Pitihän sen arvata, sillä tieto on pahasta.

Anonyymi

Eilen 31.07.2020 levisi tieto, että europarlamentarikko Teuvo Hakkaraista, Viitassaaren sulttaania, on kohdannut perinteinen lypsämisyritys. Ilmoituksesta voi rivien läpi lukea, että rahat ensin ja sitten vasta?????. Kuka vielä uskoo, että joku väliamerikan pikisillmä kaunotar rakastuu pyyteettömästi hieman pyylevähköön savonkieliseen ikämieheen? Hän kerää taakseen jengin, joka viis veisaa diplomaattisuojista ja aikoo putsata pojun, jos tämä erehtyy saapumaan paikalle.
Onneksi Teuvolle kävi näin, että rahat säästyivät ja keväthinku pääsee nyt ilman toiveita rauhassa laantumaan.
Kyllä yhä enenmmän vahvistuu käsitys, että Persujen porukka on aikamoisenn kirjavaa sakkia sen kirjoa sen kummemmin erittelemättä. Pahinta heissä on se, etteivät he haluakaan ottaa vastuuta mistään. En väitä, että heistä olisikaan vastuun kantajiksi. Koskaan heiltä ei kuule esitystä paremmasta vaihtoehdosta asiain hoitamiseksi.
Äänestin joskus heikäläisiä, mutta ajat sitten suomukset putosivat silmistäni ja suurin syy oli tuo aikaansaamaton räksytys ja vastuuttomuus, joka on heidän nykyinen tavaramerkkinsä.
Olen muuten sitä mieltä, että jokainen porukka narratkoon niitä, joita luulevat voivansa narrata.
Terveisin Yleierierikoisvaravaurioraivausinsinööritoimiston ylemmän palkkausluokan yli-insinööri

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      näitä herra hattaraisia on paljon persuja äänestäneissä jotka täälläkin kirjoittelee kehuvaan sävyyn puolueen sekoilutkin, jotka normaalisti olisivat ehdoton erottamisen syy puolueesta.

    • Anonyymi

      Oliko tämä mukamas yllätys persuista tyhmimmältä, että lähtee mukaan selvästi huijattavaksi, ei näistä yhestäkään persusta ole päättäjiksi mihinkään virkaan kun henkilökohtainen elämä kin päin peetä....

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2112
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      172
      1639
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1557
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1332
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1182
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1069
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1033
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      892
    Aihe