Nyt on ja olisi keskustalaiset osaajat ihan avainasemassa

Maan tilanne alkaa jo olla katastroovinen. Nyt ei voida edetä punavihreitten ehdoin, täytyy saada jotain parempaa. Matti Vanhasen ja Saarikon lisäksi useita muita osaajia. Jopa jo alakuunsa olisi maan hyväksi jos hallitus tulisi osaajista -kokoonpano.
Hallitus tauollle ja ns virkamieshallitus, jokunen näitä paremman pään poliitikkoja myös mukaan. Jos eletetään luulossa ettei velkaa tarvitse maksaa takaisian, maa on sillä ajattelulla piankin konkursissa ja alkaa anarkia kolkutteleen ovilla, se on monille sitten nälkäkausi edessä, kuten huomattu vasemmisto-kommusniti maissa. Niissä puuttuu yrittämisen halu ja uskallus, kun varastetaan valtion omaisuudet
" parempiin suihin". Kuin meillä AY liikeen touhut, korruptiota ja väärin käytöksiä jossa ihan ollut mukana nais presidenttikin. Kuin höyryvetureilla yhä pitäisi liikennöidä. Kevään lakot oli niin tyhjänpäiväisiä kuin olla voi, joissain maissa he joutuisi siitä vastuuseen miljadeja menettämällä viennin pysäyttämisellä. Huutaa nyt 6 minuutin takia, kuin se elämän ehto heillä vasemsmitolaisilla. Vuorokaudessa on 1440 minuuttia, yksi 6 minuuttinen ei siihen lovea tee !

Valtiovarainministeriön (VM) kaksipäiväinen budjettiriihi alkaa tiistaina. Se käydään valtiovarainministeri Matti Vanhasen johdolla. Paikalla on myös kuntaministeri Sirpa Paatero (sd) sekä valtiovarainministeriön ylintä virkamiesjohtoa.
Kyseessä on Vanhasen ensimmäinen budjettiehdotus valtiovarainministerinä. Aiempaa budjettikokemusta Vanhasella toki riittää, koska hän toimi pääministerinä 2003-2010. On selvää, että vuoden 2021 budjetti tulee olemaan luonteeltaan voimakkaasti elvyttävä vuoden 2019 budjettia mukaillen. Valtion velkaantuminen jatkuu voimakkaana, mutta tarkemmat tiedot lisävelan tarpeesta kuullaan viimeistään keskiviikkona.

Otan tapani mukaan päivän meileistä asioita esille, tulee paremmin luettavaksi kun levitän niitä tähän auki, ettei vain yksin ole median osoite.
Valtion 2021 talousarvioehdotuksen käsittely alkaa tiistaina Helsingin Säätytalossa täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Pandemian rajoitustoimet meillä ja maailmalla moukaroivat Suomen taloutta, joka oli jo enne koronaa kovasti - merkkinen. Eikä koronan lopullista vaikutusta Suomen talouteen tiedetä tilanteessa, jossa pandemian toinen aalto nostaa jo päätään. Ensi vuosi on talouden osalta täydellisen sumuverhon peitossa.

Se tiedetään varmasti, että valtio velkaantuu tällä hetkellä historiallisen kovaa vauhtia. Sanna Marinin hallitus on joutunut antamaan jo neljä lisäbudjettia tälle vuodelle, ja nämä lisäbudjetit on rahoitettu velkarahalla.
Kesäkuun alussa annetun neljännen lisätalousarvioesityksen yhteydessä hallitus arvioi valtion nettolainanotoksi tänä vuonna 18,9 miljardia euroa. Siitä suurin osa koronan tuomaa lisävelkaantumista, sillä vuoden 2020 budjetti oli jo valmiiksi kaksi miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan ottamalla lisää velkaa. vaikutusta valtiontalouteen kuvaa hyvin se, miten kuluvan vuoden budjetin loppusumma on paisunut hallituksen alkuperäisestä 57,6 miljardin esityksestä 67,3 miljardiin euroon. Loppusummaa ovat nostaneet jättimäiset tukipaketit ja muut koronasta aiheutuneet lisämenot. Samaan aikaan budjetin tulopohja on murentunut. Veroja ja veroluonteisia maksuja valtio saa tänä vuonna viimeisimmän arvion mukaan 40,1 miljardia euroa, kun arvio hallituksen syyskuussa 2019 antamassa budjettiesityksessä oli vielä 47,1 miljardia euroa. Valtionvelan määrän odotetaan nousevan kuluvan vuoden loppuun mennessä 125 miljardiin euroon.

Ensi vuoden budjetti tuskin sisältää merkittäviä leikkauksia.
– Kotimainen elvytys on käynnissä, EU-tason elvytys on alkamassa. Elvytyksen vaiheessa ei pidä psykologisesti antaa sen kanssa vastakkaisia viestejä. Nyt eletään elvytysvaihetta. Elvytystä yleensä seuraa finanssipolitiikan – tavalla tai toisella tehty – kiristäminen. Se on tulevaisuudessa edessä, eikä siitä tehdä budjettiriihessä päätöksiä, valtiovarainministeri Vanhanen sanoi Politiikan toimittajat ry:n lounastilaisuudessa Helsingissä viime perjantaina.
Vanhanen kertoi samassa yhteydessä, ettei uusia kotimaisia koronatukipaketteja ole suunnitteilla tai valmistelussa.

Toivotaan että tästäkin vastoinkäymisestä selvitään, kuten heti itsenäisyyden alussa 1918 kun torjuttiin punakapina. Se vain huonoa kun omakin toiminta heikentää näitä mm lakot sen todisti. Ei enää saada vallankumousta 1918 tapaan, kun AY-liike tullut poliittiselle saralle myös. Heikolla pääministerillä ei ollut siihen mitään vastavoimaa.

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta!
Oy Suomi Ab tarvitsisi vetäjäkseen kriisiajan kokoonpanon, ainakin osittain, ei vasuri apuhoitaja tasoa. Vaikkei tämä ole vasuri korviin mieluista, asia vain on niin nyt. Vain tekemällä saadaan parempaa, ei tyhjän puhumisella.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No totta tuon. Nokian tuotoista yrittivät viedä ison siivun eläkkeillään, vaikka eläkemaksu 1970-luvulla oli 4 prosenttia palkasta. Hyvä Rinne! Mielenkiintoista miten perssut muuten huutavat Epsanjasta mainitsematta lainkaan niitä tuhansia suomalaisia eläkeläisiä jotka pakenevat epsanjassa veroja.


    • Anonyymi

      Saarikko pysty edes omasta terveydestään huolehtimaan, perunan sijaan lyllerön kannattaisi syödä avokadoa, banaania, appelsiinia ja päärynää.

      • Anonyymi

        Niin...vaikea ottaa kantaa kenenkään muotoihin, ja ulkonäköön.
        Jos persu olet, ymmärrän pahaa kieltäsi, tai kommari. Tuskin sivistyneimmät noin edes sanoisi. Sanoisin että olet Kapi linjoilla, hänkin tätä harrastanut ja harrastaa, ivailua, ja herjaa muista kuin omista demareistaan. Hänellekkin SDP kuin jumala, ei kritisoi sanallakaan heistä.


      • Anonyymi

        Herja vain jatkuu, muuta et osaa. Nimitellä vain, senkin väärin.


    • Anonyymi

      Onneksi Vanhanen hoitaa myös pm:n hommat oman virkansa ohella. Demarit ovat vain haittana hallituksessa, puhumattakaan vihreistä ja komukoista.

      • Anonyymi

        Kuvasta päätellen veteilee viimeisiään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvasta päätellen veteilee viimeisiään.

        Tavja kohta 8 kymppinen. Siinähän se alkaa loppu läheneen.


    • Anonyymi

      Koronatesteihin joutuu jonottamaan, kun yksityisten apu ei kelpaa vasemmistolaisille.
      Matti saisi tämänkin korjata, kun nyt pitää elää koronan ehdoin !! Ei olisi aika nyt elää vasemmiston politiikan varassa.

    • Anonyymi

      Miten Kapi olet tuollaisen hyväksynyt kaveriksesi ? kuin Pankkolähnvitsi kts herjojaan -nautitko niistä sinun samankaltaisiltasi. Yhdessä hoitte samaa.

    • Anonyymi

      Persu-Orhonen voisi lopettaa vääristelynsä keskustan palstalla. Tervemenoa sinne persupalstalle. Alkiolainen keskusta on täysin rinnoin mukana hallituksessa eikä ikinä lähde halla-aholaisten rasistihallitukseen mukaan, eikä kyllä mikään muukaan puolue.

    • Anonyymi

      Ei ole. Parempaa keskustalaiset odottaa, ei jäädä kiskoille makaamaan, odottaen milloin höyryveturi tulee, ei se tule. Saavutettut etuet heittää atlantin aaltoihin kuten Harakka visersi.

    • Anonyymi

      Avaaja voisi opetella oikeinkirjoitusta.

      Voisit ottaa oppia Jorma Korhosesta. Hän on todellinen skribentti.

      • Anonyymi

        Korhonen ei osaa muuta kuin tehdä leivästä paskaa. Ainut mihin au kykenee.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      673
      4319
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      19
      2155
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      93
      1255
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      70
      1106
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      948
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      119
      892
    7. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      875
    8. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      836
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      246
      805
    10. Mies, mikä on kauneinta, mitä kaivattusi

      ...on sulle sanonut? Kuhan kysyn ♥️
      Ikävä
      37
      793
    Aihe