Thaimaa pesee kasvojaan.

Anonyymi

Thaimaa jossa moni asia on maailman parasta laatuluokkaa, kuten thaikeittiö, koronan hoito, sekä vaimot mutta korostan että vaimot koskee vain niitä joilla thaivaimot, siis ei thainaisista haaveilevat, eikä lumppujen vuokraajia.

Nyt kun vuokraajat on pidemmän aikaa ollut käteenvetokaudella ja ovat sitä vielä pitkään, niin thaimaassa on tuona aikana tapahtunut ja jatkossakin tapahtuu paljon muutoksia.

Lapsi- ja perhekohde Pattaya luonnollisesti yrittää räpiköidä muutaman katunsa turvin saadakseen turrea taasen jonkun verran kilisytteleen kelloja, mutta parisuhdeongelmaisten kertakäyttörakastumismatkailut on taakse jäänyttä historian havinaa, eikä entiseen ole paluuta.

Korona-aika on myös aiheuttanut paljon hyvää, moni nainen on pysähtynyt pohtimaan omaa elämäänsä ja päätynyt tekemään elämässään muutoksia.

Kun rajat aukenee aikanaan niin kilvan kirmaavat normaalit heterot Pattayalle puutteessaan ja oppailla lyhyitä työsuhteita, koska asiakas valtaisan puutostilansa johdosta laukasee heti kun pääsee huulille kuumille.

Tosin odottavan aika on pitkä, kuuluu sanonta.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsos vaan, täällähän joku on veikeän aloituksen bablannut rakkaiden pohdittavaksi.
      Saas nähdä mitä ADHD Multimiljonäärin exä piipittää aiheeseen, kun heräilee suomen suvessa namin varvasaltaan viereisessä talossa sohvalta olohuoneessa, johon huoneeseen mahtuu omakotitalo.
      Harmi, että kamera tippui altaaseen juuri kun oli imuroinut norsukuvan ja vauva sanonut huuhaa.

      • Anonyymi

        Olet senssu oikeassa tuossa aloituksessasi, mihin myöhemmin sitten itse vastasitkin. Thaimaassa todellakin on ' maailman paras thaikeittiö" Et ole väärässä myöskään kun sanot,että thaimaasta tulee maailman parhaimmat thaivaimot. Mistä muuten tulee ne maailman paskimmat thaivaimot, jotka leikkaavat nukkuvalta mieheltään stagan irti, mustasukkaisuuksissaan?

        Oikein, thaimaastahan nekin ovat.

      • Anonyymi

        on hienoa tehdä aloitus ja vastata siihen itse, varo ettei tule riitaa.

    • Anonyymi

      Ompas harvinaisen hyvä ja asiapitoinen avaus, ehkä paras kuukausiin, aamu kaffelle poks.

    • Anonyymi

      Palstaa lukemalla pääsee jäljille Suomalaisen miehen alennustilasta, lieneekö syynä jatkuva videopelaamisen aiheuttaman aivovaurio vai jokin muu laajenpi ongelma, suomessa hallitus on pääosin naisten käsissä, kohta maanpuolustus on naisten käsissä, samoin upseerikunta.
      By NumBall

      • Anonyymi

        Näinhän se numba menee, toisaalta minusta tuntuu, ettei sillä ole mitään väliä kenen käsissä suomen maanpuolustus on. Sillä ei vaan ole mitään merkitystä, 48h ja suomi on miehitetty, oli maanpuolustuksemme sitten kenen käsissä tahansa. Se vaan on kylmä tosiasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suursuomi ei edes ehtisi koota joukkojaan, kun peli olisi jo menetetty. Muutama tuhat alokasta ehkä saataisiin rajalle pelaamaan kännykällään jotain peliä? Kantahenkilökunnasta yli puolet rapulassa ja 25% humalassa, erikoisjoukkojen, erikoismiehet thaimaassa ilmaisella korona statuksella?

        Myönnä pois numba, ei meitä ole luotu taistelemaan.

        Erii asia tietenkin olisi, jos taistelut käytäisiin tälläisellä anonyymi foorumilla kotisoffalta käsin, silloin voisimme pärjätä hyvinkin, jos saataisiin kaikki pisapärjääjät ja tietenkin pattaija osaston taistelijat rekrytoitua päivässä?

        Taitaa tämä Puistola maanpuolustuskeskuksesta olla jo eläkkeellä? Sellaisia miehiä suomi tarvisi voittaakseen.
        Puistola kertoi meille tavan pulliaisille (90- 91vuosina )
        Joka aamu telvisiossa, mitä liittoutuneet tulevat seuraavaksi tekemään?

        Näitä miehiä ei montaa ole ja varmasti olisi irak maksanut mitä vaan, jos puistola olisi loikannut sinne ja ottanut komentokeskuksen haltuunsa kaikilla valtuuksilla?

        Kaikki vihollisen liikkeet tietävät miehet? ovat kysyttyjä sotaa käyvissä maissa, käsittääkseni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suursuomi ei edes ehtisi koota joukkojaan, kun peli olisi jo menetetty. Muutama tuhat alokasta ehkä saataisiin rajalle pelaamaan kännykällään jotain peliä? Kantahenkilökunnasta yli puolet rapulassa ja 25% humalassa, erikoisjoukkojen, erikoismiehet thaimaassa ilmaisella korona statuksella?

        Myönnä pois numba, ei meitä ole luotu taistelemaan.

        Erii asia tietenkin olisi, jos taistelut käytäisiin tälläisellä anonyymi foorumilla kotisoffalta käsin, silloin voisimme pärjätä hyvinkin, jos saataisiin kaikki pisapärjääjät ja tietenkin pattaija osaston taistelijat rekrytoitua päivässä?

        Voihan se niinkin olla mutta itsnaistymisen jälkeiset vuosikymmenet ovat taanneet sen, että maantieteellisen sijaintimme vuoksi Ruotsissa ei puhuta venäjää pääkielenä, tämä suunta jatkukoon.

        Tosin seuraamalla voitonpäivän paraatia moskovasta, vaikka youtubesta, voimme olla varmoja ettei maamme miehitys kestä edes kahta vuorokautta, saman asian voi vahvistaa karttaa vilkaisemalla.

      • Anonyymi

        Upseerikuntakin on jo kymmeniä vuosia ollut " mielellään" naisten käsissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan se niinkin olla mutta itsnaistymisen jälkeiset vuosikymmenet ovat taanneet sen, että maantieteellisen sijaintimme vuoksi Ruotsissa ei puhuta venäjää pääkielenä, tämä suunta jatkukoon.

        Tosin seuraamalla voitonpäivän paraatia moskovasta, vaikka youtubesta, voimme olla varmoja ettei maamme miehitys kestä edes kahta vuorokautta, saman asian voi vahvistaa karttaa vilkaisemalla.

        Tuota karttaa olisi kannattanut katsella mielestäni jo silloin kauan sitten, ja miettiä kannattaako hyökätä, vaikka saksa lupasikin jeesata? Siinä kävi silleen, että mentiin venäjälle kun saksa käski, käännyttiin 180 astetta ja ajettiin saksalaisia pois kun venäjä käski😄

        Tämä nato jäsenyys? Toistaako historia itseään? Liitytään ja tehdään suomesta sotaharjoitustanner natolle? Kun isokarhu kyllästyy pelleilyyn ja lopettaa sen, venäjä tulee suomeen ja naton antama tuki, tarkalleen ottaen sisältää, että käyvät pudottelemassa lentokoneista runneltuun suomeen välillä villapeittoja ja näkkileipäpaketteja. Ei kannata luottaa liikaa natoihin? Venäjä ei ole osoittanut pelkoa sitä kohtaan koskaan, vain pelkkää ärtymystä.

        Samaa mieltä suomen mahdollisuudet suursuomena on hyvin rajalliset koko ajatus on täysin naurettava, eikä tilanne ole siitä mihinkään muuttunut.

        Nato voidaan pitää optiona, mutta huomattavasti tärkeämpää on olla väleissä itäisen naapurimme kanssa läntisestä ei ole niin väliä, pienen maan pitää alistua kohtaloonsa, eikä isotella huomattavasti suurempia vastaan, meidän kansakunta häviää hyvin nopeasti venäjän aroille, ilman että kaksi suomalaista koskaan törmäisi toisiinsa.
        By NumBall

    • Anonyymi

      En jaksanut lukea tätä yksinpuheluketjua alkua pidemmälle. Etkö sä nuku kuin kahden tunnin pätkissä? Koetko olevasi ikäänkuin Thaimaan matkalla kun istut täällä suomikaksnelosella ympäri vuorokauden haaveilemassa Pattayasta ja pelkäämässä muiden matkustelua?

    • Anonyymi

      Jos pesevät naamojaan yrittäen saada rusketuksen ja lian pois kasvoiltaan.

    • Anonyymi

      Tuosta thaikeittiöstä olen kanssasi osittain samaa mieltä, osittain erimieltä taas riippuu näkökulmasta, onhan laaturuuat kuten esim erillaiset kalat, mausteinen kalakeitto, tai spaketti merenelävillä hyvin maukkaita, mutta paikalliseen hintatasoon suhteutettuna erittäin kalliita päiväpalkka on 330 bahtia perusduuneista, ja tuollainen tom yam kung maksaa edullisessa paikassa 150 bahtia riiseineen, kalliimmassa 300 baht... onhan siinä ruokaa parille hengelle mutta eipä thaikku useinkaan laita 150 bahtia johonkin ruokaan.

      Tuo alhainen palkkataso on johtanut siihen että ruuaksi kelpaava materiaali ei ole kovinkaan laadukasta, koska se pitää ostaa halvalla, että itselle jää 40-60 baht edes jotain käteen.

      Jos suhteutat suomen palkkatason thaimaan palkkatasoon niin on suomessa laadukkaampi ruoka ja edullisempi kuin thaimaan perushuttu.

      Mitä mieltä olet Senssu.
      ps. Itse pidän kovasti erilaisista curryruuista vihercurry kana vihanneskastike kunnolla tehtynä maksaa kuitenkin siellä 80-100 bahtin hintaluokassa, joten se on thaikulle vähän liian kallista.

      • Anonyymi

        Onneksi sulla on excel-taulukkoon kaikki ostokset kirjattuna ruokabudjettiin, kuten kaikilla kulinaristisilla miljonääreillä. Mainitsitkin että ruokabudjettisi on Suomessa 40 euroa kuukaudessa ja säästätte sillä kun muija juo vettä ja vain sinä käyt ABC:n buffetissa silloin tällöin oikein törsäämässä koko kymmenellä eurolla maailmanluokan huoltoasema-sapuskaa.
        Huomaa heti että olet todella laadukas tasomies myös ravinnon suhteen. Makkarakeittoa ja nuudeleita. Sitä varmaan kuninkaallisetkin söisivät, jos olisi varaa. Sulla on varmaan siinä "työpöydälläsi" makkarankyrsää hiukopalana, niin jaksaa sitten kertoa näitä tarinoita pattajan palstalla.

        Hyvän aloituksen voi todeta siitä, että kilahtanut alkaa lataamaan perinteisiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvän aloituksen voi todeta siitä, että kilahtanut alkaa lataamaan perinteisiään.

        Jep pojun päivä on piloilla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sulla on excel-taulukkoon kaikki ostokset kirjattuna ruokabudjettiin, kuten kaikilla kulinaristisilla miljonääreillä. Mainitsitkin että ruokabudjettisi on Suomessa 40 euroa kuukaudessa ja säästätte sillä kun muija juo vettä ja vain sinä käyt ABC:n buffetissa silloin tällöin oikein törsäämässä koko kymmenellä eurolla maailmanluokan huoltoasema-sapuskaa.
        Huomaa heti että olet todella laadukas tasomies myös ravinnon suhteen. Makkarakeittoa ja nuudeleita. Sitä varmaan kuninkaallisetkin söisivät, jos olisi varaa. Sulla on varmaan siinä "työpöydälläsi" makkarankyrsää hiukopalana, niin jaksaa sitten kertoa näitä tarinoita pattajan palstalla.

        Resupetteri älä taas yritä vääntää mitä olen sinun mukaasi kirjoittanut, 40 euroa ei riitä kuukauden saflabudjettiin missään, ei sen enempää suomessa eikä thaimaassa, se ei riitä edes viikon, vai riittääkö sinulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resupetteri älä taas yritä vääntää mitä olen sinun mukaasi kirjoittanut, 40 euroa ei riitä kuukauden saflabudjettiin missään, ei sen enempää suomessa eikä thaimaassa, se ei riitä edes viikon, vai riittääkö sinulla.

        Hernesoppapurkki Jyväskylän S-Marketissa 0.59 €

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hernesoppapurkki Jyväskylän S-Marketissa 0.59 €

        Miksi jyväskylän onko kuopiossa vielä halvempi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      372
      2654
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      63
      2110
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      111
      1732
    4. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1452
    5. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1435
    6. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      186
      1435
    7. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1407
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1287
    9. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1283
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1156
    Aihe