Kirkko takaisin luterilaiseksi

Anonyymi

Nykyisin kaikki yritetään kääntää päälaelleen: sukupuolet sotketaan ja sitten sotketaan nuoret niin etteivät tiedä itsekään, mitä sukupuolta ovat. Maahanmuuttajat ja kantaväestö sotketaan ja rodut sekoitetaan. Kaikki tietää mitä siitä seuraa.

Myös uskonto ja luterilaisuus sotketaan ihan täysin. Ateistit ajavat kirkon ja valtion eroa, ja tekevät sen saatanan vallassa tuhotakseen luterilaisuuden, jota he erityisesti vihaavat erityisen menestyneenä uskonnon muotona. Kulttuurimarxismi elää kateudesta ja vihasta, ja sitten kun saa, mitä tilaa, uhriutumisesta.

Lutherin koko idea oli nimenomaan valtion ja kirkon yhteys. Siihen liittyy tietenkin myös isänmaallisuus ja kaikki muutkin velvollisuudet maallista yhteisöä kohtaan, Jumalan nimessä. Luterilaisten tehtävät on tuoda Jumalan valtakunta maan päälle, meidän jokaisen arkiseen elämään. Luterilaisesa maassa poliisi on Jumalan miekka ja valtio on Jumalan hyvän tahdon toteuttaja. Siksi Talvisodan ihme, jossa ateistit ja liberaalit lyötiin rajan taakse tai kuoiaiksi, oli mahdollinen. Luterilaiset rukoilivat rintamilla ja Jumala auttoi heitä voittamaan pahan.

Nyt taistelua käydään taas ja sekä isänmaa että Lutherin oppi ovat taas vaarassa. Ne ovat kumpikin toistensa selkäranka ja meidän turvamme, kuin vahva linnoitus. Valtiossa naisen luonnollinen tehtävä on synnyttää lapsia, luoda ja kasvattaa uusia luterilaisia luterilaiselle kirkolle ja isänmaalliselle valtiolle. Mikään liberaalien nynny vapaamielisyys ei ole Lutherin mielen mukaista. Luterilaisuuden säilyttämiseksi siinä johtoasemassa, johon se kuuluu uskontojen joukossa, tulee naispapeille säätää synnytysvelvollisuus, vähintään kahden lapsen verran. Ellei papilla ole vähintään kahta omaa lasta 35 vuotiaaksi mennessä, hänet tulee siirtää haudankaivajaksi tai ruumiskylmiön hoitajaksi.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teidän hyysäämänne herkät runopojat kaivohuoneella ystävystyivät kantaväestöön.

      • Anonyymi

        Kaivohuoneella juopottelu ei ole aivan luterilaisuuden mukaista.

    • Anonyymi

      Onneksi kirkko on nykypäivää. Kirkon johdossa on taitavat ja hyvää työtä tekevät johtajat. Heille kiitos siitä.

      • Anonyymi

        "Onneksi kirkko on nykypäivää. "

        ... ja tuon nykypäivän seuraukset ihmisten keskuudessa ovat karmeat, lapsia ohjataan pedofilien huomaan, lapsia ohjataan kovan pornon pariin eikä mitkään psyykelääketonnistot enää kykene peittämään ongelmia, kiusaaminen kouluissa on kattavaa, nuorten aineiden käyttö on lähes kattavaa, luku- ja kirjoitustaidottomuus koskee lähes puolta nuorista, laskutaidottomuus koskee 2/3-osaa, perheväkivalta lähes kattavaa, avioerot koskee yli puolia ja seurauksena mielenterveytensä ja elämänuskonsa menettäneitä lapsia, jumalattomuus lähes kattavaa, vanhukset jätetään heiteille, työikäiset tapetaan liialla työllä ja työpaikkakiusaamisilla mistä kirkko on karmea esimerkki, nuoret eivät liian usein jaksa tehdä työtä, eivät liiku, tuijottavat vain kännyjä, pelaavat liikaa pelejä, ihmiset ovat someraivon vallassa, poliitikot käyttävät toisistaan karmeaa kieltä ja puolivalheita, talouspetoksia, aineiden käyttöä, rikollisuus lähes kattavaa nimittäin jos ei muuta niin liikenne- ja talousrikoksia ja viranomaisten harhautuksia, ... Eli käytännössä loputon lista rikoksia, lähimmäisten rääkkäämistä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa on musta maailmakuva sinulla. Itse näen maailman paljon parempana paikkana. Mistähän johtuu?
        Leino kuvasi kaltaistasi näin:
        "Tuo oli tumma maammon marja
        syntymässä säikähtänyt,
        näki kauhut kaikkialla,
        haltiat pahat havaitsi,
        ei hyviä ensinkänä."

    • Anonyymi

      Kommentti edelliaeen viestiin. Nämä asiat mitkä luettelit eivät ole kirkon aiheuttamia. Kirkko tekee edelleen hyvää työtä.

    • Provosointi ei nyt ihan onnistunut, sillä aika tavalla pieleen meni moni juttu.

      ”Maahanmuuttajat ja kantaväestö sotketaan ja rodut sekoitetaan.”

      Jaa a. Rotu käsite on tullut kotieläinjalostuksesta arkikieleen. Tieteen termipankki määrittelee sen näin:
      ”Määritelmä lajin sisäinen tietynlaisen pysyvän muuntelun luonnehtima yksilöjoukko”

      Selite Kasvitieteessä roduilla tarkoitetaan yleisesti kaikkia lajinsisäisiä, toisistaan jonkin tai joidenkin pysyvien ominaisuuksien perusteella poikkeavia populaatioita tai populaatiojoukkoja. Sanaa käytetään usein esim. silloin kun luokittelun tasoa ei haluta erityisesti sitoa johonkin tiettyyn taksonomiseen kategoriaan, esim. alalajiin tai muunnokseen.

      Ihmisen ollessa kyseessä on moisesta rodunjalostuksesta luovuttu. Ennen alueita, joissa elettiin kovin erillään muista, oli ja siellä sisäsiittoisuus oli suurta. Siitä seurasi monia periytyviä sairauksia.

      ”Ateistit ajavat kirkon ja valtion eroa, ja tekevät sen saatanan vallassa tuhotakseen luterilaisuuden…”

      Juu osa ateisteista ajaa tuota asiaa. Siinä suhteessa he ovat samoilla linjoilla monen vapaan suunnan edustajan kanssa.

      Käsite ”rotu” tuli kielenkäyttöön 1700-luvulla kotieläinjalostuksesta.
      Rotu on biologinen termi, jota käytetään useimmiten kuvaamaan jalostuksen tuloksena syntynyttä eläinryhmää, jolla on tietyt ennalta määritellyt pysyvät ominaisuudet.

      ”Lutherin koko idea oli nimenomaan valtion ja kirkon yhteys. Siihen liittyy tietenkin myös isänmaallisuus…”

      Ei vaan kahden regimentin oppi erotti maallisen ja hengellisen toisistaan. Toki molemmat vaikuttavat toisiinsa.

      Isänmaallisuudesta on tehty nykyään aivan jotain muuta, kuin mitä se oikeasti on.

      ”Luterilaisuuden säilyttämiseksi siinä johtoasemassa, johon se kuuluu uskontojen joukossa, tulee naispapeille säätää synnytysvelvollisuus”

      No, johan se vanhoillislestadiolaisilla kai onkin, joskin he eivät hyväksy naisia papeiksi. :D

      • Anonyymi

        Jos kannattaa rosvota ja ryöstellä niin he saavat enemmän jälkeläisiä se on evoluutiota.
        Positiivisella tai negatiivisella eugeniikalla näihin asioihin voi vaikuttaa.

      • Anonyymi

        " jolla on tietyt ennalta määritellyt pysyvät ominaisuudet."

        Ennalta määritellyt ja pysyvät? Milloin viimeksi olet keskustellut (henilökohtaisen) seminologisi kanssa?

        "Ei vaan kahden regimentin oppi erotti maallisen ja hengellisen toisistaan. Toki molemmat vaikuttavat toisiinsa. "

        Kristillisyyden piirissä luterialaiset maat ovat ainoat, joilla on joko valtionkirkko tai kansankirkko, eikä kypäräpappejakaan juuri ole ollut katolilaisissa tai ortodokseissa.

    • Anonyymi

      "Kaikki tietää mitä siitä seuraa."

      Geenipooli laajenee, mikä on terveyden kannalta hyvä asia. Mutta kaikki tuskin osaa sitä ajatella.

      • Anonyymi

        Mutantit lisääntyy ja sen näkee kasvoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutantit lisääntyy ja sen näkee kasvoista.

        Osa on jättänyt ev.lut kirkon ja liittyneet ortodoksiseen kirkkoon. Syyt moninaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa on jättänyt ev.lut kirkon ja liittyneet ortodoksiseen kirkkoon. Syyt moninaisia.

        Se nyt ei haittaa niin kauan kun suurin osa sentään suorittaa asevelvollisuutensa Suomen eikä Venäjän armeijassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt ei haittaa niin kauan kun suurin osa sentään suorittaa asevelvollisuutensa Suomen eikä Venäjän armeijassa.

        No noista taitaa suurinosa osa olla luokkaa miinanpolkijat.

      • Anonyymi
        TolkunIhminen kirjoitti:

        No noista taitaa suurinosa osa olla luokkaa miinanpolkijat.

        Eikö se ole nykyisin suht vaaraton homma ellei tee sitä panssariajoneuvolla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se ole nykyisin suht vaaraton homma ellei tee sitä panssariajoneuvolla?

        Vanhan armeija aikasen kapiaisen mukaan ei tartte osata kun kävellä. Laivasto vähän vaativampaa pitää osata uida ja sulkeltaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutantit lisääntyy ja sen näkee kasvoista.

        Päin vastoin. Sisäsiittoisuus lisää eitoivottuja geenivirheitä väestössä. Olisi järkevää hakea aviopuolisoa, joka on geneettisesti mahdollisimman etäinen, mutta ihmiskunnan erittäin suuren homogeenisyyden takia sellainen olisi hankalaa.
        Etniset eritysipiirteet johtuvat harvoista yksittäisistä geeneistä.

      • Anonyymi
        TolkunIhminen kirjoitti:

        Vanhan armeija aikasen kapiaisen mukaan ei tartte osata kun kävellä. Laivasto vähän vaativampaa pitää osata uida ja sulkeltaa .

        Eikö laivastossa ole kaikille botskeja?
        Ei ilmavoimissakaan kaiukkien tarvitse osata lentää, ei edes lentokoneella.

    • Anonyymi

      On se niin kauheeta kun maailma muuttuu ja kehitys kehittyy. Voi kun elelisimme vielä niin kuin eleltiin sanokamme reilut 100 vuotta sitten. Ei ollut mm. sellaisia nykyaikaisia hömpötyksiä kuin uskonnonvapauslaki, elettiin Herran nyhteessa ja pelossa, pidettiin ksikki ihmiset ruodussa, ja muutenkin elämä oli niin auvoista, toisin kuin nyt!

      • Mitä noista ajoista kaipaat ?

        Siis muuta kuin se, että kaikki kuuluisivat kirkkoon eikä muita suuntauksia sallittaisi.

      • Anonyymi
        TolkunIhminen kirjoitti:

        Mitä noista ajoista kaipaat ?

        Siis muuta kuin se, että kaikki kuuluisivat kirkkoon eikä muita suuntauksia sallittaisi.

        Lienee trolli joka ei kaipaa sitäkään mitä tuossa sanoo, vaan ainoastaan kommenttia kirjoitukseensa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lienee trolli joka ei kaipaa sitäkään mitä tuossa sanoo, vaan ainoastaan kommenttia kirjoitukseensa.

        Moni tosiuskova tuntuu kaipaavan "vanhaa kunnon yhteiskuntaa" mutta ei osata sanoa mitä aikakautta .

      • Anonyymi
        TolkunIhminen kirjoitti:

        Mitä noista ajoista kaipaat ?

        Siis muuta kuin se, että kaikki kuuluisivat kirkkoon eikä muita suuntauksia sallittaisi.

        Jalkapuut kirkonmäelle nyt ensin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe