Kävin yliopistoa kolmatta vuotta ja opintolainaakin oli jo melkoisesti ja ainainen rahapulakin vaivasi.
Eräänä aamuna huomasin ilmoitustaululla lapun jossa keski-ikäinen mies halusi seksiseuraa, otin koko lapun laukkuuni ja illalla sitä katselin mietteliäänä, uskaltaisinko?
Soitin kuitenkin ja siellävastasi kohtelias mies joka sanoi olevansa naimisissa, mutta nyt vaimo on lapsineen Italiassa kahden viikon lomalla.
Mies lupasi yhdestä illasta sellaisen summan jolla maksaisin 4 kuukauden vuokrani, se pani miettimään ja kun jotenkin tuntui että mies olisi ihan mukavakin.
Sovimme tapaamisesta eräässä baarissa ja kohtahan oltiinkin jo matkalla hänen omakotitaloonsa, sisälle tullessa katselin ympärilleni ihmeissäni - äijähän vaikutti tosi varakkaaltakin.
Suudeltuamme tunsin kuinka hänen housuissaan oli kalu jo kovahko, kun veti pepustani etumukseni sitä vasten.
Sanoin haluavani mennä suihkuun ja sehän sopi, mutta ojensi samalla käteeni punaiset sukkahousut ja samanvärisen tiukan seksikkään paidan.
Kuivattuani itseni puin nämä päälleni ja tunsin itseni aika seksikkääksi kun tisuleille oli pienet aukot, sukkikset kiristivät mukavasti.
Menimmekin autotalliin joka oli sisustettu miesluolaksi, katosta roikkui ihmeellinen musta jonkinlainen seksikeinu jonne mun piti asettautua, hieman arastelin tuollaista juttua.
Asettauduin kuitenkin siihen keinuun, keinuun jossa oli pepun alla nahkainen leveähkö remmi ja kädet mies laittoi jonkinlaisella tarranauhoilla kiinni ylös.
Jalat levitettiin äärimmilleen ja nojasin taakse jolloin olin siinä kuin tarjottimella, yllätyin kun silmänikin sidottiin, silloin kyllä pelästyin, mutta mies rauhoitteli.
Tunsin kuinka reisiäni hyväiltiin ja surinasta päätellen klittaani alettiin hieroa sauvalla sukkahousujen päältä, tunsin kuinka aloin kastua.
Haarakiila oli kohta aivan märkänä pimppinesteestäni ja sekös miestä kiihoitti, repi sukkiksiini pienen reijän pimpin kohdalle ja alkoi kiivaasti nuolemaan sitä samalla kuitenkin hieromasauva räristytti klittaani, sain orkun melkein heti.
Kuulinkuinka mies riisui ja koputteli kalullaan pimppiäni ja vatsaani, melkein jo pyysin että laittaa sen sisääni.
Tunsin kuinka mahlani juoksee pimpistäni ja saavuttaa kohta jo peppuvakonikin, se varmaan kiihoitti miestä.
Äkkiä huomasin kuitenkin kolmannen käden joka hiplasi tissejäni ja joku kumartui niitä nuolemaan, pelästyin, autotalliin olikin tullut muitakin.
Kalu työntyi vihdoin liukkaaseen pimppiini, parkaisin kun se tuntui erittäin kookkaalta ja vähän aikaa paukutettuaan vetäytyi nopeasti ulos, pimppi maiskahti ja tunsin kuinka se jäi auki.
Keinuani pyöritettiin ja samantien toinen kalu tunkeutui sisääni, nyt tajusin että miehiä olikin monta tallissa, kun taas kalu vetäytyi ulos ja keinua kännettiin nopeasti hieman ja uusi kalu tuli sisääni.
Olin joskus nettipornossa nähnyt vastaavan keinun ja tajusinkin nyt istuvani siinä silmät sidottuna, ilmeisesti useampi mies seisoi vieressäni kalut jäykkänä.
Ette laske heti tytö sisään lastia, kuulin jonkun sanovan ja se häviäisi pelin jolta ensiksi tulee - vain kymmenen työntöä ja sitten vaihto.
Keinu pyörähti ja samantien tuli uusi kuuma kulli sisääni, laskin iskut ja tosiaan kun tuli kymmenes, kulli vetäytyi pilluni maiskahti ja ei edes ehtinyt sulkeutua kun jo uutta tuli sisääni.
Aluksi pelkäsin, mutta kun alkoikin tuntumaan tosi hyvältä aloin antamaan vastapotkuja orkun tullessa.
Olin siinä pyörinyt jo varmaan tunnin, kun yksi huusi, ei saatana nyt lähtee,,,samantien tunsin kuinka kuumaa spermaa pumpattiin sisääni, ruiskinnan loputtua kalu vetäytyi lopulta ulos ja kuulin kuinka osa spermasta valahti autotallin lattialle äänekkäästi.
Minä ja en pysty enää pidättelemään, seuraava sanoi ja jo viidennellä työnnöllä alkoi laskemaan satsiaan sisääni.
Peppuvakoni tulvi kuumasta spermasta ja seuraava rasvasi sitä vaseliinilla ja työnsikin kalunsa väkisin neitseelliseen takaluukkuuni.
Parkaisin ja huusin ettei sinne, mutta hitaasti se avautui kovassa paineessa ja tunsin kuinka kalu jatkaa sisääni, mutta alkaakin laueta samantien ja tunsin kuinka kuumaa spermaa tulee sisääni.
Alussa teki tosi kipeetä, mutta jotenkin tuntui hyvältäkin, mutta seuraavalla olikin kalun tattiosa melkoisen kookas ja sepäs ei mennytkää sisääni, tiukensin minkä jaksoin peppureikääni.
Tästä mies suuttui ja työnsi vauhdilla kalunsa oikeaan osoitteeseen, pilluuni, aikansa paukuteltuaan laski sisääni ja taisi lattialla olla jo melkoinen lammikko äänestä päätellen.
Laskin, että miehiä oli ainakin neljä, tunsin joka kalun erikseen, toiset käyriä, toiset pitkii, paksuja, mutta nyt alkoi toinen kierros.
Huivi silmistäni oli valahtanut alas ja nyt näin joka äijän, niillä kaikilla kalut taas tanassa. aloin jo rentoutua ja sainkin jo useita orgasmeja, yksikin oli niin pitkä kun kolme kullia oli vuorollaan tullut sisääni, ihanaltahan se tuntui.
Keinua pyöritettiin ja se sai työntyä lihaani jonka kohdalle se pysähtyi. Uusintaa ehdottivat, mietin vielä menenkö, jotenki kiinnostaakin, ajatuksestakin jo kastun
Vuokrarahat pillulla tienasin keinussa
12
6773
Vastaukset
- Anonyymi
Mene ihmeessä ja nauti.
- Anonyymi
Jos tekee noin hyvää ja saat siitä vielä maksun niin mene ihmeessä. Itse ainakin menisin.
- Anonyymi
Sanoo ressukka tumputtaja.
- Anonyymi
Seksikeinu on ihan kiva. Mieheni hankki sellaisen ja se on ollut meillä käytössä mökillä heinäkuun alusta. Joku kirjoitti täällä aiemmin joutuneensa sidottuna keinuun rannalla ja mies innostui siitä ja keinu on myös meillä laiturin kohdalla kahden rantapuun väliin ripustettuna.
Olen joutunut keinuun jo monta kertaa ottamaan aurinkoa kädet ja jalat sidottuina. Siinä on tosi avuton olo ja valtavan kiihottavaa. Mies kiusaa ja käy välillä työntämässä kalunsa suuhuni imettäväksi ja poistuu taas välillä pitkäsikin aikaa. Ja lopulta kun riittävästi anelen panee minua kunnolla.- Anonyymi
Taidat kuitenkin tykätä joutuessasi keinuun levitettynä.
- Anonyymi
Juurikin noin pitää osata nauttia kesästä ja olla kunnolla näytteillä. Varmaan veneilijöitä ja kiikaroitsijoita riittää. Olis kiva päästä itse lähelle katselemaan esitystäsi.
- Anonyymi
Meillä ei ole seksikeinua, mutta rakastellaan usein laiturilla ja laiturin pöydällä. Vaimoa paikka kiihottaa erityisen kovasti. Vaarana on tulla nähdyksi naapurista, vastarannalta tai jonkun veneilijän toimesta. Vaara kiihottaa ilmiselvästi, vaikka aina ensin katsotaankin, ettei ketään ole näkyvissä lähialueilla.
Nyt on käynyt kahdesti niin, että naidessani vaimoa laiturin pöydällä on kuvauskopteri, drooniko se nyt on, ilmestynyt yläpuolellemme.
Eka kerralla oli homma vasta alussa ja poistuimme kuistin suojiin. Toisella kerralla olimme päässeet jo niin hyvään vauhtiin ja vaimo juuri orgasmin partaalla kun kopteri oli taas yläpuolella, että hän vain kopterin huomattuaan hoki kopteri, kopteri, nyt et lopeta, nyt et lopeta ja näytti paremminkin levittävän jalkojaan lisää paremman näköalan tarjotakseen.
Minä työntelin minkä kerkisin, vaimo tissit heiluen ja huokaillen kiimasta, kiihotuksesta ja hän oli täydessä vauhdissa ja lopulta tulin minäkin ampuen lastin pillun perukoille. Vedin kalun pois ja vaimo huohotti siinä jalat levällään pillun valuessa spermaa ja hetken päästä kopteri kohosi ja häipyi puiden taakse. Yritimme kuunnella mihin se menee ja laskeutuu, mutta ääni häipyi. Olin näkevinäni vastarannalla hahmon puiden suojassa, mutta koska paikka on varjoinen ei asiasta voi olla varma, eikä erottanut menikö kopteri järven yli kauempaa.
Salakatselu ja salakuvaaminen on kiellettyä, tiedän, mutta mene nyt sitten varmuudella sanomaan kenen kopteri oli. Eikä tuosta naimisemme kuvaamisesta viitsi lähialueella puhua, eikä kopterista kysellä.- Anonyymi
Siellä jotkut mökkiläiset pitää filmi-iltaa ja katselee porukalla kuinka vaimosi tarjoilee näkymiä aurinkoisella pöydällä pillu levällään kalu sisällä. Siinähän on varmasti filmillä kunnolla myös vaimosi nautinnolliset kasvojen ilmeet. Varmaan kiinnostais teillä tietää missä mökillä nautiskellaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä jotkut mökkiläiset pitää filmi-iltaa ja katselee porukalla kuinka vaimosi tarjoilee näkymiä aurinkoisella pöydällä pillu levällään kalu sisällä. Siinähän on varmasti filmillä kunnolla myös vaimosi nautinnolliset kasvojen ilmeet. Varmaan kiinnostais teillä tietää missä mökillä nautiskellaan.
Kyllä kiinnostaisi ja kovasti. Vaimo on jo epäillyt lähes jokaista naapurin mökkiläistä ja tutkaillut tuleeko mitään vihjeitä. Eipä ole ainakaan vielä selvinnyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kiinnostaisi ja kovasti. Vaimo on jo epäillyt lähes jokaista naapurin mökkiläistä ja tutkaillut tuleeko mitään vihjeitä. Eipä ole ainakaan vielä selvinnyt.
Olimme mieheni kanssa mökillä ja aamulla leikimme ja siinä keinussa, olin siinä kontallani ja äijäni veteli takaapäin, laski mällit sisääni.
Mutta sitten sanoi, että menee panemaan rantasaunan lämpiämään ja jätti mut siihen kiikkuun kädet ja jalat lukittuna en päässyt mihinkään.
Päivällä piti tulla kattotalkoo porukka, mutta ne tulivatkin jo aamusta, siinä olin kontallani ja pillusta valui ulos lastia jotka mieheni oli justiinsa sinne laskenut.
Kuulin kolinaa kun miehet tulivat sisälle ja olin kauhuissani ja tajusinki että mieheni oli tämän järjestänyt tahallaan.
Oli kesä ja kuulin kuinka sortseja riisuttiin takanani ja pilluani levitettiin ihaillen ja tunsin kuinka kuuma terska alkaa tunkeutumaan herkkuuni.
Miehiä oli kolme ja tappeluhan siitä melkein syntyi kun kaikki halusi olla ekana.
Yksi tuli etupuolelleni ja tunki puolivelton kalun väkisin suuhuni, teki mieli purra sitä, mutta maltoin mieleni.
Kalu alkoi sykkien kasvamaan suussani ja keinua alettiin liikuttamaan edestakaisin - pilluun sisään ja suusta ulos, mieheni katseli ovensuussa.
Tahti kiihtyi ja tunsin kuinka ensimmäiset laukaukset laskettiin sisääni, samantien tuli toinen sisääni, nyt pääsin ja itse mukaan ja ..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olimme mieheni kanssa mökillä ja aamulla leikimme ja siinä keinussa, olin siinä kontallani ja äijäni veteli takaapäin, laski mällit sisääni.
Mutta sitten sanoi, että menee panemaan rantasaunan lämpiämään ja jätti mut siihen kiikkuun kädet ja jalat lukittuna en päässyt mihinkään.
Päivällä piti tulla kattotalkoo porukka, mutta ne tulivatkin jo aamusta, siinä olin kontallani ja pillusta valui ulos lastia jotka mieheni oli justiinsa sinne laskenut.
Kuulin kolinaa kun miehet tulivat sisälle ja olin kauhuissani ja tajusinki että mieheni oli tämän järjestänyt tahallaan.
Oli kesä ja kuulin kuinka sortseja riisuttiin takanani ja pilluani levitettiin ihaillen ja tunsin kuinka kuuma terska alkaa tunkeutumaan herkkuuni.
Miehiä oli kolme ja tappeluhan siitä melkein syntyi kun kaikki halusi olla ekana.
Yksi tuli etupuolelleni ja tunki puolivelton kalun väkisin suuhuni, teki mieli purra sitä, mutta maltoin mieleni.
Kalu alkoi sykkien kasvamaan suussani ja keinua alettiin liikuttamaan edestakaisin - pilluun sisään ja suusta ulos, mieheni katseli ovensuussa.
Tahti kiihtyi ja tunsin kuinka ensimmäiset laukaukset laskettiin sisääni, samantien tuli toinen sisääni, nyt pääsin ja itse mukaan ja .....Tässä on toisen parin tapahtumia mökillä keinussa. Meillä keinu on ollut kokoajan rannalla, eikä kyllä kukaan vieras ole siinä minua pannut vaikka olen kyllä tullut siinä nähdyksi parin veneilijän toimesta. Kovasti on mielenkiintoa ollut. Molemmat veneilijät ovatkin usein kulkemassa laiturimme editse minun keinutellessa.
Kiihottavaa leikkiähän ja paljastelua tämä on ja jotenkin nautinollista. Ainakin toisen veneilijän nähden on mieheni käynyt imetyttämäsä kaulaan suussani.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on toisen parin tapahtumia mökillä keinussa. Meillä keinu on ollut kokoajan rannalla, eikä kyllä kukaan vieras ole siinä minua pannut vaikka olen kyllä tullut siinä nähdyksi parin veneilijän toimesta. Kovasti on mielenkiintoa ollut. Molemmat veneilijät ovatkin usein kulkemassa laiturimme editse minun keinutellessa.
Kiihottavaa leikkiähän ja paljastelua tämä on ja jotenkin nautinollista. Ainakin toisen veneilijän nähden on mieheni käynyt imetyttämäsä kaulaan suussani..Sehän se juuri onkin asian clow; tulla nähdyksi, yllätetyksi, salaa kuvatuksi. Sinun kohdallasi vielä useamman kerran ollessasi välillä keinussa. Soutelijat taatusti tulevat usein katselemaan maisemiasi ja sinä tiedät heidän näkevän ja tietävän. Siitä syntyy hyvä kiihottuminen ja kiima ihan varmasti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057