Kalastuksenhoitomaksun tapaan ollaan valmistelemassa marjametsien hoitomaksua, samaan tapaan kuin on kalakortti l. virallisemmin kalastuksenhoitomaksu. Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on iältään 18–64-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa.
Vastaavasti marjametsien hoitomaksu tullee maksaa vuodesta 2022 alkaen, jos on 18-64 vuotias ja jos kerää mustikoita, puolukoita, vadelmia, lakkoja tai tyrnimarjoja. Sienestäjien kohdalla tilanne asetusluonnoksessa on vielä auki. Lain ns. virtaviivaistamisen perusteella myös sienetys olisi kuitenkin joutumassa luvanvaraisten toimien joukkoon. Hinta tulenee asettumaan samalle tasolle kuin kalastonhoitomaksussa eli noin 45€/ vuosi.
Perus-marjastuskortti olisi voimassa koko Suomessa Lapin lääniä lukuun ottamatta; sinne suunnitellaan alustavasti omaa läänikohtaista ja arviolta neljänneksen kalliimpaa lupaa hillaturismin hillitsemiseksi.
Uudella marjastusmaksulla valtio arvioi saavansa lisätuloja useampia kymmeniä miljoonia euroja huolimatta siitä, että järjestelmän pystytys tulee vaatimaan huomattavia investointeja ensi alkuun. Kalastuksenhoitomaksun tapaan luvanhakijan tulisi rekisteröityä järjestelmään ensin.
En pistä suoraa linkkiä asiaan, robotit tiettävästi poistelevat aika herkästi linkkejä sisältäviä viestejä.
Google >>> ”LUKE ajankohtaista”
Marjastuskortti tulossa ehkä jo 2022
10
150
Vastaukset
- Anonyymi
Saa todennäköisesti enemmän jännitystä puolukkametsään.
- Anonyymi
Pitääkö tämä uusi marjastusmaksu suorittaa myös siinä tapauksessa, että harrastaa vain pyydä-ja-päästä kalastuksen tapaan poimi-ja-pudota -marjastusta, eli kretsausta.
- Anonyymi
Saadaanpä jännitystä marjametsään, leikkiä piilosta...
- Anonyymi
Hahahahahahahahaha.... Se oli aprilli pilaa koko marjastuskortti juttu.
- Anonyymi
Aprillipila elokuussa? 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aprillipila elokuussa? 🤔
Aloittajan viesti siis kirjoitettu 4.8.2020.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajan viesti siis kirjoitettu 4.8.2020.
Joku vitsi siis vai totta? :0
- Anonyymi
"Se oli aprilli pilaa koko marjastuskortti juttu"
-No ei se ollut aprillipilaa. Se oli tarkoitettu "mätäkuun jutuksi" vaan ei ottanut tulta... Tälläisen marjavuoden päälle olisi ollut ihan luonnollista, että hupi menee verolle tai ainakin maksullisen kortin taakse....
Taitaa niissä Suomen Pisa-pisteissä hiukan olla perääkin, kun ketään ei saatu jekkuun menemään...
- Anonyymi
No jos noin on niin taitaa marjat ja sienet jäädä metsään...
Onneksi ei tarvitse hommata kumpaakaan ja kalassa /marjassa voipi käydä ihan millon lystää ja millä lystää 👍
Hyvin koulutetut kansalaiset kyllä maksaa kaikesta mille hinta keksitään 😅😹
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1032088- 571251
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861023Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962