Meillä ainakaan ei lapset tykkää olla koulussa. Naama mutrussa menevät kouluun, vaikka meillä kyllä ei olla mitään kouluvastaisia, vaan päin vastoin. Vaatii orientaatiota. Mutta miksi joku tykkäisi mennä ja olla koulussa, kun enhän minäkään tykännyt. Silti olen korkeakoulutettu. Eikä varmaan kukaan muukaan voi aidosti tykätä olla koulussa - tai töissä? Koulu oli Itselleni lähinnä haasteetonta pakkopullaa, jossa periaatteessa aivopestään ihmisiä yhteiskunnan muotiin sopiviksi. Työ on myöskin pakkopullaa.
Meillä lapsilla on kavereita vapaallakin ja meillä kaverit käy, niinpä edes kaverit ei ole kouluun se motivaattori. Ja eihän koulussa kavereiden kanssa edes olla, vaan siellä opiskellaan.
- Väitän, että koulussa muka viihtyvillä lapsilla on turvaton tylsä lapsuus alla. Perusturva jotenkin järkkynyt. Onko ollut ruoasta pulaa vai mistä. Aikuisen malli puuttuu ja perusturva, jonka koulu ja muut auktoriteetit tarjoavat. Aikuisuus ja vanhemmuus on monelle rooli, jota vedetään ettei muut hylkää. Ja lapsenhankinta on rooliodotuksiin vastaamista.
Huomaa opettajistakin, että ovat ymmärtäneet koulun merkityksen, kun muutaman tunnin koulupäiviä pitävät ja siitäkin iso osa on ruokailua ja välituntia. Koulu loppuu aina 15 minuuttia aikaisemmin. Mutta miksipä ei, kun nykyaikana tarvittavan tiedon hankkiminen on helppoa ja se ei periaatteessa edes tarvitse koulua. Maailma on muuttunut. Hyvä esimerkki tästä on viime kevään etäopetuskausi Koronan takia. Todella hyvin ainakin meillä lapset oppivat kotiopetuksessa ja enemmän pihalla kavereiden kanssa leikkivät kuin ikinä. Sosiaaliset taidot kehittyivät paljon enemmän kuin koulussa, koska ei tarvinnut pönöttää koulussa. Jaksamistaan ja koulusta kasvatusvastuuta itkivät lähinnä nämä perheteatteria vetävät, joilla on lapsia hankittuna ja jaksamisen kanssa ongelmia. Eipä roolissa muille eläminen voi olla muuta kuin raskas suoritus.
En sano sillä että koulu olisi turhaa, mutta kyllä se pakkopullaa on terveille lapsille joilla perusturva kunnossa. Sellaista roolisuorittamista tietyllä tapaa.
Suomi on jokseenkin sellainen herranpelkoinen maa ja tähän meitä kasvattaa/ aivopesee jo peruskoulu ja esimerkiksi puolustusvoimat. Itse ajattelevia ihmisiä näkee ikävän harvoin. Jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla mielistely, hännystely, p-nuoleskelu Ja roolissa eläminen on ankaraa, kun niin paljon pelätään hylätyksi tulemista, koska lapsen tultu hylätyksi niin monta kertaa, kun on roolia suorittavien vanhempien toimesta aina puskettu jonkun muun haitaksi.
Karua tekstiä, mutta näin asian näen.
Kommenttia ja rakentavaa keskustelua arastelun aiheesta, kiitos.
Miksi joku lapsi tykkäisi olla koulussa?
3
240
Vastaukset 3
- Anonyymi
Jos on tylsä elämä.
- Anonyymi
Ei nykykoulussa opi mitään, opettajan hommat on niin helpot että 9-12 on työaikaa loppu laiskotellaan. Noissakin tunneissa on joka tunnin välissä 15 in välkkä ja 30 min ruokatunti!!! Vetäkää siitä. Sitten on yli suuret palkat ja pitkä kesälomat jolloin palkka juoksee. Miettikää, että kehta vielä valittaa.
Sitten vielä avustajat tekee kaiken työn. Miettikää, unelmaduuni ettei trvi tehdä mitään.- Anonyymi
Ihan saman oppii kuin ennenkin, mutta varmaan helpommalla kun nykytekniikalla kaikki paljon tehokkaampaa. Ei tarvitse istua kirjojen kanssa ja tehdä läksyjä. Ei ainakaan meidän lasten koulussa ole edes avustajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437