Joku täällä palstalla käytti sanontaa, että on ikävöity itsensä kipeäksi. Itselläni (nainen), on sellainen tunne, että näin on käynyt. On eräs mies, jota en saa mielestäni. Hän on mies menneisyydestäni, enemmänkin tuttu. Asuimme paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Pidin hänestä kovasti. Ensisilmäyksellä liiankin paljon... hän vaikutti lämpimältä ja lempeältä. Kaikin puolin ihana ja sopiva, fiksu ja taitava, ihanan pantava tapaus. Järki käskee unohtaa ja unohtaa. Mutta sydän käskee rakastaa ja rakastaa. Tervejärkinenkin ihminen voi sairastua liiasta ikävöinnistä. Mä vähän luulen, että mulle on käynyt niin. Arvelen olevani hieman masentunut. Vuosien mittaan olen surrut tiettyjä asioita ja murehtinut siinä määrin, että siitä on tullut arkipäivää. Siis, että olen vähän surullinen, ahdistunut, ärtynyt, toivoton, näköalaton. Olen ikävöinyt itseni siis kipeäksi. Aikamoinen työ tässä on saada itsensä onnelliseksi jälleen.
Ikävöinyt itsensä kipeäksi
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paikkakunta jossa kaikki tuntevat toisensa? Ei se voi olla paikkakunta eikä edes kylä, kyse täytyy olla muutaman talon muodostamasta neljän perheen yhteisöstä jossain kuolevalla tai jo kuolleella seudulla.
Jos se ihastuksesi osuisi tänne niin todennäköisyys täällä kohtaamiseen olisi huomattavan suuri!!!
Semmoista se on kun masentuu. Ja ihmissuhdeasiat ovat merkittäviä masennuksen lähteitä 😳
Kuuntele sydäntäsi, ja ota yhteyttä tähän mieheen. Kertomasi mies suhtautuisi sinun asiaasi varmaankin asiallisesti.
Vaikea sanoa miten suhtautuu. Voi suhtautua hyvin ja kieltäytyä kohteliaasti tai sit voi käyttäytyä hävyttömästi. Mistä sitä tietää. Kenestäkään.
Liian monta kohtaloa ilman vastarakkautta! Kaipaus on kaunis, jonka kanssa joutuu elämään. Toivoin vaan että jonain päivänä kertoa tunteensa saa.
Ettekö asu enää samalla pienellä paikkakunnalla?