Välillä on hyviä hetkiä. Välillä ahdistaa ja itken sängyn pohjalla jaksamatta tehdä mitään. Välillä on vain ontto, tyhjä olo. Kokoajan kuitenkin mukana on sellainen epärealistinen olo. Kuin en olisi omassa kropassani. En hallitsisi itseäni ja päätöksiäni. En tiedä olenko olemassa. Olenko vain harhaa? Miksi mitään ei tapahdu minulle? Se etten pääsisi kouluun, saisi hyviä arvosanoja tms. asiat mitkä ovat aiemmin minulle aiheuttaneet pahan stressin, eivät enää vaikuta minuun mitenkään. Ei vain kiinnosta, sillä eihän minulle mitään voi oikeasti tapahtua.
Jos on muita joilla on samoja tuntemuksia ollut, tai jotka voisivat tietää mikä on syynä näihin tuntemuksiin voisivat mielellään kertoa omista kokemuksistaan!
Jos on muita joilla on samoja tuntemuksia ollut, tai jotka voisivat tietää mikä on syynä näihin tuntemuksiin voisivat mielellään kertoa omista kokemuksistaan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pikkuisen vaikuttaa jonkinlaiselta ahdistukselta tai masennukselta.
Vielä et ole menettänyt kuitenkaan mahdollisuuksia, sinulla on vain jollain lailla päässyt elämän hallinta katoamaan.
Arvostatko itseäsi yhtään vai syytteletkö ja säälit itseäsi kun nyt menee huonommin?
Kannattaisi yrittää kaivella syitä siihen miksi on alkanut tuntua tuollaiselta.
Minullakin lähti nuorena elämä ns. lapasesta, oikeastaan luovutin elämän suhteen siinä mielessä että en ottanut vastuuta omasta elämästäni enkä välittänyt oikeastaan mistään mitään.
Minulla oli tosin päihteet mukana kuvioissa koko ajan joka tietysti hankaloitti kaikkea vielä enemmän.
Aika monista vaikeuksista pystyy selviämään jos vain itse haluaa.
Esim. keskusteluapu on jo suuri helpotus silloin kun tuntuu pahalta.
Tavallaan ymmärrän myös tuon irrallisen olon tunteen, ollako olemassa vai ei, itsellänikin sellaista oli mutta johtui kaiketi lääkityksistä joita käytin siihen aikaan.
Ajattele tilannetta vaikka siitä näkökulmasta että tämä on ohimenevä vaihe ja anna aikaa itsellesi käsitellä tunteitasi ja olotilojasi, ja hae apua vaikka se saattaa ehkä vaikealta tuntuakin.
Voimia sinulle jaksamiseen!
Eikä vain pikkuisen. Sanoisin että aika vakava ahdistuneisuushäiriö ja dissosiaatio johon viittaa tuo irrallinen olo, huimaus jne. Se ei ole vaarallista mutta heikentää alämänlaatua merkittävästi ja siihen on kyllä syytä hakea apua!
Saattaa olla että sinulla on taustalla traumakokemuksia joka on hyvin yleistä tästä häiriöstä kärsiville. Siihen saa apua ja sitä kannattaa hakea! Kyseessä on ihan oikea ja vakavasti otettava häiriö jota ei voi vähätellä.
Infoa saat esim. https://www.mielenterveystalo.fi/ mistä voit aloittaa. Sieltä löytyy mm. itsehoito-ohjelmia ja paljon infoa ja linkkejä eteenpäin. Kovasti voimia sinulle.
Unohtui tuosta aloituksesta laittaa eli tosiaan joulukuussa 2018 ensimmäisen kerran hain apua. Silloin oli jo 1.5-2vuotta mennyt huonommin. Sitä sainkin n. puoli vuotta ennen kuin minulle sanottiin, että en sitä enää tarvitse. No kesä meni ihan ok ja jälleen kerran jouluna 2019 uudestaan hakemaan apua. Nyt on ollut keskusteluapua siitä asti. Valitettavasti ongelma meinaa olla, että minua ei kuunnella, eikä oteta tosissaan. Myöskin työntekijöitten vaihtuvuus (lisäksi varmasti se vaikuttaa, ettei koskaan kotona olla avoimesti tunteista puhuttu) aiheuttaa sen, etten uskalla kertoa rehellisesti omista tuntemuksistani. Mikä tietenkin vaikeuttaa sitä, että voisin ns. oikeaa apua saada. Nyt olen aloittanut masennuslääkityksen, jossa ainut vaikutus mikä on toistaiseksi tullut/minkä olen huomannut on ollut pahoinvointi ja univaikeudet. Toki niitä ollut jo aiemmin, mutta nyt pahentuneet.
Näen, kuulen ja tunnen asioita mitä ei muut näe tai mitä ei tapahdu ja tästä kun olen kertonut vastaus on ollut ”se on normaalia noin stressaavassa tilanteessa”. Itsestä tuntuu, että minua ei oteta tosissaan ja, että tuntemuksiani vähätellään.
Päihteitä en käytä, sillä tiedän omaavani suuren riskin geenieni takia jäädä koukkuun ja tätä pyrin välttämään, sillä tiedän meneväni vain huonompaan kuntoon.
Kiitos vastauksistanne.
-ap
Jos sinulla on tunne, että sinua ei oteta tosissaan, niin uskon että se on varmaan aika oikea tunne. Sisäistä ääntään kannattaa kuunnella. On mahdollista myös siitä näkökulmasta, että koska noissa julkisissa mt-paikoissa on niin suuri työntekijöiden vaihtuvuus ja heillä usein aika heppoinen koulutus, niin sinua ei senkään vuoksi todellakaan oteta riittävän tosissaan. Kukaan ei siis tosissaan, myötäelävästi paneutuen, kuuntele sinua.
Oletko harkinnut hankkia terapiaa, saisit sitä varmasti esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiana? Se mitä olet saanut nyt on siis ns. keskusteluapua, ei varsinaista psykoterapiaa.
Jos menet terapiaan, valitse terapeuttisi huolella. Terapiassa tärkein vaikuttava elementti on ihmissuhde, ja se edellyttää hyviä henkilökemioita jo alusta, jonka pohjalle vähitellen kehittyy luottamus.
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Juu tuosta viime kerralla kun paikalla oli ihan lääkärikin keskusteltiin, että sinne kannattaisi hakea. Ainut vaan on, että n. puoli vuotta pitää vielä odotella, että on edes mahdollista sitä hakea. Kiitos sinulle, että olet jaksanut vastailla ja kertoa noin tarkasti! :)
-ap