Mitä mieltä kokoomus ja kauppakamari on siitä kenen kuuluu maksaa nämä koronamaskit julkisilla välineillä töihin tuleville?
Itse olen kokoomuslaisen työmarkkinapolitiikan uhri, naisvaltaisella pienipalkkaisella alalla työskentelevä ihminen . Pätkätöitä nollatintisopimuksillakin on takana jo vuosia joten säästöjä ei ole juurikaan kertynyt kun työsuhde aina katkaistaan säännöllisin väliajoin jolloin esimerkiksi lomarahoja ei kerry.
Nyt sitten pitäisi jostain kaivaa rahaa että saa ostettua maskeja kiskurihintaan koronan lihottamilta kauppiailta, heidän yhteiskuntavastuu on helppo kuvitella ja sitä myötä maskien hinta.
Mitä siis teen, jäänkö kotiin jos minulla ei ole varaa maskeihin ja työnantaja ei niitä hanki vai menenkö töihin julkisella liikenteellä ilman maskia?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos olet sitä mieltä, että maskit maksavat liikaa niin ei muuta kuin firma pystyyn ja alat tuottamaan niitä edullisemmin/halvemmalla mutta pidä huolta laadusta!
Maskeja valmistava kiinalainen tekee niitä varmaan 10 sentin tuntipalkalla neljätoistatuntista päivää mutta kun ne saadaan tänne niin jo alkaa täällä pienipalkkaisen pätkätyöläisen riistäminen kauppiaan toimesta.
Voiko pätkätyöläinen alle tessin palkoilla työtä tekemään joutuva vähentää maskeja edes verotuksessa ansiotuloistaan samalla tavalla kuin kokoomuslainen yrittäjä?
Ei tavallisella työläisellä joka elää pätkätöillä ja 0-tuntisopimuksilla ole varaa käyttää maskia, se on rikkaiden etuoikeus.
Toivottavasti hallitus huolehtii siitä että työntekijät jotka käsketään töihin julkisille paikoille saa myös maskit työnantajalta.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006591711.html
Miksi kysyä Kokoomukselta ja sen trollilta Extyökkäriltä, kansan tyhmintä osaa edustavilta
Kokoomushan edustaa työnantajia joten kysymys on osoitettu oikeaan osoitteeseen.
Kauppakamarilla, Elinkeinoelämän Keskusliitosta ja Kokoomuksen puoluetoimistolta ei varmasti maskit ja käsidesi lopu ja työntekijöiden ei tarvitse miettiä mistä rahat niihin.
Toisin on laita niiden jotka koittaa edellä mainittujen tahojen kurittamilta työmarkkinoilta ottaa leipänsä pätkätöillä ja nollatuntisoppareilla alle tessin palkkojen.
Jokainen maksaa maskinsa itse. Pulinat pois.
Saako työläiset vähentää maskit työtuloistaan vai otetaanko yrittäjiltä oikeus vähentää maskit verotuksessa pois? Kokoomus on aina joka lamaa maksattamassa työläisillä, itse pitäisi päästä kuin koira veräjästä.
Kokoomus, Kauppakamari ja EK, siinäpä maamme ylimielisimmät instituutiot. Toki näkyy kannatusmittauksissa ja hyvä niin.
Olen kokoomuslainen kauppias.
Kaikille pakollinen kasvomaski. Hinnat meillä alkaen 99 €/ kpl. (tämä malli on wc-paperista taiteltu luxusversio. Taiteltu kaupan takahuoneessa).
Kanssakokoomuslaiset: Nyt tehdään tiliä!!!!
Kokoomuslaisena kauppiaana myyn sinulle ilomielin kasvomaskeja riistohintaan.
Nyt me kuulkaa tehdään tiliä!
Pankkiin mennessä naurattaa : )
Kauppakamarilla tehdään niin tärkeää työtä että heidän kannattaa varmaan välttää julkisia liikennevälineitä ja ajaa taksilla.