ajattelin ostaa asunnon kolmen vuoden päästä

,kun asuntojen hinnoista on tipahtanut 30-40 % ja
markkinat ovat rauhoittuneet.Mieluusti ostaisin
uuden. Täytyy sitä ihmetellä kuinka jotkut ovat valmiita maksamaan melkeen mitä vain vanhoista rivareista ja kerrostaloista, joihin joutuu vielä tekemään kalliin remontinkin.Mikä mahtaa olla 10 vuoden päästä 70-luvulla rakennetun betonikerrostalo huoneiston hinta lähiöissä?Luulisi ainakin, ettei
ole hyvä sijoitus.
3523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et tule tassa elamassa nakemaan aikaa, jolloin asunnon hinnat ovat pudonneet 30-40 prosenttia nykyisesta.
(anteeksi puuttuvat skandi-merkit)

Äänestä
  • Englannin pääministeri vakuutti vuonna 1938 että sotaa ei tulla enää näkemään heidän elinaikanaan. Suomeen ei ostettu samana vuonna aseita siksi että ne vain ruostuvat varastossa.
    Vuonna -89 kehotettiin sijoittamaan kiinteistöihin, jne...

    Ei kannata ihan faktana kirjoittaa asioista jotka ovat vain todennäköisiä...

    Ellet sitten ajatellut listiä aikaisempaa kirjoittajaa huomenna....:-(

    Äänestä

Ei kukaan tiedä tulevasta. Luultavasti asuntojen hinnat ei ole tippuneet 30-40% kolmessa vuodessa, mikäli kansantalous ja ostovoima kasvaa tuossa ajassa reippaasti. Näin näyttäisi käyvän. Inflaatio on myös peikko jota ei tunneta. Paljon epävarmuustekijöitä maailmassa, vaan ei suomessa juurikaan.

Kolmessa vuodessa maksat 500??e/kk = 18000e toisen taskuun. Ja vuokrat voi lähteä myös nousulaukkaan. Kannattaakohan???Ja lainan koroista saa 28-30%vähennystä joten vastikeen ja korkomenojen pitää olla aika melkoiset jotta tuo 500e/kk niistä tulisi. Viimeisimpien arvioiden mukaan asuntojen hinnat nousee vielä vuoden tai pari ja sitten saattaa tulla parin kolmen vuoden lievä lasku- tai sitten ei. Maailman kilpailukykyisin valtio(suomi) voi lähteä vieläkin laukkaan, jolloin asuntojen hinnat kallistuu vielä lisää. Mahdollista on että asuntojen hinnat on esim. 20% kalliimmat kolmen vuoden päästä.

Mikäli korkoja pelkää niin korkokaton saa edullisesti tai 5 vuoden korko maksaa 4% - vähennykset. Ennenkaikkea perään kuitenkin omaa tarvetta ja asumisen mukavuutta. Tiedän itse reilun 40v ikäisen pariskunnan jotka ei ole uskaltaneet ostaa omaa asuntoa, koska riskit ovat melkoiset - näin on näreet. Jos pelkää niin omistusasuntoa ei kannata ostaa koskaan. Vuokralla asuminen on turvallista - ja kallista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eino kirjoitti:

,kun asuntojen hinnoista on tipahtanut 30-40 % ja
markkinat ovat rauhoittuneet.Mieluusti ostaisin
uuden. Täytyy sitä ihmetellä kuinka jotkut ovat valmiita maksamaan melkeen mitä vain vanhoista rivareista ja kerrostaloista, joihin joutuu vielä tekemään kalliin remontinkin.Mikä mahtaa olla 10 vuoden päästä 70-luvulla rakennetun betonikerrostalo huoneiston hinta lähiöissä?Luulisi ainakin, ettei
ole hyvä sijoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu