Ihminen joka asuu jonkun toisen kanssa ei ole yksinäinen.
Oikeasti yksinäinen asuu yksin
Anonyymi
28313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Joo. Ihminen jolla ei ole ketään kenen kanssa jutella, jakaa ajatuksia, on yksinäinen. Ihminen joka asuu yksin olosuhteiden pakosta (ei omasta tahdostaan) ja kokee turvattomuutta on todella yksinäinen.
Ihminen joka asuu toisen kanssa ei ole fyysisesti yksinäinen siinä tilassa jonka jakavat.
Henkinen yksinäisyys, toisten ihmisten kohtaamattomuus henkisellä tasolla on myös olemassa olevaa todellista yksinäisyyttä. Siinä ei auta vaikka asuisit tuhannen ihmisen kanssa.
On olemassa sosiaalinen yksinäisyys, eli ihmissuhteiden puute.
Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan johtuu siitä, ettei ole ketään läheistä ystävää, jonka kanssa voisi puhua mistä tahansa. Vieressä voi olla ihminen/ihmisiä joiden kanssa ei ole emotionaalista läheisyyttä, eletään samassa tilassa mutta ei kohdata millään tasolla. Se on erittäin tuskallinen yksinäisyyden muoto.
Ihminen kun tarvitsee kipeästi sitä emotionaalista yhteyttä. Pelkkä läsnäolo ei riitä, jos kuljetaan toinen toisensa ohi, ollaan ilmaa, esineitä. Ja tällaisia avioliittoja on yllättävän paljon. Onnellisia?
Puhut viisaasti 🌞🤸♂️🙂❤👍
Mä asun yksin enkä ole silti yksinäinen.
Yksinäisyys ja yksin olo on kaksi aivan eri asiaa.
Niin on. Välillä olen niin totaalisen yksinäinen yksin asuessani, että huolisin seurakseni kenet hyvänsä. Ei tarvitse olla henkistä yhteyttä, kinastelukaverikin olisi ihan ookoo.... vaikka tietäisi edes, että seinän takana viereisessä huoneessa olisi joku. Turvallinen ihminen.
Samoin, joskus yksinäisyys käy sietämättömäksi, muutama sanankin vaihtaminen jonkun kanssa helpottaa.
Ymmärrän sinua. Nuorempana hoidin vanhuksia ja osa heistä koki yksin asumisen hyvin raskaana. Hoitaja kävi kolme kertaa päivässä ja se helpotti vähän.
Heippa sulle, oletko vieläkin yksinäinen? Tiedän tunteen, itse olen suuresta perheestä lähtöisin ja nyt tuntuu ihan kauheelta kun ei ole ketään kenen kanssa jakaisi asioitani. Kaksi lastani elävät omaa elämää ja käyvät about joka toinen vkl, mutta kun lähtevät niin hiljaisuus ja yksinäisyys iskee.
Onhan mulla sisarukset, mutta heillä on oma elämä. Kaksi siskoa, jotka välillä soittelee, mut ei ole sama. - Olen eronnut ja tuntuu ettei ketään ole joka tarvitsis mun seuraa. En ole selllaista tyyppiä että kulkisin toreilla ja turuilla mahdollisesit hakemassa seuraa. Harrastuksiakin on vaikea löytää. Lenkillä käyn. ...ja tää korona vielä lisää ongelmaa.
Voi surku sentään! Sehän on maantapa.
Nyt korona-aikana yksin asuminen on positiivinen juttu.
Jos yksin asuvia on paljon niin korona leviää hitaammin.
On kulttuureita joissa on tavallista että useita sukupolvia asuu saman katon alla. Kun yksi saa tartunnan hän tartuttaa sen väistämättä
muihin samassa asunnossa majaileviin.
Voihan sen toki positiivisenakin ajatella.
Mun mielestä siinä ei ole mitään positiivista kun kököttää yksin kotona kun ei ole mitkään tapaamispaikat auki. En nyt tarkoita ravintoloita vaan paikkoja joissa voi kuluttaa aikaa päivisin.
En pidä eristäytymistä
muista ihmisistä kuitenkaan psyyken
kannalta hyvänä ratkaisuna.
Kiina ja kiinalaiset tahrivat maineensa
Joulukuussa 2019 säheltämällä Wuhanin
eläintorilla Kiinassa, ja nyt koko maailma
saa kärsiä Kiinan takia, monella mennyt
päiväkodit, koulut, työt, perhe-, sukulais-
ja ystävyyssuhteet tänä vuonna 2020
pipariksi kun on pitänyt olla etäopiskelussa,
etätyössä ja eristyksissä muista ihmisistä,
itseäni tämä muista ihmisistä erossa oleminen
on toden teolla rasittanut arjen keskellä.
Sen sanon, että Kiinan terveysviranomaistaho
on pelkkä vitsi. Kaikki nisäkkäät, linnut ja hyönteiset
kelpaavat ruoaksi kiinalaisille. Täysin älytöntä
tällainen, syödä rottia, lepakoita, kissoja ja koiria.
Hyi helvetti vieköön! Yäk!
Uimahallit, kahvilat, ravintolat ja kirjastot
ovat oivia paikkoja joihin voi mennä anonyymina,
uimahallissa ei kannata vain seisoskella altaan
reunalla tai penkillä istuskella, on hyvä myös uida,
sitä vartenhan uimahallit ovat, uimista varten, ja
näin heteromiehenä voi ohimennen vilkuilla
naisten uimapuku- ja bikinikavalkadia niin
uimarannoilla kuin uimahalleissakin. En näe
tässä mitään pahaa, olemmehan me ihmiset
seksuaalisia sylilapsista saakka vanhoiksi
ihmisiksi, mitäs tätä kaikkein luonnollisinta
asiaa kieltämään.
Paikkoja, joihin voi mennä anonyymina, on
hyvä olla toimintaympäristöissämme, paikkoja
joissa ei tarvitse henkilökunnalle hiiskua sanaakaan,
kun menee paikan päälle ja istahtaa sohvalle
taikka tuolille ja on vain, hiljentyy ja rauhoittuu,
jos on ollut vaikka vauhdikas päivä töissä.
Jotkut parisuhteessa elävät kun valittavat yksinäisyyttä niin se kuulostaa tekopyhältä. Eikä heiltä aina irtoa sympatiaa yksinasuville. Jos elämässä jää ilman parisuhteita, läheisyyttä ja, seksiä niin se on "kuollutta elämää".
On eri asia olla yksin tai kokea itsensä yksinäiseksi.
Näin siksi, että moni ihminen haluaa olla yksin ja nauttii siitä eikä silti tunne lainkaan yksinäisyyttä.
Toiset ihmiset taas saattavat olla serurallisia ja heillä on paljon ns."ystäviä", mutta silti he voivat kokea itsensä yksinäiseksi.
Kyse on siten henkilön sisäisestä tuntemuksesta eikä ukoisesta todellisuudesta.
Samaa mieltä,ne joilla on parisuhde ei ymmärrä yksinäisyyttä.
Yksinäistä ei kutsuta mihinkään juhliin, eikä oteta mihinkään mukaan, annetaan olla vaan yksin.
Olen huomannut tuon saman ilmiön,
parisuhteessa eläviltä ei tosiaankaan
irtoa sympatiaa yksineläviä kohtaan.
Mitä lie ivaa parisuhteessa eläviltä
yksineläviä kohtaan.
Arvostan sellaisia ihmisiä, jotka ovat
tietoisesti valinneet yksin elämisen
ja vieläpä nauttivat yksin elämisestä,
itseäni henkkoht puistattaa ajatus
olla täysin yksinäinen, silloin tällöin on
hyvä ladata akkujaan kaikessa hiljaisuudessa
mutta kyllä sosiaaliset tapahtumat ja kontaktit
pitävät mun päänupin ja mielialan reilassa ja hyvässä
vireessä, etten sekoa Aleksis Kiven ja Vincent
van Goghin lailla ja joudu Kiven lailla suljettujen
ovien taakse mielisairaalaan lepäilemään.
Noin se on.
Olipa sitten vanhempansa luona asuva nuori tai parisuhteessa asuva ihminen, niin toinen voi olla henkisesti haastava tai henkisesti sairas (jätän mainitsematta nimeltä muotidiagnoosit). Jos ihminen elää toisen ihmisen vallan alla, ja ei edes saa oikeutta tavat muita ihmisiä, niin kyllä hän on yksinäinen. Äärimmilläänhän kyseessä voi olla seksisuhteeseen ostettu tai kaapattu ihminen. Ei hän rakentavassa ihmissuhteessa elä, vaan on todennäköisesti hyvin yksin.
Parisuhde-elämä on kuitenkin edelleen korkealle
arvostettu elämänmuoto vaikka eletäänkin maal-
listuneisuuden ja uskonnottomuuden kulta-aikaa
eikä välitetä Raamatun säädöksistä paskaakaan
enään 2000-luvun vuosisadannella. Avioliitto kysyy
meiltä ihmisiltä, olemmeko tarpeeksi sitoutuneita
puolisoomme vai haluammeko liidellä kukasta
kukkaan kuin mehiläinen konsanaan.
En ole pahemmin lukenut artikkeleita joissa
parisuhteessa elävät kertovat pohdiskelevasti
parisuhteen ideaa, mistä kaikesta siinä on kyse,
enempi olen lukenut täältä Suomi24-sivulta yksinäisten
ihmisten valitusvirttä kun ei ole ketään arjessa jonka
kanssa vaihtaa kuulumisiaan ja ajatuksiaan.
Mauno ja Tellervo Koivisto
yhdessä 1950-2017
aviossa 1952-2017
Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi
yhdessä 1985 lähtien
aviossa 2000 lähtien
Teemu ja Sirpa Selänne
yhdessä 1989 lähtien
aviossa 1996 lähtien
Sanoman toimittajilla on päässä vikaa.
Pahimpia ovat naiset, jotka kitisevät yksinäisyydestään, vaikka rinnalla on mies.
Parisuhteita on monenlaisia, hyvässä ja rakastavassa suhteessa oleva on onnekas siinä suhteessa, että hänellä on edes joku läheinen ihminen. Itse roikun huonossa ja henkisesti raskaassa suhteessa, koska minulla ei ole ketään muutakaan. Läheisyyttä ja ymmärrystä ei tässä suhteessa ole ollut tarjolla enää vuosikausiin. Ja kyllä, olen todellakin yksinäinen, vaikka asun jonkun kanssa. Vihaan itseäni siitä, että olen voimaton lähtemään. Eikä minulla ole ketään, joka auttaisi ja tukisi tässä tilanteessa, ei ketään kenelle soittaa ja kertoa vaikeuksistaan.
Yksinäistä erakkoelämää since 2010.
Mie olen yleensä aina tuntenut eniten yksinäisyyttä porukassa. Olen niin ulkopuolinen. Teininäkin kun tavattiin jossain niin minä lähes aina olin laukkuvahti kun muut kävi jossain. Tai jos oli keskusteluja menossa niin kuuntelin sivussa. Kyllä mie muille juttelin, mutta todella vaikea oli saada yhteys ryhmään tai muihin.
Yksin ollessa tunnen vähiten yksinäisyyttä. Ainoa poikkeus on se, että jos fyysisesti yms. tarvitsen apua asioihin joita en leikkauksen tai muun äkillisen sairauden takia pysty tekemään.. Silloin on todella kova yksinäisyyden olo.
Kun joutuu vain pärjäämään täysin yksin, jos ei voi enää tehdä jotain mitä ennen pystyi. Saa minut ainakin ymmärtämään yksinäisiä vanhuksia paremmin miksi on niin yksinäinen olo.
Olen ehkä sinusta virheellinen, mutta sanon aina vastaan siitä jos joku sanoo, että yksinäisen pitää olla fyysisesti yksin ollakseen yksinäinen. Monesti esim. väkivaltaisen kumppanin kanssa eläneet sanovat, että olivat niin yksin. Koska heillä ei ollut yhteyttä enää kumppaniinsa henkisesti ja hän oli häpeän tai kumppaninsa toimesta eristetty muusta perheestä/ystävistä.
Yksinäisyys on sitä kun on kadottanut jonkun itselleen tärkeän yhteyden. Oli se sitten asia omassa itsessään, ympäristössä tai muissa ihmisissä.
Yksinäisyys on sitä kun on kadottanut jonkun itselleen tärkeän yhteyden. Oli se sitten asia omassa itsessään, ympäristössä tai muissa ihmisissä.
-Hyvin ja ytimekkäästi sanottu.
Noin kerran viidessä vuodessa minulta aina lipsahtaa jokin viisaus. Täytyy taas tyhmänä pölistä seuraavat viisi vuotta kun tulee taas jokin paremmin kehittynyt lausahdus. Heh.
Yksinäinen aamu,päivä,ilta,yö seuraa toisiaan.
Joka aamu alkaa uudestaan.