Hei, haluaisin kuulla tällä hetkellä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä opiskelevien kokemuksia. Millaista opiskelu on? Onko paljon ryhmätehtäviä? Vai onko opiskelu pääosin massaluentoja ja yksin lukemista? Mikä on haasteellisinta ja mikä mukavinta? Käsittääkseni vuonna 2017 moni asia muuttu, siksi toivoisinkin sen jälkeen yliopistossa opiskelevien näkemyksiä. Olen miettinyt oikikseen hakemista, joten siksi kokemukset kiinnostavat.
Millaista on opiskelu Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä?
6
1094
Vastaukset
- Anonyymi
Nostaisin tätä keskustelua. Eikö täällä tosiaan ole ketään suht tuoretta oikisopiskelijaa kertomassa, millaista opiskelu Helsingin oikiksessa on?
- Anonyymi
Massaluentoja ja ryhmätehtäviä tai ylipäätään lähiopetusta ei taida tämän hetkisessä tilanteessa olla lainkaan. Kaikki etäopetusta viime keväästä lähtien ja näyttää jatkuvan ties minne asti.
- Anonyymi
Luultavasti on niin, että vääryyttä voi opiskella enemmän näissä laitoksissa kuin oikeutta, kun katselee kaiken maailman "oikeuden" päätöksiä Suomessa. Hyville tuloille näistä vääryyksistä ainakin pääsee.
- Anonyymi
Voiko oikeusnotaarin tutkinnon suorittaa nopeutetusti esim. Vaikka kahteen vuoteen?
- Anonyymi
Kyllä voi, jos rahkeesi riittävät. Mitään minimiaikoja ei ole määrätty.
- Anonyymi
Ryhmätöitä voi tehdä etänä ja opetuksen laatu on parempi, kun massaluentoja ei voi järjestää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747