Keskustelua suomen itsemääräämisoikeudesta !

Onko suomella,
suomen hallituksella ,
suomen viranomaisilla
suomen itsemäärämis oikeus suomen lain mukaan ?

Jos on, voisko ajatella niin, kun muslimit ovat muualta tulleet joko turvapaikan hakijoina , tai työn takia tänn e muuttaneita,
ne jotka saa maahan jäädä, saavat jopa suomen kansalaisuuden ,
heille järjetettäisiin kouluihin kristinoppiin perustuvaa uskonnon opetusta samoin kuin suoman omalle kansalaisille,

jotta suomen siäinen turvallisuus säilyisi
jos ja kun suomella on vielä itsemääräämis oikeus sekä itsenäisyys,

niin
suomen itsemmääräämisoikeus säilyy, sekä suomen itsenäisyys säilyy ,

samalla muslimit saa tietoa kristinuskosta
ja ymmärtävät miksi länsimaat turvautuu raamatunsanaan
ja kristinuskon sanomaan !

Keskustelua yleisellätasolla tärkeästä asiasta
joka askarruttaa varmasti suomen kansaa ja suomalaisia kultuurien erilaisuudesta !
5056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Todellakin,
on korkea aika ja erittäin tärkeä esittää myös suomen kansan mielipide julki ja toiveet aiheesta
uskonnon opetuksesta kouluissa,

suomalinen koki suuren loukauksen jokunen vuosi sitten kun muslimit alkoi vaatimaan suomen perinteellisten kultuurin romuttamista,

kuten suvivirren kieltämistä kouluissa,
se aiheutti valtavaa hämmästystä, suorastaa kansaliset pöyristyi vaatimuksesta,

nyt jos koskaan voidaan alkaa keskustella suomen oman kultuurin säilyttämisestä ,

mielestäni tänne muuttajien on syytä opiskella suomen kultuuria kouluissa myös opiskella kristinuskoa ja mihin perustuu kristin usko,

koska esm. suurelta osin koko maailma on
ja osin toimii
ja lakipykät perustuu
kristinuskoon perustuvaan kultuuriin ,

suomen valtion ei pidä alkaa rahottamaan muslimien uskonnon koulutusta,
sillä he ovat tulleet suomeen,
joten heidän kuuluu käytäytyä ja kunnioittaa suomen l a k i a ja
kultuuria kaikilta osin,
...
suomen itsemääräämis oikeus tulee säilyttää kaikissa tilanteissa,

Äänestä

Suomessa on uskonnonvapaus, vaikka ev.lut. onkin valtauskonto ja jonkinlaisessa turhassa valtion suojeluksessa. Kirkko tulisi eriyttää valtiosta, lopettaa koulussa uskonnon opetus ja kirkollisveron kerääminen palkansaajilta. Monissa maissa kirkko elättää itse itsensä eikä saa valtiovallan suojelusta, niin tulisi meilläkin olla.

Äänestä
  • Väärin,,, et ole suomalainen,
    ilmeisesti olet maahan muuttaja joka on vaatimassa suomen kulttuurin romuttamista,
    JÄRKYTTÄVÄ mielipiteesi HUH !

    me suomalaiset olemme hyvin loukkaantuneita,
    jos ja kun joku on romuttamassa kristinuskoista kultuuriamme !

    Äänestä

  • Eihän kirkollisveroa joudu maksamaan muut palkansaajat, kuin kirkkoon kuuluvat. Jäseniltään se maksuja kerää ja niin tekevät ammattiliitotkin.

    Äänestä

  • Juuri näin. Kirkollisverosta henkilö vapautuu kun eroaa kirkosta.
    Yritykset vapautettiin kirkollisverosta 1993 mutta sen tilalle tuli yhteisövero.
    Lue lisää; https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkollisvero
    ''Yhteisöt ja kirkolle maksettava vero''

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin,,, et ole suomalainen,
    ilmeisesti olet maahan muuttaja joka on vaatimassa suomen kulttuurin romuttamista,
    JÄRKYTTÄVÄ mielipiteesi HUH !

    me suomalaiset olemme hyvin loukkaantuneita,
    jos ja kun joku on romuttamassa kristinuskoista kultuuriamme !

    Oikein.
    Minä ainakin olen suomalainen ja sukuni on suomalaisia ainakin 1600 luvulta lähtien.
    Pidän silti anonyymin 10.43 kirjoittamaa mielipidettä pääosin oikeana.

    Kirkollisveroa en enää maksa erottuani kirkosta. Sitä ei ole pakko kenenkään maksaa.
    Uskontoja tulee opettaa kouluissa, mutta vain yleissivistävänä aineena ilman tunnustuksellisuutta. Ilman uskontojen ymmärtämistä maailmantilanteen ymmärtäminen on vaikeaa.

    Uskovaiset harjoittakoot uskoa keskenään. Yhteiskuntaamme ei ohjata Raamatun, vaan Suomen laikien mukaan. Vähemmistö suomalaisista enää uskoo jumalaan, kuten kirkko opettaa ja sekulaarisuus lisääntyy jatkuvasti. Pidän sitä kehityskulkua hyvänä.

    Äänestä

  • Kaikki kiihkouskonnot pitäisi lailla pystyä keiltämään.

    Äänestä

Uskonnolla ja Suomen itsemääräämisoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään, aloitus ihan hatusta!!!

1Äänestä
  • On salakavalaa kultuurimme romuttamis toinintaa

    nyt Anneli Saarikko LIPSAUTTI
    todella hulestuttavan mielipiteensä,
    se ei ole SUOMALAISEN mielipide
    eikä suomalalaisten mielipide , suorastaan hirvitti lausunto,

    suomi säilyttäköön itsemääräämisoikeuden KAIKISSA tilanteissa !

    Äänestä

  • Eiköhän uskonto ole kautta aikain ollut yksi suurimpia yksilön itsemääräämisoikeuden rajoittajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On salakavalaa kultuurimme romuttamis toinintaa

    nyt Anneli Saarikko LIPSAUTTI
    todella hulestuttavan mielipiteensä,
    se ei ole SUOMALAISEN mielipide
    eikä suomalalaisten mielipide , suorastaan hirvitti lausunto,

    suomi säilyttäköön itsemääräämisoikeuden KAIKISSA tilanteissa !

    Luuletko sinä edustavasi suomalaisten mielipidettä tai edes tietäväsi, mikä se on?

    Äänestä

Persu-"Älypäät"vauhdissa.

Äänestä

Nyt nousi suomalaiset takajaloilleen
Anneli Saarikolta lipsahti jotain hyvin hyvin tyhmää,

Saarikolla ON vain kova ääni ja räväkkä,
mutta kun politikolta vaaditaan myös viisautta ja älykkyyttä
räväkkyys EI RIITÄ,

KULMUNI KESKUSTAN JOHTOON,
suomi suomalaisten omien voimien johtamana maailman kartalle !

Kulmuni ON älykkäämpi , fiksu jämäkkä suomi on turvallisissa käsissä KULMUNIN johdossa !

Äänestä
  • ''Anneli Saarikolta lipsahti jotain hyvin hyvin tyhmää,''

    Älä tyhmä usko kaikkea mitä MV-lehti, tms. kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Anneli Saarikolta lipsahti jotain hyvin hyvin tyhmää,''

    Älä tyhmä usko kaikkea mitä MV-lehti, tms. kertoo.

    Kuka on Anneli Saarikko, hönöt ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on Anneli Saarikko, hönöt ?

    Väärin kirjoitettu Annika Saarikko;)
    Annika Saarikko sanoi Iltiksessä 6.11.2010 että tulisi tutkia voitaisiinko yliopistotasolla toteuttaa imaamikoulutusta. Tämä juttu on ilmeisesti ollut lähiaikoina jossain höpöhöpö uutisissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin kirjoitettu Annika Saarikko;)
    Annika Saarikko sanoi Iltiksessä 6.11.2010 että tulisi tutkia voitaisiinko yliopistotasolla toteuttaa imaamikoulutusta. Tämä juttu on ilmeisesti ollut lähiaikoina jossain höpöhöpö uutisissa.

    SE Saarikon lipshdus OLI liikaa
    suomalaisten korviin,
    nyt teki Annikka PAHAN VIRHEEN
    osoitti tyhmyytensä suomen johtajana,

    tarpeeksi SUURI oli loukkaus kun joku taho meinasi kieltää
    SUVIVIRREN kouluista keväisin, oli JÄRKYTYS,

    EI kiitos Saarikkoa johtotehtäviin,

    KULMUNI on YLIVETO keskustan johtoon,
    keskusta on vanha suomalaisten puolue
    joka on aina ollut nostamssa suomen jaloilleen,,,
    KULMUNI ,,, JOHTOON,,

    on jämäkkä viisas suomalaisten puolia pitävä kansaivälisilläki kentilläkin,,,

    Hei hölmö, se oli 10 vuotta vanha juttu. Luit sen ilmeisesti jostain osapäivänatsien aapisesta.

    Äänestä

Teidän on vain opittava että ei ole enää käsitettä me
globalisaatiossa

kukaan ei halua olla tekemisissä hyvinvaintivaltiota marisevan SAK:n jengin kanssa työttömyyskortistossa nostassa tukia ja kinuamassa ukrainalaisia poimimaan tomaatteja thaimaalaisten kanssa kun tällaiset työt eivät ole valkoisen miehen hommia. Ei kai kukaan usko että matu täällä muuta sanoo kun saa kansalaisuuden ja saa samat oikeudet: eli eiole nämävalkoisen miehenhommia ja hyppää sivuu n

Eli teille ei kukaan tee enää mitään palveluksia eikä meitä ole glogbalisaatiossa vaan kannattaa liittoutua sinne missä homma hoidetaan

eli alhaalta ylöspäin arviot omista tilanteista, jokainen tsaanssi kuten ensin korona ja nyt koronatuet on mahdolllisuus . Sijoittajalegenda Art Cashin = rahasta ajattelee, että teknologia on ylimyyty “ technology group is disproportional in its value. Is it a distortion? Yes it is. When will it stop? It’s difficult to say but ...it will stop,” ja 60 vuoden kokemuksella tosikorjaus tulee - totta että osa näistä vanhoista jääristä putosi kelkasta nyt huhtikuussa mutta kai se näin käy ja tiettyä varovaisuutta on pakko pitää ilmassa kaikki pelkäävät nyt

Äänestä

Keskusta uuteen nousuun
Kulmuni takasi ja ÄKKIÄ,
suomi tarvitsee jämäkkää viisasta KULMUNIA !

Äänestä

Kulmuni on nuori, kehityskelpoinen, erittäin viisas jämäkkä luotettava suomen etuja puolustamaan,

Saarikko paljasti tyhnyytensä kova ääni ei takaa hyvää johtajuutta,

Kulmuni ON yliveto keskustan johtoon nyt !

Äänestä
  • Mitä sillä on väliä, kuka keskustaa johtaa? Keskusta on iltaruskon puolue, eikä sillä ole Suomen puoluekentässä enää entisenlaista tarvetta.

    Äänestä

Mitä hemmetin houruilua tämä ketju on ? Keskusta on menneen talven lumia.
Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen löivät naulan arkkuun.

Äänestä

Liity Sinäkin SDP:hen! Tuhotaan Suomi yhdessä!

Tai kakkosvahtoehdoksi Vihreät...Kyllä nekin osaa!

Äänestä
  • Persut on edelläkävijä, persut on jo lähes tuhonneet Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on edelläkävijä, persut on jo lähes tuhonneet Suomen.

    Persuista löytyy tämän maan suurin veronmaksaja joukko, eli typeryyttäsi ulostat, kyllä ne "tuholaiset" löytyvät akselilta vihreät-vasurit ja SDP

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuista löytyy tämän maan suurin veronmaksaja joukko, eli typeryyttäsi ulostat, kyllä ne "tuholaiset" löytyvät akselilta vihreät-vasurit ja SDP

    samaa mieltä,
    vihreät on pahin suomen tuohooja puolue, sdp: on myös lipposen neuvoja noudattain suomen täystuho,
    perussuomalaiset ja keskusta on suomen tulevaisuuden puolueita, siinä suomen turva tulevaisuudessa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on edelläkävijä, persut on jo lähes tuhonneet Suomen.

    Onneksi persut eivät ikinä nouse valtaan. Se olisi hyvinvointi-Suomen loppu. Sama voisi käydä myös vihreiden saadessa liikaa valtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi persut eivät ikinä nouse valtaan. Se olisi hyvinvointi-Suomen loppu. Sama voisi käydä myös vihreiden saadessa liikaa valtaa.

    Ei olisi mikään hyvinvoinnin loppu. Kuvittelet vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuista löytyy tämän maan suurin veronmaksaja joukko, eli typeryyttäsi ulostat, kyllä ne "tuholaiset" löytyvät akselilta vihreät-vasurit ja SDP

    Eniten veroja valtio saa pääkaupunkiseudulla asuvilta. Persut ei ole ääniharava pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

Perussuomalaiset ja keskusta siinä on suomen tulevaisuus, turvallisuus ja itsemääräämisoikeuden säilyttäminen,
suomi takaisin,

tässä kaksi suurinta puoluetta tulevaisuudessa,

Äänestä
  • Huomaa, että sinulla on poliittiset realiteetit hukassa.

    Äänestä

  • Kokoomus = rikkaat ja yrittäjät
    SDP = duunarit
    Keskusta = maajussit
    Vihreät = puunhalaajat
    Perussuomalaiset = tavalliset suomalaiset

    Noin se on vähän kärjistetysti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus = rikkaat ja yrittäjät
    SDP = duunarit
    Keskusta = maajussit
    Vihreät = puunhalaajat
    Perussuomalaiset = tavalliset suomalaiset

    Noin se on vähän kärjistetysti.

    Persut = kouluttautumattomat, syrjäytyneet, persaukiset suomalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut = kouluttautumattomat, syrjäytyneet, persaukiset suomalaiset

    Mitä HORISET
    oletko sekasi ,,,,, rakki-koira taas sekasi,,, hihii

    tiedoksi rakki-koiralle:

    Perusuomalaisissa on hyvin koulutettua porukkaa,
    on valtiotieteen tohtoreita, lääkäreitä Dipl.insinöörejä sairaanhoitajia kauppatieteen maistereita, pappeja, kansanedustajia,
    ekonoomeja ym. tavallisia kansalaisia työttömiä, eläkeläisiä, ammatin omaavia tuunareita,
    pivin pimein,

    VASTAAPPA rehellisesti MITÄ koulua sinä rakki-koira olet käyny,

    missä on sinun sivistys ??? onko sitä alkuunkaan ollukkaan,

    kun se ei näy millää lailla noissa sinun komenteissasi,

    räksytät sylki vaahdossa sekoja
    ainuttakaan älykästä sanottavaa ei sinulla ole ollu,

    etkö ole suomalaine,
    etkö osaa suomenkielellä ilmaista mitä koulua olet ITSE käyny, ????

    vai oletko pelkkä koulujakäymätön pummi
    sekö sinä oikeasti olet

    PUMMI suomalaisten kustannuksella elät ja räsytät päivät pitkät kaikilla näillä palstoilla,
    kunnon ihmisiä ,
    rehellisiä veronmaksajia, suomalaisia, sinun hyväntekijöitäsi, outo olet ihmiseksi,
    miksi olet suomessa
    jos noin hirveesti vihaat suomalaisia,
    kerro itsestäsi TOTUUS,
    vai hävettääkö kertoa totuutta, heh,
    et ole käyny minkäänlaista koulua loppuun, niinkö on totuus, olet täydellinen lois-pummi suomalaisten vastuksilla,
    mene ruotsiin pummaamaan muuta venäjälle saakohan siellä pummata ja aukoa suutaan noin rumasti kuin sinä teet tällä suomessa,
    hävettääkö sinua ollenkaan oma typeryys,??

    kerro mitä koulua olet käyny ?? vai hävettääkö rehellisyys, osaat kyllä valehdella
    mutta
    osaatko olla rehellinen ollenkaan missää asiassa,,

    Tutkimusten mukaan perussuomalaisten äänestäjäkunta on heikoiten koulutettua eduskuntapuolueita äänestäneistä.

    Malliesimerkki sivistyneen ihmisen kommentoinnista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan perussuomalaisten äänestäjäkunta on heikoiten koulutettua eduskuntapuolueita äänestäneistä.

    Miksi EI kerro mitä koulua SINÄ ITSE olet käyny,
    eikö ole kanttia kertoa heh, ???????????

    haukut vain perussuomalaisia,
    vaikka perussuomalaisista löytyy onpa yliopiston profesoreita ,
    mutten korkasti kouluttautuneitten joukosta,
    kuten jo tulla kerrottiin on paljon tavallisia koulunkäyneitä tuunareitaki perussuomalaisissa,
    MUTTA
    MIKÄ SINÄ OLET ? MITÄ KOULUA SINÄ OLET KÄYNY ?

    KERROHAN REHELLISESTI !

    sinä väität perussuomalaisia kouluttamtattomiksi ihmisiski,
    jo on mahtavat luulot sinulla itsestäsi heh, et ole eds rehellinen,
    osaat vain räksyttää ja arvostella suomen kansalaisia,
    oletko okeesti noin hölmö, olet näköjään,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan perussuomalaisten äänestäjäkunta on heikoiten koulutettua eduskuntapuolueita äänestäneistä.

    eikö sinulla ole muuta sanottavaa kuin tuo sinun OMA tutkimustulos heh heh hee,

    huomaatko et kehtaa kertoa totuutta itsestäsi, olet oikeesti kouluttautumaton tyhmyri, sinulla ei ole oikeaa sanottavaa mitään osaat vain haukkua räksyttää aina samoilla sanoilla,
    OLET KÖYHÄ ja TYHMÄKI vielä, suomeen tullu loispummi,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut = kouluttautumattomat, syrjäytyneet, persaukiset suomalaiset

    Näin saattaa olla, mutta meitä on PALJON.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan perussuomalaisten äänestäjäkunta on heikoiten koulutettua eduskuntapuolueita äänestäneistä.

    hah se on pelkästään sinun kuvitelmaa ja sinun tutkimus hahahaha, persettäsi oot tutkinu, ei sieltä oikeaa tulosta saa,
    rakki-koira pitää räksyttävän kitansa ny kiinni, ja rauhottuu,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hah se on pelkästään sinun kuvitelmaa ja sinun tutkimus hahahaha, persettäsi oot tutkinu, ei sieltä oikeaa tulosta saa,
    rakki-koira pitää räksyttävän kitansa ny kiinni, ja rauhottuu,

    YLE tutkimus:
    "Lähes 40 prosenttia jäsenistä on työntekijöitä, kun vasemmistoliitolla luku on 28 ja SDP:llä 25 prosenttia.
    Alle 30 prosentilla perussuomalaisten jäsenistä on korkeakoulutus. Puolueen kannattajista sellainen on kymmenellä prosentilla."

    Koulutus:
    Perusaste: Kes; 11,5, Kok; 6,2, Per; 18,6, SDP; 17,3 Vih; 6,2 Vas; 16,2
    Keskiaste: Kes; 62,4, Kok; 49,3, Per; 71,5, SDP; 62,0 Vih; 36,0 Vas; 16,2
    Korkea-aste: Kes; 26,1 , Kok; 44,6, Per; 9,9, SDP; 20,7 Vih; 57,9 Vas; 35,2

    Kuten edellisistä ilmenee, eprussuomalaisista vain alle kymmenellä prosentilla on korkeakoulutus, kun seuraavaksi heikoin on SDP 20,7 prosentillaan ja peruskoulutuspohjaisiakin on enemmän kuin missään muussa puolueessa.

    Tässä vähän faktaa inttäjälle. Linkin taulukkotieton laitan seuraavaan kommenttiin

    Ja sitten se lupaamani linkki tutkimukseen:

    https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiZ4_ewx_zqAhUFt4sKHXP-ANsQFjAAegQIBBAC&url=https://journal.fi/tt/article/download/52744/16431/&usg=AOvVaw1ind6COUrXPz8yAHDhGRIb

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin saattaa olla, mutta meitä on PALJON.

    Määrä ei korvaa laatua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ÄLÄ NAURATA
    tuoki sinun oma tutkimus hah hah aaa,
    itte koneellesi sormillasi söpertäny ja täällä esität totena hahahahahahahha
    ei voi kuin nauraa,
    tutki sitä perserttäsi vaan siellä onki tutkimista, joku pöpö siellä kutittaa voi olla korona tunkeutunu sinne,

    Tottahan tuo oli.
    Linkittämäni tutkimuksen kirjoittajista:
    "Kirjoittajat työskentelevät Turun yliopistossa. Koi­vula on taloussosiologian tohtorikoulutettava, Räsänen professori ja Saarinen yliopisto-­opettaja."

    En ole kukaan noista.

    Juttusi on kuin Ville viisivuotiaalla. Kun ei kestä faktoja työnnetään sormet korviin, laitetaan silmät kiinni ja huudetaan kovalla äänellä lällälläätä.
    Olet varmaan jo aikuinen, mutta viinako vai dementia on syönyt kuuppasi noin huonoon kuntoon. Linkistä artikkelin voi käydä lukemassa kuka tahansa ja kaikki lukijat huomaavat sinun olleen surkeasti väärässä... taas kerran.

    Äänestä

Olisi oikein hyvä, että kaikki Suomessamme asuvat, suomalaiset mukaan lukien, tietäisivät eri uskonnoista, vaikkapa pääpiirteet.
Valitettavasti vaan islamistakin tiedetään se ääriajattelu, jota he levittävät ympäri maailmaa ja ovatkin saaneet sanomaansa perille.
Suomi on kristitty maa ja toivoakseni sellaisena pysyykin.
Mitä tuohon suvivirsijuttuun tulee, sen vetivät julkisuuteen vaapaa-ajattelijat.
Millään uskonnollisella ryhmällä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä.
Näin vaan annettin ymmärtää, että saatiin lisää kaaosta aikaiseksi.

'

1Äänestä

Suomalaiset ovat ns. maallistunutta kansaa.
Uskonnolla ei ole suurta roolia useimpien arkielämässä.
Uskonnosta vouhottaminen on ihan turhaa.

Yksikään minkään uskoinen ei ole koskaan mitenkään häirinnyt
minun elämääni.

Jehovat ja mormonit joskus soittelevat ovikelloa
ja haluavat tulla aivopesemään minua, mutta sanon "kiitos ei".

Äänestä
  • Suomalaiset ovat maallistuneita, mutta silti kristinusko näkyy kulttuurissamme monin tavoin. Esimerkiksi juhlapyhämme ovat kristillisiä, joskin alkuperä on useimmilla "pakanuuden" ajoilta.
    Nykyään on melko vähän suomalaisia, joille uskonnolla olisi suuri merkitys ja suurten ikäluokkien siirryttyä kiertoon, määrä vähenee entisestään. Silti Suomen yhteiskunnan ymmärtäminen on vajaata, jos kristinuskon osuutta yhteiskunnan rakentumisessa ei tunne.

    Mutta kuten Eliaana sanoi, myös muhamettilaisuus olisi syytä tuntea muutenkin kuin someväitteiden pohjalta. Eikä varmasti olisi haitaksi tutustua myös idän suuriin uskontoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset ovat maallistuneita, mutta silti kristinusko näkyy kulttuurissamme monin tavoin. Esimerkiksi juhlapyhämme ovat kristillisiä, joskin alkuperä on useimmilla "pakanuuden" ajoilta.
    Nykyään on melko vähän suomalaisia, joille uskonnolla olisi suuri merkitys ja suurten ikäluokkien siirryttyä kiertoon, määrä vähenee entisestään. Silti Suomen yhteiskunnan ymmärtäminen on vajaata, jos kristinuskon osuutta yhteiskunnan rakentumisessa ei tunne.

    Mutta kuten Eliaana sanoi, myös muhamettilaisuus olisi syytä tuntea muutenkin kuin someväitteiden pohjalta. Eikä varmasti olisi haitaksi tutustua myös idän suuriin uskontoihin.

    HÖH,
    muslimien ON syytä tuntea kristinuskoinen kulttuurimme paremmin,

    kaikille suomessa asuville muslimeille kouluihin kristiuskon opetusta
    muuten ne ei tiedä mihin kristinuskoinen kultuurimme perustuu,

    on aivan hullua kouluissa mulimit vapauttaa uskonto tunneilta,
    ei hyväksyttävää,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko suomella,
suomen hallituksella ,
suomen viranomaisilla
suomen itsemäärämis oikeus suomen lain mukaan ?

Jos on, voisko ajatella niin, kun muslimit ovat muualta tulleet joko turvapaikan hakijoina , tai työn takia tänn e muuttaneita,
ne jotka saa maahan jäädä, saavat jopa suomen kansalaisuuden ,
heille järjetettäisiin kouluihin kristinoppiin perustuvaa uskonnon opetusta samoin kuin suoman omalle kansalaisille,

jotta suomen siäinen turvallisuus säilyisi
jos ja kun suomella on vielä itsemääräämis oikeus sekä itsenäisyys,

niin
suomen itsemmääräämisoikeus säilyy, sekä suomen itsenäisyys säilyy ,

samalla muslimit saa tietoa kristinuskosta
ja ymmärtävät miksi länsimaat turvautuu raamatunsanaan
ja kristinuskon sanomaan !

Keskustelua yleisellätasolla tärkeästä asiasta
joka askarruttaa varmasti suomen kansaa ja suomalaisia kultuurien erilaisuudesta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu