K-Supermarket Onnipekka ja Korona

Korona eli Covid -19 virus. Kyseistä virusta vastaan "taistelevat" kaikki monin eri keinoin. Päivänselvää on, että myös Onnipekka kantaa kortensa kekoon, onhan kysymys asiakkaista ja asiakkaisen tuomista pienistä ja suuremmistakin rahasummista. :) K-Supermarket Onnipekka on sijoittanut eri puolille myymälää käsidesipisteitä, jotta liikkeessä olisi turvallista asioida. Todella hyvä, niin pitääkin. Näin ovat tehneet ansiokkaasti myös muut satakuntalaiset elintarvikeliikkeet.

Onnipekassa kun kuitenkaan kaikki ei ole sitä miltä näyttää käsidesinkään suhteen. Itse olen todennut, että ainakin yksi käsidesipullo on pahasti viallinen, kun sisältö tuntuu ja ennen kaikkea haisee hyvin tutulta aineelta, eli etikalta. Onnipekassa on käsidesipulloja/ pisteitä , joissa käsidesi on aitoa tavaraa, mutta kaikissa kohdin kuitenkaan ei. Mennessäsi portista sisään kaupan puolelle, on ensimmäisessä desinfiointipisteessä etikkaa, joka on toki tehokasta ja edullistakin, mutta mahtaako olla sallittua käsidesinä käytettäväksi. Etikan pistävästä hajusta ei voi erehtyä, mutta muissa kohdin myymälässä on kyllä todennäköisesti aitoa tavaraa.

Toinen asia, mihin kyseisessä myymälässä ei ole panostettu on ulkoseinässä oleva Otto -automaatti eli pikapankki. Ottopisteen näppäimistö on likainen ja täynnä sormenjälkiä, eli kenen tehtävänä on pitää ottopisteen näpyttelynäppäimistö puhtaana? Ei niin, että korona tarttuisi pinnoilta, mutta eihän sitä voi koskaan tietää.
Puhtaalla ottopisteellä on kuitenkin mukavampi asioida.
394837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Ei onapekasa oo mitää koronaa no,jos kaljana sen merkkistä saataa olla.

Äänestä

Ei koronaa oo mut voi tulla noilla konstein. Ihmettelinkin jo yks päivä et mille ihmeelle nykyään noi kloriitit haisee? No etikalta juu, ei vaan tullu heti mieleen. Etikkaa se saattaa kyl olla, säästö säästö on pienikin säästö

Äänestä

Käsidesi on ohennettu joka kauppaan tullessa..
Eli joka kaupassa samaa tavaraa.
Mitä automaattiin tulee, oletan ettei ole kaupan asia, millään tavalla.
Kannattaa ihan itse toimia ettei tartuntaa saa, tai itse levitä..

Äänestä
  • Sitä tilaamalla saa mitä pyytää ei turhia selityksii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä tilaamalla saa mitä pyytää ei turhia selityksii

    Tilasit juuri vaikeuksia itsellesi. Mielenkiintoista nähdä mistä putkahtaa ulos.

    Äänestä

Älähän yritä, Onnipekassa on monta putelia käsidesia eri puolilla kauppaa ja toisessa kohdassa pullossa oleva käsidesi tuoksuu käsidesille, mutta kauppaan mennessä samanlaisessa pullossa etikalle. Jos se olisi valmiiksi ohennettua, niin ei se tuoksuisi erilaisille toisessa pullossa ja taas toisessa pullossa jollekin muulle. Järjellä kannattaa miettiä ja mennät tutustumaan itse.

Äänestä
  • Kaupassa ei mitää koronaa ole taitaa enempi olla tartuntavaara noissa ruokapaikoissa,joissa ihmiset istuvat syömässä lähekkäin .

    Äänestä

  • Ei ole mitää tuoretta kaikki on vanhaa prismasta sää tuoretta ja paljon halvemmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupassa ei mitää koronaa ole taitaa enempi olla tartuntavaara noissa ruokapaikoissa,joissa ihmiset istuvat syömässä lähekkäin .

    Kauppojen ostoskärryt todella likaisia samaten ostoskorit niissä saa helposti kaikenlaisia tauteja eihä niitä pestä olleskaan.

    Äänestä

Olisit tyhmeliini kysynyt käsidesiasiasta vaikka kaupasssa. Tai lukenut täältä netistä erilaisista käsideseistä. Niin ei tarvitsisi meidän muiden "etikka"höpötyksiäsi täältä lueskella.

Tietäisit jotakin, vai haluatko iloksesi kehitellä päivittäisiä vainoharhoja?

Mitään päivänselvää ei ole päivittäistavarakauppojen käsidesien jakaminen.
Onnipekka haluaa kantaa kortensa kekoon.
Ne ihmiset, jotka eivät käsidesiä käytä, eivät kanna vastuutaan.
Sitten on niitä, jotka eivät laita etikaksi "tietämiään" aineita käsiinsä.

Äänestä

Etikalta se tosiaan vahvasti haisee eikä käsiin laitettaessa levity kuten oikeat käsidesit. Ovensuutarkkailun perusteella on kylläkin ihan sama, millaista ainetta pulloissa on, koska nakkilalaiset eivät käsidesiä käytä. Taulapäinen kansa. Edelläni meni eilen muutama asiakas sisään ja olin ainut koko jonossa, joka desietikkaa laittoi. Samoin poistuessa. Laittaisivat ovelle ison kyltin, kuten keväällä ja se puteli siihen tuulikaappiin niin, että melkein kompastuu siihen. Ehkä sitten - tai ei.

Äänestä
  • Ei kaupasta ole koronaa useimmat pesee kädet kotona sekä monella on autossa omat käsidesit muutenki nakilaiset pitää turvavälin kaupasa ohjeistuksen mukaisesti.

    Äänestä

Ulvilan Lidlin käsidesi haisee pohjaanpalaneelta pontikalta.

Äänestä
  • Juuri joku päivä mietin samaa...Aikaa on kun sellaista tuli juotua....ei saa makua millään lantrinkilläkään pois...haju kaamea pilaantuneen kananmunamainen

    Äänestä

  • marketin sapuskat monesti parasta ennen päivämäärä menny umpeen no niistä sit lounas nälkäisille timpureille ja putkiukoille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    marketin sapuskat monesti parasta ennen päivämäärä menny umpeen no niistä sit lounas nälkäisille timpureille ja putkiukoille

    Kaffelissa+maustetaan+jokainen+ruoka+valkosipulilla,+eikä+ole+palkattu+ammattitaitoista,+kokin+tutkinnon+omaavaa+kokkia+työhön?+Ja+tosiaan+-50%+jokaisessa+tuotteessa,+kun+ihmiset+käyvät+Prismassa+ja+Ulvilan+Lidlissä,+siistit+laatukaupat.

    Äänestä

Eiköhän kaupustelijat yleensä ole ainoastaan huolissaan kassakoneen kilinästä kaikki muu on toisarvoista niin nakkilassa kuin muuallakin.

Äänestä

Jos ei asioi nakkilan kaupassa mennään Poriin prismaan on paljon halvempaa ja monipuolisemmin valinnanvaraa.

Äänestä

Joo Prismassa on parasta, ruoka edullista ja käsidesit hyvin esillä kauppaan mennessä ja sieltä poistuessa. Onnipekan kassat kun taas keskittyvät toisinaan asiakkaiden naureskeluun. Olen muutaman kerran havainnut, että tietyt kassahenkilöt "ovat ottaneet jonkun henkilön naurettavakseen" vaikka henkilö olisi ihan normaali älyltään ja toiminnoiltaan. Sellainen pistää vihaksi. Katsotaan toista kassaa päin kun tällainen henkilö tulee kassaa kohti, sitten moikataan jos viitsitään ja kun henkilö laittaa tavaroitaan kassiin, kassat katsovat toisiaan ja luovat huvittuneen ilmeen toistaan kohti. Olen kuullut tästä muiltakin ja joku kertoi vielä kauppiaallekin asiasta puhuvansa, jos tuollainen käytös jatkuu. Isommissa marketeissa ei yksittäisiin asiakkaisiin kiinnitetä huomiota eikä varsinkaan naureskella heitä heidän nähtensä. Todella törkeää!

Äänestä
  • Huomattu on, että yksi Onnipekan ei ehkä ihan vakkarityöntekijä, keski-ikäinen, parkkeeraa itsensä keskeiselle paikalle erään Kaffelin työntekijän kanssa, josta heillä on hyvä näkyvyys kauppaantulijoihin. Oikein kyttää ja puhuu selvästi pahaa ja juoruilee ivallisesti, naureskelevat. Ei siis varmaankaan vakituisesti kaupassa töissä tämä henkilö, mutta tällaista harrastaa selvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomattu on, että yksi Onnipekan ei ehkä ihan vakkarityöntekijä, keski-ikäinen, parkkeeraa itsensä keskeiselle paikalle erään Kaffelin työntekijän kanssa, josta heillä on hyvä näkyvyys kauppaantulijoihin. Oikein kyttää ja puhuu selvästi pahaa ja juoruilee ivallisesti, naureskelevat. Ei siis varmaankaan vakituisesti kaupassa töissä tämä henkilö, mutta tällaista harrastaa selvästi.

    Juu huomattu on äänestin jaloillani pois kyseisestä kaupasta nykyään käyn ulvilassa ja Porissa sielä ei kytätä asiakkaita.

    Äänestä

Vaikka Otto-automaatti onkin Onnipekan seinässä kiinni, koko kaupalle ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Eli muut firmat hoitavat asiat siihen liittyen.

Äänestä
  • Omin luvinko joku laittanut kaupan seinälle automaatin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omin luvinko joku laittanut kaupan seinälle automaatin?

    Kaikki Otto-automaatit omistaa Loomis joka huolehtii niiden siisteydestä :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki Otto-automaatit omistaa Loomis joka huolehtii niiden siisteydestä :)

    Kaupa vastaa omasta julkisuuskuvastaan miksei puutu niitte siihe kokoontuvie räkijöitte touhuihi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki Otto-automaatit omistaa Loomis joka huolehtii niiden siisteydestä :)

    Tuntuu siltä että porissa ja Ulvilassa vasta niitä kyttääjiä onkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupa vastaa omasta julkisuuskuvastaan miksei puutu niitte siihe kokoontuvie räkijöitte touhuihi.

    Eihä niillä hissukoilla oo kanttia puuttuu mihenkää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupa vastaa omasta julkisuuskuvastaan miksei puutu niitte siihe kokoontuvie räkijöitte touhuihi.

    Vieläkö sielä joku käy monet nakkilaiset asioi ulvilassa taikka Porissa suunnassa enempi valinnanvaraa sekä halvemmat hinnat.

    Äänestä

Samaa mieltä ottaen huomioon on eri s marketeista kyse siellä ei ole kahviota minä itse vaihtelen kauppoja s ja k kaupat eivät mitään huonoja ole kun muutamasta s marketista kyse

Äänestä

Nyt taas näyttää siltä, jotta jotain on vialla.
Henkilökunta on ollut fiksua, mutta nykyään ne fiksutkin ovat muuttuneet, muutama on jopa äksy asiakasta kohtaan.

Äänestä
  • Oliskohan opittu talon tavat.

    Äänestä

  • Oliko jonkun konsertin lipuja myynnissä onnarissa aivan väärä paikka lipunmyynnille monikaan ei sinne puljuun astu jalallakaan.

    Äänestä

  • Veikkaa et läskipää kaupas ei paljoo kiitost tai arvostust heru, vaik kui pal ja hyvi tekis työs. Oiskohha sil osaa tai arpaa?

    Äänestä

  • Pullea blondi... Ja pitkätukka poika

    Äänestä

Nakkilan Alkossa ainakin on käsidesiä ollut saatavana kiitettävästi.

Äänestä
  • Pian joutuu hankkimaan uuten putelin..vieläköhän viikkala päivystää vai pitääkö mennä suurelle kirkonkylälle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pian joutuu hankkimaan uuten putelin..vieläköhän viikkala päivystää vai pitääkö mennä suurelle kirkonkylälle?

    Viikkala päivystää mutta eri paikassa.

    Äänestä

Nuha se korona on siinä missä muutkin, turhaa pelkoilua moinen😂

Äänestä
  • Juu onnapekan sivutoimipiste on kuulemma villentiellä ostoskärryt näky viime torstain sanomalehden kuvassa siinä kummitustalon ovella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Korona eli Covid -19 virus. Kyseistä virusta vastaan "taistelevat" kaikki monin eri keinoin. Päivänselvää on, että myös Onnipekka kantaa kortensa kekoon, onhan kysymys asiakkaista ja asiakkaisen tuomista pienistä ja suuremmistakin rahasummista. :) K-Supermarket Onnipekka on sijoittanut eri puolille myymälää käsidesipisteitä, jotta liikkeessä olisi turvallista asioida. Todella hyvä, niin pitääkin. Näin ovat tehneet ansiokkaasti myös muut satakuntalaiset elintarvikeliikkeet.

Onnipekassa kun kuitenkaan kaikki ei ole sitä miltä näyttää käsidesinkään suhteen. Itse olen todennut, että ainakin yksi käsidesipullo on pahasti viallinen, kun sisältö tuntuu ja ennen kaikkea haisee hyvin tutulta aineelta, eli etikalta. Onnipekassa on käsidesipulloja/ pisteitä , joissa käsidesi on aitoa tavaraa, mutta kaikissa kohdin kuitenkaan ei. Mennessäsi portista sisään kaupan puolelle, on ensimmäisessä desinfiointipisteessä etikkaa, joka on toki tehokasta ja edullistakin, mutta mahtaako olla sallittua käsidesinä käytettäväksi. Etikan pistävästä hajusta ei voi erehtyä, mutta muissa kohdin myymälässä on kyllä todennäköisesti aitoa tavaraa.

Toinen asia, mihin kyseisessä myymälässä ei ole panostettu on ulkoseinässä oleva Otto -automaatti eli pikapankki. Ottopisteen näppäimistö on likainen ja täynnä sormenjälkiä, eli kenen tehtävänä on pitää ottopisteen näpyttelynäppäimistö puhtaana? Ei niin, että korona tarttuisi pinnoilta, mutta eihän sitä voi koskaan tietää.
Puhtaalla ottopisteellä on kuitenkin mukavampi asioida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu