Noja-tuoli ( 8 )

Uusi aloitus, kaikesta huolimatta jaksamme uudelleen ja uudelleen, esteistä välittämättä;)
Alasajosta joku puhui, no ei suinkaan sorruta pieniin harmeihin ja mihinkäs nämä huolta kantavat sitten menisikään?
Kieltämättä tämä anonyymi toi tullessaan paljon kaikenlaista mahdollisuutta harmin tuottamiseen, mikä suuresti ihmetyttää tämän ikäluokan palstoilla.
On niin helppo olla rohkea puskasta, luonnetta se vaatii, että nimimerkillä kirjoittaa.
Mitäs näitä suremaan, mukavasti vaan matkakertomukset, ruuan laitot, sisustamiset ja kaikki muu mukava mitä vuosien jälkeenkin kivalta tuntuu lukea;)

Imuroimalla paikat puhtaaksi myös täällä Noja-tuoli maailmassa toteutan, jospa siinä joku tokaisu mukana menisi;)
Kahvipöytään suuren määrän keltaisia ruusuja maljakkoon laitan, muistuttamaan auringosta näin sisätiloihinkin, kahvi vahvana tuoksumaan, ja mansikkakakku kyytipojaksi.
Eikös kuulosta ihan Kahvipirtiltä, hieman mielikuvitusta kehiin ja tunnelma tulee kuin ennen;)
Jokainen voi lisätä oman muistikuvansa ja niin tunnelma paranee.

Unohdetaan koronat ja muutkin harmit, iloitaan syksyyn siirtymisestä, se väriloista silmiä häikäisee, sadon kerääminen ja ne tuoksut mitä ne tuo tullessaan, eikö siinä olekin jo aihetta iloon.

Toivon jonkun anonyymeistä laittamaan ketjun missä pelkästään moititaan ja karvaita mielipiteitä esitetään.
Sinne sitten kaikki tuskaa tuntevat Noja-tuoliin aikovat sanasensa laittamaan, käy lukemassa kuka haluaa;)
Annetaan tämän yhden,( huom yhden ) ketjun olla vain meille kaikesta Noja-tuoli aiheista tykkääville.
Tervetulleeksi toivotan jokaisen kivaa viestittelyä laittavan ja vielä muistin, että joku arveli minun postin kautta kävijöitä houkuttelevan, erehdys, en yhdenkään kirjoittajan sähköpostia tiedä, en haluakaan.

Tulkaa kurkkaamaan ja jos aihetta löytyy viesti laittamaan;)

263

1982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiireistä huomenta!
      Selailin uutisia netistä, lähinnä säätietoja. Melkein pakollinen menoni
      odottaa, poutaa on, se on hyvä.
      Tässä kiireissäni huitasen viestin Pirttiin. Oikein olet Skillan, mielestäni
      arvioinut kirjoittelutilannetta. Kyllähän se "Anonyymin" puuhastelu ja
      kiusanteko näkyy. Oikein on, että Noja-tuolia jatketaan pienistä
      harmeista huolimatta.
      Enempää en ehdi, "mentävä minun on".))) Hyvää jatkoa teille!

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta!
      Hellettä pukkaa ja olenkin varustautunut sisähommiin. Keräsin kankaita ja nostin ompelukoneen esille maskien tekoa varten.
      Olen lupautunut ystävälleni "kartanonrouvalle" mennä auttamaan häntä omenasouvissa. Kyllä siinä muutama päivä menee.
      Puhuit SkillaN kälysi surussa myötäelämisessä ja omien tuntemusten jakamisesta. Aiemmalla "pestillä" ystäväni luona huomasin, että usein istuessamme iltateellä kuistilla, puheet kulkivat muistoihin. Itkun sekaista naurua tai naurun sekaista itkua, jompaa kumpaa sai silmänurkistaan pyyhkiä. Tietysti kevään ja alkukesän koronaeristys ja ahdistus sai padot purkautumaan herkemmin.

      Minulla on tänään saunailta, joten imuria kävelyttämään ja pölyrättiä kuljettamaan on ryhdyttävä.

      Kiitos kahvista ja mansikkakakusta ;)

      Mukavaa viikonloppua!

      brinkkala

      • Anonyymi

        Kahvipirttimäiseltä tuntuu nyt tunnelma täälläkin, se on kotoisaa ja viihdyttävää
        samoin kuin ystävien läsnäolo.

        Sain lähetteen verikokeisiin ja kun tilasin aikaa HUS-laboratorioon netin kautta, koko viikko oli varattu, joka päivässä luki: Ei aikoja.
        Mutta on lappu-aikojakin, sanottiin.
        Lähdinpä sitten pyöräilemään siinä toivossa, ja hyvin se onnistuikin, jonotus ei valtavan kauaa kestänyt.
        Nyt vain on soitettava terveysasemalta tulokset, onko rauta-arvo edelleen liian alhaalla.
        Muuten tavallinen perjantai imurointeineen.

        Hyvää oloa kaikille! M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä meillä päin on ilmeisesti hyvä terveydenhoito, no onhan tämä pieni paikkakunta suuriin kaupunkeihin verrattuna. Mutta uutena asukkaana täällä olen saanut todella hyvää palvelua. Esim. nyt kun jalkani loukkasin reilut pari viikkoa sitten, niin tällä viikolla lääkärini vielä soitti ja kyseli miten jalkani voi. Tosi hienoa palvelua, näinhän tuntee olonsa ihan turvatuksi, kun pienestäkin vaivasta pidetään huolta. Ja vielä kehoitti ottamaan heti yhteyttä jos vamma pahenee.
        Maltillisesti olen nyt makoillut ja kylmägeeliä käyttänyt. Tyttäreni on tehnyt koirani kanssa pitempiä lenkkejä, koska niihin se on tottunut. Tällähavaa itse päästän ressukan vaan pihalle pikkupisuilleen.
        Kumman hyvin olen aikani saanut kulumaan, palstoja täällä selannut, kirjoja lukenut ym. pientä ajankulua.
        Harmittaa vähän kun näillä vanhustenkin palstoilla on tuota kränää ja ivailuja. Ollaanko me vanhukset jo niin kyllääntyneitä elämään, vai mikä pistää noita kenkkuiluviestejä tuntemattomille kirjoittamaan...... luulisi tähän ikään jo oppineen vähän muitakin arvostamaan, vanhoja täällä kaikki ollaan, joten sitä myöten yhteinen sävel löytyy!
        No, enempää en tänään pulise, olkoon tässä sanomiseni. km.🤗

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sauvakävelyn jälkeen maistuukin kakkukahvit Noja-tuolissa 😊))
        Ilmakin on kuin morsian, lämmin ja lempeä. Työtkään ei paina päälle, säilömisetkin on tehty, ja ruoka valmiina, kun nälkä yllättää.

        Kanttarellejä ehkä pikkelöin lisää, tuntuvat olevan suosittuja. Pistäydyin pikimmiltäni Mäntyharjulla saunamökillä, missä mieheni kanssa vietimme elokuisen viikon.
        Oli lämmin elokuu silloin , ja uin monta kertaa päivässä Kaitoon pehmeässä vedessä. Muistan erään illan, jolloin korkeiden koivunlehtien välistä pilkoitti tuhansia tähtiä vilkkuen. Näky oli niin henkeäsalpaavan kaunis, että sinne päätimme tuhkammekin siroitettavan. Suuri kivi rannan tuntumassa on muistona paikasta, johon ruusun terälehtien kera mieheni tuhka ripoteltiin. Sukuhaudassa Hietaniemessä on vain messinkinen laatta kiveen kiinnitettynä.

        Luonto on rehevöitynyt näiden vuosien aikana paljon, tuo kivi on niin hyvä tuntomerkki.
        Kiitos kahvihetkestä, 🌷..ihan tulee hyvät ajat Kahvipirtistä mieleen!

      • sinisiru kirjoitti:

        Kaunis ajatus ja hetki tumman tähtitaivaan alla. Ihan mieli herkistyi, ja näin mielessäni koivut ja tähdet.
        Se on se suomalainen sielunmaisema.
        Lämmin ajatukseni päivääsi, Ss.

    • Tähtikirkkaita öitä kohti olemme menossa, elokuun kuutamoyöt meitä syksyyn saattelevat. Päivisin katseet nousevat kohti taivasta, kun kuuluu muuttolintujen jäähyväisiä, täänäänkin monta äänekästä hanhiauraa suunnisti Suomenlahden ylitykseen. Liikuttavasti kerrot Sinirkku suomalaisesta herkästä idyllistä, voiko kauniimpaa viimeistä leposijaa olla.

      Kahvipirtin tunnelma minullekin pulpahti mieleen, aina oli pöytä koreana uudessa pirtissä, kynttilät, kukat ja tekstiilit sävysävyyn. Kiitos kahvihetkestä, kiitos seurastanne. Laitan tänään työlästä omenahilloketta, jossa omenat ensin kuoritaan ja lohkotaan, sitten keitetään varovasti, että jää läpikuultavia paloja. Maustan vähän eri tavoin : vaniljaa ja kanelia yhteen erään , manteliliköörin loput toiseen, komanteen hiukan sitruunaa. Puolukkaakin voi yhdistää, mutta eivät ole vielä kypsiä. Huomenna ja ylihuomenna on luvassa ihan hellelukemia, suunnataan vesille.

      Voikaa hyvin Suomen suvessa !

    • Anonyymi

      Helssinkissä ei kuulemma satanut vettä tänään, näin ilmoitti nuorempi lapsenlapseni, joka opiskelee siellä yliopistossa, ja lähtee ensi vuonna Ameriikkoihin suorittamaan jatko-opintojaan johonkin Telavaarin valtiolliseen yliopistoon neljäksi vuodeksi.

    • Anonyymi

      Ella Eroset vauhdissa.

    • Anonyymi

      Vieläkö nää ontuvat noja=tuolit jaksaa? Luulis että olis jo numerot loppuneet kun kukaan ei tiedä missä numerossa ollaan menevinään.
      Mitäpä se haittaa näitä ontujia kun kukaan ei huomenna muista milloin oli eilen tai mikä numero olikaan tänään.
      Hauskaa syyskuuta kaikille muillekin!

      • Anonyymi

        Ajattelin aloittaa huomenna kymppituolin kaikkien iloksi.

      • Anonyymi

        Sanoppa muuta - hourulalta vaikuttaa. Sisustetaan jotain olematonta numeroidulla olemattomilla nojatuoleilla, joita sitten heitellään pois. Juodaan olemattomia kaffeita ja syödään olemattomia kakkuja. Kiitellään olemattomista - kuinka hyvää oli. Ja hauskaa on.
        Mutta meneppäs sanomaan jotakin, niin närkästytään. Ei saa iloa pilata.
        Että sellaista tuoli-leikkiä.

        Oliko kello soimassa, että pääsit jo kuudelta kirjoittamaan kuolemattomat ajatelmasi?
        Otat tämän vakavasti.
        Ei tämä tosiaan leikkiä ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoppa muuta - hourulalta vaikuttaa. Sisustetaan jotain olematonta numeroidulla olemattomilla nojatuoleilla, joita sitten heitellään pois. Juodaan olemattomia kaffeita ja syödään olemattomia kakkuja. Kiitellään olemattomista - kuinka hyvää oli. Ja hauskaa on.
        Mutta meneppäs sanomaan jotakin, niin närkästytään. Ei saa iloa pilata.
        Että sellaista tuoli-leikkiä.

        Lauantaiaamu ja kauniina päivä alkaa ja radiosta soi" Kuiskaa hiljaa rakkaudesta", haikeus mieleen tulee, mielikuvitusta ja muistoja saa yrittää viritellä tuota sanomaa tavoittaessaan.
        Niin, tuo mielikuvitus, sitä joillakin on tapana mollata, mutta köyhää on elämä, jos ei mielikuvitus pelaa.
        Kuinka paljon harmillisempaa on sisustaa ja elää muutenkin mielikuvitus väritteenä, kuin nuo köyhät pahaa mieltä herättävät tokaisut.
        Turhaapa tästä mainitsen, uutta vettä myllyyn vaan kasaantuu.

        Voisin minä myös jonkun omenia omistavan kaveriksi mennä, kuten brinkkala kerroit, kyllä omenoiden säilöön laitossa aikaa hupenee, tekipä sitten säilöön laiton miten tahansa.
        Joka vuosi olen saanut omenia ja niitä paljonkin pakkaseen laittanut, kai joku pussi jostakin ilmaantuu sadon joutuessa.
        Noin usein käy, kun yhdessä aikaa kulutetaan ystävien kanssa, sinne muistoihin ajatukset vie, ihana että on kuitenkin muistot.

        Ynnämuu kiireestä puhuu, vierivä kivi ei sammaloidu, mutta liian kiirekin pahasta voi olla.
        Luulen että nuo kiireet silloin tällöin tulee, levätä myös pitää, uskon että näin myös teet;)

        Nuo elokuiset tähtitaivaat, ei niistä kaupungissa eläen sitä ihanuutta kohtaa, mistä sinisiru kerroit.
        Oma kokemukseni josta olen monasti jo kertonut oli elämys jota en unohda.
        Pimeää ulkona ja taivas niin uskomattoman täynnä tähtiä ja niin matalalla, että melkein käsin kuvitteli niitä koskettavansa.
        Toinen haikea muisto mökiltä, elokuun ilta ja istuin iltaa yksin tuijotellen kuunsiltaa, mielikuvitus kuljetti sinne toiseen päähän kuunsiltaa ja siellä odotin kohtaavani kumppanini, itku siitä tuli, kun todellisuuteen palasin.
        Edelleen mielikuvitus mukana elämän rikkaammaksi tekemisessä, siitä kiitollinen olen.

        Ramoona kerroit niin selkeästi tuota mummolan elämää, että ei voi muuta kuin olla samaa mieltä, mummola ennen vanhaan oli pullan tuoksuinen ja sinne oli mukava mennä.
        Itselläni ei mummoiloita ollut, mutta itse mummona olen yrittänyt lapsille sen paikan täyttää.
        Sivusta seuranneena olen iso-vanhempien tarpeellisuuden huomannut, mallia olen yrittänyt ottaa.

        Kissamummo ja Miaelina noista terveyspalveluista kirjoititte, luulen että tämä nuorempi lääkäri joukko on paljon huomaavaisempaa mitä ennen oli, minullakin hyvin mukavat kokemukset asiasta.
        Ainahan mukaan sopii joku hankalampi tapaus, muuta yleisesti ottaen palvelu on hyvää.
        Kokeiden otto onnistuu meillä hyvin, jos ajan vielä tilaa, aikataulut pitää.
        Pieni on kokemukseni näistä palveluista, niin harvoin niitä käytän, mutta se vähäkin on mielen hyväksi tehnyt.

        Makriinan mainitsema suomalaisen sielunelämään kuuluu vanhat mansikka-ahot ja lehmät laitumella, kukkaniityt sinikelloineen ja silloinhan aina aurinko paistoi;)
        Noita pirtin aikoja moni kaipailee, pidetään niitä yllä leikkien mielikuvitus maailmassakin, eihän se liene kiellettyä, tosikot pysykööt omissa ketjuissaan;)

        Pitkä koulutus rupeama on lapsenlapsellasi, mutta mukava sitä on seurata iso-vanhempienkin, onnea avaan opiskelemaan lähtevälle kuin myös sinulle lapsenlapsesi polkua seuraavalle;)

        Nyt kuitenkin oikeaan elämään ja tänään juhlitaan yksivuotissynttäreitä, järven rannalla ja toivotetaan uusi pieni koira tervetulleeksi perhepiiriin;)
        Hyvää jatkoa ja ihanuutta roppakaupalla teille kaikille.

    • Anonyymi

      Anonyymi
      Eilen 19:13

      Katselin tämän viestin lopussa olevaa jatkoa ja loput olikin kirjoitettu hänelle, joten vastaanpa minäkin, miksi täällä näin toimitaan, siis leikitään.

      Kas´kun me naiset leikimme jo nuorena, siis lapsina näitä mielikuvitus leikkejä olemattomien kavereiden kanssa. Minulla ei ollut näitä mielikuvitus kavereita, mutta ikäni mä muistan, kun siskoni oli kuullut minun höpisevän jotain " ei ole kuin tässä" ja söin kakkupalaani, joka oli lapsena rajattua herkkua.

      Siinä yritin pettää itseäni, että ei ole lisää, kunnes otin seuraavan palan ja toistin taas saman ja olin ehkä noin 5-v.,

      Sama itsensä pettäminen oli kyllä vielä 10-v, kun olin päässyt markkinoille ja rahaa oli ehkä markka, mutta sillä sai silloin muutaman (5) jätskin. Mielessäni kyllä ajattelin, että tämä on sitten viimeinen, muta kaikki meni markastani, siis ei ollut itsehillintää sen enempää kakusta, kuin jätsistäkään, jätkistä puhumattakaan!

      Nyt on kiusaus tuo tupakka ja alko. Kumpaakin yritän ohjailla, että ei ole kuin tässä ja lisää ei tule, mutta ihmeen helposti sitä vain tulee sittenkin, toisin kuin nuoruuteni kakunpalasta ja jätskistä..

      • Anonyymi

        Tuleekohan siitä perässä kulkemisestakin pakkotila? Päättää, että tämä on viimeinen kerta, mutta lähtee kuitenkin taas. Päätöstä on vaikea pitää.
        Vaikka yrittää ohjailla itseään, niin veri vetää kuitenkin palstalle, niin että on käytävä katsomassa, olisiko tullut uusi teksti naljailtavaksi.
        Paha mieli helpottuu, kun saa taas kirjoittaa.
        Ei huomaa, että samojen nojatuolien lumossa on itsekin.

    • Taitaa olla sama vika "rahikaisellakin", että ei ymmärrä kirjoitustani, koska halusin vain osoittaa, että me vanhukset olemme niitä lapsia edelleen ja leikimme sulavasti kuvitteellisessa Noja-tuolissa, kuten enne Kahvipirtissä.

      Tosin minä kuvittelin ensin tämän Kahvipirtin sinne Porintien varteen ja kuvittelin että tämä porukka kokoontui siellä, muta koskaan en matkallani poikennut sinne, kunnes hölmöllekin valkeni palstan idea, sillä olinhan usein käynyt kahvilla ja ruokailemassa Bembölessä.

      Ei se mikään salaisuus ole, että heti aamulla odotan SkillaN viestiä, joka on aina niin positiivinen ja mieltä rauhoittava, toisin, kuin nämä sivusta heitot.

      Nyt uskallan käyttää myös omaa "nimmariani", sillä aikaisemmin minut nimettiin palsta häiriköksi, joka vainoan "erästä", jota en tunnusta.

      • Olihan minulla eilen "kiireitä." Labraan täytyi pinkaista ajallaan. Sitten
        oli setvittävä presepti, vaihdettu lääke ei soveltunut toivotulla tavalla.
        En saanut kiireiseen lääkäriin yhteyttä, mutta muu henkilökunta hoiti
        hommaa. Sain ilmoituksen, että parin tunnin sisällä uusi presepti on
        apteekissa. Kun oli hyvä ilma, vetkuilin odotusajan puistossa. Eipä
        ollut asia järjestyksessä, vaan uusi penkominen. Sitten luvattiin puolen
        tunnin kuluttua ja odotin. Tällä kertaa homma hoitui:)
        Näin ne asiat voi yllättäin mutkistua. Kyllä siinä odotellessa mielikuvituskin
        on tarpeen ja monta ajatuksen pätkää ehtii käsitellä.

        Kun jotkut asiat kerääntyy ja niin tulee "ruuhkaa." Olin luvannut
        käydä vanhaa tuttua jelppaamassa hänen kotiremontissaan. Ei työssä
        vaan neuvoissa. Sinnepä sitten...tulihan sekin käsiteltyä, homma lähti
        jatkumaan. Minulla nyt on mutaman kymmenen vuoden kokemus ko.
        työstä. Harvinaisen touhukas oli päiväni.
        En tiedä, miten voi elää ilman mielikuvia ja mielikuvitusta. Voihan se
        olla mahdollista: yksi ajatus jätkähtää vain päähän, eikä sinne muuta
        mahdu. Sitä sitten jauhaa vuodesta toiseen. Taitaapa täältäkin esimerkki
        löytyä...Noja-tuoli voi jo nimenä täyttää jonkun pään, eikä siitä ärsytyksestä
        irti pääse:))
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin!

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Olihan minulla eilen "kiireitä." Labraan täytyi pinkaista ajallaan. Sitten

        Onhan se hyvä, että on itselläsi vuosikymmenien kokemus sossun anomuslomakkeiden täytössä, ja on mukava sitten autella ja neuvoa kaikkia tumpeloita tuttaviaan ja sukulaisiaan niiden asianmukaisessa täyttämisessä mahtavalla kokemuksellaan.

        Näin kirjoitit anonyymi "ynnämuun " viestiin.

        "Onhan se hyvä, että on itselläsi vuosikymmenien kokemus sossun anomuslomakkeiden täytössä, ja on mukava sitten autella ja neuvoa kaikkia tumpeloita tuttaviaan ja sukulaisiaan niiden asianmukaisessa täyttämisessä mahtavalla kokemuksellaan".??

        Tuo oli loukkaavinta häntä kohtaan, sillä tämä "ynnämuu" ei ilmeisesti ole koskaan hakenut mitään sossusta ja tuskin on edes perehtynyt, miten se toimii.

        Kuinka voi joku noin herjata yritteliästä miestä, joka on puutteesta lähtenyt ja omalla työllään ansainnut nykyisen toimeentulonsa, ilman mitään "sossu" avustuksia, koska meitä on useitakin samanlaisia, kuten ainakin minä.

        Tosin minä kirjanpitäjänä jouduin joskus auttelemaan tuttaviani lomakkeiden täytössä, mutta nyt joutuu jo tyttäreni tämän homman hoitamaan.. ja mikä ihaninta näihin puhelin kauppiaiden tasolla, että aina sanon, että olen "dementikko" ja...lopetan puhelun siihen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että on itselläsi vuosikymmenien kokemus sossun anomuslomakkeiden täytössä, ja on mukava sitten autella ja neuvoa kaikkia tumpeloita tuttaviaan ja sukulaisiaan niiden asianmukaisessa täyttämisessä mahtavalla kokemuksellaan.

        Anonyymi 10.27
        Ikävä kyllä, sinun puolestasi, olet "tiedoituksessasi hakoteillä." Mutta
        olethan käyttänyt "sananvapauttasi."
        Sosiaaliluukulla en ole käynyt. Enkä tiedä olevani kenellekään
        velkaa. En edes pankeille. Tiukoilla kyllä olen ollut rahan kanssa,
        mutta olen selvinnyt.
        Sinähän kuitenkin tiedät asiani tarkemmin. Se on eräillä hyvä
        tuo" kaukonäkö" ja erikoisesti korkea sivistystasosi. Tärkeä hommasi
        on muistutella tämän ketjun otsikosta.
        Kiitän Kristiinaa puolestani esittämästä kannaotosta:))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että on itselläsi vuosikymmenien kokemus sossun anomuslomakkeiden täytössä, ja on mukava sitten autella ja neuvoa kaikkia tumpeloita tuttaviaan ja sukulaisiaan niiden asianmukaisessa täyttämisessä mahtavalla kokemuksellaan.

        Anonyymi 10.27.
        Kirjoituksesi on noteerattu.
        Pitäähän sitä yrittää loukata jokaista tasapuolisesti, kun kerran aloittaa.
        Kuvittelet ilmeisesti tyhjentäväsi tuolit omaan käyttöösi.
        Mitä meinaat sitten tehdä, jos onnistut?

        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi 10.27.
        Kirjoituksesi on noteerattu.
        Pitäähän sitä yrittää loukata jokaista tasapuolisesti, kun kerran aloittaa.
        Kuvittelet ilmeisesti tyhjentäväsi tuolit omaan käyttöösi.
        Mitä meinaat sitten tehdä, jos onnistut?

        Mkr.

        Onnistumiseni jälkeen aion kusta viuluun, mikäli se ei onnistu, niin kokeilen kontrabassoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi 10.27.
        Kirjoituksesi on noteerattu.
        Pitäähän sitä yrittää loukata jokaista tasapuolisesti, kun kerran aloittaa.
        Kuvittelet ilmeisesti tyhjentäväsi tuolit omaan käyttöösi.
        Mitä meinaat sitten tehdä, jos onnistut?

        Mkr.

        Aika läheltä jo muuten liippaa.

    • Anonyymi

      Nyt kun minulla on tuota luppoaikaa sattuneesta syystä, olen aikani kuluksi lueskellut vanhoja pirttikirjoituksia netistä. Ja voi, miten hauskaa ja hupaisaa teillä osallistujilla on aikoinaan ollut! Mielikuvitus on siellä tosiaankin jyllännyt, on ollut mielikuvitusmatkoja vaikka minkälaisia,,,, mikä on kun enää ei siihen nykylukijat ja kirjoittajat pysty? Sanonta on "mielikuvitus on köyhän ainoo huvitus". Vaikka me emme ehkä olla köyhiä eikä monet kipeitäkään, on paljon leppoisampaa kun toisilleen ollaan ystäviä, puhutaan kuin oikealle ystävälle. Emmehän sille hyvälle ystävällekään heitä ihan mitä sattuu, vaan ajattelemme hänen tunteitaan, emmekä turhaan pahoita mieltänsä. Itselleenkin saa enemmän, kun on kohtelias toiselle.
      Tämmöisiä ajatuksia täältä makuulavitsalta tänään, pääsispä jo ulos kävelemään, sekin on vanhan huvitus! Sitä odotellessa, hyvää päivän jatkoa kaikille tasapuolisesti! km.

      • Anonyymi

        Kiitos, km, juuri noin tunnen minäkin. Voi kun Kahvipirtin hyvä tunnelma saataisiin takaisin.
        Kisuliineillakin varmaan on meitä ikävä, - ihan todellisilta tuntuivat Miukumauku ja Hessa Hippiäinen, joita hoitelimme ja joiden kanssa kiikkutuolissa keinuttelimme.
        Mielikuvitus on jokaisen klassikkoromaaninkin synnyn takana, samoin muissakin taideteoksissa. Mielikuvituksella. on tärkeä osa ihmisen elämässä. :)

        .

      • Anonyymi

        Oletko mahdollisesti lavitsallasi lepositeissä!?

    • Anonyymi

      Hyvää lauantaita kaikille.
      Aurinkoa - ei tuulta. Nyt pitää mennä pihahommiin, kun siihen on niin hyvät puitteet. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä lyhyemmiksi kesät käyvät. Eihän enää ole pitkää aikaa nauttia. Kukat sentään kerkiävät kukkia edelleen kesän aikana. Nyt on kallionauhuksien vuoro. Syysleimut ovat komeina myös.
      Täällä kaupunkipihassani ei ole hyötymarjapensaita, toivon, että jälkikasvut hoitelevat pensaat tyhjiksi kesämökin pihasta. Lapsenlapset ovat innokkaita. Vuosikausia keitin mehumaijalla mehuja. Isäntä poimi marjat ja minä pullotin mehuja. Kauhea homma pestä pulloja kantovedellä. Keitin pannulla vettä hellalla ja tuhrasin pullojen kanssa pienissä pesuvadeissa. Kuumensin uunissa luukku auki.
      Kun sitten mehut olivat rivissä ja tarjosin niitä jälkikasvuille, he huusivat kuorossa, ettei heillä ole tilaa, ei kukaan juo mehuja. pidä vain itse koko satsi.
      Opin tekemään mustaviinimarjahyytelöä. Se vei pienemmän tilan ja saatoin sen pakastaa. Se oli kyllä aivan ihanaa, samoin karviaismarjahillo. jota myös tein.
      Mielihyvin käytimmekin ne itse talven mittaan. Mutta kun ei isäntää enää ole kaverina marjasouvissa, niin jätän sen suosiolla muille.

      Pihanurmikon reunat pitäisi trimmata, mutta siima on lopussa. Avulias aatu ilmoitti, että hänellä on ylimääräinen. älä turhaan osta, minä tuon! No siitä on nyt jo kaksi viikkoa, - voivoi kun se unohtui. Pitää muistaa ensi kerralla. Nyt joudun tekemään työn puutarhasaksilla.
      Olen aina harmitellut pyytämättä tarjottuja apuja. Ne on otettava vakavasti, mutta avun tarjoaja ei pidä asiaa mielessä.
      No, saksin reunukset niin pitkälle kuin selkä sallii.
      Ruokana on tänään eilistä kaalilooraa puolukoiden kera. :)

      Hajamielinen, ei-rek. Mkr.

      • Anonyymi

        Yleensä reunuksien saksiminen sopii parhaiten pitkäselkäisille persjalkaisille, joilla on pitkä uloittuvaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä reunuksien saksiminen sopii parhaiten pitkäselkäisille persjalkaisille, joilla on pitkä uloittuvaisuus.

        Sellaiselle sopii parhaiten kivien pyöritys paikasta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiselle sopii parhaiten kivien pyöritys paikasta toiseen.

        Mahdollisesti myös puolukoiden poiminta kaalilooraan?

      • Mitä kaunein auringon paiste, tätä sunnuntaiaamua ilahduttaa, lämmintä 16 astetta ja taivas aivan puhdas pilvistä, saattaa tulla kaunis sunnuntainen päivä.;)
        Eilen niitä pienen neidin juhlia vietettiin, tarjoilu mahtava ja sää suosi, itse päivänsankaritar oli pelkkää hymyä, niin kiltti tyttö ja ei vierasta ketään.
        Paikka oli kaunis, niin kuin vain suomessa voi olla järvenrannalla, rauhaa ympärillä, kukkaloisto minun makuuni, kerrassaan iloinen päivä.
        Pistäydyimme vielä poikani kotona, siellä oli remontoitu keittiö ja piha, kaunista ja hyvällä maulla tehtyä, kyllä kelpaa asustaa, talo ja mökki samassa paikassa, kun järvenrannalla sijaitsee.
        Pieni koira teki tuttavuutta vanhemman koiran kanssa, uskalsi vähän uristakin isolle ja näyttää, että kyllä tässä pienikin ponnistaa, hellyttävä tämäkin lapsi;)

        Makriina muistelee noita aikoja, kun itse useampi valmisti kaikkea, mitä suinkin pystyi hyödyntämään.
        Olihan se hyvä lisä huushollissa, kun kaupanhyllyiltä ei tuon kaltaisia saanut, siitä se on jäänyt perimä minullekin kaikkeen säilömiseen.
        Mielelläni teen edelleen tuota kaikkea, jos jollakin tarpeita jää yli oman tarpeen.
        Minulla oli tapana saada trimmerin siima aina poikki ja sakset ne apuna minulla myös usein oli, selkä sen homman väliin rajoitti.

        Kissamummo ja Miaelina muisteloiden myötä elävät näitä mielikuvituksen aikaan saannoksia, eihän sitä tiedä vaikka kissat tänne löytävät, kissoilla on hyvä suuntavaisto ja muisti;)
        Mukavaa oli ennen, tuskin sitä aikaa enää nykyisin tulee, mutta yritetään sitkeästi vaan yrittää.

        Tuohon ynnämuun kirjoittamiseen vastannut ei tunnu tietävän mitään tänne kirjoittajien elämästä, ynnämuu on selkeästi ja rehellisesti kertonut elämänsä poluista ja kaikki se kertoma on hatun noston arvoista.
        Miten lienee tämän kirjoittajan kohdalla, puskasta uskaltaa huutaa, mutta miten olisi jos uskaltaisit oman tarinasi kertoa, olisiko mitään vastaavaa kerrottavana?
        Kristiina23 viestiin on helppo yhtyä ja kuten Makriina sanoi, että kun ei muuta osaa, on helppo tapa tulla loukkaamaan tosia.
        Me tämän ikäluokan vanhukset olemme useampi kivisen tien kulkeneet ja kunniakkaasti siitä selvinneet ilman yhteiskunnan tukea, miten tänä päivänä onkaan, joillakin jopa oman yrittämisen puutetta.
        Tänä päivänä apua saa, hyvä niin, mutta meidän taipale on pitänyt yksin ja vain omaan itseensä nojaten selvittää.

        Tuo mielikuvitus on saanut myös osansa mielipiteistä ja jos sitä ei omista, ei ymmärrä miten hyvä ja iloa tuottava usein on osata elää mielikuvin.
        Arki ei aina niin loistokasta ole ja sitä helpottamaan on omiaan mielikuvitus, voisi kutsua myös haaveiluksi.
        Haaveet voi joskus myös onnistua ja mielikuvituksella voi haaveensa värittää.
        Kaikkea kaunista tuottava mielikuvitus antaa paljon, jos vielä pystyy rakentamaan todellisen elämän vertauskuvan, on se hyvin rikastuttavaa.
        Paljon mieluisampaa on omistaa mielikuvitus, kuin epäluulo, mikä osiltaan vie kaiken elämisen ilon.
        Tästä asiasta riittäisi puhetta ja värittämistä, kas kun omistaa mielikuvituksen;)DD

        Käykää kertomassa mielipiteitä, aina asiaa löytyy ihan kunnon keskusteluun, unohdetaan nuo välihuomautukset, eihän niissä mitään asiaa olekaan;)
        Kaunista päivää teille kaikille, jokohan muuten puolukat alkaa olla kypsiä, tuskin kumminkaan, viikko pari, sitten voi metsään mennä puolukkaan, niitä kannattaa säilöä, mukava lisäke melkein ruokaan kuin ruokaan.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Mitä kaunein auringon paiste, tätä sunnuntaiaamua ilahduttaa, lämmintä 16 astetta ja taivas aivan puhdas pilvistä, saattaa tulla kaunis sunnuntainen päivä.;)

        Edelleen hellettä täällä, saisi jo riittää, ei sovi minulle ollenkaan.
        Koetan nyt kirjoittaa vähän selvemmin. Huomasin, että edellinen kirjoitukseni oli yhtä sutturainen kuin purettu lankavyyhti, ei löytynyt päätä ei häntää.
        SkillaNilla on ollut suloisen kaunis päivä eilen pienien elämänalkujen ja sukulaisten seurassa.
        Minä yritin eilen sovittaa askeleeni viileään aamupäivään, vaan kyllä aurinko tuli porottamaan saaden olon tuskaiseksi.
        Televisiossa on mainostettu paljon tulevan syksyn ohjelmia. Runsas on ohjelmatarjonta, mikä on tietysti hyvä, jos joudutaan taas tiukempaan karanteeniin ja kaipa ne syyssateet tänäkin syksynä tulee ja sisällä on kuivempi. Huomasin noista mainoksista, että paljon on samoja julkkiksia monissa eri ohjelmissa. Itse soisin vähemmän kuuluisille annettavan enemmän tilaa. Noihin kisailu- ja visailuohjelmiin antaisin paikkoja myös ihan tavallisille ihmisille, koronan takia töitään menettäneille.
        Kirjastosta on tipahdellut jonottamiani äänikirjoja ja niitä kuunnellessa on tuo käsityölankojen kori vajuuuntunut (? onkohan oikea sana) ja valmiita joulu- ja synttärilahjoja on jo kori täynnä.

        Johan tähän taas juttua tuli ja yhtä poukkoilevaa vaikka toisin yritin. Menköön tällaisenaan.

        Hyvää elokuun loppupuolta kaikille!

        Hyvä viesti sinulta, - tottakai pitää hyväksyä myös omansa!
        Sinähän olet niitä ystäviksi koettuja, jotka eivät "käy toisten päälle" näissä
        pikku viesteistämme.
        Tunnelma olisi niin hyvä, jos kaikki kirjoittelisivat ihan ystävällisessä hengessä!

        Minulla eilinen päivä meni lastenlasten juhlassa, ihana oli nähdä ihmisiä.

        Hyvää vointia teille kaikiklle!

        .

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Mitä kaunein auringon paiste, tätä sunnuntaiaamua ilahduttaa, lämmintä 16 astetta ja taivas aivan puhdas pilvistä, saattaa tulla kaunis sunnuntainen päivä.;)
        Eilen niitä pienen neidin juhlia vietettiin, tarjoilu mahtava ja sää suosi, itse päivänsankaritar oli pelkkää hymyä, niin kiltti tyttö ja ei vierasta ketään.
        Paikka oli kaunis, niin kuin vain suomessa voi olla järvenrannalla, rauhaa ympärillä, kukkaloisto minun makuuni, kerrassaan iloinen päivä.
        Pistäydyimme vielä poikani kotona, siellä oli remontoitu keittiö ja piha, kaunista ja hyvällä maulla tehtyä, kyllä kelpaa asustaa, talo ja mökki samassa paikassa, kun järvenrannalla sijaitsee.
        Pieni koira teki tuttavuutta vanhemman koiran kanssa, uskalsi vähän uristakin isolle ja näyttää, että kyllä tässä pienikin ponnistaa, hellyttävä tämäkin lapsi;)

        Makriina muistelee noita aikoja, kun itse useampi valmisti kaikkea, mitä suinkin pystyi hyödyntämään.
        Olihan se hyvä lisä huushollissa, kun kaupanhyllyiltä ei tuon kaltaisia saanut, siitä se on jäänyt perimä minullekin kaikkeen säilömiseen.
        Mielelläni teen edelleen tuota kaikkea, jos jollakin tarpeita jää yli oman tarpeen.
        Minulla oli tapana saada trimmerin siima aina poikki ja sakset ne apuna minulla myös usein oli, selkä sen homman väliin rajoitti.

        Kissamummo ja Miaelina muisteloiden myötä elävät näitä mielikuvituksen aikaan saannoksia, eihän sitä tiedä vaikka kissat tänne löytävät, kissoilla on hyvä suuntavaisto ja muisti;)
        Mukavaa oli ennen, tuskin sitä aikaa enää nykyisin tulee, mutta yritetään sitkeästi vaan yrittää.

        Tuohon ynnämuun kirjoittamiseen vastannut ei tunnu tietävän mitään tänne kirjoittajien elämästä, ynnämuu on selkeästi ja rehellisesti kertonut elämänsä poluista ja kaikki se kertoma on hatun noston arvoista.
        Miten lienee tämän kirjoittajan kohdalla, puskasta uskaltaa huutaa, mutta miten olisi jos uskaltaisit oman tarinasi kertoa, olisiko mitään vastaavaa kerrottavana?
        Kristiina23 viestiin on helppo yhtyä ja kuten Makriina sanoi, että kun ei muuta osaa, on helppo tapa tulla loukkaamaan tosia.
        Me tämän ikäluokan vanhukset olemme useampi kivisen tien kulkeneet ja kunniakkaasti siitä selvinneet ilman yhteiskunnan tukea, miten tänä päivänä onkaan, joillakin jopa oman yrittämisen puutetta.
        Tänä päivänä apua saa, hyvä niin, mutta meidän taipale on pitänyt yksin ja vain omaan itseensä nojaten selvittää.

        Tuo mielikuvitus on saanut myös osansa mielipiteistä ja jos sitä ei omista, ei ymmärrä miten hyvä ja iloa tuottava usein on osata elää mielikuvin.
        Arki ei aina niin loistokasta ole ja sitä helpottamaan on omiaan mielikuvitus, voisi kutsua myös haaveiluksi.
        Haaveet voi joskus myös onnistua ja mielikuvituksella voi haaveensa värittää.
        Kaikkea kaunista tuottava mielikuvitus antaa paljon, jos vielä pystyy rakentamaan todellisen elämän vertauskuvan, on se hyvin rikastuttavaa.
        Paljon mieluisampaa on omistaa mielikuvitus, kuin epäluulo, mikä osiltaan vie kaiken elämisen ilon.
        Tästä asiasta riittäisi puhetta ja värittämistä, kas kun omistaa mielikuvituksen;)DD

        Käykää kertomassa mielipiteitä, aina asiaa löytyy ihan kunnon keskusteluun, unohdetaan nuo välihuomautukset, eihän niissä mitään asiaa olekaan;)
        Kaunista päivää teille kaikille, jokohan muuten puolukat alkaa olla kypsiä, tuskin kumminkaan, viikko pari, sitten voi metsään mennä puolukkaan, niitä kannattaa säilöä, mukava lisäke melkein ruokaan kuin ruokaan.

        Kylläpäs taas arvostellaan anonyymejä negatiivisesti. Ei niillä ole mitään asiaakaan. Itsellä sen sijaan näyttäisi olevan asiaa, kun kirjoitellaan tänne yleiselle keskustelupalstalle kaikenlaisia mielikuvitelmia, joissa ei ole päätä eikä häntää.
        Muutoinkin, onko normaalia ja järkevää, että avaudutaan yleisillä palstoilla omasta elämästä ja asioista?
        Minusta niiden paikka on aivan muilla foorumeilla.

    • Hyvää huomenta alajuoksulta, lämpöä riittää ja pääskyset joiden luulin jo lähteneen, ovatkin käväisseet vain jossain kavereita moikkaamassa ja ovat palanneet pihaamme, kaiketi pitämään lopullista nimenhuutoa ennen lähtöä etelään.
      Kolme muskottikurpitsaa on valmistumassa kohtapuoliin kasvihuoneessa, pieneksi jäivät, mutta suurin on jo vaihtamassa väriä. Kaksi "butternutteria" eli butternut-kurpitsaa, jotka jostainkummallisesta syystä on suomeksi käännetty "myskikurpitsa"ksi (nimitys ärsyttää, koska sekä maku että ulkonäkö on pehmeänlempeä, hieman pähkinämäinen tällä talvikurpitsojen kuningattarella ) Suuret pihvitomaattini ,ne niistä jotka onnistuin pelastamaan, ovat nyt vaihtamassa väriä, yhden olemme syöneet salaatissa, mutta koostumus ja maku ehkä sopivat paremmin ruuanlaittoon.
      E-kirjani on nyt julkaistu (käännös) profiilissani on infoa.
      Olisi vähän ulkotöitä pihalla ja kasvihuoneessakin, mutta iltapäivällä en oikein tahdo löytää energiaa kuin aivan pakolliseen. Maahan pudonneet omenat pitäisi kerätä...kukkapenkkejä siistiä trimmerillä...mutta nyt lähden ripustamaan pyykkiä ulos narulle :)

    • Aamuinen hetki tässä.
      Piti kaivaa kone esiin, erään asian tarkistamiseksi.
      Niin sitten ajattelin kurkata tännekin.
      Nuoremmat vielä nukkuvat, olivat myöhään kalassa. kalakin on ruvennut liikkumaan. Saalistakin on saatu.
      Kaikki mökit ovat tällä hetkellä miehitetyt, joten vilskettä on riittänyt.
      Uusi perheenjäsenkin tuli maailmaan viime viikolla. Komea on pojantyttärenpoika.
      Rengasrikkokin sattui kauppareissulla. Nykyautoissa ei ole edes vararenkaita,
      Sain kyllä apua mukavalta mieheltä tienpäällä.
      Mustikoitteinkin kanssa tullut touhuttua,
      Puolukka kypsyy, viikon parin päästä jo hyvää. En hötkyile, sen kanssa, en nouki raakoja.
      Kaunis päivä aluillaan. Tänään olisi tiekokouskin. Saa nähdä tuleeko mentyä.
      Koronaa näillä nurkilla ei ole todettua.
      Tuosta mielikuvituksesta ja sen puutteesta, tuli mieleeni, kun oli joku aika sitten ketju, jossain osiossa, missä kysyttiin, mitä näkee pilviä katsellessa.
      Itse annan mielikuvituksen joskus lentää, kun niitä tulee seurattua.
      Siitä sitten ketjussa kerroin, eikös joku heti tullut epäilemään, että lienenkö harhoja nähnyt.
      Nauratti ihan ja toisaalta säälittikin kyseinen kommentointi. Mielikuvitus on ihmisen rikkaus.
      Miten köyhä olisi esimerkiksi kirjojen- teatterin- elokuvien- laulujen maailma, jos ei tekijöillä olisi mielikuvitusta.
      Mukavaa elokuun loppua itse kullekin. ´´Vielä on kesää jäljellä.´´

      • Anonyymi

        Hyvä, Eliaana, samaa mieltä olen!
        .

      • Anonyymi

        Tämä päivä ei minulla ole parhaimmasta päästä. Masentavan uutisen jälkeen olen istunut Netflixin äärellä ja katsonut moniosaista dekkaria. Ajatukset on saatava uuteen järjestykseen, ja siihen auttaa tv:n anti.
        Vieraskieliset ohjelmat ovat siitä hyvät, että ei tarvitse seurata esiintyjien puhetta, vaan lukea tiivistelmän alalaidasta. Usein suomalaiset filmit ovat niin kökösti puhuttu ja lauseiden painotukset niin väärin. että suljen tv:n tuskastuneena.

        Mielikuvituksen käyttöä suosittelette. Itselläni mielikuvitus lähtee lentoon, kun paneudun sukutukimuksen antiin. Minulla on parikin esivanhemman sukukertomusta pitkälle menneisyyteen, ja niitä lukiessani voin nähdä mielessäni sen ajan elämää. Huvittaa ajatella esimerkiksi, että kun eräät esivanhemmistani kaatoivat kaskea ja elivät tiettömien taipaleiden takana, ja kylässä oli paikallishistorian mukaan 1 hevonen ja vauraimmissa taloissa 3 lehmää, niin samaan aikaan elettiin "suuressa maailmassa" rokokooaikaa, silkeissä ja peruukeissa.
        Olipa maailma erilainen!
        Parin vuoden tauon jälkeen olen jatkamassa Enni Mustosen kirjoittamaa sarjan lukemista. Nyt otin kirjastosta "Ruokarouvan". Saa nähdä, kiehtooko se mielikuvitusta samalla tavoin kuin ne edelliset tarinat.

        Minun esivanhempani taas asuivat paratiisissa omenoilla herkutellen, tosin siellä saattoi olla myös mahdollisesti yksi käärmekin!

    • Anonyymi

      Minun sukututkimukseni ulottuu kirkonkirjojen mukaan Isoon Vihaan asti, jolloin kirkonkirjoihin tulee 7-8 vuoden katkos siitä syystä, että lähes kaikki kirkot ja kirkonkirjat paloivat kasakoiden hyökkäyksissä. Koska nimet eivät ole kirjoissa ja kansissa aina samalla tavoin kirjoitetut, en voi olla varma, ovatko 1600-luvun tiedoissa minun tutkimieni henkilöiden esipolvia.

      Erääseen uskonlahkoon liittyy velvollisuus sukututkimukseen, ja heidän tutkimuksissaan todella on päästy satoja vuosia taaksepäin ja löydetty yhteyksiä kuninkaallisiin sukuihin Euroopassa, ja saattaa olla, että joku heistä on jo päässyt Aatamiin asti. Kuulut hienoon sukuun.

      Mk.r

      • Huomenta uuteen päivään, kauniina alkaa, hyvä niin, pitäisi marjapehkoon sukeltaa.
        Muutamaksi päiväksi menen maalle, kälyni seuraksi ja siellä marjoja pensaista kerään apuihmisenä ja seurana.
        Kälyni elämä on tällä hetkellä raskasta jo omien sairauksien vuoksi, suru ja ikävä lisänä.
        Jospa jotakin apua pystyisin antamaan, ainakin yritän kuunnella ja auttaa ajatusten purkamisessa.

        Nuo sukututkimukset vaativat sinnikkyyttä, en jaksa edes yrittää, vaikka mielenkiintoista saattaisi olla suvun vaiheiden etsiminen.
        Kyllä siinä mielikuvituskin lentoon saadaan, jos pitkä lista menneisyyttä esiin tulee, kysymyksiä ainakin.
        Noiden suomalaisten esitysten puhumisen taito kyllä ärsyttää, omaa kuuloa jo alkaa epäillä, ainakin volyymit on isommalle laitettava, koulutusta siinäkin taidossa olisi hankittava.

        Tuo on totta, olen kuullut monenkin pilvien muotoja tarkastelevan ja minä muiden mukana, kyllä selkeitä hahmoja näkee, siinäkin voi mielikuvituksella olla osuutta;)
        Toden totta, monta kirjallista tuotetta olisi jäänyt kirjoittamatta, ellei mielikuvia olisi riittänyt, näin se on kuten Eliaana totesit.
        Faktaa ja fiktiota melkein kaikissa kaunokirjallisuuden tuotteissa on ja entäs runot, nehän on suurilta osin mielikuvitusta.

        Sitä aikaa elelemme, että pääskyt muuttomatkoja suunnittelevat, rupesin taivaalle tuijottamaan ja eipä noita taitureita enää liitelekään, olisivatko kokoontumispaikoille lentäneet.
        Tuntuu kovin lyhyeltä tämä kesä, linnutkaan ei kauan ole maisemissa viihtyneet, onhan sää ollut aika erikoista, tuulta ja myrskyä.
        Minun kirsikkatomaatit aivan vihreinä vielä, no ehkä ehtivät vielä punan saada, kun pitkään syksyyn voivat suojassa olla kylmältä.

        Missäs se foorumi on, missä voi vapaasti omaa elämäänsä purkaa ja kertoa?
        Minun mielestä on jokaisen oma asia, mitä haluaa kertoa, ei siitä luulisi sivulliselle harmia tulevan, omaksi häpeäksi kaikki jää jos liian reilusti avautuu.
        Minun mielestä ei säännöissä kielletä kertomasta vaikka koko elämän taivaltaan, leppoisa rupattelu on sallittua, toisin kuin nämä joidenkin anonyymin taakse piiloutuvien tokaisut.
        Anonyymeistä löytyy mukavia kirjoittajia, mutta ikävä kyllä kaikki menee tuon anonyymin taakse, kun ei nikkiä ole jolle voisi vastauksia osoittaa.
        Siksi nämä nimimerkilliset jopa ystäviksi voi ajan kanssa nimetä, tunnistamisen myötä se syntyy.

        Brinkkala, ihan hyvin on viestisi ymmärretty, en ainakaan minä ole epäselväksi kokenut.
        Nuo televisio ohjelmat muuttuvat aina vaan huonommiksi, kun aina samat juontajat esiin tulee, todella mielekkyyttä ohjelmiin saisi uusilla kasvoilla.
        Katsonkin hyvin vähän näitä kotimaisia lähetyksiä, uutisia en juuri koskaan, radio on aina päällä ja sieltä uusimpia asioita kuuntelen.
        Ulkolaisia elokuvia katson paljon ja vaihteeksi ne mukavilta tuntuu, Netflixsin suosikkejani.
        Äänikirja mahdollisuus kännykässä minulla myös, mutta en ole oikein siihen vielä oppinut, muutamia kirjoja olen kuunnellut, mutta aika outoa vielä on.
        Tätä tarjontaa ja ohjelmaa alkaa olla liian monessa laitteessa, levyjäkin musiikin antina nyt voin kuunnella mielin määrin, kun uuden laitteen siihen hommasin.
        Tunteja alkaa olla liian vähän päivässä;)

        Nyt valmistautumaan maalle muuttoon, kohta auto tulee hakemaan.
        Pitäkää sitkeästi Noja-tuoli istuttavassa kunnossa, muistaen että pienet harmit ei meitä kaada;)
        Oikein hyvää tulevaa aikaa, tavataan muutaman päivän jälkeen;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta uuteen päivään, kauniina alkaa, hyvä niin, pitäisi marjapehkoon sukeltaa.

        Noista foorumeista. Voisit kokeilla: Suljetut keskustelualueet ja siellä vaikka naisfoorumi. Moderaattorille vain henkilötiedot ja hän sitten käsittelee asian.
        Kyllä kai lausahdukset, joita kutsut tokaisuiksi, sääntöjen rajoissa, ovat sallittuja siinä kuin muukin kommentointi. Ylläpito huolehtii sääntöjen rajoissa pysymisen.
        Anonyymien "tokaisuihin" voi kyllä kommentoida, anonyymin viestin kellonaika vain mukaan. Nimimerkin takaa itsekin kirjoitat, et henkilökohtaisesti.
        Tämä on yleinen keskustelufoorumi. Sen vuoksi on hyvä hyväksyä myös anonyymit. Jos todella haluaa vain miellyttävää "ystävyysseuraa", uskoisin sen löytyvän alussa mainituista foorumeista. Ei kai voi olla niinkään, että juuri anonyymien "mollaaminen" tekee teistä ystäviä?

        Kiitos neuvosta, mieluummin kirjoittelen täällä missä ei salata tarvitse, jos niin haluaa;)
        Olet oikeassa, voi kelloajan merkiten vastata, mutta helpompi olisi, jos nimi vaikka lopussa, joutuu useasti sitä kello aikaa hakemaan usean viestin takaa, tämä muisti ei pitkäksi aikaa riitä.

        Asiallinen anonyymin vastaus on aivan vastaus kelpoinen, mutta ymmärsit varmaan mitä "tokaisulla" tarkoitin?
        Jokainen voi mielestäni "mollata" jos haluaa, nimimerkillinenkin, jossain mainitsin, että kaikki vastaa omista sanomisistaan.
        Ystävyyttä koemme varmaan tutuksi tulleen nikin perusteella, kelloajan mukaan vastaten se ei onnistu;)

        Kyyti tuli lopulta ja nyt menoksi, nimimerkki perään, niin et tarvitse kelloaikaa hakea, näin SkillaN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista foorumeista. Voisit kokeilla: Suljetut keskustelualueet ja siellä vaikka naisfoorumi. Moderaattorille vain henkilötiedot ja hän sitten käsittelee asian.
        Kyllä kai lausahdukset, joita kutsut tokaisuiksi, sääntöjen rajoissa, ovat sallittuja siinä kuin muukin kommentointi. Ylläpito huolehtii sääntöjen rajoissa pysymisen.
        Anonyymien "tokaisuihin" voi kyllä kommentoida, anonyymin viestin kellonaika vain mukaan. Nimimerkin takaa itsekin kirjoitat, et henkilökohtaisesti.
        Tämä on yleinen keskustelufoorumi. Sen vuoksi on hyvä hyväksyä myös anonyymit. Jos todella haluaa vain miellyttävää "ystävyysseuraa", uskoisin sen löytyvän alussa mainituista foorumeista. Ei kai voi olla niinkään, että juuri anonyymien "mollaaminen" tekee teistä ystäviä?

        Olet aivan oikeassa. Systeemi on ymmärtääkseni suunniteltu siten toimivaksi, että aloittaja otsikoineen valitsee aiheen ja pohjustaa sen. Sen jälkeen mennään kommentoimalla eteenpäin.
        Yleensä hyvä kommentti on lyhyt ja osuva, ei mitään pitkiä "jaarituksia".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista foorumeista. Voisit kokeilla: Suljetut keskustelualueet ja siellä vaikka naisfoorumi. Moderaattorille vain henkilötiedot ja hän sitten käsittelee asian.
        Kyllä kai lausahdukset, joita kutsut tokaisuiksi, sääntöjen rajoissa, ovat sallittuja siinä kuin muukin kommentointi. Ylläpito huolehtii sääntöjen rajoissa pysymisen.
        Anonyymien "tokaisuihin" voi kyllä kommentoida, anonyymin viestin kellonaika vain mukaan. Nimimerkin takaa itsekin kirjoitat, et henkilökohtaisesti.
        Tämä on yleinen keskustelufoorumi. Sen vuoksi on hyvä hyväksyä myös anonyymit. Jos todella haluaa vain miellyttävää "ystävyysseuraa", uskoisin sen löytyvän alussa mainituista foorumeista. Ei kai voi olla niinkään, että juuri anonyymien "mollaaminen" tekee teistä ystäviä?

        Ai niin, lisäisin tuohon vielä, että eihän sitä tarvitse kellonaikaakaan merkitä, kun kommentoi suoraan anonyymin kommenttia. Siinä tulee anonyymin alkulause näkyviin. Mutta kun on näitä sarjakommentteja, niin se varmaankin hankaloituu. Eivät ole enää niin koskettavia, kun ei voi nimimerkkiä mainita.

    • Huomenta. Täytynee istahtaa nojatuoliin heti aamusta. Päivällä ei jaksa kun on kuuma ja illalla on niin väsynyt, että jos istahtaa, torkahtaa heti..))

      Lopettelin marjastusta ja menin keväällä katsastamaani marjapaikkaan.
      Oli siellä korjattu satoa, mutta silti sitä riitti. Matkaa kertyi 8 kilsaa edestakaisin ja kun sieltä tulin ajattelin että kiitti mulle riitti...

      Viikonlopulla sain sitten molemmat nuoret perheet lounasaikaan pihamaalle.
      En jaksanut hätistellä pikkuväkeä turvaetäisyydelle, leikittiin yhdessä sisällä ja ulkona. Ehkä se turvaväli, etäisyyden pitäminen, on jo sillä tavoin iskostunut mieleen ettei siitä enää tee numeroa.
      Päiväkoti ja koulu oli alkanut kaikilla ja jännä noteerata se muutos, mikä lapsissa näkyi: vilkkaat ja eloisat lapset tulivat paikalle nuuutuneen näköiisinä ja nelivuotias, valitti heti alkuun ettei ole mitään tekemistä..)) Nuorimmaisesta taas oli tullut uhmakas, ohjeet eivät oikein menneet jakeluun, pissallekaan ei sopinut mennä ja vahinko tuli, vaikka oli oppinut kuivaksi aikaa sitten...
      Olin juuri lukenut tuosta lasten reagoinnista rutiinien muutokseen ja yhdistin ilmiön siihen. Koulussa uusia rajoituksia, päiväkodissa samoin. Myös vanhempien työmailla. Maskit käytössä ja ne vaihdetaan päivän aikana 3-4 kertaa...

      Niin, että mikä vanhan on ollessa, omassa arjessa ainakaan. Tosin minullekin kertyy asiointia elokuulle tavallista enemmän. Kaihin jälkitarkastus ja silmälasit - noin alkuun...
      Nojatuolissa sitä "tapahtumista" on taas riittänyt, väkeä myös. Kun oikein katsettaan terästää niin löytyhän niitä tuttuja...
      Kyllä se vain niin tahtoo olla, että vaikka ei tahtoisi syijiä ketään, aina sitä tuttujen pariin hakeutuu. Eikä oikein muutenkaan osaa siihen lyhytsanaisten joukkoon mennä..))
      Mielikuvituksen käytöstäkin on moitittu..)) En minäkään sitä pahana pidä vaikka itse soisin, että sitä voisi olla vähemmänkin kun ei aina osaa sitä oikein ohjailla. Tarkoitan, että mielikuvitus voi tehdä myös tepposet, lisätä pelkoja ja muuta ahdinkoa.

      Vähän huonosti olen seuraillut nojatuolin tapahtumia. Sama pätee muunkin keskustelun seuraamiseen. Syksy kuitenkin tulee ja silloin tapahtuminen vähenee ja jos/kun on ilmeistä että liikkumisrajoituksia tiukennetaan niin luultavasti sitä "istumista" taas tulee enemmän....
      Kiva kuitenkin, että uskolliset kirjoittajat ja ensi sijassa tietenkin SkillaN, pitävät nojatuolia pystyssä.
      Hyvää päivää kaikille..))
      demeter1

    • Anonyymi

      Täytyykö kaikesta tehdä niin vaikeeta? Niin, vaikkapa tästä kirjoittelusta, kuten tuo anonyymi 9.23 ehdotti jotain sisäistä foorumia, en ymmärrä miksi kaikki tehdään vaikeaksi?
      En minäkään mitään ystävyyskontakteja täältä hae, enkä edes ole mikään hyvä kirjoittelija, joka hakee lukijakuntaa unohtumattomille lauseilleen! On vaan niin yksinkertainen asia, että aikani kuluksi kirjoittelen, ja helppoa on tänne kuvittelemaani nojatuoliin istahtaa ja pitää yllä edes jonkinlaista kirjoitustaitoa, sormillekin hyväksi, kun pakkaavat mokomat kangistumaan!
      Uskallustahan (!) se kysyy, että jonkin samanlaisen merkin perään laittaa, tulee näin ilmoittaneeksi ken olen, jollei joku osaa arvuutella sanojen perusteella kuka se kirjoittaja tänään on!
      Sitten joka päivään sopiva puheenaihe; tänään on puolipilvistä täällä länsirannikolla! Tässäpä tämä aamuiset sepustukseni! Hauskaa päivänjatkoa kaikille, merkillä tai ilman!
      Toivottelee km.

      • Anonyymi

        Höh, väärä aika 9.45 oli tarkoitus laittaa! terveisin yhä km.

      • Anonyymi

        Kauniisti on aurinko täällä eteläreunalla helottanut puiden oksien läpi ikkunoihini,
        ulos tekee mieli, kunhan saan vaatteet päälleni. Tässä nyt yläosattomissa kirjoittelen.
        Lämmintä on riittänyt, jopa hellettä, synttäri-plus rippikutsuilla toissapäivänä juhliessamme. tarkoitus oli olla terassilla, mutta kun siellä oli liian kuuma käydessämme vielä tutkimassa,
        niin pysyttelimme sisällä ilmanlämpöpumpun viilentäessä sisäilmaa.
        Sehän voi lämmittääkin sitten talvella, jos lämpöä kaivataan lisää. Hyvä se on olemassa
        sähkönkulutusta pienentämässä, kun huoneet ovat korkeita.
        Kiva on että joku tai jotkut tänne vieläkin kirjoittelevat, mielelläni luen kaikki, sinun km viesteistäsi pidän, kun kissatyttö olin itsekin lapsena, rakas kissani oli Hessa Hippiäinen silloin, eikä sen hoitaminen ole unohtunut tässä iän karttuessa.
        Alkaako Skillän eläkeläiskerhosi milloin? Minulla alkaa, mutta paikka pitää ottaa uusi, tän coronan takia.
        Voidaan hyvin ja kirjoitellaan!

        Terveiset Jorvin sairaalan vastaanotolta. Lääkäri tapaamisella piipahdin, ja kaikki arvot oli hyvät, eikä mitään uutta hälyyttävää ole ilmennyt!
        Aina on mukavaa saada hyvät uutiset, joilla mennään seuraavaan kontrolliin asti. Kaunista on vielä matkan varrella, luonto vehmaimmillaan, ja ihmiset kesäisen ruskettuneita ja iloisia.

        Pojalleni saareen soitin, kertoakseni uutiset ja iloitsi hänkin, kun niin moni tuttunsa on kovin huonossa kunnossa. Kertoi juuri pojanpoikansa olleen viikonlopun saaressa tyttöystävänsä kanssa, ja halusi laittaa ruuan siellä.
        On kuulemma ruokainnostus mennyt perintönä äidiltä pojille ja seuraaville polville, että kiitosta vaan! sanoi minulle. Heh heh, tänään onkin minulla valmis jauhelihakastike, keitän vain nuudelin lisäksi tällä kertaa, illemmällä saan kauppatilauksen kotiin taas, ja pääsen graavaamaan siikaa!

        Mukavaa jatkoa Noja-tuolin myönteisille kirjoituksille!

        Anonyymi 9.45 esittää:"Noista foorumeista. Voisit kokeilla:" Suljetut keskustelualueet ja siellä vaikka naisfoorumi."
        Tällainen "avulias" esitys tällä kertaa. Olen kirjoitellut Kahvipirttiin ja nyt
        Noja-tuoliin toistakymmnentä vuotta vähintäin silloin tällöin. Naisfoorumi?
        Pitäisikö minun tehdä sukupuolen vaihdos? En kyllä tunne sellaiseen
        pienintäkään tarvetta:)))
        En ymmärrä, mikä hitto tätä Anonyymia kalvaa, että hänelle on tullut
        nojatuolista riesa. Anonyymien joukossa on aivan asiallisiakin kirjoittajia,
        ei sitä ole kukaan kieltänyt.
        Minusta kannattaa pyrkiä jatkamaan entiseen malliin. Eikä viestien
        pituuskaan voi olla rasite. Jos ei jaksa lukea, on lukematta. Minä kyllä
        luen näitä erinomasia kirjoittajia. Jatkoja!

        Hyvää illansuuta!
        Herran pieksut sentään! Vai sukupuolenvaihdos :)) Johan vitsin murjasit. Tai siis, suurta lojaaliutta Noja-tuolin väkeä kohtaanhan se osoittaisi. Täällä virtuaalimaailmassa se olisi aika helppoakin. Olisit sitten ynnämuutar ;)

        Tässä meni ihan pasmat sekaisin. Eipä kait minulla mitään taas sen kummempaa. SkillaN tekee arvokasta työtä vierellä kulkijana. Samalla tulee marjat poimittua ja on luonnollista oloa, kun voi samalla puuhastella.

        Jätänkin visiitin näin lyhyeksi, kun hymyssä suu vielä on.

        Iloisia ja mielikuvitusrikkaita hetkiä!

        brinkkala

    • Anonyymi

      Kauniisti ilta-aurinko valaisee maisemaa, lämpömittari näyttää 18 astetta varjon puolella!
      Koneeni on ollut epäkunnossa, etten ole päässyt nojatuoliinkaan käymään.
      En tiedä, lähteekö tämä nyt, toivottavasti!

      Demeterille olen jo monesti mielessänä vastannut, kun kysyit polvileikkauksen onnistumisesta, että hyvin polvi toimii, on kuin uusi polvi!
      Tietenkin, kun vanhempana joutuu leikkauksiin, silloin helposti säästää liikaa leikattua polvea, ja toinen jalka ei taas siitä pidä, kun sitä rasittaa ylettömästi, mutta kyllä ne ovat nyt tasapuolisesti osallistuneet lenkillä käyntiin.

      Hyvää oloa jokaiselle,
      Neeasa

      • Kiva kuulla, Neeasa. Sama selitys on minullakin ollut mielessä kun joku on valittanut toisen jalan kipeytymistä. Että taitolaji se askeltaminenkin on..))

    • Anonyymi

      Missä on Korppis? Hänen juttujaan olen seurannut.
      Hän on persoona rehellisimmästä päästä.

      • Anonyymi

        Mene sitten tuonne 70 palstalle, koska hän on saanut siellä kohtalonsa "lautta matkailusta" ja taisi vihdoinkin huomata kohtalonsa, että ei voi kaikkia sanojaan suustaan päästää, saati sitten kirjoituksissaan, vaikka olisi kuinkakin "rehti" ja muka oikeudenmukainen suorasanainen ja sanoo, mitä ajattelee.

        Onneksi toisilla on "portti" suun edessä, että sieltä ei tule loukkauksia toisia kirjoittajia kohtaan.

        Arvoituksellinen vastaus.
        Korppis on ollut pitkään nojatuolin kävijä. Muut istuskelijat ovat mielellään seuranneet hänen kesähommiaan korven kätköissä, esim. allekirjoittanut kademielellä,, kun ei voimat noihin ponnistuksiin millään riittäisi. Tuskin taito ja intokaan.

      • Anonyymi

        Itse taisi itseään tuossa kehaista.Jonkun mielestä on rehellistä ylentää itsensä eturivin ihmiseksi ja tehostaa itseään esim mieskaverinsa omistamilla asunnoilla joita
        saa käyttää. Rehellisyyttäkö muitten suruilla riekkua (esim kristiinan ) ? Jos olette kateellisia hänen mökin hökötyksistään, ei voi kuin nauraa. Kyllä naurua on piusannutkin, kun hänet hyvin tuntevat entiset 60-palstalaiset tekivät osuvaa parodiaa tuonne 70palstalle.

        Makriina

        Eiköhän sinun lukemasi ole suppea, kun ihannoit "korppista", joka vetäisee toisaalle näitä Noja-tuoli juttuja tuonne 70 palstalle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Makriina

        Eiköhän sinun lukemasi ole suppea, kun ihannoit "korppista", joka vetäisee toisaalle näitä Noja-tuoli juttuja tuonne 70 palstalle?

        En käy muilla palstoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene sitten tuonne 70 palstalle, koska hän on saanut siellä kohtalonsa "lautta matkailusta" ja taisi vihdoinkin huomata kohtalonsa, että ei voi kaikkia sanojaan suustaan päästää, saati sitten kirjoituksissaan, vaikka olisi kuinkakin "rehti" ja muka oikeudenmukainen suorasanainen ja sanoo, mitä ajattelee.

        Onneksi toisilla on "portti" suun edessä, että sieltä ei tule loukkauksia toisia kirjoittajia kohtaan.

        Kävin 70 palstalla, mutta en havainnut mitään kohtalokasta.
        Voisitko tarkentaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse taisi itseään tuossa kehaista.Jonkun mielestä on rehellistä ylentää itsensä eturivin ihmiseksi ja tehostaa itseään esim mieskaverinsa omistamilla asunnoilla joita
        saa käyttää. Rehellisyyttäkö muitten suruilla riekkua (esim kristiinan ) ? Jos olette kateellisia hänen mökin hökötyksistään, ei voi kuin nauraa. Kyllä naurua on piusannutkin, kun hänet hyvin tuntevat entiset 60-palstalaiset tekivät osuvaa parodiaa tuonne 70palstalle.

        Ano.11:06
        Jaksat vaan jatkaa tuota "korppiksen" haukkumista. Kirjoitti hän sitten mitä hyvänsä, aina seuraa tää räksyttäjien parvi häntä! Lapsellista menoa se helevatan suunsoitto tämän ikäisten keskuudessa
        Tule vain "korppis" takaisin ja anna piut paut mokomille loanheittäjille

    • Anonyymi

      Huomenta. Kukaan ei ole vielä herännyt?
      Yleensä SkillaN heittää aamutervehdyksensä, mutta nyt ilmoitti sukuloinnistaan. Hyvältä tuntuu, että voi mennä seuraksi perheenjäsenen menettäneen ystävän luo, sillä yksin jääminen on raskas kokemus. Moni meistä on sen todennut. Omalla kohdallani sain tukea läheisiltäni, vaikka ei kukaan luokseni muuttanut. En tiedä, olisinko odottanutkaan. Olen osannut aina olla omissa oloissani.
      Nyt on aikamiespoika seuranani, mutta tarkoituksella pidän välimatkaa, niin että hän voi tulla ja mennä ilman raportoimisvelvoitetta. En minä enää "äidiksi" rupea. :)

      Olen seurannut Valko-Venäjän uutisia. Pahalta tuntui, kun rauhallisia mielenosoittajia pidätettiin ja röykytettiin monta päivää, mutta tämän päivän aamu-uutiset osoittavat, että kun mielenosoittajia tulvii silmänkantamattomiin, niin sitä ei mitkään poliisivoimat enää riitä estämään. Vihjailut Putinin avunannosta kylmää sydäntä. Kansahan vain haluaa uudet vaalit.

      Kävin eilen ostarilla. Ei siellä ainakaan vielä hengityssuojaimia käytössä ole. En tainnut nähdä kuin pari-kolme käyttäjää. Hyvin kuitenkin on turvavälit opittu. Käy ihan luonnostaan. Kun tämä koettelemus on ohi, jääköhän meille yleiseksi tavaksi tämä välimatkan säilyttäminen? Auttaisi tulevissakin virustartunnoissa.
      Onhan suomalainen muutenkin jo aikaisemminkin osannut pitää oman reviirinsä. Pysytään käsivarren mitan päässä. Toisten kaulaan kapsahtaminen ja poskisuudelmat ovat viime vuosina alkaneet yleistyä. En panisi pahakseni, jos se tunkeilu jäisi pois vastaisuudessakin.
      Mkr.

      • Päivää vaan!
        En minäkään halauksista välitä. Ei ole edes kotona opetettu tapa.
        Aloitteellinen en ole, mutta en karkuunkaan juokse. Kylläpä se
        läheinen tuttavapiiri tapani tietääkin. Kättelyä kyllä olen varsinkin
        harvemmin tavatessa suorittanut jopa aloitteellisestikin.
        Varmaan tällä koronan tarttumista estävällä oppimiskuurilla,
        käsien pesukin mukaan luettuna, on möhemminkin vaikutusta
        erilaisten flunssien hillitsemisessä.
        Kävereissuni olen tehnyt tänään. Aina se hyvältä tuntuu, kun
        kävely on tullut tehtyä, vaikka kintuissa olisi ehtinyt tulla
        rasituksen merkkejä.
        Hyvää jatkoa, täälläpäin kesäkin jatkuu!

    • Anonyymi

      Mukavaa päivää kaikille nojatuolilaisille!
      Mukava oli minunkin päiväni aloitus, kun pienen kävelylenkin uskalsin koiran kanssa tehdä. Eihän se matka mikään pitkä ollut, mutta sen verran pituutta kuitenkin, että eräs ystävänj oli piipahtanut oven takana, ja soitti kummissaan puhelimella, kun en ovea avannut. Onneksi oli känny mukana ja kaveri jäi pihalleni odottelemaan. Siinä sitten pari tuntia kivasti hupeni kaffetta hörppiessä ja kuulumisia vaihdellessa.

      Täällä meillä päin on kuulemma jo aloitettu kasvomaskien jakelu vähävaraisille, pari kappaletta per henkilö. No, enpä taida mennä kerjuulle, omasta takaa on jo kymmenisen kappaletta hankittu, sillä määrällä pärjään pitkälti, kun noita menoja ei suuremmalti ole suuriin tapahtumiin, eikä ole edes intoa mihinkään joukkotapahtumaan. Tuo Skopjen lentojen tulo Turun kentälle on saanut vauhtia noihin maskijakeluihin. Hyvä niin, jos niillä saadaan pidettyä tartuntoja kurissa. Tämmöisiä tänään, pohti km.

      • Huomenta. Vielä on aamupäivä.
        Kesä jatkuu. Ensi kerran 60 vuoteen olen koko kesän kaupungissa. Vain juhannus ja yksi viikonloppu meni kesämökillä. Vähän oudolta tuntuu, varsinkin kun ei karanteenista oikein innostu karkaamaan, vaikka se ei kiellettyä olekaan.
        Kävin ostarilla ja havaitsin, että ns.käsidesi sisälsi vettä ja etikkaa, varmaan joku omatekoinen koktail keksitty takahuoneessa. Kyllähän sen ymmärtää, kun desi ei suinkaan ole ilmaista kauppiaallekaan, vaikka tukkuna saakin ostetuksi.
        Vähiin käy tapahtumat itsekullekin.

        Tuolla toisessa ketjussa kerrotaan vanhan palstalaisen Ruuneperin siirtyneen tuonpuoleisiin. Niinkö on? Olisi aika raadollista, jos aloitus olisi valeuutinen. Kovin kevyesti muut kirjoittajat asiaan tuntuvat suhtautuvan, minä voin ihan pahoin sen vuoksi.
        Ruune oli pitkäaikaisimpien kirjoittajien joukossa, ja hänen persoonansa herätti monenlaisia tunteita muissa kirjoittajissa. Olihan hän periaatteellinen, teräväsanainen ja tavoistaan kiinni pitävä, mutta ihan hauskoja olivat hänen jutustelunsa joskus siitä pariskunnasta, joka eleli Suomen saloilla. Vaimo oli Amalia, mutta en jaksa tähän hetkeen muistaa miehen nimeä. Kyllä Ruunessa oli huumoriakin ymmärtävä puoli. Ja runojahan hän rustasi aina välillä.

        Uutisia tulee nyt seurattua, kun elämä muuten on hillitympää kuin ennen karanteenia. Kaksikin presidenttiä on nyt myrkyn silmässä. Mielenkiintoinen syksy tulossa.

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Huomenta. Vielä on aamupäivä.

        On siinä presidenteillä melkoiset oltavat myrkyn silmässä!

        Pitäisikö kaikkien mennä sinne ketjuun moraalisoimaan ? Tuskin moni edes avaa sitä, otsikkohan viittaa ihan muuhun ?

    • Anonyymi

      Noista uutisista, jota tulvii, niin vilkaisen vain, koska ei minulla ole mitään sanottavaa niihin.
      Moni valittaa unettomuutaan ja "kuikeelee" täällä nukkumamenon aikaan ja sopisi muistaa jo lasten iltasadun aika, jopa nykyisin, että nyt kone kiinni, kirja käteen, tai sopivaa unimusiikkia.

      • Iltapäiväkahvin aika, näin siivouspäivänä se juhlistuu mustikkapiirakalla. On niin kivaa kun koti on putsattu, pyykit kuivuu parvekkella ja vatsakin on täynnä.

        IKävältä tuntuu, Ruunen poismeno joukostamme! Eihän hän aikoihin ole kirjoittanut palstalle, mutta vielä kesäkuussa hän vaikutti ihan pirteältä. Yritin soitta hänelle, mutta ei vastaa Ruunen puh.nr. ainakaan.
        Eipä kai turhaan kukaan voi tuollaista ilmoittaa, hiljentäähän se muisteloihin vuosien varrella tapahtumiin. Noin meistä yks ja toinen lähtee viimeiselle matkalle, ja teemme tilaa taas uusille!
        Hienotunteinen mieshän Ruune oli, monet hauskat hetket liittyy muistoihin.

        Jaa, kahvit tuli jo hörppäistyä, kesän jatkoa edelleen toivotellen 🌷

      • Anonyymi

        Aito lause kuultuna Oopperan suunnittelukokouksessa:
        "Keskiviikkona Joutsenlampi, johtaa Lintu, valvoo Rastas"!

        Todellakin hauska sattuma.

        .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aito lause kuultuna Oopperan suunnittelukokouksessa:
        "Keskiviikkona Joutsenlampi, johtaa Lintu, valvoo Rastas"!

        Todellakin hauska sattuma.

        .

        Hyvää huomenta!
        Sellaiselta ainakin ilma täällä täyttää. Tökkään nyt tämän lyhyen
        viestin, ei taida vielä Skillan kyläilyltään tulla.
        Onhan tuo onnistunut kokoonpano opperalle:)) Kyllä tuolla pärjää.
        Tämä Anonyymin löytämästä.
        Kyllä minäkin olen melkoinen mestari kasaamaan kiireitä. Eilen tein
        monta lähtöä, lie matkaakin kertynyt viitisen kilsaa. Sittenpä olinkin
        aivan naatti. No, nukutti onneksi hyvin, kun asiat oli hoidettu.
        Jatkan tästä arkisia kotipuuhiani. Kirjoitelkaahan jos siltä tuntuu,
        että voisi...
        Hyvää jatkoa!

      • ynnämuu kirjoitti:

        Tuo Ruunen juttu vielä. Ehdinhän kirjoittajana tuntea. Kannusti minuakin,
        kun vasta opettelin netin käyttöä. Minusta ei vieläkään ole täysin
        varmaa näyttöä siitä, kuinka Ruunelle on käynyt.

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Tuo Ruunen juttu vielä. Ehdinhän kirjoittajana tuntea. Kannusti minuakin,
        kun vasta opettelin netin käyttöä. Minusta ei vieläkään ole täysin
        varmaa näyttöä siitä, kuinka Ruunelle on käynyt.

        Ihana sää taaskin tänään, olen nauttinut täysillä ajellessani asioilla.

        Tämä kesä on ollut aivan ikimuistoisen ihana.

        Voikaa hyvin! toivoo M-e.

        Ei kai Ruunelle sen pahemmin ole käynyt, kun ei oikein kipiäkään ole koskaan ollu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihana sää taaskin tänään, olen nauttinut täysillä ajellessani asioilla.

        Tämä kesä on ollut aivan ikimuistoisen ihana.

        Voikaa hyvin! toivoo M-e.

        .

        Hän on hyvissä voimissa, ajelee skootterillaan niin että kankaat raikuvat. Voi että haluaisin skootterin takapenkille siis pelkääjän paikalle, katsomaan varsinais-Suomen maisemia. Vaan ei ole paikka enää avoinna! Voihan nenä!

        https://www.esperi.fi/hoivakodit-ikaihmisille/esperi-hoivakoti-elokaari-ylojarvi/kodin-kuulumisia/laulutuokio

        Täällä hoivakodissa on olo riemuisaa, kun keinutuolissa keinua saa, kuten oravan poikaset pienessä myötätuulessa kuusen latvassa.

        Onko ihan totta,
        että vehnäpullat ja wienerit, korvapuustit, keksit, joissa myöskin vehnäjauhoa ja sokeria, ovat n.s. ''herkuttelua'' kahvin kanssa illallakin vielä?

        Vaihtoehdot puuttuvat niiltä, jotka eivät niitä voi sisäänsä ottaa..

        Eivätkä ne kenellekään ole terveellisiä.

        Terveydelläkö ei väliä?

        Gluteiini-yliherkällä on lääkärin määräys karttaa vehnäjauhoista tehtyä pullaa.

    • Tämä "terveydelläkö ei ole väliä" vastaisin, että onhan sillä, mutta ei ole vanhuksilta kielletty vehnäjauhot, voit, sun´muut herkut, koska elämän loppuvaiheessa on kaikki luvallista, mistä vain saa hyvän mielen, että ei ahdistusta pukkaisi.

      Nuorempana joutui noita herkkuja kaihtamaan ja joskus huonolla menestyksellä, koska paino nousi. Nyt on painokin alentunut melkein teini lukemiin, vaikka sokeri arvot hieman nousee, mutta onhan siihen lääkitys, mikäli eivät nyt Kelan vaatimuksesta rajoita sitäkin.

      Huomasin itse, että sokeriarvot ei nouse jostain pullasta, tai piparista päivittäin, vaikka nautinkin niistä. Lisäksi naapurini tuo aina ruokapalvelusta saamansa kiisselin joskus , koska ei mukamas voi syödä sitä, koska sokeriarvot "voi" kohota?

      Mies on laiha, kuin luikku. Onko hänet peloiteltu? Olen aina kuvitellut, että sokeri, kuten verenpainekkin on yhdistetty näihin "eilintaso sairauksiin", siis lihaviin.

      Mitä tuohon ruuneperin poismenoon en ota kantaa, koska sinisirkku sen pian selvittää ja kertoo .

      Jokainen odottaa vain SkillaN;nin paluuta, koska hänelle uutisensa kirjoittaa, kuten minäkin mielelläni.

      Pullasta innostuin ja niistä vehnäjauhoista, että voiko joku tämänikäinen vielä karttaa noita ja voita?

      • Anonyymi

        Harvoin tulee pullaa leivottua, kausiluontoinen mustikkapiirakka on inn tosin meillä.
        Ei minulla ole tietoa Ruunesta, enempää, Facebook kaverina hän kuten Late Vaan ja Jjoutavakin. Tosin hän ei siellä ole kirjoittanut kesäkuun jälkeen. Puhelin numeronsa on joskus antanut, mutta eipä tullut pidettyä juuri yhteyttä.

        Illan jatkoa vaan kaikille 😊)) sinisiru

        Anonyymi klo 19.37. Juttelin illalla Ruunen kanssa, elää samanlaista elämää kun mekin.
        "Ajelee mopo-autolla", voi hyvin uudessa kodissaan. Mitä muuta ikäiseni kaipaa kun lämpöä, hyvää ruokaa, mieluisia TV-ohjelmia.
        Kauniita unia kaikille lukijoille, toivoopi Lorena

    • Anonyymi

      Kuuma hellepäivä tänään. Aioin marjapuskia hiukan leikata, mutta jäi aikomukseksi,
      oli liian polttava aurinko.
      Koetin etsiä vanhimpia oksia, mutta ovat vielä niin vihreiden lehtien peitossa, ettei tahdonut löytää sopivimpia. Sitäpaitsi, koko ajan löytyi marjoja, suuria ja mehukkaita,
      niitä oli pakko syödä, olivat niin houkuttelevia!
      Hain vielä astian sisältä, johon loput poimin. Täytyy tehdä uusi yritys myöhemmin.

      Iltateelle kutsu kuului, karjalanpiiraiden kera, nyt nauttimaan!
      Toivotaan, että saan tämän lähtemään!

      Hyvää vointia,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Tuolla 70 palstalla ahdistusta , kun maailman kansalainen jokisuistosta pyrkii ohjaamaan palstoja sopivaan käytökseen.

      • Anonyymi

        Teenjuonnista voi tulla kipeäksi - aivan kun Navalney Venäjällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teenjuonnista voi tulla kipeäksi - aivan kun Navalney Venäjällä.

        Huomenta viikonlopun alkuun ja kauniiseen elokuiseen päivään.
        Kiva oli lukea mukavia viestejä teiltä kaikilta, tuntuu kuin olisin kauan ollut poissa, vaikka muutaman päivän tauko oli.
        Marjoja tuli pensaista kerättyä ja sipulit maasta ylös saatiin ja kierrettiin kuivumaan.
        Siinä välissä surtiinkin, mutta yritin kovasti saada ikävät asiat väliin unohtumaan, väliin onnistuen.
        Pahin on vielä edessä, kun se hetki ohitetaan elämä alkaa muodostumaan normaaliksi, tosin aikaa siinäkin menee.
        Suru on surtava ja kestettävä.

        Neeassa samoissa hommissa mitä minunkin keräämistä pensaista suunniteltiin, jäi myöhempään ajan kohtaan.

        Oli kiva kuulla, että Ruunepari on vielä joukossamme ja voi hyvin, pitkäaikainen tuttavuus, tavattiinkin joskus.

        Kristiina23 kertoili tai pohti vehnäjauhojen käyttöä, eiköhän ne vielä aika monelle sovellu, vaikka noita erilaisia estoja tuleekin.
        Minä leivon aika paljon ja syönkin kaikkea, onnekseni ei mikään ole kiellettyä ja vanhana ei niin suuri rajoitteita toivokaan.
        Minun läheisillä ei mitään kieltoja ruuan suhteen, mutta kummi-tyttöni on hyvinkin altistuva monelle ruualle ja ajattelin miten hankalaa onkaan, kun aina on rajoitettava syömistään, mieli tekisi, mutta vatsa ei kestä.
        Nyt tällä hetkellä kaikki isän pois menosta tulevat huolet vielä lisäävät vaivoja.

        Tänään ajelemme vävyni kanssa Konnevedelle, veneen hakuun , huomiseksi jää sitten hillokkeiden teko, karviaisista ja punaviinimarjoista, pienen osan teimme jo maalla, mutta marjoja on niin paljon, että ei raaski pensaisiin jättää ja aina ne kaupaksi käy ylimääräiset;)
        Jää vielä marjoja linnuillekin.
        Perunamaalla kurjet satoa harvensivat, mutta pitäähän niidenkin voimia kerätä muuttomatkoilleen.

        Elämä jatkuu melkoisen kiireisenä, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa rauhoitutaan, kun vielä loput säilömiset saa tehtyä.
        Käykää viestejä laittamassa, melko rauhalista on ollut, näin toivon jatkuvankin, heippa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla 70 palstalla ahdistusta , kun maailman kansalainen jokisuistosta pyrkii ohjaamaan palstoja sopivaan käytökseen.

        Onneks se lautturi on häipynyt palstoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneks se lautturi on häipynyt palstoilta.

        Olet eksynyt väärälle palstalle. Ei täällä ketään lautturia ole.
        Tai sitten elät aivan omissa maailmoissasi.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta viikonlopun alkuun ja kauniiseen elokuiseen päivään.
        Kiva oli lukea mukavia viestejä teiltä kaikilta, tuntuu kuin olisin kauan ollut poissa, vaikka muutaman päivän tauko oli.
        Marjoja tuli pensaista kerättyä ja sipulit maasta ylös saatiin ja kierrettiin kuivumaan.
        Siinä välissä surtiinkin, mutta yritin kovasti saada ikävät asiat väliin unohtumaan, väliin onnistuen.
        Pahin on vielä edessä, kun se hetki ohitetaan elämä alkaa muodostumaan normaaliksi, tosin aikaa siinäkin menee.
        Suru on surtava ja kestettävä.

        Neeassa samoissa hommissa mitä minunkin keräämistä pensaista suunniteltiin, jäi myöhempään ajan kohtaan.

        Oli kiva kuulla, että Ruunepari on vielä joukossamme ja voi hyvin, pitkäaikainen tuttavuus, tavattiinkin joskus.

        Kristiina23 kertoili tai pohti vehnäjauhojen käyttöä, eiköhän ne vielä aika monelle sovellu, vaikka noita erilaisia estoja tuleekin.
        Minä leivon aika paljon ja syönkin kaikkea, onnekseni ei mikään ole kiellettyä ja vanhana ei niin suuri rajoitteita toivokaan.
        Minun läheisillä ei mitään kieltoja ruuan suhteen, mutta kummi-tyttöni on hyvinkin altistuva monelle ruualle ja ajattelin miten hankalaa onkaan, kun aina on rajoitettava syömistään, mieli tekisi, mutta vatsa ei kestä.
        Nyt tällä hetkellä kaikki isän pois menosta tulevat huolet vielä lisäävät vaivoja.

        Tänään ajelemme vävyni kanssa Konnevedelle, veneen hakuun , huomiseksi jää sitten hillokkeiden teko, karviaisista ja punaviinimarjoista, pienen osan teimme jo maalla, mutta marjoja on niin paljon, että ei raaski pensaisiin jättää ja aina ne kaupaksi käy ylimääräiset;)
        Jää vielä marjoja linnuillekin.
        Perunamaalla kurjet satoa harvensivat, mutta pitäähän niidenkin voimia kerätä muuttomatkoilleen.

        Elämä jatkuu melkoisen kiireisenä, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa rauhoitutaan, kun vielä loput säilömiset saa tehtyä.
        Käykää viestejä laittamassa, melko rauhalista on ollut, näin toivon jatkuvankin, heippa!

        Suru on tunne, mutta se on surtava, itkut on itkettävä.

        Nythän suru on myöskin diagnoosi, sellaisen uutisen luin. Ennen se laitettiin tuon uutisen mukaan masennukseksi. Eri asioitahan ne ovatkin.

        Iloista perjantaita ja hyvää vointia jokaiselle!

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet eksynyt väärälle palstalle. Ei täällä ketään lautturia ole.
        Tai sitten elät aivan omissa maailmoissasi.

        Lautturi on tainnut karahtaa karille ja lautta upota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lautturi on tainnut karahtaa karille ja lautta upota.

        Elä ihmeessä. Sulla menee tosi lujaa.

    • Minun on parasta lähteä lomalle täältä.
      Nojatuoli natisee allani, olen valinnut väärän yksilön.
      Televisio pimeni. Senkin vuoksi on turhaa istuskella paikallaan.
      Uutisia ei ikävä tule, pelkkiä ikävyyksiä nekin sisältävät, ja palstan uutisten joukossa on valeuutisia, joten taisin nyt saada tarpeekseni.

      Tänään on kuulemma kesän viimeisin hellepäivä.
      Ehkä jäähdyn piankin.
      Nyt ei siltä tunnu.

      • Kesäinen, aurinkoinen päivä on ollut. Marketissa kävelin, tärkein asia
        olikin kävely. Ainahan sitä jotain kaupastakin lähtee mukaan "varmuuden
        vuoksi:)
        Se on hyvä, että Ruuneen kohdistunut juttu on tullut selväksi. Tuli muistiini
        nuoruudessa kuulemani tarina. Kylälle levisi kertomus, että naapurikylältä
        oli kuollut pitäjällä hyvin tunnettu mies. Silloinhan oli vähän puhelimia
        käytössä. Meidän kylällä ei yhtään. Tiedottaminen levisi "suusta suuhun".
        Ei aikaakaan, kun tämä kuolleeksi kerrottu mies kertoi, että "kuolemani
        on suuresti liioiteltu." Pianhan se sana kiersi toisinpäinkin.
        Eipä Makriinalla ole mitään kaduttavaa. Eihän sitä heti arvaa, että joku
        virittelee tällaisen tarinan. Härskiä toimintaahan mokoma on:((
        Kyllähän täällä varauksin on "tietolähteisiin suhtauduttava." Ei aina
        ole tahallisia väärätkään jutut...se panee lukijankin pähkäilemään.
        Huomasin Skillanin palanneen jo aamupäivällä. Hyvinhän hommatkin
        ovat reissussasi hoituneet.
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin.

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin shortsit jalkaan ja hellehattu päähän ja tietysti aurinkovoidetta!
      Sitten ulkoilun jälkeen
      haaleaan suihkuun, se tuo iloa ja helpotusta tähän kuumuuteen.

      Muistellaan tätä sitten Mkriina talvella, kun on saman verran pakkasta, kun on nyt lämmintä!
      Se on paha juttu, kun telkku menee rikki, soita korjaaja, kyllä toimiva televisio pitää olla!

      Hyvää päivää ,
      Neeasa

    • Älä Makriina hermostu vielä noista vale uutisista, kuten "ruunen" kuolemasta, jota ajattelin heti, että oli ihan itseltään, vain velmuilen kirjoitettu aloitus, koska hänen nimmarinsa "Ruuneperi" ei kelvannut ja hän kirjoitteli usein toisella nimmarilla mm. Kalle Artturina, kunnes tulikin joku anonyymi nainen, että hänen rakkaansa "ruune" on kuollut?

      Onhan meitä yritetty opastaa, kuinka luemme näitä some viestejä, mutta aika törkeä oli se aloitus, josta sitten kertoi anonyyminä taas...tietenkin, että se olikin hänen rakas? Nyt ei tiedä, pitäisikö surra miestä, koiraa vai kissaa, mutta tuskin meidän tukea tarvitsee. Saipahan vain häiriköidä.

      Onneksi se aloitus on poistettu ja ihanasti saimme kuulla, että Ruuneperi elää ja voi hyvin.

      Taas kuuma päivä, joten laiskuus vaivaa, mutta saunassa sentään kävin jo päivällä, koska siellä oli vapaita vuoroja ja nyt on hieman keventynyt olo, siis puhdas ja auvoinen.

      Odotan itse viilenevää ja lapseni minua viemään sienimetsään, koska näillä helteillä en kyllä lähde mihinkään, sillä joutuisin liittymään tuohon valittaja kuoroon, että kaikki on kipeänä ja haluaisin kuolla!

      Antaa kuolon odottaa ja kipuja en halua rämpimällä helteellä jossain metsässä, saati marjapuskissa, joita minulla ei olekaan.

      • Lauantaiaamua tässä istuskelen ja viestiä yritän aikaan saada.
        Melko kauniina päivä alkaa, mutta sadetta ja ukkosta on luvattu, eihän aina voikaan paistaa ja väsyttää se jatkuva kuumuuskin.
        Eilinen reissu väsytti, vaikka vaan auton kyydissä istuin, ilmastointi autossa hyvä, siltä osin matka sujui hyvin ja vene perässä kotiin päästiin.
        Omenat ei olleet vielä kypsiä, joten se homma jäi, paljon on omenia puissa, kai niitäkin vielä tulee työstettyä.

        Makriinalla tuntuu nyt harmit mieltä kuormittavan, ikävä että kaikkea yhtä aikaa sattuu, mutta siitä ne tuppaa järjestymään.
        Kuolema luulisi olevan jokaiselle niin kipeä asia, ettei siitä turhaan puhuta, saatikka väärä tietoa anneta.
        Hyvä että asia , sen todenperäisyys esiin tuli.

        Neeassalla oikea asenne, sisulla sitä kestää kuumuudenkin, ainakin jonkun aikaa, tiukkaa kyllä teki minullakin pensaassa seisoskelu, mutta voittajana selvisin;)
        Nyt on hillokkeet kaapissa, vielä puolukat kun marjoista saan on säilöntä niiden osalta tehty.
        Torille lähden ja sieltä jotain vielä pakkaseen haalin, punajuuria, lanttuja ja porkkanoita ainakin.
        Punasipulin kanssa teen punajuurista pikkelsiä, hyvä lisuke ruuan kyytipojaksi.
        Survokset joululaatikoihin teen pakkaseen, on niin mukava sitten joulun aikoihin helpommalla päästä.
        Olisihan niitä kaupan hyllyltäkin saatavana, mutta kuten olen kertonut, minä itse ne haluan tehdä;)
        Marjojen vuoksi jouduin toisen pienen pakkasen päälle laittamaan, siellä nyt reilusti tilaa vielä muille kesän herkuille.
        Sipulien kiertämisen jälkeen tuli mieleen sipulipiiras ja niinpä sitten sellaisen teimme ja olipa hyvää, saman voi myös kaalista tehdä.
        Kälyni ei sellaista ollut koskaan tehnyt ja ihastui kovasti.

        Kristiina23 tuo valittaminen joskus vaivoja helpottaa, vaikka ei mukavalta kuulostakaan;)
        Onneksi saamme jokainen päättää ihan itse, mitä haluamme tehdä, kuumuuttakin joskus kärsiä, jos se tärkeältä tuntuu .
        Sade tekisi terää noille sienille mistä puhuit, kuivuus niiden kasvun tyrehdyttää, toivottavasti minullekin niitä tytär pienen määrän tuo.
        Minusta ei edes sienien kerääjäksi enää ole, kokeilin vattupuskaan mennen ja kylläpä into katosi, kun siellä yritin askeliani satuttaa, itsepäisenä ei meinaa uskoa, että kaikki pikkuhiljaa loppuu, metsään menokin.

        Nyt päivän viettoon ja katsomaan mitä ja mihin eurot riittävät torin ostoksiin.
        Tänään jo helle ohitettu ja jaksaminen paranee, joten liikkumista omien voimien kanssa ja kesän olosta vielä nauttimaan;)

    • Anonyymi

      Huomenta ! Vai liekö jo aamupäivä kun saan viestin lähtemään. Outoja temppuja on tämä minunkin koneeni alkanut tehdä. Keväällä jo piti ryhtyä koneen vaihtoon, mutta sattuneesta syystä sekin on jäänyt.
      Vähän surullisena katselen tuota synkkää ja sateista maisemaa. Vai tuleeko se synkkyys nyt oman pään sisältä ?
      Yleensä olen ollut tähän aikaan vuodesta valmis ottamaan syksyn vastaan. Nyt en ole. Jäi sittenkin niin paljon puuttumaan tästä kesästä kun ei perinteisiä, pienempiä eikä isompia, sukutapaamisia voitu järjestää eikä niissä voinut olla mukana.

      Myös odotetut uimareissut tutuissa vesissä jäivät kokematta. Ei ollut sopivia ilmoja, jos oli, muut "pakolliset" tapahtumat pukkasivat päälle.

      Moni kirjoittaja, SkillaN ainakin, vaalii perinnettä, kerää ja säilöö, "varautuu talven tuloon". Minulla sekin typistyi vain mustikoiden pakastamiseen. Tietysti puolukka-aika on vasta käsillä ja se on kyllä ollut "minun lajini", vaikka en itse puolukkaa niin paljon kulutakaan.
      Sieniä on eteeni sattunut niukanlaisesti, ehkä niidenkään aika ei ole ihan vielä.

      Jonkin verran olen nyt joutunut asioimaan liikennepaikoilla ja ajamaan itseni sisään tuossa maskin käytössä. Kyllä sitä liikenteessä näkee, mutta on sitä huolettomuuttakin. Viimeksi junassa iloinen ja äänekäs tyttöduo istuutui minua vastapäätä, vaikka vapaita paikkoja oli muuallakin. Kyllä siinä taisi olla pärskeitä tarjolla. Onneksi istuntonsa oli lyhyt. Ehkä aika ei riittänyt altistukseen jos koronaa olisivat kantaneet..))

      Meillä on tässä elokuun 15:en ja 21:n päivien välillä syntymäpäivien suma. Nuoret eivät kyllä niitä pidä, vanhemmat juhlivat varoen. Eilen pistäydyimme työkaverini (vapaaehtoistiýö-) pihalla jättämässä tervehdyksen. 83 vuotta tuli mittariin. Vaivoja on jaettavaksi asti, mutta mieli on aina yhtä valoisa ja aktiivinen ote elämään on säilynyt...
      Kun näitä rautarouvia tapaa, heistä välittyy uskoa siihen, että elämästä voi selvitä "ehjin nahoin", ja löytää siitä vanhanakin arvokasta sisältöä. Tietysti joskus tästä voi seurata jonkinlaista itseruoskintaakin kun peilaa heitä omaan nuutuneeseen olemukseensa..))
      No. Onneksi päivät eivät ole veljeksiä ja aina niitä ilon aiheitakin löytyy. Itse en osaa niitä hakemalla hakea, tyydyn siihen mielialaan mitä kulloinenkin päivä tarjoaa ja luotan siihen että "taakka" säilyy kohtuullisena kantaa...

      Nikottelevan tietokoneeni lisäksi minultakin himmeni (toinen) telkkari. Sitä täytyy nyt tänään pähkäillä elleivät poikani ehdi käymään.
      Sähkölaitteet ovat simahtaneet yksi toisensa jälkeen minulta: eteisen ja wc:n valaisimet, telkkari, tietokone...
      Toi mieleeni tutun, joka väitti että ihmisen kokema stressi vaikuttaa sähkölaitteisiin. Sen jälkeen kun kuulin tuon, aloin tarkkailla sähkölaitteita ja olin huomaavinani tuon yhteyden...)) Uskokoon ken tahtoo...

      Stressitöntä päivää kuitenkin kaikille,
      demeter1

    • Anonyymi

      Tuntuu kuin tämä kesä olisi kukkeudellaan lohduttanut meitä koronan varjossa eläviä suomalaisia. On ollut vehmasta, kukat kukkineet uhkeina ja värikylläisiä , nurmet kuin tuoksuvaa energisenvihreää samettia - voimaa ja iloa antavina. Viljapellotkin näyttävät pian korjuukypsiltä, tähkät ovat saaneet sadetta ja aurinkoa. Nyt ovat puutarhan pääosassa kärhöt sinisen ja lilan sävyissään, keltaisina loistavat kultapallot ja kultapiiskut, pari kertaa olen pyöräillyt hakemaan pellolta auringonkukkia sylillisen. Valkoisissaan komeilevat Mustilan ja syyshortensia , pallohortensian isoin kukinta jalkapallon kokoinen. Hortensioiden kukintoja otan kuivumaan , säilyvät kauniina ainakin vuoden. Punaisen sävyjä tuovat ruusut, hoidettuina kukkivat pitkälle syksyyn. Luumuja tulee melko hyvin, olen niitäkin hillonnut ja lasten perheissä niitä menee tuoreeltaan kilokaupalla päivässä. Omenoita on jo viety yksi iso kuormallinen tuoremehuasemalle, pakastan nekin. Kaksi palastinta minullakin on täpötäynnä, mukava jakaa lasten perheisiin talven mittaan , kyllä 8 lastenlasta saa vitamiineja kulumaan. On molemmissa huusholleissa omatkin pihat, mutta niissä ei paljon marjoja tai hedelmiä viljellä, eikä työssäkäyvillä äideillä ole juurikaan aikaa säilömiseen. Ainakin toistaiseksi nautin tästä puuhailusta, mehumaijani porisee ulkona, ettei lämmitä sisätiloja. Juuri nyt siinä on puhaherukoita ja viimeiset vadelmat, tulee ihanaa mehua. Kun ne pakastaa, sokeria ei tarvita niin paljon. Kauniisiin pieniin lasipurkkeihin teen kuitenkin erikoishilloja ja hillokkeita, onpa aina lahjojakin valmiina annettavaksi.

      En säilö vihanneksia enkä juureksia, ei ole edes kunnon kasvimaata, joten helpolla lopulta pääsen . Jonkin verran kanttarelleja olen löytänyt, hiukan laitan haaparouskua salaattitarpeiksi pakkaseen, säilyvät miedosti suolattuina tuoreemman makuisina kuin purkkiin vahvasti suolattuina. Muovipussipakkauksesta saa ilmatiiviin ja litteän, säästyy tilaa. Aurinkoisina hellepäivinä olemme yleensä merellä, jossa saa ottaa levon ja rentoutuksen kannalta, vain nauttia maisemista ja meren hengestä. Ei maltettu kuitenkaan toissapäivänä ja eilen olla eräästä saaresta poimimatta mustikoita muutamaa litraa , kun varvut suorastaan notkuivat isoja marjoja. Puolukoita on kypsymässä paikoin runsas sato, ja puolukan poiminta kauniina päivänä sopivassa maastossa on enemmänkin juhlaa kuin työtä. Puolukka on monikäyttöinen ja raikas, moni teistäkin on varmaan kokeillut ihanaa Pulmu-palasokerilla tehtyä hilloa.

      https://www.k-ruoka.fi/reseptit/puolukkahillo-palasokerista

      Sadepäivän terveiset Ramoonalta

      • Anonyymi

        Jos et Ramoona kirjoittasi suoraa "leipätekstiä" ilman kappalejakoa jota on harmillista lukea, Silloin jää sinun mahtava informaatio huomioimatta.

        Kippis!

      • Mielenkiintoisia asioita pohditte.

        Tunteakko  paremmuutta, jakaakko mielihyvää, kehuskellakko, valittaakko, nöyristelläkkö, kehuakko, kiukutellakko jne.

        Teemme mielikuvituksessamme päätelmiä tuntemattomista ihmisistä ja ikävä kyllä  ne päätelmät eivät aina täsmää.

        Hyvän esimerkin koin itse omista ennakkoluuloistani tuntematonta kohtaan.

        Myyn paraikaa nettikirppiksellä vanhoja huonekaluja ja nurkkiin kerääntyneitä tavaroita.
        Henkilö varasi huonekalun, lyhyistä viesteistä tein mielikuvan, että onpas tärkeän oloinen ihminen. Tapasimme tänä aamuna ja kuinka ollakaan, henkilö olikin hyvin ystävällinen.

        Kun luo negatiivisen mielikuvan toisesta ihmisestä, mieltää hänet ulkoisestikin vastenmielisen näköiseksi. Aamuinen uusi tuttavuus oli iloinen ja kaunis.

        No, että mitä kuuluu ; )

        En ole ottanut osaa noja-tuolikeskusteluihin, kulunneen kuukauden aikana. Olen lukenut kirjoituksia ja joitakin kommenttejakin heittänyt.

        En itseasiassa ole ollut kykenevä leppoisaan jutusteluun, joten olen pitäytynyt taka-alalla.
        Valitsin olla tuhlaamatta aikaani omista asioistani valittamiseen,  keskitin energiani miten saan kaaoksen hallintaani.

        Miksipä kirjoittaa terhakkaasti tekemisistään jos ei ole terhakas.

        No, asioilla on tapana järjestyä. Palapelin osat loksahtelivat toinen toisensa jälkeen paikoillen. Nyt on "taivas sees" vaikka vettä korvessa pirspookin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et Ramoona kirjoittasi suoraa "leipätekstiä" ilman kappalejakoa jota on harmillista lukea, Silloin jää sinun mahtava informaatio huomioimatta.

        Kippis!

        Itsekin hämmästyn tekstini lähes olematonta kappalejakoa, joten kiitos huomautuksesta. Kirjoitin tänään kännykällä keittokatoksessa mehumaijaani valvoen, enkä oikein osaa hamottaa niin pienen tilan tekstin jaksotusta. Pitäisi jättää tyhjä rivi kappaleiden väliin, ei vain aloittaa uutta riviä. Käsin kirjoitetussahan aloitettiin uusi kappale hiukan kauempaa reunamarginaalista käsin. Reunoihin vedettiin usein avuksi kynällä marginaaliviivat.

        Lyöntivirheitäkin tulee kännykällä enemmän. Ruusuista tuli ruuduja. Ne kyllä ovat niin jaloja kukkia, että olkoon nyt hienosti d:llä. Tästä ajatus lentää sudenkorentoihin, joitten on sanottu olevan kesän eli suven korentoja. Mutta ne ovat kuin ovatkin kielentutkijoiden mukaan petomaisen suden korentoja, pirunpuntareita ja pirunhevosia vanhassa kansankielessä. Ne syövät muita hyönteisiä ja tarujen mukaan voivat ommella nukkuvalta ihmiseltä silmät kiinni.

        Omasta mielestäni ne ovat ihastuttavia välkkyväsiipisiä , taitavia suvilentäjiä vetten yllä, levähtävät lumpeenlehdillä ja kaisloissa, joskus hipaisevat ihmisen ihoa.

        Ramoona

    • Anonyymi

      Sadetta on kovasti luvattu, mutta vielä ei sada, lämmintä on ja aurinko tuli taas näkyviin, vaikka oli aluksi pilvien takana.

      Minulla on nyt tietokone kunnossa, toivottavasti pysyykin, kun kaikki maksut ym. maksaa tällä koneella, on se kunnossa oltava.
      Lisäksi on mukava kirjoitella ja lukea kuulumisia palstalta!

      Skillania ihailen, kun hän jaksaa niin paljon pakastimeen laittaa monenlaisia herkkuja!
      Tuo punajuuri-sipulipikkelsi on hyvä lisuke ruokapöytään, pitäisi koettaa sitä valmistaa.
      Viimejouluna en tehnyt itse laatikoita enkä paljon muitakaan jouluruokia, koska olin silloin marraskuussa polvileikkauksessa, mutta kyllä ne kaupankin eineet olivat aivan hyviä, ei tietenkään vedä vertoja itse valmistetuille !

      Omenat eivät vielä ole meilläkään kypsiä, siemenet täytyy tulla ruskeiksi, nyt ovat aivan valkoisia, mutta putoilee niitä jatkuvasti, lähden niitä keräämään pois.
      Hyvää päivää kaikille,
      Neeasa

    • Anonyymi

      Luin sattumoisin koko saitin kirjoitukset. Kaikki pitävät toinen toistaan parempina henkilöinä. No savolaiset ovat savolaisia, omine ominaisuuksineen, jokainen tuntee itsensä toinen toistaan paremmaksi.

      Mallina; P. MUSTAPÄÄN runon säkeeet:

      "Ja katso me laulun teimme:
      se meistä osa on.
      Se on ilon ja murheen lapsi
      ja yön ja auringon.

      Vaan elävän veden lähde
      kummuista pulppuaa
      ja isien tuhkasta kukkii
      lastenlapsien maa.

      On onnellisten osa
      elää lauluissaan:
      sillä katso; laulut jäävät
      vaan laulajat unhoitetaan.

      Hyvää jatkoa!

      • "jokainen tuntee itsensä toinen toistaan paremmaksi." kirjoittaa Anonyymi 11.01.
        En minä ainakaan (tunne itseäni toisia paremmaksi)..))
        Mutta kiitos tuosta runosta. Sopii omaan mielialaani kuin nyrkki silmään..))

        Ehkä ei välttämättä ole kyse kilpailusta vaan siitä. että tahtoo antaa toisille parastaan ?

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        "jokainen tuntee itsensä toinen toistaan paremmaksi." kirjoittaa Anonyymi 11.01.

        Osasin jo odottaa tuonkaltaista viestiä klo 11.01. Samantapaista palautetta on tullut jo aiemmin. Olen toki väärällä ikäpalstalla. Olen sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien edustaja, joten en ole kärsinyt sodadta. Sain hyvää hoitoa ja kohtelua ja kunnon ravintoa jo lapsena, sain kouluttautua. Olen ollut perusterve ja olen vieläkin, olen saanut koulutustani vastaavaa työtä ja perheen, lastenlapsia, nyt kohtuullista eläkettä ja puolisonkin olen saanut vielä rinnalla pitää, hänkin hyväkuntoinen. Työtä en ole koskaan pelännyt, on ollut myös usein onni myötä. En kuitenkaan ole mielestäni mitenkään korostanut "paremmuuttani", mitä nyt joskus jonkun hyväksi kokemani reseptin tai ruudujen hoito-ohjeen jaan. Kerron elämästäni kuten muutkin, miksi sivuuttaisin kaikki myönteiset asiat, jotten saisi "paremmuuden" leimaa. Elämä on ollut kyllin hyvää, tunnen olevani ja olleeni tarpeeksi hyvä omalla paikallani. Tielleni on osunut paljon hyviä ihmisiä. On pitänyt myös pyytää ja antaa anteeksi. Kompurointien jälkeen on noustu ylös, ehkä viisastuneena.

        Suruja ja pettymyksiä on jokaisen tämänkin ikäisen elämässä ollut, enkä sinänsä kaihda niiden jakamista enkä avun hakemista tarvittaessa. Palstalla voi saada vertaistukea, tosin myös väärinymmärrystä . Nämä eläkevuodet ovat olleet elämässäni pääosin antoisaa ja seesteistä aikaa, siitä voi olla vain kiitollinen. Itselleni on ominaista keskittyä enemmän siihen hyvään ja kauniiseen, mitä maailma tarjoaa, kuin stressaantua asioista, joille itse ei voi mitään. Valittaminen on toki ihmisoikeus, varsinkin kun elämä ei sinänsä ole oikeudenmukaista. "Maailmanparannusta" harrastettiin ystävien kanssa ennen paljonkin, tiedettiin mielestämme, miten asioita pitäisi hoitaa. .. nykyisin tuo tietäminen on vähenemään päin ;) . Ei Suomessakaan kaikkia ikäryhmiä kohdella tasapuolisesti, se ei vaan täysin näyttäydy itselle, kun asiat ovat vielä kohtuullisen hyvin.

        Ystävällisin terveisin Ramoona

        En ole kokenut pyrkimyksiä paremmuuteen täällä,..miksi ihmeessä sellaiseen ryhtyisimme?
        Minusta on hauskaa lukea ihmisten viihtyvyydestä elämässään, kun kaikki olemme eläkeläisiä , siinä kun ei muutama vuosi merkitse suuriakaan.
        Elämäniloani hehkutan minäkin kun siltä tuntuu, ja onhan sitä riittänytkin kohdallani 😊)) Voin hyvin olla Ella Eronenkin silloin kun jostakin haltioidun, eikä taida Ramoonakaan jälkeen siinä jäädä🤣🤣))

        Sain tilattua äsken kauppaostokset, ja nyt pitäisi kehitellä keittoa lounaaksi. Jää aikaa ulkoillakin hyvän sään aikana, aamulla kun jo satoi täällä!

        Heippa, ja iloa elämään 😊!

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        "jokainen tuntee itsensä toinen toistaan paremmaksi." kirjoittaa Anonyymi 11.01.
        En minä ainakaan (tunne itseäni toisia paremmaksi)..))
        Mutta kiitos tuosta runosta. Sopii omaan mielialaani kuin nyrkki silmään..))

        Ehkä ei välttämättä ole kyse kilpailusta vaan siitä. että tahtoo antaa toisille parastaan ?

        "Ehkä ei välttämättä ole kyse kilpailusta vaan siitä. että tahtoo antaa toisille parastaan ?"

        ??????

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkä ei välttämättä ole kyse kilpailusta vaan siitä. että tahtoo antaa toisille parastaan ?"

        ??????

        "parastaan", sitäkö ihmettelit Ano 12.31 ? Vähän tyhmä sananvalinta tietysti. Tarkoitan jotakin sellaista minkä uskoo tuottavan toisellekin hyvää mieltä.
        Naljailuhan ei sitä yleensä tuota..))

    • Sienimetsään teki mieleni, vaikka vettä sateleekin harvakseltaan, muuta tyttäreni onkin mennyt sinne Espooseen tarkastamaan, mitä kaikkea siskonsa on saanut siellä aikaan ja yllätys oli hänelle, koska kaikki sähköt oli korjattu ja kristallikruunu killui katossa?

      On minulla niin kaksi erilaista tytärtä, että toinen tarvitsee apua kaikesta ja toinen tekee, mitä haluaa ja yleensä kaikkea, joten aivan hyvä, että hän voi sieltä Tanskasta tulla opastamaan siskoaan.

      Eniten minua huolettaa tämä tytär, joka lähti minun autollani sinne Espooseen, koska oli omansa ajanut "päin honkia", jonka hän korjasi, että petäjään, mutta "soronou", osien saaminen siihen on kestänyt melkein ikuisuuden, mielestäni

      Itse olen ollut jo kauhuissani, jos lähden Lidliin ostoksille, noin 10 km ja sieltä takaisin, mutta autohan oli pelannut, kuin "enkeli",

      Jotenkin tuli mieleeni se vanha kotimainen elokuva, missä mies raahasi sen lehmän sänkyyn, että voi sanoa vaimolleen, "että kyllä minä tiedän", mutta kysyttäessä, että kuinka aiot sen saada pois sieltä, niin oli pakko myöntää , että sitä hän ei tiedä?

      Luoja varjelkoon, jos tyttäreni "piiputtaa" autoni sinne johonkin! No,huolensa kullakin, oli hän sentään kysynyt autoni korjaajalta, että voiko sillä lähteä ja he oli todenneet, että mikä èttei , autohan on huolettu, katsastettu ja hyväksi todettu.

      Espoossa pitäisi olla myös luumu sato, viinimarjat ja vadelmat, kuten sienet ja mustikat, mutta unohdan ne.

      • Sunnuntaiaamu ja aurinko miettii paistaisiko vai ei, vettä on satanut kai koko yön lammikot ilmaantuneet katujen reunoille.
        Lämmintä on ja yökin on ollut lämmin, nyt sieniä nousee.
        Minulla oli torireissun jälkeen pieniä säilöntähommia, ostin torilta kurpitsoja ja niistä tein hilloa, viimeiset karviaiset nekin hilloksi keitin.
        Nyt on noita pieniä purkkeja vaikka lettukestien pitämiseen, eri makuja löytyy;)
        Kilpailemisesta on puhuttu, minun mielestä asia ei niin ole, vaan kerrontaa omista aikaan saamisista ja erilaisista tekemisistä ja tottumuksista, kiva on aina lukea ja löytää jotain uutta ruuanlaittoonkin.
        Minusta ei mitään merkkiä ole tämän päivän ihmisiin verrattuna, eihän monikaan harrasta säilömistä, minusta se vaan on kivaa;)

        Ramoonalla myös kaikkea omasta pihasta laittaa, johan höpsöä olisi jos ei talteen laittaisi, kun kaikki käden ulottuvilla.
        Mielikuvien avulla näen kaikki istutuksesi ja puut ja pensaat täynnä marjoja, niin värikkääksi osaat kerrontasi laittaa.
        Omenat ei olleet kypsiä siellä mistä veneen haimme ja niitä ilman nyt olen, ehkä syksyn myötä niitäkin joku kiltti ihminen minulle tuo.

        Demeter mainitsit nuutumisesta kohdallasi, no aina ei pelkkää paistetta elämä ole, mutta monasti yön nukuttua tulee toiset aatokset.
        Koneiden temppuilut kuten muiden mekaanisten ärsyttää, minä vaihdoin koneen ja nyt sujuu, oikein ihmetellä täytyy miten helppoa onkaan;)
        Elämä kantaa pilviselläkin päivällä, tämä korona aika se masentumaan laittaa.

        Korpikirjailijallakin kaaosta elämässä, sellaista se tuppaa väliin olemaan, jaksamista vaan sinullekin ja uskonkin, että kaikesta selviät.
        Olet sen tyylin ihminen, että et murheissa piehtaroi, näin olen ymmärtänyt;)

        Neeassa mainitsit minun pakastamisesta ja pitää selventää, että ei se mitään suurta ole, puhumista kylläkin, mutta pieniä on määrät mitä pakkaseen laitan, no lajeja ehkä löytyy.
        Punajuuret ja muut juurekset ei vielä hinnaltaan ostohintaisia, jää myöhempään syksyyn niiden laitto.

        Sinisiru aina niin pirteänä jaksaa kirjoitella ja ilojaan kertoilla, se on hyvä, luulen että elämä hymyilee ainakin joskus, kun oikein yrittää ponnistella kaiken suhteen, meillä kaikilla;)

        Kyllähän lapsilla on eroa, kuten Kristiina23 totesit, geenejä molemmilta vanhemmilta ja elämäkin erilaisiksi muokkaa.

        Tuo runo hyvä, kertoi juuri niin kuin asiat ovat ja savolaisuuskin aivan aitoa, miksi ei olisi.
        Savolaiset on pärjänneet siellä etelän tuulissa oikein hyvin, moni tärkeäkin henkilö Savosta lähtöisin.
        Näin se elämä kuljettaa joka heimoa, ihmiset unohtuu, kirjojen kansien välissä aiheet säilyy.

        Pilveen meinaa vetää, ehkä ei kuitenkaan koko päivän sadetta tule, joten ulkoiluun voisi osan päivää keskittää, nähtäväksi sekin jää, voikaa hyvin ja pitäkää mieli vastaanottavana;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Sunnuntaiaamu ja aurinko miettii paistaisiko vai ei, vettä on satanut kai koko yön lammikot ilmaantuneet katujen reunoille.

        Eilisen sateisen päivän jälkeen tänään täällä lounaassa aurinko paistaa siniseltä taivaalta.
        Mietin sitä, että onkohan täällä palstalla ketään ihan Pohjois-Suomesta. Suomi on niin pitkä maa, että säässä voi olla rajujakin eroja. Etelässä hellettä ja pohjoisessa sataa räntää tai päinvastoin.

        Sadonkorjuuaika yhdellä jos toisellakin. Keväällä vähän tuskailin yltiöpäisen taimitarhani kanssa. Ihan turhaan. On ollut pitkin kesää ryytimaasta tarjolla niin lautaselle kuin juomavettä raikastamaan erilaisia yrttejä. Tomaateistakin sain satoa.
        Odottelen lähtöä omenasouviin jahka kypsyvät. Saan sieltä sitten omppujen lisäksi viinimarjoja.

        Onkohan noita "suvenkorentoja" ollut tänä kesänä enempi vai johtuuko siitä, että olen uudella paikkakunnalla. Tyttären poika ihasteli niitä ja huomasi, että joku yksilö oli joutunut aika kauas veden ääreltä. Nyt jo koululaisena on open antamia kiinnostuksen kohteita.

        Toivottavasti tuo koronan toinen tuleminen saadaan tyrehdytettyä ettei harrastukset ja virkistykset joutuisi pannaan.

        Värikylläistä ja viihdyttävää kesän loppua ja syksyn alkua kaikille!

        Kiitos brinkkala toivotuksista !

        Omenasose onnistuu myös hiukan raaoista omenista, jos pitää hapokkuudesta, sose tai hilloke myös sakenevat hyvin pektiinin ansiosta. Omenalajikkeiden oma aromi tulee taas parhaiten esiin kypsissä omenissa. Aikaiset lajikkeet Valkea kuulas ja Huvitus ovat meillä jo pian ylikypsiä, puna- ja keltakanelit kypsyvät syyskuussa , talvilajike Åkerö kerätään myöhemmin varastoon kypsymään. Tuoremehuasemalle on viety lasti lähinnä pudokkaista, saa olla raakojakin, kunhan ovat terveitä. Omppusäilykkeitä lahjoitan jalkapalloseuran myyjäisiin, hyvin tekevät kauppansa.
        🍎🍏🍎🍏🍎

        Yrttejä minäkin käytän juomaveteen ja runsaasti muutenkin, nehän vain tuuhettuvat niitä napsittaessa. Kuivatan paljon talvea varten. Vain pensastomaattini onnistui, iso lajike Tanskan vienti teki vain muutaman raakileen.

        Olen ommellut nättejä maskeja ja käyttänytkin niitä kaupassa ja missä ihmisiä on enemmän koolla. Olen huomannut, että maskillista väistetään paremmin, toimii muistutuksena. Alkuun pesin maskit 90 asteen pesuohjelmalla koneessa, mutta se on aikamoista energian tuhlausta. Terveydenhoitaja neuvoi täällä keittämään isossa kattilassa muutaman minuutin. Ompelin lukiolaisillekin, kun joutuvat kulkemaan bussilla kouluun, ja nythän kaavaillaan jo 12 vuotta täyttäneille joukkoliikenteeseen maskia. Meidän 13- vuotias tyttärenpoika oli kyllä sitä mieltä, ettei moista naamalleen huoli. Oppitunneilla ei ole kai pakko pitää, on järjestelty turvavälein oppilaat. Kovasti ovat innostuneet koulunkäynnistä pitkän tauon jälkeen.

        Onneksi on ihana kesä saatu melko normaalisti viettää, pieniä juhliakin järjestää. Tällainen hengähdystauko on tarpeen, jos tai kun uusi aalto vyöryy.

        Aurinkoista päivää 🌻🌞

        Olette säilötä- ja pakastuspuuhissa. Itse en ole vielä niin pitkällä, koska kaupunkiasunnon keittiöremontti on kesken. Täällä mökillä minulla on vain pieni pakkaskaappi sellainen hätävara.

        Uskon, että huomenna remontti on ohi ja pääsen ensin siivous- ja sitten pakastushommiin.

        Tänä kesänä on tavakseni tullut syödä aamupuuro puna-ja mustaherukoilla joskus sekaan on päässyt mansikoita.

        Kevään ja alkukesän hedelmien syöntini on vaihtunut marjoihin.

        Olen joinakin vuosina tehnyt kotiviiniä viinimarjoista. Nyt ajattelin säästää ne puuromarjoiksi. Tarkoitukseni olisi tehdä viiniä omenoista. No, sekin työ antaa odotuttaa aikaansa kunnes uusi suihkukaappi on asennettu kylppäriin.

        Makoilen nyt ylisillä, aurinko vilkuttaa pilvien lomasta, koivujen lehtiä tippuu tuulen heittelemänä ruohikolle ja räystäskouruihin. Kerään voimia nousuviikolle.

        Hoen itselleni, että kun tämä ja tuo asia on hoidettu, lähden hoidattamaan selkääni. No, saas nähdä milloin 😊

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Hauskaa, kun kerrot kuulumisiasi korpikirjailija. Muistan sun joskus kertoneen, että et pakasta mitään, vaan ostat kaupan pakastealtaasta sen mitä tarvitset?
        Onhan se ihan kiva jotain säilöä talven varalle. Minä en niin tee, vaan ostan, mitä tarvitsen, kaupasta.
        Ennen kun oli perhettä, tuli jopa marjastettua ja pakastettua satoa. Nyt en enää yksin niin tee, eikä tuo huono selkänikään sitä kestäisi. Ei ole pakastin lainkaan päällä nykyään ja hyvin pärjään ja syön monipuolisesti kaikkea tuoretta ympäri vuoden.

        Mukavia päiviä kaikille ja alkavaa syksyä!

        Niin tekee seura kaltaisekseen. Kun muutkin pakastaa. Taitaa emäntä skillani kuitenkin pakastustalkoot voittaa, kun jopa potut pakastaa. Yksin sekin kai asustaa, miten jaksaa ne kaikki monista pakastimistaan syödäkkään. Taitaa kellarikomeronsa pullistella suolakurkkuja kurpitsapikkelssiä ja punajuuria ja mehuputeleita ja hillopurkkeja ymym. Oikea vanhan ajan emännyys! Ja monitaito muutenkin, kumma kun kukaan ei ole napannut rouvakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa, kun kerrot kuulumisiasi korpikirjailija. Muistan sun joskus kertoneen, että et pakasta mitään, vaan ostat kaupan pakastealtaasta sen mitä tarvitset?
        Onhan se ihan kiva jotain säilöä talven varalle. Minä en niin tee, vaan ostan, mitä tarvitsen, kaupasta.
        Ennen kun oli perhettä, tuli jopa marjastettua ja pakastettua satoa. Nyt en enää yksin niin tee, eikä tuo huono selkänikään sitä kestäisi. Ei ole pakastin lainkaan päällä nykyään ja hyvin pärjään ja syön monipuolisesti kaikkea tuoretta ympäri vuoden.

        Mukavia päiviä kaikille ja alkavaa syksyä!

        Olet tulkinnut kirjoitukseni väärin. "En pakasta mitään". Tokihan minulla kuten jo kirjoitin on esim. täällä mökilläkin pikku pakkaskaappi ja aina on jotain sen sisällä. Talvella tosin "ei mitään". niin tai on jotain, merisuolaa kipossa kosteuden ehkäisyyn.

        En pakasta kilotolkulla mitään en pakastanut silloinkaan kun lapset olivat pieniä. Kaupasta saa kaikkea jos tarvetta ilmenee. Nyt kun kaupunkiasunnon jää- ja pakastekaapit astetaan taas takaisin paikoilleen täytän ne asianmukaisilla perustarpeilla. Pakastevihanneksilla, erilaisilla marjarasioilla, jäätelöllä, ehkäpä kala- ja äyriäispakasteilla jne.
        Leipääkin on hyvä olla hätävarana ja jos kakkuja juhlissa tarjoilee voi roippeet pakastaa ja syödä kun makean nälkä iskee.

        Pakkaskaappi hätävarana on hyvä olla jokaisessa huushollissa, näinä korona aikoina varsinkin yksinäisen taloudessa

        Aamupuuroille ja jäätelölle on hyvä olla marjoja pakkasessa, eikös vain 😊

        Korppis

        Kyllä noista nyt montakin kilotolkkua tulee ! Jos syöt joka päivä marjoja puuron kanssa vaikka pari desiä, siitä kertyy jo kuukaudessa monta kiloa.

        Vaan ei niitä tarvitse itse kaikkia pakastaa isot pakkasaltaat löytyy hyvin varustetuista marketeista. Oletko hieman jälkeen jänyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä noista nyt montakin kilotolkkua tulee ! Jos syöt joka päivä marjoja puuron kanssa vaikka pari desiä, siitä kertyy jo kuukaudessa monta kiloa.

        Niin tulee puuroakin. Maitoa monta litraa.

    • Anonyymi

      Nyt sosialidemokraatit pitävät puoluekokoustaan Tampereella.

      • Anonyymi

        Joo niin pitävät, ja kokouksen tauoilla käyvät sienimetsällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo niin pitävät, ja kokouksen tauoilla käyvät sienimetsällä.

        Sanna Mariini pesi kuulemma ensitöikseen vessansa Tampereella. Ilmankos jäi tukkansa pesemättä. Roikuu rasvasena pitkin selkää ja rinnuksia, pitäis vaikka nutturalle.

      • Anonyymi

        Tänään valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja.

        Onko skillan tampereella valitsemassa uutta puoluejohtajaa ja kukahan on hänen suosikkinsa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Mariini pesi kuulemma ensitöikseen vessansa Tampereella. Ilmankos jäi tukkansa pesemättä. Roikuu rasvasena pitkin selkää ja rinnuksia, pitäis vaikka nutturalle.

        Kateellinen harmaapää olet, onko omassa päässäsi jäljellä muuta hilserupien seassa?

        102,5 vuotta sitten sosialidemokraatit olivat Tampereella kovaa poikaa - sorry, olihan siellä naisiakin aseet kädessä. Olisivat vain pysyneet laillisen hallituksen tukena, niin olisi saatu ajettua venäläiset sotilaat pois täältä ja raja Neuvosto-Venäjää vastaan niin, että Suomen heimo olisi nyt yhtenäinen. Kohta 100 vuotta täyttävässä Tarton rauhassa perikansalliset Kalevalan laulumaatkin olisi saatu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellinen harmaapää olet, onko omassa päässäsi jäljellä muuta hilserupien seassa?

        Eivätkö anonyymit osaa edes omaa ketjua tehdä, kun tunkevat nojatuoleihin ja tölvivät toisiaan, niin etteivät vakituiset mahdu/viitsi palstalle pyrkiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö anonyymit osaa edes omaa ketjua tehdä, kun tunkevat nojatuoleihin ja tölvivät toisiaan, niin etteivät vakituiset mahdu/viitsi palstalle pyrkiä!

        Onhan tänne oikeus tulla.
        Ei tämä mikään suljettu kaskustelualue ole.
        Omituisia valloituksia nämä vakituiset vihjailevat tehneensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tänne oikeus tulla.
        Ei tämä mikään suljettu kaskustelualue ole.
        Omituisia valloituksia nämä vakituiset vihjailevat tehneensä.

        Mutta ei skillan vastaile anoille, vaikka oli kysymyksiäkin hänen omalta alaltaan eli sosiaalidemokraateista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tänne oikeus tulla.
        Ei tämä mikään suljettu kaskustelualue ole.
        Omituisia valloituksia nämä vakituiset vihjailevat tehneensä.

        Totta kai on. Ihmettelen vaan. kun ette pysy ketjun aiheissa, vaan juoksutatte omaa linjaanne, johon nojatuolilaiset eivät osallistu.
        Ruvetkaa itsekin pakastamaan ja poimimaan marjoja. Tai menkää politikoimaan muualle.

        Päivää!
        Kirjoitin kyllä vastauksia. Viestini katosi äkkiä. Tässähän tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai on. Ihmettelen vaan. kun ette pysy ketjun aiheissa, vaan juoksutatte omaa linjaanne, johon nojatuolilaiset eivät osallistu.
        Ruvetkaa itsekin pakastamaan ja poimimaan marjoja. Tai menkää politikoimaan muualle.

        Systeemihän on se, että jokaista viestiä voi tai oikeastaan pitää kommentoida erikseen. Jos haluatte keskustella pakastamisesta, kommentoikaa viestiä, jossa puhutaan pakastamisesta - jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Systeemihän on se, että jokaista viestiä voi tai oikeastaan pitää kommentoida erikseen. Jos haluatte keskustella pakastamisesta, kommentoikaa viestiä, jossa puhutaan pakastamisesta - jne.

        Kiitos ohjeistuksestasi. Kerro miten vastaamme jatkossa henkilöihin kohdistuviin viesteihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Mariini pesi kuulemma ensitöikseen vessansa Tampereella. Ilmankos jäi tukkansa pesemättä. Roikuu rasvasena pitkin selkää ja rinnuksia, pitäis vaikka nutturalle.

        Sanna on niin kaunis ja kaunis puhdas ja kiiltavä tukka aina.
        Se aiheuttaa kateutta happamissa koppuroissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on niin kaunis ja kaunis puhdas ja kiiltavä tukka aina.
        Se aiheuttaa kateutta happamissa koppuroissa.

        Huomenta uuden viikon alkuun ja pilviseen säähän.
        Nyt anonyymeille vastauksia, väitettiin että en vastaa, niin on useasti, kun en viitsi, jo aiemmin olen kertonut, että politiikka en halua puhua, syy, se ei miksikään muutu täällä kommentoiden.
        Jokainen saa omat arvonsa pitää ja elää niiden mukaisesti, niin teen minäkin.
        Pakastamisesta on nyt häly syntynyt, pieniä määriä pakastan ja kaikki mahdutan jääkaapin hyllyille ja kahteen pieneen pakkaseen, enemmän tulee puhuttua, vähemmän määriä.
        Ohjeita kirjoittamiseen on annettu kautta aikojen, mutta tyyliini kyllästyneet voivat kirjoitukseni unohtaa.
        Pitivät puolue kokouksensa, en saanut kutsua ja Marin on suosikkini ja tuli myös valituksi, hänen hiuksensa on aivan kuin monella tämän päivän nuorilla, kaunis nuori ihminen.
        Vanhan ajan emäntä haluaisin olla taitoja vaan puuttuu ja muitakin avuja pitäisi olla, että joku "rouvakseen" nappaisi;)
        Elämme aikaa jolloin jokainen itseään kunnioittava ihminen voi tarttua kylpyhuoneensa pesuun ja muutenkin olla vain ihminen, arvoineen ja taitoineen.
        Monesta anonyymien viesteistä olen samaa mieltä, jokohan tämä anonyymeille riittää?

        Brinkkala kertoi kuinka on mukava pitkin kesää satoa kerätä ja hyödyntää, ainakin yrtit satoa tuottaa koko kesän ja kyllä muistan minä myös miten oli kiva omasta penkistä satoa hakea, kyllä perunakin aivan toiselta maistaa, juuri nostettuna.
        Ehkä siitä saa myös kunnon hoitoa, kun kesän mittaan kitkee ja kyykkii maan rajassa, tosin voi siinä selkäkin kipeentyä, mutta mitäpä sen ilon rinnalla;)
        Brinkkala kysyit onko ketään kirjoittajia Pohjois-Suomesta, ei tietääkseni, ennen oli pääsky nikillä ja Hintriikka myös sieltä suunnalta, jos joku tietää ehkä mainitsee, kivahan olisi jos siltäkin suunnalta tietoja tulisi;)

        Minusta on hauska lukea Ramoonan antoisaa selvitystä puutarhansa annista, paljon kaikkea hyvää onkin.
        Tuo sama tauti minullakin, pitkin talvea tyrkkään jonkun rasian lapsille heidän käydessään.
        Sudenkorentoja ei juurikaan täällä kaupungin liepeillä näy, järven kai olotilakseen vaativat.

        Tuo itse kunkin tapa elää voisi mielestäni olla vain hänen itsensä päätettävissä, ostaako kaupan pakastimesta vai laittaako itse, kiistaan asti ei aihetta anna, sanotaan, että jokainen tulee onnelliseksi omin taidoin ja tavoin.
        Jos joku pakkaseen tallentaa satoa, tai vaikka torilta ostaa, minusta se on sen arvoista, mutta kaupan pakkasaltaan käyttö myös täysin mahdollista.
        Kertyyhän sitä kaikkea ruokaa vuoden mittaan suuria määriä kaikille, jokainen syö omien makujensa ja eurojensa puitteissa, kas syömättä ei voi olla;)

        Ynnämuulla harmillisia viestien katoamisia, kyllä se harmittaa sekin, kun pitkän sepustuksen tekee ja ketjussa ei näy, kokemusta siitäkin on kertynyt.
        Uusiksi vaan, ei ne aina voi kadota;)

        Saattoi jäädä vieläkin joku viesti mitä en huomioinut, mutta kaiketi kuitenkin selväksi minun taitoni ja tietoni tulivat, joten jatketaan asiallisilla viesteillä ja jos vielä onnistuisi joku Matti tai Liisa viestin perään, vastauksia satelisi;)
        Mukavaa viikonalkua kaikille, myös anonyymeille;)

    • Anonyymi

      Kuka siellä Marinin asunnolla Tampereella on asunut heidän poissaollessaan, kun niin on sotattu, että oikein maininnanarvoiseen pesemiseen on pitänyt ryhtyä?
      Muutoin vaikuttaa propakandalta, jos ei asujia mainita. Lehtitietojen mukaan Marinin ei ole tapana jättää paikkoja sottaisiksi.

      • Anonyymi

        Täyttä propagandaa koko siivoushomma, mutta täytyyhän imagoaan nostaa esim. onnettomalle rahvaalle, jospa siitä olisi sitten mahdollisesti hyötyä demareille kunnallisvaaleissa!

      • Anonyymi

        Niin, olisihan se uskottavampaa, jos olisi jokin perustelu pesemistarpeelle - että ei ihan pyyhkäisyllä selvinnyt.
        Skillan tuolla mainitsee, että politiikkaa ei halua puhua, koska se ei miksikään muutu täällä kommentoiden. Piti kuitenkin mainita suosikkipoliitikko.

        Niin sanoin, mutta ei kai nyt suosikin sanominen mitään kinaa aiheuta ja varmaan tämän jokainen tiesikin;)
        Annoit sinäkin ymmärtää, ettei hän sinun suosikkisi ole;)

        Kaikilla puolueilla on tapana nostatella asioita, mistä voi pinnoja saada, "rahvaaseen" tarttuu monenmoinen julkisuus kaikkialla, ei vaan politiikassa.
        Marinin tuskin tarvitsee selitellä mitään suosionsa perusteita.

        Aika ikävä olisi ollut jos vaikka vuokralaisensa olisi nimennyt.
        Tietoa ei ole, onko kukaan asunut, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että pöly lisääntyy, vaikka asumaton asunto olisi.
        Tapana on minullakin käydä joka nurkka läpi, kun siivoamaan rupean.
        Näin nyt heti vastasin, vaikka anonyymeinä esiinnyittekin kaikki tietävät mielipiteenne.

        Minusta Sanna Marin on selviytynyt hyvin corona-epidemian hoidossa Suomessa, olen hänen 100 % kannattajansa.
        Jos jotkut vanhat miehet olisivat hallituksessa olleet, eivät varmaan olisi olleet yhtä ketteriä.

        Miten niin ketteriä ? Coronan annettiin tulla turistien mukana lentokentälle ja levitä estoitta koko maahan. Koko ajan sai ja saa matut lampsia maasta toiseen turvapaikkaa shoppailemassa. Skopjesta tulee koronan levittäjiä viikossa kymmenittäin, näille ei hallitus tee mitään. Ketterästi kyllä jaettiin julkkiksille isot tukirahat , Marinin mies konsulttina.Hyvä Bisnes hänelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä propagandaa koko siivoushomma, mutta täytyyhän imagoaan nostaa esim. onnettomalle rahvaalle, jospa siitä olisi sitten mahdollisesti hyötyä demareille kunnallisvaaleissa!

        Ilmeisesti kirjoittaja ei ole kovinkaan siisti ihminen, tai sitten on peukaloitaan pyörittävä miehinen mies, joka ei ikinä jälkiään korjaa. Asettuisi sohvalleen, vaikka kotona olisi puolen vuoden pölyt asumattomuuden jäljiltä.
        Järjestyksestä pitävä Sanna on siivonnut ja hoitanut huushollinsa kuntoon.
        Käsittämätöntä, että sekin katsotaan negatiiviseksi demariteoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta Sanna Marin on selviytynyt hyvin corona-epidemian hoidossa Suomessa, olen hänen 100 % kannattajansa.
        Jos jotkut vanhat miehet olisivat hallituksessa olleet, eivät varmaan olisi olleet yhtä ketteriä.

        .

        . . . eivätkä varsinkaan pesisi ensi töikseen vessaa, kun tulisivat kotiin työkeikalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti kirjoittaja ei ole kovinkaan siisti ihminen, tai sitten on peukaloitaan pyörittävä miehinen mies, joka ei ikinä jälkiään korjaa. Asettuisi sohvalleen, vaikka kotona olisi puolen vuoden pölyt asumattomuuden jäljiltä.
        Järjestyksestä pitävä Sanna on siivonnut ja hoitanut huushollinsa kuntoon.
        Käsittämätöntä, että sekin katsotaan negatiiviseksi demariteoksi.

        Juuri näin voi kommentoida vain oikea kunnon punikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin ketteriä ? Coronan annettiin tulla turistien mukana lentokentälle ja levitä estoitta koko maahan. Koko ajan sai ja saa matut lampsia maasta toiseen turvapaikkaa shoppailemassa. Skopjesta tulee koronan levittäjiä viikossa kymmenittäin, näille ei hallitus tee mitään. Ketterästi kyllä jaettiin julkkiksille isot tukirahat , Marinin mies konsulttina.Hyvä Bisnes hänelle.

        Typeriä valheita ano 12:29

    • Anonyymi

      Minun suosikkipoliitikkoni on Jussi Halla-aho.
      Hän ymmärtää yhteiskunnan hyvän sosiaalisuuden lisäksi tuotannon tekijöiden (pääoma, työvoima, luonnonvarat) oikean suhteuttamisen toisiinsa pyrittäessä parempaan yhteiskuntaan.

      • Anonyymi

        Samoin minunkin suosikkini on Jussi HA. Hän puolustaa suomalaisia arvoja . Ihmisoikeuksiin ei kuulu kulkea koko Euroopan halki vaatimaan maailman parasta sosiaaliturvaa.

      • Anonyymi

        Halla-aho on nuijista nuijin, mitta osaa vedättää pölhöjä.
        Vetää hyvää liksaa tekemättä mitään. Niinkuin kaikki persut.

    • Anonyymi

      Onko nyt sellainen hallitus, että köyhdyttää Suomen valtion rutiköyhäksi ja hirveän velkaiseksi?
      Alku oli kohta samansuuntaista, vaikka ei mitään coronaa vielä ollutkaan.
      Kohta näki, ettei hyvää seuraa.

      • Anonyymi

        Hallitus jakaa holtitta rahaa, jotta vasemmistopuolueet ja vihreät saisi ääniä. Otetaan syömävelkaa ja ulkomailta uusia suita syömään ihan tolkuttomasti. Seuraavan hallituksen osana on koettaa pelastaa mitä on pelastettavissa, eli tiukentaa rahanjakoa. Sitten sitä uutta hallitusta haukutaan, kun leikkaa "köyhiltä".

      • Anonyymi

        Pitihän se arvata: Persut halusi tehdä Noja-tuolista poliittisen pelin
        välineen, vaikka onhan politiikalle omat palstansa.
        Pesun sydän vuotaa verta, kun Marinin hallitus on onnistunut kaikilla
        mittareilla. Onhan siitä julkista tietoa paljonkin. Syytä vaan pitää
        hakea, menee kyllä ohi oppositiopolitiikankin teon.

      • Anonyymi

        Et ymmärrä sinä-kään yhtään mitää taloudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus jakaa holtitta rahaa, jotta vasemmistopuolueet ja vihreät saisi ääniä. Otetaan syömävelkaa ja ulkomailta uusia suita syömään ihan tolkuttomasti. Seuraavan hallituksen osana on koettaa pelastaa mitä on pelastettavissa, eli tiukentaa rahanjakoa. Sitten sitä uutta hallitusta haukutaan, kun leikkaa "köyhiltä".

        ano 14:41
        Ihan höhliä mielipiteitä. Ei hajuakaan valtion talouden hoidosta.

    • Anonyymi

      Persut ja rasistit on vallanneet koko suomi24:n.

      • Anonyymi

        Näin on kun selailee keskusteluja. Persun ideakonttorista kamppanja
        lienee lähtöisin. Kunhan vaan "melua tulee." Kaikki näkyviin.

    • Anonyymi

      Työaikaa kuulemma lyhennetään, turkitarhaus poistetaan, koululaisille pidemmät ilmaiset opinnot, jn.e.p. !

      Turkistarhaus on kuitenkin työllistänyt maaseudulla pienituloisia ja valtio on saanut vientituloja, joita se kipeästi kaipaa!

      Olisiko syytä käyttä hieman aivojaan, ettei aivan metsään mennä!

    • Kaunis tiistaiaamu ja pilvetön taivas, mukavaa sateen raikastamaa ilmaa hengittää, ovet ja ikkunat avoimina.
      Pääskyt lentäneet etelään, ne on muuten kovasti vähentyneet, maallakaan ei yhtään pesää rakennettu tänä kesänä, onko syy karjatilojen lopettamiset monissa paikoissa.
      Syksyn värejä tässä olen odotellut, mutta ei vielä yhtään ruskan sävyä ole ilmaantunut, vaikka joku kylmä yökin jo oli.
      Tytär viimeisiä loman rippeitään pitää, olen hyvilläni, että sää vielä suosii, vaikka yöt jo viilenevät, siellä mökillä aina puuhaa riittää.

      Puolukkametsät alkaa poimijoita odottaa, torilla oli jo puolukoita, ei aina voi sanoa, onko kypsytelty kotioloissa, vai aidosti luonnossa kypsyneitä?
      Toivon saavani syyskuunpuolella kerättyjä, varmasti metsässä kypsyneitä marjoja, tilaus on vetämässä;)

      Korona vaan jyllää, nyt tuossa Etelä-Savon puolella on yksi sairastapaus todettu, meillä vielä ei ainuttakaan, nyt toivoisi kovasti hyvän onnen seuraavan, sillä onnellakin on osuutensa ja sääntöjen noudattaminen olisi hyvin suotavaa.
      Noita kasvosuojuksia ei paljonkaan ole käytössä, vaikka kaupunki niitä jakaa, en ole itsekään niitä hankkinut, saamattomuus vaivaa.
      Kerran viikkoon kaupassa käyn ja torilla käydessä muistan välimatkat, jos hyvä tuurini jatkuu, ehkä vältän tämänkin taudin.

      Olen katsellut netin esitteitä langoista, en ole koskaan netistä tilannut, mutta nyt todella pienellä hinnalla lankoja saisi, pitänee uskaltaa ja tilaus tehdä.
      Ei tarvetta mihinkään neulomiseen, mutta uskon tarvitsevia löytyvän, jos pakkaset vielä suomeen löytää.
      Joulun aikaan ainakin kaikenlaisia lahjoituksia kerätään, sinne ainakin kelpaa.
      Ajatella, jouluunkin vain neljä kuukautta, joulupäivää silloin vietämme;)
      Voi miten aika rientää, tuntuu kuin kesää olisi ollut paljon vähemmän mitä ennen oli, tämä yllä oleva tilanneko siihen syypää?
      Viikko vielä varsinaista kesäaikaa jäljellä.

      Tämä päivä aivan suunnittelematon, mitä keksisikään?
      Kummasti se päivä näkyy menevän, vaikka ei mitään järkevää ole mielessäkään, mutta kuitenkin joka päivälle jotakin hyödyllistä haluaisi saada aikaan, vähäistä se tarve yhden ihmisen huushollissa on.
      Nykyään ei edes pankkiin asiaa, kun koneella istuen nekin hommat hoituu, tosin aika kai olisi tilattavakin, jos asiaa ilmaantuisi nykyiset pankit eivät ovia auki pidä.
      Ihmeellistä aikaa elämme kaiken kaikkiaan.

      Sitäpä nyt rupean miettimään, no en suinkaan, pyöriköön maailma mallillaan, etsin omat viihdykkeeni ja olen hyvilläni kaikesta minulle sujuvista asioista.
      Samaa toivotan teille kaikille, jos joku vielä Noja-tuoliin istahtaa, mieleni hyväksi tekee.
      Aurinkoa teille kaikille ja iloa elämään!

      • Anonyymi

        Huomenta skillan@

        Eilen kun siivosin kaupunkiasunnon keittiön mietin joulun viettoa. Mieleeni tuli josko vietämme jouluaattoa mökillä. Pitää hioa ajatusta. Joulusauna ja aaton ateria nautittuna ison pirtin pöydän äärellä. Pöydän, joka siirrettiin myynnin jälkeen korpimökiltä mökilleni.

        Nukuin pitkään ja nyt pitää kiirehtiä täyttämään kaupunkiasunnon jää-ja pakastekaappia. Samalla siivoan talon yläkerran. Tutuu kivalta taas vaihtaa majaa, tosin aion asustella vielä täällä mökillä pitkään, mutta on kiva välillä puuhastella mukavuuksien keskellä. Odotan suihkukaapin asentajia saunatiloihin, rantasaunan retkisuihku vaihtuu hieman tehokkaampaan. Karanteeriaikaankin on syytä varautua kun kumppanini palaa pian Suomeen.

        Kaunis päivä korvessa. Eilen illalla sateen jälkeen oli mahtavan väririkäs auringonlasku.
        Täällä mökillä aamuaurinko herättää ylisen toisesta ikkunasta ja ilta-aurinko laskee länteen toisen ylisen ikkunan takaa.

        KK.

        Miellyttävää lukea itsenäisen ja toimeliaan ihmisen ajatuksia, varsinkin kun juuri luin Kunfutsealaisuudessa mestari Kong'in neuvoja naisille,...siis 3500 vuotta sitten Kiinassa.

        Kun tytöt synnyttyään pidettiin ensin 3 vuorokautta pimeässa sängyn alla, jotta oppisivat heti alhaisen asemansa!

        Sen jälkeen heille teroitettiin, etteivät naiset saa näyttää lahjakkuuttaan, vaan nöyrästi kuunnella keskeyttämättä miestään.

        Se siitä, mutta onni on olla itsenäisessä suomessa syntynyt, ja tällä vuosisadalla 😎

        Mukavasti on päivä sujunut, uunissa riisipedillä muhii par'aikaa purjoa, porkkanaa, suippopaprikaa, valkosipulia ja broilerinkoipia.
        Tuoksusta päätellen saan kohta maittavan aterian.

        Hyvää jatkoa kesän viimeiselle viikolle 🦋 sinisiru

        Keititkö riisit etukäteen ? Mitä panit kostukkeeksi , riisihän kuivuu uunissa ihan koppuraksi muuten. Montako koipea syöt kerralla ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta skillan@

        Eilen kun siivosin kaupunkiasunnon keittiön mietin joulun viettoa. Mieleeni tuli josko vietämme jouluaattoa mökillä. Pitää hioa ajatusta. Joulusauna ja aaton ateria nautittuna ison pirtin pöydän äärellä. Pöydän, joka siirrettiin myynnin jälkeen korpimökiltä mökilleni.

        Nukuin pitkään ja nyt pitää kiirehtiä täyttämään kaupunkiasunnon jää-ja pakastekaappia. Samalla siivoan talon yläkerran. Tutuu kivalta taas vaihtaa majaa, tosin aion asustella vielä täällä mökillä pitkään, mutta on kiva välillä puuhastella mukavuuksien keskellä. Odotan suihkukaapin asentajia saunatiloihin, rantasaunan retkisuihku vaihtuu hieman tehokkaampaan. Karanteeriaikaankin on syytä varautua kun kumppanini palaa pian Suomeen.

        Kaunis päivä korvessa. Eilen illalla sateen jälkeen oli mahtavan väririkäs auringonlasku.
        Täällä mökillä aamuaurinko herättää ylisen toisesta ikkunasta ja ilta-aurinko laskee länteen toisen ylisen ikkunan takaa.

        KK.

        Sepä kiva että saat kumppanin takaisin luoksesi . Toivottavasti on terveyshoidot tepsineet. Karanteenit sujuu jo , on harjoitusta keväältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keititkö riisit etukäteen ? Mitä panit kostukkeeksi , riisihän kuivuu uunissa ihan koppuraksi muuten. Montako koipea syöt kerralla ?

        Jaa' a, tottahan riisi kaipaa nestettä! 1 1/2 dl riisiin 3 dl kanalientä, ano,....koipia söin 2 😂))
        Vielä tiedoksi, viipale mandariiniä riisin kanssa sopii erinomaisesti.

        Lehtikaalin unohdin kokonaan mainita! Hyvää oli kaikkiaan 😋))

        ss

    • Anonyymi

      Ovatko anot nyt päässeet tavoitteeseensa?

      • Anonyymi

        Anot kai kommentoivat yhtä viestiä kerralla.
        Ilmeisesti eivät halua puhua nimmarin takaa, koska vieroksuvat joutumista sarjakommentaattorin pitkään luetteloon, jossa helposti joutuu lukemaan kaikki hänen kommenttinsa löytääkseen omansa.

        Ai nytkö omat löytyvät helpommin? Mielenkiintoista seurata, millaisia ketjuja nyt syntyy. Johan tämä poliittinen lörpötys antoi viitteitä

        Älä muuta sano. Sdp menee aina vain enemmän vasemmalle.
        Jos Suomen itsenäistymisen ajan sdp:hen vertaa niin helposti syntyy mielikuva, että Urpilainen olisi Väinö Tannerin linjalla ja nykyjohto Kullervo Mannerin linjalla.

    • Anonyymi

      Aurinkoinen aamu, mutta jo taas vesikuuron satoi, ehdin kuitenkin pyykit saamaan lähes kuiviksi, nyt levitin kylpyhuoneen kuivaustelineelle ja saunaan jälkikuivumaan.

      Sinisirkulla oli niin hyvä ateria tulossa, että vesi kielellä luin, täytyy joskus kokeilla sitä.

      Minula oli pieni kaalinkerä ostettuna, pilkoin sen ja porkkanaa, sekä sipuleita.
      Otan pakasteesta kananjauhelihaa, jonka pahdoin ennemmin ja yhdistän kaalikeittoon, vähän riisiä mukaan ja siinä on" keitto keitettynä."

      Valkeakuulas omenalajike on jo oikein hyvä ja mehukas, mutta pihlajamarjakoi
      on kyllä tehnyt käytäviään toisiin omeniin! Paljon joutuu heittämään roskiin.
      Emme ole koskaan myrkyttäneet puita, olisiko sekin aiheellista ensikesänä!?

      Aurinko tuli taas näkyviin, paistaakin oikein lämpimästi. "Vielä on kesää jäljellä, vielä on kauniita päiviä. . .."!

    • Anonyymi

      Hyvää vointia kaikille,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Miaelina tässä:
        Tulin juuri pyöräilemästä, kävin vain Prismassa ja takaisin. Ei sada, mutta on viileämpää kuin eilen.
        Kerroinkohan minä puhelimessa pyöränavaimeni hukkaamisestani? Se on niin pitkä juttu, etten jaksa sitä kirjoittaa.
        Mutta et ikinä usko mistä sen löysin eilen iltapäivällä poikani juuri lähdettyä. Se oli pakastimessa ollut 2 päivää.

        Nimittäin silloin, kun toissapäivänä. tulin kotiin kaupasta, otin ensi töikseni ison 1 kg:n puolukkapaketin, pakasteen, ja vein suoraan pakastimeen, ettei ehdi lämmetä. Vasemmassa kädessäni on silloin ollut vielä molemmat avaimet, kodin avainnippu ja pyörän avain. Se pyöränavain on irronnut siinä yhteydessä huomaamattani, ja oli sen puolukkakilon vasemmalla puolella. Olipa ilo löytää se. Naapurinikin sitä jo ehti etsiä rapusta. En ole nyt vielä nähnyt häntä, jotta voisin kertoa sen jo löytyneen.

        Kyllä tässä talossa on muitakin keskittymiskyvyttömiä (tai onko se huonomuistisuutta), kuin itse olen. Tuli yläkerrassa asuva mies toisen kerran ulkona vastaani ja sanoi: "Taas tavattiin. Juuri kun pääsin autohalliin , niin muistin, että unohdin...jne..."
        Sanoin, että. tommonen pitää jalat hyvässä kunnossa. :)

        Iltapäivää!
        Olen tässä pari päivää pitänyt "tuumaustaukoa." En nyt samaa asia
        ole pähkällyt. Ei ole sen arvoinen.
        Yhden rivin viestissäni kerroin kirjoitukseni häipymisestä. Sen "kadonneen"
        viestin lähettämisessä oli ongelmia. Viimein onnistui ja ilmestyi näytölle.
        Siitä kyllä puuttui nimimerkin alapuolelle tuleva "Tänään, ja aikamerkintä."
        Selailin netissä muualla 5min. ja palasin katsomaan onko viestiini tullu
        lisäys.
        Oli tullut, koko viestini oli kadonnut. Ensi ajatukseni oli, että ylläpito on sysännyt
        tekeleeni roskiin. Voi se olla niinkin. No...eihän siinä mahdottoman hyvää
        hävinnyt. Taisaalta, eipä tee mieleni turhaankaan kirjoituksia väsätä.

        Sekavalta Noja-tuolissakin näytti. Eipä tee mieleni siihen joukkoon kinaamaan
        mennä. Turha on turhaa. Nyt tämän päivän osalta kyllä jo paremmalta näyttää:)
        Voihan niitä valintojakin tehdä. Jatkan ajankulukseni "tuumaustaukoani."
        Teille hyvää loppukesän jatkoa!

        Huomenta ja kaunista säästä nautitaan täällä meillä edelleen, taivas aivan pilvetön, se mummolaan meno päiväksi sopiva;)
        Niin se meni eilinenkin päivä iltaan, ilo uutisia ei tullut, surua kylläkin.
        Sanotaan ei kaksi kolmatta ja nyt lyhyen ajan kolmas harmi esiin tuli, syöpä nimikkeellä se annettiin.
        Leikkaus on edessä, ei minulla, mutta läheiselläni, mutta onnella sekin sivuutetaan, näin uskon.
        Näin sitä saa kuulla nuorempien sairastumisista, kun kauan elää, tuntuu niin kohtuuttomalta elämä.

        Ihmettelen miksi on Noja-tuoliin tuo politiikka keskustelu pesiintynyt, eikö nämä miehet (näin luulen) keksi omaa ketjua, mihin voisivat purkauksensa laittaa.
        Yritän tajuta, onhan Noja-tuoli hyvin luettu ketju, kaikesta huolimatta;)
        Oikeassa olet ynnämuu, ei tee mieli sekaan mennä, mutta jospa joskus kyllästyvät.

        Kyllä nuo pienet etsimiset tuttua on Miaelina, ei kauan ole kun etsin pyykkipalloa ja ei mistään löytynyt, kaadoin pulverin pyykkien päälle ja pestyä ne tuli.
        Saunaan lähtiessä keräilin pesuvatiin tarvittavia ja sielläpä tämä pallo nökötti, pesuvadissa.
        Lehdestä juuri luin, että muistamista voi hoitaa säännöllisin ruokatottumuksin ja levolla, unta tarpeeksi ja tietysti se liikkuminen, mikä minun heikko kohtani.

        Melko puhtailta näytti omenat, kun niitä maalla käydessäni vilkaisin, kypsyminen vielä alkutekemisissään.
        Lehdestä taas luin ohjeita omenien hyödyntämisiin, aina uutta ohjetta löytyy ja mieli tekee kokeilla, samoin ketjumme ohjeet kiinnostavat.
        Mehun keittoonkin oli ohjetta annettu, alkumehu on hyvä kaataa omenien päälle ja omenien vähän kerrallaan lisäämistä suositeltiin.
        Suurin piirtein tuttua juttua, mutta joku muunnos aina uuttakin, omenaherkkujen laittoon ohjeita myös löytyi.
        Valkeakuulas on makoisa omena, taitaa syömäomena enemmiltään ollakin.

        Herkullista ruokaa taas sinisiru esittelit, tuo kaali on tämän ajankohdan suosikki, erilaisia versioita voi laittaa ja monenmoisia kaalilajiakin on tarjolla.
        Kaalin ystävä olen aina ollut, toinen suosikki on sipuli, niitä melkein kaikkiin ruokiin tyrkkään, no puurot ja vellit olen välttänyt;)
        Sipuli kuin kaalipiirakka houkuttavat näin syksyllä, helposti kypsyvätkin ja hyviä ovat.

        Mökillä olimme mekin koko kesän, toukokuusta lokakuuhun, joulujakin pohdittiin, mutta jäi toteutumatta.
        Olihan se mukava sitten päästä syksyn kylmien tullen kaupunkikotiin ja kaikki oli niin helppoa ja valmista, ei tarvinnut lämmittää, ei vettä kantaa ja se tuntuikin vaihtelulta kesän jälkeen, mutta keväällä sitten toisinpäin, mökille heti kun sää sen salli.
        Paljon ehdit korpikirjailija, minulla ei enää mikään suju nopsaan, aikaa menee ja vähän jälkeä kertyy, mukava, että saat ystäväsi taas luoksesi, toivottavasti ei korona esteitä laita.

        Tämä sarjakommentaattori on tämän tavan pitänyt ja pitää, koska en koko päivää päivystä, usko tai älä, elämää on vielä koneenkin ulkopuolella.
        Luulen, että viestini lukee useampi, joka ketjussa käy ja jos sinä et jaksa, voit ohi pyyhkäistä;)

        Nyt pitää katsella, missä kunnossa on perjantain päälle pantavat vaatteet, mitään tummaa en ole kesäiseen aikaan päälleen etsinyt.
        Ehkä valmiina ovat, mutta varmistus kuitenkin paikallaan.
        Surullinen päivä siitä on tuleva, mutta siitä se elämä jatkuu niille jotka vielä täällä kulkevat odottaen vuoroaan.
        Taas viikko kääntämässä loppuviikon puolelle, koska keskiviikkoa jo elämme, tuntuukin välillä, että aina on sunnuntai;)
        Tehkää päivästä mukavan oloinen jos siihen mahdollisuuksia riittää;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Huomasitko SkillaN. Ylälaidassa oli 172 kirjoitusta, mutta 1127 lukijaa ja ilmeisesti kaikki ovat lukeneet, sillä ei otsikon mukaan muuten tänne eksy.

        On tämä vain niin vetävä palsta ja kun ajattelen aikaa, kun Noja-tuoli ei ollu täällä, niin ei ollut kirjoittajiakaan, mitä nyt sinisirkku, Makriina ja Rituliini yritti houkutella ja saivat joskus minutkin mukaan.

        Vähän olen kirjoitellut, koska politiikasta en sano juuta en jaata ja eihän minulle tapahdu mitään, sillä onhan ohjeistettu, että itsestä ei saa kirjoittaa, sillä heti tulee vastaus, ....niin minä, minä, minä, vaan entä jos kirjoittaa perheestään ja etenkin lapsistaan, niin ei sekään kelpaa. Pahin on jos menee kirjoittamaan naapurista, tuttavista, tai sukulaisista, niin sehän vasta myrkkyä on, joten olkoon puolestani. En käy arpomaan, mikä olisi sopiva kirjoitus, mutta nyt kuitenkin innostuin hieman.

        Ilokseni voin todeta, että mitään en ole säilönyt, koska ei ole pakastinta, kuin tuo onneton pieni jääkaapin yläosassa ja siihen laitan vain sellaista, jos olen laittanut liikaa ruokaa ja tietenkin sekavihanneksia ostan pakasteena sinne, koska on turhaa mennä ostamaan 3 porkkanaa, neljännes lanttua ja kaalikin pitäisi pilkkoa, mutta onneksi sain valmiita kaalikääryleitä, joita on ainakin Lidlissä jopa vihannes täytteellä.

        Leipääkin joudun pakastamaan osan, koska muutoin loput homehtuu ja jääkaapissakaan ei ole tilaa, saati, että se sielläkään säilyisi hyvänä

        Talvi helpottaa, koska silloin säilyy ulkona pienet määrät, kun vain huolehtii, että Naakat, Varikset ja Oravat ei pääse käsiksi.

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Iltapäivää!
        Olen tässä pari päivää pitänyt "tuumaustaukoa." En nyt samaa asia
        ole pähkällyt. Ei ole sen arvoinen.
        Yhden rivin viestissäni kerroin kirjoitukseni häipymisestä. Sen "kadonneen"
        viestin lähettämisessä oli ongelmia. Viimein onnistui ja ilmestyi näytölle.
        Siitä kyllä puuttui nimimerkin alapuolelle tuleva "Tänään, ja aikamerkintä."
        Selailin netissä muualla 5min. ja palasin katsomaan onko viestiini tullu
        lisäys.
        Oli tullut, koko viestini oli kadonnut. Ensi ajatukseni oli, että ylläpito on sysännyt
        tekeleeni roskiin. Voi se olla niinkin. No...eihän siinä mahdottoman hyvää
        hävinnyt. Taisaalta, eipä tee mieleni turhaankaan kirjoituksia väsätä.

        Sekavalta Noja-tuolissakin näytti. Eipä tee mieleni siihen joukkoon kinaamaan
        mennä. Turha on turhaa. Nyt tämän päivän osalta kyllä jo paremmalta näyttää:)
        Voihan niitä valintojakin tehdä. Jatkan ajankulukseni "tuumaustaukoani."
        Teille hyvää loppukesän jatkoa!

        Onneksi ylläpidollakin on hieman rotia poistaa pahimmat paskanjauhannat, tästä kiitos heille!

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Huomasitko SkillaN. Ylälaidassa oli 172 kirjoitusta, mutta 1127 lukijaa ja ilmeisesti kaikki ovat lukeneet, sillä ei otsikon mukaan muuten tänne eksy.

        On tämä vain niin vetävä palsta ja kun ajattelen aikaa, kun Noja-tuoli ei ollu täällä, niin ei ollut kirjoittajiakaan, mitä nyt sinisirkku, Makriina ja Rituliini yritti houkutella ja saivat joskus minutkin mukaan.

        Vähän olen kirjoitellut, koska politiikasta en sano juuta en jaata ja eihän minulle tapahdu mitään, sillä onhan ohjeistettu, että itsestä ei saa kirjoittaa, sillä heti tulee vastaus, ....niin minä, minä, minä, vaan entä jos kirjoittaa perheestään ja etenkin lapsistaan, niin ei sekään kelpaa. Pahin on jos menee kirjoittamaan naapurista, tuttavista, tai sukulaisista, niin sehän vasta myrkkyä on, joten olkoon puolestani. En käy arpomaan, mikä olisi sopiva kirjoitus, mutta nyt kuitenkin innostuin hieman.

        Ilokseni voin todeta, että mitään en ole säilönyt, koska ei ole pakastinta, kuin tuo onneton pieni jääkaapin yläosassa ja siihen laitan vain sellaista, jos olen laittanut liikaa ruokaa ja tietenkin sekavihanneksia ostan pakasteena sinne, koska on turhaa mennä ostamaan 3 porkkanaa, neljännes lanttua ja kaalikin pitäisi pilkkoa, mutta onneksi sain valmiita kaalikääryleitä, joita on ainakin Lidlissä jopa vihannes täytteellä.

        Leipääkin joudun pakastamaan osan, koska muutoin loput homehtuu ja jääkaapissakaan ei ole tilaa, saati, että se sielläkään säilyisi hyvänä

        Talvi helpottaa, koska silloin säilyy ulkona pienet määrät, kun vain huolehtii, että Naakat, Varikset ja Oravat ei pääse käsiksi.

        Ulkolämpötila vaihtelee liikaa, joten pakastaminen ulkona on jopa vaarallista. Jos pakaste pääsee sulamaan, on syötävä heti tai hävitettävä.Laatu kyllä kärsii aina, harvoin on -18, joka on pakastimen alaraja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miaelina tässä:
        Tulin juuri pyöräilemästä, kävin vain Prismassa ja takaisin. Ei sada, mutta on viileämpää kuin eilen.
        Kerroinkohan minä puhelimessa pyöränavaimeni hukkaamisestani? Se on niin pitkä juttu, etten jaksa sitä kirjoittaa.
        Mutta et ikinä usko mistä sen löysin eilen iltapäivällä poikani juuri lähdettyä. Se oli pakastimessa ollut 2 päivää.

        Nimittäin silloin, kun toissapäivänä. tulin kotiin kaupasta, otin ensi töikseni ison 1 kg:n puolukkapaketin, pakasteen, ja vein suoraan pakastimeen, ettei ehdi lämmetä. Vasemmassa kädessäni on silloin ollut vielä molemmat avaimet, kodin avainnippu ja pyörän avain. Se pyöränavain on irronnut siinä yhteydessä huomaamattani, ja oli sen puolukkakilon vasemmalla puolella. Olipa ilo löytää se. Naapurinikin sitä jo ehti etsiä rapusta. En ole nyt vielä nähnyt häntä, jotta voisin kertoa sen jo löytyneen.

        Kyllä tässä talossa on muitakin keskittymiskyvyttömiä (tai onko se huonomuistisuutta), kuin itse olen. Tuli yläkerrassa asuva mies toisen kerran ulkona vastaani ja sanoi: "Taas tavattiin. Juuri kun pääsin autohalliin , niin muistin, että unohdin...jne..."
        Sanoin, että. tommonen pitää jalat hyvässä kunnossa. :)

        Tallessa on kyllä vielä vara-avainkin, joten varmaa on kaksinkerroin, mutta niin pitää ollakin.Pieni lisäys eiliseen polkupyöränavain-juttuuni. Kaikille hyvät voinnit! Miaelina.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Huomasitko SkillaN. Ylälaidassa oli 172 kirjoitusta, mutta 1127 lukijaa ja ilmeisesti kaikki ovat lukeneet, sillä ei otsikon mukaan muuten tänne eksy.

        On tämä vain niin vetävä palsta ja kun ajattelen aikaa, kun Noja-tuoli ei ollu täällä, niin ei ollut kirjoittajiakaan, mitä nyt sinisirkku, Makriina ja Rituliini yritti houkutella ja saivat joskus minutkin mukaan.

        Vähän olen kirjoitellut, koska politiikasta en sano juuta en jaata ja eihän minulle tapahdu mitään, sillä onhan ohjeistettu, että itsestä ei saa kirjoittaa, sillä heti tulee vastaus, ....niin minä, minä, minä, vaan entä jos kirjoittaa perheestään ja etenkin lapsistaan, niin ei sekään kelpaa. Pahin on jos menee kirjoittamaan naapurista, tuttavista, tai sukulaisista, niin sehän vasta myrkkyä on, joten olkoon puolestani. En käy arpomaan, mikä olisi sopiva kirjoitus, mutta nyt kuitenkin innostuin hieman.

        Ilokseni voin todeta, että mitään en ole säilönyt, koska ei ole pakastinta, kuin tuo onneton pieni jääkaapin yläosassa ja siihen laitan vain sellaista, jos olen laittanut liikaa ruokaa ja tietenkin sekavihanneksia ostan pakasteena sinne, koska on turhaa mennä ostamaan 3 porkkanaa, neljännes lanttua ja kaalikin pitäisi pilkkoa, mutta onneksi sain valmiita kaalikääryleitä, joita on ainakin Lidlissä jopa vihannes täytteellä.

        Leipääkin joudun pakastamaan osan, koska muutoin loput homehtuu ja jääkaapissakaan ei ole tilaa, saati, että se sielläkään säilyisi hyvänä

        Talvi helpottaa, koska silloin säilyy ulkona pienet määrät, kun vain huolehtii, että Naakat, Varikset ja Oravat ei pääse käsiksi.

        SkillaN jaksaa olla uskollinen ja istahtaa nojatuoliin joka aamu. Minä menin tuumaustauolle, kun olin niin perin pohjin masennettu tässä taannoin, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että porukkaa ei jätetä. Niinpä valitsen tästä tuollaisen sammaleenvihreän nojatuolin, koska se sopii tällaiselle sammaloituneelle ikämakriinalle ihan hyvin. Meikäläistä on helppo anonyymina höynäyttää, mutta otinpa opikseni.

        Ynnämuu mietiskelee ja pohtii terveysongelmissaan, Skillanillakin on tuttavalla samoja murheita, ja niinpä minäkin saatan kertoa, että omasta leikkauksestani on nyt 5 v. Jossakin vaiheessa olin varmuudenvuoksitarkastuksissa, mutta sitten sanoivat, että kun tulee se 5 v. täyteen, niin katsotaan sitten, annetaanko terveen paperit.
        Nythän ei ole kuin yksi sairaus, se korona, johon hoitoa saa. Otin selvää omasta tarkastuksestani, vähintään 3 kk kuluu, ennen kuin voi odottaakaan kutsua, ja jos menee ensi vuoden puolelle, niin voi sitten kysyä tästä numerosta. Jaha. Olenko elossakaan enää silloin?

        Lapsenlapset kävivät ilahduttamassa. Virkistyin ihan, kun he olivat niin hyväntuulisia ja viihtyivät ikimummin seurassa monta tuntia. Mutta yöllä iski suonenveto jalkaan, niin että jouduin paarustamaan ympäri taloa ja oikomaan jalkojani. Kävely ei tahtonut sujua, ajattelin, että kaadun ja isken pääni pöydän kulmaan, mutta onneksi ei kuitenkaan niin käynyt.
        Nukuin sitten kuitenkin seitsemään asti, jonka jälkeen en olekaan muuta tehnyt, kuin juonut kahvia ja katsonut Netflixiä. Alan olla sitä mieltä, että kaikki hommat on nyt tehty ja voin ottaa elämän justiinsa niin kuin haluan.
        Näissä merkeissä toivotan hyvää keskiviikkoa jokaiselle nojatuolilaiselle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ulkolämpötila vaihtelee liikaa, joten pakastaminen ulkona on jopa vaarallista. Jos pakaste pääsee sulamaan, on syötävä heti tai hävitettävä.Laatu kyllä kärsii aina, harvoin on -18, joka on pakastimen alaraja.

        "Ulkolämpötila vaihtelee liikaa, "

        Ole huoletti, en minä pakasteita ulkona säilytä, vaan leipää ja joskus pullaa, mikäli on liikaa. Aina riippuu myös siitä, mitä jääkaapissa on, mutta aina pakasteet on siellä lokerossa ja jäätelöä minulla ei ole koskaan.

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        SkillaN jaksaa olla uskollinen ja istahtaa nojatuoliin joka aamu. Minä menin tuumaustauolle, kun olin niin perin pohjin masennettu tässä taannoin, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että porukkaa ei jätetä. Niinpä valitsen tästä tuollaisen sammaleenvihreän nojatuolin, koska se sopii tällaiselle sammaloituneelle ikämakriinalle ihan hyvin. Meikäläistä on helppo anonyymina höynäyttää, mutta otinpa opikseni.

        Ynnämuu mietiskelee ja pohtii terveysongelmissaan, Skillanillakin on tuttavalla samoja murheita, ja niinpä minäkin saatan kertoa, että omasta leikkauksestani on nyt 5 v. Jossakin vaiheessa olin varmuudenvuoksitarkastuksissa, mutta sitten sanoivat, että kun tulee se 5 v. täyteen, niin katsotaan sitten, annetaanko terveen paperit.
        Nythän ei ole kuin yksi sairaus, se korona, johon hoitoa saa. Otin selvää omasta tarkastuksestani, vähintään 3 kk kuluu, ennen kuin voi odottaakaan kutsua, ja jos menee ensi vuoden puolelle, niin voi sitten kysyä tästä numerosta. Jaha. Olenko elossakaan enää silloin?

        Lapsenlapset kävivät ilahduttamassa. Virkistyin ihan, kun he olivat niin hyväntuulisia ja viihtyivät ikimummin seurassa monta tuntia. Mutta yöllä iski suonenveto jalkaan, niin että jouduin paarustamaan ympäri taloa ja oikomaan jalkojani. Kävely ei tahtonut sujua, ajattelin, että kaadun ja isken pääni pöydän kulmaan, mutta onneksi ei kuitenkaan niin käynyt.
        Nukuin sitten kuitenkin seitsemään asti, jonka jälkeen en olekaan muuta tehnyt, kuin juonut kahvia ja katsonut Netflixiä. Alan olla sitä mieltä, että kaikki hommat on nyt tehty ja voin ottaa elämän justiinsa niin kuin haluan.
        Näissä merkeissä toivotan hyvää keskiviikkoa jokaiselle nojatuolilaiselle.

        Juu, Skillan istahtaa joka aamu. Minusta kommenttien kokoamien sarjana yhteen viestiin on työläämpää kuin, että menisi uudet viestit järjestyksessä läpi ja kommentoisi samalla jokaista viestiä erikseen. Jokaisessa uudessa vietissähän on "Kommentoi".

        Lukiessani töksähdin Makriinan mietteeseen:-" . Alan olla sitä mieltä, että kaikki hommat on nyt tehty ja voin ottaa elämän justiinsa niin kuin haluan." Osuvasti
        kirjoitettu! Siihen tapaan on myös minun ajatukseni kulkenut.
        Mitä minä, yli kasivitonen ukko, enää turhia tulevaisuuden kuvia edes yritän
        asetella. Jos lienen joskus kauan sitten pitänyt itseäni pikkuvälkkynä ja
        suunnilelmaani ja tehtävääni kohtuullisesti toteuttanutkin, niin nyt se aika
        on ohi. En pysty, eikä tarvitse. Näin se vaan on.
        Skillan mainitsi, että Noja-tuolin katselu ja lukijanuomerot ovat korkeita.
        Niinpä ikäänkuin "saaliinjaolle" tuppaa kaikenlaista "kaupuskelijaa." Persut
        ovat ahkerina tuputtamassa ja pitkäjänteisesti itseään ja "aatettaan" -
        jos sellaisesta voi edes puhua.
        Kyllä osaan mennä äänestyskopille neuvomatta. Johan tähän ikään on
        ehtinyt saada kokemusoppia omiksi tarpeiksi. Tunnenkin muutaman Persun,
        mutta emme juuri politikoi tavatessamme. Ei minulla ole mitään heitä
        vastaan kunhan eivät ala vaahtoamaan puolueestaan.
        SkillaNiin ovat kohdistuneet monet turhat heitot, jopa savolaisuus on
        miinukseksi kelvannut.
        Eihän täällä Kahvipirtissä ja Noja-tuolissa ole parhaimmillaan politiikkaa
        pahemmin keskusteluihin sotkettu. Se kun pitäisi tietää, että politiikan
        jauhamisesta erikoista hyvää seuraa kenellekään. Siihen toimintaan
        on erilaiset areenat. Heippa vaan!

        Rättiväsynyt korven työmyyrä täällä yrittää pitää silmäluomia auki.

        Eilen tein ne aikomani jää-ja pakkaskaappien täydennysostokset. Siivoustyöt jätin tälle päivälle.

        Paikallisessa Prismassa bongasin edullisia kotimaisia pakastemarjapussukoita, joten jätin ne sinne, sieltäpä löytyvät kun tarvetta ilmenee.

        Tänä aamuna ajoin torille, sillä ihan nimeksi halusin jotain tuoreita marjoja ostaa. No, rasiat vadelmia ja mustikoita lähti mukaani.

        Sateinen päivä oli tänään, joten hyvä siivoustöille. Pölypallot saivat kaupunkikodissa kyytiä. Koirankarvoja siellä täällä voi, että en yhtään tykkää. vaikka komeita koiria käykin ja tykkään niistä, mutta niiden jälkeen jättämät karvat.

        Perjantaina, näin arvelivat suihkukaappi asennetaan kylpyhuoneeseen. Alakerran tilat on sen jälkeen vielä siivottava, mutta sitten laitan rukkaset naulaan vähäksi aikaa.

        Sovimmekin, että karanteenin jälkeen teemme lomamatkan, ehkäpä länsirannikon kierroksen. No, se on vielä auki.

        Eihän ne kivaa ole nää karanteenit, mutta pidämme niistä kiinni. Onhan meillä pihaa niin kaupungissa kuin täällä mökilläkin, joten kasvomaskeja ei ihan kokoaikaisesti tarvitse käyttää.

        Niin sitä luulis ynnämuu ja makriina, että kaikki hommat on jo tehty, kiekurat ympäri pyöritty, mutta aina tuota uutta hommaa vaan pukkaa. Liekö tempperamenttikysymys, tämän kasikutosen, jonka kanssa yhtä pidän, että paikoilleen ei asetuta ihan vielä, joten yritän pysyä mukana menossa.

        Yötä KK.

        Ps. Skillan, kun minulla on tuo 2m x 2m perunamaa, josta olen alkanut nostaa syksyn satoa. Jos valitsen pienet perunat ja keitän hiukan, onnistuuko niiden pakastaminen pienissä erissä. Olen huono hortonomi, en edes pannut ylös perunalajikkeen nimeä, mutta kiinteitä ja napakoita ovat ja hyvän makuisia.

        KK, kuittaa 😴

        Huomenta ja kauniina sää jatkuu, tosin vettä on kuuroina välillä tullut ja taas aurinko paistaa;)
        Tuohon kehotukseen, että vastaisin joka viestin perään, olen ajatellut, että ketju täyttyisi minun viesteillä ja kun muutenkin saan muistutuksia milloin mistäkin, olisi yksi aihe sekin.

        Korpikirjailija, minä kiehautan puhtaaksi pestyt perunat ja laitan ne minulle sopiviin annospusseihin, sitten vaan pussin sisältö kattilaan ja kypsennys, jopa uudelta perunalta maistaa talvellakin:)
        Jouluna aiemmin, kun oli isompi joukko pöytään asettumassa, useampi pussillinen kattilaan ja höyryävät perunat pöytään, tilliä koristeeksi, nyt sitten nautin yksinäni.
        Jatkuva pakastaminen onnistuu, aina kaivamisen jälkeen, jos pieniä perunoita tulee, isotkin kelpaa, mutta eri keitolla, noin kolme minuuttia isoille keittoaika.

        Ynnämuu samoin Makriina ikää mietitte, kyllä muutaman vuoden ero näissä kymmenissä ei mitään merkkaa ja luulen kaiken kaikkiaan, että virkeitä olette, olipa ikä mikä tahansa.
        Ajatuksen juoksu kummallakin pelaa, vielä huumorin höysteellä, totta tuokin, mitä siitä tulisi jos kaikki Noja-tuolin hylkäisi jokaisen ikävyyden jälkeen, sitkeästi vaan Makriina, istu tanakasti tuolissa;)
        Taitaa aika välipitämättömäksi nuo terveyden hoidot tämän ikäisiltä mennä, kaikkiin leikkauksiinkaan ei oteta, mutta eletään omin avuin niin kauan, kun se on sallittu.

        Katsellaan sivusta, miten hommat hoituu, kyllä aina joskus neuvotkin kelpaa ynnämuu ja kyllä tämä aika on meille kaikille sallittua, lepoa ja sivusta katselua, joskus ihmettelyä.
        Politiikasta en haluaisi keskustella, kun mielestäni se on jokaisen oma valinta ja halu, mikä onneksi on mahdollista kaikille.
        Turhaa kiistaa politiikasta aikaan saadaan, mikä ei johda mihinkään, suuntamme olemme varmaan tähän ikään jo löydetty.

        Viikon päästä tuo pelottava syöpä poistetaan läheiseltäni ja toivon mukaan kaikki sujuu mallikkaasti, mistäpä sitä tietää vaikka minun kohtalooni ehtii kuulumaan.
        Minä myös viihdyn Netflixsin parissa, paljon on tarjontaa, kun näissä kotimaisissa vaan uusintoja.
        Tuohon suonenvetoon sain ystävältäni Boost nimisiä tabletteja, veteen liuotettuna kerran päivään, suonenveto hävisi, tosin aika vähäistä minulla olikin.

        Kristiina23, olen kyllä huomannut nuo lukijamäärät ja siksi uskon näiden politiikkaan juurtuneiden esiintyminen Noja-tuolissa, mutta jätetään omaan arvoonsa;)
        Onhan kaupanhyllyt pullollaan tavaraa, ei todella ole pakko pakastaa, mutta minulle se on ajankulu ja ehkä pieni eurojen säästökin.
        Ostin eilen kesäkurpitsaa, kun oli vain 0,59 euroa kilo, keitin pienessä vesimäärässä ja soseutin, kokeillut olen ja ihan maukkaan keiton voi pakastetusta saada, kermaa tai juusto sekaan ja hyvää on.
        Talvella kurpitsaa tuoreena vähemmän on saatavilla ja jos onkin, on ulkolaista.
        Kotimaista se kaikki pitää olla mitä pakkaseen laittaa.
        Meillä kaikilla omat tapamme ja omistani kertoilen, en tuputa kellekään;)

        Miaelina ne varaavaimet on hyvä jollakin olla, minulla lapsillani kummallakin on ja kun samalla paikkakunnalla asustavat, onnistuu niinkin.

        Tänään minut haetaan taas maalle ja huomenna raskas päivä edessä, aina se koskettaa nähdä suru mitä läheiset kantaa, vaikka itseä ei niin läheltä kosketakaan.
        Antoisaa päivää kaikille, jotakin kivaakin varmaan tiedossa, siitä nauttimaan;)

        Se on ihan hyvä, ettei kaikkiin leikkauksiin vanhoja oteta. Leikkaus on aina riski nuorillekkin, saati vanhoille. Voi nukutuksen kanssa tulla komplikaatioita kun on paljon muuta lääkitystä , sydämen ja keuhkojen vajaatoimintaa. Toipuminen on hidasta ja haitat voi olla hyötyjä suuremmat. Lihavilla on eriryisenisot riskit. Yksityiselle pääsee kyllä leikkauksiin, mutta se maksaa. Saman se maksaa yhteiskunnalle julkisella puolella. Jos on esim polvensa tuhonnut ylipainolla ja liikkumattomalla elämäntavalla, ei niin vaan julkinen puoli anna tekoniveliä. Särkylääkkeitä ja mobilaattia , niin se vaan hoidetaan. Syöpä ja muut henkeä uhkaavat kyllä leikataan kaiken ikäisiltä, jos ei muuta hoitoa ole. Jos vaan potilaan kunto kestää.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta ja kauniina sää jatkuu, tosin vettä on kuuroina välillä tullut ja taas aurinko paistaa;)
        Tuohon kehotukseen, että vastaisin joka viestin perään, olen ajatellut, että ketju täyttyisi minun viesteillä ja kun muutenkin saan muistutuksia milloin mistäkin, olisi yksi aihe sekin.

        Korpikirjailija, minä kiehautan puhtaaksi pestyt perunat ja laitan ne minulle sopiviin annospusseihin, sitten vaan pussin sisältö kattilaan ja kypsennys, jopa uudelta perunalta maistaa talvellakin:)
        Jouluna aiemmin, kun oli isompi joukko pöytään asettumassa, useampi pussillinen kattilaan ja höyryävät perunat pöytään, tilliä koristeeksi, nyt sitten nautin yksinäni.
        Jatkuva pakastaminen onnistuu, aina kaivamisen jälkeen, jos pieniä perunoita tulee, isotkin kelpaa, mutta eri keitolla, noin kolme minuuttia isoille keittoaika.

        Ynnämuu samoin Makriina ikää mietitte, kyllä muutaman vuoden ero näissä kymmenissä ei mitään merkkaa ja luulen kaiken kaikkiaan, että virkeitä olette, olipa ikä mikä tahansa.
        Ajatuksen juoksu kummallakin pelaa, vielä huumorin höysteellä, totta tuokin, mitä siitä tulisi jos kaikki Noja-tuolin hylkäisi jokaisen ikävyyden jälkeen, sitkeästi vaan Makriina, istu tanakasti tuolissa;)
        Taitaa aika välipitämättömäksi nuo terveyden hoidot tämän ikäisiltä mennä, kaikkiin leikkauksiinkaan ei oteta, mutta eletään omin avuin niin kauan, kun se on sallittu.

        Katsellaan sivusta, miten hommat hoituu, kyllä aina joskus neuvotkin kelpaa ynnämuu ja kyllä tämä aika on meille kaikille sallittua, lepoa ja sivusta katselua, joskus ihmettelyä.
        Politiikasta en haluaisi keskustella, kun mielestäni se on jokaisen oma valinta ja halu, mikä onneksi on mahdollista kaikille.
        Turhaa kiistaa politiikasta aikaan saadaan, mikä ei johda mihinkään, suuntamme olemme varmaan tähän ikään jo löydetty.

        Viikon päästä tuo pelottava syöpä poistetaan läheiseltäni ja toivon mukaan kaikki sujuu mallikkaasti, mistäpä sitä tietää vaikka minun kohtalooni ehtii kuulumaan.
        Minä myös viihdyn Netflixsin parissa, paljon on tarjontaa, kun näissä kotimaisissa vaan uusintoja.
        Tuohon suonenvetoon sain ystävältäni Boost nimisiä tabletteja, veteen liuotettuna kerran päivään, suonenveto hävisi, tosin aika vähäistä minulla olikin.

        Kristiina23, olen kyllä huomannut nuo lukijamäärät ja siksi uskon näiden politiikkaan juurtuneiden esiintyminen Noja-tuolissa, mutta jätetään omaan arvoonsa;)
        Onhan kaupanhyllyt pullollaan tavaraa, ei todella ole pakko pakastaa, mutta minulle se on ajankulu ja ehkä pieni eurojen säästökin.
        Ostin eilen kesäkurpitsaa, kun oli vain 0,59 euroa kilo, keitin pienessä vesimäärässä ja soseutin, kokeillut olen ja ihan maukkaan keiton voi pakastetusta saada, kermaa tai juusto sekaan ja hyvää on.
        Talvella kurpitsaa tuoreena vähemmän on saatavilla ja jos onkin, on ulkolaista.
        Kotimaista se kaikki pitää olla mitä pakkaseen laittaa.
        Meillä kaikilla omat tapamme ja omistani kertoilen, en tuputa kellekään;)

        Miaelina ne varaavaimet on hyvä jollakin olla, minulla lapsillani kummallakin on ja kun samalla paikkakunnalla asustavat, onnistuu niinkin.

        Tänään minut haetaan taas maalle ja huomenna raskas päivä edessä, aina se koskettaa nähdä suru mitä läheiset kantaa, vaikka itseä ei niin läheltä kosketakaan.
        Antoisaa päivää kaikille, jotakin kivaakin varmaan tiedossa, siitä nauttimaan;)

        Huomenta.
        Nykyään on tapana todeta asioiden olevan "haasteellisia". Niin on tämän ketjunkin kanssa, kun pitää löytää nojatuolilaiset näiden anojen mielipiteiden joukosta. Täällä on samalla otsakkeella kaksi ketjua.
        Puhelimella ei juuri voi letkoja seurata, kun ne venyvät liian pitkiksi.

        Skillanilla on tulossa murheellinen päivä. Aina se riipaisee, mutta iän mukana oppii näkemään asiat toisessa valossa kuin nuorempana. Viime vuosina olen ollut siunaustilaisuuksissa, joissa kukat on laskettu heti tilaisuuden alussa, se on minusta kaunis tapa. Ollaanhan siinä saattamassa lähtenyttä viimeiselle matkalle, ja usein nykyisin ojennetaan yksi ruusu. Vielä 10 v sitten surun määrä laskettiin hautaseppeleen hinnan mukaan, nyt jokaisella on se yksi, rakkaudella valittu kukka.
        .
        Kaikki te pakastatte ja säilötte tulevaa talvea varten. Minä luotan ostarin pakastealtaisiin. Pienessä taloudessa ei mielestäni kannata panna aikaa ja vaivaa säilöntään, varsinkaan, kun kaupunkiasunnoissa ei ole mitään todellista kellaritilaa säilykkeiden varastoimiseen. Ne eivät jääkaapista tykkää ja vievät niin ison tilan hyllyiltä, ettei muuta mahdu. Muistan, kun aikoinani tein mehuja mökillä ja tuskailin sitten viikkokausia jääkaappini äärellä, kun lappeellaan makaavat mehupullot veivät kaiken tilan.
        Niinpä totean, että minun ei tartte!
        Ei tartte muutenkaan yhtään mitään, rupean hajamieliseksi vastarannan kiiskeksi. Tuleeko kukaan kaveriksi!
        Kirjautuminen unohtui taas.

        Kyytiä odottelen ja pitihän sitä tulla samaistumaan Makriinan kanssa;)
        Vastarannankiiski olen ollut aina, varmaan olette huomanneet, sitkeä myös, teen kaiken oman itseni tavalla, siis itsepäinen.
        Hajamielisyys on myös lisääntynyt, joten samassa veneessä ollaan, keikutellaan hissukseen, että jatkoa riittäisi;)

        Onni on elää tätä aikaa, kun ei pakkoa mihinkään, voi häärätä oman mielen mukaan, saattaa ärsyttää kanssaeläjiä, mutta minkäs mahtavat;)

        Hinnakkaan kukkalaitteen ostin, tosin en hinnan vuoksi, kauneus miellytti täysin valkea.
        Muistan äitini haudalle vielä seppeleet laskettiin, annansilmistä oli seppeleeni, äidin lempikukka.

        Nyt päivän viettoon ja huomisen jälkeen normaali elämäkin kohdallani, kunnes taas jotain tapahtuu, ikävää tai iloa, näistä se koostuu koko elämä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        KK, kuittaa 😴

        Meillä on kesämökki tuolla kivikkoisessa Savossa. Tuosta 2x2 kokoisesta perunapellostasi tuli mieleeni oma saman kokoinen yrttimaani, jollaista rupesin kuokkimaan eräänä keväänä. Kuokka iski kiveen, ja isäntä tuli avuliaasti auttamaan kaivamisessa. Siinä pikkuläntissä oli komea lohkare, jonka vieritimme koristeeksi portaitten viereen.
        Tulipa hyvä multapenkki, kun kiven tilalle meni kottikärryllinen kompostimultaa. Mutta osoitus siitä, että on Savon pellot kivikkoiset. Raapaiset kuokalla ja VOT, isket kiveen.
        Yrttimaa on kylläkin entinen, en jaksanut kastella tarpeeksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rättiväsynyt korven työmyyrä täällä yrittää pitää silmäluomia auki.

        Eilen tein ne aikomani jää-ja pakkaskaappien täydennysostokset. Siivoustyöt jätin tälle päivälle.

        Paikallisessa Prismassa bongasin edullisia kotimaisia pakastemarjapussukoita, joten jätin ne sinne, sieltäpä löytyvät kun tarvetta ilmenee.

        Tänä aamuna ajoin torille, sillä ihan nimeksi halusin jotain tuoreita marjoja ostaa. No, rasiat vadelmia ja mustikoita lähti mukaani.

        Sateinen päivä oli tänään, joten hyvä siivoustöille. Pölypallot saivat kaupunkikodissa kyytiä. Koirankarvoja siellä täällä voi, että en yhtään tykkää. vaikka komeita koiria käykin ja tykkään niistä, mutta niiden jälkeen jättämät karvat.

        Perjantaina, näin arvelivat suihkukaappi asennetaan kylpyhuoneeseen. Alakerran tilat on sen jälkeen vielä siivottava, mutta sitten laitan rukkaset naulaan vähäksi aikaa.

        Sovimmekin, että karanteenin jälkeen teemme lomamatkan, ehkäpä länsirannikon kierroksen. No, se on vielä auki.

        Eihän ne kivaa ole nää karanteenit, mutta pidämme niistä kiinni. Onhan meillä pihaa niin kaupungissa kuin täällä mökilläkin, joten kasvomaskeja ei ihan kokoaikaisesti tarvitse käyttää.

        Niin sitä luulis ynnämuu ja makriina, että kaikki hommat on jo tehty, kiekurat ympäri pyöritty, mutta aina tuota uutta hommaa vaan pukkaa. Liekö tempperamenttikysymys, tämän kasikutosen, jonka kanssa yhtä pidän, että paikoilleen ei asetuta ihan vielä, joten yritän pysyä mukana menossa.

        Yötä KK.

        Kun tulet tähän ikään, niin mieli jo on muuttunut. Olen varmaan vanhin tällä palstalla, ja kohta saan ehdottaa uutta ryhmää !! :)

    • Anonyymi

      Meillä on hyvä presidentti, Sauli Niinistö! Oikein ilostun silloin, kun kuulen hänen puhuvan. Hän on viisas ja tajuaa nykyisen tilanteen EU:ssa, sillä lait on tehty, että niitä noudatetaan, eikä aleta EU:n perustuslakia yhtäkkiä uudesta muokkaamaan.
      Silloin siitä tulisi äänestää, eikä vain pienellä porukalla laiteta uusiksi.
      Huomasivat, että on sellainen hallitus, että tuota voi viedä kuin pässiä narusta!
      Kun vähän imartelee, niin kaikki käy!

      Niinistö varoitti kohta kun tämä hallituskausi alkoi, ettei "liian laveita laskuja"!
      Niinistö on aina ollut tarkkana taloudepidosta, aikoinaan kun Paavo Lipponen järjesti eduskunnan juhlia, Sauli Niinistö paheksui yletöntä rahan haaskausta.
      Hän oli silloin valtiovarainministeri.

      • Anonyymi

        Näyttäisi, että on kallistumassa perussuomalaisten ajatuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttäisi, että on kallistumassa perussuomalaisten ajatuksiin.

        Hahhahahha, mikä vitsi !!!
        Pölhöpersujen laskelmoiduilla jutuilla kalastellaan vain höhlien ääntä.
        Ei niillä ole mitää todellista linjaa.
        Joskus ne sattuu omimaan jonkun ajatuksen,
        jota joku muukin (puolue/hekilö ) kannattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhahahha, mikä vitsi !!!
        Pölhöpersujen laskelmoiduilla jutuilla kalastellaan vain höhlien ääntä.
        Ei niillä ole mitää todellista linjaa.
        Joskus ne sattuu omimaan jonkun ajatuksen,
        jota joku muukin (puolue/hekilö ) kannattaa.

        Puolueista toiseksi korkein gallup-kannatus (19 %) tällä hetkellä.
        Edellisetkin kannatusluvut, jopa eduskuntavaalit, olleet jo pitkään melko hyviä.

      • Tapoihini soveltuvasti: varhaista aamua!
        Skillan kirjoitti: "Ynnämuu samoin Makriina ikää mietitte, kyllä muutaman vuoden ero näissä kymmenissä ei mitään merkkaa ja luulen kaiken kaikkiaan, että virkeitä olette, olipa ikä mikä tahansa."
        No, joo. . . yksilökohaisiahan pienet ikäerot ovat. KK pisti kaverinsa virkeänä
        vielä iäkkämpänä. Onhan se vuosimittari kuitenkin "yleismittari" suuntaa
        antava. Katson kyllä itseäni mahdollisimman realistisesti, luulottelematta.
        Ei tarkoitukseni ole ryhtyä varsinaiseksi turhan valittajaksi elämänmenostani.
        Tosin pientä" horjumista" elämänasenteessni olen tunnistanut:))
        Eilen pinkaisin labrassa. Ilmoitus tuli apteekista lääkepakkaukseen liitettynä.
        Jonotin labrassa pari tuntia ja kun pääsin sisään, ei lähetettäni tietokannasta
        löytynyt. Se kesti kauan ja monta soittoa kunnes hoituri sai asian selväksi.
        Ei se minun vikani ollut, se lähete vain oli jäänyt terveyskeskuksessa kirjaamatta.
        Siinäpä jännäsin, menikö 3km kävely hukkaan.
        Ensi kertaa käytin suojamaskia labrassa jonottaessani. Sehän on varsinainen
        "lämpölaitos" ja huomattavasti se haittasi hengitystäni. No, menihän tuo.

        Tämä ikäänkuin selitykseksi, kun tämän tapatuman jälkeen eilistä viestiä
        puoliväsyneenä väsäsin. Tiedän kyllä, että selittämättä paras:))
        Hyvää jatkoa teille!

    • Anonyymi

      Ei olla kateellisia Perussuomalaisille, kun heidän kannatus nousee, he ovat meidän puolella, siis koko Suomen kansan puolella.
      Ei Etelä- Eurooppalaisten, kiitos heille siitä!

      • Anonyymi

        Tämä on omituinen ketju. Politiikasta ei saisi keskustella, vaikka on yleinen palsta. Turhaa kiistaa vain saadaan aikaan, jos keskustellaan. Vai turhaa? Jo on kannanotto maassa, jonka pitäisi olla demokraattinen. Slaavilaisessa politiikassa helpommin noin ehkä ajatellaan.

        Samalla tuli mieleeni, että tuolinpitäjä täällä taitaapi olla tyypillinen savolainen "piällysmies", jolta verukkeita löytyy ja joka ketju- ja kommentointityylillään vetää akkoja sohvan ali niin, että pöly lentää - kuten joku aiemmin muussa ketjussa luonnehti.

        Miten niin omituinen? Toiset istuvat nojatuoleissaan ja puhuvat nimimerkein itsestään ja iästään, elämästä ja kuolemasta, pakastamisesta ja säilömisestä, omasta elämästään, toiset taas anonyymeinä puhuvat politiikkaa ja viihtyvät samoilla nojatuoleilla niissä merkeissä.
        Mikä teitä vaivaa?
        Jos nojatuolin eläkeläiset istuvat jutustelemassa arjestaan, niin miten voidaan ajatella, että politiikka olisi kielletty?
        Itsekin arvostelette ankarin sanoin meitä, jotka käsittelemme näitä arkisia asioitamme hyväntuulisesti. Haluaisitte siihen puuttua ja kieltää.

        Puhukaa ihmeessä. kun on tärkeitä mielipiteitä. Älkää nyt kuitenkaan odottako, että kaikki osallistuvat teidän aiheisiinne, ei siihen ole kenelläkään mitään velvollisuutta.
        Venyvät vain ketjut turhan pitkiksi, kun saman otsakkeen alla on kahdet eri aiheet.

        Hyvä tilanteeseen sopiva kommentti, Mkr! En lähde täällä
        Noja-tuoliketjussa turhaan politiikkaa vääntämään. Siitä on turha
        nälviä "demokratia " vajeesta." Jos haluan politiikasta kirjoittaa,
        menen politiikka palstoille. Siellä on jokaisen puolueen kannattajille
        paikka. Olen siellä käynyt.
        Sen voin kertoa, että vaaleissa olen aina äänestämässä käynyt.
        Yhden kerran muistan jääneeni hyvästä syystä kopilla käymättä.

        Tämän enempää en täällä tähän aiheeseen palaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin omituinen? Toiset istuvat nojatuoleissaan ja puhuvat nimimerkein itsestään ja iästään, elämästä ja kuolemasta, pakastamisesta ja säilömisestä, omasta elämästään, toiset taas anonyymeinä puhuvat politiikkaa ja viihtyvät samoilla nojatuoleilla niissä merkeissä.
        Mikä teitä vaivaa?
        Jos nojatuolin eläkeläiset istuvat jutustelemassa arjestaan, niin miten voidaan ajatella, että politiikka olisi kielletty?
        Itsekin arvostelette ankarin sanoin meitä, jotka käsittelemme näitä arkisia asioitamme hyväntuulisesti. Haluaisitte siihen puuttua ja kieltää.

        Puhukaa ihmeessä. kun on tärkeitä mielipiteitä. Älkää nyt kuitenkaan odottako, että kaikki osallistuvat teidän aiheisiinne, ei siihen ole kenelläkään mitään velvollisuutta.
        Venyvät vain ketjut turhan pitkiksi, kun saman otsakkeen alla on kahdet eri aiheet.

        Mkr.

        Tehän roskaattekin sivuja. Samaa nojatuolitoistoa. Kohta varmaan on taas uusi nojatuoli.
        Noja-tuoli on Suomi24 systeemiin ja sen käytäntöihin nähden erittäin poikkeavaa. Niskoja vain nakellaan ja ilkeilijäksi mainitaan, jos sitä arvostelee
        Kyllä se on nähty, jos esim. politiikasta puhuu tai muutoinkin anonyyminä; niin johan ollaan närkästyneitä. Palstoja löytyy teidänkin asioillenne - jopa suljettuja keskustelualueita.

        Yleiset palstat sais muuttaa kokonaan vain anonyymien käytettäväksi.
        Ei syntyisi mitään ryhmittymiä ja niillä pelaamista.

        Näin on. Kyllä poliisi saa selville, jos jotakin fyysistä tai oikeushenkiöä loukataan.

        Kyllä anonyymi aika turvassa on.

    • Anonyymi

      Hyvää päivää!
      Aurinko kypsyttää mansikoitani. Pian saan maistiaisia tästä myöhäisen kesän lajikkeesta. Ei siitä pakastimeen liikene vaikka rehevä puska onkin. Mustikoita, puolukoita ja sieniä itse poimittuna pakastan. Saan sukulaisten ja ystävien puutarhoista herukoita ja omenoita.
      Olen laiska käymään kaupassa, joten talven aikana tyhjenee hyvin pakastin ja kesällä täyttäni kuivakaappi.

      Eilen kävimme tyttäreni kanssa Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Ihailen ja hämmästelen aina vain entisaikojen taitavia käsityöläisiä. Suutari, räätäli , kelloseppä, pitsinnyplääjä, nyörintekijä ja vaikka mitä. Työkalutkin niin kauniita. Kirjapainossa vieläkin painetaan pieniä painosmääriä museon omaan käyttöön kortteja, pusseja jne. Joitakin tilaustöitäkin tekevät. Kirjasimet ladotaan yksi kerrallaan. Nähtiin taidonnäyte.
      Romantisoin ja ajatuksissani halajaisin tuohon pieneen yhteisöön siihen menneeseen aikaan. Kauniisiin puutaloihin.

      Kävimme ostoksilla myös vanhassa kauppahallissa. Siihenkään en kyllästy koskaan. On se vaan toista kuin markettien hehtaarihalleissa.
      Kruunasimme muinaiskierroksemme käymällä ravintolassa syömässä. Piristävä päivä oli.
      Toivon tosiaan, että se korona ei rääjähdä käsiin vaan saisimme nauttia noista pienistä ilahduttavista asioista.

      Hautajaiset ovat nekin muuttuneet ajansaatossa. SkillaN mainitsi nuo seppeleet. Niitä ei enää juurikaan näe. Viimeisimmän saattomatkan tein viime vuoden puolella ennen muuttoani ja ennen koronaa. Oli pyyntö, että jokainen saattaja vie vain yhden ruusun.
      Surullinen oli lesken kevät. Kukaan ei päässyt käymään eikä auttamaan. Ei videopuhelut ole ollenkaan sama asia kuin läsnäolo.

      Ai niin, SkillaN puhuit aiemmin lankatilauksesta netin kautta. Minä olen tilannut paristakin lankamyymälästä. Hyvin toimi ja nopeasti tulivat. Kerran erään langan valmistaminen oli lopetettu, mutta löysin google-haulla pienestä myymälästä vielä ja sain työni loppuun.

      Mukavaa loppuviikkoa!

      brinkkala

    • Anonyymi

      Pienet sisäänlämpiävät juttunne saavat ylimitoitetut mittasuhteet.
      Paljon suurempiakin asioita tapahtuu maailmassa ja Suomessa
      kuin teidän nojatuoli-kähinänne ja loukkauksenne.

      • Anonyymi

        Jotkut niistä sentään pykää trukkilavoista terasseja ja tyhjentää paskahuussin omin käsin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut niistä sentään pykää trukkilavoista terasseja ja tyhjentää paskahuussin omin käsin.

        Hyvää iltaa!
        Vikkaan ulkoilupäivän päätteeksi istuin katsomaan tV:stä Gérard Depardien ruoka ja kulttuurimatkaa Sikottlantiin tällä kertaa.

        Kaukana kulttuurista oli ruokailu, jopa barbaarista minusta. Liha oli 5 viikkoa raakakypsytettyä, ja lähes raakana se syötiin. Samoin sianliha, melko pelkistettynä ilman lisukkeita se hotkittiin !

        Kaikkein julminta oli elävän hummerin halkaisu ja raakasyönti, imeskely sisäelimistä,... pthyi hitsi miten wisky veikot oli etovia!

        Sanoivathan paikalliset itse, etteivät ole mitään kulinaristejä, osaamattomia ruuan valmistuksessa, mutta odotan kyllä hieman mielenkiintoisempia ruoka tottumuksia.

        Hauskaa iltaa Noja-tuolin väelle 😊))

      • Anonyymi

        Ei tässä mistään kähinöistä ole kyse. Kai sen nyt kaikki ymmärtävät, että mielipiteitä voi esittää.
        Itsekin olen jo iällä, mutta liikkuva äänestäjä olen, kun puhutaan yhteisten asioiden hoidosta.

        Ei kähinöitä, vaan keskustelua, huumoriakin, ja kivaa oloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut niistä sentään pykää trukkilavoista terasseja ja tyhjentää paskahuussin omin käsin.

        Jotkut kerää roskapussinsa auton peräkonttiin.

        Jotkut käy leipäjonossa hakemassa sisäfileetä.

        Lihansyöjät saastuttavat maailman, näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut niistä sentään pykää trukkilavoista terasseja ja tyhjentää paskahuussin omin käsin.

        Jos käsin tyhjentävät huussinsa aluset, niin kait osaavat myös käyttää kumihanskoja ahkeroinnissaan?

      • Anonyymi

        Kumihanskat kädessään persettä pyyhkiessä, kannattaa myös käyttää (ei mielellään kuitenkaan painomustetta päästävää sanomalehtipaperia) ns. WC-paperia, mikäli sitä on saatavissa hädän hetkellä!

    • Anonyymi

      Sinisiru katseli ranskalaisnäyttelijän matkakertomusta. Täytyy odottaa, tuleeko uusintana.
      Minun silmiini osui USA:n terveydenhoitoa käsittelevä dokkari. On kyllä melko kauheaa olla pienituloinen amerikkalainen. Nuori perheenäiti sanoi, että hänen sairausvakuutuksensa maksoi yli 600 $/kk, ja se oli vain hänen vakuutuksensa. Koko perheen vakuutusmaksut olivat moninkertaiset. Nuori diabetesta sairastava nainen joutuu matkustamaan Kanadan puolelle ostamaan insuliinin, koska hänen varansa eivät riitä amerikkalaisessa apteekissa. Hän sai Kanadassa 700 $:lla vuoden tropit, kun kotimaassa olisi joutunut maksamaan samasta määrästä 2700 $.
      Maailmamme ei ole valmis. Aina löytyy korjattavaa, ja rahan valta tuntuu voimistuvan kaikkialla.
      Tässä sitä meikä filosofoi, vaikka olisi kesän viimeisimmät päivät menossa. Aikoinani tuskastuin sukulaistäteihin, jotka syksyllä hyvästelivät meidät mökkiläiset ja sanoivat, että saas nyt nährä sitten, vieläkö keväällä ollaan elossa. Nyt huomaan, että olen samaa pataa heidän kanssaan. Aika kaukaiselta se tuleva kesä tuntuu, kun tämä kesä meni harakoille karanteenissa. Maailmamme pienenee monestakin syystä.
      Mkr.

      • Anonyymi

        Vai harakoille meni kesäsi, ei kai nyt sentään. Olen nauttinut kesästä kaikkine käänteineen, hyvine ja huonoine sillä aina on asiat kääntyneet hyvän puolelle. Olin kirjoittamatta kuukauden päivät kun kävin yksinäistä taisteluani autoni merkkifirman huollossa tehdyistä virheistä tai olisiko ollut kyseessä kusetusyritys, jonka lopuksi voitin kun siirsin autoni yksityiseen huoltofirmaan. Auto korjattiin päivässä priimakuntoon, ja katsastettiin. Sain rahani takaisin merkkifirmasta, mutta manipulointi, autoni kunnon aliarviointi ja uuden auton tyrkyttäminen on henkisesti kuluttava kokemus. No se siitä, ystävättäreni totesi ykskantaan, yrittivät kusettaa väärää ihmistä ;)

        Eilinen oli työntäyteinen päivä, onneksi aikataulutukseni työkalenterissa siirtyi etuaikaan. Joten tänään on ansaittu lepopäivä.

        Vietin eka yö pitkästä aikaa kaupungissa. Mikä oli yöpyä rempatussa ja siivotussa talossa mukavuuksien keskellä.

        Eilen asennettiin (päivää etuajassa) kylpyhuoneeseen tilava Idon.n suihkukaappi. Siivottuani ja stailattuani kylppärin, lämmitin saunan ja hemmoittelin itseän suihkukaapin ihanuuksilla.
        Kaksi erilaista suihkua, käsi-ja iso kattosuihku. Kattosuihkun pisarat, kuin lempeä vesisade kesäpäivänä.

        Koko saunaosasto nosti ryhtiään, ostamani uudet kosteantilan matto ja suihkukaapin liukuestematto sävysävyyn sopivat hyvin tilaa.

        Huomenna ruohonleikkuu ja takapihan kukkapenkkien ripsuamista. Kelpaa talon omistajan palata kotiin. (vimeinen lause, koska jollekin on jäänyt epäselväksi tämän kaupunkiasuntoni omistussuhde;)

        Niin, osaan ottaa rennosti ja ajattelin ensiviikosta hakeutua "hoitoon". Kesäkuussa kävin viimeksi lääkärissä, joka kehoitti syömään särkylääkkeitä ja palaamaan kymmenen päivän päästä uudestaan jos kivut jatkuvat. No, jos nyt menisin kun tuo ryhtikin on alkanut luhistua. Olenpahan saanut kuitenkin jotain aikaseksi olisihan sitä voinut maatakin ja valittaa.

        KK

        Joskus se alakulo iskee, mutta nyt sain taas mielenvirkistystä, kun luin netistä, että Kulmuni haluaa Suomeen oman avaruustutkimuksen ja sisunautteja! Huumori kukkikoon politiikassakin.
        Pitää koota voimat ja jaksaa siihen asti, kun ensimmäinen suomalainen miehitetty raketti kiitää kohti Veenusta.

        Tiedän tunteen alakulo sitä oli tuo auton katsastusrempan aika. Siksi pidin paussia, sillä kun on paha olla ei jaksa näitä välihuomautuksia. Niille kun voi normaaliolotilassa viitata kintaalle, mutta haavoittuvassa olotilassa voi pinna palaa ja piuhat alkaa haisemaan ; )

        Juu kyllä hyvin suunnattu suihku on yksinäisen naisen hellijä. Ilmanko teet monessa ketjussa siitä niin ison nummeron.

        Sen suihkukaapin omistaa osakkeen omistaja, minulla on käyttöoikeus siihen. Yksinäinenhän toki olen kuten sinäkin vaan kohta saan seuraa, entä sinä?

        KK

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Joskus se alakulo iskee, mutta nyt sain taas mielenvirkistystä, kun luin netistä, että Kulmuni haluaa Suomeen oman avaruustutkimuksen ja sisunautteja! Huumori kukkikoon politiikassakin.
        Pitää koota voimat ja jaksaa siihen asti, kun ensimmäinen suomalainen miehitetty raketti kiitää kohti Veenusta.

        Toivottavasti siinä lentää Kulmuni ja Vanhanen maata kiertävälle radalle.

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Joskus se alakulo iskee, mutta nyt sain taas mielenvirkistystä, kun luin netistä, että Kulmuni haluaa Suomeen oman avaruustutkimuksen ja sisunautteja! Huumori kukkikoon politiikassakin.
        Pitää koota voimat ja jaksaa siihen asti, kun ensimmäinen suomalainen miehitetty raketti kiitää kohti Veenusta.

        Taitaa tulla aika sinnittely, jos aikoo jaksaa niin kauan sinnitellä,
        että tämän lennon näkee.

    • Anonyymi

      Olen ohjeistanut ylläpitoa poistamaan kaikki viestit, jotka eivät sovi tähän demarivetoiseen palstaan. Mr.

      • Anonyymi

        Miksi ohjeistat ylläpitoa, koska onhan huvittavia välillä lukea joidenkin kirjoittajien muka "huumorintajua", sillä ne voi ohittaa nopeasti, mutta saada pienoisen vahingonilon, että eipä pyyhi hänelläkään kovin hyvin.

        Vuosikausiksi on jäänyt mieleen vain joku makin tyhjennys, jota meillä lapsuudessa vietiin ruispeltoon ja sitten se ruis lahjoitettiin ilkeimälle naapurille, ...no ei vaiskaan, koska siihen kasvoivat suurimmat jyvät.

        Entäs nuo paskaiset lavat, josta on rakennettu upea terassi ja sekin oli ilkeilyn aihe, mutta meilläpä kunta rakentaa tänne rivitaloon jokaiselle pienen terassin oven eteen juuri näistä lavoista.

        Jokainenhan voi kannella 10 km "eestaas" 20 km käsissään kaikki lasipurkit ja metallit, koska eihän niitä voi auton takakonttiin laittaa, vaikka autokin olisi, mutta nämä hyväkkäät heittävätkin nämä siihen sekajätteisiin.

        Säästäväinen hakee kyllä ruokaa ilmais jaosta, vaikka Mersulla, mutta typerä valittaa vain, kuinka firmojen johtajat vain keräävät työläisten selkänahasta rahansa ja nyt ei ole sossulla heille rahaa annettavana asunto tukeen ja muuhun "turhuuteen", joten pakko on tähän lisätä ne kuuluisat matut. "Nekin, vielä" ja mitähän jäi väliin?

    • Anonyymi

      Onpa taas kiva istuutua nojatuoliin ja antaa jalkojen levätä. On ollut nämä viime päivät sellaista haipakkaa menoa, että hitaampaa jo huippaamaan rupeaa. Enpä ala luettelemaan menojani, mutta paljon olen ollut menossa sinne sun tänne, hyvää ja huonoa, tasapuolisesti kumpaakin!
      Mutta sen sanon, että tyytyväinen olen kun olen pois muuttanut Turusta. Nyt siellä sompaillessani autoni kanssa, sekä kävellenkin, kaikkien tie- ja torin uudistustöiden lomassa oli jo urakkaa minulle, että kaiken sotkuisen liikenteen keskellä hermo kesti!
      Onneksi sain monta tärkeää tehtävääni hoidettua siellä, ja nyt on olo onnellinen. En yhtään ihmettele, että monet halajavat maalle muutosta, ihanaa se rauha ja leppoisa olo, jonka luonnon keskellä tuntee.
      Tänne palstallekin kunpa saisi sen leppoisan menon, sitä tämmöinen vanha mummo jo kaipaa. Turhat riidat, ärhäkät politiikan puheet ja ilkeät vinoilut tuntuvat vievän kirjoitushalut monelta, näin uskon olevan. Mielenkiinto lopahtaa, jos liikaa vain negatiivista sanomaa. Mielenrauha on paras rauha itsekullekin, ainakin minä siitä nautin! km.

      • Anonyymi

        Eikö Varissuolla asuminen enään sitten kiinnostanutkaan? Alkoiko pesutupaan meno jo hieman peloittomaan!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Varissuolla asuminen enään sitten kiinnostanutkaan? Alkoiko pesutupaan meno jo hieman peloittomaan!?

        Sinäpä hauska persoona olet! Ei minua Varissuokaan pelota, vaikken siellä ole koskaan asunutkaan. Pelkäätkö sinä? Turha pelko pois, Rosmarii!!!

        Tänään näytettiin Varissuosta televisiossa. Siellä on kansainvälistä porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Varissuolla asuminen enään sitten kiinnostanutkaan? Alkoiko pesutupaan meno jo hieman peloittomaan!?

        Piilovittuilua se on. JOku sanonut muuttaneensa Turkuun. Kyllä nojatuolissakin osataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piilovittuilua se on. JOku sanonut muuttaneensa Turkuun. Kyllä nojatuolissakin osataan.

        Ettei vaan kuitenkin sitä palstan kuulua kateutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei vaan kuitenkin sitä palstan kuulua kateutta?

        On se nyt upeaa asua Turussa , joka on Suomen kulttuurin kehto. On yliopisot ja Turun linna ja Aurajoki. Kuin jossain korvessa. Tai nuhrusessa pikku kaupungissa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se nyt upeaa asua Turussa , joka on Suomen kulttuurin kehto. On yliopisot ja Turun linna ja Aurajoki. Kuin jossain korvessa. Tai nuhrusessa pikku kaupungissa..

        Onko ne kopioita Turusta😮?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se nyt upeaa asua Turussa , joka on Suomen kulttuurin kehto. On yliopisot ja Turun linna ja Aurajoki. Kuin jossain korvessa. Tai nuhrusessa pikku kaupungissa..

        Sinne kehtoon se Turku on jäänytkin.

    • Meinasin kirjoottaa, mutta en jaksakkaan.
      Tämä nojatuolinurkkaus kaipaa raivausta, ja uskon, että Skillan tarttuu toimeen ja aloittaa uuden ketjun.
      Nämä poliitikot voivat sitten jatkaa täällä. Vaikka nyt ovat alkaneet käsitellä Suomen kaupunkeja. Hienosti aloittavat Turusta, joka ensimmäisenä mainitaan Suomen historian lehdillä. Vai olisikohan ollut Viipuri?
      Minulla on tuttava, jolla on Turun palosta pelastunut kaappi. Sellaista ei monissakaan perikunnissa ole.

      • Anonyymi

        Missä ovat Suomen perikunnat ? Jossain syrjäseuduilla vai ? Perikunnilla on kyllä parempiakin kaappeja kuin joku puoliksi hiiltynyt hökötys.

    • Anonyymi

      Turku on upea kaupunki. Kävin siellä viime kesänä (2019) ensimmäisen kerran elämässäni. Ikävä kyllä se voi jäädä viimeiseksikin. Ystäväni muutti sinne ja
      melkein samantien pois. Syy poismuuttoon ei johtunut Turusta.
      Turun joitakin kaupunginosia morkataan, mutta ihmisiä niissäkin asuu
      ja samantyyppisiä asuma-alueita on muissakin kaupungissa.
      Niin ja demarit on ihan hyvä puolue. Palkansaajan on vähän tyhmää
      äänestää varakkaitten asioita ja etuja ajavaa Kokoomusta, vaikka moni "fiini"
      kaulusköyhälistöläinen sitä äänestääkin.

      • Anonyymi

        Ovatkohan nuo paperityötekijät kokoomuslaisia, kun tienaavat keskimäärin 5 000 euroa kuukaudessa?
        Varmaan moni heistä omistaa paperitehtaiden osakkeitakin. Mihinkäs sitä muuallekkaan sijoittaisi.
        Ulkomaisten toimijoiden sijoitukset moniin tehtaisiin ovat niin suuria, että heidän sanavaltansa mukaan tehdas menee sinne minne he haluavat, vaikka Suomessakin jotenkin kannattaisi.

        Paprujen sisäpiirin ja sekä puolue- että luottamusmiesten kertomaa.
        Etujärjestö on pitänyt niin hyvää huolta parujen asioista, etteivät ne ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta.

        Paprut eivä ymmärrä, eivätkä usko, ettei muilla ole vastaavia etuja kuin heillä.
        Työkaverini vaimo sairaanhoitaja, kertoi, ettein hänen miehensä papruveli millään uskonut, että hänen palkkalaskelmansa oli kuukauden eikä kahden viikon ajalta.

        Ja sama koskee monia pitkän koulutuksen vaatineita ammatteja.

        Miksi joku vielä opiskelisi?

    • Anonyymi

      Turhaan Marin marisee.
      UPM rakentaa kalliin tehtaan ja investoi näin Saksaan, Saksi-Anholtin osavaltioon, koska Suomi omine investointiympäristöineen hävisi Saksan vastaaville.
      Suuria investointeja ei tehdä nykyhetken tilanteen mukaan, vaan sen mukaan miltä tulevaisuus näyttää.
      Hyvä esimerkki on, kun Kuopioon eräs toinen firma olisi rakentanut 1,6 miljardia maksavan sellutehtaan, se ei ollutkaan Suomen lakien mukaan mahdollista. Korkein oikeus kävi lakipykälät läpi.
      Siinä on maan hallituksella mietinnän paikka. Olisiko säännöksiä järkevää muuttaa enemmän teollisuutta suosivaan suuntaan?

      • Anonyymi

        Elä ny tömmottia puhu. Marinhan on Skillanin suosikkipoliitikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä ny tömmottia puhu. Marinhan on Skillanin suosikkipoliitikko.

        Varmaankin luokkataistelijoita molemmat: Marin ja Skillan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin luokkataistelijoita molemmat: Marin ja Skillan?

        Marin on maininnut mm: "Esimerkiksi viittaaminen luokkataisteluun ei ole argumentti ja kertoo lähinnä historiattomuudesta".
        Osaako kukaan selventää mitä tuo "historiattomuus" tarkoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on maininnut mm: "Esimerkiksi viittaaminen luokkataisteluun ei ole argumentti ja kertoo lähinnä historiattomuudesta".
        Osaako kukaan selventää mitä tuo "historiattomuus" tarkoittaa?

        Marin syyttelee yritystä. Ei kai se nyt paljon pieleen mene, jos sanotaan, että lietsoo luokkataistelua.
        Luokkataistelu-termi on lähtöisin sosialismin ja kommunismin perustajana pidetystä yhteiskuntatieteilijästä Karl Marxista. Hänen mukaansa omistava ihmisluokka ja työtätekevä ihmisluokka ovat keskenään ristiriidassa ja käyvät taistelua.
        Asiaan perehtynyt Friedrich Engels oli vielä sitä mieltä, että käytävän luokkataistelun seurauksena syntyy vääjäämättä proletariaatin diktatuuri ja luokaton yhteiskunta.
        Niin, jotta kyllä luokkataistelulla historiaa on, jos tätä tarkoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on maininnut mm: "Esimerkiksi viittaaminen luokkataisteluun ei ole argumentti ja kertoo lähinnä historiattomuudesta".
        Osaako kukaan selventää mitä tuo "historiattomuus" tarkoittaa?

        No, nythän tämä Sillanin suosikki on eräiden tietojen mukaan päästellyt suustaan mitä satuu. Viime lauantaina tv:n ykkösaamussa lausui varmaankin kolmeen kertaan, että Kaipolan paperitehdas on kannattava. Kaipolan johto ihmettelee mistä sellaisia tietoja on saatu.

        Pääministerin taustajoukoista on viestitelty, että tieto perustuu "julkisuudessa esitettyihin arvioihin sekä yhtiön ilmoittamiin syihin lakkauttamiseen johtaneista tekijöistä". Samalla myönnetään, että UPM ei ole avannut taustalla olevia lukuja.

        Talouselämä-lehden jutun mukaan yhtiö ei anna tehdaskohtaisia tietoja, vaan asia käsitellään luottamuksellisena.

        Keskustalla olo käy ahtaaksi tässä Skillanin suosikin, Marinin, hallituksessa.
        Jostakin luin, että Kaipola asiassa Marin vetää enemmän vasemmistolaista Sdp-politiikkaa kuin yhteistyötä rakentavaa monipuoluehallituspolitiikkaa. Kaipola-matkallakin oli mukana vain sdp-ministereitä. Muutoinkin käsittelee Kaipola asiaa kuin Sdp:n puheenjohtajan näkökulmasta. Viime lauantain ylen ykkösaamussa esitti asioita, joista ei ollut tarkkoja tietoja.
        Kulmuni ja Saarikko sanoutuvat irti monista pääministerin kannanotoista.

        Kyllä on kepu itsensä kuseen laittanut - röyhkeään punavihreään hallitukseen.
        Hallitus kaatunee ensi viikolla.
        Virkamieshallitus tilalle, toistaiseksi. Virkamiesten mukaan sitä koronaa on tähänkin asti hoidettu.

    • Anonyymi

      Viimesimmän gallupin mukaan sdp kannatus on laskenut noin 2 prosenttia.
      Taloustutkimuksen mukaan tuo lasku tulee lähes yksinomaan eläkeläisten ryhmästä.
      En tiedä onko täällä muilla kuin nojatuolin pyörittäjällä ollut tarvetta ilmaista poliittisen värinsä - punaista tietääkseni pukkaa siltä suunnalta. Tuskin hän on tuossa 2 prosentissa mukana, koska jostain luin, että hän tuntee juurensa näissä asioissa.
      Niin, ja tuossa vähän ylempänä mainitaan, että Marin olisi suosikkipoliitikko.

    • Anonyymi

      Erään tutkimuksen mukaan noin 80 % yrityksistä katsoo, että Marinin hallitus ei kykene tekemään työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä parantavia päätöksiä.
      Jos tällainen on näkemys yritysmaailmassa, ei niitä investointejakaan maahan tule - päinvastoin, investoivat muualle.
      Oletettavasti päähallituspuolueen puheenjohtajan ja samalla maan pääministerin puheet nykyisessä tilanteessa tuntuvat toisiaan vastaan kilpailevissa yrityksissä oudoilta. Hän kun unelmoi tuottavuuden noususta niin, että asetti työntekijäporukat pohtimaan ja tekemään esityksiä 6 tuntisista työpäivistä. Hän asetti vielä määräajan - kolmen vuoden aikana.
      Tänään onkin paperiteollisuuden guru Pesonen Ylen ykkösaamussa. Toivottavasti kuulemme kuinka kannattava Kaipolan tehdas on. Ja muitakin asioita, esimerkiksi mitä he ottavat huomioon, kun investonteja varten ennakoivat tulevia aikoja.

      • Anonyymi

        No niin, olihan tämä Pesosen Jussi eilen televisiossa, katselin.
        Hän kertoi, että ne tuoteryhmät, joita Kaipolan tehdaskin tekee, ovat koko konsernin tasolla tappiollisia. Selvisi myös toimittajan lisäkysymysten kautta, että luonnollisesti tuoteryhmän tehtaita lopetetaan tappiollisimmasta päästä. Ei kai tästä voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että Kaipola on tappiollinen.
        Pääministeri Marin taas puhui, että Kaipola on kannattava. Vaikuttaa siltä kuin joku valehtelisi.

        Muistaakseni Pesonen puhui myös, että Suomelta puuttuu kokonaisvaltainen teollistamisstrategia. Siinä olisi joka puolueella pohtimisen aihetta.
        Pikkupolitikointia on kaiken aikaa. Nostetaan julkisia maksuja sieltä ja täältä sekä säädetään mitä eriskummallisimpia varsinkin teollisuutta rajoittavia säännöksiä. Näistä pienistä puroista syntyy sellainen teollistamisen vastavirta, että se ei kannata, kun katsotaan asioita maailmanlaajuisesti.
        Luonnonvarojamme ei kyetä maassamme jalostamaan. Ei synny teollisia työpaikkoja. Puutavarakin, se mitä ei jätetä metsään monimuotoisuuden vuoksi mätänemään, viedään ulkomaille jalostettavaksi. Mineraalit jäävät maahan tai viedään louheena maasta pois. Kaivosteollisuus - se vasta saastuttaakin. Suomesta tulee kehitysmaa, joka elää luonnonvarojen myynnillä. Toivottavasti turistivirta saadaan käännetyksi toisinpäin eli Suomeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No niin, olihan tämä Pesosen Jussi eilen televisiossa, katselin.
        Hän kertoi, että ne tuoteryhmät, joita Kaipolan tehdaskin tekee, ovat koko konsernin tasolla tappiollisia. Selvisi myös toimittajan lisäkysymysten kautta, että luonnollisesti tuoteryhmän tehtaita lopetetaan tappiollisimmasta päästä. Ei kai tästä voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että Kaipola on tappiollinen.
        Pääministeri Marin taas puhui, että Kaipola on kannattava. Vaikuttaa siltä kuin joku valehtelisi.

        Mistäs mahdoinkaan lukea, että poliitikon ei ole syytä antaa ohjeita yritysjohtajille, eikä yritysjohtajien poliitikoille. Heillä on eri näkemykset, erilainen koulutus ja erilaiset asenteet.
        Se on viisas ohje.
        Kukin pysyköön tontillaan ja paneutukoon siihen tehtävään, johon on ryhtynyt.

        Ei kai se nyt ihan noin mene.

        Kyllä yritysjohtaja palkastaan niin kuin yrityskin oikeushenkilönä voitostaan (tappioyrityksethän eivät kauan toimi) maksaa veroa yhteiseen kassaamme, jota rahaa sitten poliitikot luottamushenkilöinä käyttävät. Länsimaisessa demokratiassa on kaiklla veronmaksajilla oikeus sanoa mielipiteensä yhteisten varojen käytöstä eli politiikasta. Ovathan heidänkin rahansa siellä poliitikkojen operoitavissa.

        Toisiaan vastaan kilpailevien yritysten joukkoon kuuluvan yksittäisen yrityksen rehelliseen ja säädösten mukaiseen toimintaan puuttuminen on epäkorrektia, jos ei kuulu yrityksen omistajiin. Mitä se sulle kuuluu, sanotaan kansanomaisesti.

        Yritysjohtaja maksaa veroa tosi vähän. Yritysjohtaja ottaa suuriman osan palkkaansa verottomina osinkoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, olihan tämä Pesosen Jussi eilen televisiossa, katselin.
        Hän kertoi, että ne tuoteryhmät, joita Kaipolan tehdaskin tekee, ovat koko konsernin tasolla tappiollisia. Selvisi myös toimittajan lisäkysymysten kautta, että luonnollisesti tuoteryhmän tehtaita lopetetaan tappiollisimmasta päästä. Ei kai tästä voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että Kaipola on tappiollinen.
        Pääministeri Marin taas puhui, että Kaipola on kannattava. Vaikuttaa siltä kuin joku valehtelisi.

        Kuitenkaan Kaipola ei ole tuottanut tappiota.
        Graafisen paperin kysyntä laskee. Sen tekeminen ei tule olemaan niin kannattavaa enää Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritysjohtaja maksaa veroa tosi vähän. Yritysjohtaja ottaa suuriman osan palkkaansa verottomina osinkoina.

        Riippuu tietenkin yrityksestä, jos näin on.
        Mutta ei kai hän mitään laittomasti ota. Julkinen valta ja yritys hyväksyy sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkaan Kaipola ei ole tuottanut tappiota.
        Graafisen paperin kysyntä laskee. Sen tekeminen ei tule olemaan niin kannattavaa enää Suomessa.

        Onko varma tieto?
        Yrityksethän seuraavat talouttaan kvarttaalivuosittain.

    • Anonyymi

      Hallitus on hoitanut loistavasti asiansa.
      Hallituksessa ei ole yksin SDP ja yksin Marin.
      Marin on koko kansan pääministeri. Neutraalisti.

      Hallitus käsittelee sekä yritysten että työntekijöitten asioita,
      siinä mittakaavassa kuin se hallitukselle kuuluu.

      Olisipa kummallista, jos hallitus olisi vain UPM:n miljonääri Pesosen ja
      muitten pörssifirmojen johtajien puolella julistamassa samaa kuin ne:
      Duunarit kyykkyyn !

    • Anonyymi

      Yritystukia maksetaan (veronmaksajilta kerätyistä rahoista)
      vuosittain noin 10 miljardia !
      UPM on eniten tukia yritys noin 43 miljoonalla.
      Mitä ne naukuu, ettei yrityksiä tueta ?

      • Anonyymi

        Sehän on julkisen vallan asia.
        Kulloinenkin vallassa oleva maan hallinto katsoo mikä on sen mielestä koko yhteiskunnalle parasta. Yhteisistä asioista pitää ja saa keskustella.

    • Anonyymi

      Tuo Kaipolan paperitehtaan kannattavuus vaikuttaa mysteeriltä.

      Pääministeri Marin väittää se olevan kannattava. Hän on saanut tietoa työtekijäpiireistä, jota tietoa tehtaan edustaja ei ole kiistänyt . Lieneekö sitten myöntänytkään? Kuka mahtaa olla tuo tehtaan edustaja ja mistä kannattavuusajankohdasta mahtaa olla kysymys?

      UPM.n pääpomo Pesonen sanoo, että Kaipolan tuotetta tekevä tehdasryhmä kokonaisuutena on tappiollinen. Ja antaa ymmärtää, että on luonnollista, että ensin lakkautetaan tappiollisimmasta päästä.

      • Anonyymi

        No, näinhän se on. Arvoituksellinen asia tuo Kaipolan kannattavuus.

        Eriskummallista on, että pääministeri Marin kyseenalaistaa UPM:n toimintaa ja sen toimitusjohtajan toimintaa epämääräisten tietojen valossa. Paperiliiton puheenjohtakaan ei ei arvioinut mistä palkansaajaliikkeestä Marin puhui.
        Alkuvuodesta jo Walroos puhui 2-3 tehtaan lakkauttamisesta - nimen omaan Suomesta. Samoihin aikoihin edellä mainittu toimitusjohtaja esitti huolensa kalliin palkkaratksisun syntymisestä.
        Suurten maailmanlaajuisten yritysten, kuten kaikkien yritysten toimialueellaan, tehtävänä on huolehtia yrityskonsernien osien kannattavuudesta pitkällä aikavälillä.

        Yleistähän on, että pääministerit ja hallitukset saavat pörssiyhtiöiltä enemmän tietoa kuin muut. Tätä tietoa hallitus ei normaalisti tuo julkisuuteen, vaan käyttää sitä päätöksenteon tukena. Tästä helposti herääkin kysymys, haluavatko yritykset jatkossa kertoa pääministerille salassa pidettäviä asioita, jos epäilevät pysyvätkö ne salassa. Puhutaan ns. sisäpiireistä.

        Niin, en tiedä - Marin nyt päätti toimia näin. Kovin sanoin siinä puhuttiin monessa maassa toimivan ja maailmanmarkkinoilla kilpailevan yrityskonsernin asioista. Yrityksen, jonka kotipaikka on Suomi, mutta kuten tunnettua maailmanlaajuisilla yrityskonserneilla ei ole isänmaata. Yrityksen omistajatkin ovat useasta eri maasta.

        UPM:llä on omistajia 32 eri maassa.
        Ko. firman yhtiökokoushan ne yritysstrategiat ja muut suuremmat asiat päättää. Päättää myös siitä miten invstoivat ja miten paljon nostavat osinkoja.
        Yhtiökokouksen päätöksellä yrityksen johdon velvollisuus on luonnollisesti seurata miten eri maat suhtautuvat luonnonvaroihin, työvoimaan ja yksityiseen pääomaan.

        Aivan, kyllä metsäteollisuus niin kuin muukin teollisuus on lukenut Suomen hallitusohjelman. Samoin kuin pääministerin ulostulo Kaipolan kohdalla on laajasti noteerattu ja rekistöröity.
        Suomea pidetään velkaantuvana maana, joka ensin velkaantuu ja sitten nostaa veroja. Jos jotakin veroa alennetaan, niin jotakin toista veroa nostetaan alennusta reippaammin. Myös julkista sektoria pyörittää ylimitoitettu henkilöstö, mikä nostaa veroja.
        Usein maksujen saajat: verottaja, palkansaajat, raaka-aineen myyjät jne, sanovat, ettei korotuksilla ole merkitystä, mutta kyllä ne vain tuotantolaitoksissa kumuloituvat ja pistää siellä harkitsemaan mikä kannattaa ja mikä ei.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe