Kirjoittelin tänne tuossa n. 2 kuukautta sitten, että jännittämisongelmani oli huomattavasti vähentynyt ja niinhän se olikin, mutta nyt on iskenyt aivan kauhea takapakki!
Kärsin siis kahvikuppineuroosista ja esiintymisjännityksestä. Viime viikolla ennen yleistä ruokailua iski ihan kauhea paniikki, hikoilin ja kädet tärisi... En sitten uskaltanut mennä syömään muiden kanssa. Koko viikonlopun murehdin tätä asiaa. Tänään aamulla herätessäni olin aivan kauhusta kankeana. Joko kohtaisin pelkoni tai sitten kärsisin... päätin kohdata sen, mutta ilman Propral 10 mg-tablettia en olisi uskaltanut kouluunkaan tänään lähteä. Sen verran kurjalta aamulla tuntui, että huh huh!
Aamun ensimmäiset tunnit olivat ihan kauheita. En pystynyt keskittymään, hikoilin ja halusin paeta luokasta. Sitten onneksi Propral alkoi vaikuttaa ja pelosta huolimatta uskalsin kohdata tuon ruokailutilanteen ja ihan OK:sti se meni. Mutta aivan kauhea kokemus tämä! Ei ole sitten alkusyksyn tullut näin voimakasta takapakkia paranemisessa ja nyt minusta taas tuntuu, että olen siinä pisteessä, missä olin syksylläkin.. Etten uskalla koulua käydä ilman Propralia. Tuossa helmi-maaliskuussa onnistuin melkein luopumaan Propralista, mutta nyt tämän kauhean kokemuksen myötä joudun varmasti lääkettä taas popsimaan.
Mutta se henkinen jännitys on ihan sanoinkuvailemattoman tuskaista! Ennen esitelmiä ja ruokailutilanteita. Haluaisin niin kovasti olla normaali ja olla tuhlaamatta turhaa energiaa noihin tilanteisiin! Mutta ei se näköjään ole mahdollista... Olen käynyt psykologilla n. 5 kertaa, ihan kiva hänelle on jutella ja avautua, mutta pysyvää apua en ole sieltäkään saanut.
En enää tiedä, mikä avuksi...
Äitini varoittelee minua lääkkeiden käytöstä. Hän sanoi, että jos jo nyt alan käyttämään jotain mielialalääkkeitä, jään niihin koukkuun ja elän koko elämäni niiden varassa... Mutta kun tää tilanne on taas karannut näin epätoivoiseksi! :(
Please, auttakaa..
Kärsin siis kahvikuppineuroosista ja esiintymisjännityksestä. Viime viikolla ennen yleistä ruokailua iski ihan kauhea paniikki, hikoilin ja kädet tärisi... En sitten uskaltanut mennä syömään muiden kanssa. Koko viikonlopun murehdin tätä asiaa. Tänään aamulla herätessäni olin aivan kauhusta kankeana. Joko kohtaisin pelkoni tai sitten kärsisin... päätin kohdata sen, mutta ilman Propral 10 mg-tablettia en olisi uskaltanut kouluunkaan tänään lähteä. Sen verran kurjalta aamulla tuntui, että huh huh!
Aamun ensimmäiset tunnit olivat ihan kauheita. En pystynyt keskittymään, hikoilin ja halusin paeta luokasta. Sitten onneksi Propral alkoi vaikuttaa ja pelosta huolimatta uskalsin kohdata tuon ruokailutilanteen ja ihan OK:sti se meni. Mutta aivan kauhea kokemus tämä! Ei ole sitten alkusyksyn tullut näin voimakasta takapakkia paranemisessa ja nyt minusta taas tuntuu, että olen siinä pisteessä, missä olin syksylläkin.. Etten uskalla koulua käydä ilman Propralia. Tuossa helmi-maaliskuussa onnistuin melkein luopumaan Propralista, mutta nyt tämän kauhean kokemuksen myötä joudun varmasti lääkettä taas popsimaan.
Mutta se henkinen jännitys on ihan sanoinkuvailemattoman tuskaista! Ennen esitelmiä ja ruokailutilanteita. Haluaisin niin kovasti olla normaali ja olla tuhlaamatta turhaa energiaa noihin tilanteisiin! Mutta ei se näköjään ole mahdollista... Olen käynyt psykologilla n. 5 kertaa, ihan kiva hänelle on jutella ja avautua, mutta pysyvää apua en ole sieltäkään saanut.
En enää tiedä, mikä avuksi...
Äitini varoittelee minua lääkkeiden käytöstä. Hän sanoi, että jos jo nyt alan käyttämään jotain mielialalääkkeitä, jään niihin koukkuun ja elän koko elämäni niiden varassa... Mutta kun tää tilanne on taas karannut näin epätoivoiseksi! :(
Please, auttakaa..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moi!
Kilpirauhasen liikatoiminta voi aiheuttaa jännittämisen kaltaisia oireita: hikoilua, levottomuutta, käsien vapinaa. Olettehan varmistaneet, että jännittäminen todella on jännittämistä, eikä esim. kilpirauhasesta johtuvaa? Kilpirauhasen liikatoiminta todetaan helposti verikokeilla ja hoito on yksinkertaista.
Propral ei käsittääkseni aiheuta riippuvuutta!
Kärsin itsekin jännittämisestä ja kerään juuri rohkeutta lääkärille mennäkseni. Tosin sekin tuntuu ylivoimaiselta...
Tsemppiä kaikille!
Pidän sitä aika epätodennäköisenä, että syy olisi kilpirauhasessani, sillä jännittäminen on selvästi sidonnaista esiintymis- ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin (esim. ruokailutilanteisiin). Mitä muita oireita tuossa mainitsemassasi kilpirauhasen liikatoiminnassa ilmenee? Itse kärsin käsien vapinasta, niskojen jäykkyydestä, käsien ja kainalon hikoilusta ja kauhean ahdistavasta tunteesta juuri näissä sosiaalisissa tilanteissa.
Olin vähän aikaa sitten varma, että pikkuhiljaa paranisin, kunnes iski paha takapakki - näin pahaa ei ole koskaan ollut.
En voi ymmärtää, miksi maailman kaikista ihmisistä juuri minun piti sairastua tähän henkisesti erittäin raskaaseen sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen :(
Kuten mainitsen, käytän koulupäivinä tuota Propralia joko 10 mg tai 5 mg/päivä. Se ei vaan poista henkistä jännitystä, joka kohdallani on ajoittain aivan sietämätöntä... Koulumenestyskin alkaa jo kärsiä tämän takia.
Olen käynyt koulupsykologin juttusilla, mutta en ole valitettavasti kokenut siitä juurikaan apua.
Miten voisin päästä nk. kognitiiviseen terapiaan ja käydä säännölisesti psykologilla?
Koulupsykologini sanoo, ettei jännittämiseni ole vakavaa, vaikka itseäni se haittaa.. Eikä hän aidosti tunnu olevan kiinnostunut edes ongelmastani.
mulla kans aivan samat ongelmat kuin sulla. paitsi tuota ruokailu-pelkoa mulla ei ole, mutta aivan sairaalloinen jännitys iskee aina ennen ku menen kouluun, eikä se kyllä pahemmin laannu siinä päivän aikana, ennenkuin pääsen kotiin. tänään otin ensimmäistä kertaa nyt koulupäivänä 10mg propralin. se kyllä auttoi siihen sydämentykytykseen, muttei todellakaan poistanut sitä jännityksen tunnetta. tää on, kuten sanoit, todella raskasta.. ois niin helpottavaa päästä eroon tästä raastavasta ongelmasta.. järki meinaa lähtee.
psykiatrille olen kyllä menossa, saa nähdä onko siitä apua. toivottavasti..
niin, ja minäkin mietin, että jos ei tästä muulla pääse, niin pitäisikö harkita jotain mielialalääkkeitä? mutta juuri se riippuvaiseksi jäämisen pelko vaivaa..ja se, että tottakai ne lääkkeet muuttais mua ihmisenä, eli siis, olisin erilainen ihminen kun käyttäisin lääkkeitä. mutta tässä tulee se asia, että MITÄ SITTEN kun jättäisin lääkkeet joskus pois? pahenisiko kaikki taas..? tällaista tulee vaan mietittyä, apua, ei tuosta varmaan selkoa saanut..mutta kuitenkin se, että epäröin kyllä hiukan noita mielialalääkkeitä.. hmm.. tämmöistä tänään..
minäkin kävin lääkärissä tarkastuttamassa kilpirauhaseni, mutta ei mitään vikaa..
mullakin tulee melkein joka päivä sellasia tuntemuksia koulussa, että rupee ahdistamaan, alan hikoilemaan ja haluan vaan pois,pois! se on aivan kauheeta..tän takia en voi olla niin sosiaalinen ihminen kuin haluaisin..
Hei Hopeless
Kyselit lisää kilpirauhasen liikatoiminnan oireita. Levottomuuden, hikoilun ja vapinan lisäksi voisin mainita korkean leposykkeen. Itselläni liikatoiminta todettiin muutama vuosi sitten ja sain siihen hoitoa, mutta se palasi pari kertaa uudelleen (jos tauti vielä uusiutuu, harkitaan pillereiden sijaan järeämpiä hoitokeinoja). Olen huomannut, että oireet muistuttavat hyvin paljon jännitysoireita. Ainakaan kilpirauhasen liikatoiminta ei helpota oireita, vaan tuntuu, että ne tulevat "kaksinkertaisina".
Minulla on samoja oireita, joista pahimpana pidän ruokailuun liittyvää käsien vapinaa (siis kahvikuppineuroosia) ja esiintymisjännitystä.
Välissä kahvikuppineuroosi on lähes täysin poissa, kunnes se yhtäkkiä vain tulee esiin. Vapina voi tulla todella pahana, jolloin on turha koettaa viedä kuppia tai ruokailuvälineitä suuhun... Ja tilanne tuntuu todella pahalta ja ahdistavalta.
Minulla tätä on/off tilannetta on jatkunut jo toistakymmentä vuotta (olen siis työelämässä). Toisinaan on ollut useiden kuukausien hyviä pätkiä, mutta sitten tulee huonompi aika, jolloin itsetuntoa koetellaan.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että en ilman beetasalpaajia edes kokeile mennä juhlatilaisuuksiin, koska kahvikuppineuroosi oireiden ilmaantuminen on todennäköistä. Jos ja kun ne tulee, niin mielikuva ja pelko oireista vain voimistuu ja voimistuu. Minulle parempi tapa siis on ehkäistä sitä.
Niin, beetasalpaajat (esim. propral) eivät aiheuta riippuvuutta ja minä ainakaan en ole tarvinnut mitään mielialalääkkeitä (beetasalpaajat eivät ole mielialalääkkeitä), vaikka olenkin yli kymmenen vuotta ollut kahvikuppineurootikko. Mielummin minä käytän satunnaisesti beetasalpaajia, kun syrjäydyn sosiaalisesta elämästä täysin.
Älä pidä itsesi epänormaalina, vaan normaalina ihmisenä, jolla on lääkehoitoa tarvitseva vaiva siinä missä jollakin toisella on migreeni tai anemia.
Hei!
Minäkin olen kärsinyt jännitys oireista,kolmisen vuotta taitaa olla yhteensä kestänyt.Minun oireet ovat osittain samoja, pääasiassa olen punastelija.Nämä punastelu/hikoilu kohtaukset alkoivat haitata elämää siinä määrin että hakeuduin mielenterveysklinikalle,jossa olen käynyt juttelemassa ja aloitin itsekkin tuon propralin käytön,mutta koin että siitä ei merkittävää apua ollut kun tuntui että niitä jännittäviä tilanteita tulee vastaan koko ajan arkielämässäkin.Olin ajatellut etten vakituista lääkettä halua,mutta sitten päätin kokeilla kun aloin olla henkisesti jo niin väsynyt jännittämiseen.Otan nyt aamuisin Cipralexiä ja Propralia pikku annoksen.Olen tyytyväinen kun aloitin pitkäaikaisen lääkityksen(kestää n.2 vuotta),koska nämä tilanteet jotka ennen aiheuttivat minulle suurta ahdistusta alkavat tuntua paljon laimeammilta,palaveritkin mennee töissä hyvin.Jos saisin uudelleen valita aloittaisinko lääkityksen niin alottaisin.En oikein usko että oloni pahenisin sitten kun lopetan lääkityksen, voi jopa käydä niin että unohdan tänä aikana ne jännitystilat ja pystyn jatkamaan elämää normaalisti.Onnea sinulle mitä päätätkin tehä :)
Hei Propralin käyttäjät! :)
Miksi ihmeessä otatte paineita lääkkeen säännöllisestä käyttämisestä? Minulle ainakin on lääkäri sanonut, ettei päivittäisestä käytöstä, oikealla annostuksella tietenkin, ole mitään haittaa. Päinvastoin, siitä on todellakin mieletön apu, ainakin mulle.
Kun otan joka aamu säännöllisesti Propralin, voin olla varma, että jännitysoireet pysyvät kurissa. Minulla kun suurin ongelma on ollut siinä, että kun alan jännittämään, niin jännitän kahta kauheammin, kun pelkään että muut huomaavat jännittämiseni! Propralin kanssa, voin olla varma, ettei oireet näy ulospäin, vaikka oikeasti jännitänkin. Itsetuntoni on kohonnut, ja jännittäminenkin on vähentynyt huomattavasti.
Tietysti ilman Propralia oireet tulevat takaisin, mutta miksi edes pitäisi olla ilman Propralia?
Olen itsekin alkanut miettiä, miksi otan kauheita paineita Propralin suhteen.
Nyt olen sen ymmärtänyt: aluksi pelkäsin, että lääke sekoittaa pääni, kunnes totesin, että siitä ei ollut mitään sivuvaikutuksia; sitten pelkäsin, että jäisin lääkkeeseen koukkuun, mutta erehdyin; lopullinen pelko oli se, että äitini pelotteli minua, että minusta tulee tulevaisuudessa aktiivinen lääkkeiden käyttäjä, enkä uskalla edes kotoa poistua, ellen ole lääkkeiden vaikutuksen alaisena -> älysin, etten voi jäädä Propraliin koukkuun ja se on ehkäpä yksi vaarattomimmista lääkkeistä. Eikö vaan?
Propralia kuluu viikossa max. 4-5 tabua, joka ei mielestäni ole kauhean suuri määrä..? Joskus olen määrän saanut kuitenkin laskettua 2 tabuun/vko, mutta koska olen niin lopen kyllästynyt siihen pelkoon, että kädet alkavat taas täristä, niin olen päättänyt pysyä tuossa 4-5 tabussa. Nyt kuitenkin pelottaa, että elän tosiaan Propralin varassa loppuelämäni ja että elimistöni alkaa pikkuhiljaa tottua tuohon lääkkeeseen ja vaatimaan aina vaan suurempia määriä? (Tosin viikonloppuisin en käytä tuota lääkettä ja kesällä aion pitää taukoa...)
Mitenkä on?
Propralia otan joka aamu 10 mg ja se annos riittää. Propral on tosiaankin verenpainelääke ja lisäksi Propralia käytetään esim. migreenin estolääkkeenä. Ja nämä käyttäjät joutuvat nimenomaan säännöllisesti ottamaan lääkkeen ihan joka päivä!
Syyllistetäänkö verenpaineesta kärsiviä ja migreenipotilaitakin Propralin käytöstä? Eipä taideta. Miksi sitten jännittäjiä pitäisi syyllistää?
Tiedän tarkalleen, mistä puhut. Itselläni varsinkin julkiset ruokailut aiheuttavat todella suurta paniikkia ja pelkään, että oksennan. Muut eivät tätä jännitystä varmasti edes huomaa, mutta itse jännitän niin paljon, että olen alkanut hieman välttelemään ulkona syömistä. Lisäksi kaikki suuret elämänmuutokset (esim. uusi työpaikka) saavat minut aivan sekaisin, en pysty syömään enkä nukkumaan. On hieman hassua, että tällaiset oireet ovat ilmestyneet minulle nyt vanhempana (olen 30). Yritän kuitenkin ajatella tämän niin, että olen hyvin herkkä luonne ja tämä kuuluu luonteeseeni.
Söin Cipralexia nion vuoden, mutta lopetin sen juuri, sillä en halua syödä mieleen vaikuttavia lääkkeitä loppuikääni. Sinänsä en huomannut kyllä mitään sivuvaikutuksia, mutta en myöskään "parantavaa" vaikutusta. Sen sijaan saatan joskus ottaa Alproxia (rauhoittavaa), jos minulla on jokin jännittävä tilaisuus tulossa. Alprox vaikuttaa todella nopeasti ja rentouttaa hyvin, mutta siihen voi jäädä koukkuun. Propralissa ei sen sijaan ole mitään vaaraa, sitä olen käyttänyt jo vuosia tarvittaessa ja itselläni se tehoaa ainakin punastumiseen hyvin. Monet näyttelijät ja laulajat käyttävät propralia säännöllisesti.
Nyt olen käynyt muutaman kerran psykologisessa vyöhyketerapiassa ja voin todella suositella sitä. Lääkkeistä saa tietenkin hetkellistä apua, mutta ne eivät poista oireiden syytä. Psykologisessa vyöhyketerapiassa ajatellaan, että kehoon on jäänyt jännitystiloja lähinnä lapsuudesta, jotka pitää poistaa. Hoito on hyvin vapauttavaa ja mukavan tuntuista, koska siinä myös keskustelun ohessa hierotaan ja painetaan akupisteitä. Tsemppiä kaikille jännittäjille!
Sinun on vaan ymmärrettävä, että paraneminen ei ole aina pelkkää myötämäkeä. Siihen kuuluu aina välillä ylämäkiä, joista on vaan päästävä yli. Näin lukee monenkin sairauden kohdalla, missä tunteet ovat tärkeitä.