Tässä eräänä iltana tulin miettineeksi, kun istuin katsomassa elokuvissa Clint Itäpuun uusinta Oscar-elokuvaa, -että täällä sitä vaan istuu iso lauma ihmisiä aikaansa kuluttamassa turhuuksiin, minä mukaanlukien... siis eihän elokuvissa oikein mitään "hyötyä" ole käydä, ihan pelkkää huvia vaan!
Sitten tulin työkaveriltani kysyneeksi että "onkohan siinä mitään järkeä, että iso lauma ihmisiä istuu huvittelemassa itseään" kun voisi kai silläkin ajalla tehdä jotain hyödyllisempää?
No; -vaihtoehto?
-Sekö että niinkuin sika rukiissa ja hikimärkänä paiskitaan kaiket vuorokaudet läpeensä töitä ja tuskaillaan arkisten asioitten kanssa? Vai sekö että yritetään (huom. paino sanalla YRITETÄÄN) päästä pitemmälle kristillisyydessä pänttäämällä Raamattua kaikkina niinä hetkinä kun ei olla joko töissä tai tekemässä muuta "hyödyllistä"?
************************************************
Askeettisuus ja "hyödyllisyys" on kuulunut peristeisesti suomalaiseen herätyskristillisyyteen, varsinkin lestadiolaisuuteen ja aivan erityisesti esikoislestadiolaisuuteen, jossa ymmärtääkseni kaikenlaiset "huvit" on saarnattu synneiksi oikopäätä ja kehoitettu kansaa tekemään jotain "hyödyllistä".
Kansan perustarpeet ovat kuitenkin aina olleet leipä ja sirkushuvit! Mielestäni molempia tarvitaan jotta elämä olisi siedettävää, eikä pelkkää kuivaa puurtamista. Joskus on mukavaa heittää vaan ihan viihteelle tai vetää lonkkaa ja piut paut antaa kaikelle "hyödylliselle".
Sirkushuveiksi voisi ajatella myös kaikki harrastukset, vapaa-ajan virkistäytymisen, taiteen, musiikin tv:n katsomisen jne.
Jos ihminen yrittää niin kovasti pyhittäytyä, että hän pitää jo huveja itsessään syntinä ja koettaa kouristuksenomaisesti joka hetki päästä tekemään "jotain hyödyllistä", muuttuu elämä kohta kuivaksi ja ilottomaksi ja ihminen itse mukana. Tällainen ihminen saattaa ulkonaisesti pärjätä hyvin uskonnollisessa kilvoittelussa, mutta hänestä henkii takakireys ja muiden vahtaaminen, sillä epäilemättä häntä kiusaa se, että jotkut "vain" vetävät lonkkaa ja tuhlaavat aikaansa huvitusten parissa kun hän itse niin kovasti yrittää... Eräät tuttavani käyttävät lähes 100% :sti vapaa-aikansa uskonnolliseen intoiluun ja erilaisten tapahtumien järjestelyyn. Mitään harrastuksia ei oikeastaan olekaan eikä mitään muuta elämää työn ulkopuolella kuin uskonnolliset riennot. Yhteistä kosketuspintaa ympäröivään maailmaan ja esim. työkavereihin ei löydy enää oikein mistään ja puheenaiheet käyvät vähiin. Tämänkin jotkut mieltävät marttyyriutena: "uskovainen joutuu olemaan eristyksissä muista uskonsa tähden"...
-pitkälti ehkä näinkin, mutta sittenkin... -Kuinka PALJON hyvää pietismi on tuonutkaan suomalaiseen kristillisyyteen (siitä kiitos Jumalalle!), -niin kuitenkin täytyy ajatella, mitä ja minkälaista ihmisen elämä on, jos huvi mielletään syntinä ja jos ainoa elämän sisältö on siinä että "tehdään jotain hyödyllistä"?
=> Pohdintojeni tuloksena annoin itselleni luvan mennä toistekin elokuviin! :-)
Sitten tulin työkaveriltani kysyneeksi että "onkohan siinä mitään järkeä, että iso lauma ihmisiä istuu huvittelemassa itseään" kun voisi kai silläkin ajalla tehdä jotain hyödyllisempää?
No; -vaihtoehto?
-Sekö että niinkuin sika rukiissa ja hikimärkänä paiskitaan kaiket vuorokaudet läpeensä töitä ja tuskaillaan arkisten asioitten kanssa? Vai sekö että yritetään (huom. paino sanalla YRITETÄÄN) päästä pitemmälle kristillisyydessä pänttäämällä Raamattua kaikkina niinä hetkinä kun ei olla joko töissä tai tekemässä muuta "hyödyllistä"?
************************************************
Askeettisuus ja "hyödyllisyys" on kuulunut peristeisesti suomalaiseen herätyskristillisyyteen, varsinkin lestadiolaisuuteen ja aivan erityisesti esikoislestadiolaisuuteen, jossa ymmärtääkseni kaikenlaiset "huvit" on saarnattu synneiksi oikopäätä ja kehoitettu kansaa tekemään jotain "hyödyllistä".
Kansan perustarpeet ovat kuitenkin aina olleet leipä ja sirkushuvit! Mielestäni molempia tarvitaan jotta elämä olisi siedettävää, eikä pelkkää kuivaa puurtamista. Joskus on mukavaa heittää vaan ihan viihteelle tai vetää lonkkaa ja piut paut antaa kaikelle "hyödylliselle".
Sirkushuveiksi voisi ajatella myös kaikki harrastukset, vapaa-ajan virkistäytymisen, taiteen, musiikin tv:n katsomisen jne.
Jos ihminen yrittää niin kovasti pyhittäytyä, että hän pitää jo huveja itsessään syntinä ja koettaa kouristuksenomaisesti joka hetki päästä tekemään "jotain hyödyllistä", muuttuu elämä kohta kuivaksi ja ilottomaksi ja ihminen itse mukana. Tällainen ihminen saattaa ulkonaisesti pärjätä hyvin uskonnollisessa kilvoittelussa, mutta hänestä henkii takakireys ja muiden vahtaaminen, sillä epäilemättä häntä kiusaa se, että jotkut "vain" vetävät lonkkaa ja tuhlaavat aikaansa huvitusten parissa kun hän itse niin kovasti yrittää... Eräät tuttavani käyttävät lähes 100% :sti vapaa-aikansa uskonnolliseen intoiluun ja erilaisten tapahtumien järjestelyyn. Mitään harrastuksia ei oikeastaan olekaan eikä mitään muuta elämää työn ulkopuolella kuin uskonnolliset riennot. Yhteistä kosketuspintaa ympäröivään maailmaan ja esim. työkavereihin ei löydy enää oikein mistään ja puheenaiheet käyvät vähiin. Tämänkin jotkut mieltävät marttyyriutena: "uskovainen joutuu olemaan eristyksissä muista uskonsa tähden"...
-pitkälti ehkä näinkin, mutta sittenkin... -Kuinka PALJON hyvää pietismi on tuonutkaan suomalaiseen kristillisyyteen (siitä kiitos Jumalalle!), -niin kuitenkin täytyy ajatella, mitä ja minkälaista ihmisen elämä on, jos huvi mielletään syntinä ja jos ainoa elämän sisältö on siinä että "tehdään jotain hyödyllistä"?
=> Pohdintojeni tuloksena annoin itselleni luvan mennä toistekin elokuviin! :-)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tottahan se on, että meihin on iskostettu lapsesta asti luterilaista työmoraalia.
Kuutena päivänä pitää työtä tehdä ja seitsemäntenä levätä, näinhän se menee.
Nykyään kuitenkin ansiotyötä on noin 40 tuntia viikossa, eikä kotitöihinkään tavallisesti mene kaikkea loppuaikaa,joten aikaa löytyy myös harrastuksille.
Ihmisen jaksamisen ja henkisen hyvinvoinnin takia on tärkeää, että on myös vapaa-aikaa, jolloin voi tehdä jotain, joka ei ole hyödyllistä. Tai olla vain ja laiskotella:) Ei "ladataan akkuja":)
Hyvä aihe!
Pointti onkiin varmaan siinä, että vapaa-ajan harrastukset, elokuvat, pelit yms. vievät "liian ison palan" elämästä, alkaa hallita elämää, perhe-elämä lapsineen ei olekkaan niin fiksu vaihtoehto. Toisen huomioon ottamiseen, saatika auttamiseen ei riitäkkään aikaa ITSEKKÄÄN elämän tavan takia...
Vanhurskauttamisopissa ehdoton, elämässä kohtuutta.
...siltä että uskovaisilla tuo on niinpäin, että työ, uskonto ja perhe-elämä ovat AINOITA "sallittuja" menoja, sensijaan huvitukset, esim. aviopuolisoitten yhteinen aika, perheen matkustelu, elokuvat yms. pannassa koska se "ei ole hyödyllistä" eikä "osoita hurskautta"...
Useinhan kuulee tokaistavan vaikkapa television katselusta että "se ei ole hyödyllistä".
Ehkäpä yleisesti maailmassa voisi ajatella, että itsekäs elämäntapa on lisääntynyt?
-piti vielä jatkaa tuosta televisiosta että tavataan monesti sanoa:
"televisiosta tulee paljon HYÖDYLLISTÄKIN ohjelmaa, kuten uutiset ja luonto-ohjelmat" ja niitä olisi sitten uskovaisenkin "sopivaa" katsella, mutta esim. hyvä elokuva "hyödytön" ja sen takia uskovaiselle sopimaton?
Pointtini oli siinä, että tarvitseeko kaiken uskovaisen elämässä olla aina "hyödyllistä"?
ei. Nimittäin olla kaikki niin "hyödyllistä", mutta syntiä ei se saisi olla, sillä Sana sanoo, että kaikki, mikä meitä eroittaa pois Jumalasta se on synti. Jokainen tunnossaan tietää, loitontaako jokin asia meitä Jumalasta vai päinvastoin, lähentääkö se. Ja jos omatunto on venahtanut ja eikä muutenkaan saa asiaan tolkkua, voi rukouksessa kääntyä Herran puoleen. Hän on luvannut vastata omilleen Pyhän Henkensä välityksellä.