En tiedä, mistä aloittaisin...
On vaikea pukea tunteita sanoiksi, jotka ovat repineet sielun riekaleiksi tai kokemuksista, jotka ovat rikkoneet mielen, turmellen kaiken kauniin ja hyvän.
Vaikka en kykene muistamaan kuin murto-osan elämästäni, tuntuu kuin olisin elänyt kokonaisen millenniumin. Kaipa se osaltaan johtuu raskaasta taakasta, jota olen kaikki nämä vuodet kantanut. Jo lapsena särkynyt sydän ja rikkinäinen mieli, joka on piilotellut salaisuutta vuosikymmenten ajan.
Elämänvirtani on ollut myrskyisä, lukuisten pyörteiden riepottelema. Paljon pahaa on tapahtunut, peruuttamatonta tuhoa, jota ei enää eheäksi saa. On sinällään ihme, että olen vielä hengissä. Monesti olen pitänyt puukkoa reisivaltimon päällä, ajatellen että nyt lähden ja kaikki tuska ja kärsimys lakkaa. Minä lakkaan olemasta. Olen vihdoinkin vapaa.
Yli kymmenen vuotta takana intensiiviterapiaa ja tuntuu, että muserrun. Muistot ovat liikaa. Lapsuudessa alkanut henkinen ja fyysinen väkivalta hyväksikäyttöineen, rankat koulukiusaamisvuodet tapon yrityksineen ja useampi sairaus haasteineen. Vaikka omaankin vahvan taistelutahdon, en usko selviäväni. Kaikilla on murtumispisteensä ja minä olen saavuttamassa omani. Luulin kestäväni, olehan vielä hengissä. Kuinka väärässä olinkaan...
Halusin kokea niin monta kaunista asiaa elämäni aikana. Rakastua palavasti, olla rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olen. Tuntea toisen ihmisen lämpö ja läheisyys. Kokea yhteenkuuluvuutta ympäristöön. Tuntea fyysinen vetovoima väristyksineen ja huippuineen. Perustaa pieni perhe rakastamani ihmisen kanssa. Elää tavallista ja turvallista elämää, arkipäiväisiä ongelmia ratkoen. Nähdä maailmaa, tutustuen eri maiden kulttuureihin ja historiaan. Käydä museoissa ja näyttelyissä. Kokea haihäkkisukellus, sukeltaa värikkäiden riuttojen yllä, hypätä laskuvarjohyppy, laskea köysirataa pitkin ja monta muuta upeaa kokemusta, jotka saavat kehon tuntemaan elämänvoiman joka solullaan...
Katsoessani taakse elettyä elämääni. Huomaan ajatusteni piirtävän mieleni usvaan pelkkiä haavekuvia, joihin surullisena vajoan yhä uudestaan ja uudestaan.
Elämä ei ole oikeudenmukaista eikä helppoa. Oma kohtaloni on saanut minut miettimään, mikä lopulta oli tämän kaiken tarkoitus? Onko tarkoitukseni kärsiä tuskissani lopun elämääni vai miksi olen kokenut kaiken sen pahan? Karma?
Ehkäpä aikanaan, kun aikani koittaa, tulen ymmärtämään. Siihen asti kai sinnittelen elämän syrjässä kiinni?
On vaikea pukea tunteita sanoiksi, jotka ovat repineet sielun riekaleiksi tai kokemuksista, jotka ovat rikkoneet mielen, turmellen kaiken kauniin ja hyvän.
Vaikka en kykene muistamaan kuin murto-osan elämästäni, tuntuu kuin olisin elänyt kokonaisen millenniumin. Kaipa se osaltaan johtuu raskaasta taakasta, jota olen kaikki nämä vuodet kantanut. Jo lapsena särkynyt sydän ja rikkinäinen mieli, joka on piilotellut salaisuutta vuosikymmenten ajan.
Elämänvirtani on ollut myrskyisä, lukuisten pyörteiden riepottelema. Paljon pahaa on tapahtunut, peruuttamatonta tuhoa, jota ei enää eheäksi saa. On sinällään ihme, että olen vielä hengissä. Monesti olen pitänyt puukkoa reisivaltimon päällä, ajatellen että nyt lähden ja kaikki tuska ja kärsimys lakkaa. Minä lakkaan olemasta. Olen vihdoinkin vapaa.
Yli kymmenen vuotta takana intensiiviterapiaa ja tuntuu, että muserrun. Muistot ovat liikaa. Lapsuudessa alkanut henkinen ja fyysinen väkivalta hyväksikäyttöineen, rankat koulukiusaamisvuodet tapon yrityksineen ja useampi sairaus haasteineen. Vaikka omaankin vahvan taistelutahdon, en usko selviäväni. Kaikilla on murtumispisteensä ja minä olen saavuttamassa omani. Luulin kestäväni, olehan vielä hengissä. Kuinka väärässä olinkaan...
Halusin kokea niin monta kaunista asiaa elämäni aikana. Rakastua palavasti, olla rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olen. Tuntea toisen ihmisen lämpö ja läheisyys. Kokea yhteenkuuluvuutta ympäristöön. Tuntea fyysinen vetovoima väristyksineen ja huippuineen. Perustaa pieni perhe rakastamani ihmisen kanssa. Elää tavallista ja turvallista elämää, arkipäiväisiä ongelmia ratkoen. Nähdä maailmaa, tutustuen eri maiden kulttuureihin ja historiaan. Käydä museoissa ja näyttelyissä. Kokea haihäkkisukellus, sukeltaa värikkäiden riuttojen yllä, hypätä laskuvarjohyppy, laskea köysirataa pitkin ja monta muuta upeaa kokemusta, jotka saavat kehon tuntemaan elämänvoiman joka solullaan...
Katsoessani taakse elettyä elämääni. Huomaan ajatusteni piirtävän mieleni usvaan pelkkiä haavekuvia, joihin surullisena vajoan yhä uudestaan ja uudestaan.
Elämä ei ole oikeudenmukaista eikä helppoa. Oma kohtaloni on saanut minut miettimään, mikä lopulta oli tämän kaiken tarkoitus? Onko tarkoitukseni kärsiä tuskissani lopun elämääni vai miksi olen kokenut kaiken sen pahan? Karma?
Ehkäpä aikanaan, kun aikani koittaa, tulen ymmärtämään. Siihen asti kai sinnittelen elämän syrjässä kiinni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sielusi halusi tulla tähän aikakauteen kokeakseen "ylösnousemuksen" tai transformaatio voisi olla parempi sana.
Tämä tapahtuu meille kaikille ja se on rankkaa itsetutkikselua.
Ei niinkään uskonnollinen juttu, vaan itsensä tutkimista ja jotkin ovat sanoneet että lopulta Kristus-tietoisuus astuu meihin. Ja saamme rauhan.
Menneelle ei voi enää mitään. Terapiakaan ei näytä sinua auttaneen.
Nykyhetki se, jolloin voit tehdä jotain muuttaaksesi loppuelämääsi. Tapamme perustuvat usein negatiivisiin ihmisiin ja kokemuksiin, ja persoona on noiden tapojen summa.
Seitsemän tapaa, jotka este olemassaolosta nauttimisen tiellä:
1.. Kritisointi ilman tarkoitusta parantaa asioita
2.. Passiivinen odottaminen että "jotain tapahtuisi
3. Valitusten muuttaminen elämäntavaksi
4. Käyttäytyminen niin kuin asia ei koskisi sinua, " en stressaa asioista"
5. Ostaminen
6. Ottaa tavaksi pysyä kotona, josta seuraa eristyneisyys, josta taas masennus
7. Uusien asioiden ja muutoksen torjuminen, siis jäykät rutiinit ja mukavuus-
alueellla pysyminen
MielenIhmeet.fi
Huh, on sulla ollut raskas taival tänne asti, en osaa edes kuvitella. Olen pahoillani puolestasi että niin rankoilla korteilla oot joutunut pelaamaan. Vaikeat asiat täytyy käsitellä ja se on kanssa rankkaa. Oot vahva, ja vielä täällä!
Toivon sydämestäni, että pääset toteuttamaan nuo haaveesi. Pienin askelin, jaksa vielä.
Hyvin kirjoitettu aloitus, kuin suoraan sydämestä. Eletty elämä opettaa asioita, se on lahja jota ammentaa jatkossa. Toisen kunnioitus ja arvostaminen edellä, elämästä oppii nauttimaan oikealla tavalla, kun nautinnot eivät vaadi mammonaa.
Nöyryyttä sopivasti, vähään tyytyväinen nauttii pienemmistäkin asioista, joka on täyttä hepreaa pinnallisille ja materialisteille. Joille raha on valtaa ja statusta, kaikki mitataan rahassa myös heidän mielestä järki? Mikä kuvastaa heidän ajatteluaan.
Vääryys on myös oikeutta olla oma itsensä, roolittamatta itseään tiettyyn muottiin. Oppia voi monella tapaa, tärkeintä on oppia sisäistämään asioita käytännön kautta, monet teoreetikot ovat kädettömiä todellisuuden kanssa.
Ahneutta on monenlaista, minusta se on myös tyhmyyttä, johon kaikki omalla tavalla sortuvat elämän aikana. Sairautta se on minusta silloin, kun kohtuus ylittyy. Tsemppiä aloittajalle, opi näkemään hyviä asioita elämästäsi, niitä varmalla löytyy, kun oppii niitä näkemään.
Elämä opettanut itseäkin mm. menetysten myötä, pettymyksiä on koettu paljon, oppinut niiden kanssa elämään ja olemaan. Joskus vei myös yöunia, ei enään niin helposti. Huoli huomisesta olemassa, silti näen optimistisen paljon mahdollisuuksia tulevassa, aika näyttää onnistunko kuinka hyvin vai huonosti tulevassa, toivoa ja uskoa on vielä olemassa.
Peukut tälle👍 Vaikka elämän alkutaival on ollut vaikea, ei se tarkoita sitä, että loppuelämä olisi yhtä vaikea. Terapia lähtee kyllä auttamaan. Ensin se vie alas pohjalle ja repii kaiken auki. Sen jälkeen alkaa vasta parantuminen. Voimia aloittajalle!