Kertokaa tänne karmivimmat tilanteet mitä olette kokeneet. Oma tarinani mikä on tosi. Vanhempani aikoivat majoittaa yöksi eräät naapurit joiden kanssa en ollut hyvissä väleissä enkä aikonut olla heidän kanssa saman katon alla. Ajattelin mennä yhdelle autiolle puutalolle joka on rakennettu 1800luvulla ja olla yön siellä. En ollut ennen saapunut talolle illalla ja talo näytti aika karmivalta kuun valossa. Talo oli sukulaiseni omistuksessa joten tiesin , että talon pystymuurit ovat toimintakunnossa. Soitin sukulaiselleni ja sain luvan oleskella talossa sen yön. Menin vanhalle sängylle ja aloin pelaamaan puhelimella. Kun talo alkoi lämmetä niin heitin takin , kengät ja lopulta housut ja paidan vanhalle tuolille. Heräsin yöllä savun hajuun ja lähdin selvittämään syytä hajulle. En enää meinannut saada henkeä ja ehdin mennä jo paniikkiin. Ehdin pukea vain bokserit ja sen jälkeen aloin hakkaamaan jumiutuneita ikkunoita , että pääsisin pois. Lopulta yksi ikkuna aukesi ja hyppäsin ulos. Suljin ikkunan ja juoksin sukulaisen luo ja hän tajusi soittaa palokunnan. Talo kärsi mittavat vahingot ja sukulaiseni päättikin myydä sen pois sillä hänen terveydentilansa ei ollut enää niin hyvä , että hän olisi voinut kunnostaa taloa. Syttymissyy oli ollut jokin lämmitykseen liittyvä juttu , mutta en kysellyt sen tarkemmin sillä en halunnut puhua koko aiheesta. Nykyään kuljen koulumatkat sen talon ohi ja se on täysin muuttunut. Talo on saanut uuden maalin , sen vuotava tiilikatto on korjattu ja talo on saanut laajennusosan missä on sauna ja pesutilat. Olen käynyt vanhempieni kanssa kylässä talon asukkailla sillä he kutsuivat kuultuaan , että talo on ollut isän suvun omistuksessa kauan. Talon asukkaat olivat mukavia , mutta silti minua ahdisti olla sielä. Talo oltiin remontoitu sisältä juuri samanlaiseksi kuin se oli aiemmin. Menin huoneeseen jossa silloin palon aikaan yövyin ja näin sen saman rautasängyn huoneen nurkassa. Kyseistä huonetta ei oltu remontoitu vaan se oli entisellään. Minua ahdisti se , että kaikki oli niin kuin ennenkin. Lähdinkin kotiin ennen vanhempiani ja he päästivät minut lähtemään ja selvästi tajusivat etten halunnut jäädä siihen taloon. Usein he pakottavat minut olemaan vierailla yhtä kauan kuin hekin ovat , mutta nyt he päästivät minut sen enempää kyselemättä. Olen myös taikauskoinen ja taloon on menehtynyt vuosien varrella ihmisiä ja talo pelotti jo sen takia.
Mitkä ovat teidän karmivimmat kokemukset?
Anonyymi
0
68
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242577Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122384Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6161981MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S261701