Lukko on loistava

Kärpät ja Lukko tarjosi ensimmäisessä semifinaalissa Oulussa kauden parhaan jääkiekko-ottelun Raksilassa. Vastakkain oli kaksi erilaisella pelifilosofialla pelaavaa joukkuetta, jotka pelasivat erittäin suurella intensiteetillä fyysistä ja vauhdikasta jääkiekkoa. Tuollaisesta pelistä on syytä olla ylpeä kummankin joukkueen. Ilmeisesti sama meno jatkui myös Raumalla.

Monesti kuulee sanottavan, että marginaalit ovat pieniä, tämä kulminoituu varsin osuvasti näiden joukkueiden välillä. Molemmat joukkueet puolustavat tarkasti ja iskevät nopeasti vastaiskuin. Virheitä sattuu aniharvoin ja todellisia maalintekopaikkoja ei montaa avaudu kummallekaan. Tässä tullaan sitten niihin marginaaleihin, yksikin tuhlattu avopaikka voi kostautua omassa päässä seuraavassa vastustajan hyökkäyksessä.

Oulussa erotuomari onnistui. Kova taklaaminen sallittiin, samoin kaksinkamppailut, joissa väännettiin mies miestä vastaan. Vain selkeät rikkeet otettiin pois. Tämän seurauksena jäällä tapahtui kahvaamista, kiinnipitämistä, estämistä ja muutakin sääntöjen rajamailla pelaamista. Tämä kuuluu varsin olennaisena osana playoffs-kiekkoiluun. Tärkeintä on, että erotuomari pitää linjan molemmille joukkueille samana ja että se linja säilyy läpi ottelun. Toki monessa tilanteessa on hieman selittelyn varaa ja yksittäisiä rikkeitä voidaan poimia sieltä täältä, joista jäähyjä olisi voinut antaa. Pitkässä juoksussa nämäkin tasaantuu joukkueiden välille, eikä niistä kumpikaan hyödy toista enempää.

Kärpät johtaa 2-0 voitoin. Mitä Lukon pitäisi siis tehdä? Lukko pelaa kiekkoa syvälle Kärppien päätyyn, jossa kiekosta aletaan taistelemaan ja sitä kautta yritetään kiekonriistoin luoda tekopaikkoja. Kärppiä vastaan tämä ei toimi, ei ainakaan ihan toivotulla tavalla. Kärppien puolustus on liikkuva ja kiekollisesti taitava. irtokiekot se ehtii hakea ennen Lukko-hyökkääjiä ja taitoa riittää toimittaa ne omille hyökkääjille, joten Lukko tuhlaa hirveästi energiaa ilman mainittavia tuloksia. Tässä vaiheessa kautta ei tietenkään voi paljoa pelitapaa rukata, se vain sekoittaisi pelistä sen mikä on kohdallaan. Lukon kannattaisi kuitenkin kokeilla enemmän kontrolloituja kiekon alueelle viemisiä sen sijaan, että kiekkoa nakellaan päätyyn.

Käy sarjassa miten tahansa, niin Lukolla on syytä olla tyytyväinen kauteensa. Tänä keväänä moni pelaaja on kasvanut astetta, kenties kahta, paremmaksi. Tälle kokoonpanolle olisi hyvä rakentaa joukkue, joka taistelee mestaruudesta. Eräs selkeä ero Kärppien ja Lukon välillä on kärsivällisyys. Viime kauden mestaruus antaa Kärpille itseluottamusta ja uskoa omaan pelisysteemiin. Pelaajat tietää, että aikanaan vastustaja tekee ne tarvittavat virheet, joihin iskeä. Tätä kokemusta Lukkokin saa ja olisi tärkeää, että tämä kokemus myös säilyy seurassa, sillä tälle pohjalle Lukon on hyvä rakentaa menestyvä joukkue jatkossakin, mutta uuden joukkueen kokoaminen, se tietäisi taas asioiden aloittamista alusta.

4

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie

      Ihan kaikella ystävyydellä, otteluparissa Jokerit-Hpk on pienet marginaalit. Molemmat matsit on ailahdelleet vuorotellen kummallekin mutta Jokerit on toistaiseksi pystynyt tekemään yhen tai kaks maalia enemmän kuin kerho.

      Lukolle taas maalinteko on ollut todella vaikeaa. Jos ekassa matsissa jäädään nollille voidaan tuskin puhua pienistä marginaaleista? Aika kummia pitää tapahtua jos lukko haluu finaalipaikan lunastaa...

      • man-legally

        LUKKOHAN ON YKSI LIIGAN KOVIMPIA JOUKKUEITA ENKÄ NÄE ESTEITÄ SILLE ETTÄ SE MENISI JATKOON JA AINA FINAALIIN SAAKKA. TOKI MYÖS KÄRPILLÄ.HPKOOLLA JA JOKEREILLAKIN ON MAHDOLLISUUTENSA.


      • blackmagictiger
        man-legally kirjoitti:

        LUKKOHAN ON YKSI LIIGAN KOVIMPIA JOUKKUEITA ENKÄ NÄE ESTEITÄ SILLE ETTÄ SE MENISI JATKOON JA AINA FINAALIIN SAAKKA. TOKI MYÖS KÄRPILLÄ.HPKOOLLA JA JOKEREILLAKIN ON MAHDOLLISUUTENSA.

        SE ON PARAS


      • porilainen69
        blackmagictiger kirjoitti:

        SE ON PARAS

        Kuka voitti Ässät vai Lukko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      13
      2970
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1951
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1733
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1733
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      81
      1459
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      1006
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      928
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      188
      914
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      58
      830
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      18
      784
    Aihe