Koston liekki polttaa

teme

Tony Scott on tehnyt parhaan elokuvansa sitten True Romancen. Helvetillisen kovalla Koston liekillä hän palauttaa samalla allekirjoittaneen uskon realistiseen toimintatrilleriin suosikkileffalajinani.

Ökyrikkaat vanhemmat, herttainen lapsi, henkivartija, ihmiskaappausten Meksiko. Toiminnan motiivit ja ympäristö on napattu eletystä elämästä, tarina perustuu tositapahtumiin. Juonessa ei ole nykysuuntauksen mukaisia jatkuvia yllätyselementtejä. Hyvä. Juonella kikkailun sijaan merkityksellisempää ovat kautta linjan erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja koko ajan otettaan kiristävä, paikoin sietämättömän ahdistava tunnelma.

Jo Punaisen lokakuun metsästyksessä Scottin kanssa yhteistyötä tehnyt ja nyttemmin Oscarillakin palkittu Denzel Washington on erinomainen sisimmässään kärsivänä ja menneisyytensä vainoamana henkivartijana, koston enkelinä. Yhdessä lapsitähti Dakota Fanningin kanssa he kannattelevat alun hyvätkin hetket koskettavasti, tippaakaan siirappia heruttelematta. Fanning yllättää todella positiivisesti nähnyäni hänet aiemmin vain karmeahkossa I am Samissa.

Elokuva etenee melko verkkaisesti, mutta räjähtää aika ajoin armottomaan kuva- ja äänivirtaan Scottin näyttäessä, mitä kosto isolla k:lla tarkoittaa. Nyt on nähnyt sekin, kuinka musiikkivideomaisesta kuvan sotkemisesta ja klassisen ja konemusiikin soittamisesta päällekkäin saa aikaiseksi erinomaista ja jäntevää elokuvaa. Rauhallisina hetkinä musiikki kuulostaa toisaalta kuin velimies Ridleyn Gladiaattorista reväistyltä. Mikäs siinä, musiikkinsa olikin loistavaa.

Erityismaininnan ansaitsee paikoin erittäin väkivaltaisen tarinan leikkaus. Paljon jätetään näyttämättä ja selittämättä. Erinomaista. Dvd:lle kasattuja poistettuja ja valmiita kohtauksia on valtava määrä. Täytyy vain olla tyytyväinen, että kaikki epäolennainen on jäänyt leikkaamon lattialle.

Suosittelen Koston liekkiä kaikille, katsokaa se. Harvoin tulee vastaan näin väkivaltainen elokuva, josta tyttöystävätkin voivat pitää ja paljon.

****½ / *****

9

2172

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoosee

      No sehän on tietysti Marc Anthony eli tuon Jlon mies!! hah, eipä ollut kummainen kaveri näyttelemään, oliko Jlon rahoilla päässyt leffaan. Mut ihan rankka leffa toi kostonliekki kyl on et ei siinä mitään.

    • the_expert

      Totta, yhdyn temen arvostelun lopputulokseen totaalisesti, Man on Fire oli oikeasti liekeissä!

    • sahe

      se laadukas leffa, ei siinä mitään.Ajatteluttaa vain lopun "henkien" vaihdon tasapuolisuus, siinähän "pahikset" saivat kolme henkeä yhtä vastaan.Tai ehkä sitä joskus ei tahtoisi nähdä alakuloisia, tosin tämänkertainen kieltämättä kokonaisuuteen sopiva, loppuja.
      Dakotasta pitävien ja scifin ystävien olisi syytä pyörittää Taken- sarja koneessaan.
      Tässä yhteydessä pitää myös muistaa mainita, että yksi viihde-elokuvien Mekan, Hollywoodin parhaista on C. Walken.

    • Screener

      "Jo Punaisen lokakuun metsästyksessä Scottin kanssa yhteistyötä tehnyt ja nyttemmin Oscarillakin palkittu Denzel Washington on erinomainen sisimmässään kärsivänä ja menneisyytensä vainoamana henkivartijana, koston enkelinä."

      http://www.imdb.com/title/tt0099810/

      Missä punaisesen lokakuun roolissa on Denzel?

      PS. Training Day oli ilmestymisvuotensa ehdoton helmi. Siitä elokuvaa on vaikea parantaa.

      • teme

      • vicarius filii dei
        teme kirjoitti:

        Jep, tarkoitin leffaa Crimson Tide - Purppuravyöhyke.

        http://www.imdb.com/title/tt0112740/

        No joo. Taisi Teme olla hjumalassa kun tuon kirjoitti. Pelkkää paskaa, sanoo Trekki-hullu.


    • vigilante-ville

      Juuh, kyllähän Koston liekissä oli ainesta. Raa´an rujoja "kostoleffoja" tehdään nykypäivänä turhan vähän.

      En nyt tarkoita että kieli pitkällä odottaisin suunnattoman väkivaltaisia oman käden oikeutta ylistäviä leffoja, mutta olen niin lopenkyllästynyt "poliittisesti korrekteihin", mustavalkoisia ja pahvinohuita henkilöhahmoja täynnäolevia, tietokone-efekteillä täyteenahdettuja pg13-toimintapläjäyksiä.

      Siis juuri niitä tusinaohjaaja-tuotoksia, joissa paha on selkeästi paha ja hyvä on selkeästi hyvä, jossa juonenkäänteet arvaa puoli tuntia etukäteen(jos niitä edes on), ja joissa hyvä voittaa aina takuuvarmasti. Eikä lapsia eikä eläimiä niissä leffoissa ammuta.

      Koston liekissä oli siis ainesta. Denzelin esittämä piinattu entinen CIA-operatiivi, joka käytti vähintäänkin epäilyttäviä (mutta ah, niin oikeutetulta tuntuvia) keinoja selvittää tytön kidnappausta. Suunta oli siis oikea, mutta jotenkin leffa ei silti päässyt aivan perille.

      Tuntui, että tarina on nähty ties kuinka monta kertaa: piinattu antisankari, joka löytää yhtäkkiä keinon jolla saavuttaa taivaspaikka, päästä menneisyyden pahasta. Ja ehkäpä hieman petyin, kun tyttökin löytyi sitten kuitenkin elävänä... Noh, ehkäpä leffa olisi ollut sitten liian synkkä, jos typy olisikin "tumpattu" oikeasti. Koitan muistaa, että suurin osa leffoja katsovista ihmisistä haluavat nähdä höpöhöpö-juttuja, joissa kaikki kääntyy lopulta hyväksi ;)

      Annan Denzel & Co:lle 3 tähteä viidestä.

      • vigilante-ville

        Surffailinpa tuossa Internet movie databasen sivuilla. Huvikseni vilkaisin myös mitä Koston liekistä on kirjoiteltu.

        Yllätyksekseni huomasin, että Denzelin leffa onkin remake 1987 tehdystä Man on Fire-leffasta, Creasyn roolissa Scott Glenn. Onkos kukaan nähnyt tuota alkuperäistä Koston liekkiä?


    • Anonyymi

      Itse en pidä elokuvaa millään tavalla raakana.Väkivaltainen kyllä mutta ei raaka.Kyllä! Tämä leffa on mestariteos suosittelen.Denzel on oma suosikki näyttelijäni ja tämä on Denzeliä parhaimmillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      9
      1657
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      943
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      70
      814
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      686
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      62
      596
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      117
      567
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      519
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe