Sipilä hallituksellaan ei saanut pienempi tuloisten tuloja korjattua heti alkuunsa

Mutta sai kuitenkin korjattua pienempi tuloisten tuloja 2017 jälkeen.
Taantuman aikana, eli vuosina 2009–2016, nettovarallisuudeltaan varakkaimman yhden prosentin osalta nettovarallisuuden osuus kasvoi.


Demari vastustus oli niin kovaa, he kovatuloisimmat demarit oli ensilinjassa vastustamassa Sipilän aietta laskea kovatuloisimpien palkkoja, edes määräajaksi. Varmaan kaikki muistaa esim. presidenttinä Tarja Halosen puheet, ettei saa kovapalkkaisimpien tuloja laskea. Ihan samalla linjalla tuli esille myös kirkon johtaja; arkkipiispa, hänkin puuttui poliittiikkaan suurituloisena Tarjan ystävänä aatteeltaan.

Kun vielä vuosina 1966–1990 käytettävissä olevat varat kasvoivat pienimmän tulokymmenyksen kohdalla eniten, kääntyi kehitys päinvastaiseksi vuosina 1990–2017. Jälkimmäisen ajanjakson aikana varakkaimman tulodesiilin varat kasvoivat 0,2 prosenttiyksikköä. Pienimmän tulodesiilin kohdalla luku romahti 4,1 prosenttiyksikköä.

Suurimpia huolenaiheita ovat matalimmin koulutetut ja syrjäytyneet ihmiset, sillä he ovat sellainen ryhmä, joka voi huonoiten. Korona voi myös kärjistää olemassa olevia eroja. Politiikan pitäisi olla sellaista, että se pureutuu laajalla rintamalla ongelmiin ja niiden ehkäisemiseen. Yhden osa-alueen muuttaminen ei riitä eriarvoisuuden vähentämiseksi. peräänkuuluttaa ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeyttä ja sen tuomia etuja. Tämän pitäisi näkyä jo ihmisten varhaisessa elämänvaiheessa.
– Toimia täytyy kohdentaa ryhmiin, joilla on eniten ongelmia. Universalististen järjestelmien rinnalle täytyy saada kohdennettuja toimia. Lisäksi täytyy keskittyä varhaisessa vaiheessa elämää esiintyviin ongelmiin. Ennaltaehkäisy on aina tehokkaampaa ja taloudellisesti halvempaa kuin ongelmien korjaaminen myöhemmin. Suurimmat erot eri ihmisryhmien terveyden välillä johtuvat elintavoista, kuten tupakoinnista ja alkoholista sekä ravitsemuksesta. Tukipolitiikan ohella myös hintapolitiikalla on todettu olevan vaikutusta terveyseroihin, sillä niiden hyödyt näyttävät kohdistuvan pienituloisiin.

Meillä on työelämässä suuria eroja; toiset painaa 70-80 h duunia viikossa ilman lomia, kun taas toiset viettää monivuotista lomaputkea tukieuroineen, ja lisää vaativat oikein vasemmistopuolueiden kanssa, että eihän nyt sentäs heitä saa työmarkkinoille laittaa " saavutettu etu -nääs ". Kyllä tästä ajattelusta tulisi luopua jossa vasemmistopuolueet ensilinjassa. " ota työstä rahasi " -kampanja aloittaa.
Pikkuhiljaa alkaa kasvattamaan työnteon " ihanuuteen" siinä on etunsa jo yksin työkaveista. Muistan omankin työuran alun, siinä toimittiin nuoruuden innolla vapaa-aikoina porukassa yhtä sun toista tehden, sellaista jossa bubissa istumiset olisi ollut kauhistus.

Jos pari viitettä korona otsikoista;
"Lääkäriryhmä haluaa lieväoireiset lapset päivähoitoon - ylilääkäri tyrmää: ”Voi levitä vanhempiin ja työntekijöihin”
Eletään nuhaisten lasten, päiväkotikieltojen ja stressaantuneiden vanhempien aikaa. Koronatesteihin pääsy sekä tulosten saaminen voi viedä yli viikon. Kuinka Suomi vastaa haastaviin ruuhkiin koronatestauksessa? Miten testauskapasiteettia kehitetään, ja mikä on testaamisen pahin pullonkaula? Yksityinen pannassa ? -ideologisista syistä!
Nyt ministereidenkin tehdä muuta asian eteen, kuin lukea alastaan Suomenkuvalehdestä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suurin tienesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista on arkkipiispa Kari Mäkisellä. Häneen verotettava tulonsa oli vuonna 2016, 145 005 euroa.
      Toiseksi korkein ansiotulo Helsingin piispa Irja Askolalla, 126 440 euroa.
      Punavanki-isoisä näkyi yhä Mäkisessä toiminnoissaan. Alkoi kirkkoa politisoida vasemmistoon.

      https://yle.fi/uutiset/3-8034948

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2622
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      330
      2315
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      32
      2032
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1656
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1655
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1539
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1409
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1389
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1335
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1126
    Aihe