Aro autokorjaamo konala

Anonyymi

Semmosta tällä kertaa. Määräaikaishuolto uudet renkaat vanteille. Huollosta ei saa kuin maksukuitin lopuksi mikä on vähän outoa. Eli ei dataa mitä tehty vaikka kaikki sovittu hintaa myöten ennen huoltoa. Huolto meni ihan hyvin mutta renkaiden vaihto vanteille ei mennyt ihan putkeen. 18" vanteisiin tuli selkeät railot lakkapintaan renkaanvaihtokoneesta ja siitä kukaan ei sanonut minulle mitään. Huomasin vasta kotona ja palasin valittamaan asiasta. Korjaamolta tulikin henkilökunta asiaa katsomaan ja totesivat saman asian ja lupasivat korjata. Jonkun piti ehkä osata meikata/korjata vanteet. Kuukauden ajan soittelin että joko hän olisi töissä mutta lopuksi hän ei kuulemma palannutkaan edes töihin ja korjaamolla pitäisi käydä hyvitystä varten. No nyt kun hetki sitten kävin niin nyt sitten sanottiin että pienet naarmut ei haittaa ja onko kuvia vanteista ennen kuin toin huoltoon että naarmut olisi voinut tulla aikaisemmin vaihdosta. Heti huollon jälkeen tosin sanottu että naarmut tulleet ja korjaavat kyllä. Naarmuja tulee vanteisiin renkaiden allelaitosta sanottiin myös. No auto tuore ja ensimmäinen uusien renkaiden vaihto vanteille oli kyseessä. Kysyin että eikö naarmut vaikuta vanteiden arvoon niin kuulemma ei niitä kukaan katso koskaan ja ei vaikutusta. Noin 200 euroa saanut arvion meikkauskustannuksesta. Heidän hyvitys olisi ulkopesu ja sisäputsaus tai ei mitään. Asenne siis muuttui täysin ja tähän paikkaan kannattaa siis kuvata koko auto ennen kuin vie huoltoon/pesuun sisältä ja ulkoa. En ota sitä riskiä enää että lisää naarmuja tulisi vaikka pesuista niin kustannan itse vanteiden meikkauksen. En voi suositella. Vähän väärä asenne kun virheitä sattuu, mutta ne pitää myös kyetä korvaamaan.

Laittakaahan lisää kokemuksia samasta paikasta ja ilmiantakaa joku työnsä kunnolla tekevä konalan lähistöltä.

13

5356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähimmät vanteiden fiksaukset löysin tuusula-järvenpää akselilta jos lähempää ja hyviä niin laittakaa näistäkin infoa. Hiento uudelleen lakkaus ainakin tiedossa näille.

      • Anonyymi

        Muista sitten ettet jatkossa vaan kolhi niitä hienoja vanteita rotvallin reunaan pysäköidessäsi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista sitten ettet jatkossa vaan kolhi niitä hienoja vanteita rotvallin reunaan pysäköidessäsi!

        Ei ole ollut tapana kolhia vanteita. Harmi kun tänne ei pysty laittaa kuvia vanteista. Selkeät sileät naarmut n. sentin päästä vanteen reunasta. Vannekorjaus liike nähnyt kuvat ja selkeät metallin aiheuttamat jäljet. Onneksi löytyy ryhmiä mihin voi lisätä kuvia asiasta että muutkin saavat tietoon miten asiat kyseisessä autokorjaamo Aro Konala hoidetaan.


    • Anonyymi

      Kerran käynyt heidän korjaamolla kun ajan sai nopeasti . Nyt mieluummin odotan aikaa oikealle korjaamolle. Nyrkkipaja jossa ei aikataulut pidä paikkaansa.

      Air-maal roihupellossa joskus käynyt paikkamaalaassa autoa. Hyvää jälkeä ja kohtuuhintainen. Kannattaa soittaa ja kysyä jos fiksaavat vanteita.

    • Anonyymi

      Jos ei anneta kuittia mitä ovat tehneet niin työlle ei ole takuuta. Kannattaa vaatia eritelty kuitti niin ei tule epäselvyyksiä. Tai sitten siirtyä hieman kalliimpiin ketjukorjaamoihin niissä vastuuasiat kyllä tiedetään. Ei vakuuta ja kiitos tiedosta.

    • Anonyymi

      Huono suomi paikka, duunikaveri käytti öljynvaihdossa ja seuraavana päivänä joutui viemään uudestaan. Oli valuttanut öljyfiltterin kautta öljyt pihalle yön aikana kun eivät olleet kiristäneet oikein. No korjasivat virheensä kyllä. Aikaa vievää touhua kun eivät korjaa kunnolla ja saa useaan kertaan soitella ja viedä huoltoon.

    • Anonyymi

      Joo noilla autonpesu jutuilla yrittävät korvata omia virheitä kokemusta löytää tästä. Naarmuttavat/kolhivat autoa ja saat ilmaisen pesun niin ei ole ihan oikea korvaus. Paska palvelu, eivät myönnä virheitä ja epäammattimaista toimintaa. Kierrän paikan kaukaa jatkossakin.

    • Anonyymi

      Hei perus renkaiden vaihtokin meni näillä puihin kun asentaja oli unohtanut palauttaa avaimet tiskille, taskusta löytyi yli tunnin odottamisen jälkeen. Arvatkaa käynkö toiste. EN.

    • Anonyymi

      Nimen perusteella luulin vähän liikoja, pikahuolto aika sovittu ja 2h sain odottaa. Terveisin suomalainen Aro

      • Anonyymi

        Autokorjaamon pikahuolto tarkoittaa sitä ettei aikaa tarvitse varata viikkoja etukäteen vaan voi mennä jonottamaan josko pääsisi ilman varausta pukille.


    • Anonyymi

      Tosiaan nimestään huolimatta, paikka ei ole suomalaisomisteinen.

    • Anonyymi

      Käytin huollossa ja kaikkia asioita ei oltu tehty mitä sovittu ja laskutettu. Korjasivat kyllä virheen, jos nyt oli edes virhe. Varokaa tätä puljua ja tarkistakaa huollon jälkeen työt.

    • Anonyymi

      Täyttä paskaa Aro autokorjaamo Konala. Kiertäkää kaukaa. Kaikki aikaisemmat kirjoitukset tuntuvat nyt hyvin tutulta. Olisi pitänyt googlettaa paikka jo ennen omaa käyntiä niin olisin säästynyt paljolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3103
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2778
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2081
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1940
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      8
      1085
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      974
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      908
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe