Kirjasto ja lukio

Anonyymi

Opetus- ja kulttuuriministeriö varautuu budejttiehdotuksessa mm. oppivelvollisuusiän nostamiseen ja sen myötä maksuttomaan toisen asteen koulutukseen.

Mitä tekee Outokumpu. Tämän aamun lehdestä sai lukea että poliitikot ja sivistysjohtaja hakevat lyhytnäköisesti säästöjä lukion siivoukesta ja ruokahuollosta. Säästösyistä lukio halutaan siirtää kirjaston tiloihin.

Taas olette kaupunkilaisille tärkeän kirjaston tiloja supistamassa. Mikä intressi sivistysjohtajalla vai mikä hän lieneekään on yrittää jatkuvasti pienentää kirjaston käytössä olevia tiloja.

Kirjasto on monelle kaupunkilaiselle ainoa paikka missä yleensäkään Outokummussa järjestetään mitään. Kirjasto on paikka johon tullaan matalalla kynnyksellä ja kohderyhmiä rajaamatta.

Asukkaita toivotte muutavan Outokumpuun lisää. Näillä toimillanne saatte nykyisetkin asukkat jättämään Outokummun. Tällä on negatiivinen vaikutus.

Lukion tilat ovat saaneet kiitosta opiskelijoilta ja opettajilta. Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä nykyisiin tiloihin.

Kirjastoa käytetään paljon. Siellä on järjestetty tapahtuimia sekä näyttelyitä. Kirjaston palveluihin olemme tyytyväisiä. Tämäkin ollaan meiltä viemässä.

Eivätkö lukion opiskelijat, työntekijät ja kirjaston asiakkaat saa olla tyytyväisiä. Kun Outokummusta joskus löytyy jotain hyvää se pitää heti hävittää. Täällä ei p:le saa olla tyytyväinen mihinkään.

Onko kenenkään mieleen sattunut tulemaan sellainen asia että lukion tilat saattavat olla tulevaisuudessa vetovoimatekijä lukiopaikkkakunnan valinnalle kun maksuton toisen asteen oppivelvollisuus alkaa.

Jos poliitikoille on jäänyt vielä epäselväksi se että koronan takia kriisikunta menettely on katkolla kaksi vuotta. Sen takia et tarvitse hötkyillä ja tehdä paskoja päätöksiä.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sivistysjohtaja heti vaihtoon, joku roti näihin suhmurointeihin eihän täällä ole meille eläkeläisille mitään kun joudumme siksi muuttamaan Joensuuhun parempien palveluiden ääreen.

      • Anonyymi

        Joensuussa on kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin, kaikenikäisille palvelut jotka toimii..

        Okussa ei pian rahat riitä perusasioiden hoitoon kun turhuuksiin sijoitetaan suuria summia.

        Eläkeläiset eivät hyödy malmikummun olemassaolosta ei liioin kaivoksestakaan, kunnon hoitopaikat ja yksilöllinen hoito on tärkein.

    • Anonyymi

      Näillä toimilla loppuu kirjasto taatusti ja jonkun ajan päästä lukiokin silloin ei ole hyvä olla eikä kukaan muuta tänne! Onko tämä suunniteltu kaupungin alasajo kun kaikki on mennyt päin p--rsettä.

    • Anonyymi

      Lukio kannattaisi lopettaa kokonaan, Malmikummun tiloista saisi helpolla koulutilat, saisi siihenkin rakennukseen järkevää käyttöä kun veronmaksajille on pirullinen menoerä muutenkin..
      Yläasteen tilat tyhjenevät myös vähenevien oppilaiden vuoksi, sieltä luokka tai kaksi olisi helppo lohkaista lukion käyttöön..

      Kirjasto ei sovellu tiloiltaan opiskeluun, se menettää tärkeän tehtävänsä kaikkien olohuoneena ja paikkana jonne tullaan viihtymään..

      Oppivelvollisuusikä nousee mikä on hyvä asia, taitaa vaan outokummun kaltaiselle köyhälle kunnalle kustannukset vaan nousta liian suureksi..

      • Anonyymi

        Sivstys/hyvinvointi johtajan viran poistolla helpoiten ja merkityksellisin säästö.
        Rehtorit hoitaisi ne vähät työt.
        Ammattitaidottomuus paistanut hänestä läpi koko ura historian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivstys/hyvinvointi johtajan viran poistolla helpoiten ja merkityksellisin säästö.
        Rehtorit hoitaisi ne vähät työt.
        Ammattitaidottomuus paistanut hänestä läpi koko ura historian.

        Se on kyllä huomattu

    • Anonyymi

      lukio mahtuu parin vuoden päästä oikein hyvin kirjasto/koulu tiloihin. kirjasto on aivan ylimitoitettu ja sen on aika siirtyä tähän päivään. samoin koulun käytäville alkaa mahtua, luokkia jää tyhjilleen. siitä vielä pari vuotta eteenpäin myös päiväkoteja jää tyhjilleen. pidetäänkö neliöitä vajaakäynnillä vai tehdäänkö järkevästi ja säästetään turhia tiloja karsimalla että saadaa esimerkiksi juurikin lukio ylipäätään paikkakunnalla pidettyä, vai pistetäänkö uimahalli kiinni . sillä rahalla maksetaan kyllä useampikin kiinteistö ylläpito. eihän se ole kun valintoja. mutta varmaa on se että kaikkea ei voi saada.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Voi tulla hätä suojatyöpaikoilla kun loppusuora häämöttää kuntalaisten palveluiden lopetuksilla jotka tulee nopeasti kaikelle muullekkin toiminnalle Outokummussa ja muutto tappiot suurenevat liian suuriksi pitää suojatyöpaikkoja muutamalle tekemättömäntyön tekijälle.

        Tuo kirjaston pienennys vaikuttaa monen kuntalaisen asioihin, harva lähtee Joensuun kirjastoon asioimaan kun voi jo muuttaa palveluiden äärelle sinne. Kun asiat rupeavat muuttumaan näinkin paljon niin kirjaston käyttöaste huononee pienien tilojen myötä ja palvelut ovat kohta historiaa joista ihmiset puhuvat sävyyn oli ennen asiat paremmin...

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kuinka voi olla mahdollista, että okun virkamies johdolla on lounasaika tunnin mittainen?
      Kävellen porukalla naureskellen leppoisasti omaan kumpu lounaspaikkaan ja taas takaisin.
      Samat herrat sitten taas vaativat säästöjä mm. sivistys ja opetustoimesta.
      Härskiä toimintaa!

      • Anonyymi

        Ainahan Outokummussa on ollut tunnin ruokatauko ja joskus pitempikin, lounasaika on työaikaa silloin puhutaan töistä ja leppoisa kävely käy uuden kadun tarkastuskäyntinä

    • Anonyymi

      Nämä jotka ehdottavatkin kirjaston lopetusta ja minikirjastoksi muuttamista, heti pois virasta eihän tämä kuulu enää nykypäivään että sivistys ajetaan säästöillä ensin alas kaupungista.

      • Anonyymi

        Nämä Mietuut vahtii ikkunoistaan muita ihmisiä turvautuen välillä ilmavärkkeihin, jättäkää virkamiehet töihinsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä Mietuut vahtii ikkunoistaan muita ihmisiä turvautuen välillä ilmavärkkeihin, jättäkää virkamiehet töihinsä

        Ja kaamea hörö nauru raikuu pitkin pihoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaamea hörö nauru raikuu pitkin pihoja

        Mietuut vahtivat muiden elämää, elämän puuttuessa itseltään. Katumerkinnät. Virkamiehet. Hotelli Kumpu. Aarrekaivos. Katuvalaistus. Toritapahtumat. Lista on loputon.

    • Anonyymi

      Kumpa joku vahtis oudon kummun tilin saldoa.
      Sitä kun ei ole kukaan vahtinut 10-15 vuoteen.
      Velkaa velan päällä, omaisuus myyty ja tilit miinuksella järjettömin päätösten takia. Mm.
      Koulu-uudistus rakennusten osalta, matkakumpu, hotellibusines, katuremontti, johdon ylisuuret palkat jne jne.
      Tätä vois joku vahtia...

      • Anonyymi

        Ilmasta on vähä huono vahtii, pitää olla maassa

        Mietuu

      • Anonyymi

        Jokainen veronmaksaja on tasapuolinen vahtija, kuntalaisaloite kehiin ja siihen 2000 - 3000 nimeä ja luulisi vaikutusta olevan enemmän kuin täällä olevalla marinalla.

        Myyntiin matkakumpu lieveilmiöineen eli kaivos ja hotelli ym.. jotka eivät tuota kuin tappiota.
        Energia on tuottava yksikkö jolla myös tulevaisuus tuottoisa.

        Kaupungin lakisääteiset tehtävät liittyvät seuraaviin palveluihin:

        koulutus ja päiväkoti
        kulttuuri-, nuoriso- ja kirjasto
        kaupunkisuunnittelu, maankäyttö
        veden- ja energiantuotanto
        jätehuolto
        ympäristöpalvelut
        sosiaali- ja terveyspalvelut (siirtymässä maakunnille maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen)
        palo- ja pelastustoimi (siirtymässä maakunnille maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen)

        Näihin pitäisi keskittyä sekä kehittää entistä paremmaksi ja unohtaa turha haihattelu kaikesta turhasta ja tuottamattomasta. Yritystoiminta ei ole veroeuroilla tehtävää toimintaa, se vie leivän yrittäjiltä.

        Odottakaa vielä hetki, massiiviset irtisanomiset alkavat kaupungilla, viimeistään vuoden alusta. TÄMÄ ON VAROITUS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odottakaa vielä hetki, massiiviset irtisanomiset alkavat kaupungilla, viimeistään vuoden alusta. TÄMÄ ON VAROITUS!

        Ei oo virallista tietoo kaupunginkansliasta. Huhuja levittelevät uuden kadunmollaajat tahallaan. Siis huolta ei ole.
        Paras kysyä kaupungin johdolta heti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo virallista tietoo kaupunginkansliasta. Huhuja levittelevät uuden kadunmollaajat tahallaan. Siis huolta ei ole.
        Paras kysyä kaupungin johdolta heti

        Katu on hieno, mutta silti massiiviset irtisanomiset alkavat, TÄMÄ ON VAROITUS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katu on hieno, mutta silti massiiviset irtisanomiset alkavat, TÄMÄ ON VAROITUS

        Nyt lopeta kaupungin haukkuminen ketä palvelee liata omaa kaupunkikuvaa
        Kysy kaupunginkansliasta siellä oikeaa tietoa

    • Anonyymi

      Sivistys /hyvinvointi johtaja lähti kotiin virkapaikaltaan jo 14.40.
      Tunnin ruokatauon lisäksi.
      Onko meillä tällaiseen varaa?

      • Anonyymi

        Mitäs mänit kyttäämään, ja kohta näemme lehdissä, eikö jo riitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mänit kyttäämään, ja kohta näemme lehdissä, eikö jo riitä

        Lintutornille lisävaatteet mukaan, yöllä on kylmä olla vartiossa

      • Anonyymi

        Kuka jaksaa kytätä virkamiehiä. Virkamiehet tekee työnsä myös Outokummussa virkasopimusten mukaan.
        Meillä Outokummussa on hyvät virkamiehet, yhtenä heistä voi hallinnonalansa johtanutta sivistysjohtajaa pitää hyvin työnsä hoitaneena. Seuratkaa talousarvion toteutumista ko. Hallinnonalalla vuosien aikana.
        Olen itse seurannut ko. Johtajan toimintaa luottamustehtävien kautta vuosikausia, ja on vain hyvää sanottavaa hänestä ja työntekijöistään.
        Nyt on aika lopettaa hänen julkinen kritisointi.

        Hyvää syksyä kaikille Outokummussa asuville.

        Jk. Turha alkaa syyllistämään hakuammunnalla minua. Jätän tämän asian käsittelyn tähän.

        Ei korppi korpin silmää noki!

        Hyvä kirjoitus suunnalta joita täällä haukutaan joka ketjussa.

        Kiitos.

      • Anonyymi

        Et ole perillä, eli et tiedä mistä puhut, jokos ne promillet vaikuttaa.....

      • Anonyymi

        Voi olla että rupesi lukemaan mitä on kirjoitttu tänne kun pitää liian pitkät ruokatauot ja lähtee kesken päivän kotiin. Eihän asiata saa kysyä eikä mainita kun ei ole sivistävää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka jaksaa kytätä virkamiehiä. Virkamiehet tekee työnsä myös Outokummussa virkasopimusten mukaan.
        Meillä Outokummussa on hyvät virkamiehet, yhtenä heistä voi hallinnonalansa johtanutta sivistysjohtajaa pitää hyvin työnsä hoitaneena. Seuratkaa talousarvion toteutumista ko. Hallinnonalalla vuosien aikana.
        Olen itse seurannut ko. Johtajan toimintaa luottamustehtävien kautta vuosikausia, ja on vain hyvää sanottavaa hänestä ja työntekijöistään.
        Nyt on aika lopettaa hänen julkinen kritisointi.

        Hyvää syksyä kaikille Outokummussa asuville.

        Jk. Turha alkaa syyllistämään hakuammunnalla minua. Jätän tämän asian käsittelyn tähän.

        Työaika käsitekin taitaa olla hakusessa kun haihtuu töistä kesken päivän kun kuppa töölöstä!

      • Anonyymi

        Totta eihän tuolta pitkältä ruokatunnilta mitään pitäisi maksaa ja olen kuullut että useana päivänä katoamiset kotiin kesken työpäivän eivät ole kaupungin normaali käytäntökään.

      • Anonyymi

        Onko meillä tällaiseen oman aikataulun mukaan kulkevaan sivistysjohtajaan varaa jonka tuottava työ on palveluiden huonontaminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko meillä tällaiseen oman aikataulun mukaan kulkevaan sivistysjohtajaan varaa jonka tuottava työ on palveluiden huonontaminen?

        Voit mennä sanomaan sivistysjohtajalle asian kasvotusten. Keskity sinä lintujen kuvaamiseen jos et pysty käymään ko. Henkilön virkapaikalla.
        Outokumpulaiset on kyllästyneitä kirjoituksiisi.
        Mistä mielipahaa kumpuaa?

        Mietuun ottamaan kantaa Outokummun epäkohdista mm. valokuvin ja olen onnistunut olen saanut ryhmässäni useita satoja tykkäyksiä juuri negatiivisista aiheista joita löydän paikkakunnaltani. Koko sivistysjohtajasta ei kuulu mitään ryhmässä jossa Outokummun asioita käsitellään, välillä joku olisi halunnut vastauksia niin piilossa lymyää sivistysjohtaja. Viimeisin kuvani on tavanomainen maisema kuva paikkakunnaltani vakio kahvilani edestä eikä tavanomaisesti mitenkään kettumainen ketään kohtaan. Minun puolestani sivistysjohtaja saa pitää vaikka koko päivä ruokatauot kotonaan jos palkan maksun edellytykseen riittää se ja paikkakunnan veronmaksajat tyytyvät vajaa tehoiseen virkaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko meillä tällaiseen oman aikataulun mukaan kulkevaan sivistysjohtajaan varaa jonka tuottava työ on palveluiden huonontaminen?

        Tosi hyvin ilmaistu tuo oman aikataulun mukaan kulkeva sivistysjohtaja, onkohan kaikki kaupunkilaiset tyytyväisiä tämmöiseen toimintaan josta ei ole mitään hyötyä vaikka lopetettaisiin heti säästö syistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietuun ottamaan kantaa Outokummun epäkohdista mm. valokuvin ja olen onnistunut olen saanut ryhmässäni useita satoja tykkäyksiä juuri negatiivisista aiheista joita löydän paikkakunnaltani. Koko sivistysjohtajasta ei kuulu mitään ryhmässä jossa Outokummun asioita käsitellään, välillä joku olisi halunnut vastauksia niin piilossa lymyää sivistysjohtaja. Viimeisin kuvani on tavanomainen maisema kuva paikkakunnaltani vakio kahvilani edestä eikä tavanomaisesti mitenkään kettumainen ketään kohtaan. Minun puolestani sivistysjohtaja saa pitää vaikka koko päivä ruokatauot kotonaan jos palkan maksun edellytykseen riittää se ja paikkakunnan veronmaksajat tyytyvät vajaa tehoiseen virkaan!

        Mietuun kuvat ovat aina skandaalin aihe, kamera tärisee ja syy liuotusaineen vaikutus aivoihin

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe