Keskusta myös ajaa voimalla oikeudenmukaisuutta, raha maksajille -vakuutus

Nyt ainoastaan työttömyyskassan jäsenillä on oikeus ansioturvaan, vaikka sitä rahoittavat kaikki palkansaajat.
Lain mukaan kassojen osuus ansioturvan rahoituksesta on vain reilut viisi prosenttia. Perusosan rahoittaa valtio ja loput Työllisyysrahasto, joka kerää työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksut. Luulisi, että eri uudistusvaihtoehdoista löytyisi myös ay-liikettä tyydyttävä ratkaisu. Kaikki on lopulta kiinni lainsäädännöstä, ja hallitusohjelman lupaama jatkoselvitys siirtymisestä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehdään vasta ensi vuonna. Se on auttamattoman myöhään, jos työttömyysluvut jatkavat kasvuaan.

Ammattiliitot pelkäävät kassojen alasajoa
Siksi on vaadittu, että ansiosidonnainen työttömyysturva koskisi myös niitä palkansaajia, jotka eivät kuulu kassaan. Aihe nousee pinnalle tasaisin väliajoin, mutta tänä kesänä kaikille kuuluvan ansioturvan tarpeesta on oltu hämmentävän yksimielisiä.
Sekä oppositio- että hallituspuolueiden puheenjohtajat suhtautuivat ainakin varovaisen myönteisesti yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan MTV:n televisioimassa Suomi-Areenan puheenjohtajatentissä 15. heinäkuuta.

Ammattiliitot näyttävät jääneen yksin vastustamaan ansiosidonnaisen laajentamista, jota myös työnantajia edustava EK siirtyi kannattamaan heinäkuussa.
Mielikuvissa liiton ja kassan jäsenyydet kytkeytyvät toisiinsa, vaikka työttömyyskassan jäsenyys ei ole edellyttänyt liiton jäsenyyttä vuosikymmeniin. Liitoissa pelätään järjestäytymisinnon hiipumista ilman kassoja.

Kassojen lakkauttaminen ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto, jos siirrytään yleiseen ansioturvaan. Kassat ajettaisiin alas: ansioturva siirtyisi Kelan toimeenpantavaksi, kassajärjestelmä purettaisiin hajautetusti ja jäsenmaksujen kerääminen loppuisi. Tämä olisi "tarkoituksenmukaisin vaihtoehto". Myös sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mielestä työttömyysturvan kattavuutta on laajennettava. Hämeen Sanomien mielipideosaston (18.7.) kirjoituksessaan Pekonen ei kuitenkaan vastuuministerinä halunnut asettua minkään uudistusmallin puolesta tai vastaan ennen selvityksen valmistumista.

Ammattiliitot on Bresneviläinen jäänne joka rapauttaa yhteiskuntaa,liitoilla on jätti omaisuus joka pitäisi ottaa valtion kassaan ja käyttää kansan hyväksi,se on turha väittää että ammattiliitot ovat palkansaajan asialla,niillä on oma etu aina tärkein!
NÄITÄ TULISI VIHDOIN PURKAA ! Kuin mm VR:llä oli sääntöjä pitkään höyryveturi ajoilta, nekin sitten vihdoin uusittiin 70-80 luvuilla. Eivät sopineet yhteen -diesel ja -sähkövetureihin enää. Sama AY liitoilla, eivät ole nykypäivää, toki hyväpalkkaiset AY-johtajat vastustaa jopa 2x pääministerin palkoilla. Pääministeri on noviisi näihin asioihin, taitonsa jossain muualla. VALITETTAVASTI -osaamattomuudella tulee pahaa jälkeä.

JA merkkejä jäljellä, niin laitetaan ns " päivän menu"
Nyt syömään, ja pääosin omaa tuotantoa, marjat ja sienet metsistä..olekin sanonut, että pieni lepo ruikailun jälkeen, ettei ruoka luule olevans koiran mahassa. Se on hyväksi, pääsee tasaantumaan mm ruokailun aiheuttama verensokerit ym aineet, imeytymään. Jos vaikka lehmiä katsotaan laitumella, hekin makaa ja märehtii. Meillä ei ole näitä märehtimis elimiä, vaikka jos verraten karhuun, he on moniruokaisia, mm -ruoho käy, -liha jne...marjat, hunaja oikein herkkua heille, kuin meillekkin.

Niin -sitten pihan leikkuuta ajettavalla ym Edestä leikkaava, niin pääsee pensaiden -puiden ym alle, ei tarvi siimaleikkuria niin. Nyt yltyikin -viikko -pari sitten ruohon ym luonnon kasvaminen, kun toipui kuivasta ajasta. Luonto näin itse korjaa itseään.
kuin itseämmekin jos loukkaamme, ns " luonto " (mikä lieneekään) korjaa esim haavat. Mutta maan taloutta ei korjaa itsestään, vaikka sellaistakin kuului mm vasemmistoliiton ryhmyrin suusta.

Tallaisia aatoksia, kerro omasi päivän menu ! Harvat täällä näin kertoo menemisiään. Kun me ihmiset olemme luonnostamme uteliaita, siinä ympärillä pyörii isot bisnekset mm jourulehdet. Halu tietää mitä ne muut touhuilee.
Uteliaisuus ja varuillaan olo juontaa kauas taakse, jotka olemme geeneihimme saaneet, se ollut jopa elinehto aikanaan. Edelleen maat varautuu tähän, jonka hirvein muoto -sota !

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotenkin sitä tuntee myötähäpeää kun tämä myös majurina esiintyvä orhonen, joka käyttänyt erilaisia maj-aiheisia nikkejä aiemmin, täällä kirjoittelee.

      Osa orhosen kirjoituksista ovat virheettömiä ja silloin ne ovat kopioitu jostain ilman, että alkuperää ilmoitetaan.

      Sitten näitä copy-paste osuuksia seuraa orhosen pankkolängvitsillä kirjoitettu osuus ja siinä kohdassa kaltaiseni virheetöntä äidinkieltämme kirjoittava tuntee vahvaa myötähäpeää.

      "olekin sanonut, ruikailun, olevans, jourulehdet"

      Tuon sekavan aloituksen kaksi viimeistä kappaletta ovat sekavuudessaan ja virheellisyydessään niin huvittavia, että sitä ihmettelee väistämättä kirjoittaako niitä oikeasti aikuinen ihminen.

      • Anonyymi

        Jos elämäsi tuollaista ihmettelemistä, eipä paljoa ole lapsille kerrottavaa.
        Vasemmistoon näy heikompilahjaisten tie, jota palstalla esität, asioita et osaa lainkaan.
        vaikka esim. Kapikin tasollasi, hänkin sentää jotain osaa väliin kertoa laajemmin, kuin olla toisen sääressä räkyttämässä. Kapi ei vastaa lainkaan Orhoselle, tietää että asiapitoinen osaaminen on Yliväpelin hyväksi, siten ei tohdi lainkaan tulla esille näille hyvän juttelun omaavan sivuille.
        Nimimerkille nyt sama mikä, kunhan nimimerkki yleensä on, joka sinulta puuttuu. Pelkäät heikkona osaajana että nimimerkki leimaa liiaksi osaamisen. Varmaan jonkin asteen kehitysvamma on ?


      • Anonyymi

        Voi sinua ressukkaa, tuollaisella pitää päätäsi vaivata. Kyttäät kirjoituksia vain mahdolliset virheet mielessä, asiaahan et varmaan edes ymmärtäisi.

        On se paha tauti tuo vasemmistoaate, kun saa ihmisen noin avuttomaan tilaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua ressukkaa, tuollaisella pitää päätäsi vaivata. Kyttäät kirjoituksia vain mahdolliset virheet mielessä, asiaahan et varmaan edes ymmärtäisi.

        On se paha tauti tuo vasemmistoaate, kun saa ihmisen noin avuttomaan tilaan.

        Muistetaan DDR miten oli kommunistinen kyttäys valtio.
        Ihmisiä piti kytätä että minne menee ja mistä tulee, ettei vain ole toisen maan agentti. Samassa uskossa kuin Pankkolängvitsi kyttää kirjaimia. Samaa teki Kapikin oikein urakalla, jos aasta oli pisteet päältä pois, se oli heille ihan kamalaa, toivat ressukat julki.


      • Anonyymi

        Eiköhän tuo ole kaikille järkeville palstaa seuraaville selvää, että nimimerkkiä orhonen käyttävä on aiemmin ollut täällä maj-aiheisine nikkeineen.

        Aivan samaa mongerrusta on tekstinsä kuin maj-nikeillä ja silkkaa sontaa, valheellista kerskailua omista tekemisistään ja kun siihen lisätään se, että kirjoitukset ovat kirjoitettu olemattomalla taidolla eli pankkolängvitsillä on asia kaikille selvä.

        Nyt on yrittellyt sitten ivata palstalle vakituisesti kirjoittavaa kapi-korhosta tuolla typerällä nikillään.

        Mutta kun tuon multinikki-orhosen korvien välin kapasiteetti on matala ei hän millään pysty yltämään kapin kirjoitusten tasolle.


    • Anonyymi

      Orhonen on eliittiä kapi ja tälläiset on oppipoikia ei he osaa elävästi kirjoittaa. Tämä rääkyjä nyt sama mitä sanoo, asiaa mitään ei osaa kirjoittaa..

      • Anonyymi

        rääkyjä onkin 70 vuotias kommunistinuori.


    • Anonyymi

      Oikeudenmukaisuus oma maksetusta valuutuksesta työttömyyden tullen saivat paatuneenkin sosialistin huokaisemaan romaani-ja elokuvahahmo Kätkäläisen tapaan, että ”suapahan nähä…”

    • Anonyymi

      Avaaja voisi opetella oikeinkirjoitusta. Ruikit pilkkuja, kuin koira kustaan, minne sattuu.

      Voisit ottaa oppia Jorma Korhosesta. Hän on todellinen skribentti.

    • Anonyymi

      Avaaja voisi opetella oikeinkirjoitusta.

      Voisit ottaa oppia Jorma Korhosesta. Hän on todellinen skribentti.

    • Anonyymi

      Täällä jokunen Kapi tasoinen, hokee ihan muuta kuin asiaa.

    • Anonyymi

      Puna ammattiyhdistys kiero kuin korkkiruuvi.
      Vai ei saa maksaa työmieheille maksamiaan ansiosidonnaista, ilman punikki holhousta.

      • Anonyymi

        Niinhän punikit sanoo.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe