Pari huomiota kunnanvaltuuston kokouksesta

Katsokaa tämä viimeisin kunnanvaltuustonkokus ja tehkää omat johtopäätöksenne:

https://www.youtube.com/watch?v=-Uv08wkGFFg

1) Palvailaa ei erotettu vaikka Bruun, Järvinen, Kunnanjohtaja jne puski kenkää perseeseen jonkun tuntemattoman Kokoomus oikeustieteen professorin puhelimessa antaman laki vinkin mukaisesti. Perseelleenhän sekin Kokoomuksen juoni meni kun ei ollut mitään virallista lausuntoa mistään, eikä sekään olisi riittänyt. Homman käsittely olisi siirtynyt hallinto-oikeuteen. Rehtorin rakastajan varamies (vara-rakastaja?) syytti Palvailaa työpaikkakiusaamisesta vaikka kyseessä oli rehtorin itse harjoittaman syrjitä, kiusaaminen ja mustamaalaus 12 vuotiasta oppilastaan kohtaan.

2) Kunnanjohtajan alainen tekninenjohtaja esitteli valtuustolle virkavastuulla vasemmalla kädellä väsäämänsä uuden koulun rakennus-suunnitelman ja ehdotti budjetiksi 6,5-7 miljoonaa. Hän pyrki selvästi ja johdonmukaisesti johtamaan valtuustoa harhaa "faktoillaan".

Kyseissä teknisenjohtajan (kukjoht. Kokoomus jne) vision mukaisessa "liikkuvien seinien" avo-koulussa olisi koirankopin verran tilaa varhaiskasvatukselle, pari hassua vessaan reilulle sadalle oppilaalle (oppilaat joutuisi paskomaan housuihinsa vessajonossa), ei tiloja lukiolle (eli lukio suljetaan), ei tarpeellisia liikuntatiloja jne jne. Onko tekninenjohtaja vaikutti olevan niin huolissaan rahankäytöstä että hänen kotonakin taitaa olla vessa, keittö, olo- ja maakuuhuone samassa 10m2 huoneessa?

Koulusta, Sysmän lähihistorien merkittävimmästä elinvoimaisuus projektista, tulee siis kokonaisuutena Suomen paskin koulu ja kaiken lisäksi ahtaudessaan vielä todellinen korona-virus ansa. Virus ei tule häviämään maapallolta mihinkään vaikka tulisi minkälaisia rokotteita. Koulusta tulee jopa nykyistä konttikoulua pienempi ja huonompi ja se taitaakin olla tarkoitus eli Bror Ahlgrenin, Järvisen, Bruunin ja Kunnanjohtajan kosto niille kunnanvaltuutetuille eli kuntalaisille, lapsiperheille, lapsille jotka eivät hyväksyneet heidän homemyllykoulu vedätystä.

Teknisenjohtajan, Kunnanjohtajan ja Kokoomuksen jne mukaan koulu homma toimii ihan hyvin mikroskooppisen pienissä tiloissakin, koska lapsiperheiden määrä Sysmässä tulee supistumaan niin dramaattisesti jo lähivuosien aikana, että rahaa ei kannata "tuhlata" koulun seiniin.

Yleisesti ottaen jokaisessa kunnassa kunnanjohtajan ja kunnan kuntakehitys strategia keskiössä on asukasmäärän kasvattaminen ja hyvien lapsiperheiden peruspalvelujen takaaminen, koska halutaan houkutella lisää nettoveroja maksavia lapsiperheitä kuntaan asumaan.

Sysmässä kaikki on päinvastoin.

Onko Sysmän lapsiperheiden karkoittamis-strategia ihan virallisestikin hyväksytty Sysmän "elivoimaisuus" strategiaksi? Vaikka kaikenlaisia elinvoimaisuus konsulttejakin on palkattu. Jotkut valtuuston jäsenet jopa nihilistisesti pauhasi "kuntatalouden" kestävyydestä. Eihän se talous kestä kun kunnanjohto ei haluakaan että Sysmään muuttaa yksityisellä-sektorilla työskenteleviä nettoverojamaksavia lapsiperheitä - yksikään lapsiperhe ei muuta kylään jossa on paska koulu, Suomen huonoimmat opettajat ja jossa lapsiperheitä syrjitään systemaattisesti. Eli he ei saa maksamilleen veroille mitään vastinetta.

Jos Sysmän koulusta tulee paska tai tosi paska, niin viimeisetkin lapsiperheet muuttaa täältä muualle, myös ne joilla on työpaikka kunnan hommissa nurmikon leikkuussa, terveysasemalla tai Attendossa pyyhkimässä senioreiden anaaleita. Kun nuorempi työvoima lähtee niin seniorit saa pyyhkiä toistensa anaalit puhtaaksi, mutta tuskin rahat siihenkään palveluun enää siinä vaiheessa riittää, kun jostain pitäisi saada myös NETTOverotulojakin. Mökkeilijöiltä ja senioreilta itseltään niitä ei tule tarpeeksi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko kirjoittajan suvussa todettu muitakin mielenterveyden häiriöitä?

Äänestä
  • Etkö tuon parempaa keksinyt?
    Suhteellisen väsynyt läppä, lähes yhtä väsynyt kuin se, että tehdään "väärää" mieltä olevista luottamushenkilöistä työsuojeluilmoitus.

    Äänestä

Hyvä ja totuudenmukainen kirjoitus joka on myös totta ,näin tulee käymään.Viimeinen vanhus sammutta valot.

Äänestä

Jokainen rakentaja ymmärtää, ettei tuolla budjetilla saa toimivaa ja riittävän suurta koulua. Uusi tekninen johtaja ei taida olla rakennustekniikan osaaja?

Äänestä
  • Milläs meriiteillä sinä sitä kyselet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milläs meriiteillä sinä sitä kyselet?

    Meriitin kysyjä ilmeisesti pitää tästä uudesta enempi kuin siitä edellisestä, joka irtisanoutui?

    Näillä kahella tyypillähän on sellainen ero, että tämä eronnut ei hyppiny kenenkään pillin mukaan, kun taas tämä nykyinen alkoi siihen heti alkumetreillä.

    Tämän hyppelyn voi jokainen todentaa itselleen katsomalla taltioinnin kunnanvaltuuston kokouksesta.

    Siinä koulukeskustelussa hälle esitettiin selväkielinen kysymys pariinkin kertaan, mutta vastausta ei vaan irronnut.

    Kaveri on varmaan ihan pätevä ja hyvä työssään, mutta miksi pilata se taas sillä, että antaa sellaisten tahojen sekaantua työhönsä joille se ei kertakaikkiaan kuulu.

    Toivottavasti tekninen johtaja pitää puolensa eikä anna ohjailla itseään. Hän on kuitenkin alan asiantuntija ja toimii virkavastuulla. Kuskin penkiltä huudellut ohjeet kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milläs meriiteillä sinä sitä kyselet?

    Kysyinpähän vaan, vaikka olenkin ylikoulutettu tuollaisen arvion tekemiseen, koska minulla on linja-autokortti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti tekninen johtaja pitää puolensa eikä anna ohjailla itseään. Hän on kuitenkin alan asiantuntija ja toimii virkavastuulla. Kuskin penkiltä huudellut ohjeet kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Sehän noita kepuleita taitaa suunnattomasti kyrsiäkin koska tämä uusi ei ole kepun eikä muidenkaan ohjailtavissa. Edelliset ovat olleet kepulien asiapoikia, sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän noita kepuleita taitaa suunnattomasti kyrsiäkin koska tämä uusi ei ole kepun eikä muidenkaan ohjailtavissa. Edelliset ovat olleet kepulien asiapoikia, sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Kuinka niin😮

    Ai ei ole muiden ohjailtavissa???

    No mistähän se tuli se uusi tilaohjelma, jonka perusteella kh:n esittelijä esitti 6.5 M€ budjettia ja jota tämä uusi johtaja kovin hanakasti puolusti?

    Voin kuule kertoa, että se tuli mistäpä muualtakaan kuin valt.pj:n takataskusta. Tämän on usea ihminen kuullut ihan omin korvin, kun tilaohjelman esittelijä sen paljasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän noita kepuleita taitaa suunnattomasti kyrsiäkin koska tämä uusi ei ole kepun eikä muidenkaan ohjailtavissa. Edelliset ovat olleet kepulien asiapoikia, sanan varsinaisessa merkityksessä.

    On hyvä kun ei ole kenenkään ohjailtavissa vaikka tuskinpa kepu oli aiemminkaan asialla. Taisi olla pikemminkin niin ettei aikaisemmat taipuneet jonkun/joidenkien mielen mukaiseen ohjailuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Katsokaa tämä viimeisin kunnanvaltuustonkokus ja tehkää omat johtopäätöksenne:

https://www.youtube.com/watch?v=-Uv08wkGFFg

1) Palvailaa ei erotettu vaikka Bruun, Järvinen, Kunnanjohtaja jne puski kenkää perseeseen jonkun tuntemattoman Kokoomus oikeustieteen professorin puhelimessa antaman laki vinkin mukaisesti. Perseelleenhän sekin Kokoomuksen juoni meni kun ei ollut mitään virallista lausuntoa mistään, eikä sekään olisi riittänyt. Homman käsittely olisi siirtynyt hallinto-oikeuteen. Rehtorin rakastajan varamies (vara-rakastaja?) syytti Palvailaa työpaikkakiusaamisesta vaikka kyseessä oli rehtorin itse harjoittaman syrjitä, kiusaaminen ja mustamaalaus 12 vuotiasta oppilastaan kohtaan.

2) Kunnanjohtajan alainen tekninenjohtaja esitteli valtuustolle virkavastuulla vasemmalla kädellä väsäämänsä uuden koulun rakennus-suunnitelman ja ehdotti budjetiksi 6,5-7 miljoonaa. Hän pyrki selvästi ja johdonmukaisesti johtamaan valtuustoa harhaa "faktoillaan".

Kyseissä teknisenjohtajan (kukjoht. Kokoomus jne) vision mukaisessa "liikkuvien seinien" avo-koulussa olisi koirankopin verran tilaa varhaiskasvatukselle, pari hassua vessaan reilulle sadalle oppilaalle (oppilaat joutuisi paskomaan housuihinsa vessajonossa), ei tiloja lukiolle (eli lukio suljetaan), ei tarpeellisia liikuntatiloja jne jne. Onko tekninenjohtaja vaikutti olevan niin huolissaan rahankäytöstä että hänen kotonakin taitaa olla vessa, keittö, olo- ja maakuuhuone samassa 10m2 huoneessa?

Koulusta, Sysmän lähihistorien merkittävimmästä elinvoimaisuus projektista, tulee siis kokonaisuutena Suomen paskin koulu ja kaiken lisäksi ahtaudessaan vielä todellinen korona-virus ansa. Virus ei tule häviämään maapallolta mihinkään vaikka tulisi minkälaisia rokotteita. Koulusta tulee jopa nykyistä konttikoulua pienempi ja huonompi ja se taitaakin olla tarkoitus eli Bror Ahlgrenin, Järvisen, Bruunin ja Kunnanjohtajan kosto niille kunnanvaltuutetuille eli kuntalaisille, lapsiperheille, lapsille jotka eivät hyväksyneet heidän homemyllykoulu vedätystä.

Teknisenjohtajan, Kunnanjohtajan ja Kokoomuksen jne mukaan koulu homma toimii ihan hyvin mikroskooppisen pienissä tiloissakin, koska lapsiperheiden määrä Sysmässä tulee supistumaan niin dramaattisesti jo lähivuosien aikana, että rahaa ei kannata "tuhlata" koulun seiniin.

Yleisesti ottaen jokaisessa kunnassa kunnanjohtajan ja kunnan kuntakehitys strategia keskiössä on asukasmäärän kasvattaminen ja hyvien lapsiperheiden peruspalvelujen takaaminen, koska halutaan houkutella lisää nettoveroja maksavia lapsiperheitä kuntaan asumaan.

Sysmässä kaikki on päinvastoin.

Onko Sysmän lapsiperheiden karkoittamis-strategia ihan virallisestikin hyväksytty Sysmän "elivoimaisuus" strategiaksi? Vaikka kaikenlaisia elinvoimaisuus konsulttejakin on palkattu. Jotkut valtuuston jäsenet jopa nihilistisesti pauhasi "kuntatalouden" kestävyydestä. Eihän se talous kestä kun kunnanjohto ei haluakaan että Sysmään muuttaa yksityisellä-sektorilla työskenteleviä nettoverojamaksavia lapsiperheitä - yksikään lapsiperhe ei muuta kylään jossa on paska koulu, Suomen huonoimmat opettajat ja jossa lapsiperheitä syrjitään systemaattisesti. Eli he ei saa maksamilleen veroille mitään vastinetta.

Jos Sysmän koulusta tulee paska tai tosi paska, niin viimeisetkin lapsiperheet muuttaa täältä muualle, myös ne joilla on työpaikka kunnan hommissa nurmikon leikkuussa, terveysasemalla tai Attendossa pyyhkimässä senioreiden anaaleita. Kun nuorempi työvoima lähtee niin seniorit saa pyyhkiä toistensa anaalit puhtaaksi, mutta tuskin rahat siihenkään palveluun enää siinä vaiheessa riittää, kun jostain pitäisi saada myös NETTOverotulojakin. Mökkeilijöiltä ja senioreilta itseltään niitä ei tule tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu