Hei kaikki!
Olen alkanut kiinnostua kilpikonnista ja harkitsen nyt punakorva- tai nelivarvaskilpikonnan hankintaa.
Olen lueskellut konnista netissä ja siellä sanotaan, että konnat eivät ole älykkäitä, eivätkä kaipaa ihmisen seuraa.
Onko teillä konnien omistajilla toisenlaisia kokemuksia ja mielikuvia älykkyydestä? Joskus luin Lemmikkilehdestä, että konna oli oikein seurallinen ja tunsi omat omistajansa.
Haluaisin kilpikonnan, mutta olisi kiva, jos sitä voisi käsitellä ja antaa kulkea vapaana sisäälä ja ulkona, tietysti valvottuna.
Olisi myös kiva jos kanna osoittasi jonkinlaista kiintymystä.
Siis toivon, että mahdollisimman moni konnan omistaja kertoisi miten oman lemmikin kanssa sujuu:)
konnan älykkyys
17
3871
Vastaukset
- Annie
Omistan punakorva kilpparin ja omat kokemukseni ovat kyllä sellaiset että konna tunnistaa omistajat ja varsinkin ruokkivan käden. Sitä ei purra, vaikka käsi lilluisi vedessä. ja tuosta älykkyydestä sen verran että neiti näyttää mieltää jos vesi ei ole tarpeeksi puhdasta kiipeämällä lämmittelytasolle ja hyppäämällä alas ja taas uudestaan kiipeämällä ja hyppäämällä. Iltaisin n. kello 10 konnalta pitää sammuttaa valot (ja mielellään koko asunnosta). Se riehuu niin kauan että valot sammutetaan ja asunto hiljenee. Aamulla n. kello 9 alkaa kamala meteli että "henkilökunta" tietää neidin olevan hereillä ja että valot pitäisi laittaa päälle. Neiti tietää minne ei saa mennä ja uhallaankin sinne on mentävä... sauran kipeä ja hassu yksilö meillä.. eli eivät ne tyhmiä ole (eikä muuten hitaitakaan) :)
- kilppis
Kilpikonnat eivät ole seurallisia, eivätkä pidä silittelystä, tai sylissä pidosta.
Uteliaita ne kyllä ovat, meidän kilpikonna juoksee vähän väliä jonkun perheenjäsenen perässä ja yrittää purra...
Luonnossa kilpikonnat elävät erakkoina ja tapaavat lajitovereitaan vain lisääntymis aikana.
Mielestäni tämä ei kuitenkaan liity älykkyyteen, että kilpikonna ei ole seurallinen eläin.
Kilpikonnaa voi ihailla ja katsella, mutta koskettelusta se stressaantuu ja häiriintyy.
Kilpikonna on matelija ja sillä on myös matelijan luonne. Harvapa yrittää käärmettäkään sylilemmikiksi, miksi siis kilpikonnaa?! Vaikka kilpikonna ei pysty puolustautumaan ja on hiljainen valittija, niin sitä pitää ymmärtää ja kohdella sen omilla ehdoilla.
Kuitenkin kilpikonna voi tuottaa iloa perheelleen. Meidän kilpikonna on valloittanut jokaisen perheenjäsenmme sydämen. Sen touhuja on hauska katsella, kesäisin kerätä sille ruokaa luonnosta...ym. - siinpä
Meillä on nelivarvas kilppari ja on kyllä
tietoinen hoitajasta. Kun osaa käsitellä
oikein, niin kilpikonnastakin saa seurallisen
kaverin. Äkkinäiset liikkeet ja kovat otteet
eivät kuulu kilpparille. Kilpparihan vetää pään
heti sisään jos on uhka ja suhisee!! Kun hoide-
taan oikein on aina tehtävä kaikki asiat, siivous
kilpparin pois otto ym. asiat rauhallisesti.
Maakilppari tykkää pesuista, jolloin laitetaan
vatiin muutama sentti lämmintä vettä, jossa lio-
tetaan puolisen tuntia. Kilppari yleensä ulost-
taa silloin, joten se kuuluu asiaan. Kilpeä voi
sen jälkeen putsata Betadine hoitoaineella, ei
kuitenkaan usein/joka kerta. Sillä saa kiiltävän
pinnan kilpeen ja on niin sanotusti desinfoitu.
Jarmo Perälän Maakilpikonnat kirjaa ehdotan os-
tettavaksi kaikille, jotka harkitsevat kilppari ostoa. Olen tietoinen niin monesta väärin hoidetusta kilpparista, että en halua enään kuullakkaan miten on käynyt tai mikä sillä on vikana??? Kaikille jotka haaveilee kilpikonnaa,
ottakaa hyvät ihmiset ensin selvää, miten sitä hoidetaan!!!!- Mambo
..kohta nelivuotias kreikankilpikonnapoika ainakin tunnistaa minut ja äitini, eli ruokkijansa, ja se tuleekin aina lasin taakse killittämään kun jompikumpi meistä astuu huoneeseen.
Myös jostain syystä parivuotias sisarentyttäreni saa sen jakamattoman huomion, vaikka hän ei edes ruoki sitä.
Uteliaskin konnaherra on, ja voisin sanoa myös että hieman tyhmä. Herra kun ei lähes koskaan vedä päätään kilpeensä tai edes sihise. Ainut poikkeus on paluumatkan eläinlääkäriltä, jonka jälkeen konnuus on aina hyvin loukatun tuntuinen.
Nimensäkin on poika oppinut tuntemaan, sillä ainakun joku toistaa matalalla äänellä (kilpikonnat eivät kuule korkeita) herran nimeä niin eikös kaasujalka ala vipattamaan ja suoraan huutajan luokse, toimii kuitenkin vain herralle ennestään hyvin tutuilla ihmisillä.
Kilpikonnat eivät myöskään varsinaisesti osoita minkäänlaista hellyyttä, mutta kyllä meidän konnasta huomaa kehen se luottaa. Jos esimerkiksi kävelytän sitä ja seurailen sen touhuja maaten/istuen lattialla, niin jos herra pelästyy jotain se suuntaa heti minun luokseni ja majottautuu esim. jalan alle tai yrittää päästä hihasta sisään. - konna2
Tässä nyt taas tuli esille tämä Betadinen käyttö ,kilven putsaukseen. Sanotaan nyt taas ,että sitä ei kuulu/saa konnan puhdistukseen käyttää. Miksi ihmeessä se kilpi muka pitäisi desinfioida..? Konna ei ole mikään koriste-esine ,eikä kilpeä pidä millään kemikaaleilla ruveta kiillottamaan.
- Betadinea
konna2 kirjoitti:
Tässä nyt taas tuli esille tämä Betadinen käyttö ,kilven putsaukseen. Sanotaan nyt taas ,että sitä ei kuulu/saa konnan puhdistukseen käyttää. Miksi ihmeessä se kilpi muka pitäisi desinfioida..? Konna ei ole mikään koriste-esine ,eikä kilpeä pidä millään kemikaaleilla ruveta kiillottamaan.
Konnalla tulee usein alakilpi kakkaiseksi kävellessä kakkakkasojen yli ja konnillahan on yleensä aika vahva bakteerikanta joten Betadinella pyyhkimistä suositellaan.
Erityisesti horrostamisen alla ja sen jälkeen voi konnalle (nelivarvas) tulla sienitauteja ym.
Kylvetettäessä myös pöpöt tarttuvat jalkoihin ja kaulaan.
Hännän tyvessä on oikea pöpöpesä jos sitä ei putsaa huolellisesti. - konna2
Betadinea kirjoitti:
Konnalla tulee usein alakilpi kakkaiseksi kävellessä kakkakkasojen yli ja konnillahan on yleensä aika vahva bakteerikanta joten Betadinella pyyhkimistä suositellaan.
Erityisesti horrostamisen alla ja sen jälkeen voi konnalle (nelivarvas) tulla sienitauteja ym.
Kylvetettäessä myös pöpöt tarttuvat jalkoihin ja kaulaan.
Hännän tyvessä on oikea pöpöpesä jos sitä ei putsaa huolellisesti.Kuka tai missä Betadinen käyttöä suosittelee/suositellaan?. En ole itse ainakaan moista mistään lukenut.Eihän se konna nyt omille suolistobakteereilleen voi yliherkkä olla..?
- ronkeli
konna2 kirjoitti:
Kuka tai missä Betadinen käyttöä suosittelee/suositellaan?. En ole itse ainakaan moista mistään lukenut.Eihän se konna nyt omille suolistobakteereilleen voi yliherkkä olla..?
Olen tyytyväinen kahden punakorvakilpikonnan omistaja. Konnat ovat olleet meillä 10 kk. Entinen omistaja ei ollut ottanut selvää konnien hoidosta eikä niillä esimerkiksi ollut koskaan ollut UV-valoa. Konnilla oli hieman kilpimätää, jota silloin hoidimme putsaamalla Betadinellä. Luin tästä muistaakseni jostain konna-aiheisesta kirjasta. Kilpi parani tällä hoidolla, joten olen kyllä sitä mieltä, että Betadineä saa ja voi käyttää konnien kilven putsaamiseen, mutta vain tarvittaessa. Turha sitä on muutenkaan pestä konnaa kovin usein, ja Betadinellä häviävät myöskin hyödylliset bakteerit, ja konna altistuu sairauksille. Itse suihkutan joskus konnia akvaarion veden vaihdon yhteydessä pelkällä vedellä ja pyyhin kilven pehmeällä sienellä mitään kemikaaleja käyttämättä! Betadinea käytän kyllä jatkossakin mahdolliseen kilpimätään tai haavoihin.
- konna2
ronkeli kirjoitti:
Olen tyytyväinen kahden punakorvakilpikonnan omistaja. Konnat ovat olleet meillä 10 kk. Entinen omistaja ei ollut ottanut selvää konnien hoidosta eikä niillä esimerkiksi ollut koskaan ollut UV-valoa. Konnilla oli hieman kilpimätää, jota silloin hoidimme putsaamalla Betadinellä. Luin tästä muistaakseni jostain konna-aiheisesta kirjasta. Kilpi parani tällä hoidolla, joten olen kyllä sitä mieltä, että Betadineä saa ja voi käyttää konnien kilven putsaamiseen, mutta vain tarvittaessa. Turha sitä on muutenkaan pestä konnaa kovin usein, ja Betadinellä häviävät myöskin hyödylliset bakteerit, ja konna altistuu sairauksille. Itse suihkutan joskus konnia akvaarion veden vaihdon yhteydessä pelkällä vedellä ja pyyhin kilven pehmeällä sienellä mitään kemikaaleja käyttämättä! Betadinea käytän kyllä jatkossakin mahdolliseen kilpimätään tai haavoihin.
Nimenomaan tarvittaessa sitä saa ja tuleekin käyttää ,mutta kuten sanoin ei alussa mainittuun yleispuhdistukseen ja kilven kiillotukseen.
- konna2
Oma Nelivarpaani kiipeää usein syliin ,kun istun lattialla. En osaa sanoa onko se seurankaipuuta vai mitä ,mutta usein se syliin kiipeää. Voi olla ,että se vain etsii lämmittelypaikkaa. Silittelystä tai rapsuttelusta se ei kuitenkaan pidä. Ja kesti vuosia ,ennenkuin se rohkeni syliinkään kiivetä.
Luonteeltaan se on utelias ja tulee aina ihmettelemään ,kun joku vieras tulee. Äärimmäinen itsepäisyys ja konservatiivisyys opittuihin tapoihin, kuuluvat myös sen luonteeseen.
Annan sen kuljeksia vapaana sisällä mielensä mukaan. Melko nopeasti sitä oppii katsomaan jalkoihinsa ,ettei vahingossa astu konnan päälle. Kesällä se saa kävellä vapaana ulkona. Tällöin sitä ei kylläkään saa jättää sekunniksikaan valvomatta ,muuten se häviää tietymättömiin. Ulkotarha/aitaus on myös hyvä ratkaisu, siellä se voi olla omissa oloissaan. - paula.58
mulla on nelivarvaskilpikonna ja kylla se tuntee mun aanen kun juttelen se tulee heti minua kohti tietaa etta saa ruokaa ja konna osaa sahista paha aanisesti kun kissa menee sita haistelemaan . kesalla annan olla ulkona sen mutta taytyy vahtia koko ajan jos ei ole aitausta sille se on nopea haviamaan kylla on monet kerrat tullut putsattua pensaiden alustat kun on etitty konnaa.
- Minä
Oman konnani tunnen, enkä muiden puolesta voikaan puhua, mutta huolimatta joidenkin puheista ja mielipiteistä voin vain sanoa, että kilpikonnat ovat älykkäitä eläimiä ja ainakin meidän herramme pitää seurastamme, tulee luoksemme, pitää sylissä olosta ja nauttii suuresti, kun sen kaulaa paijaa. Se tuntee meidän perheenjäsenemme ja jos emme huomioi sitä tarpeeksi päivän aikana, se osoittaa mieltään erittäin selvästi.
Konnat ovat yksilöitä, niinkuin me ihmisetkin ja riippuen sen kasvatuksesta se käyttäytyy tietenkin erilailla eri tapauksissa. - Ekho
Olen totaalisen rakastunut omaan nelivarvastyttöseeni ja hän kyllä tuntee minun käden hajun. Konnien älykkyydestä on vähän paha mennä sanomaan, mutta ainakin meidän konna on utelias (ystäväni konna suorastaan tungetteleva)ja uteliaisuus on ensimmäinen merkki älykkyydestä. Konna myös osaa hakeutua ruokalautaselle nälissään ja poikasena kun syötimme sitä aina samassa kohtaa terraariota, se katseli paikalla vaikkei lautanen sillä hetkellä ollutkaan siinä.
Toivottavasti löydät tiesi terraarioharrastuksen ja konnien pariin! Ne ovat todella hauskoja ja mielenkiintoisia otuksia kunhan niitä osaa katsella kunnioittavasti, ylöspäin! *virn*- VUOKKI
Meillä on kaksi nelivarvas konnaa ja ainakin nuoriherra on erittäin hyvämuistinen. Pihamme oli aidattu ympäriinsä mutta yhdestä kohdata pääsi karkuun ja kyllä sinne heti osattiin mennä. Samoin muistettiin jopa talven jälkeenkin missäkohtaa pihaa kasvoivat parhaimmat kukat mitä syödä. Samoin meillä syliin kiivetään mielellään ja tykätään kun lämmintä kättä pidetään kilvenpäällä. Neitokainen on hieman arempi mutta tuttavuus ei olekkaan vielä yhtä pitkä. Muniakin tuli taas pääsiäisenä kolme kappaletta. Toivottavasti joskus myös poikasia. Viimevuonna munia oli yhteensä 12 kpl mutta poikasia ei tullut.
- Konna&Kelmi
Omani punakorvat kyllä näytävät jos heile tulee nälkä alkamalla uimaan tiettyyn kulmaan mihin niiden entinen omistaja heitti ruuat
ja jos vesi on liian kylmää niin heti lämmittintä viemään vedessä ees taas et vesi lämpiäis. - krisse
Mulla on maakilpikonna.Se on viisas.Oon opettanu sen sillee et aina kun vihellän se tajuu tulla syömään. Toinen juttu on se et aina ku tuun koulun jälkeen kotiin ni, meen keittiöön tekee läksyt, sitte se aina tulee mun varpaitten päälle ja nukahtaa. Kilpikonnani on aina keittiössä lattialla, ei terraariossa.Ei ole totta että kilpikonna ei tarvitse ihmisten läheisyyttä kaikki tarvitsevat läheisyyttä ja hellyyttä.Kilpikonnat ovat älykkäitä.
- TuKoKe
Hei! Minulla on punakorvakilpikonna, ja hän on tosi aktiivinen. Ei ole yhtään hidas, ja kaivaa aina kuopan sinne minne se menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124180MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822121Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331058Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848