Se tarkoittaa käytännössä sitä että huippumuusikkojen kuten Floorin, Kain ja Troyn ei tarvinnut miettiä kovinkaan monta kertaa että kannattaako suostua täydeksi jäseneksi pyyntöön.
En tunne montaakaan bändiä jossa jokainen jäsen on noin selvästi lahjakas.
On hyvä juttu että Nightwish on saavuttanut vuosien varrella paljon suosiota
3
154
Vastaukset
- Anonyymi
Joo vaikka Floor on omassa lajissaan ykkönen, tuo miehistön lisäys on tuonnut yhä enemmän itse bändiä esiin. Nyt Nightwish on kokonaisuus jossa jokainen muusikko tuo oman kädenjälkensä musiikkiin. Tästä tulee se monipuolisuus joka bändillä on nykyisin, se tekee Nightwishista omassa genressään erikoisen ja massasta erottuvan.
Floor tuntui olevan alusta saakka enemmän hengessä mukana kuin Anette vaikka se lyhyellä varoitusajalla tapahtuikin.
Jukkaa on tietenkin hiukan ikävä kun on niin karismaattinen siellä rumpujen takana, mutta Kailla tuntuu olevan jopa sitä enemmän tietoa ja taitoa.
Mitä Troyhin tulee niin kelttiläiset vaikutteet ovat minulle aina plussaa.- Anonyymi
On muuten Himan Natuure taas vaihteeksi nousussa Suomen virallisella listalla.
"Suomen kansainvälisesti menestynein artisti" Alma putosi parissa viikossa pois kokonaan vaikak levy julkaistiin myöhemmin kuin Nightwissin levy.
Ilta-Sanomien lesbo-Jussilaa luulis vituttavan, mutta ei se taida olla tarpeeksi älykäs tajuamaan asiaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380