Löytyy aarre.
Syksyn värit piilottavat sitä hehkullaan.
Silti siellä se loistaa ja lämmittää,
Valaisee antaen voimaa pimeään.
Se on aurinko, se olet sinä.
Sinä päiväni piristät,
Harmauteni värität.
Uskoit sitä tai et,
Itseäsi vain epäilet.
Hänelle, joka tunnistaa itsensä.
-Syysillan runomies-
Syksyn värit piilottavat sitä hehkullaan.
Silti siellä se loistaa ja lämmittää,
Valaisee antaen voimaa pimeään.
Se on aurinko, se olet sinä.
Sinä päiväni piristät,
Harmauteni värität.
Uskoit sitä tai et,
Itseäsi vain epäilet.
Hänelle, joka tunnistaa itsensä.
-Syysillan runomies-
Vastaukset 30
Vanhimmat
Heh, pakko mainita sivusta, niin tunteikkaan lämmin aloitus. Vielä lämmin viltti ja syksy ikkunasta. - cu-
En tunnista itseäni tietenkään, mutta pakko oli tulla kommentoimaan, kuinka ihana lopetus tälle illalle. Kiitos ja hyvää yötä! :)
Olepa hyvä. Vihjeet hänelle tuossa runossa on aikaa ympäripyöreät, jopa kliseiset aurinko ja valo. Mutta tätä saa omia ihan vapaati. Lisää tulee ehkä taas illan hämärinä hetkinä, wait and see.
-Syysillan runomies-
Hmm.. Aurinko ja valo tuo kyllä minulle mieleen jotain, mutta voi olla vain sattumaa. Mielenkiinnolla odotan lisää ajatuksiasi, näitä on mukava lueskella. Huomenta! Ja hymyä päivääsi :)
Kyllä tuli tarpeeseen, mistä tiesitkään ja arvasit tunneskaalani. Johtuisko kun en ole syysihminen pätkääkään.
Aarre olet jollekin...lämmittää muitakin mun lisäksi...uskoa tulee vahvistaa...I see.
Kaunis runo.
Kaunis runo jollekin.. Kiitos
Vielä on aikaa lähteä
majakasta häämöttää valo
keltainen valo sumun seasta
Vielä on aikaa rakkaudelle
suudelmille, hyväilyille
vielä on aikaa
jos minut haluat
Olipa kauniisti kirjoitettu. Lähetä tämä runo puhelimeen oikealle henkilölle, jota ajattelet.
Vaikea lähettää tietämättä puhelinnumeroa. Saisin sen kyllä helposti selville, mutta jospa jätänkin näitä ihan kaksistaan luettavaksi? Onpahan muutakin sanottavaa kuin vakioturinat...
Juu et ole tuttu runomies, tunnistan hänet vaikka unissaan :)
Niin kai minä teen
Aurinko, tuo valoista suurin,
minulle paistaa tänään.
Hämärän laskeutuessa,
valo toinen,
sisällä leimuaa.
Valona hämärässä,
valona arjessa,
valona mukana,
missä ikinä meen.
Tuollaista ajattelin.
-Syyspäivien runomies-
Olisihan se huikeaa olla jollekin jotain tuollaista...
Jopas nyt jotakin....epäilevä
Eppäillä tuota soppii, vaan uskallatko olettaa jottain? Onko sinua kutsuttu joskus jonkun valoksi, joka katseellaan pysäyttää jokaisella kerralla?
-Pimenevän syysillan runomies-
Eipä ainakaan pohjoisen murteen mies
Meissä pohjoisen miehissä on monta puolta.
Tämä puoli yhdestä miehestä säpsähti jo hiukan. Mutta elämä on.
Halki yön pimeyden,
takaa tummien pilvien,
Kuu loistaa hopeinen.
Valo kalvakka kuun,
Viileäksi jättää mun,
Kaipaan omaa aurinkoain.
-Syysiltojen runomies-
Pohjoisen, muttei pohjoissuomen.
Onpas pohjois- Suomen. Syntyperäinen ja ikänsä asunut. Tuulen ja pakkasen rannikolta.
Levännyt kauan kyljellään, on poski jo mullistunut.
Ei tässä niin vanhoja kaipailla. Vaan parhaassa terässä olevaa kauniisti punertavaa tammenlehteä järven rannalta, saunan ja riihen välistä. Sellainen hehkuva lämpöpiste harmaassa postikorttimaisemassa. Sellaista.
-Syysiltojen runomies-
Lauantai- ilta järven rannalla:
Rannalla järven sauna seisoi,
vierellään tammi sekä riihi.
Iltarusko puun lehdissä hehkui,
saunan piipusta savukin nousi.
Saunaan asteli nainen nuori,
kassinsa naulaan laittoi,
ja vedet saunaan kantoi.
Lopulta vaatteensa riisui,
ja lauteille kevyesti istui.
Siellä lämmitteli nainen nuori,
Löylyä heitteli ja olosta nautti.
Järven veteen viileään pulahti,
pitkin vedoin rantaan nousi,
ja pellon poikki saunaan kulki.
Uudet löylyt kiukaalle heitteli,
Vedet pesuvatiin sekoitteli,
vartalonsa norjan pesi.
Pyyhkeen ympärilleen kääri,
lopulta saunasta ulos asteli.
Nainen nuori ja kaunis,
polkua pitkin asteli,
neito saunapuhdas.
Kohti tupaa liihotteli,
siellä joku häntä jo odotteli.
-Syysillan runomies-
Lauantaisauna on Suomen kansallisperinnettä, joka on hiljalleen katoamassa 24/7- maailman myötä. Saunaan mahtuu monta tarinaa alastomasta totuudesta, rakkaudesta, ihmisen perimmäisten ajatusten ymmärtämisestä aina ilosta suruun asti. Siksi kirjoitin tuon, kunnioittaakseni saunan sielua puhdistavaa vaikutusta. Ja kyllä, juuri hän siellä saunassa oli. Kukapa muukaan...
-Syysiltojen runomies-
Nainen nuori polkua kulki,
kohti tupaa valoisaa hipsi.
Ikkunassa hahmo näkyi,
mies siellä häntä odotti,
katseli neidon kulkua,
sydämensä valittua.
Ei jaksanut mies odottaa,
ovelle vastaan juoksi,
neidon syliinsä kaappasi,
hälle suudelman antoi.
Tule, tupa lämmin on,
tulet uuniin jo laitoin.
Tuvan hämärässä,
Tulen lämmössä,
Hehkui posket heidän,
Katseet tiiviit yhtyi,
Hetki kuuma tiivistyen.
Tulen äärellä taikoja,
Rakkauden temppuja,
Yhtä liekkien loimussa,
Hehku ihoillaan palaen,
Kaksi yhdeksi muuttuen.
-Syysillan runomies-
Pitkän päivän iltana tien päällä,
Väsyneet silmät ratin takana,
Miehen mieli luokse naisen,
Liitää hymy kasvoillaan.
Miettii naista hieman tuttua,
hymyään, silmiään,
lämmintä katsettaan.
Niitä mies kaipaa vaan.
Ehkä pian jo kohdataan.
Mietti juttuja puhuttuja,
salaisuuksia kerrottuja,
häntä silti rakastaa vaan.
Ei haittaa totuudet,
aina vain haluaa hänet.
Aikaa kuluu, vesi joessa virtaa,
Kesä syksyksi jälleen taittuu,
Vain kaipuu ei muutu.
Se vain säilyy, ja tummaksi vahvistuu.
Kuin ruusun kukka avautuu.
-Syysillan runomies-
Tällaiselle ei voi muuta kuin antaa ❤️
Hänet tänään jälleen näin,
Tunsin hehkun sisälläin,
Ei ollut aika tunnetta vienyt,
Eikä hänestä muuta tehnyt.
Sanoja mielessä monta,
Ajatusta ajatonta,
Milloin ne sulle kerron,
Silmiisi syvälle katson.
Viestini olkoon sanaton.
-Syyspäivän runomies-
Monen aikaan näit hänet?
Aamupäivällä se oli, ehkä 9-11:30 välillä.
Sumuisena aamuna,
katselin ikkunasta,
harmaata huntua,
maiseman verhoa.
Tunne sisälläni,
verhoon kääriytyi,
ymmärsin hiljalleen:
En yksin haaveilla voi,
tunteita eloon puhaltaen.
Ellei hän minua halua,
pitää osata jo luopua,
vaikka sattuisi todella,
toive turha repiä.
Liian pitkään jo roikkunut,
tunnetta lämpöä hehkutellut,
ilman vastakaikua jäänyt.
Oman pääni kuvitelmia,
ajatusteni hedelmiä,
niihin kai rakastunut.
Itsestäni riesan kai tehnyt,
häntä jo ahdistanut,
tilaa annan nyt hänelle.
Kerro sinä minulle,
voinko koskaan olla Hän.
Tällä toiveella päätän,
Runoilut, tunteilut jätän.
Jotta hengittäisit, hymyilisit
kohdatessa vapaammin.
Tiedät etten sua unohda.
- Sumuisen aamun runomies-