltioon on julistettu poikkeustila.
Valko- ja mustaihoiset ihmisystävät vaativat poliisin pidättämistä ja tuomitsemista.
Osavaltio vastaa toistaiseksi asevoimien lisäämisellä rasisminvastaista liikettä vastaan.
Donald Trump nauttii tästä Usan nykyisestä tilanteesta täysin siemauksin.
Hänen täydellinen epäonnistuminensa koronavirukseen valmistautumisessa ja epidemian hallinnassa jää nyt vääjäämättä taustalle.
Ja mitä kauemmin mellakat Usassa jatkuvat, sitä hämärämmäksi niiden oikeutus jää. Samalla valtaosa kansasta alkaa kannattaa kovia otteita järjestyksen palauttamiseksi.
Trump tulee tämän vuoden marraskuussa kokemaan nöyryyttävän tappion.
Toivottavasti nyt Trump sitten itse vain hyväksyy oman tappionsa.
Jos ei, niin sitten alkaa jenkkilässä paukkua todella kovaa.
#Hänen täydellinen epäonnistuminensa koronavirukseen valmistautumisessa ja epidemian hallinnassa jää nyt vääjäämättä taustalle.#
Ei kait täysijärkinen presidentti reagoi olemattomaan virukseen?
niitä harvoja, jotka ovat suhtautuneet 'virukseen' asianmukaisella tavalla.
Tuo mainitsemasi olematon virus on nyt kumminkin tappanut satoja tuhansia yhdysvaltalaisia ihmisiä muutaman kuukauden aikana.
#Tuo mainitsemasi olematon virus on nyt kumminkin tappanut satoja tuhansia yhdysvaltalaisia ihmisiä muutaman kuukauden aikana.#
Näytä toteen.
Koronavirus on keksittyä huuhaata ja ainoa tavoite on massarokottaa ihmiset vauvasta vaariin.
Sisällissota kihtyy USA:ssa. White trash kulkee aseistettuna ja ampuu mustaa väestöä randomisti.
Minnesotassa odotetaan yön aikana tulevan tähänastisen sodan kovimmat yhteenotot,päivän aikaan jo ollut kaksi kuolutta. Myös Yhdysvaltojen lippuja poltettu ja käytetty autojen kiilloitukseen.
aikamoista touhua.
Ei mene hyvin Yhdysvalloissa, kansalaiset tyytymättömiä ja aloittelevat ja osin aloittaneet sisällissodan ja nyt myrky uhkaa tuhota kodit Teksasissa jopa puolelta miljoonalta.
Minä näin Tiltuna ja r:ssän kätyrinä olen iloinen ja riemuissani Yhdysvalloissa alkavasta sodasta. Se tekee päivästä hyvän kun lukee aamulla että siellä menee todella heikosti.
Onhan se huvia kun mielikuvitus lentää? Onneksi ei kovin kauas...
mitä yrität kertoa?
niinpä.....
” mitä yrität kertoa?”
Mitäs luulisit? Sota on ollut juuri alkamassa viimeiset 5 kuukautta!
USA:ssa on sisällissota käynnissä.
Näin kertovat Tiltut. Kansantalon kampanja on käynnissä. Viidestä trollauksesta saa Mishakarhun kuvan kansantalolaisen uravihkoon.
Naskalit kisaavat nyt housut märkinä. Taso tavallista alempana.
Et ole nyt kyllä mitenkään uskottava kirjoittelija.
Miksi ihmeessä nyt sitten tuo jatkuva mellakointi Yhdysvalloissa ei näytä lainkaan edes laantuvan tai loppuvan?
Sillä sinähän pöhveli se täällä olet nyt väittänyt todella useastikin että Yhdysvaltojen mellakat ovat jo ohitse vallan kokonaan.
Etkö sinä nyt vain osaa/ halua vastata tuohon sinulle esitettyyn kysymykseen koskaan yhtään mitenkään.?
Oregonissa yksi kuollut ja useita haavoittunut,taisteluiden odotetaan kiihtyvän yöllä.
Ovat kiihtyneet jo.
Hirveä paikka on Yhdysvallat. Jos siellä joutuu rikoksen uhriksi ja soittaa poliisin avuksi niin poliisi tulee ja tappaa uhrin ettet enää soittele. Näin tänään Ilta-Sanomissa. Täysi sota siellä menossa ruumita tulee satoja ellei tuhansia vuorokaudessa.
Miksi ihmeessä nyt viranomaiset murhaavat siviilejä nykyään Yhdysvalloissa?
Kummallista olisi jos kuollut uhri soittaisi polliisit.
ps. ilmeisesti sisällissota olisi USA vs Venäjän trollit.
Ei ne murhatut koskaan enää soitakaan yhtään mitään.
Vaan nuo murhan silminnäkijät.
Tietenkin siksi murhaavat kun olettavat heidän olevan vihollisia. Siellä paljon ryhmittymiä ettei kukaan enää tiedä kuka kenenkin vihollinen.
Asiantuntijoiden mukaan ennen vaaleja alkaa sota kiihtyä jossa tulee miljoonia sodan uhreja.
Varsinkin silloin jos Tump sattuu häviämään nuo vaalit.
Sillä Donald Trumphan on jo täysin etukäteen ilmoittanut ettei hän hyväksy jenkkilän tulevien pressanvaalien tulosta jos sattuu ne häviämään.
Noinhan se asia valitettavasti tulee nyt menemään.
” Sillä Donald Trumphan on jo täysin etukäteen ilmoittanut ettei hän hyväksy jenkkilän tulevien pressanvaalien tulosta jos sattuu ne häviämään.”
Todellisuudessa ilmoitti julkisuudessa tasan päinvastaista eli kertoi, että jos häviää niin tyytyy siihen!
Noinhan se asia valitettavasti tulee nyt menemään.
SKP byysi minua valehtelemaan joten teen parhaani.
Huomattu on.
Sinähän todellakin nyt valehtelet ihan jatkuvasti.
Minnesotassakin 7 kuollutta ja 4 haavoittunutta vuorokauden sisään.
Nykyiset levottomuudet lietsotaan tietoisesti ja suurin yksittäinen tarkoitus on torpata Trumpin toinen kausi.
Jos ja kun pressa vaihdetaan vaalivilpillä, on sisällissota täysin mahdollinen asia ja se ei toteudu yhtä rauhanomaisesti kuin NL:ton romahdus.
” Jos ja kun pressa vaihdetaan vaalivilpillä”
Mitä tarkoitat ’vaalivilpillä’? Trump itse totesi poistuvansa ellei tule valituksi.
Tarkoitan sitä, että jos Trump häviää jenkkilän seuraavat pressanvaalit.
Niin silloin hä kyseenalaistaa kyseisten pressanvaalien laillisuuden.
Ihan mielenkiinnosta että voi alkaa vaikka lyömään vetoa kansainvälisissä vedonlyönti toimistoissa joissa tosin ei ole edes huomioitu asiaa.
Ketkä mahtavat olla sisällissodan osapuolia???
Vai menikö Tiltulla maa väärin kun piti kirjoittaa Venäjä/ Valko-Venäjä?
#Ketkä mahtavat olla sisällissodan osapuolia???#
Maa on jakautunut kahtia, raksuttaako sinulla täysin tyhjää?
Niinpä.
Vastakkainasettelu on todella voimissaan nykyään Yhdysvalloissa.
Jos katsoo näitä valtavirrassa silmät ummessa kulkevia ihmisiä, niin heidän mielen käyttöjärjestelmänsä näyttäisi pyörivän mm. YLE:n kello 20:30 uutisilla ja tosiaan huomaa, että sen päivitys puuttuu, kun oikea tieto ei kulje sisään eikä ulos.
#Ketkä mahtavat olla sisällissodan osapuolia???#
Maa on jakautunut kahtia, raksuttaako sinulla täysin tyhjää?
Et siis osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Ketkä mahtavat olla sisällissodan osapuolia?
Viimeksi oli Suomen Valtion Valkoinen Armeija ja pazkasakki ... kuinkas kävi?.
#Et siis osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Ketkä mahtavat olla sisällissodan osapuolia?#
Jos katsoo näitä valtavirrassa silmät ummessa kulkevia ihmisiä, niin heidän mielen käyttöjärjestelmänsä näyttäisi pyörivän mm. YLE:n kello 20:30 uutisilla ja tosiaan huomaa, että sen päivitys puuttuu, kun oikea tieto ei kulje sisään eikä ulos.
USA;n sisällissodan osapuolia ovat siis Suomen Valtion Valkoinen Armeija ja Trumpin pazkasakki ... kuinkas kävi?.
"Nykyiset levottomuudet lietsotaan tietoisesti ja suurin yksittäinen tarkoitus on torpata Trumpin toinen kausi."
Trumpinko puolesta USA:n valkoihoinen poliisi tappaa värillisiä vai kenen?
"Trumpinko puolesta USA:n valkoihoinen poliisi tappaa värillisiä vai kenen?"
Tietenkin.
Lavastuksia, ei pidä niellä kokkareita ilman purematta...
Minneapolis on kaupunki Minnesotassa, josta Antifa/BLM-liike sytytti toukokuun alusta jatkunneen ryöstelyn, mellakoinnin ja viranomaisten vastaisen äärivasemmistolaisen hyökkäyksen toukokuun lopussa, käyttäen hyödyksi taparikollisen, George Floydin, kuolemaa pidätystilanteessa.
Tuoreiden tietojen perusteella Floyd kuoli Fentanyl-huumeen yliannostukseen.
Venäjän trolli ei ole saanut viikonlopuksi ohjeita ketkä taistelevat sisällisodassa tänä vuonna.
Buhahaaa
Paska maa koko USA.
Venäläiset menisivät sinne heti jos pääsisivät.
Japanilaisetkin himoitsivat aikoinaan tuota kansojen sulatusuunia, sionismin kehtoa?
Tässä vaiheessa todennäköisyys on jo ajat sitten muuttunut täydeksi sisällisodaksi.
Aikamoista tuhua, sanoisin.
Teksasissa ei laantunut sota vaikka myrskykin riehui, taisteluissa kuollut 2 loukkaantuneista ei tietoa.
niinpä..
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006618302.html
Kyllä siitä nyt Trumpin kannattajat pitävät huolen että Usassa alkaa sisällissota.
Rysäpöksyt unohtavat aina.
Seuraavat valtiot joissa tapahtuu suurempia asioita ovat:
Venäjä sekä Valko-Venäjä.
Trump kokaa armeijan, saa nähdä mitä tapahtuu, kuin lottoa olis.
Niinpä,
Trumpin palkkaarmeija se alkaa sitten vain sotimaan Usassa Usan valtion armeijaa vastaan.
ja tuloshan on kyllä jo täysin etukäteen selvilää.
Vastakkainasettelun ja rasismin aika on palannut takaisin Yhdyvaltoihin Trumpin pressakauden aikana..
Jo Obaman kauden alussa oli kansakunta kahtiajakautunut.
Obaman kauden päätteeksi kansakunta oli vielä entistäkin kahtiajakautuneempi.
Noin kertoi YLE.
Ei Trump tätä sinne tuonut vaan hänen vastustajansa, jolla yrittävät tönäistä hänet pois vallasta.
Niinpä.
Ja nyt sitten siellä jenkkilässä kansa mellakoi päivittin ihan syystäkin.
Totta turiset.
Ei ole asiat nyt oikein mallillaan Yhdysvalloissa.
Siellä on tulossa vapaat vaalit jotka Venäjällä johtaisi sisällissotaan
USA:ssa on sisällissota laajentumassa.
Ei ole eikä ole edes alkanut! Tiltusella se on ollut juuri alkamassa huhtikuusta saakka!
Joka päivä Usan viranomaiset tappavat vähintäin kolme ihmistä.
Se tekee vuodessa aika paljon kuolleita ihmisiä.
” Se tekee vuodessa aika paljon kuolleita ihmisiä.”
Reilu tuhat kun väkeä on 329 miljoonaa. Enempi kuolee liikenteessä!
Onhan se hiukan eri asia kuolla tahattomasti liikenneonnettomuudessa kuin se että ihmisiä ammutaan tahallisesti kaduilla poliisin toimesta.
Olen järkyttynyt kun sota riehuu ympäri Yhdysvaltoja, toisaalta hyväkin kun häviää maailmankartalta jää vain nippu pieniä valtioita.
Ei riehu ja Tiltun heltta punottaa vain itse keksitystä...?
Minnesota kuolleita 3 Oregon 5 muista osavaltioista ei tietoa.
Biden kun kuuli kuolleiden määrään niin olin hämmästynyt kun hänen hymy loisti niin valkoisena,olikohan uudet tekarit vai oliko pessyt vanhat.
Biden on jo vain pelkkä dementikko joka ei tiedä nykypäivästä yhtään mitään.
Vaikuttaa partaveitseltä tyhmän Trumpin rinnalla!
Niinpä.
Biben on jo niin vanha ja heikko että paree olisi pysyä vaan kotonaan.
Eihän kukaan todellisuudessa usko hänen mahdollisuuksiin.
Kummallista tuo YLE:n uutisointi, mielestäni uutisoinnin pitäisi ollaa puolueetonta, veronmaksajien ylläpitämässä laitoksessa.
Mitä vielä, kerta kerran jälkeen kuullaan, kuinka Trumppia mollataan milloin mistäkin.
Otetaan kantaa, vaikka YLEN tehtävä on uutisoida tapahtumia, saadaanko tähän muutosta?
YLEssä kerrotaan, mitä Trump on puheessaan kertonut ja väittänyt!
Jos se ääneen sanottuna kuulostaa sinun korvaasi mollaukselta niin vika on Trumpin eikä YLEn!
Sisällissota Venäjällä on todennäköisin vaihtoehto.
Tuskinpa vain.
Ketkä tai pikemminkin mitkä osapuolet nyt sitten tuolla Venäjällä sotisivat keskenään?
Tapelkka poja, saatte leippä.
Venäjän sisällissota on laajentunut heimopäällikkö Lukan alueelle mutta on se edelleen hyvissä voimissa myös nappulan hallitsemalla alueella jossa vankilat pursuavat toisinajattelijoita sekä gkp seuraa kaikkia kansalaiskellon avulla.
Rupusakkia ei päästetä enää edes urheilukisoihin.
Nykyään ihan joka päivä Yhdysvalloissa menehtyy värillisiä Yhdysvaltojen kansalaisia todella paljon Yhdysvaltojen viranomaisten toimesta.
Jenkkien nykytilaa media käsittelee ainoastaan Trumpin vastaisille mielialoille, oikein käy sääliksi Ylen kommentaattori paikalla.
Todellisuudessa siellä on kaa'os useissa osavaltioissa ja nyt tuleva pressavaali kärjistää nykytilannetta entisestään.... ja kun vaalivilppi paljastuu.....arvatkaapa onko sisällissota mahdollista faktaa?
Sanotaan USA tukehtuu omaan paskaansa. kyllä sisällis sota olisi kai mahdollinen. maa on jakautunut monin tavoin rasismi ja äärimmäiset tulo erot. luku voi olla väärä katsoin yhtenä iltana tv,tä toisella silmällä amerikkalaisesta köyhyydestä sanotaan, että n.40.miljoonaa tosi köyhää ilman toivoa paremmasta.
oli tosi paska olo katsoa minä, kun luulin olevani köyhä,,,,, siellä se on äärimmäistä.
POLIISI on ampunut Michael Forest Reinoehin, jota epäiltiin Trump-mielisen aktivistin ampumisesta Portlandin levottomuuksissa Yhdysvalloissa. Asiasta kertovat esimerkiksi BBC ja The New York Times.
Neljä poliisia ampui Reinoehia, kun tämä oli astunut autoonsa Laceyn pikkukaupungissa Seattlen kaakkoispuolella. Yksi poliiseista kertoi epäillyn olleen aseistetun, mutta asiaa ei viranomaisten mukaan ollut perjantaiaamuna vielä varmistettu. Myöhemmin viranomaiset kertoivat, että ”alustavien” tietojen mukaan epäilty oli aseistettu ja uhkasi poliisia, kun he lähestyivät häntä pidätysaikeissa. Myös Yhdysvaltain oikeusministeri julkisti lausunnon, jonka mukaan Reinoeh oli aseistettu ja yritti paeta pidätystilanteessa.
Aikaisemmin tällä viikolla poliisi on ampunut kaksi mustaa miestä ja viime viikolla poliisi osui neljä kertaa mustaihoisen Jacob Blaken selkään. Kaikki ampumatapaukset ovat johtaneet uusiin mielenosoituksiin ja levottomuuksiin useissa Yhdysvaltojen kaupungeissa.
REINOEH oli omien sanojensa mukaan ”sataprosenttisesti” antifasistisen Antifa-järjestön kannalla. Hän oli tuttu näky Black Lives Matter -mielenosoituksissa siitä lähtien, kun George Floyd kuoli poliisin käsissä toukokuussa.
Peppa Nasunen haluaa lopettaa väkivaltaisuudet Venäjällä.
https://tbivision.com/files/2013/03/peppa-russian-flag.jpg
Kiinasta tullut SARS-CoV-2-virus on karulla tavalla paljastanut sen rakenteellisen vinoutuman, johon jokainen mustaihoinen amerikkalainen syntyy. Koska heillä on heikommat mahdollisuudet kouluttautua, päätyvät he usein matalapalkkaiselle alalle ja oppivat syömään epäterveellisesti.
Koronavirus rokottaa puolestaan juuri ihmisiä, joilla on pohjalla astman, diabeteksen ja korkean verenpaineen tapaisia perussairauksia. Kun siihen vielä yhdistetään matalapalkka-alojen rajatut mahdollisuuden etätöihin, selittyy hämmentävä tilastoyhtäläisyys.
Mustien osuus Yhdysvaltojen yli 100 000 koronakuolemasta on nimittäin käytännössä sama (23 prosenttia) kuin poliisiväkivallan uhreissa.
Tiedotusvälineillä on menossa tietty normi kyllästyminen, alku innostuksen jälkeen.
Kohta luetaan ruumiita - koronan lisäksi.
...ja kysellään inhimillisyyden ja ihmisyyden perään...
Harmi kun Yhdysvalloissa loppuu aseet kun kansa hamstrannut niitä paljon alkavaa sotaa varten. Asevalmistusta nyt lisätty huomattavasti ja valmistajat luvanneet että veriset taistelut kyllä saadaan.
Tärkeää olisi että köyhälistöllekkin joita suurin osa kansasta on riittäisi aseita että pääsisisivät puolustamaan oikeuksiaan.
Minnesota kuolleita 3 Oregono 2 viimeisen vuorokauden taisteluissa.
Kaliforniassa palojen lisäksi kovat taistelut menneillään, uhreista ei tietoa.
Kyllä nyt Yhdysvaltoja kokeillaan, sisällissota alkaa ja Kiinakin nyt valmistautuu sotaan Yhdysvaltoja vastaan. Jääkö Yhdysvalloista mitään jäljelle vai pellkkä rauniokasa.
Demokraatit valavat vallankumouksen perustaa silmiemme alla, kirjoittaa tutkija ja entinen kansallisen turvallisuuden virkamies, Michael Anton, Hillsdale Collegesta, Washingtonista. Hänen kirjoituksensa on kääntänyt suomeksi Jarmo Ekman.
Jotta vuosi 2020 ei olisi jo tarpeeksi mielipuolinen, nyt demokraatit ja heidän hallitsevan luokan isäntänsä puhuvat avoimesti vallankumouksesta. Se on saattanut mennä sinulta ohi, koska meidän täytyy kestää mellakoita, yhteiskunnan sulkutilaa ja muuta yleistä sekasortoa tänä elämäni viheliäisimpänä vuotena. Mutta se on tapahtumassa.
Se alkoi, kun armeijan sotilasjohto antoi hiljaisesti ymmärtää, ettei joukkojen tulisi seurata presidentin käskyä. Heitä tukivat monet entiset kenraalit – mukaan lukien presidentti Donald Trumpin oma entinen puolustusministeri – joka sanoi avoimesti sen mitä sotilasjohto vain vihjasi.
Kun maanlaajuiset mellakat toden teolla alkoivat kesäkuun alussa, istuva puolustusministeri lähestulkoon käski presidenttiä olla turvautumatta kapinalakiin. Hänen epäsuora viestinsä oli:
”Herra presidentti, älä kerro meille mitä tehdä, koska emme tee sitä, ja sinä tiedät mitä sen jälkeen tapahtuu.”
Niin, onko sotilaat ottaneet vallan jenkeissä?
Kyllä Pietarin trollitoimiston täytyy tajuta niiden Hollywood-näyttelijöiden sielläkin riehuvan.
Nyt sotien seurauksina palot riehuvat ympäri Yhdysvaltoja joissa kuolee ihmisiä, lisää paloja vain syttyy. Mitään keinoa ei tällä kurjista kurjimmassa valtiossa ei ole palojen sammuttamiseen.
Metsäpalot riehuvat valitettavasti ilman sotia
Nuo jenkkilän nykyiset metsäpalot ovat täysin tahallaan sytytettyjä.
Eihän Yhdysvallat kykene sammuttamaan paloja, eihän siellä ole edes sammutuskalustoa.
Metsät jääneet haravoimatta?
Kyllä intoa riittää pullistelemassa ympäri maapallon mutte ei omien palojen sammuttamiseen, eipä se kyllä pelkkien palojen sammuttaminen auta nyt on alkanut Yhdysvaltojen lähtö laskenta. Tuskin tarvitsee enää vaaleja järjestää kun vaalien aikaan tuskin enää Yhdysvaltoja on olemassa.
Niitä paloja sytytellään tahallaan, eli tästäkin näemme, mihin kaikkiin ollaan valmiita Trumpin kaatamiseksi.
Tuskin auttaa kumminkaan yhtään mitään.
Veikkaan että Donald Trump voittaa Yhdysvaltojen marrasakuussa järjestettävät presidentinvaalit.
Ne Hollywood-näyttelijäthän sielläkin riehuvat, kylläpä heillä näyttelijöillä on valtavasti töitä nykyään.
Tuskinpa voittaa! Mies on täysi pelle ja kannatus laahaa kaukana perässä vastustajasta!
Trumpin vastaehdokas menehtyy ennen marraskuun vaaleja.
Joten se siitä.
HEH HEE !!!
Tuo oli hyvä heitto. :- ))
Oregonissa metsäpalossa menehtyneeltä löytynyt luodinreikä, ihmeellissiä on Yhdysvaltojen palot.
Oregonissa kuolleita sodan ja palojen seurauksina noin 30 Minnnesotassa sodassa 7 haavoittuneita 11. Liikkuvat ruumishuoneet keräävät vainajia.
Ja meno vaan koventuu.
Intiaanit nousee kapinaan Usassa.
Palosotilaat taistelee
Ja höpö höpö! Eivät edes he!
Korkeintaan pingis-pöydässä odotellessa:-D
37 kuollut taisteluissa Minnesotan ja Oregonin alueilla viimeisen vuorokauden aikana, nyt yöllä taistelut tulevat kiihtymään.
Olet aika epätoivoinen, kun lasket tulipalossa kuolleet sisällissotasi uhreiksi.
Jenkkilän metsäpalot ovat tahallaan sytytettyjä.
Toki joukossa voi joku sellainenkin olla, mutta todisteita siitä ei ole: CNN:
"Law enforcement agencies, including the FBI, have been batting down conspiracy theories that Antifa extremists are setting fires and cutting down power lines, Clackamas County, Oregon, Sheriff Craig Roberts said Wednesday.
"Each and every tip that comes in, we're following that to the end," Roberts said, but investigators typically find that the tipsters' information came "from a friend of a friend" who has no evidence. In one case, Roberts said a group reported to be stashing gasoline cans in the forest to start fires was actually "Good Samaritans" helping move fuel for emergency workers."
On suuri harmi, että et ollut siellä suunnalla retkeilemässä .......
Korona on tappanut jo yli 200 000 jenkkiä. Siihen ei valkoinen poliisikaan pysty.
On toki! Maassa on 329 miljoonaa asukasta, joten hetki voi vielä kestää ennen kuin loppuu kesken!
Toinen ikuisuuskysymys on sisällissota! Se kun on jo huhtikuusta 2020 ollut Tarkkispojan mielestä alkamassa lähipäivinä, mutta mitään valmista ei synny! Ilmeisesti se välitön ”alkaminen” kestää vielä vuosia!
Mutta kumminkin nyt Yhdysvalloissa menehtyy vähintäin kolme ihmistä ihan joka päivä viranomaisten toimenpiteiden vuoksi.
Se tekee joka vuosi todella paljon menehtyneitä ihmisiä.
” Mutta kumminkin nyt Yhdysvalloissa menehtyy vähintäin kolme ihmistä ihan joka päivä viranomaisten toimenpiteiden vuoksi.”
Miten asia johtuu viranomaisista? Levittävätkö he virusta?
USA:n kansalaisella on todennäköisyys kuolla tiettynä päivänä koronaan yksi mahdollisuus 100:sta miljoonasta!
"Miten asia johtuu viranomaisista? Levittävätkö he virusta?"
Nimenomaan nyt vain poliisiviranomaisten väkivaltaisen käytöksen vuoksi Yhdysvalloissa menehtyy ihan joka päivä vähintäin kolme ihmistä.
Joista useimmat yrittäessään ampua poliiseja.
Mistä tiedät?
No ei USA:nkaan poliisi nyt yleensä tahallaan tapa ihmisiä, vaan he todellakin kuolevat tulitaisteluissa ym. ja myös poliiseja amuttaan kymmeniä ja heitä kuolee reilu sata vuosittain
Hmmmmmmmmm.....
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8767507b-9554-4bfa-a690-81b63c38513c
Hmmm itsellesi:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006615748.html
"Kun poliisit saapuivat paikalle, he yrittivät pidättää Blaken ja käyttivät etälamautinta pysäyttääkseen miehen. Blake käveli autolleen, avasi oven ja kumartui eteenpäin, Wisconsinin osavaltion oikeusministeriö on tiedottanut.
Viranomaisten mukaan poliisi piti kiinni Blaken paidan helmasta ja ampui seitsemän laukausta Blaken selkään, The Guardian kertoo."
"Viranomaisten mukaan Blake on kertonut, että hänellä oli veitsi autonsa kuljettajan puoleisen lattiamaton alla. Muita aseita ei löydetty.
Yksi kysymysmerkki on, missä vaiheessa Blake kertoi veitsestä. Mies, joka sanoo kuvanneensa tilanteesta kännykällään video, sanoo kuulleensa, kuinka poliisit huusivat: ”Pudota se veitsi! Pudota se veitsi!”
Onhan noita.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006644869.html
On toki, eikä sitä kukaan ole koskaan kiistänyt.
Aika outoa nyt kumminkin että nykyään jenkkilässä viranomaiset ammuskelevat alaikäisiä vammaisia ihmisiä.
USA:n poliisi on liian liipasinherkkä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin on sanottu ja nyt vieläpä presidentti tukee sellaista. Mutta tuossakin tapauksessa heitä varoitettiin, että alaikäisellä saattaa olla ase.
Joka päivä Yhdysvalloissa menehtyy kolme ihmistä poliisin väkivallan uhreina.
Ja useimmat heistä vastustellessaan poliisia väkivaltaisesti, jopa tuliasein.
Ai ei se USA poliisi ei yleensä tapa kansalaisia tahallaan. Onpa huojentavaa kuulla.
Eikö Usassa saa koskaan nyt lainkaan vastustaa poliisia tai sen tekemiä toimenpiteitä yhtään mitenkään?
Niin, eikö olekin. On maita, joissa poliisi tappaa paitsi rikollisia, myös hallinnon vastustajia.
Toki saa, mutta ei laittomasti.
On se suomalaisten kannalta onneton juttu, että et asu jenkkilässä. Yksikäöän ei jäisi kaipaamaan ....
Niitä riehuvia Hollywood-näyttelijöitähän riehutetaan nyt sielläkin. Matkustusrajoituksia kierretään jollain salajuonella.
Koronan vuoksi toimettomiksi jääneillä valtavilla risteilyaluksilla tietysti kuljetetaan niitä riehuvia Hollywood-näyttelijöitä valtameren yli molempiin suuntiin.
Minne ja miksi? Ei ole vaan näkynyt?
Minskiin riehumaan. Korona on nääs Putlerin vastainen salaliitto jolla saaatiin käyttöön risteilyalukset sadantuhannen riehuvan Hollywood-näyttelijän kuljettamiseksi salaa Valko-Venäjälle, ja koronan vuoksi Hollywoodissa luullaan heidän olevan vain sulkeutuneina koteihinsa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16603865/koneen-ruhjominen--windowsilla
olipa asiaa!
Aikamoiasta touhua,sanoisin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006644869.html
Venäläiset immigrantit ne tuppaa sytyttelemään metsäpaloja pontikan keitossa.
Ja niitähän tuolla kuolee eniten kahakoissa.
Israel taas terriristina Libanonissa!
niinpä.........
Tänä iltana taas ammuttu paljon lisää ihmisiä Yhdysvalloissa.
Niin on.
Vuorokauteen kuollut 17 ihmistä, illan ja yön aikana varmaankin tulee sama määrä tai enemmänkin.
Ja se ”sisällissota alkaa huomenna” jo viiden kuukauden ajalta? Älä menetä toivorikkauttasi...
Sehän on alkanut jo. Pitkä prosessi joka kytee hitaasti mutta loppuniittiä odotellaan.
Venäläiset immigrantitko siellä valtaa maan "Meillä on historiallinen oikeus" kuten Ukrainaan ja oikeastaan kaikkiin muihinkin maihin.
Kuuba ja Venezuela otetaan saman tien. Venezuela sen takia että että sieltä saadaan huippuekonomistit ohjaamaan Venäjä maailman talousmahdiksi.
Kuuba sen takia että USA:sta loikkaavat yankit pääsee sutjakkaasti paratiisiin.
USA liittoutuu vain luusereiden kanssa.
Kuuba ja Venezuela, Suomi, Sveitsi ja muutama muu ryhdikäs maa näyttävät USA:lle keskaria.
Totta turiset.
Juuri noin on asia kuin sinä sen kerrot.
Euroopan tiedotusvälineet ovat väsyneet tavalliseen sisällissotaan. Nyt pitäisi Trumpin salaisten joukkojen ja NRA;n tehdä joukkomurhia mustien asuttamilla seuduilla. Kyllä se siitä taas piristyy.
Noin tulee tapahtumaan jos Trump häviää marraskuun pressanvaalit.
niinpä.....
Marraskuussa paukuu Usassa todella kovaa.
Ne on nyt varmat rähinät marraskuussa jenkkilässä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006646571.html
USA on olevinaan paras esikuva muille maailman maille, vaikka maa ei osaa järjestää edes rehellisiä pressanvaaleja yhtään mitenkään.
Onpas Tiltulla kova hätä kun sama henkilö pistää viisi marraskuu-viestiä vailla järkevää sisältöä perätysten?
Marraskuussa USA:ssa on taatusti rehellisemmät vaalit kuin Venäjällä tai V-Venäjällä IKINÄ ja kyllä hävinnyt tulee tyytymään osaansa!
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump kieltäytyi keskiviikkona sitoutumasta rauhalliseen vallanvaihtoon mikäli häviää marraskuussa pidettävät vaalit.
Se vain tarkoittaa Trumpin pulisevan vastalauseitaan vallanvaihdossa mahdollisesti hävitessään vaalin
Trumpin kannattajat ovat varustautuneet hyvin aseiden osalta ja varmasti tulevat käyttämään niitä mikäli Trump häviää vaalit. Valko- Venäjän mielenosoitukset ovat lasten leikkkiä siihen verrattuna mitä Yhdysvalloissa tulee tapahtumaan ja tapahtuu jo nyt,sotaista porukkaa löytyy myös demokraateista.
Vain diktatuureissa yhden henkilön eli diktaattorin asema aiheuttaa tuollaista, ei Yhdysvalloissa Trumpin vuoksi tapella.
Biden ei myöskään ole suostunut rauhalliseen vallanvaihtoon. Todella järkyttävää demokratian halventamista.
keksii rus-tiedotus hatustaan
Höpö höpö.
Kyllä se nyt vain siltä näyttää että kahina siellä jenkkilässä syntyy jos Trump häviää marraskuussa pressanvaalit.
Jos ihan aikuisten oikeasti katsellaan niin sisällissota on todennäköisempää Venäjällä.
USA:ssa siitä ei näy mitään merkkejä, Venäjällä aika lailla enemmän. Mutta tuskin sielläkään lähiaikoina aletaan riehumaan koska varaa ei ole.
Miksi ihmeessä nyt Venäjällä muka jokin sisällissota syttyisi?
Eihän siellä mikään sytykkään.
Toisilla on vain pakollinen tarve valehdella asioista. Yhdysvallat on niin valtavassa sisäisessä kaaoksessa ja Venäjä ei, tottakai se nostaa painetta USAfanien päissä.
Venäjä tekee nykyään kaikkensa levittäen väärää tietoa saadakseen maailman sekaisin, ristiriitaisenkin tiedon levittäminen palvelee sen tarkoitusta. Täysin katteettomassa suurvalta-suuruudenhulluudessaa ei pärjää kuin yrittämällä hajottaa muuta maailmaa
Venäjä hallitsee maailmaa mielin määrin.
” Venäjä hallitsee maailmaa mielin määrin.”
Miten? Eihän Venäjän passilla edes pääse ilman viisumia juuri mihinkään!
Venäjästä on tullut maailman hylkiö ja se riutuu pakotteiden puristuksissa!
Millä tavalla se muka ”hallitsee” mitään?
Pakotteet ei vaikuta Venäjään mitenkään ja onhan Venäjän presidentti maailman vaikutusvaltaisin ihminen ja länsi tanssii täysin Putinin mielen mukaan.
"Pakotteet ei vaikuta Venäjään mitenkään ja onhan Venäjän presidentti maailman vaikutusvaltaisin ihminen"
Juuuuuh ... varmasti aivan yhtä paljon, kuin paarma norsun takapuolessa.
Salekin soittaa aina ensimmäisenä Putinille jos mielessä painaa joku asia.
Joutashan nuo USAssa aloittaa sisällisota niin loppuisi USAn riehuminen ulkomailla
niinpä........
Ei vaan mitään kuulu vaikka Tiltut joka ikinen päivä aloittaa sotaa siellä?
Täysi sotahan Usassa on nyt päällä. Siellä ihan joka päivä menehtyy useista ihmisiä väkivallan seurauksena.
Niin on.
Kyllä sitä voi jo sodaksi todellakin kutsua.
niin voi.
USAssa on valtiollinen rasistinen nazimeininki menossa ihmisarvoa vastaan
Tänään taas kasvaa kyprä Putinin otsassa senttikaupalla .....
ettet nyt vain kerro itsestäsi?
No kyllähän tuo Trumppi meinaa sisällissodan saada aikaiseksi sillä hän ilmeisesti aikoo nostaa oikeusjutun postiäänestyksestä jos hän häviää vaalit.
Tietenkään ei olisi ensimmäinen kerta kun vaaleista käydään oikeutta, mutta tähän asti yleensä on ollut kyse tilanteista joissa äänestystulos on hyvin niukka ja on sitten oikeusteitse vaadittu uudelleenlaskentaa. Nyt Trump ilmeisesti aikoo mitätöidä koko vaalien tuloksen oikeusteitse jos hän häviää.
Jos hän sen tekee eikä aio väistyä hävittyjen vaalien jälkeen, niin syntyy kyllä tilanne jossa jopa sisällissota on mahdolllinen. Toinen puoli kansasta pitäisi Trumppia laillisena presidenttinä ja toinen puoli pitäisi häntä vallananastajana ja kumouksellisena.
Ei yhtä Trumpia niin tärkeänä pidetä. Trump puhui itse vain vähän aikaa sitten postiäänestyksien puolesta, ja puhuu nyt sitä vastaan. Kyllä sellaisia puheita ihmettelee entiset kannattajansakin, Trump on jo tappiolla mielipidemittauksissa.
Eri mieltä.
Yhdysvaltojen virassa olevaa presidenttiä pidetään maailman tarkeimpänä ja vaikutusvaltaisimpana ihmisenä ympäri maailman.
Kuuri noin on kyseinen asia kun sinä sen nyt kerrot.
Trumppi on Usan seuraava prseidentti.
Juhli sitä!
Totta kai juhlin kun sinuakin se harmittaa noinkin kovasti.:-))
Samoin minä juhlin.
Mites mäkkäri menestyy Venäjällä?
Todella hyvinhän se mäkkäri nyt tuolla täysin markkinatalouteen perustuvassa kapitalistisessa Venäjällä menestyy.
Onko Biden huumehörhö?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/presidentti-trumpin-yllattava-vaatimus-haluaa-presidenttiehdokas-bidenin-huumetesteihin/7937676
Trump tuntuu elävän showpainin maailmassa.
taitaapi olla.
S...na mikä myötähäpeä tuollaisesta touhusta tulee. Heti kun olot poikkeaa normaalista, niin tietenkin esiin astuu uhoavia ramboja aseineen. Täällä Suomessakin on samankaltaista käytöstä. Esim. Jykylän suurajojen aikaan ajetaan aina päin punaisia ja pysäköidään mihin sattuu... ollaan niin sankareita ja lain yläpuolella. Ja sitten kun johonkin kaupunkiin eksyy hirvi tms. eläin, niin siellä on heti paskamahaiset sankarit maastopuvuissa kivääreineen. Ei ...ttu että oksettaa ihan ><
rauhoitu nyt hyvä ihminen.
onneksi nyt usa on todella kaukana suomesta.
Jyväskylä ei ole kaukana
Kyl se o todella kaukana.
Keskellä on kaukana
Ja kaukana on lähellä.
Venäjällä aina päinvastoin
Niin kuin täällä Suomessakin.
Jenkeissä kuolee aseettomia kansalaisia kyttien luoteihin 3 per päivä.
On se mahtava yhteiskunta.
Kerrot nyt vain ihan pelkkää faktaa.
Niin ja kannattaa muistaa että jenkeissä laki ei edellytä poliisilaitoksia ilmoittamaan ampumisia valtakunnalliseen tilastoon eli luku on huomattavasti korkeampi.
niinpä.....
Eivät taida loppua kesken? Lisäksi: tuskin ne kaikki aseettomia ovat!
Eli muunnettua totuutta:-)
Ja muistaa sekin, että JOKAINEN KYSEENALAINEN AMPUMINEN UUTISOIDAAN JUURI NYT NÄYTTÄVÄSTI!
BLM!
Mutta kuinkakohan paljon on jäänyt uutisoimatta ja lakaistu maton alle vuosi kymmenten aikana. Se luku on varmasti hirvittävän korkea.
Venäjällä joka kolmas saa pelätä joka päivä KGP:n B osaston henkilöstö vierailuja.
Olisko KGB:n P-osaston?
Hyvähän se on että joku vierailee.
Miksi valehtelet?
Sillä ei ole Venäjällä ollut mitään KGP:tä koskaan yhtään missään.
KGP tai KGB tai NKVD tal TSEKA eli FSB nykyään!
Koita nyt päättää että mikä se oikein nyt onkaan. :-))
Trump tyrmäsi Bidenin kanveesiin ottamaan lukua ensimäisessä vaaliväittelyssä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006651020.html
Donald Trump ei tuominnut valkoisten ylivaltaa ajavia.
Usan äärioikeisto sai siitä kommentista jopa lentävän lauseen itselleen.
Biden nostaa omassa puheenvuorossaan esiin Charlottesvillen tapahtumat vuodelta 2017, jolloin Donald Trumpin nähtiin puolustaneen uusnatseja. Lisäksi hän mainitsee kesän tapahtumat, jolloin Trump hajotti rauhanomaisen mielenosoituksen päästäkseen Valkoisen talon viereiseen kirkkoon.
Päinvastoin! Hävisi sen selkein luvuin!
Ei häviä toista kertaa.
Häviää joka kerta, koska öykkäröi eikä osaa väitellä. Trump on vailla mahdollisuuksia!
” Usan äärioikeisto sai siitä kommentista jopa lentävän lauseen itselleen.”
Muuta se ei saanutkaan! Trump on jo menettänyt kaikki mustien äänet!
Ei Trumppia nyt koskaan ole mitkään mustien äänet edes kiinnostaneet.
No,no.
Nyt jo asiantutijatkin varoittelevat Usan tukevasta sisällissodasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-tapahtuu-jos-trump-haviaa-vaalit-tama-presidentin-vastaus-sai-tutkijan-huolestumaan-jopa-sisallissodan-kaltaisesta-uhasta/7940196
Trumpilla nyt vain on se maailman vahvin jenkkiarmeija vastassa jos se aloittaa sisällissodan.
USA:ssa on perusprinsiippi se, että hävinnyt ehdokas väistyy sovinnolla! Ei edes Trumpin kannata pullikoida sitä vastaan!
Kyse ei ollut sisällissodasta vaan jenkkien rysäpöksyiltä aseiden poisotto.
Noita mainitsemiasi rysäpöksyjähän jenkkilässä aina kyllä riittää.:- ))
Eihän Yhdysvalloista voi sanoa että siellä olisi demokratiaa nimeksikään. Rahaa ne siellä palvovat ja kenellä sitä on eniten on kuningas.
Raha se ratkaisee asiat nykyään myös esimerkiksi täällä Suomessa.
niinpä.......
Täällä näyttää nyt väki kovasti pelkäävän jotain Donald Trumpia. Todella outoa muuten tuo pelko.
Olet täysin oikeassa.
sota siitä eskaloituu.
niin näyttää tekevän.
Käskikö Donald Trump "proud boysit" kaduille päivystämänn aseineen?
Donald Trump tajusi ihan itsekin eilen, että elämä presidenttinä päättyy vain yhteen virkakauteen, jos nyt edes sitä saa elää loppuun asti.
Trump vetosi omiinsa, äärioikeistolaiseen proud boys järjestöön, että nämä olisivat valmiina kahinoimaan, sillä Trump ei luota vaalitulokseen!
Proud boys on aseellinen fasistiorganisaatio, joidenka toimintakulttuuriin kuuluu aseellinen väkivalta, ja siihen Trump nyt epätoivoisesti turvautuu. Hän kuvittelee, että totaalisen kaaoksen ja aseellisten yhteenottojen keskellä hän saisi poikkeuksellisesti jatkaa presidenttinä "kunnes tilanne rauhoittuu". Kyseessä olisi samanlainen jäädytetty konflikti, jollaisen Putin loi aikoinaan Ukrainaan.
Mutta ei auta, lähtö tulee Trumpin akan narsisti-pojalle hyvin pian.
Hyvä puheenvuoro nyt sinulta.
Todella outoa että Yhdysvaltojen virassa oleva presidentti kerää omaa yksityisarmeijaa itselleen.
Höpö höpö.
Ei Trumpilla nyt mitään omaa armeijaa ole
ei ole ei.
Donald Trump sairarastui.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/donald-trumpilla-todettu-koronavirustartunta/7942022
Yhdysvalloissa pitää varautua nyt siihen, ettei presidentti Trump pysty hoitamaan virkaansa. Trump kuuluu pahimpaan riskiryhmään
Taisi nyt pilkka Trumpilla osua omaan nilkkaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006655623.html
proyd boysit hoitavat Trumpin.
” Yhdysvalloissa pitää varautua nyt siihen, ettei presidentti Trump pysty hoitamaan virkaansa. Trump kuuluu pahimpaan riskiryhmään”
Kyllä he ovat varautuneet! Eihän Trump ole kyennyt hoitamaan virkaansa edes neljän viimeisen vuoden aikana!
koronavirus yrittää nyt kaataa jopa amerikan neron. :D
Jumala on sittenkin ollemassa. Toivottavasti liinatukka paiskaa "lusikan nurkkaan" ... ASAP.
Trump viety jo sairaalaan kun hän oirelee pahasti.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006655662.html
Taitaa Trump menehtyä nyt koronaan.
Jumala on sittenkin olemassa,mutta koronasta ei kukaan ole ihan varma, saattaa olla pelkkä salaliittoteoria.
Trump lähetti terveiset Putelle: Jos ei pääse USA:n presidentiksi niin tulee saman tien Venäjälle Presidentiksi.
Saiko Donald Trump koronaakin tältä naiselta?
Neuvonantaja Hope Hicks matkusti presidentin mukana ja sai oireita matkalla.
USA:n presidentti Donald Trump twiittasi ensin varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa, että hänen läheisellä avustajallaan Hope Hicksillä oli todettu koronatartunta.
Millaiset mahtanevat olla koronan oireet, noin faktojen tasolla?
Nimittäin koronasta ei ole annettu julki muuta, kuin normaalin flunssan oireet ja siitä se on erikoinen, että oireettomia on ylivoimaisesti suurin osa.
Että sellainen tappava tauti ja hälytystila, vaikka kausiinfluenssaan menehtyy paljon suurempi joukko joka vuosi.
Koronavirusta ei ole edes eristetty, joka tietää toisin, antakaa julki.
Oireet vaihtelevat paljon eri ihmisillä ja taudin aikanakin, itselläni sairasataminen kesti monta kuukautta ja ennen kova kunto meni hyvin heikoksi vaikken sairaalapotilaaksi asti joutunutkaan. Kuntoilu piti sitten aloittaa ihan alusta ja varovasti.
Se oli nyt siinä liinatukan pressakausi.
Mistä varmistuit, että sairastit juuri ns. koronaa?
Tekemällä koronatestin.
Niinpä tietysti.
Aikamoista touhua viranomaisilta trumppilassa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taas-hairitseva-poliisivideo-julki-usa-ssa-naista-kuljetettiin-sidottuna-poliisiautossa-20-minuuttia-paa-ylosalaisin-jos-mina-paattaisin-tuo-poliisi-olisi-vankilassa/7941470
No huh huh !!
Guantanamo oli paljon ennen Trumpin aikaa ja sehän on varsinainen kidutusleiri, jonka Obama lupasi lakkautta heti ensi töikseen.
Tämä Guantanamo on esimerkki, kuinka jenkeissä osataan kiduttamisen taito ja kertoo tyhjentävästi CIA:n roolin.
kerrot nyt vain ihan pelkkää faktaa.
Onko Guantanamo vielä muka toiminnassa?
Juu juu.
Trumppi riutuu koronassa ja sekä ulkoista että sisäistä valmiustasoa on kohotettu korkeimmalle tasolle kaikissa sotavoimissa ja myös Trumpin yksityis armeijoissa.
kahina tuosta syntyy.
siltä se näyttää.
Ei ole Trumpilla minkäänlaisia yksityisarmeijoita missään olemassa.
Niinkö?
Mitäs nämä proyd boysit sitten oikein ovat?
terroristeja.
Onko Trumppi vielä hengissä?
Totta kai on.
Mutta ei enää kauaa.
"Totta kai on."
Miten niin 'totta kai'? Ikäloppu äijä koronan saatuaan...
Hengenmenetys on Trumpilla nyt todella lähellä.
Niin taitaa olla.
Trump koki ihmeparantumisen kun sai amerikkaöaisilta mieslääkäreiltä tarpeeksi nahkapuikkoa aunukseensa.
Trump todellakin koki ihmeparantumisen ja on jo täysin terve.
Ei Trumpissa nyt mitää koronaa ollut, kyseessä pelkkä mainostemppu.
juuri noin.
Jenkit ovat todella tyhmiä idiootteja.
Trumppia ei köyhät kiinnosta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006661090.html
ei niin.
Miksi kiinnostaisi?
USA:n sisällissota on nyt asemasota vaiheessa eikä kiinnosta pressiä.
” USA:n sisällissota on nyt asemasota vaiheessa eikä kiinnosta pressiä.”
TODELLISUUDESSA mitään USA:n sisällissotaa EI OLE ja se ei SIKSI kiinnosta lehdistöä!
Sinun mielestäsi nyt sitten ei varmaan missään Ukrainassa tai Syyriassakaan lainkaan nyt sodita yhtään mitenkään.
Niissä soditaan, USA:ssa ei!
Niinpä.
Usassa vain tapetaan keskimäärin vähintäin kolme ihmistä päivässä pelkästään viranomaisten toimesta.
Venäjän autoliikenteessäkin on sitten sisällissota, puhumattakaan murhista Venäjällä, rikollisten ja/eli viranomaisten tekeminä.
Olet todella outo.
Onko sinulla todellakin nyt ihan kaikki asiat kunnossa ja hyvin.
Trumppi voittaa vaalit.
” Trumppi voittaa vaalit.”
Ei se siltä näytä!
Vaalithan ovat vasta marraskuussa.
niinpä......