Onko adventismi hyväksynnän hakemista?

Anonyymi

Jotenkin minusta tuntuu, että on. Adventismissa on niin paljon kaikenlaisia hyveitä, joita pitäisi arvostaa. Tuleeko siitä sitten huono omatunto jos niitä ei arvosta? Pitääkö sitten hyvittää lipsahduksiaan olemalla vielä hieman parempi adventisti? Jopa muita tiukempi valinnoissaan ja tekemisissään?

Jos nyt satuin saamaan juhlissa hyvää voileipäkakkua ja myöhemmin sainkin kuulla, että kakussa oli ollut possun kinkkua, niin sitten tiukennetaan joksikin aikaa ruokavaliota oikein vegaaniksi, että ollaan taas jonkun silmissä oikein hyväksyttyjä vaikka Raamattu antaakin luvan syödä sikaa jos joku sitä lahjaksi tarjoaa.

Yksi luterilaisuudesta adventistiksi kääntynyt sanoi, että kun luterilaiset menevät taivaaseen armosta, adventistit kiipeävät sinne tekojen tikkaita pitkin. Eikä ihme, sillä ollakseen hyvä adventisti, on oltava säätämässä pukeutumistaan, ehostautumista, ruokavaliotaan, juomavaliotaan, on kuntoiltava ja kehitettävä (Ellen G. Whiten mukaan) itse omaa luonnettaan omin teoin Jeesuksen kaltaiseksi, on pestävä toisten jalkoja ehtoollisella, jne...

Mutta onko hyvä adventisti sama asia kuin hyvä kristitty? Entä onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, onko hyvä opetuslapsi Jeesuksen silmissä? No eipä ole kauheasti. Olemalla hyvä adventisti ei pelastu.

Raamattu kertoo meille hyvin selkeästi, miten ollaan hyviä opetuslapsia. Hyvä opetuslapsi seuraa Jeesuksen opetuksia ja pelastuu armosta ilman omaa yrittämistä. Mutta Jeesuksenkaan opetuslapsi ei pelastu ilman hyviä tekoja, nimittäin rakastavaa luonnetta. Sitä ei voi itse itselleen muuttaa. Sen muutoksen tekee Jumala niiden sydämessä, jotka ovat aidosti uudestisyntyneitä. Ne, jotka eivät käy katsomassa sairaita, leskiä, orpoja ja vankeja tai tekee muuta vastaavaa, eivät pelastu, eivätkä ole uudestisyntyneitä. Parasta jumalanpalvelusta on pitää huolta vähäosaisista. Kirkossa istuminen ei ketään pelasta.

Tunnistatko tästä itsesi? Onko siis adventismi tekojen uskonto? Miten perustelet omia tikapuiden kiipeämisiäsi? Teetkö tekojasi aidosti rakkaudesta lähimmäiseesi ja Jumalaasi vai teetko niitä ollaksesi hyvä adventisti... vain tavan vuoksi?

69

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloitus on taas kerran tarkoitushakuista ja vihamielistä lässytystä.

      Jaak. 2:12 "Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva."

      Jaak. 2:18 "Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon."

      Jaak. 2:26 "Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."

      • Anonyymi

        Olet asian ytimessä! Se on nimen omaan tarkoitushakuista! Ja niin on tarkoituskin. Tai ehkä et ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse...

        Kokemukseni mukaan vain alle 3% adventisteista tekee seurakuntana niitä tekoja, joista usko voidaan näyttää.

        Adventistit eivät myöskään tiedä mitä mainitsemasi vapauden laki tarkoittaa, joten heidän on hankala ymmärtää minkä mukaan tuomitaan kun vapauden lain mukaan tuomitaan. Tämä on näkynyt selvästi tämän palstan aiemmissa keskusteluissa.

        Joten mikä on ehdotuksesi asian korjaamiseen? Minä ehdottaisin kirkon oppien uudelleen tarkastelua ja 1800-luvun lopun amatööriadventistien oppirakennelmien romuttamista sekä Raamattuun palaamista. Siihen uskoon palaamista, mihin Jeesuksen opetuslapset ja Jeesus uskoivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpöhöpö. Adventtikirkon opinkohdat ovat sitä, mitä Raamattu opettaa.

        Ai sinä et tunne itsekään mistä opinkohtasi kertoo.

        Opettaako Raamattu kuntoilemaan, kuten opinkohdat? Opettaako Raamattu pukeutumaan tietyllä tavalla, niin kuin opinkohdat tekee? Puuttuuko Raamattu ihmisen juomisiin, niin kuin opinkohdat tekee? Tai tupakan polttoon? Pyysikö Jeesus noudattamaan hänen esimerkkiään pestä ihan fyysisesti ihmisten jalkoja ehtoollisella vai antoiko Jeesus pesullaan esimerkin asenteesta, jossa nöyrrytään toisten edessä ja palvellaan heitä? Nykyaikana kenenkään jalkojen pesu ei ole mikään palvelus kenellekään eikä sellaisessa pesussa kukaan nöyrry yhtään mitään vaan kyseessä on kuollut rituaali. Mutta monestiko olet leikannut naapurisi ruohon tai pessyt itse hänen autonsa Jeesuksen esimerkin mukaisesti? Entä monestiko olet käynyt keräämässä naapurustosi koirien jätökset tien poskesta Jeesuksen esimerkin mukaisesti?

        Raamattu ei oikeasti puutu näihin mainittuihin asioihin mutta opinkohdat puuttuvat niihin. Mutta kaikille ei tämäkään riitä adventtikirkossa sillä adventtikirkon pastori on vieläkin tiukempi. Minua huomautettiin liian pitkästä parrasta kirkkoon mennessäni!!!

        Että semmosta toisten kyttäämistä itsekeksittyjen kerhosääntöjen noudattamisesta.

        Näkee, että et ymmärrä Raamattuasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkee, että et ymmärrä Raamattuasi.

        Ymmärrän kyllä. Näköjään paremmin kuin moni muu adventisti. Ei kaikkea Raamatun esimerkkiä voi eikä pidäkään tuoda suoraan sellaisenaan 2000-luvun uskonelämään, aivan kuten ei kaikkia Jumalan lupauksiakaan voi venyttää koskemaan nykykristittyä. Raamatussa on paljon omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottua asiaa, joka ei koske enää meitä.

        Otetaanpa esimerkki parista Jumalan lupauksesta, joka eivät koske meitä:

        1) kaikki, mitä te pyydätte minun nimessäni (Jeesuksen) te saatte.
        2) te parannatte sairaita ja ajatte pois pahoja henkiä

        Nämä lupaukset koskivat vain opetuslapsia. Vaikka kuinka pyydät Jumalaa parantamaan vaivasi tai toisten sairaudet, hän ei niitä paranna. En tunne yhtäkään adventistia, joka olisi parantunut rukouksen voimasta, vaikka minulla on takana lähes 50 vuotta kirkon jäsenenä ja olen käynyt pitkään eri seurakunnissa. Ei, vaan ihmiset kärsivät vaikeista sairauksistaan vuosikymmeniä kuolinvuoteelle saakka vaikka heidän puolestaan rukoillaan ja vaikka vanhimmat voitelevat heitä.

        Jos nyt joku väittää, että tämmöiset lupaukset ovat totta mutta koskevat vain niitä pyyntöjä, jotka ovat Jumalan mielenmukaisia, niin miksi tieteellisten tutkimusten mukaan ei esim Suomesta löydy ainuttakaan uskovaa, jonka sairausdiagnoosi olisi poistunut tai edes muuttunut kun parantumista on pyydetty Jumalalta? Onko niin, että Jumala tahto on, että ihmiset pysyvät sairaina? Ilmeisesti on, jos näin ajatellaan.

        Jeesuksen tahtohan oli parantaa sairaat, aina. Raamatussa ei ole ainuttakaan kohtaa, jossa Jeesus olisi kieltäytynyt parantamasta sairaita. Jos uskoo, että Jeesus on Jumala ja että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, näitä asioita ei pysty rehellisesti selittämään/sovittamaan yhteen ja väittää, että nämä lupaukset koskevat nykykristittyä. Mutta niin vain opinkohdista saa ymmärtää.

        Eli et ymmärrä Raamattua.

        Menehän sitten pääsiäisenä luterilaisen kirkkojen pappien luo, kun pesevät ihmisten jalkoja, Jeesuksen esimerkin mukaan, tai Paaviporukan. Ota megafoni mukaan ja julistta, että väärin meni -sinun- mielestäsi. "Ei tuolla asenteella, ei"!
        Nöyryys on muuta, kerään koiranpaskoja tienvarresta ja se on korvausoppi Herran pöytään. Tuon ne kakkareet näytille, kunhan otan pöllyt piipusta, eihän se ruumis ole Pyhän Hengen temppeli. Siellä palellaan savumerkein, ja näyttämösavuin. Se on oikeaa palvelua, köh, köh, kun köhittää. Terveysliikunnan neuvoja voit hakea terveyskeskuksesta, meillä on kuntosali sairaalan tiloissa, jossa käy monen rajoitteen ihmistä hoitamassa itseään, eli sitä ruumistaan.
        Ei parta pahoille kasva, jne. Mutta, jos pappi ei tuntenut sinua sen tureikon läpi, ehdotti leikkaamista. Joskus aiheellisesti. Mutta eikös siellä adventtikirkossa ole partamiehiä pappinakin, ei ilmeisesti ole kiellettyä juttua. Joskus on mukava "kuunnella" neuvoja ja ohjeita, eikös se ole paimenen tehtävä?
        Jos sinä taas "niskoittelet" olet epäjumalanpalvelija. Kysy, onko parta jo jalanalle menossa, että kompastun. Pitääpä leikata. Kiitos. Näin asia etenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et ymmärrä Raamattua.

        Siis eli että ymmärrän hyvin. Sinä uskot kaiken mitä kirkkoisät sinulle opettavat tutustumatta itse Raamatun sanaan. Jos olet aito adventisti, niin tiedät, että sekä Raamattu että Ellen White käskevät koettelemaan jokaisen teksti Raamatun sanaa vasten. Ja tiedät, että Pyhä henki ohjaa itse kutakin omissa Raamatun tutkisteluissa itse kunkin elämäntilanteen mukaan. Joten miksi et itse lue Raamattua vaan uskot kaiken sinulle uskotellun? Oli se sitten Pyhän hengen johtamaa tai ei.

        Vittu mitä paskaa! Et tunne lainkaan kirjoittajaa etkä hänen tilannettaan ja silti paskanjauhantaa! Etpä vaikuta kristityltä. Kirjoituksessasi ei ole mitään rakentavaa eikä rakkaudellista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet asian ytimessä! Se on nimen omaan tarkoitushakuista! Ja niin on tarkoituskin. Tai ehkä et ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse...

        Kokemukseni mukaan vain alle 3% adventisteista tekee seurakuntana niitä tekoja, joista usko voidaan näyttää.

        Adventistit eivät myöskään tiedä mitä mainitsemasi vapauden laki tarkoittaa, joten heidän on hankala ymmärtää minkä mukaan tuomitaan kun vapauden lain mukaan tuomitaan. Tämä on näkynyt selvästi tämän palstan aiemmissa keskusteluissa.

        Joten mikä on ehdotuksesi asian korjaamiseen? Minä ehdottaisin kirkon oppien uudelleen tarkastelua ja 1800-luvun lopun amatööriadventistien oppirakennelmien romuttamista sekä Raamattuun palaamista. Siihen uskoon palaamista, mihin Jeesuksen opetuslapset ja Jeesus uskoivat.

        "Kokemukseni mukaan vain alle 3 % adventisteista tekee seurakuntana niitä tekoja, joista usko voidaan näyttää."

        Otat turhan suuren roolin adventistien sydämen aivoitusten tutkijana. Sinä et yksinkertaisesti voi tietää kunkin ihmisen tekojen tarkoitusperiä ja esittää prosenttilukuja adventien rakastavasta luonteesta. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Joku voi esiintyä suurena hyväntekijänä, mutta liikkeelle ajava vaikutin ei välttämättä ole rakkaus vaan joku muu. Toinen voi olla huomaamaton, mutta saattaa voimiensa mukaan rukoilla ja tukea Jumalan valtakunnan työtä. Jumala yksin tietää omansa.

      • Anonyymi
        Pyhpyh kirjoitti:

        Tuo antamani luku perustuu yhden Suomen suurimmista adventtiseurakunnista seuraamaani todellisuuteen. Ja kyse on todellakin seurakunnan aktiivisuudesta, kuten kirjoitin, ei yksilöiden.

        Niin, todellisuudessa 3% on liioittelua kun ottaa huomioon sinun lausuntosi. Mutta vaikka se olisi todellisuutta, niin kuin onkin kun se perustuu todellisuuteen, niin vaikka luku olisi pielessä jopa 200%, niin silti seurakuntien evankeliumin levittämiseen ja rakkauden tekoihiin osallistuisi vain noin 9% kirkon jäsenistä. Pelastuvia tulee siis olemaan kovin kovin vähän! Oletko sinä varmuudella yksi heistä? Vai uskotko Whiteä, joka sanoo ettei yksikään adventisti voi sanoa olevansa pelastettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis eli että ymmärrän hyvin. Sinä uskot kaiken mitä kirkkoisät sinulle opettavat tutustumatta itse Raamatun sanaan. Jos olet aito adventisti, niin tiedät, että sekä Raamattu että Ellen White käskevät koettelemaan jokaisen teksti Raamatun sanaa vasten. Ja tiedät, että Pyhä henki ohjaa itse kutakin omissa Raamatun tutkisteluissa itse kunkin elämäntilanteen mukaan. Joten miksi et itse lue Raamattua vaan uskot kaiken sinulle uskotellun? Oli se sitten Pyhän hengen johtamaa tai ei.

        Höpöhöpö. Minä en todellakaan usko kaikkea, mitä kirkkoisät kirjoittavat. Mutta en usko sinuakaan, kun kerran uskot, että Pyhä Henki johtaa yhtä uskomaan yhdellä tavalla ja toista täysin toisin. Niin ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo antamani luku perustuu yhden Suomen suurimmista adventtiseurakunnista seuraamaani todellisuuteen. Ja kyse on todellakin seurakunnan aktiivisuudesta, kuten kirjoitin, ei yksilöiden.

        Niin, todellisuudessa 3% on liioittelua kun ottaa huomioon sinun lausuntosi. Mutta vaikka se olisi todellisuutta, niin kuin onkin kun se perustuu todellisuuteen, niin vaikka luku olisi pielessä jopa 200%, niin silti seurakuntien evankeliumin levittämiseen ja rakkauden tekoihiin osallistuisi vain noin 9% kirkon jäsenistä. Pelastuvia tulee siis olemaan kovin kovin vähän! Oletko sinä varmuudella yksi heistä? Vai uskotko Whiteä, joka sanoo ettei yksikään adventisti voi sanoa olevansa pelastettu?

        Höpöhöpö. Vääristelet tuossa nyt sitten Whiteakin.

        Ymmärrän toki hyvin mitä tarkoitat,sillä me molemmat tiedämme, ettei Pyhä henki johda adventtikirkkoa. Monissa kirkon johdon äänestyksissä on suuri joukko ihmisiä, jotka äänestävät johdon esityksiä vastaan. Koska Pyhä henki ei johda mielestäsi uskomaan yhtä yhdellä tavalla ja toisia toisella tavalla, osassa on siis Saatanan henki. Jos Pyhä henki johtaisi adventtikirkkoa, niin äänestykset olisivat yksimielisiä. Vai mitä?

        Otetaanpa esimerkiksi naisten asema seurakunnan johdossa eli naispastorius. Siinä oli hyvin lähellä, että se kanta olisi voittanut, että naiset olisivat saaneet olla pastoreita täysin valtuuksin. Tulos oli lähes fifty-fifty. Eli aikamoisen äänivallan Saatana sai kirkkomme johdossa. Tästähän jo White aikanaan varoitti kun samaa tapahtui hänen aikoinaan. Mistä tiedät, ettei. Saatana voittanut? Et niin mistään, koska sinunkin mielipiteesi on vain sinun omasi eikä se ole sama asia kuin Pyhän hengen inspirointi tai puhe. Vastaavia esimerkkejä löytyy tuhansia kirkon päätöksien joukosta.

        Mutta olet oikeassa. Pyhä henki todella johtaa kaikkia samalla tavalla, jos vain yksilöt ovat vilpittömiä uskossaan, kunnioittavat aidosti Jumalaa ja unohtavat oman lihansa äänen. Tällainen vain on HYVIN HYVIN harvinaista eikä tavallisella uskovaisella ole kykyä erottaa sitä milloin Pyhä henki johtaa ja milloin ei.

        Kun yksittäisen kirkon sisällä on näin suuria vaikeuksia kuunnella Pyhän ääntä, ei ole ihme, että syntyy uusia kirkkokuntia heidän mielestään Pyhän hengen johdossa. Mutta kommentistasi huolimatta uskovia pelastuu kaikista kirkkokunnista, kuten helluntailaisista, ortodokseista, katolilaisista ja Jehovan todistajista, sillä Jumala tietää, että ihminen on vajavainen ja ylpeä luonnoltaan. Jumala on paljon suurpiirteisempi kuin sinä ymmärrät. Jos ei olisi, Raamattuun ei voisi luottaa, niin paljon siellä on ristiriitaisuuksia. Sillä millainen Jumala olisi se, joka ei pystyisi pitämään sanaansa vuosisatojen kuluessa 100% luotettavana ja oikeana ja silti vaatisi pilkuntarkkaa sääntöjensä noudattamista?

        Niinkö? No, annetaan Ellen Whiten itse kertoa:

        He, jotka ottavat vastaan Vapahtajan, kuinka ikinä vilpitön heidän kääntymisensä onkaan, ei pitäisi koskaan opettaa sanomaan tai tuntemaan itseään pelastetuksi. Ne, jotka hyväksyvät Kristuksen ja jotka luottavaisina sanovat, "Olen pelastettu", ovat vaarassa luottaa itseensä. (Crist Object Lessons sivu 155)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä. Näköjään paremmin kuin moni muu adventisti. Ei kaikkea Raamatun esimerkkiä voi eikä pidäkään tuoda suoraan sellaisenaan 2000-luvun uskonelämään, aivan kuten ei kaikkia Jumalan lupauksiakaan voi venyttää koskemaan nykykristittyä. Raamatussa on paljon omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottua asiaa, joka ei koske enää meitä.

        Otetaanpa esimerkki parista Jumalan lupauksesta, joka eivät koske meitä:

        1) kaikki, mitä te pyydätte minun nimessäni (Jeesuksen) te saatte.
        2) te parannatte sairaita ja ajatte pois pahoja henkiä

        Nämä lupaukset koskivat vain opetuslapsia. Vaikka kuinka pyydät Jumalaa parantamaan vaivasi tai toisten sairaudet, hän ei niitä paranna. En tunne yhtäkään adventistia, joka olisi parantunut rukouksen voimasta, vaikka minulla on takana lähes 50 vuotta kirkon jäsenenä ja olen käynyt pitkään eri seurakunnissa. Ei, vaan ihmiset kärsivät vaikeista sairauksistaan vuosikymmeniä kuolinvuoteelle saakka vaikka heidän puolestaan rukoillaan ja vaikka vanhimmat voitelevat heitä.

        Jos nyt joku väittää, että tämmöiset lupaukset ovat totta mutta koskevat vain niitä pyyntöjä, jotka ovat Jumalan mielenmukaisia, niin miksi tieteellisten tutkimusten mukaan ei esim Suomesta löydy ainuttakaan uskovaa, jonka sairausdiagnoosi olisi poistunut tai edes muuttunut kun parantumista on pyydetty Jumalalta? Onko niin, että Jumala tahto on, että ihmiset pysyvät sairaina? Ilmeisesti on, jos näin ajatellaan.

        Jeesuksen tahtohan oli parantaa sairaat, aina. Raamatussa ei ole ainuttakaan kohtaa, jossa Jeesus olisi kieltäytynyt parantamasta sairaita. Jos uskoo, että Jeesus on Jumala ja että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, näitä asioita ei pysty rehellisesti selittämään/sovittamaan yhteen ja väittää, että nämä lupaukset koskevat nykykristittyä. Mutta niin vain opinkohdista saa ymmärtää.

        San n sanasen, eli kannattona Anonyymi 05.08.2020 11:01 kirjoitukseen.

        Otan leikkeenä, // Ei kaikkea Raamatun esimerkkiä voi eikä pidäkään tuoda suoraan sellaisenaan 2000-luvun uskonelämään, aivan kuten ei kaikkia Jumalan lupauksiakaan voi venyttää koskemaan nykykristittyä. Raamatussa on paljon omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottua asiaa, joka ei koske enää meitä.
        Otetaanpa esimerkki parista Jumalan lupauksesta, joka eivät koske meitä:

        1) kaikki, mitä te pyydätte minun nimessäni (Jeesuksen) te saatte.
        2) te parannatte sairaita ja ajatte pois pahoja henkiä ///////

        No, miksi ei koske meitä? Päättelet vain oman järkesi mukaan ja viitoitat, että kaikki mitä pyydämme Jeesuksen nimessä. te saatte.
        Olet ehtkä otsakurtussa lotonnut ja pyytänyt, eikä tullut, sitten toteat, ettei toimi nykyaikana.
        Sitten te parannatte sairaita ja ajatte pois pahoja henkiä.

        Senjälkeen alat manaamaan mielesi rukousta sairaan äärellä ja ärjyt posi pahoja henkiä ja toetat, että ei toimi, ei koske tätäpäivää.

        No, voip' olla, ettei ainakaan tuolla hengellä toimikaan, koska työnkuvasi, toimintapasi ja tehtäväkorttisi on sinun astian maulla kirjoitettu. Siinä se toimimattomuuteen on vika.
        Ei kirjoituksissa ole vikaa, vaan vanhassa- tietämättömyyden aatamissa se vika on.

        Tiedätkö mitä Jeesuksen nimessä pitäisi pyytää, mikä on Jeesuksen opin, neuvon, ohjeen, ristinkuoleman Hengen syvällisin ominaisuus, että se samahenkisyys olisi läsnä ja se olisi tämä ------Hänen nimessään-- toteutuva pyyntö?

        Et varmaan sitä tiedä ja siksipä kaikki rukous ei ole Jeesuksen nimessä.

        Myös sairaiden parantuminen on Jumalantahdon alaisuudessa.

        Kun serkkuni- jonka tämä terveysjärjestelmä toteisi elämälle hävinneeksi, syöpä ja kuolema, sekä saattohuone. Kun ihminen on kuolemassa- ja saattohoitoon saatettu, niin se on tosi. Eli elin odotus on päätös, jota ei terveysjärjestelemän kautta ole jatkumoon odotettu. Imusolmukesyöpä päässä ja kehossa, julistaa kuolemaa.

        Mitä uskova ja uskovaisuus voi tehdä, on rukoilla, että jos Jumalantahtoon kuuluu, onhan ihmisen elämä jo idussa piirretty elämänkirjaan, alusta - loppuun. Eli jos tämän parantuminen on mahdollista, niin tapahtukoon.
        Me emme voi käskyttää tuonpuoleisuutta. Se Hallintavalta- on ensin ja me pyydämme.
        Nyt seurakunta rukoili- pyyntöni mukaan tämän rakkaan ystäväni puolesta.
        Hän laihtuneena ja kuihtuneena oli todella elämän ja kuoleman rajalla.
        Ja tuon rukoushuokaisun jälkeen tapahtui se, että Jumala paransi sairaan.,
        että tämä "TE parannatte" on sitä, että ME pyydämme parantumista, emme voi käskeä.
        Tämä ihminen palautettiin elämään tekemään sitä Jumalanvaltakunnan työtä, niin, että hän on todella Jumalan sota-ase. Eli hän tuntee elämän ja kuoleman rajapinnan, ymmärtää sairauden ja kun hän kohtaa sairaan, hänellä on tietoisuus, mistä puhutaan.
        Hän tuntee sen nahoissaan. Aivankuin kaupunkimme lääkäri, joka auttoi selkäsairaita, hän itse käveli kepin kanssa. ts. tunsi kipujen ja sairauden tuttavuuden takia - lähimmäisensä.

        Tämä parantunut ystäväni kävi "näyttäytymässä" täällä meidän kaupunkimme seurakunnassa. Seurakunnalle tuli "naamakirja", - ketä on Herra kohdannut, kenen puolesta pyydettiin esirukousta ja kuka nousi kuolemanporteilta.

        Meitä kaikkia opetettiin. Tämä veli opetettiin työkentälle kohtaamaan sairas.
        Meitä seurakunnassa opetettiin, että esirukous toimii tänäänkin, -mutta- Jumalanmielen mukaisesti.

        Myös kirjoitettu Sana - kun sitä julistetaan, niin tämän Pyhä Henki kirkastaa ihmiselle ja saattaa parannuksen kautta elämäntielle, näin se puhdistettu sydän on pahoista hengistä vapaa, sekä Pyhä Henki on tullut Kristuksessa tilalle.

        Eli ei kirjoitukset tänään ole vanhentunutta, se toimii tänäänkin.

        Mutta, ihmiset voivat jossain pyytää kelvottomasti, se ei ole kelvollinen elämälle.
        Sellaiset ei täyty, siis kun kokonaisuuksia katsotaan.
        Ja me myös sairastamme. Tuodaanhan Jeesuksesta ajatus- kipujen mies, ja sairauden tuttava! Asian saa jättää sydämelle, ei niin, että aletaan puntaroimaan ja vaa'itsemaan omin mielin. Vaan viesti on yleismaallinen, kullekin sydämelle oikeamittaisesti saarnattuna. Ja tätä sairauden tuttavaa, käänsimme katseemme.
        Tuokin "katseen kääntäminen" siihen voi tulla monta näköalaa. Ateistinen kääntäminen, hengellinen jne. Työ on kuitenkin tuonpuoleisuuden näkyvyyttä tänne. Me emme käskytä, mutta me opimme katoavaisuudessa paljon näköaloja.

        Ensinnä, sinä et tunne minua millään tasolla. Et tiedä mitä olen pyytänyt ja silti väität kaikennäköistä soopaa minusta.

        Toiseksi, et esittänyt ainuttakaan uskottavaa todistetta väitteidesi tueksi, vaan keskityit mustamaalaaman minua sen sijaan, että olisit esittänyt järkeviä todisteita asiasi puolesta. Ja jos nyt joku sattuikin selättämään syövän, niin sekö on heti muka Jumalan toimi. Ei kaikkia asioita pidä hengellistää. Ihmisen keho on hyvä parantamaan itsensä, myös syövästä ja vääriä diagnoosejakin tehdään. Minunkin puolisoni sai lääkäreiltä kolme kuukautta elinaikaa ärhäkän syöpänsä taikia, josta ei parannuta mutta niin vain parantui. Jumala ei sitä tehnyt vaan hänen oma kehonsa ja lääkärit.

        Lisäksi, kun et pysty keksimään perusteita, yrität oikeuttaa sen omilla selityksilläsi, ettei Jumala toimi niin kuin Raamattu on muka meille luvannut.

        Olen pastorimme kanssa keskustelleet tästä aiheesta. Hän on kanssani samaa mieltä eli se, mitä Raamatussa sairaiden parantamisesta ja Jeesuksen nimeen pyytämisestä sanotaan, ei toteudu nykyaikana. Jos muuta väittää, on hyvä valehtelemaan itselleen. Ja siinähän monet uskovaiset ovat hyviä.

        Ja tästähän löytyy ihan tieteellisiä todisteita, mm Niilo Yli-vainion kokouksissa, joista yli 1000 parantuneeksi itseään väittänyttä käytiin läpi diagnooseineen haastatteluineen ja jokainen heistä antoi väärän todistuksen parantumisestaan. On niin helppoa valehdella olevansa Jumalansa suosiossa, eikö niin? Jokainen uskova haluaisi sitä. Toiset jopa niin paljon, että ovat valmiita valehtelemaan asiasta.

        Minä en sano, etteikö Jumala voisi parantaa mutta hän ei lähtökohtaisesti halua. On turha väittää muuta niin kauan kuin parantumisista ei ole tieteellistä todistusaineistoa ja sitähän ei ole. Tällöin ainoa järkevä johtopäätös on, että Jos Raamatun sana on luotettavaa, niin nämä raamatunkohdat eivät koske meidän sukupolveamme vaan annettiin vain Jeesuksen ajan opetuslapsille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän toki hyvin mitä tarkoitat,sillä me molemmat tiedämme, ettei Pyhä henki johda adventtikirkkoa. Monissa kirkon johdon äänestyksissä on suuri joukko ihmisiä, jotka äänestävät johdon esityksiä vastaan. Koska Pyhä henki ei johda mielestäsi uskomaan yhtä yhdellä tavalla ja toisia toisella tavalla, osassa on siis Saatanan henki. Jos Pyhä henki johtaisi adventtikirkkoa, niin äänestykset olisivat yksimielisiä. Vai mitä?

        Otetaanpa esimerkiksi naisten asema seurakunnan johdossa eli naispastorius. Siinä oli hyvin lähellä, että se kanta olisi voittanut, että naiset olisivat saaneet olla pastoreita täysin valtuuksin. Tulos oli lähes fifty-fifty. Eli aikamoisen äänivallan Saatana sai kirkkomme johdossa. Tästähän jo White aikanaan varoitti kun samaa tapahtui hänen aikoinaan. Mistä tiedät, ettei. Saatana voittanut? Et niin mistään, koska sinunkin mielipiteesi on vain sinun omasi eikä se ole sama asia kuin Pyhän hengen inspirointi tai puhe. Vastaavia esimerkkejä löytyy tuhansia kirkon päätöksien joukosta.

        Mutta olet oikeassa. Pyhä henki todella johtaa kaikkia samalla tavalla, jos vain yksilöt ovat vilpittömiä uskossaan, kunnioittavat aidosti Jumalaa ja unohtavat oman lihansa äänen. Tällainen vain on HYVIN HYVIN harvinaista eikä tavallisella uskovaisella ole kykyä erottaa sitä milloin Pyhä henki johtaa ja milloin ei.

        Kun yksittäisen kirkon sisällä on näin suuria vaikeuksia kuunnella Pyhän ääntä, ei ole ihme, että syntyy uusia kirkkokuntia heidän mielestään Pyhän hengen johdossa. Mutta kommentistasi huolimatta uskovia pelastuu kaikista kirkkokunnista, kuten helluntailaisista, ortodokseista, katolilaisista ja Jehovan todistajista, sillä Jumala tietää, että ihminen on vajavainen ja ylpeä luonnoltaan. Jumala on paljon suurpiirteisempi kuin sinä ymmärrät. Jos ei olisi, Raamattuun ei voisi luottaa, niin paljon siellä on ristiriitaisuuksia. Sillä millainen Jumala olisi se, joka ei pystyisi pitämään sanaansa vuosisatojen kuluessa 100% luotettavana ja oikeana ja silti vaatisi pilkuntarkkaa sääntöjensä noudattamista?

        "Tulos oli lähes fifty-fifty. Eli aikamoisen äänivallan Saatana sai kirkkomme johdossa."

        Adventtikirkossa ei Saatana viihdy. Kyse oli vain siitä, että puolella porukasta oli hermopäätteet tukossa, eivätkä näin ollen kuulleet Pyhän Hengen ääntä.

        Se, kummalla puolella näin oli, on hieman epäselvää, mutta Tedin ääni ratkaisee, sillä hänen hermopäätteensä ovat loistavassa kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnä, sinä et tunne minua millään tasolla. Et tiedä mitä olen pyytänyt ja silti väität kaikennäköistä soopaa minusta.

        Toiseksi, et esittänyt ainuttakaan uskottavaa todistetta väitteidesi tueksi, vaan keskityit mustamaalaaman minua sen sijaan, että olisit esittänyt järkeviä todisteita asiasi puolesta. Ja jos nyt joku sattuikin selättämään syövän, niin sekö on heti muka Jumalan toimi. Ei kaikkia asioita pidä hengellistää. Ihmisen keho on hyvä parantamaan itsensä, myös syövästä ja vääriä diagnoosejakin tehdään. Minunkin puolisoni sai lääkäreiltä kolme kuukautta elinaikaa ärhäkän syöpänsä taikia, josta ei parannuta mutta niin vain parantui. Jumala ei sitä tehnyt vaan hänen oma kehonsa ja lääkärit.

        Lisäksi, kun et pysty keksimään perusteita, yrität oikeuttaa sen omilla selityksilläsi, ettei Jumala toimi niin kuin Raamattu on muka meille luvannut.

        Olen pastorimme kanssa keskustelleet tästä aiheesta. Hän on kanssani samaa mieltä eli se, mitä Raamatussa sairaiden parantamisesta ja Jeesuksen nimeen pyytämisestä sanotaan, ei toteudu nykyaikana. Jos muuta väittää, on hyvä valehtelemaan itselleen. Ja siinähän monet uskovaiset ovat hyviä.

        Ja tästähän löytyy ihan tieteellisiä todisteita, mm Niilo Yli-vainion kokouksissa, joista yli 1000 parantuneeksi itseään väittänyttä käytiin läpi diagnooseineen haastatteluineen ja jokainen heistä antoi väärän todistuksen parantumisestaan. On niin helppoa valehdella olevansa Jumalansa suosiossa, eikö niin? Jokainen uskova haluaisi sitä. Toiset jopa niin paljon, että ovat valmiita valehtelemaan asiasta.

        Minä en sano, etteikö Jumala voisi parantaa mutta hän ei lähtökohtaisesti halua. On turha väittää muuta niin kauan kuin parantumisista ei ole tieteellistä todistusaineistoa ja sitähän ei ole. Tällöin ainoa järkevä johtopäätös on, että Jos Raamatun sana on luotettavaa, niin nämä raamatunkohdat eivät koske meidän sukupolveamme vaan annettiin vain Jeesuksen ajan opetuslapsille.

        "Ensinnä, sinä et tunne minua millään tasolla. Et tiedä mitä olen pyytänyt ja silti väität kaikennäköistä soopaa minusta."

        Munamies on erinomainen selvännäkijä, eikä väärien lausuntojen antaminen lähimmäisistä missään nimessä kuulu hänen uskontoonsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo antamani luku perustuu yhden Suomen suurimmista adventtiseurakunnista seuraamaani todellisuuteen. Ja kyse on todellakin seurakunnan aktiivisuudesta, kuten kirjoitin, ei yksilöiden.

        Niin, todellisuudessa 3% on liioittelua kun ottaa huomioon sinun lausuntosi. Mutta vaikka se olisi todellisuutta, niin kuin onkin kun se perustuu todellisuuteen, niin vaikka luku olisi pielessä jopa 200%, niin silti seurakuntien evankeliumin levittämiseen ja rakkauden tekoihiin osallistuisi vain noin 9% kirkon jäsenistä. Pelastuvia tulee siis olemaan kovin kovin vähän! Oletko sinä varmuudella yksi heistä? Vai uskotko Whiteä, joka sanoo ettei yksikään adventisti voi sanoa olevansa pelastettu?

        Rakkauden tekoja voi tehdä myös arkielämässä ilman kytköä seurakunnan toimintaan. Rinnastat väärällä tavalla teot seurakunnan evankeliumin levittämiseksi ja pelastuneiden määrän. Pelastus ei perustu siihen, mitä me olemme, vaan Jumalaan, joka on valmistanut meille pelastuksen. Jos pelastuksemme perustuisi edes osittain omiin kykyihimme tai vaellukseemme, kukaan ei voisi olla varma pelastuksestaan.

        EGW kehotti tutkimaan Raamatulla hänen omatkin kirjoituksensa. On selvää, että ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa. Jolla on Poika, sillä on elämä. Pitkinä tottelemattomuuden aikoina Jumala voi kuitenkin poistaa sydämestämme pelastusvarmuuden tunteen. Tämän vuoksi Daavid rukoili Psalmissa 51:14 Jumalaa palauttamaan hänelle pelastuksen riemun. Menetämme pelastuksen riemun, kun elämme jatkuvassa synnissä. Tämän vuoksi meitä kehotetaan tutkimaan itseämme olemmeko uskossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnä, sinä et tunne minua millään tasolla. Et tiedä mitä olen pyytänyt ja silti väität kaikennäköistä soopaa minusta.

        Toiseksi, et esittänyt ainuttakaan uskottavaa todistetta väitteidesi tueksi, vaan keskityit mustamaalaaman minua sen sijaan, että olisit esittänyt järkeviä todisteita asiasi puolesta. Ja jos nyt joku sattuikin selättämään syövän, niin sekö on heti muka Jumalan toimi. Ei kaikkia asioita pidä hengellistää. Ihmisen keho on hyvä parantamaan itsensä, myös syövästä ja vääriä diagnoosejakin tehdään. Minunkin puolisoni sai lääkäreiltä kolme kuukautta elinaikaa ärhäkän syöpänsä taikia, josta ei parannuta mutta niin vain parantui. Jumala ei sitä tehnyt vaan hänen oma kehonsa ja lääkärit.

        Lisäksi, kun et pysty keksimään perusteita, yrität oikeuttaa sen omilla selityksilläsi, ettei Jumala toimi niin kuin Raamattu on muka meille luvannut.

        Olen pastorimme kanssa keskustelleet tästä aiheesta. Hän on kanssani samaa mieltä eli se, mitä Raamatussa sairaiden parantamisesta ja Jeesuksen nimeen pyytämisestä sanotaan, ei toteudu nykyaikana. Jos muuta väittää, on hyvä valehtelemaan itselleen. Ja siinähän monet uskovaiset ovat hyviä.

        Ja tästähän löytyy ihan tieteellisiä todisteita, mm Niilo Yli-vainion kokouksissa, joista yli 1000 parantuneeksi itseään väittänyttä käytiin läpi diagnooseineen haastatteluineen ja jokainen heistä antoi väärän todistuksen parantumisestaan. On niin helppoa valehdella olevansa Jumalansa suosiossa, eikö niin? Jokainen uskova haluaisi sitä. Toiset jopa niin paljon, että ovat valmiita valehtelemaan asiasta.

        Minä en sano, etteikö Jumala voisi parantaa mutta hän ei lähtökohtaisesti halua. On turha väittää muuta niin kauan kuin parantumisista ei ole tieteellistä todistusaineistoa ja sitähän ei ole. Tällöin ainoa järkevä johtopäätös on, että Jos Raamatun sana on luotettavaa, niin nämä raamatunkohdat eivät koske meidän sukupolveamme vaan annettiin vain Jeesuksen ajan opetuslapsille.

        "Minunkin puolisoni sai lääkäreiltä kolme kuukautta elinaikaa ärhäkän syöpänsä taikia, josta ei parannuta mutta niin vain parantui. Jumala ei sitä tehnyt vaan hänen oma kehonsa ja lääkärit."

        Munamiehen kipujen ja unettomuuden edessä ovat lääkäritkin olleet avuttomia, eikä Herraltakaan ole apua tullut, mutta onneksi ALKO on pystynyt auttamaan.

      • Anonyymi
        Pyhpyh kirjoitti:

        Rakkauden tekoja voi tehdä myös arkielämässä ilman kytköä seurakunnan toimintaan. Rinnastat väärällä tavalla teot seurakunnan evankeliumin levittämiseksi ja pelastuneiden määrän. Pelastus ei perustu siihen, mitä me olemme, vaan Jumalaan, joka on valmistanut meille pelastuksen. Jos pelastuksemme perustuisi edes osittain omiin kykyihimme tai vaellukseemme, kukaan ei voisi olla varma pelastuksestaan.

        EGW kehotti tutkimaan Raamatulla hänen omatkin kirjoituksensa. On selvää, että ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa. Jolla on Poika, sillä on elämä. Pitkinä tottelemattomuuden aikoina Jumala voi kuitenkin poistaa sydämestämme pelastusvarmuuden tunteen. Tämän vuoksi Daavid rukoili Psalmissa 51:14 Jumalaa palauttamaan hänelle pelastuksen riemun. Menetämme pelastuksen riemun, kun elämme jatkuvassa synnissä. Tämän vuoksi meitä kehotetaan tutkimaan itseämme olemmeko uskossa.

        Rinnastetaan se sitten oikealla tavalla. Seurakuntatapahtumien evankelioimiseen osallistuneiden prosentuaalinen osuus on suurinpiirtein sama kuin seurakunnan rakkauden tekojen tekijöiden tässä seurakunnassa.

        Eipä siis päätä huimaa ja kertoo hyvin myös kyseisten jäsenien henkilökohtaisen uskon tilasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinä et tunne itsekään mistä opinkohtasi kertoo.

        Opettaako Raamattu kuntoilemaan, kuten opinkohdat? Opettaako Raamattu pukeutumaan tietyllä tavalla, niin kuin opinkohdat tekee? Puuttuuko Raamattu ihmisen juomisiin, niin kuin opinkohdat tekee? Tai tupakan polttoon? Pyysikö Jeesus noudattamaan hänen esimerkkiään pestä ihan fyysisesti ihmisten jalkoja ehtoollisella vai antoiko Jeesus pesullaan esimerkin asenteesta, jossa nöyrrytään toisten edessä ja palvellaan heitä? Nykyaikana kenenkään jalkojen pesu ei ole mikään palvelus kenellekään eikä sellaisessa pesussa kukaan nöyrry yhtään mitään vaan kyseessä on kuollut rituaali. Mutta monestiko olet leikannut naapurisi ruohon tai pessyt itse hänen autonsa Jeesuksen esimerkin mukaisesti? Entä monestiko olet käynyt keräämässä naapurustosi koirien jätökset tien poskesta Jeesuksen esimerkin mukaisesti?

        Raamattu ei oikeasti puutu näihin mainittuihin asioihin mutta opinkohdat puuttuvat niihin. Mutta kaikille ei tämäkään riitä adventtikirkossa sillä adventtikirkon pastori on vieläkin tiukempi. Minua huomautettiin liian pitkästä parrasta kirkkoon mennessäni!!!

        Että semmosta toisten kyttäämistä itsekeksittyjen kerhosääntöjen noudattamisesta.

        Adventistit ovat myös ihmisiä, joille jo oman arjen pyörittäminen on riittävä haaste. Siinä ei aina pysty olemaan apuna naapurille. Tunnen toki monia joilla energiaa on vaikka muille jakaa ja nämä ovatkin ahkeria auttamaan.

        Ja mitä tulee partaasi niin voi olla juuri yksilöstä riippuva asia. Älä yleistä sitä kaikkiin. Monet vanhemmat adventistit ovat ehkä kankeampia adian suhteen, mutta nuoremmat hyväksyvät kyllä parrankasvatuksen.

        Tutustuppa vielä E.G.W Suuri taistelu kirjaan. Auttaa huomaamaan, että olet varsin hyvässä seurakunnassa. Moni muu on jo mädännyt, kuten nykynen luterilainen kirkko. Homoparien vihkiminen on Raamatun vastaista, mutta pimeys käännetään valoksi.

        Eipä tarvitse enempää tutustua. Kirjassa on historian virheitä, yleistyksiä ja se on tarkoitushakuinen. Kuitenkin kirja, joka sai minussa aikanaan aikaa herätyksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo antamani luku perustuu yhden Suomen suurimmista adventtiseurakunnista seuraamaani todellisuuteen. Ja kyse on todellakin seurakunnan aktiivisuudesta, kuten kirjoitin, ei yksilöiden.

        Niin, todellisuudessa 3% on liioittelua kun ottaa huomioon sinun lausuntosi. Mutta vaikka se olisi todellisuutta, niin kuin onkin kun se perustuu todellisuuteen, niin vaikka luku olisi pielessä jopa 200%, niin silti seurakuntien evankeliumin levittämiseen ja rakkauden tekoihiin osallistuisi vain noin 9% kirkon jäsenistä. Pelastuvia tulee siis olemaan kovin kovin vähän! Oletko sinä varmuudella yksi heistä? Vai uskotko Whiteä, joka sanoo ettei yksikään adventisti voi sanoa olevansa pelastettu?

        Aloituksessa kyselet onko adventismi tekojen uskonto ja toteat, että Jumalan lapsi pelastuu armosta ilman omaa yrittämistä. Nyt kuitenkin itse penäät esille tekoja ja vertaat pelastuneiden määrää siihen, kuinka paljon tehdään rakkauden tekoja. Kommenttisi on ristiriidassa sen kanssa, että pelastutaan yksin armosta ilman tekoja. Rakkautta voi osoittaa muutoinkin kuin seurakunnassa toimimalla, esim. huolehtimalla iäkkäästä äidistä. Evankeliointia voi myös harjoittaa arkisessa elämässä ilman, että joku seurakunta hyötyisi siitä kastettavien määrässä.

        "Kommenttisi on ristiriidassa sen kanssa, että pelastutaan yksin armosta ilman tekoja."

        Et nyt tainnut lukea kunnolla aloitustani. On totta, että omilla teoilla ei pääse taivaaseen. Mutta sanoin myös, että :

        " Mutta Jeesuksenkaan opetuslapsi ei pelastu ilman hyviä tekoja, nimittäin rakastavaa luonnetta. Sitä ei voi itse itselleen muuttaa. Sen muutoksen tekee Jumala niiden sydämessä, jotka ovat aidosti uudestisyntyneitä. "

        Tämä onkin se koko asian pointti. Jeesus nimittäin opetti, että ilman rakkauden tekoja ei pääse uuteen valtakuntaan. Ne teot tulevat itse kunkin sydämestä ilman yrittämistä. Ilman suorittamista, jota taas adventismi on täynnänsä. Jos siinä on sinusta ristiriita, olet todennäköisesti suorittaja, joka ei ole sisäistänyt Jeesuksen rakkautta.

        Jaakobin kirje sanoo, että näytä minulle usko ilma tekoja.

        Jaakobin kirje 2:14-18
        "14. Veljeni, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo, että hänellä on usko, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kai usko voi pelastaa häntä? 15. Jos veli tai sisar on vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa 16. ja joku teistä sanoo hänelle: ”Mene rauhassa, lämmittele ja syö kylliksesi”, mutta ei anna hänelle, mitä hänen ruumiinsa tarvitsee, mitä hyötyä siitä on? 17. Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. 18. Joku ehkä sanoo: ”Sinulla on usko ja minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon."

        Kuntoilu, kasvisruokavalio, alkoholittomuus, oman luonteen kehittäminen, jne. eivät ole niitä tekoja, joista Jeesus puhuu. Ne ovat suorittamista. Niillä adventisti yrittää olla Jumalan silmissä kelvollinen ja hakee niillä hyväksyntää vaikkei tarvitsisi. Ne ovat saaneet kohtuuttoman suuren painoarvon adventismissa. Mutta Jeesus puhuu sydämestä tulevasta rakkaudesta, joka heijastuu sinusta muihin vaikkapa juuri äidistä huolehtimalla. Mutta se nyt ei vain riitä, että pidetään huolta tutuista tai omista. Jeesus puhuu muustakin. Jeesuksen mukaan on huolehdittava tuntemattomistakin.

        Evankelioidakin voi tosiaan yksityisesti, kuten esität. Mutta adventistit ovat seurakuntana sisäänpäin lämpeäviä ja kylmiä. Heillä on kyllä se ns totuus, josta heidät tunnetaan mutta juuri kukaan ei tunne heitä rakkaudestaan, usko pois!

        On pakko kärjistää kun mikään muu ei saa ihmisiä muuttamaan suuntaa, jos sekään.

    • Anonyymi

      Eikös vegaaneja ole nykyään enemmän muualla kuin advareissa. Ei taida montaa vegaania olla vanhemassa polvessa, nuorisosta ei tiedä.

      kysynpävaan.

    • Anonyymi

      Hyväksynnän hakeminen on luonnekysymys. Ei siihen kirkkokuntia tarvita. Eri juttu sitten jos tietyn luonteen omaavat hakeutuvat kirkkokuntaan, joka antaa tarkat rajat omille tekemisille ja omalle elämälle. On olemassa uskontoja, joissa pelastus tulee helpommalla kuin adventismissa. Minä en säädä pukeutumistani enkä mitään muutakaan listasi asioita. Adventisti voi olla adventisti vaikka söisi miten. Usko Jumalaan on minulla se pääasia. Ehkä sinä olet itse yksi niistä, jonka on/oli pakko elää juuri mainitsemallasi tavalla.

      Mitä tulee siihen uskoon, joka oli Jeesuksella, niin kopioidaksesi häntä et voi olla kristitty. Jeesus kun oli juutalainen. Vasta Paavali opetti niitä ensimmäisiä kristittyjä mutta hänkin vasta sitten kun oli ensin opettanut juutalaisia.

    • Anonyymi

      Ei asketismi ole syntiä, eikä veganiuskaan ole syntiä.
      He kiittävät Herraa, siinä kuin lenkkimakkaran syöjäkin.
      Piiska Kaila toi asian esiin Roomalaiskirjeen selitysteoksessaan.
      Elämän loppupuolella saattaa olla jo tieteellisesti väitettynä, että makkaralenkin syöjä on syönyt itselleen vaikka paksusyövävyövän.
      Voihan olla vaihtoehtonakin sydänsairaus, ylipaino ja kuolema.
      Siis elämäntavassaan on Pyhän Hengen uskossa elävän ihmisen temppelihoidosta.
      Toinen voi väärällä valinnallaan ehkä tappaa se ruumis etuajassa.
      Näin se oppi ja opetus, minkä makkarasyöjä- kristityn on saanut, niin vaipuu ennenaikaiseen hautaan ja jälkipolvi on jäänyt ulos siitä Hengen antamasta opista.

      Hyveet on Sanan tuomaa neuvoa, neuvoa siitä, minkä mukaan eläen, voi saada paremman lopputuloksen elämälleen.
      Samahan se on raitis elämä ja huumeinen elämä. Lopputulos näyttää sen "valkeuden ja tai pimeyden".
      Jos sienimestari tulee huumemyönteisyydessä rakentamaan elämännäkemystä, niin ei se paljoa elämää rakenna.
      Tie sydämeen ei käy vatsan kautta., se tie vie leikkaussaliin.
      Avanne, ohitusleikkaus, verisuonia avaavat toimenpiteet jne.
      Ja aivan oman valinnan tuloksesta.

      Siten nuo atventistit ehkä voivat olla jonkinlaisen valon tuoma meille ja terveysjärjestelmä voi sitä kuorossa tuoda lisäisen äänen. Myös luonto kiittää, kun saastuminen vähentyy.

      Onhan näitä näköaloja ja onhan näistä täälläkin puhuttu.
      Ehkä hyvä aloitus, että päästään aina välillä tarkastelemaan vääriä valintoja ja oikeita valintoja.

      Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja -->joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja --> joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. <--- Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. (Rom 14:3-8)
      eiköhän tuossa ole neuvoja ja ohjeita meille.

      • Anonyymi

        Hyvä aloitus! Mutta jos puhutaan uskonasioista niin se on yksi asia. Elämäntapa-asiat on sitten toinen juttu.

        "Siis elämäntavassaan on Pyhän Hengen uskossa elävän ihmisen temppelihoidosta."

        Temppeli tarkouttaa raamatussa ruumista. Kyse ei siis ole uskonasioista lainkaan. Kyllä Pyhä henki asuu huumeita käyttävän sikaa syövän kuntoilemattoman huonosti pukeutuvan meikkaaja rappioalkoholistinkin ruumiissa ihan siinä kuin sinunkin ruumiissa, jos hän on päättänyt seurata Herraa.

        "Toinen voi väärällä valinnallaan ehkä tappaa se ruumis etuajassa.
        Näin se oppi ja opetus, minkä makkarasyöjä- kristityn on saanut, niin vaipuu ennenaikaiseen hautaan ja jälkipolvi on jäänyt ulos siitä Hengen antamasta opista."

        Omia ajatuksiasi mutta Raamattu ei tähän kantaa ota, ei negatiivisesti eikä positiivisesti.

        "Tie sydämeen ei käy vatsan kautta., se tie vie leikkaussaliin.
        Avanne, ohitusleikkaus, verisuonia avaavat toimenpiteet jne.
        Ja aivan oman valinnan tuloksesta."

        Vitsikkäästi väännetty mutta oma terveys on itse kunkin valinta eikä jonkun muu oma valinta kuuluu kenellekään toiselle. Raamattu ei puutu tähän asiaan.

        "Myös luonto kiittää, kun saastuminen vähentyy."

        Miten luontoo saastuu enemmän ei-adventistilla? Onko mielestäsi ruokavalioasiat kytköksissä luonnon SAASTUMISEEN? Jäteveden puhdistamo toimii paremmin kun se saa bakteerien ruoaksi ravinteita. Vai kuvitteletko, että eläinparan jätöksien tuotto on saastumista. Kyseessä on luonnontuote, josta vastaa tuottaja itse. Nämä jätökset on hyväksi luonnolle kun niitä käsitellään oikein eikä ne ole siis millään tavalla saastetta. Kyllä saastutuslähteet ovat jossain aivan muualla.

        Asketismia saa toki harrastaa, jos haluaa. Raamattu ei sitäkään asiaa tue, ellei sitten paastoa lasketa asketismiksi.

        Sinulla on siis paljon omia ideoita, jotka perustuvat omiin mielikuviisi. Hyvä, että on mielipiteitä mutta kun näitä asioita tarkastellaan Raamatun näkökulmasta, niitä ei sieltä meitä koskevina löydy. Ne ovat kulttuuriasioita, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan tahdon kanssa. Kun uskontoon liitetään Raamatun uskon ulkopuolisia opetuksia, joita muilla kirkkokunnilla ole, puhutaan kulttiuskonnoista. Onko adventismikin sellainen?

        Miten sinä tunnet advareita ?

        kysynpävaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä tunnet advareita ?

        kysynpävaan.

        Hyvin tunnen. Ja monia. Joidenkin kanssa olen myös jutellut näistä asioista. Entisten adventistien ja nykyisten. Kaveripiiriini kuuluu lähinnä sellaisia, jotka eivät ole keskittyneet edellä mainittuihin suorittamisiin mutta tunnen kyllä näitä hyväksynnän hakijoitakin. Tosi harva tuntemistani adventisteista edes ymmärtää, mihin he ovat lähteneet mukaan kun ovat kasteella käyneet. Kun heille kerrotaan esim opinkohtien sisällöstä, ovat olleet ihmeissään, että tuollaistako siellä muka lukee. Toisaalta tunnen myös monia adventisteja, jotka eivät tunnu ymmärtävän edes mitä uudestisyntyminen on. Mutta tunnen ja tiedän myös näitä tikapuita pitkin taivaaseen kiipeilijöitäkin. Itse en ole enää adventisti. En käy kokouksissa enkä muutenkaan seurakunnassa. Sain tarpeekseni mm Whiten korottamisesta ja hänen vääristä opetuksistaan.

        Rauhaa sinulle veli ! Oli mukava kuulla mitä kerroit. Niin meitä advareita kun on niin monen kirjavaa. samaa sanovat helluntai ystäväni heidän joukostaan.

        Siunausta sinun päivääsi.
        kysynpävaan.

    • Anonyymi

      Valheenne ei hetkauta mua ja perhettäni!

      • Anonyymi

        Ei hetkauta meidän sukuakaan.

      • Anonyymi

        Mua hetkautti niin, että tuli paskat housuun!!!

    • Anonyymi

      No ainakin jos Joelin armo-saarnoja kuuntelee niin sieltä käy kyllä hyvin ilmi miten adventistit monasti sortuvat juuri aloituksessa mainittuihin hyväksynnän hakemisiin ja sitten koitetaan hyvittää omia mokia olemalla vielä parempi adventisti. Ikään kuin Jumala nyt tarvitsisi jotakin hyvittelyä. Tosiasiassa se taitaa olla sen omantunnon äänen vaimentelemista. Tai oman pikkutarkan luonteen tyynnyttelyä.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö.

        Ai et ole kuunnellut vai? No kuuntele ihmeessä! Joel saarnaa hyvin. Ei vain uskalla ihan suoraan sanoa, miten kaukana adventistit armon ymmärtämisestä ovat.

        Ethän kuitenkaan yleistä ?

        kysynpävaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän kuitenkaan yleistä ?

        kysynpävaan

        Yleistä? Miten niin? Että kaikki adventistit vai? No ei kai kukaan voi tietää sitä. Mutta jos siitä täytyy oikein saarnata, niin varmasti liian moni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai et ole kuunnellut vai? No kuuntele ihmeessä! Joel saarnaa hyvin. Ei vain uskalla ihan suoraan sanoa, miten kaukana adventistit armon ymmärtämisestä ovat.

        Tunnen Joelin ja ei mitään häntä vastaan. Sinun höpönlöpöäsi en usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen Joelin ja ei mitään häntä vastaan. Sinun höpönlöpöäsi en usko.

        No sitten että ole kuunnellut kaikkia hänen saarnojaan. Minullakaan ei ole mitään sellaista henkilöä vastaan joka paljastaa adventismin salat. Go Joel GO!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten että ole kuunnellut kaikkia hänen saarnojaan. Minullakaan ei ole mitään sellaista henkilöä vastaan joka paljastaa adventismin salat. Go Joel GO!!

        Mitkä ihmeen salat? Jokainen voi lukea kirkon viralliset opinkohdat netistä. Niissä ei ole mitään salaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä ihmeen salat? Jokainen voi lukea kirkon viralliset opinkohdat netistä. Niissä ei ole mitään salaista.

        Opinkohdat voi toki lukea netistä ja ne kertovat niistä ihanteista, joihin monet adventistit pyrkivät mutta ne eivät kerro mitään todellisuudesta. Ne eivät kerro mitään adventistikulttuurista ja sen monista kirjoittamattomista säännöistä, jotka sinä haluat peitellä opinkohtien varjoon.

    • Jos uskova ei tajua armoa, hän keksii kaikenlaisia keinoja miellyttää Jumalansa.

      Vanhantestamentin israel oli monijumalainen kansa. Jumala yritti saada tämän kansan palvomaan vain itseään mutta he jatkuvasti palasivat monijumalaisuuteen. Armoa ei siihen aikaan juuri ollut muutoin kuin yksittäisten erityistapausten kohdalla hyvin hyvin  harvoin eikä armo liittynyt silloin mitenkään iankaikkiseen elämään tai Jumalalle kelvollisuuteen.

      Maailmanhistoriassa epäjumalia lepyteltiin erilaisilla uhreilla. Jumalia hyviteltiin, ettei niiden viha sattuisi uhraajan ylle. Uhreina olivat eläimet ja joskus jopa ihmiset. Jumalia yritettiin miellyttää monenlaisin teoin. Tällainen hyvittelyasenne ei kuulu siihen uskoon, jota esim Paavali opetti. Paavali puhui paljon armosta. Tähän armoon ei kuulu minkäänlaiset omat teot. Pelastusta ei voi ansaita. Uhritkin lakkautettiin. Siksi kaikki, millä uskova yrittää itse tehdä jotakin sen eteen, että Jumala hyväksyisi hänet paremmin ovat alkuperältään pakanallista epäjumalanpalvelukseen liittyvää jumalien lepyttelyä. Sellainen vähättelee Jeesuksen sovitustyötä, ikään kuin Jeesuksen uhri ei olisi riittänytkään. 

      Ihmisen omat teot ovat jo lähtökohtaisesti saastaisia. Yksikään ihminen ei ole hyvä, vain yksi on hyvä; Jumala. Siksi myös ihmisen teot ovat kelvottomia aikaansaamaan Jumalassa minkäänlaista miellytystä tai Jumalalle kelvollisuutta. Kun ihmisen teon hyvyys vastaa herneen kokoista määrää hyvyyttä, on Jumalan hyvät teot hyvyydeltään kuin auringon kokoisia. Sillä ei paljon hurrata. Siksi on aivan turha yrittää miellyttää Jumalaa omilla teoillaan.  

      Jeesus antoi uuden käskyn: rakastakaa toisianne. Se on rakkauden laki = vapauden laki = kuninkaiden laki. Jeesus käski rakastaa lähimmäistä kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakkauden lakiin kuuluu myös kymmenen käskyn laki ja profeetat. Mutta rakkauden laki on paljon vaativampi kuin kymmenen käskyn laki. Kun kymmenen käskyn laki rankaisi siitä, jos teit sitä vastaan, niin Rakkauden laki rankaisee jo siitäkin jos et tee yhtään mitään! Jos et käy katsomassa sairaita, orpoja, leskiä, köyhiä tai vankeja, rikot rakkauden lakia. Jos et rakasta lähimmäistäsi rikot sitä. Jos katsot henkilöön, rikot Rakkauden lakia. 

      Rakkauden laki heijastuu ympärillä oleviin ihmisiin, luontoon ja eläimiin. Se vaikuttaa kaikkeen uskovan elämässä. Se suuntaa ihmisen toiminnan ja teot ulospäin toisiin, ei koskaan itseensä. Siksi kaikenlaiset itseensä suuntautuvat teot, joilla ihminen koittaa tehdä itsestään paremman Jumalan silmissä ovat rakkauden lakia vastaan. Itseensä kohdistuvat teot ovat enempikin itserakkautta. Koska ihminen ei voi olla Jumalan silmissä hyväksytympi itseensä kohdistuvilla teoilla, ne ovat myös täysin turhia.

      Armo riittää tekemää  kaikista uskovista hyväksyttyjä Jumalan silmissä. Mitään tekoja ei tarvita. Ei tarvita tiettyä pukeutumista Jumalan miellyttämiseen. Ei tietynlaista ruokavaliota tiettyine ruokineen tai juomineen. Ei tarvita luonteensa kehittämistä Kristuksen kaltaisuuteen. Jumala hoitaa meidän luonteemme kehittämisen, kun katselemme hänen kirkkauttaan. (2.Kor.3:18 , Fil. 3:21) 

      2. Korinttolaiskirje 3:18
      "Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki."

      Kristuksen kuolemaan ja ristinkuolemaan samaistuminen muuttaa meidät Kristuksen kaltaiseksi mutta ei tässä elämässä vaan vasta ylösnousemuksessa!

      Filippiläiskirje 3:10-11
      "10. Haluan tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden ja tulla hänen kaltaisekseen samastumalla hänen kuolemaansa, 11. kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista. "

      Siksi kaikki itseensä kohdistuvat teot vähättelevät armoa. Näitä tekoja on adventismissa paljon. Mitään omia tekoja ei tarvita. Tekojen on kohdistuttava lähimmäisiimme. Nämä ulkopuolisiin kohdistuvat teot ovat niitä tekoja, joita ilman emme pelastu. En siis murehtisi kovinkaan paljoa siitä, kuinka hyvä adventisti olisin vaan kohdistaisin huomioni mielummin ihmisten rakastamiseen.

      Tältä pohjalta sanoisin entisenä adventistina, että adventismi on omien tekojen uskonto ja ne teot eivät näytä Herran silmissä hyvältä. Jos joku luulee saavansa Jumalalta jotakin hyväksyntää omien itseensä kohdistuvien tekojen kautta, hän erehtyy pahasti. Jumala ei niistä välitä.

      Tämän kaiken jälkeen on hyvä kysyä itseltään, että kenen vuoksi minä niitä tekoja teen? Yritänkö hyvitellä niillä Jumalaa? Yritänkö turhaan hakea häneltä hyväksyntää teoilla, jotka eivät mitenkään vaikuta Jumalasuhteeseeni. Se voi kuulostaa siltä, että nämä teot ovat Jumalan silmissä jotenkin ihanteellisia kun ne ikään kuin ovat rakkauden sivutuote mutta tosiasiassa armo kattaa kaiken ja sinä ja minä kelpaamme hänelle sellaisina kuin olemme. Näitä tekoja ei tarvita. Jumala muuttaa meitä kuvansa kaltaisiksi omalla aikataulullaan, ilman omia tekojamme.

      • Anonyymi

        Kiitos veli hyvästä kirjoituksesta ! Whiten kirjoituksissa, aivan kuten Raamatussakin, on hyvin voimakkaita lausuntoja, jotka selkeästi opettavat vanhurskauttamista yksin uskosta niiden lausuntojen vastapainoksi, jotka erikseen poimittuina tai irrallaan hänen muista kirjoituksistaan voivat kuulostaa legalistisilta kuten voi Raamattukin.

        Tässä muutamia Ellenin lausuntoja.
        "Ei ole toista aihetta, jota olisi tarpeen mietiskellä vakavammin, tai joka tulisi painaa lujemmin kaikkien mieleen kuin langenneen ihmisen mahdottomuus hankkia ansiota omilla parhailla teoillaan. Pelastumme yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen". "Veljeni, luuletteko saavanne Jumalan suosion ansioittenne vuoksi ja ajatteletteko, että teidän on oltava synnittömiä ennen kuin voitte luottaa hänen pelastavaan voimaansa ? Jos käytte tätä kamppailua mielessänne, pelkään teidän jäävän ilman voimaa ja lopulta masentuvan".
        "Toivon hartaasti, että astut Jumalan kaupunkiin voittajana, et hädin tuskin armahdettuna rikollisena". Näitäkin tekstejä olisi vaikka kuinka vahinko, että tälläisijä Ellenin tekstejä ei näillä sivuilla yleensä näe.
        Siunausta sinulle veli ja hyvää päivän jatkoa. toivottaa yks advari.

        Miksi haluat tuoda Ellen Whiten mukaan keskusteluun? Onko se sinulle tärkeämpi kuin Jumalan rakkaus, rakkaus lähimmäiseen tai armo? Pitääkö White todella mainita joka käänteessä?

        - Advis

        Adventistit eivät pysty elämään ilman Whiteään. Halleluuja!

        Ellen White on kuin lahkon valtaapitävien kauppaama perskärpänen, joka pyörii uskovan pään sisällä löytämättä ulospääsyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haluat tuoda Ellen Whiten mukaan keskusteluun? Onko se sinulle tärkeämpi kuin Jumalan rakkaus, rakkaus lähimmäiseen tai armo? Pitääkö White todella mainita joka käänteessä?

        - Advis

        Ei tarvitse tuoda joka käänteeseen. Varmaan yllä olevat tekstit ovat sinulle tuttuja.
        Muuten lähtisitkö tekemään katulähetystyötä ? sitten olisi myös vankilalähetys.
        Työtä on mutta menijöitä on vähän. Nämä työt ovat lähellä sydäntäni, sillä olenhan entinen juoppo ja aineitten käyttäjä.
        Siunausta sinun päivääsi kyllä Jeesus on hyvä !!
        yks,advari

        Lähtisin varmasti jos olisin siihen riittävän terve. Olen koronariskiryhmässä ja perheenjäseneni todennäköisesti kuolee jos saa koronan. Joten kiitos ei. Ehkä olen vain itsekäs :(

        Jeesus kanssasi veli !

        yks advari veli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus kanssasi veli !

        yks advari veli.

        Kiitos! Sitä samaa myös sinulle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ellen White on kuin lahkon valtaapitävien kauppaama perskärpänen, joka pyörii uskovan pään sisällä löytämättä ulospääsyä.

        Höpöhöpö.

    • Eikös suurin osa ihmisistä hae hyväksyntää siltä porukalta, jonka parissa viettää aikaansa? Hyväksynnän hakeminen ei ole pelkästään adventisteille ominainen piirre. Voimme pukeutumisellamme kunnioittaa muita jumalanpalvelukseen osallistuvia ihmisiä, eikä se ole hyväksynnän hakemista Jumalalta. Sama pätee esim. hotellin illallisella. Kunnioitan ruuan valmistajia ja tarjoajia sillä, että en osallistu illalliselle hihattomassa paidassa. Jos en syö sianlihaa, en hae sillä Jumalan hyväksyntää vaan yksinkertaisesti sen syöminen tökkii luonnostaan.

      Uskovalla on jo pelastusvarmuus, eikä ole tarpeen enää kiivellä tikapuita ylöspäin. Natsojen hakeminen kuuluu sotilasuraan tai vaikkapa salaseuroihin, joissa kiivetään tasoilta toisille. Me uskovat tiedämme jo, mikä siellä ylimmällä tasolla odottaa.

      Voimme olla valona pimeydessä kulkeville. Voitte lukea ajatuksella Matt. 25:14-30, jossa vertauksin kerrotaan hyvästä ja luotettavasta palvelijasta sekä kelvottomasta ja laiskasta palvelijasta.

      • Anonyymi

        "Voimme pukeutumisellamme kunnioittaa muita jumalanpalvelukseen osallistuvia ihmisiä, eikä se ole hyväksynnän hakemista Jumalalta."

        Ehkäpä adventismissa haetaankin hyväksyntää muilta jäseniltä. Pukeutumiskysymykset kun kuuluvat kulttuuriin eikä niillä olekaan mitään tekemistä Jumalan kanssa. Silti ne mainitaan opinkohdissa. Timo Flink on sitä mieltä, että jos näitä opinkohtia ei halua noudattaa, niin sitten on parempi lähteä pois A-kirkosta. Niin tärkeää on massojen yhtenäisyys A-kirkolle. Opinkohdissa ei siis olekaan kysymys Jumalan tahdosta vaan tietyn porukan omien sääntöjen noudattamisesta.

        Mites se riviadventisti nyt sitte erottaa mitä opinkohta voi laiminlyödä ja mitä ei kun toisten mielestä ne on sitä, mitä Raamattu opettaa mutta toisten mielestä niillä voi pyyhkiä peffaansa.

        Ne ovat mitä Raamattu opettaa. Ei pitäisi olla vaikeaa tätä ymmärtää. Ne, jotka ovat toista mieltä, ovat juuri niitä, jotka hylkäävät Raamatunkin.

        Kerro ihmeessä mitä Raamattu opettaa kuntoilemisesta? Antaisitko raamatunpaikatkin, jotta asia voidaan vahvistaa Raamatulla? Antaisitko myös raamatunpaikat opinkohtien pukeutumisohjeille? Adventtikirkossa on myös ehdotettu, että opinkohtiin lisättäisiin oikeus adventistiseen koulutukseen. Mistä kohtaa Raaamatusta löytyisi tukea tällaiselle opetukselle?

        "Ne, jotka ovat toista mieltä, ovat juuri niitä, jotka hylkäävät Raamatunkin."

        Olisiko sinulla lähdetieto tämän väitteesi tueksi? Kenties jokin tieteellinen tutkimus? Vai tulikos kirjoitettua puutaheinää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ihmeessä mitä Raamattu opettaa kuntoilemisesta? Antaisitko raamatunpaikatkin, jotta asia voidaan vahvistaa Raamatulla? Antaisitko myös raamatunpaikat opinkohtien pukeutumisohjeille? Adventtikirkossa on myös ehdotettu, että opinkohtiin lisättäisiin oikeus adventistiseen koulutukseen. Mistä kohtaa Raaamatusta löytyisi tukea tällaiselle opetukselle?

        Lk 13:24, huumorilla heitä, että kuntoilu on myös kilvoitusta.
        Päämäärä on siten haasteellinen, että määrättyjen arvojen mukaan edetään, että se tuo ihmisen hyvinvoinnin voitolliseksi.
        Se kuntoilu edesauttaa sitä, että toisenlaisen valinnan ongelmat eivät astu elämänkuvaan, sekä rasitaa yhteiskunnan velvoitetta auttaa, sen väärän valinnan hedelmien summasta.
        Yhteiskunnan terveysjärjestelmän haasteet on auttaa vaikka syntyneitten ihmisten terveyspuolta. Se on kustannus meille kaikille. Siihen pitäisi panostaa.
        Sitten kuntoilematon tulee mukaan- hänen sydämensä tarvitsee leikkausta, voi olla suolistosairaus, ylipaino ym. ym. joka saattaisi olla toisenlaisen elämän kautta voitettu.
        Eli kuntoilematon vie yhteiskunnan varoja ja onko siinä rakastettu lähimmäistä?
        ts. näin tullaan sanaa kilvoitus- elämänarvot, opetus ja oppi. Pyrkimys määrättyyn raamatulliseen noudattamiseen elämässä.
        Ortodoksit ilmaisevat kilvoituksen sanalla askeesi. so heidän näkemyksessä sanoitettu, että käytännölliset harjoitukset elämässä, on itsekuri, halujen ja himojen hallintaa, sekä hyveiden harjoittamista.
        Myös ajatus uskokäsitteissä PYHÄ, näin puhutaan "tuonpuoleisuudesta" ja silloin ollaan Jumalan edessä. Uskova- jonka sydän on kääntynyt Kristukseen, samanmielisyyteen Herran edessä, niin mahdollisuutensa ja kykeneväisyytensä mukaan, hän sydämestään tulee Herran huoneeseen "pukeutuneena".
        Ja rakkaudessa Kristukseen, tämä "pukeutunut" tarkoitan siistiä asua, näkee rakkauden kohteen, joka tulee kirkkoon kuuntelemaan Sanaa- hieman ränsistyneenä, maailmanherran tönimisestä, tämä antaa ensimmäiset sijat tälle kutsuvieraalleen.
        Siinä hän osoittaa rakkautta monin tavoin. Ehkä tarjoaa aterian vielä kotonaa, tuomatta sitä esiin torvin ja soittimin torilla.
        Mutta, pukeutuminen ulkoisesti näkyy sen tähden, Herran omalla kansallaan, että Jumala on alkanut pukea maailmallisuudesta pyhyyteen.
        Jopa romanien keskuudessa on tärkeä, että vanhuksien luokse mennään prässihousuin jne. Erinomainen heimo- näin valtaväestölle esimerkkinä.
        Kristilliset koulut, vaikka kaupungissamme, on uskovien tahto tarjota lapsille sellaista oppia ja opetusta, mikä on viisasta elämälle. Eli ne perusarvot, niistä kannattaa pitää kiinni.
        Oppia kannattaa hakea siihen suuntaa, ettei vanhanakaan siitä poikkea. Se on isien tehtävä- kasvattaa.
        Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. (Psa 1:1-6)
        [[ Koulunkäynti on elämänikuinen tapahtuma ja siihen opitaan jo nuoruudesta. ]]

        Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi. Minä etsin sinua kaikesta sydämestäni, älä salli minun eksyä pois sinun käskyistäsi. Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan. Kiitetty ole sinä, Herra, opeta minulle käskysi. Huulillani minä julistan kaikki sinun suusi oikeudet. Minä iloitsen sinun todistustesi tiestä, niinkuin kaikkinaisesta rikkaudesta. Minä tutkistelen sinun asetuksiasi ja katselen sinun polkujasi. Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhota. Tee palvelijallesi hyvin, että minä eläisin ja noudattaisin sinun sanaasi. Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä. Minä olen muukalainen maan päällä; älä salaa minulta käskyjäsi. Minun sieluni hiukeaa ikävöidessäni alati sinun oikeuksiasi.
        (Psa 119:9-20)

        Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat! Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä, jotka eivät vääryyttä tee, vaan vaeltavat hänen teillään! Sinä olet asetuksesi säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin. Oi, jospa minun vaellukseni olisi vakaa, niin että noudattaisin sinun käskyjäsi! Silloin minä en joudu häpeään, kun katselen kaikkia sinun käskyjäsi.
        (Psa 119:1-6)

        "Ortodoksit ilmaisevat kilvoituksen sanalla askeesi. so heidän näkemyksessä sanoitettu, että käytännölliset harjoitukset elämässä, on itsekuri, halujen ja himojen hallintaa, sekä hyveiden harjoittamista."

        Minulle tulee sanasta ortodoksi mieleen punakka ja pönäkkä pappi kaapuineen, pannuhattumyssyineen ja loitsuineen...mistähän mahtaa johtua...?

        "Jopa romanien keskuudessa on tärkeä, että vanhuksien luokse mennään prässihousuin jne. Erinomainen heimo- näin valtaväestölle esimerkkinä."

        Romaneilla on käsittämättömän typeriä ja taikauskoisia perinnäissääntöjä. Romaninaisia käy ihan sääliksi, sillä he joutuvat kantamaan kesähelteelläkin paksuja ja painavia hameita, jotka aiheuttavat heille jopa terveyshaittoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Voimme pukeutumisellamme kunnioittaa muita jumalanpalvelukseen osallistuvia ihmisiä, eikä se ole hyväksynnän hakemista Jumalalta."

        Ehkäpä adventismissa haetaankin hyväksyntää muilta jäseniltä. Pukeutumiskysymykset kun kuuluvat kulttuuriin eikä niillä olekaan mitään tekemistä Jumalan kanssa. Silti ne mainitaan opinkohdissa. Timo Flink on sitä mieltä, että jos näitä opinkohtia ei halua noudattaa, niin sitten on parempi lähteä pois A-kirkosta. Niin tärkeää on massojen yhtenäisyys A-kirkolle. Opinkohdissa ei siis olekaan kysymys Jumalan tahdosta vaan tietyn porukan omien sääntöjen noudattamisesta.

        Vaatimattoman pukeutumisenkin voit vääntää hyväksynnän hakemiseksi, jos sillä mielellä liikut. Ohjeita pukeutumiseen löytyy naisten osalta 1. Piet. 3:1-4 ja 1. Tim. 2:9-10 ja miesten osalta jostain VT:n kohdista, joten eivät ne ole adventistien omia sääntöjä.

        Eihän noita voi soveltaa mitenkään nykyajan riviuskovan elämään! Ne ovat aikaan ja paikkaan sidottuja suosituksia, ja erityisesti ne, jotka annettiin israelilaisten erämaavaelluksen aikana israelilaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lk 13:24, huumorilla heitä, että kuntoilu on myös kilvoitusta.
        Päämäärä on siten haasteellinen, että määrättyjen arvojen mukaan edetään, että se tuo ihmisen hyvinvoinnin voitolliseksi.
        Se kuntoilu edesauttaa sitä, että toisenlaisen valinnan ongelmat eivät astu elämänkuvaan, sekä rasitaa yhteiskunnan velvoitetta auttaa, sen väärän valinnan hedelmien summasta.
        Yhteiskunnan terveysjärjestelmän haasteet on auttaa vaikka syntyneitten ihmisten terveyspuolta. Se on kustannus meille kaikille. Siihen pitäisi panostaa.
        Sitten kuntoilematon tulee mukaan- hänen sydämensä tarvitsee leikkausta, voi olla suolistosairaus, ylipaino ym. ym. joka saattaisi olla toisenlaisen elämän kautta voitettu.
        Eli kuntoilematon vie yhteiskunnan varoja ja onko siinä rakastettu lähimmäistä?
        ts. näin tullaan sanaa kilvoitus- elämänarvot, opetus ja oppi. Pyrkimys määrättyyn raamatulliseen noudattamiseen elämässä.
        Ortodoksit ilmaisevat kilvoituksen sanalla askeesi. so heidän näkemyksessä sanoitettu, että käytännölliset harjoitukset elämässä, on itsekuri, halujen ja himojen hallintaa, sekä hyveiden harjoittamista.
        Myös ajatus uskokäsitteissä PYHÄ, näin puhutaan "tuonpuoleisuudesta" ja silloin ollaan Jumalan edessä. Uskova- jonka sydän on kääntynyt Kristukseen, samanmielisyyteen Herran edessä, niin mahdollisuutensa ja kykeneväisyytensä mukaan, hän sydämestään tulee Herran huoneeseen "pukeutuneena".
        Ja rakkaudessa Kristukseen, tämä "pukeutunut" tarkoitan siistiä asua, näkee rakkauden kohteen, joka tulee kirkkoon kuuntelemaan Sanaa- hieman ränsistyneenä, maailmanherran tönimisestä, tämä antaa ensimmäiset sijat tälle kutsuvieraalleen.
        Siinä hän osoittaa rakkautta monin tavoin. Ehkä tarjoaa aterian vielä kotonaa, tuomatta sitä esiin torvin ja soittimin torilla.
        Mutta, pukeutuminen ulkoisesti näkyy sen tähden, Herran omalla kansallaan, että Jumala on alkanut pukea maailmallisuudesta pyhyyteen.
        Jopa romanien keskuudessa on tärkeä, että vanhuksien luokse mennään prässihousuin jne. Erinomainen heimo- näin valtaväestölle esimerkkinä.
        Kristilliset koulut, vaikka kaupungissamme, on uskovien tahto tarjota lapsille sellaista oppia ja opetusta, mikä on viisasta elämälle. Eli ne perusarvot, niistä kannattaa pitää kiinni.
        Oppia kannattaa hakea siihen suuntaa, ettei vanhanakaan siitä poikkea. Se on isien tehtävä- kasvattaa.
        Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. (Psa 1:1-6)
        [[ Koulunkäynti on elämänikuinen tapahtuma ja siihen opitaan jo nuoruudesta. ]]

        Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi. Minä etsin sinua kaikesta sydämestäni, älä salli minun eksyä pois sinun käskyistäsi. Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan. Kiitetty ole sinä, Herra, opeta minulle käskysi. Huulillani minä julistan kaikki sinun suusi oikeudet. Minä iloitsen sinun todistustesi tiestä, niinkuin kaikkinaisesta rikkaudesta. Minä tutkistelen sinun asetuksiasi ja katselen sinun polkujasi. Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhota. Tee palvelijallesi hyvin, että minä eläisin ja noudattaisin sinun sanaasi. Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä. Minä olen muukalainen maan päällä; älä salaa minulta käskyjäsi. Minun sieluni hiukeaa ikävöidessäni alati sinun oikeuksiasi.
        (Psa 119:9-20)

        Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat! Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä, jotka eivät vääryyttä tee, vaan vaeltavat hänen teillään! Sinä olet asetuksesi säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin. Oi, jospa minun vaellukseni olisi vakaa, niin että noudattaisin sinun käskyjäsi! Silloin minä en joudu häpeään, kun katselen kaikkia sinun käskyjäsi.
        (Psa 119:1-6)

        Kyllä täytyy mutkan kautta oikein etsimällä etsiä näihin asioihin sovelluksia Raamatusta! Kyllä se uskovainen sovittaa vaikka pirun seinälleen Raamatulla kun joutuu selkä seinää vasten. Selittelysi ei ole puupennin vertaisia. Tunnen myötähäpeää puolestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän noita voi soveltaa mitenkään nykyajan riviuskovan elämään! Ne ovat aikaan ja paikkaan sidottuja suosituksia, ja erityisesti ne, jotka annettiin israelilaisten erämaavaelluksen aikana israelilaisille.

        Jo kirjeen alussa Pietari sanoo minkä porukan ohjeiksi hän on nämä tarkoittanut:

        1. Pietarin kirje 1:1
        Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa .

        Eli valituille tietyn alueen tuntemattomille miehille ja vaimoille. Me emme tiedä heidän tilanteestaan juuri mitään. Emme tiedä millainen vaatetus heillä oli. Emmekä tiedä milä tavoin se oli joillekin liikaa.

        Tuosta voi enintään poimia sen, että älköön kukaan ylpeilkö vaatteillaan vaan olkoon nöyrä ihminen.

        Timoteus taas kertoilee omia mielipiteitään, ei Jumalan ohjeita. Ne ovat mielipiteitä kerrottuna tietylle porukalle.

        Koitas nyt pistää jotakin parempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe