Te-toimistoon tarvitsevat työttömyystilastojen siivousta

Te-toimistoissa on ollut työhakijoina jotka eivät työllistyy koskaa nämä pitäisi karsia kokonaa pois esim. päihdeongelmaiset vaikeassa työmarkkinaasemassa eivät työllisty heikkoälyiset. Palkkatuen maksatus pitää lakkauttaa yhdistyksillä ja palkkatukea suunnata yrityksiin. Kuntouttava työtoiminta sopii parhaisten työmarkkinatuella tai toimeentulotuella koskee ikääntyneitä työttömiä 50 vuotta täyttänyt on hylkiö ja 60 vuotias vielä pahempi. eläkeputki ansiosidonnaisella päivärahalla olevilla on porsaanreikä moni ei hae työpaikkaa koska maksetaa 65 vuoteen asti ja pitkäaikaistyöttömien lanseerama eläketuki moni haki ikä oli syynnä työllistymiseen vaikka kaikkilla ei ollut työrajoiteita vaan nauttia Kelan antimia
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eihän niin reaalisia toimia Suomessa voi tehdä.Sensijaan eläkeputket voidaan pistää poikki ja kasvataa näitä leipäjonoja ,jotka halutaisiin lakkauttaa ja lakaista poliittisten päätösten käden jäljet maton alle,sillä eihän Suomessa tällaista voi olla:

https://areena.yle.fi/1-50146947

Mutta vaan kun on.

Äänestä

Mikäs siinä. Päästäkää sitten eläkkeelle. T. 55-vuotias.

Äänestä

Tiedetty asia jo 20 vuotta. Kuntouttavatyötoiminta vapaaehtoiseksi, 60 v varhaiseläkkeelle jos haluavat.

Äänestä
  • Ei kuntouttava toiminnan peruste ole työttömyys.

    Ja eikös tuolla työttömyys turva laissa määritellä että työmarkkinatukea voidaan maksaa ilman tarveharkintaa yli 55 vuotiaalle, joka on työttömäksi jäöädessään täyttänyt työssä olo ehdot.
    Tuo lienee kertonee sen että heidän pitäisi oikeastaan olla kaikenmoisista simputuksista vapautettuja ja se seikka myönnetty että työllistymis edellytykset ovat hyvin vähäiset käytänössä. Se sitten miten käytänössä toimitaan on tai on toimittu on toinen juttu, mutta kuun työttömyys eläköityminen poistettiin on tiedostettu myös se tosiseikka että nämä ihmiset tulevat olemaan eläkeikään saakka työmarkkinatuella,ennen kuin eläkeputki mahdollisuus tulee vastaan.

    Eläkeputkea sulkemalla on tuota kortistossa roikkumisaikaa pidennetty 58 vuodesta nykyiseen 61 ikävuoteen jos oikein olen ymmärtänyt, joten ilmeisimmin kokonaiskuvan hahmottaminen käytännön asioista ja päätöksien seuraamuksista on päätöksenteossa jäänyt hahmottamatta tai sitten kyse on silkasta piittaamattomudesta siitä millaiseen rakoon ihmiset tuossa tuomitaan toimeentulon suhteen työmarkkinatuen varassa ja tulevien eläkkeiden,sillä ne pienenevät tuossa touhussa.

    Äänestä

  • Ei mene vaan jakeluun että olisi vapaaehtoista tuo kuntouttava siellä pitävätettä elämänhallintapysyisi kunnossa ja ettei susta tulis hulttiota viä pitkän ansiotyön tehneenä.Vhoit saada vieläharjoitella lappujen täyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kuntouttava toiminnan peruste ole työttömyys.

    Ja eikös tuolla työttömyys turva laissa määritellä että työmarkkinatukea voidaan maksaa ilman tarveharkintaa yli 55 vuotiaalle, joka on työttömäksi jäöädessään täyttänyt työssä olo ehdot.
    Tuo lienee kertonee sen että heidän pitäisi oikeastaan olla kaikenmoisista simputuksista vapautettuja ja se seikka myönnetty että työllistymis edellytykset ovat hyvin vähäiset käytänössä. Se sitten miten käytänössä toimitaan on tai on toimittu on toinen juttu, mutta kuun työttömyys eläköityminen poistettiin on tiedostettu myös se tosiseikka että nämä ihmiset tulevat olemaan eläkeikään saakka työmarkkinatuella,ennen kuin eläkeputki mahdollisuus tulee vastaan.

    Eläkeputkea sulkemalla on tuota kortistossa roikkumisaikaa pidennetty 58 vuodesta nykyiseen 61 ikävuoteen jos oikein olen ymmärtänyt, joten ilmeisimmin kokonaiskuvan hahmottaminen käytännön asioista ja päätöksien seuraamuksista on päätöksenteossa jäänyt hahmottamatta tai sitten kyse on silkasta piittaamattomudesta siitä millaiseen rakoon ihmiset tuossa tuomitaan toimeentulon suhteen työmarkkinatuen varassa ja tulevien eläkkeiden,sillä ne pienenevät tuossa touhussa.

    se on tarkoituskin, siis tuhota eläkkeet, se on vakuutusbisneksen etu.
    ja politikot on saaneet vaalitukea vakuutusbisnekseltä.... --se on lobattu juttu !!

    Äänestä

tulee kai halvaksi roikottaa vanhoja työmarkkinatuella ?
ja syvä köyhyys vaivaa vanhoja työmarkkinatuki työttömiä.. 500e/ kk. se kurjistaa. kehitysmaa elintaso !
Ja kun on työmarkkinatuella, niin mitään ns. eläkeputkea ei ole !!

Äänestä
  • Näin se menee säästetään köyhistä ja pidetään orjatyössä 9eovat siten työllistettyjä eivätkä työttömiä.Toimii tilastoissa ja näyttää hyvältä.Työkokeilu nimellä menee ja aina näyttää hyvältä.

    Äänestä

Näin se menee, että ansiosidonnaiselta voi päästä eläkeputkeen mutta työmarkkinatuelta ei.

Äänestä
  • Ainoat tärkeät putket ovat ryyppyputken jatkuminen ja tappioputken katkaisu sököilloissa paikallisessa juottolassa. Perkele!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoat tärkeät putket ovat ryyppyputken jatkuminen ja tappioputken katkaisu sököilloissa paikallisessa juottolassa. Perkele!

    Monella mennyt ryyppyputkeksi kun kuntouttava kutsuu ja ahdistavat aktivoinnit missä sitten pakotetaan yhtä ja toista karenssin uhalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monella mennyt ryyppyputkeksi kun kuntouttava kutsuu ja ahdistavat aktivoinnit missä sitten pakotetaan yhtä ja toista karenssin uhalla.

    Juu kuntouttaviin tekemään ei mitään ei tuolla edes opasteta tekemään mitään , ainoa muodollisuus on tällöin läsnäolo pakollisuus jossahan ei järkeä ole

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu kuntouttaviin tekemään ei mitään ei tuolla edes opasteta tekemään mitään , ainoa muodollisuus on tällöin läsnäolo pakollisuus jossahan ei järkeä ole

    Systeemi onkin kyseenalainen siksi kun työtöntä yritetään näin rankaista läsnäolovelvollisuudella ilmeisesti jonkin valvonnan takia.

    Vain rikoksen tehneillä on velvollisuuksia yhdyskuntapalveluun tai johonkin ehdonalaisvalvontaan ja muuhun vastaavaan.

    On todella uskomatonta, että Suomessa voidaan työvoimapolitiikan perusteella alkaa tuomaroimaan kansaa em. "palveluihin" jotka käytännössä rankaisutoimia, vaikka Suomessa ammatinvalinta ja sopimusten teko on edelleen perustuslailla rauhoitettu myös työttömille.

    Jos työlle ei ole kysyntää, ei se ole edelleenkään mikään rikos valita sitä ammattia minkä haluaa. On maan hallituksen asia hoitaa rakenteelliset asiat kuntoon esim. investointiaste ja työn kysyntä.

    Suomi tarpoo syvällä näiden "vastikkeellisuus"-hölmöilyjensä kanssa, nehän on nimenomaan perustuslaissa tarkoitettujen oikeuksien vastaista toimintaa.

    Äänestä

Tässä taustalla on aina vain nuo typerät kuntien sakkomaksut jonka joku puupää meni keksimään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Te-toimistoissa on ollut työhakijoina jotka eivät työllistyy koskaa nämä pitäisi karsia kokonaa pois esim. päihdeongelmaiset vaikeassa työmarkkinaasemassa eivät työllisty heikkoälyiset. Palkkatuen maksatus pitää lakkauttaa yhdistyksillä ja palkkatukea suunnata yrityksiin. Kuntouttava työtoiminta sopii parhaisten työmarkkinatuella tai toimeentulotuella koskee ikääntyneitä työttömiä 50 vuotta täyttänyt on hylkiö ja 60 vuotias vielä pahempi. eläkeputki ansiosidonnaisella päivärahalla olevilla on porsaanreikä moni ei hae työpaikkaa koska maksetaa 65 vuoteen asti ja pitkäaikaistyöttömien lanseerama eläketuki moni haki ikä oli syynnä työllistymiseen vaikka kaikkilla ei ollut työrajoiteita vaan nauttia Kelan antimia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu