Nyt tarvitaan keskustapuolueen parasta osaamista

Keskustassa kyllä olisi osaajia tähänkin, nyt ihan sekaisin. Sosialisti ja vasuri ministerit Timbuktuun vuodeksi, niin saadaan asiat rullaamaan.
Hallitus on ihan pihalla tästäkin asiasta, ja vielä täälläkin on hallitusta kehuttu kuinka hyvin on koronan hoitanut -yhtä sähläämistä vain hallituksella, siirretään vain toisille, ja he sanoo kuten Trafi ettei heille kuulu tälläiset asiat. Ja Kiuru läy sekaan puhumassa että päivässä hoidetaan korona testi.

Kohta on uusinkin asia ihan nurin, siinä nyt ainakin neljä häslääjää.
Unkarilaisyhtiö Wizz Air on lentänyt Turkuun kahta viikoittaista vuoroa Pohjois-Makedonian Skopjesta. Reitin matkustajilla on havaittu merkittäviä määriä koronatartuntoja, sillä koronatilanne on huono Balkanin alueella. Kolmella Skopje-Turku -lennolla on todettu yhteensä 43 koronatartuntaa.

Kiuru puhui, kuin olisi päätäntävaltaa hänellä -ei ole. Jo mm Turun kaupunkikin laittoi rukkasensa siihen "Turku toimii pikana: Skopjen-lentoja vähennetään, matkustajille testiehto" -joka sekään ei pidä paikkaansa.


Tämän hallituksen saamattomuuteen on syynsä, se on loputon selvitystä selvitykseen päivän selvästä asiasta. Kohta todetaan että Turun viranomaiset eivät pystyneet, eikä Traficom pysty, eikä kukaan muukaan pysty, ei edes Suomen Hallitus? Lähi-idän jatkolennot ovat hyvin hyvin tärkeitä lentoja Haavistolle ja muille hörhöille.
Hyvä, että edes Turussa osataan reagoida – hallitukselta on mitään toimia tai päätöksiä turha odottaa.

Turun kaupungin lisäksi myös Marinin hallitus on selvittänyt mahdollisuuksia puuttua Skopjen-lentoihin. Tänään liikenneministeri Timo Harakka (sd) ilmoitti, että nykyinen lainsäädäntö ei anna hallitukselle mahdollisuutta tehdä periaatepäätöstä lentojen kieltämisestä. Päätöksen tekee asiassa toimivaltainen viranomainen eli liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Hallituksen mukaan Traficom tekee päätöksensä itsenäisesti, joskin samaan aikaan ministeri Harakka on ilmoittanut tavoitteeksi, että lennot lopetetaan väliaikaisesti 29. elokuuta mennessä.

Vaikka vaatimus Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välisen lentoreitin keskeyttämisestä on ollut paljon esillä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd) puheissa, lopullista päätöstä mahdollisesta lentojen väliaikaisesta keskeyttämisestä ei tee hallitus.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom voi ilmailulain nojalla puuttua esimerkiksi siihen, miten Suomen ilmatilaa käytetään, miten ilma-alukset Suomen ilmatilassa toimivat ja minne ne laskeutuvat.

Harakan mukaan Traficom tekee mahdollisen päätöksen lentojen keskeyttämisestä itsenäisesti. Aivan itsenäisesti sekään ei asiassa toimi.
”Traficom ei ole terveysturvallisuusviranomainen, joten me emme voi tehdä itsenäisesti arviota pykälissä asetettujen edellytysten täyttymisestä. Siinä meidän pitää kuulla terveydenhuollon viranomaisia”, sanoo Traficomin liikennejärjestelmäpalveluiden ylijohtaja Jarkko Saarimäki.
Traficom on pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) toimittamaan torstaihin mennessä arvion siitä, onko yhteyksien rajoittaminen välttämätöntä.
Traficomilla on käytännössä vain vähän liikkumatilaa siinä, mihin lentoihin se voi toimenpiteensä kohdistaa. Ilmailulain nojalla Traficom voi puuttua lentoliikenteeseen, ei yksittäisten ihmisten liikkumiseen. Vaikka Skopjen-lentoreitti keskeytettäisiin, voisi matkustaja edelleen saapua Skopjesta Suomeen tekemällä välilaskun vaikkapa Berliinissä.
”Meidän toimivallallamme emme voi lähteä puuttumaan transit-matkustajien matkoihin. Välilaskullisten lentojen kanssa meillä ei ole välttämättä näkyvyyttä siihen, mistä maasta ihminen on saapumassa, ja silloin testaamisen ja terveydenhuollon toimenpiteiden kohdistaminen on haastavaa.”

Vielä ei ole siis varmaa, että Skopjen ja Turun välinen lentoreitti keskeytettäisiin.
Samaan aikaan, kun Traficom ja THL vasta käynnistävät prosessejaan, ovat Turun kaupunki ja Turun ja Skopjen välillä liikennöivä unkarilainen lentoyhtiö Wizz Air neuvotelleet jo keskenään toimista, joilla viruksen leviämistä voitaisiin reitillä ehkäistä.
Jatkossa lentoyhtiö edellyttää Pohjois-Makedonian Skopjesta tulevilta matkaajilta negatiivista koronatestitulosta. Asiasta kertoi keskiviikkona Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Skopjen-reitti ei ole ainoa koronaviruksen riskimaan ja Suomen väliä liikennöivä lentoyhteys. Koronavirustilanne on paha esimerkiksi Romaniassa, jonka pääkaupungista Bukarestista saapuvia lentomatkustajia on ohjattu vapaaehtoisiin massatesteihin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, joskin paikoin heikoin osallistumisprosentein.

ÄLKÄÄ TEKÄÄN PALSTAN DEMARIT ENNÄ PUHUKO että Marin osaa näitä hallituksessa pääministerinä. Täysi tumpelo !"

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hassu punavihreä hallitus meilllä nyt. Traficom nyt otettiin että se hoitaa, kuten ministeri sanoi, ja sillä ei mitään valtaa asiaan.

    • Anonyymi

      Toista aaltoa ei torjuta terveydenhuollon vaan kansalaiskäyttäytymisen välinein. Siksi olemme vedonneet kansalaisiin, että muistakaa käsihygienia, pitäkää turvavälit älkääkö menkö riskialueille ulkomaille tai pääkaupunkiseudulle.

      Keskiviikkoon mennessä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella todettuja tartuntatapauksia oli 5 668.
      – Tosiasia on, että jos pääkaupunkiseutu ei olisi osa Suomea vaan se olisi itsenäinen valtio, Suomi asettaisi sen matkustusrajoitusten alaiseksi.

    • Anonyymi

      Jos tulee uudet vaalit ja saadaan taas keskusta keulille, alkaa maan tervehdyttäminen muuten kuin lupauksin. Nyt tämä " vappusatanen " malli nähty, ja todettu huonoksi toimivaksi.

      Onni on vain maalla, mutta pitää antaa mahdollisuus rakentaa koti ja elämä sinne, minne ihminen tahtoo. Tämän pitää ohjata myös politiikkaa. Keskittämisen ajan pitää olla ohi.
      Tämä on tärkeää, koska ruoka, energia ja muu omavaraisuus tulevat maakunnista ja maaseudulta.
      – Jos ei ole omavaraisuutta, ei ole iskunkestävyyttä.

      Lasten pitää päästä neuvolaan, mummojen ja pappojen lääkäriin myös korona-aikana. Tarvitaan ohjelma, jolla jonoja lyhennetään, ja jolla hoitovelkaa kurotaan kiinni.
      -näyttää nyt että tähän tarvitaan keskustan oppeja, nämä muut opit ei toimi, -lupaukset paremmasta ei ole toteutuneet, aika alkaa niillä jo mennä umpeen.
      jos joka viikko sanoo vastuu ministerit mm " ensiviikolla paremmin " niitä "ensi viiikkoja " nyt ollut paljon jo. Vastuu ministeri pompottaa asioita muille tahoille, joilla ei ei edes siihen lain suomia oikeuksia mm juuri Harakka sen toi esille kun siirsi alansa Traficomillle, he Traficomissa sanoi ettei heillä ole siihen valtuuksia. Nyt pitää demari ministereidenkin lukea paremmin Suomenkuvalehteä.

    • Anonyymi

      Pohjanmaan voisilmä junkkari puhuu jo 'nyrkillä johtamisesta' vähän samalla tavalla kuin Kosola sata vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Presidenttiä sillä tarkoitti.
        Presidenttikin kuuluu maan johtajiaan, vaikka mustasilmä Sanna sen alkuun hylkäsikin.
        Tarve olisi moniin asioihin nyrkillä johtamiseen. Nyt ollaan " ensiviikolla" asiat paremmin mallissa sossuilla, joka sitten uhontuu ensiviikolla. S ekuin Kapi armeijassa, piti laittaa toimistoon, kun muuhun ei ollut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Presidenttiä sillä tarkoitti.
        Presidenttikin kuuluu maan johtajiaan, vaikka mustasilmä Sanna sen alkuun hylkäsikin.
        Tarve olisi moniin asioihin nyrkillä johtamiseen. Nyt ollaan " ensiviikolla" asiat paremmin mallissa sossuilla, joka sitten uhontuu ensiviikolla. S ekuin Kapi armeijassa, piti laittaa toimistoon, kun muuhun ei ollut.

        Niinistö ei ole kuningas. Onko keskustalaiset todella niin tyhmiä, että tarvitsevat ylempää tulevan nyrkillä heiluvan 'maanisän' ukaasia siihen minkä muut tajuavat maalaisjärjellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistö ei ole kuningas. Onko keskustalaiset todella niin tyhmiä, että tarvitsevat ylempää tulevan nyrkillä heiluvan 'maanisän' ukaasia siihen minkä muut tajuavat maalaisjärjellä.

        Vain pankkomajuri kaipaa nyrkkiä heiluttelevaa presidenttiä koronan hoitamiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain pankkomajuri kaipaa nyrkkiä heiluttelevaa presidenttiä koronan hoitamiseen.

        Kansa tarvitsee, ei nyt toimi kun sossu ministerit Kiurun johdolla vitkastelee asioissa.
        Kiuru luulee yhä olevansa oppositiossa asioita viivyttelemässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistö ei ole kuningas. Onko keskustalaiset todella niin tyhmiä, että tarvitsevat ylempää tulevan nyrkillä heiluvan 'maanisän' ukaasia siihen minkä muut tajuavat maalaisjärjellä.

        On se kuningas, kun presudentti kuningasta tuuraa.
        Et kai luule että olematon mustasilmä olisi kuningas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kuningas, kun presudentti kuningasta tuuraa.
        Et kai luule että olematon mustasilmä olisi kuningas.

        presudentti

        Siinähän olisi nyt Kapille ja Pankkolängvitsille kirjain virhe.
        Ette vielä ehtineet korjaamaan..jehhehe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        presudentti

        Siinähän olisi nyt Kapille ja Pankkolängvitsille kirjain virhe.
        Ette vielä ehtineet korjaamaan..jehhehe.

        Kapi ei ole vielä herännyt vastaamaan, herää kohta parintunnin nokosilta jaottaa konjamiini hörpyt, kuten tapansa on. Pankkolängvitsi tyytyy kiljuun josta paljon kertoo. Pankkolängvitsi nyt aina palstalla.


    • Anonyymi

      Ei ole mitään järkeä koko korona-hysteriassa.

      SOTILAS

    • Anonyymi

      Haikailet menneitä. Keskustapuolue on aikoja sitten kuollut ja kuopattu. Kiitos Paavo Väyrysen.

    • Anonyymi

      Suurin sosialisti on kepu. Pelkästään kepun poromiehille meni miljoona euroa koronasosialismia.

      • Anonyymi

        Eiköhän nämä työtä pelkäävät ole sosialisteja ja vasureita pääosin. Oletko sinäkään koskaan ollut työssä ? Jos se sairaseläkeläinen olet joka lateli työn vastaisuuttaan


    • Anonyymi

      Takuueläkeläinen Palstapölhö on saanut paskalinkoonsa lisää kierroksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe