ottaa päähän

Et ehkä usko tätä nyt, mutta kyllä se helpottaa! Sun tarvis nyt vaan hakea apua jostakin, että joku hoitaisi vauvaa ja saisit levätä. Pyydä rohkeasti vaan jotakuta sukulaista tai ystävää, ja mieluiten sellaista jolle voisit myös puhua pahasta olostasi. Ellei lähipiiristä tällaista luotettavaa ja avuliasta ihmistä löydy (niitä tahtoo olla liian harvassa) niin juttele vaikka neuvolassa ja kysy mistä saisit apua jaksamiseen. Levänneenä jaksaisit iloita äitiydestä ja pohtia suhdetta lapsen isään rauhassa, tutustua lapseesi enemmän kuin kaiken vaativana hirviönä, nähdä myös ne ihanat puolet. Ymmärrän että kirjoituksesi oli ehkä hetken vuodatus, ja ehkä toisina hetkinä jaksat iloita elämästä. Mutta jos olo tuntuu joskus noin pahalta, kannattaa hankkia apua!

vielä.Olkoonkin ipana kuten itse sanoit.
Noin pieni vauva vaan ei tajua olla tahallaan ärsyttävä,se syö kun on nälkä eli lähestulkoon koko ajan, se voi nukkua huonosti ja huutaa.
Mutta ajan myötä nuo asiat väistyvät ja tulevat isommat murheet.
Onko sinua pienenä kohdeltu kaltoin kun kuulostat noin kylmältä lastasi kohtaan?
Ja silti ilmeisestikin välität hänestä.
Vain se pelastaa lapsesi ja voit antaa myö lämpöä ja rakkautta sille.
Mies onkin sitten toinen juttu.
Parisuhteeseen saa apua mm.perheneuvolasta.
Suosittelen käymään,olkoon lopputulos mikä tahansa.
Tässä tavallisen äidin ajatuksia,vaikka luulet ettei kukaan välitä, niin meitä on kuitenkin monta, jotka oikeasti välittää.Edes tällä tavalla.

Älä aliarvioi muita kuuntelijoina... Itse olen kokenut samaa, tosin mies ei ole vätys. Mutta mulla on tuollainen 10-kuinen poika, jolla oli paha koliikki, ja joka mun tosiaankin teki mieli vipata seinään pari kertaa. Mutta koska rakastan poikaani ja olen kuitenkin järkevä ihminen (sinäkin tunnut kuitenkin välittävän ja olevan fiksu), en sitä tehnyt.

Sairastuin masennukseen, jonka syövereissä olen edelleen. Unettomuus vaivaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mitä nopeammin hakee apua, sitä nopeammin alkaa helpottaa.

Ja mä en mitenkään halua aliarvioida sun tuntemuksia. Mä tiedän tasan tarkkaan (vaikket ehkä sitä uskokaan), mitä sä käyt läpi, mitä se on kun väsyy ja tuntuu ettei millään ole mitään väliä vaikka samanaikaisesti kaikella on niin paljon väliä kuin koskaan aikaisemmin.

Hae apua. Ihan oikeasti. Siitä on hyötyä.

Kuulostaa silta etta sulla on mahdollisesti synnytyksen jalkeinen masennus, mika on tietaakseni kohtalaisen yleista ja melko helposti hoidettavissa. Siihen on laakitysta, ja mun kasittaakseni se toimii nopeasti ja tehokkaasti. Mun sisarentytolla oli samanalaisia tuntemuksia, mutta voi nyt laakityksen jalkeen oikein hyvin ja on yksi parhaimmista aideista joita ma tunnen. Ma en oo ihan varma miten parhaiten tulisis toimia, mutta yleislaakari voi ainakin antaa lahetteen erikoislakarille, joka voi kirjoittaa reseptin. (Ei niita laakkeita mun kasittaakseni tarvitse kovin pitkaan syoda).

Onnea. Ja pida huolta itsestasi, muuten et jaksa olla aiti lapsellesikaan.

Kuulostat ihan ihmiseltä, et kurjimukselta. Silloin kun eniten tarvitsisi apua sitä on vaikeinta pyytää.

Vauva-aika on äidille aina fyysisesti elämän raskainta aikaa, ja jos miehestä ei ole mitään apua, on soppa valmis. Tuskin se paljon lohduttaa, että et ole ainoa samassa tilanteessa elävä. Miksi et sitten ulkona kävellessäsi näe muita kuin onnellisia äitejä pienten vauvojensa kanssa? Siksi, että se olotila ei näy naamasta, ja masentuneimmat äidit eivät siellä ulkona paljon naureskele.

Tosiasia on, että väsymys saa ihmisen sekopäiseksi. Jo muutama hyvin nukuttu yö voi tehdä ihmeitä. Mies ei siitä todennäköisesti muutamassa päivässä muutu miksikään, mutta levänneenä oma sietokyky paranee. Tärkeintä olisi nyt, että sinä saisit levätä ja vauva saisi asianmukaista hoitoa. Vaikka et pystyisikään tuntemaan vauvaa kohtaa nyt erityisen äidillisiä tunteita, hyväksy tilanne ja päätä, että hoidat vauvan siitä huolimatta. Tunteet tulevat kyllä aikanaan, ihan varmasti.

Neuvola olisi hyvä paikka aloittaa avun hakeminen. Masennukseen on tosiaan lääkkeitä, joiden avulla pääset pahimman yli. Kokeileminen ei ainakaan pahenna tilannetta. Toiseksi neuvolassa pidetään tärkeänä paitsi vauvan myös äidin hyvinvointia, ja sieltä sinulle osataan antaa yhteystietoja, jotta pääset eteenpäin.

Itse vuodatin aikanaan neuvolatädille koko perhehelvettimme. Tilanne oli aika lailla samankuuloinen kuin kuvaamasi. Väsymys sai maailman näyttämään aika väärältä. Inhosin miestäni yli kaiken ja kaduin sitä päivää kun olimme tavanneet. Vauvan itkulle ja omalle itkulleni tulin jo yliherkäksi eikä vauvan itku tosiaankaan herättänyt mitään hoivaamisviettiä, vaikka niin olisi kai ollut tarkoitus.

Lopetin imettämisen, ja samalla loppuivat itkukohtauksetkin. Mieheni mielestä en ollut hyvä äiti, eikä kenellekään olisi saanut kertoa, että en imetä.
Palkkasin lastenhoitajan, joka tuli kerran viikossa muutamaksi tunniksi meille pitämään vauvasta huolta. Palkan maksoin muutenkin vähistä varoista, mutta jokainen penni oli hintansa väärtti. Pelkkä tieto siitä, että kerran viikossa saan hengähtää, auttoi oikeastaan enemmän kuin hoitajan varsinainen olemassaolo. Mieheni jaksoi vittuilla lastenhoitajasta ystävilleni ja sukulaisilleni tyyliin, että meidän rouvalla sitä on varaa palkata vaikka lastenvahti että saa maata rauhassa...

Asiat paranivat siitä sitten aika vauhdilla, kun sai katkaistua sen väsymyksen ja huonon ilmapiirin noidankehän. Jossain vaiheessa tein ennenkuulumattoman ratkaisun, sillä vaihdoin lapsenhoitajan siivoojaan. Kyllähän meillä lasten hoitoon vieminen hyväksytään, mutta siivoojan palkkaaminen on vain varakkaiden huvi. Annoin piut paut yleiselle mielipiteelle ja varsinkin mieheni mielipiteille, ja opettelin vähitellen elämään niin että saatoin jotenkin hallita omaa elämääni.

Toivon sinulle jaksamista nyt. Isotkin ongelmat on helpompi hoitaa pienempinä palasina. Jaksat levättyäsi kerätä taas palasia kokoon.

Asioilla on taipumus järjestyä, mutta niitä kyllä pitää itsekin järjestää. Voimia nyt sinulle ja liikkeelle sieltä kotoa, koska sieltä sinua ei tule kukaan hakemaan.

PS. Ehkä se mieskin siitä muuttuu, kun lapsi kasvaa isommaksi. Järjestä nyt ensin ne omat asiasi kuntoon ja katso sitten, mitä käyttöä sinulla sille miehelle on;)

No jo olet tilanteessa! Mutta vauvasi aavistaa sinusta että kaikki ei ole kohdallaan. Siksi ehkä itkuinen. Saakohan vauvasi tarpeeksi ruokaa? kun laitoit että itkee, itkee koko ajan. Itselläni samanikäinen. TIEDÄN TUNTEESI. Olen MYÖS hoitanut vauvaani yksin tähän asti, suurinpiirtein. Mutta siksi koska meillä on vielä siinä kaksivuotias ikiliikkuja. Mies hoitaa häntä enimmäkseen, vauva on jäänyt minulle. Mutta kokeile näin: Aamulla anna vauvallesi puuroa maitopullo päälle, laita vatsalleen että röyhii. Huomaat kun väsyy, lähde vaunujen kanssa ulos kävelylle, vauvasi nukahtaa. Olet tunti puolitoista tule sisälle. Anna vauvasi olla hetken ja sitten syötät ruokaa maitopullo päälle. Taas huomaat kun väsyy laita pinnasänkyyn tai lähde ulos. Jos jäätte sisälle, mene itsekin heti nukkumaan. Sitten vauvasi taas herää anna olla hetken ja anna ruokaa maitopullo päälle. Valvota häntä 18-21. Anna ilmakylpyä, pidä sylissä, hali. Ole vieressä, anna joku kiva lelu. Anna yöksi puuroa. Ja kun menee nukkumaan anna maitopullosta, yleensä oma syö pullollisen. Näin meillä ja vauva nukkuu aamuun asti. Koeta pitää neljän tunnin väli syötöissä. Jos tuntuu ettei syö, laita suuhun silti, nielaisee, pääasia että vatsa täyttyy. Muista että ruuan pitää olla vielä tosi hienojakoista, ei kokkareita. Ja jos yöllä herää, anna tutti suuhun, älä puhu mitään, mikäli on tosi levoton anna maitoa, laita pullo valmiiksi. Koeta edes tehdä näin. Ja muista aina, AINA kun vauvasi nukkuu, mene ITSEKIN PITKÄKSESI. Älä tee mitään kotitöitä kun vauvasi nukkuu, lepää!!! Ja ellei miehesi todella hoida myös vauvaa-> ota ero. Tässä nyt joitakin neuvoja. Voimia. Vauvat vievät alussa kaiken sinusta alussa. Niin se menee. Sinä olet hänen hoitaja vauva ei itse osaa.

Kiitos teille kaikille!En meinannut uskoa kuink moni teistä aidosti välittää..ja yrittää auttaa!

En voi sanoa että olen "parantunut" mutta säikähdys sai minut heräämään.
Vauvalleni nousi nopeasti korkea kuume joka aiheutti kuumekouristuksia,lievästi sanottuna sydämmeni pomppasi kurkkuuni! Kiirehdin sairaalaan kun entiennyt mistä oli kyse. Kuume mitattiin ja oli 40.6astetta. kuume pysyi koholla lääkkeistä huolimatta ja luulin että menetän vauvani! Ette tiedä mikä syyllisyys minua painoi kun ajattelin kuinka paska ämmä olin ollut ja nyt pikkuiseni kuolee...Pidin vauvaani sylissä koko ajan kävelimme pitkin sairaalan käytäviä,vauva itkien,minä myös. Näin äidin jolla oli kehitysvammainen poika ja hän paijasi häntä niin kuin äitien kuuluukin tehdä.Itkin entistä enemmän,tajusin kuink tyhmä olin,minullahan on asiat hyvin verrattuna joihinkin muihin. ja silti olin veemäinen akka.
no kuume kesti tasan 24tuntia ja sitten hävisi. joku virus se oli,mutta lääkäritkään ei tiennyt mikä.
Nyt olen ollut niinkuin "äitien kuuluu" olla. Väsynyt olen vieläkin,mutta onnellinen että pienokaiseni on tässä.Nukkuu kopassaan vieressäni,ja yöt nukkuu sängyssäni. Vauvani nauru tuo kyyneleet silmiini.

Mutta kiitos teille kaikille.
Seuraavassa neuvolassa kerron asiani,jospa voisivat auttaa.
Ja se siivoojan palkkaaminen kuulostaa hyvältä!

KIITOS!

Meidän tyttö oli kolme ekaa kuukautta Rosenin lastassa, ja sitten kun yölasta otettiin pois, niin siihen loppui vähätkin yöunet. Aluksi tyttö nukahti puolenyön kieppeillä, ilman lastaa heräili sitten jatkuvasti - koskaan en saanut nukkua. 9-kk tyttö sai kurkunpäätulehduksen, jonka kanssa valvoin kaksi yötä, sitten oli pakko nukkua, ja jätin tytön isälle. Tämä märä toi sen sänkyyn heti, kun se nukahti, ja heräshän se taas hetikohta. Sanoin miehelle, etten halua nähdä lasta seuraavaan kolmeen tuntiin, pakko munkin on joskus nukkua. Kiltisti totteli sen kerran. Mies oli menneen talven lumia kun tyttö oli vuosi 2 kk. Sun tilanteesi vaikuttaa siltä, että lapsi pitäisi saada johonkin hoitoon, että saisit välillä nukkua?

Meidän esikoisen kohdalla oli sama ongelma, äidillä ei maito riittänyt ja itki paljon. Kun ryhdyttiin antamaan Tuttelia ohessa, niin johan itku loppui.

Jos olette varattomia niin sos.tsto maksaa kotiavut ja siivoojat (kysykää esim Mannerheimin lastensuojeluliitolta). Lisäksi, jos olet aivan kuitti, kannattaa kysyä tukiperhettä. Vauvasi menisi esim kerran kuussa yöksi tai vklopuksi tukiperheeseen, ja saisit levätä. Tukiperheet järjestetään Pelastakaa lapset RYn ja sossun yhteisvoimin. Yleensä hoitoon haetaan vähän vanhempia lapsia (kouluikäisiä), mutta on myös perheitä, jotka ottavat vaippaikäisiä. Jos todella olet lopussa, älä epäröi pyytää apua.

Jos olet väsynyt ja masentunut älä odota liian pitkään vaan hae apua heti. Oma liittoni kaatui siihen, ettemme hakeneet apua perhehelvettiin ajoissa.

Meillä perheessä samantapaista epätoivoa ja tuskaa. Tuntui että olimme yksin lapsemme ja ongelmiemme kanssa. Pahimpia olivat itkuiset, flunssaiset, kuumeiset yöt kun kukaan ei saanut nukuttua. Äiti oli epätoivon partaalla, paniikissa, valmiina heittämään lapsen seinään. Lapsi ei pystynyt kertomaan tai ilmaisemaan mihin sattuu tai kuinka paljon sattuu. Isä yritti neuvoa vaikkei mitään ymmärtänytkään. Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat kaukana eikä heiltä saa akuutissa tilanteessa apua.

Tunnelin päähän saatiin kuitenkin valoa: neuvolasta saimme paljon tukea sekä käymällä että soittamalla, MLL:stä pyysimme siivousapua ja lapsenhoitoapua (5e/h). Hoitoapu saattoi olla vain parikin tuntia kunhan äiti pääsi tuulettumaan esim. kävelylle tai kirjastoon. Äiti kävi psykologin luona juttelemassa (kunnallisessa). Psykologi ehdotti lääkkeitä, jotka tasaisivat pahimpia hetkiä (lapsen vahingoittamisfiiliksiä) mutta päätimme vielä ettei lääkkeitä oteta vaan seurataan tilanteen kehittymistä. Äiti alkoi levätä/huilia silloin kun lapsi nukkuu päiväunet.

Isä ei jatkanut lapsen hoitamisen arvostelua vaan siirtyi kuuntelijaksi ja kannustajaksi. Lisäksi isä on yrittänyt enemmän hoitaa lasta jotta äidille jää huilihetkiä.

Pahimmat tilanteet eli lapsella öisin alkavat
kivut ja sairaudet yritetään hoitaa uusien rutiinien mukaan. Jos mitään vakavaa ei ole niin äiti menee nukkumaan toiseen huoneeseen, isä jää lohduttamaan lasta ja nukkuu parhaimpansa mukaan. Jos tilanne on pahempi (esim. kuume tai paha yskä) niin silloin soitetaan auttavaan puhelimeen (10023) ja tehdään päätös lähdetäänkö päivystävään sairaalaan. (Joskus tuntuu siltä että lähtö on ollut aina lauantai tai sunnuntaiaamuna kello 04). Sairaalassa apu ja tuki on saatu hienosti tähän asti. Sen jälkeen hoitoa on jatkettu kotona.

Kaiken kaikkiaan tilanne on rauhoittunut. Osittain edellisten muutosten ansiosta, osittain sen takia että poika on kasvanut ja pystyy esim. sanomaan mihin sattuu tai mikä on vialla. Lapsen itku ja kiukku aiheuttavat äidissä edelleen huonoja fiiliksiä, mutta tilanteet yritään hallita eikä vaivuta epätoivoon eikä jäädä liiaksi kauan miettimään että on huono äiti. Pojan kasvaessa myös ilonhetket ovat voimistuneet ja ne auttavat unohtamaan huonoja hetkiä.

Olennaista on ollut avun pyytäminen, neuvolasta, MLL:stä, psykologilta, parilta sukulaiselta, netistä, 10023:sta. Tärkeää on ollut myös äidin ajan käyttäminen lepoon eikä esim. turhaan siivoiluun tms. Lisäksi isän asennemuutos paniikkitilanteessa on ollut tärkeä: ei turhia neuvoja tai arvostelua vaan kuuntelua ja osallistumista.

Voimia ja jaksamista. Yritä saada lapsesi isä apuun mukaan. Lepää ja nauti hyvistä hetkistä lapsesi kanssa.