Tyhmempänä poikana rakkauden huuman vuoristoradan alamäessä tuli ajatelma vastapuolen olevan rakastelemassa toisen tutun kanssa. Mitä pidemmälle ajatelma meni sitä vahvemmin yritin siirtää ajatuksia muualle. Epäonnistuin. Lopussa näin kuinka toinen henkilö sai rakkauden kohteeni klimaksiin ja menin shokkiin.
En pystynyt keskittymään mihinkään. Ihan kuin jokin olisi tappanut osan minussa.
Seuraavana päivänä kun näin silloisen rakkauteni kohteen ihmettelin miksi en tuntenut enään mitään.
Hän yritti parhaansa, mutta en vain tiennyt mikä minuun meni. Jälkeenpäin surin kauan tilannetta, kun vain olin tekemättä mitään vastavuoroisuutta hänelle yrittäen ymmärtää mitä oikein kävi.
Toki saanut eri diagnooseja, mutta nyt vain yritän jotenkin palauttaa ajatukseni takaisin.
En pystynyt ilmaisemaan vihaani, koska sehän oli vain ajatelma. Etkä olisi ansainnut huutoani.
Suorastaan vatuttaa kun
Anonyymi
1
110
Vastaukset
- Anonyymi
Järkyttävä harha.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254981L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674346TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021779Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91599Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231575- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448