Pirkkalan aivopesuyritys 70 luvulla

Anonyymi

11

467

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo oli se kovaa aikaa. Bolsevikiksi yritettiin väkisin käännyttää.

    • Anonyymi

      Olin silloin esikoulussa ja peruskoulun 1-2 luokilla Kirkonkylän koulussa ja suoraan sanoen en muista mitään koko kokeilusta, muttei ainakaan mitään vihervasemmiston kannattajaa minusta tullut.

    • Anonyymi

      Joo siis sehän oli suora käännös Pietarilaisen koulun historiankirjasta, mutta eipä tuo silloin vaikuttanut elämääni eikä se vaikuta edelleenkään.

    • Anonyymi

      Tästä vastuussa olevat ihmiset pitäisi saattaa teostaan vastuuseen.

    • Anonyymi

      Muuallakin Suomessa yritettiin tyrkyttää bolsevistista joukko-oppia kukaan aikuinen ei tajunnut siitä mitään eikä lapsetkaan

      • Anonyymi

        Miten matematiikka littyy tähän ns. Pirkkalan monisteeseen, Joukko-oppihan oli matematiikan kokeiluoppi, joka lopetettiin myöhemmin, molempia luin Pirkkalassa ala-asteella, eikä niistä ollut mitään haittaa. tavallista koulunäyntiä.


    • Anonyymi

      70-luvun lopulla esitettiin Suomen koululaisille Luottamus-elokuvaa. Korostettiin Leninin itsenäisyystunnustusta. Oli silloin Ilmajoen yhteiskoulussa.

    • Anonyymi

      Ja varmaan 5. luokalaisena ymmärsit mistä kirjoitettiin, eiköhän tuo ollut sinullekin lukuaine muiden joukossa tuon ikäisenä.

    • Anonyymi

      Muistan oli viisi tuntia kestävä elokuva "MAJA" missä ei tapahtunut mitään

    • Anonyymi

      Kaikestapäätelleen äärivasemmistomme valmistautui luokkasotaan ja maan yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen. Tavallisella kansalaisella ei tietenkään voinut olla kovinkaan paljon tietoa tuollaisista taustoista. Ilmassa oli huhuja, tiedonsirpaleita ja ennen kaikkea tarkoituksellista vasemmistolaista uhoa. Se mikä oli ilmeistä, oli, että maahan oltiin rakentamassa suunnitelmallisesti pelon ja kyyristelyn ilmapiiriä aitoon marxilaisleniniläiseen tyyliin.

      Pirkkalan lapsista piti kouluttaa uuden aatteen pioneereja. Kun tähänkokeiluun liitetään lisäksi vielä se, että oppikirjojen tarkistamista alistettiin suomalais-neuvostoliittolaiselle toimikunnalle, kuva entisestään selkiintyi, se missä mentiin.

      https://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1111140724_m_aho_jaakko.pdf

      • Anonyymi

        Kävi ne Eteläpohjanmaan nuijamiähetkin, Jaajjo Ilkan johdolla täälä uhoamassa talvell 1596, silloisessa Pirkkalassa. Turpiinsa saivat.

        Kyllä ne bolseviikit täällä jotakin koulussa koetti mutta loppu sillekin sitten äkkiä tuli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      413
      1829
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1175
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1121
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      104
      1058
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      164
      911
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      751
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe