Mikä kumma se on Oulussa, että mikään ei onnistu? Polkupyörät on läjässä Toppilassa. Torin hotellihanke rumentanut aluetta jo vuosikausia.
Nyt juonitellaan busseista, tai niiden muutamasta sentistä.
Jotain outoa. Ei anna luottamukselle sijaa.
Mikä mättää päättäjissä ?
20
75
Vastaukset
- Anonyymi
Lessut ja muut maalaiset päästetty suhmuroimaan ja ajamaan omaa etuaan. Jarrutellaan kaikkea järkevää, jotta mitään ei tarvitsisi muuttaa ja että itselle ja omiin intressipiireihin kanavoituisi enemmän. Kieroja nämä lestit ja muut maalaiset kepulit! Ei muualla ole tällaista keskittymää.
- Anonyymi
Oulu on vanhoillinen kaupunki ja sellaisena pysyy. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa äänestäjät ottavat selvää ketä äänestävät. Kannattasi selvittää ehdokkaan herätysliiketaustakin.
- Anonyymi
Kaikki Suomessa tietävät, että Oulussa ollaan pölijiä.
- Anonyymi
Ja maailmalla tiedetään että Suomessa ollaan pölijiä.
- Anonyymi
Olisikohan kyseessä silkka laiskuus, välinpitämättömyys, uusien ideoiden puute, ja pohjois-pohjanmaalainen negatiivisuus?
On helpompi olla puuttumatta asioihin. Sensijaan on mukava kokoustella tuttujen kanssa ja vaihtaa päivän polttavat kyläjuorut.
Odotellaan nyt jos vaikka Helinä-keiju heilauttaisi taikasauvaansa Oulun yllä, ja asiat tulisivat kertalaakista kuntoon. Myös Oulun ja koko seudun vetovoima liikkeiden ja matkailun osalta.- Anonyymi
Lestat tämän alueen ongelmat ja negatiivisuuden aiheuttaa.
- Anonyymi
Ei voi muuta kuin ihmetellä. Torihotellin rakennuslupa on vanhentunut ja betonitolpat sojottovat torialueella - minkälaisen miljönäärin hankkeeseen Oulun kaupunki on antanut suostumuksensa.
Vaikuttaa aika oudolta kaupungin viranhaltijoiden ammattitaito - miten tämä jälleen toistuu. Sama oli polkupyörien kohdalla - johan tuolle nauraa koko Suomi.- Anonyymi
Ei kai vain kaupungin johtaviin virkoihin valita työntekijöitä sukulaisista tai tuttavapiiristä eli vallitseeko Oulussa ns. nepotismi eli ammattitaito ei ole se ykkösprioriteetti , vaan jonkinlainen tuttavuus- tai sukulaisuussuhde eli työn tulokset ovat sen mukaiset.
Jonkin verran tuollaisia huhuja on kuulunut.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai vain kaupungin johtaviin virkoihin valita työntekijöitä sukulaisista tai tuttavapiiristä eli vallitseeko Oulussa ns. nepotismi eli ammattitaito ei ole se ykkösprioriteetti , vaan jonkinlainen tuttavuus- tai sukulaisuussuhde eli työn tulokset ovat sen mukaiset.
Jonkin verran tuollaisia huhuja on kuulunut....Joka paikassa Suomessa vallitsee nepotismi ja korruptio. Koittakaa tajuta.
- Anonyymi
https://youtu.be/wT3YYPL6xL8?t=265
Kuunnelkaa,;Isänmaallinen puhe,panee ajattelemaan,ketä varten teemme töitä ja maksamme veroja.- Anonyymi
Jutun mukaan pitäisi alsitua Venäjälle!!!
- Anonyymi
Heh, heh, kaikki poliitikot ja ylimmät viranhaltijat on oulussa lahjottu. Siitä se johtuu.
- Anonyymi
Ei se päättäjien vika ole, jos pyöriä varastavat narkkarit ovat keskittäneet asumuksensa Toppilaan.
Ja noista rakennushankkeista ei voi koskaan tietää, mitä niistä tulee vai tuleeko mitään. Kyllä siihen jotain rakennetaan, ennemmin tai myöhemmin. Ongelma on luokkaa hyttysen pieru Saharassa. Tärkeämpiäkin probleemia elämässä on.
- inhorealisti The Lady- Anonyymi
Ai sinä tarkoitit niitä pinkkejä pyöriä :D Ajattelin, että varastettujen pyörien säilöntäkeskittymää, joka kuulemma Toppilan suunnalla :D :D lol
- Anonyymi
Muistakaa ensi kerralla äänestää oikein, mitä tuosta valittamaan.
Ja jollei äänestä, silloin on turha vikistä ja valittaa yhtään mistään päättäjien tekemisistä - Anonyymi
Oulussa jyllää lestakapitalismi. Suurin osa firmoista näiden omistuksessa, kuin myös kaupunkiliikenne. Rakentaminen paljolta osin ym. Isot perheet kuluttaa tienestit, joten veronmaksuun ei jää varoja. Yritystoimintaa, jossa kaikki kulut saa vähentää.
- Anonyymi
entä jos ne pinkit pyörät myisi kaupunnilaisille vaikka parikyt egee kipale?
💡 - Anonyymi
Tarvitaan muuutoksia.
Virkasuhteisiiin muutoksia, ei enään ikuisuuusvirkoja, kaikki määräaikaisiksi ja tietyin väliajoin päivityksiä, onko syytä vaihtaa johtaja.
Työpaikka voi olla johtajan toimesta niin huono ilmapiiriltään että kärsijöinä työntekijät ja heidän kauttaan asiakkaat.
Työntekijät liukenee muualle, eivät halua esim. huonon johtajan alaisuuteen jäädä kun ei anna tilaa hengittää ja käyttää luovuutta ja vahvaa omaa tietotaitoa ja osaamista. Huono johtaja ei luota. Hänen täytyy hämmentää joka asia.
Huono johtaja voi hallita talousasiat mutta henkilöstöjohtamisessa voi olla täysin hakoteilla.
Tähän kun puuttuu, huonolla johtajalla menee pasmat sekaisin.
Huonon johtajan merkki on päällepäsmäriys ja luulo että hän on aina ja kaikessa oikeassa ja olipa asia mikä tahansa hänen tarve tunkea jokin oma näkemyksensä viimeiseksi sanoiksi.
Huono johtaja yrittää kaikin keinoin peittää epäonnistumiset, mokat, ja kääntää ne niin että hänen toimintamalli olisi oikea.
Noinhan asiat ei mene, oikeassa elämässä.
Hyvä johtaja on rehellinen, kaikkialla, ja se näkyy terveellä tavalla joka toiminnassa.
On muutoksen aika, toiminta tulee olla avointa. - Anonyymi
Pahanpuhujilta ( virkailijat) pitää katkaista kieli keskellä toria. Juoruilu on pahasta.
- Anonyymi
Jälkilestadiolainen aika? Ihmset eivät edes huomaa, että vaikka eivät käy lestadiolais seurakunnassa he noudattavat samaa ajatusmallia.
Kaikenlainen kyräily ja salakähmäisyys ja selän takana rupattelu on arkipäivää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse5148775Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1536068Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3535106Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli634716Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s974313Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1664033SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1813883- 911828
- 1031374
- 47939