Onko suurin syy Kaipolan tehtaan lopettamiselle sittenkin sähkön ja polttoaineen hinnan nousu? Tästä sitten voimmekin syyttää hallitusta ja niitä, jotka ovat vastuussa sähköyhtiöiden myymistä ulkomaalaisille ja polttoaineen verotuksen nostamista ilmaston pelastamis -ajatuksella. Eiköhän Vihreät voisi ainakin potkia pois hallituksesta ja ei haittaisi, vaikka koko eduskunnastakin. Kokoomus ja Keskusta vielä perässä, että kengän painauma näkyy perseessä.
Kansanedustajat osaavat nostaa omia ja avustajiensa palkkoja ja etuja, jotka ovat pois oikeaa työtä tekevien rahapusseista erilaisten leikkauksien ja verotusten takia. Vituttaa tuollaisten päättäjien toiminta, joita itseään ei voida irtisanoa työstään, melkoinen suojatyöpaikka, jossa ei ole mitään vastuuta mistään tekemisestä, eikä sanomisesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suurin syy on pohjois-korean suuri johtaja ja ameriikan trumppi mutta voihan upm osakkeeomistajilla olla ahneutensa pelissä!