Ennusteen mukaan 1kk päästä on maskit loppuneet suomesta !
Siis hakekaa äkkiä maskit ennekö loppuu !
Siis hakekaa äkkiä maskit ennekö loppuu !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Riittääkö vessapaperia vielä?
Pärjäisikö sillä?
Ei riitä !
Nyt äkkiä ostamman vuoden maskit , ennekö loppuu !
Minulla ei ole rahaa yhtään enkä voi ostaa maskeja !
Sossuta ja kelasta eivät anna !
Olen rahaton pitäisi perustaa maskittomien yhdistys
Minulla on rahaa kuin roskaa, mutta en silti osta maskeja. Kun lasketaan sinun ja minun keskimääräinen rahatilanne, keskiarvon perusteella kummallakin on ihan ok rahatilanne, joten sinun ei kannata stressata raha-asioista.
Enpä taida viitsiä, kun en niitä kuitenkaan käytä. Tietysti voisi piruuttaan hamstrata, että loppuisivat ja panikoijat repisivät sitten pelihousunsa :-D
Kumma kun hallitus ei uskalla pistää matkustuskieltoa ulkomalle !
Koronavirustartuntojen määrä pomppasi - 41 uutta tartuntaa. Toinen aalto on nyt kiistämätön fakta
Kumma kun hallitus ei uskalla pistää matkustuskieltoa ulkomalle !
Ei ole kiinni uskalluksesta. Lain mukaan suomalaista ei saa estää matkustamasta ulkomaille.
Me lähdetään sunnuntailaivalla Viroon, josta Latviaan juoma- ja tupakkaostoksille.
Kaikki koronaviruksesta: Tamperelaisessa ravintolassa epäily altistumisista viime viikonloppuna – sairaanhoitopiiri suosittelee maskin käyttöä teatterissa ja konserteissa
Mitä maskit maksaa ?
Parempi väki saa matkustella
Ostin pestävän maskin 19 €. Ei hyvä, takaa solmittavat nauhat, po kumilenkit
Olen keväästä asti hankkinut hengitysmaskeja useita laatikollisia viikossa. Kunhan pandemia jyllää kovempaa, niin menen polttamaan ne roviolla keskustorille. Haluan kääntää veistä heidä haavoissaan, ketkä eivät saaneet maskeja ja olisivat sellaisen halunneet. Itse pelkästään huvittelen koronapanikoijien tuskalla. Se tuottaa mielihyvää.
Nosta seteleitä seinästä ja polta niitä näkyvästi. Se vasta koskee ja sattuu jokaista.
Ilmaiset maskit näin !
Vanha rätti tai lakana tai pyyhe ,leikkaa saksilla sopivan kokonen ja laita kuminauha ,
näin saat nopeasti oman maskin !
Osta laatikko kossua ja tyhjennä pullot näkyvästi viemäriin. Sen surkeampia naamoja et näe missään, koskaan, kuin tämän tehdessäsi
Voihan sen sisällön vaihtaa ensin vedeksi. Vaikutelma on silti sama, eikä silti aiheuta alkoholin väärinkäyttöä.
Vesi ei tuoksu ruokaisalta
Loppuuhan ne, kun idiootit heittävät kertakäyttömaskit roskiin, vaikka ovat ehjiä. Sen nimittäin voi käyttää uudelleen niin kauan kun on ehjä. Pistää käytön jälkeen kuivaan paikkaan tuulettumaan vähintään 4 vrk. Siinä ajassa koronavirus kuolee siinä. Sitä ei välttämättä tarvi edes pestä, toki saa pestä, jos haluaa.
Minkään lopu, niitä tehdään lisää niin että riittää
Aa-puu-va! Maskitloppuupierettää.
Mä+investoin+kuukausi+sitten+n+15000+euroa+maskeihin,+eiköhän+kuukauden+parin+kuluttua+saa+myytyä+100-200%+voitolla+:)+Itse+en+moista+käytä,+mutta+ajattelin+kokeilla+maskisijoitusta+osakkeiden+sijaan+tällä+kertaa.
Maski firmojen osakkeilla tekee nyt rahaa ja paljon
Kadun kulmissa alkaa olla mustan pörssin maskidiilereitä kun kaupoista loppuu.
Maskien salamyynti työllistää niin paljon poliisia, että polkupyörävarkauksia tai muita pienempiä rikkeitä ei ehdi hoitaa.
Uuden koronaviruksen aiheuttama covid-19-sairaus ei ole vain ylähengitysteiden ja keuhkojen sairaus. Ensin todettiin, että tauti voi vaikuttaa myös sydän- ja verenkiertoelimistöön, munuaisiin, maksaan ja muihin sisäelimiin.
Neurologit alkoivat pian ihmetellä, voiko koronaviruksen aiheuttama tulehdus vaurioittaa aivoja.
korona tappaa
Me on hävitty tää peli. Kaikki joukolla viiItelemään ranteita auki. Se on viimeinen oljenkorsi.
Oli täänään useampi luoksllinen koulusta päässeitä lukiolaisia bussipysäkillä.
Vain parilla oli maski.
Ovatko tosiaan lopussa?
Odotan sponsoroituja mainos-maskeja! Koska tulee pankkien, bensa-asemien, burgeripaikkojen, kauppaketjujen ym sponssaamat ilmaiset maskit, missä iloisen värinen mainosprintti?
Tässä ajankohtainen idea mainos-alan hyödynnettäväksi!
Minä en aio naamallani mitään Ikeaa tms. mainostaa. Saisivat maksaa siitä, jos logoja ylään kanniskelee.
Jaetaan vaan vähävaraiseksi tunteville kansalaisille, tarkoittaa hallitus omia ministereitään tällä köyhyydellä.
Maskiin pinnalle voi taiteilla kestohymyn.
Sen alla voi kiroskella mielin määrin kun siltä tuntuu.
Toivottavasti ne jaetaan ämpärissä.
”Kasvomaskit aika kalliita, mutta silti halvempia kuin oluttölkki”
Kalja on sentään elintarvike ja purkin voi kierrättää. Naamari sen sijaan on pelkkä ympäristöjäte, joka vielä sairastuttaa käyttäjänsä, ja luontoon heitettynä vielä monet muutkin. Viimeisenä tekonaan naamari tukehduttaa villieläimen.
Kohta ei enää naurata!
No, ei naurata nytkään.
Viisas ottaa kuitenkkn ilon irti siitä mistä voi. Oli tilanne miten paha tahansa.
Maskit loppuu pierettäää. AA-puu-va!
Napparin kulmalla kolme pakettiautollista maskeja ym.
Hyvään hintaan.
Monta maskia sopii pieneen Hiaseen?
Rip. Jope
Ostaa vain yhden ja sen sit kaivaa esille jos on aivan pakko.
Onko pakko kaivaa jos ei taho?
Miksi ne maskit miltei poikkeuksetta ovat sinisiä? Eikö lähempänä ihon väriä olevia voisi tehdä?
tein rätistä ite
ei maksanu mitään
Entä jos vetäisi sukkahousut päähän? Olisi niin Pirkka-henkistä...
Samaa ajattelin vähän aikaa sitten. Siis sukkahousuja. Voidi käydä Tesoman K -Marketissa.
En pidä maskia, jotta typerykset voisivat matkailla
Maskisuositus lakkaa, kun tulee täyteen kaksi viikkoa ilman tartuntoja