Velat vanhenee!

https://findikaattori.fi/fi/35

Olisiko ollut 90-luvun lama mikä nyt on taputeltu?
857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Dalai lama on myös vanha

Äänestä

Mutta uusia velallisia syntyy kuin sieniä sateella, se on ehtymätön luonnonvara.
meillä on 300.000 toimeentulotukea saavaa taloutta, joilla on jatkuvaa talous- ongelmaa ja sen myötä velkaantumista pikavippeinä tai muina lainoina, joita ei ole tarkoituskan maksaa takaisin.
Kulut TTT:n kautta yhteiskunnalle vuodessa ovat 780 milj. eli summa millä ostaisi ainakin 3000-4000 hyväkuntoista omakotitaloa ruuhkasuomesta.
Sehän tarkoittaisia jo melkoista taajamaa , minkä varat heitetään hukkaan joka vuosi.

Äänestä
  • Toimeentulotuki on omituinen. Toiset voi nostaa sitä vuodesta toiseen ja toisille sitä annetaan 2-3 kuukautta ja annetaan päätös ettei ole tarpeen enempää aikaa.

    Ei sillä. En ole kateellinen heille sillä se kaiken dokumentointi on työlästä. Mutta kohtuullisuutta pyydän

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimeentulotuki on omituinen. Toiset voi nostaa sitä vuodesta toiseen ja toisille sitä annetaan 2-3 kuukautta ja annetaan päätös ettei ole tarpeen enempää aikaa.

    Ei sillä. En ole kateellinen heille sillä se kaiken dokumentointi on työlästä. Mutta kohtuullisuutta pyydän

    Tuo riippuu siitä, kuinka paljon omaisuutta joka ei ole likvidiä. Eli asunnon arvo tai vuokran suuruus.

    Tuota vissiin aiotaan kiristää, että sitä rajaa alennetaan minkä mukaan ihmisillä on joko liian korkea vuokra tai kallis kämppä, että pöllytetään osa toimeentulotukea jatkuvasti saavat halvempiin asuntoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo riippuu siitä, kuinka paljon omaisuutta joka ei ole likvidiä. Eli asunnon arvo tai vuokran suuruus.

    Tuota vissiin aiotaan kiristää, että sitä rajaa alennetaan minkä mukaan ihmisillä on joko liian korkea vuokra tai kallis kämppä, että pöllytetään osa toimeentulotukea jatkuvasti saavat halvempiin asuntoihin.

    Se on ihan oikein, että vuokraan myönnetään tietty max. summa. Ei tukia saavien tarvitse asua keskustan kallissa asunnoissa, vaan he voivat hyvinkin asua edukkaasti vähän syrjemmällä. Ei bussikorttikaan niin paljoa maksa.

    Äänestä

Ei pitäisi enää kolmekymmentä vuotta vanhoja juttuja olla enää olemassa mutta niiden seurauksia kyllä

Äänestä
  • Laki taisi muuttua 2004..2005 tms. että velat vanhenee 15-vuoden kuluttua.

    No nyt sitten mennyt tuosta se 15-vuotta.

    Äänestä

Kyllä! 90 luvun alussa tulleet velat. Usein menee muutama vuosi oikeuskäsittelyssä ennen kuin lainvoimainen päätös. 5 vuotta voi mennä helposti. Siitä sitten aika alkaa kulumaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://findikaattori.fi/fi/35

Olisiko ollut 90-luvun lama mikä nyt on taputeltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu