Yli 25 vuodessa opittua, ja mitä nyt olisi tehtävä

Neljännesvuosisadan ajan on kerrottu eurohurmoslaisille totuudet Euroneuvostoliitosta: jäsenyys on laiton, kallis ja vaarallinen valtiollisen itsenäisyyden ja kansan suvereniteetin menetys; unioni ottaa enemmän kuin antaa rahoja ja päätösvaltaa sisäisiin asioihimme, kuten maatalouteen ja kalastukseen; EU tuo sellaisia päätöksiä, jotka eivät tänne kuulu, eivätkä sovi, eikä niitä kukaan järjissään oleva kansalainen kannata; Brysselin älyttömyyksiä tehtaileva valta pyrkii keskittymään - Suomen alusta asti huonot vaikutusmahdollisuudet kaventuvat jatkuvasti, ja samahan pätee myös suurten jäsenmaiden suhteen. Brysselin byrokraatit, joita kukaan ei ole valinnut vaaleissa minnekään, sanelevat asetukset ja direktiivit - ja tämä kehitys on siis pahenemassa. Liittovaltion sijasta pitää puhua totalitarismikehityksestä: jo Maastrichtin sopimus vuodelta 1993 teki integroiduista maista liittovaltion.
Nämä ja joka päivä tuhat uutta puutetta ja epäkohtaa, kuten Brysselin koneiston korruptio, on kerrottu jo tuhannen tuhatta kertaa joka päivä viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Jos ei siinä ajassa ole jo mennyt jakeluun, niin vika on kuulijassa.
"Unohtakaa ne, joita totuus ei kiinnosta", sanoi joku heti tuoreeltaan EU-kaappauksen toteuduttua vuonna 1995, "Työ heidän suhteensa on turhaa".
25 vuoden kuluessa olen tullut samaan lopputulokseen. Eurohurmoslaisuus on parantumaton sairaus, jonka alkuperän määrittämiseen ei ole kenenkään tietotaito vielä riittänyt. Nyt on siis tullut aika lopettaa sikapaini eurohurmoslaisten kanssa, ja ruveta rakentamaan itseämme eli osoittaa tosiasioita kokoava keskustelu EU-kriittisen liikkeen sisälle. Tämä ei tietenkään tarkoita suljettua kaikukammiota, vaan kaikille avointa itsenäisyyspuolueen näkemyksen ja hahmon kehittämistä ja vahvistamista. Siihen ei vain sellaisenaan liity pyrkimys koettaa vakuuttaa vastapuolen edustajia.

Euroskeptikko