Suomalaiset vihervsemmistolaiset toimittajat jaksavat vielä uskoa Bidenin voittoon, tai paremminkin, Trumpin tappioon maarraskuun vaaleissa. Vihervasemmistolaistwn toimittajien toive on turha. Trump tulee voittamaan vaalit ellei mitään aivan poikkeuksellista tapahdu. Bidenillä ei ole mahdollisuutta voittoon. Amerikkalaiset ovat jo valintansa tehneet.
USA:n presidentinvaali jo ratkennut: Trump voittaa
Anonyymi
51109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Sehän on selvä,vain umpihullu äänestäisi amerikan tuhoutumisen puolesta,jos biden delaisi,tulisi kamala valtaan ja se tietäisi sisällissotaa T:hiihtäjä47 härmästä
Trump johtaa USA:a täyttä häkää tuhoon ja syyttää siitä Bidenia.
Vain äärioikeistolaiset voivat Suomessa uskoa valeita syytävään Trumpiin.
Sinä et silakka ymmärrä edes häävin tiskiharjan päälle,joten jätä ulkopolitiikka asiantuntijoille T:hiihtäjä 47 härmästä
USAssa oikeisto ei ole siirtynyt minnekkään. Ne ovat Demokraatit joiden politiikka on siirtynyt niin pahasti vasemmalle että siellä on todella paljon "poliittisesti kodittomia" ja heistäkin suuri osa tulee äänestämään Trumppia.
Ilmeisesti et ole kuunnellut Bidenin jorinoita joista ei saa mitään selkoa. Demokraateilla ei ole mitään tarjottavaa. Viimeisin minkä kuulin oli että aikovat tuhota koko systeemin (tarkoittaen USAn).
De Whittu jaksaa ylistää Putinin hengessä.
Tottakai Trump voittaa. Suurin osa yhdysvaltalaisista on idiootteja, joten trumpin voitto on varma.
No ei kaikki ole,vain demokraatit ja blm-eläimet ja antifa-natsit T:hiihtäjä47 härmästä
Voisiko hiihtäjä tervata ne suksensa, ja suksia v...n täältä!
On mukava härnätä tuollaisia ihramahaisia porsaita,trumppi voittaa kevyesti ja sitten biden ja kamala kirmaavat karkuun sonnat housuissa T:hiihtäjä47 härmästä
Suurin osa amerikkalaisista ei ole idiootteja, mutta suomalaiset voivat sitä olla.
Suomessa on paljon idiootteja. Se, että Sana Marin on maamme pääministeri, todistaa tyhmyytemme.
Vaalituloksen ratkaisevat äänestäjät.
Trump on heikoilla, sillä hänen tukijansa kaikkoavat ja valeiden syytäminen ei heitä palauta.Kannatus keskittyy paljolti äärioikeistoon,joka onTrumpin takana. Myös täällä Suomessa.
Väärin!
Kommunistit ovat vallanneet Demari puolueen USAssa ja sen takia suuri joukka keskitien demareita tulee äänestämään Truppia.
Kommunisti demarit ovat poliiseja vastaan ja sen takia rikollisuus on kasvanut demareitten osavaltioissa. Tavalliset kansalaiset taasen haluavat turvallisuutta mitä taasen Trump tarjoaa ja myöskin parempaa taloutta.
Amerikan suuriin demokraatteja kannattaviin lehtiin (Washington Post, New York Times jne) ei kannata luottaa ainakaan silloin kun ne kirjoittavat republikaaneista ja varsinkin republikaanien presidenttiehdokkaista. Kyseiset lehdet erehtyivät viime vaaleissa, ne erehtyivät Bush nuoremman kohdalla kaksi keftaa, ne erehtyivät Reaganin ollessa ehdokkaana ensimmäistä kertaa eivätkä ne tienneet sitäkään, että Nixon valitaan vuonna 1968.
Suomalaiset vasemmistoa myötäilevät lehdet (Helsingin Sanomat ym.) ja Yle lainaavat aina uutisensa edellä mainituista amerikkalaislehdistä. Näin ollen suomalaiset lukijat ovat saaneet aina vaaleista toiseen väärää manipuloitua informaatiota.
Lehdet eivät valitse presidenttejä, vaan äänestäjät. Tiedotusvälinet tietenkin kannattavat itselleen mieluisen poliittisen suuntauksen ehdokkaita.Ammattimedia pyrkii puolueettomuuteen.
Tällä hetkellä pääosa tiedotusvälineistä on varovasti Bidenin kannalla.
Äärioikeiston aviisit kannattavat Trumpia.
"Ammattimedia pyrkii puolueettomuuteen" haahahaa,johan oli viikon vitsi,onneksi olkoon,sait juuri viikon "ruskea kieli"-palkinnon T:hiihtäjä 47 härmästä
Ammattimedia siis kertoo totuuden,ei toistele Trumpin propagandaa,kuten hänen äärioikeistolaiset kannattajansa.
Trumpin presidenttikaudella USA on vajonnut ennen näkemättömään sisäisen kaaokseen.
Aseelliset oikeistojoukkiot riehuvat kaduilla.Ampumiset ovat jokapäiväisiä.
Jopa ammattiurheilu protestoiTrumpia vastaan.
Myös pandemiaa vastaan Trump on osoittautunut täysin kyvyttömäksi. Se riehuu edelleen rajuna, pahimmin maailmassa.
Liittolaiset ovat ihmeissään Trumpin ulkopolitiikasta.
Tyhmin kirjoitus, jonka olen lukenut Trumpiin liittyen.
Ei voi olla.
Trumpia itseään tyhmempää ei ole.
Lue edes yksi hänen lausuntonsa.
Kommunisteille kaikki toisinajattelevat ovat äärioikeistoa. Hitler ja fasismi on luokiteltu äärioikeistoksi, mutta fasismi ja natsismi perustuu SOSIALISMIIN!!!
ÄÄRIOIKEISTO = SOSIALISMI
Kummallista että noi oikeistojoukot kanniskelevat kommunisti tunnuksia, Antifa kylttejä, huutelevat BLMää ja rähinöivät poliiseja vastaan.
Trumpin voiton tulee varmistamaan se, kun hän alkanee suorat TV- väittelyt seniilin Bidenin kanssa.
Tosin demarit ennakoivat tuhoa ja haluavat estää väittelyt! Mm. demarijohtaja Nancy Pelosi haluaa niin.
Mutta tuo taktiikkakin on tuhoon tuomittu. Kansa näkee sen läpi ja hylkää Bidenin selvin numeroin.
Trumpin valtti väittelyissä on loputon valehtelu ja itsekehu.
Se uppoaa arvostelukyvyttömiin ihmisiin,kuten äärioikeistolaisiin.
Viime vaaleissa heitä oli 2,8 miljoonaa vähemmän kuin demokraatteja.Nyt ero on suurempi.
Trump on älykäs tyyppi ja terävä kuin partaveitsi.
Sinä taas olet typerys, joka haukkuu häntä nimettömänä palstoilla.
USA:n demokraatit ovat tyhmiä. Heillä ei le mitään muuta vaaliagendaa kuin republikaanien ja ennen kaikkea kulloisenkin republikaanipresidentin haukkuminen. Jos aikaa jää he haukkuvat toisiaan. Esimerkiksi Kamala Harris haukkui esivaalin aikana törekeästi Joe Bideniä. Moni maltilinen ja järkevä demokraatti äänestääkin Donald Trumpia.
Demokraattiehdikkaiden tarvitsee vain kertoa totuus.
Trump hoitaa valehtelun ja äärioikeisto uskoo.
Suuret määrät republikaaneja onkin siirtynyt äänestämään demokraattiehdokkaita,koska eivät halua tukea valehtelua.
Et ilmeisesti ole huomannut #Walkaway -kamppanjaa, esim. youtubessa?
Itse en ole koskaan elämässäni voinut kuvitella äänestäväni puoluetta, jota ei jyrkästi tyrmää rasismia, seksismiä y.m. Siksi en myöskään enää voi tukea demarien jopa puolustama rasistista ja seksististä identiteettipoliittistä agendaa, "Woke"-ideologiaa, cancel kulttuuria y.m. Jäljelle jää sitten vain republikaanit. Heitä syytetään jatkuvasti rasismista jne, mutta en näe niissä syytöksissä juuri ollenkaan mitään mitä olisi syytä ottaa vakavasti.
Neljä vuotta sitten paheksuin jyrkemmin kuin useimmat muut Trumpin voittoa. En todellakaan ymmärtänyt miten kukaan voi äänestää sellaista ihmistä. Mielestäni hän oli täysin kelvoton tehtävään ja äärimmäisen huonokäytöksinen. Sitten alkoi pikkuhiljaa asennemuutos itsessäni. Katsoin Red Pill elokuvan miesten oikeuksista joka oli silmiä avaava, ja löysin sen jälkeen teräväkieliset naiset Sydney Watson ja Daisy Cousens. Olin/olen heidän kanssaan samaa mieltä monesta asiasta, vaikken vieläkään voinut ymmärtää miksi ne tukivat Trumpia. Mutta joka tapauksessa: Ne johtivat minut Jordan Petersonille, jonka luentoja olen sittemmin kuunnellut satoja ja joilla on ollut erittäin suuri merkitys minulle henkisesti. Hänen kauttaan löysin myös Intellectual Dark Webin (käytännössä Dave Rubinin ja Joe Roganin youtubekanavat), missä tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin kuten Bret ja Eric Weinstein, Sam Harris, Ben Shapiro, Douglas Murray, Christina Hoff Sommers, Heather Heying, Steven Pinker, Debra W. Soh y.m. (Lähes kaikki ovat tohtoreita tai professoreita).
IDW on porukka joka pystyy keskustelemaan avoimesti aiheesta kuin aiheesta, ja olemaan eri mieltä kunnioittavalla tavalla, mikä tänä päivänä on hyvin harvinaista. Heille totuudella ja tieteellä on erittäin suuri merkitys, ja he ovat osoittaneet selkeästi, ettei poliittisesti korrekti yhteiskunta ota tiede ollenkaan vakavasti enää, mikäli se on ristiriidassa hallitsevien postmodernististen ideoitten kanssa, jotka tulevat äärivasemmiston suunnasta.
Vaikka suuri(n?) osa näistä IDW:n tyypeistä ovat demokraatit, ne kaikki vastustavat äärivasemmistoa. Ne näkevät kuinka uhattu sananvapaus todellakin on USA:ssa ja monella muulla paikalla, ja ne tyrmäävät identiteettipolitiikkaa kuten intersektionalistisia teorioita koska ne yksinkertaisesti ovat rasismia. Moni heistä ovat kertoneet halveksuvansaTrumpia, mutta kun paljon on muuttunut vain vuodessa, mietin nyt miten nämä ihmiset käytännössä äänestäisi tänä päivänä.
Itse äänestäisin nyt syksyllä Trumpia, hänen ja republikaanien vankan moraalin takia. Vaikka se perustuukin kristillisiin arvoihin ja Raamattuun, Jordan Peterson on selkeästi osoittaneet, että samaa moraalia voi hyvin puolustaa loogisin perustein sekoittamatta Jumalaa yhtälöön. En näe itseni kristittynä, mutta JP:n takia minulla on aivan eri kunnioitus kristinuskontoa kohtaan nyt kuin aikaisemmin.
Trump tuskin osaa haukkua Joe Bideniä yhtä pahasti kuin Kamala Harris.
Mielenkiintoinen äänivuoro, voisin jopa olettaa että vastaaja voisi olla
jollaintapaa älykäs?
Kuitenkin kirjoittajan älykkyys on epähumanismista.
Älykkäitten ihmisten mielenala on monasti vastoin hänen
omaa auktoriaa?
Olen itse psykiatri ja olen yli 40v tutkinut ja ollut vuorovaikutuksessa
mielisairaitten kanssa eli osaan siis lukea ihmisiä.
Trumpilla on yksi kehtolause: " i must bush the red buttom".
Kuka ihminen jolla on hitusenkaan järkeä päässä voi esitelmöidä
täällä lauseita jotka myöntelevät trumpin politiikkaa?
Suurin koronavirus levittäjän valtiolla ei ole seuraavaa presidenttiä:
Toinen on mielisairas ja toisella on dementia?
Mikäli yksikään sanoistani on valhe niin todistakaa ne itselleni.
Te tulette häviämään.
Trump voittaa vaalit selvin numeroin. Siinä on sitten Ylen ja MTV3:n Amerikan kirjeenvaihtajilla ihmettelemistä Samoihin ihmettelyihin yhtyvät täkäläisten lehtien epäpätevät toimittajat.
Bidenin voittoon ei usko yksikään riippumaton asiantuntija. Vain USA:n demokraatit (kaikki ei heistäkään) ja Suomen media luottavat Bidenin voittoon.
Kamala Harris ajoi Pieni talo preerialla -tyylisiä vankkureita. Kaksi muulia veti niitä, Biden ratsasti niistä toisella. Vankkureissa sisällissodan tyylisiä dynamiittipötköjä ja sytytin. Kamala pisti muuleihin vauhtia...Dana näki Hillaryn Woodrow Wilsonin tyylisessä puvussa...veitsi Trumpin kurkulla...vankkurit lähestyivät...veitsi putosi...Trump juoksi beast -limusiiniinsa...kolme käsiaseen laukausta...kaikki osuivat salaisen palvelun agentteihin...he ympäröivät auton johon Trump pääsi...heillä oli musketit eikä aurinkolaseja...räjähdys vankkureissa...Biden lensi maahan...(en halua pilkata ketään)...Kamalan silmistä tuli kyyneliä kuin kolikoita...Ihmisiä väestönsuojissa...matkalaukkuja joka puolella...otsikko "Shock in all in US"...
http://themostimportantnews.com/archives/pastor-dana-coverstone-just-had-a-shocking-new-dream-about-election-day-in-november
Päätettiinkö se Persulassa???
Löin toissapäivänä vetoa 100 euroa yhden vasemmistohörhön kanssa Trumpin voitosta. Olisi ollut valmis suurempaankin vetoon, mutta vasuri ei uskaltanut.
💸💸💸💸💸💸💸💸💸...hah
Bidenin kannattajat keksivät päivä päivältä mielikuvituksellisempia valheita Trumpista, joita Suomenkin vihervasemmistolainen media toistaa tunnollisesti. Demokraattihörhöt eivät kuitenkaan ymmärrä, ettei näistä valheista ole mitään hyötyä Bidenille. Amerikkalaiset äänestäjät ovat tottuneet vuosikymmenien aikana demokraattien valheisiin, joten kukaan ei niihin usko (paitsi valehtelevat demokraatit itse). Marraskuussa amerikkalaiset valitsevat suurella todennäköisyydellä Trumpin toiselle kaudelle.
Demokraattien hallusa oleva media, eli useimmat amerikkalaiset lehdet, uutistoimistot ja tv-kanavat, ovat rakentaneet suuren mielikuvahuijauksen, jonka mukaan Biden muka johtaisi kilpailua Valkoiseen taloon.
Suomen vihervasemmistolainen media on tietenkin toistellut innoissaan näitä uutisia. Vaalipäivänä sitten nähdään, miten kävi. Jos Trump voittaa, Amerikassa demokraatit vaativat äänten uudelleen laskemista. Suomen media yhtyy äänten uudelleen laskemisvaatimuksiin ja julkaisee etukäteen mietityt selityksen siitä, miksi Trum voittikin.
Biden käy kampanjaansa kellarissa piilossa!? ;-)
Hän jopa huumoriohjelman isännän leikkimielisessä haastattelussa käyttää teleprompteria? Eli joku avustaja paniikissa kirjoittaa kaikki Bidenin vastaukset.
Tuo teleprompteri heijastui vahingossa TV- kuvaan, kun höperö Biden näytti lasitettua valokuvataulua ohjelmassa.
Kuitenkin hänen PR- päällikkö väitti FoxNewsin haastattelussa, että tekstityskoneen käyttö olisi Trumpin kampanjan valheita?! ;-)
Trump voittaa, mutta suomalainen media haukkuun Trumpia ja yrittää epätoivoisesti hehkuttaa Bidenin puolesta niin kuin sillä muka olisi merkitystä vaalien tulokseen. Vaalitulos ei muuta, mutta suomalaiset lehdet ja tv-kanavat munaavat itsensä, kun jokaiselle paljastuu, että media ei ole hoitanut tehtäväänsä objektiivisella tavalla. Lehtien levikki, joka on ollut vuosikausia laskussa laskee edelleenkin. Kuka nyt viitsisi maksaa propagandalehdistä tilausmaksun.
Lopetin sanomalehtien tilaamisen useita vuosia sitten. Irtonumeroitakin ostan vain aniharvoin jostakin erityisestä syystä. Vihervasemmistolaisesta propagandasta ei kannata maksaa.
Kylläpä äärioikeistoa pelottaa Trumpin tappio.
Ei teidän vakuuttelunne vaikuta sen enempää vaalitulokseen kuin Suomen ammattimediaan.
Biden voittaa vaalit selvästi ja Suomen kansa luottaa ammattimediaan, kuten tähänkin asti.
Itse olet peloissasi vaalituloksesta. pelkäät, että suosikkisi Biden häviää.
Suomen ammattimedia on pelkkä vitsi. Toimitukset on täynnä epäpäteviä vihervasemmistolaisia toimittajia. Kävin jokin aika sitten suuren mediatalon toimituksessa. "Toimittajat" olivat paria poikkeusta lukuunottamatta nuoria opiskelijoita tai opintonsa kesken jättäneitä luusereita. Ei heiltä voi odottaa korkeatasoista journalistiikkaa.
Trump voittaa ja parasta viihdettä tulee olemaan Mika Hentusen olemus kun hän asiasta joutuu tiedottamaan.
Mika Hentunen joutuu sairaslomalle samoin kuin MTV3:n demokraatteja kannattava kirjeenvaihtaja.
Kun trump voittaa,suomen hallitukselta valuu punavihreä kuola auki jääneestä suusta T:hiihtäjä 47 härmästä
Siinä vaiheessa kun Hentunen ilmoittaa pitkin hampain Trumpin voitosta, demokraatit ovat aloittaneet jo äänten uudelleen laskemisen. Hentunen tulee seuraamaan äänten uudelleen laskua ahkerasti pitäen koko ajan peukkuja demokraateille, vaikk laskennan tulos on jo etukäteen selvä. Ei se tulos laskemalla miksikään muutu.
Trumpisti+valehtelevat+epätoivoisesti.
Biden+johtaa+kaikilla+mittareilla+noin+7+%+etumatkallaTrumpiin,myös+vaaankieli+osavaltioissa.
Sinulla on vaa`ankieli pahasti epävireessä vasemmalle,käy kalibroimassa se T:hiihtäjä 47 härmästä
USA:n demokraatit eivätole vasemmistolaisia,vaikka uusnatsit niin kuvittelevat.
Jenkkien mielipidemittauksiin eivät heidän valeensa vaikuta.
Niinpä?
Sen he ne ovat tehneet.
Vaihtoehtoina olivat ne joista toinen on dementikko ja
toinen mielisairas.
Saatte itse päättää kuka kumpikin on?
Amerikan korona luvut ovat sitä luokkaa että
kohta kun euroopasta muuttaa manhattanille siellä
on paljon vapaita asuntoja?
(edelliset asukkaat ovat kuolleet)?
Tätä korona polkua mitä jenkit nyt kulkee
10v ja se on autiomaa?
Koronakuolemien pitää moninkertaistua ennen kuin niillä on merkittävä vaikutus USA:n valtiorakenteeseen. Kuolleet ovat nyt pääasiassa köyhiä värillisiä,joilla ei ole valtiollista merkitystä. Heitä on kymmeniä miljoonia.Lisää syntyy joka päivä.
Trumphan panee kuolemat Kiinan syyksi.
Biden voittaa vaalit ja ryhtyy rauhoittamaan kansakuntaa. Sitten voidaan yrittää koronan nujertamista.