Pakkoruotsin virallinen peruste on muka "kaksikielisyyden rikkaus"

mikä siis tutkimustiedon valossa on jo lähtökohtaisesti pelkkä fantasia kielivähemmistön väestönosuuden ollessa alle 5% eli reilusti alle 30%, mikä on toimivan kaksikielisyyden alaraja.

49

528

    Vastaukset 49

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis pakon perusteena on tavoite, jonka ruotsinkielisten vähäinen määrä tekee mahdottomaksi.

      Sopii kuvaan.

      • Anonyymi

        4,7%


    • Anonyymi

      "Pakkoruotsi on tullut 1970-luvulla peruskoulu-uudistuksen myötä RKP:n ja keskustan lehmänkauppojen seurauksena. 1970-luvulla peruskoulu-uudistusta tehtäessä kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja perusteli pakollista ruotsia seuraavasti: ”Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa rasitetta, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esimerkiksi englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan” (opetusneuvos Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti 10/2004)."

      • Anonyymi

        "Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa rasitetta, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esimerkiksi englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan”

        Voi kyynel!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa rasitetta, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esimerkiksi englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan”

        Voi kyynel!

        Jos se tästä on kiinni, voitaisiinko ruotsinkielisille antaa vapaus olla opiskelematta suomea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se tästä on kiinni, voitaisiinko ruotsinkielisille antaa vapaus olla opiskelematta suomea?

        Ehdottomasti ja se myös nopeuttaisi heidän siirtymistään Ruotsiin.
        Kaikki voittaisi.


    • Anonyymi

      30% on toimivan kaksikielisyyden alaraja!

      • Anonyymi

        Olisko 20% EU:ssa?

        Rikkaus löytyy EU:sta, kun kuvittelee sitä rikkautta kun täällä saa valita ruotsin sijaan muistakin EU-kielistä.

        Argumentit pakkoruotsin puolesta on kaikki kumottu, että kyse on vain sumutuksesta, jolla on uskonnollisideologinen pohja.


    • Anonyymi

      Ruotsinkieliset itse tietävät, että puhe kaksikielisyydestä on Suomen kohdalla fantasiaa, mutta ns. kaksikielisyyden vaatiminen tuo heille etuja, joita on vaikea vastustaa: alemmat pääsyrajat suosikkikoulutuksiin, erilaisia kieliasiantuntijuushommia kaksikielisyysnäytelmän eri tasoilla, korkeampien virkamiesten ruotsivoittoisuuden, ...

      • Anonyymi

        Falskia fantasiaa - valitettavasti kaikkien tappioksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Falskia fantasiaa - valitettavasti kaikkien tappioksi.

        Falskia on niin pakkoruotsi kuin puolue, joka sen on luonut.


    • Anonyymi

      Tärkeä asia - edes periaatteessa ei meillä "kaksikielisyys" mahdollista.

      • Anonyymi

        Tämä on oleellisista oleellisin pointti!


    • Anonyymi

      Suomen kaksikielipolitiikan syy on ruotsinkielisten etuoikeuksien turvaaminen .
      Syy on se että suomenkielisille on haluttu antaa lisärasite ja hidaste , pakko-opetus ja virkamiesruotsivaatimus .

      • Anonyymi

        Tämä kaikessa karuudessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaikessa karuudessaan.

        Kyllä. Suomen kaksikielipolitiikan syy on ruotsinkielisten etuoikeuksien turvaaminen. Vain tämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Suomen kaksikielipolitiikan syy on ruotsinkielisten etuoikeuksien turvaaminen. Vain tämä.

        4,7%


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4,7%

        4,7 % on aika vähän.


    • Anonyymi

      Kaksikielisyys, tai pikemminkin maan monikielisyys on aina rikkaus. Taatusti tekee meistä rikkaamman maan, että meillä on kaksi kansalliskieltä ja kolme vähemmistökieltä. Näiden lisäksi on vielä kaikki eri murteet.

      Eläköön moninaisuudesta tuleva rikkaus!

      • Anonyymi

        Suomi on tässä suhteessa upea maa!


    • Anonyymi

      Suomalaiset haluavat säilyttää maan kaksikielisenä (lähde: Kolmen yliopiston yhteistutkimus, 2014).

      • Anonyymi

        Puhukoot rantaruotsalaiset mitä kieltä haluavat , mutta mitävärten meitä muita rääkätään pakkoruotsilla ?
        Lehmänkaupat , mitkä olikaan hyödyt ja haitat ?


    • Anonyymi

      Voitaisiiko tehdä kansalaisaloite?

      Ai niin, mehän tehtiin jo.

      Miten meille kävi?

      Me saatiin 2900 nimeä listaan. Fennolaskutavan mukaan se on ehdoton enemmistö Suomen kansaa.

      • Anonyymi

        Koska tulee seuraava aloite? Tietääkö joku?


    • Anonyymi

      4,7%

      • Anonyymi

        Tämän porukan pillin mukaan tanssitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän porukan pillin mukaan tanssitaan.

        Säätiörahalla hankitun pakkoruotsipillin...


    • Anonyymi

      Voitaisiiko tehdä kansalaisaloite?

      Ai niin, mehän tehtiin jo.

      Miten meille kävi?

      Me saatiin 2900 nimeä listaan. Fennolaskutavan mukaan se on ehdoton enemmistö Suomen kansaa.

      0,0478 % on paljon nimiä, joten demokratian sääntöjen mukaan me päätämme tässä maassa. Meillä on valta!

      • Anonyymi

        RKP on ongelma. Se söi demokratian kielipolitiikastamme.

        Missään maailmassa ei ole pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille alakoulusta yliopistoon. Kouluja ei ole tarvinnut sulkea.

        Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi, koska se söi nuorten muun kielitaidon. Kouluja ei sielläkään tehty vapaaehtoisiksi.

        Vain pakkoruotsittajan logiikalla suomalaislapsien koulunkäynti käy tarpeettomaksi ilman pakkoruotsia.


    • Anonyymi

      > 0,0478 % on paljon nimiä, joten demokratian sääntöjen mukaan me päätämme tässä maassa. Meillä on valta!

      No mitä olette saaneet aikaan tuolla 2900 nimellä? Jos teillä olisi valtaa, paljonkin olisi jo tapahtunut. Kyllä hieman naurattaa tuollaiset tarinat. Heh...!

      • Anonyymi

        Kirjoittelet taas omiasi.

        Englannin pakollisuudelle olisi vahvat perusteet (toisin kuin ruotsipakolle), mutta englanti on mannermaalla aidosti valinnaiskieli.

        Ahvenanmaalla ja muualla Nordenissa englanti on hyvin perusteltu ja rakastettu yhteinen aloittava vieras kieli. Tänä aikana ei pakkoenglantia ole!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittelet taas omiasi.

        Englannin pakollisuudelle olisi vahvat perusteet (toisin kuin ruotsipakolle), mutta englanti on mannermaalla aidosti valinnaiskieli.

        Ahvenanmaalla ja muualla Nordenissa englanti on hyvin perusteltu ja rakastettu yhteinen aloittava vieras kieli. Tänä aikana ei pakkoenglantia ole!

        Svekomaanit haluavat englannin pois suomenkielisistä kouluista, mutta ei ruotsinkielisiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svekomaanit haluavat englannin pois suomenkielisistä kouluista, mutta ei ruotsinkielisiltä.

        Toisinpäinhän sen pitää mennä. Poistakoon jo englannin ruotsinkielisistä kouluista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisinpäinhän sen pitää mennä. Poistakoon jo englannin ruotsinkielisistä kouluista.

        Niin, tätä on odotettu.


    • Anonyymi

      Järjetöntä pakkoa mikään puolusta!

      • Anonyymi

        Paitsi RKP!


    • Anonyymi

      Lopeta jo idiootti, pakkoruotsi pysyy kuin rikos persuissa

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi pois

      • Anonyymi

        Koulutuksen joka tasolta!


      • Anonyymi

        Nyt!


    • Anonyymi

      Selkeä homma

    • Anonyymi

      Ruitsi köyhdyttää

    • Anonyymi

      Rikkaudesta puhuttaessa muistettava, että sillä voi tehdä paljon pahaa.

      Rkp:n verovapaat säätiöt on myös verolle pantava. Leikattavaa löytyy.

      • Anonyymi

        Kyllä!


    • Anonyymi

      Ei ole mitään kaksikielisyyden rikkautta

    • Anonyymi

      Riesana pakkoruotsi

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi köyhdyttää

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi on riesa

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      31
      1636
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1251
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1094
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      949
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      927
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      145
      757
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      609
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    15. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      601
    16. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      597
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      553
    Aihe