Niin monta samanlaista tarinaa maailmassa ja jälleen yksi siihen lisää.
Ihastuksen kohteeni aloitti työpaikallani noin vuosi sitten. Alkuun en mitenkään erityisemmin häntä ajatellut kun olemme ihan eri osastoilla ja työtehtävissä. Hän ei minua varmasti ajatellut myöskään, sillä meillä ei ollut mitään kontaktia toisiimme työasioissa eikä muutenkaan. Joskus viiletti sattumalta ohitseni eikä edes varmasti huomannut minua.
Jokin aika sitten työkuviot saattoivat meidät samojen projektien ympärille ja huomasin, että aloin pitää hänestä jokaisen yhteisen työasioihin liittyvän tapaamisen jälkeen enemmän ja enemmän. Enkä tarkoita ulkoisiin seikkoihin ihastumista vaan ihan aidosti tykästyin hänen tapaansa toimia ja miten hän asioita ajattelee. Onhan hän kauniskin ja juuri sellainen nainen joka viehättää minua. Sitä en voi kieltää.
Olemme olleet yhteyksissä työasioissa muutenkin kuin kasvotusten ja joskus oma kirjoitusasuni on jopa yllättänyt itsenikin. Olen muutaman kerran ollut liiankin tuttavallinen asiapitoisen tekstin seassa. Tähän hän on vastannut hyvin korrektisti. En siis tarkoita, että olisin mitään hävytöntä kirjoittanut, mutta ehkä liian kaverillisesti kuitenkin.
Nyt emme ole tehneet hetkeen töitä samojen asioiden parissa ja huomaan ajattelevani häntä päivittäin ja voisi sanoa, että kaipaan hänen seuraansa. Tekisi mieli keksiä tikusta asiaa tai ihan vaan laittaa viestiä, että mitä kuuluu? Mutta kun se ei ole mitenkään soveliasta, enkä halua pilata mitään astumalla kutsumatta hänen elämäänsä. Edes viestillä.
Epäilen, että hänkin pitää minusta, mutta en tiedä onko se vain ystävällisyyttä ja työkavereiden välistä hyvää tunnetta. Ehkä hän pitää minua vain hyvänä tyyppinä, mutta ihastumisen tunne on vain minulla.
Tilanne on siinä mielessä ikävä, että hän ja minä olemme kuin yö ja päivä. Ei ehkä sisäisesti, mutta mikään ympäröivä ei ainakaan tue sitä, että voisin asiasta hänelle mainita tai edes toivoa mitään.
Täällä nyt voin ajatukseni ilmoille kirjoittaa ja helpottaa mieleni yksinäisiä ajatuksia. Kenellekään en tunteistani voi kertoa, mutta tänne voin ne purkaa. Kunpa joskus voisin häntä halata ja kertoa miten paljon hänestä pidän. Ehkä antaa poskelle hellän suudelman ja kiittää siitä, että hänet olen saanut tavata ja oppia tuntemaan.
Ihastuksen kohteeni aloitti työpaikallani noin vuosi sitten. Alkuun en mitenkään erityisemmin häntä ajatellut kun olemme ihan eri osastoilla ja työtehtävissä. Hän ei minua varmasti ajatellut myöskään, sillä meillä ei ollut mitään kontaktia toisiimme työasioissa eikä muutenkaan. Joskus viiletti sattumalta ohitseni eikä edes varmasti huomannut minua.
Jokin aika sitten työkuviot saattoivat meidät samojen projektien ympärille ja huomasin, että aloin pitää hänestä jokaisen yhteisen työasioihin liittyvän tapaamisen jälkeen enemmän ja enemmän. Enkä tarkoita ulkoisiin seikkoihin ihastumista vaan ihan aidosti tykästyin hänen tapaansa toimia ja miten hän asioita ajattelee. Onhan hän kauniskin ja juuri sellainen nainen joka viehättää minua. Sitä en voi kieltää.
Olemme olleet yhteyksissä työasioissa muutenkin kuin kasvotusten ja joskus oma kirjoitusasuni on jopa yllättänyt itsenikin. Olen muutaman kerran ollut liiankin tuttavallinen asiapitoisen tekstin seassa. Tähän hän on vastannut hyvin korrektisti. En siis tarkoita, että olisin mitään hävytöntä kirjoittanut, mutta ehkä liian kaverillisesti kuitenkin.
Nyt emme ole tehneet hetkeen töitä samojen asioiden parissa ja huomaan ajattelevani häntä päivittäin ja voisi sanoa, että kaipaan hänen seuraansa. Tekisi mieli keksiä tikusta asiaa tai ihan vaan laittaa viestiä, että mitä kuuluu? Mutta kun se ei ole mitenkään soveliasta, enkä halua pilata mitään astumalla kutsumatta hänen elämäänsä. Edes viestillä.
Epäilen, että hänkin pitää minusta, mutta en tiedä onko se vain ystävällisyyttä ja työkavereiden välistä hyvää tunnetta. Ehkä hän pitää minua vain hyvänä tyyppinä, mutta ihastumisen tunne on vain minulla.
Tilanne on siinä mielessä ikävä, että hän ja minä olemme kuin yö ja päivä. Ei ehkä sisäisesti, mutta mikään ympäröivä ei ainakaan tue sitä, että voisin asiasta hänelle mainita tai edes toivoa mitään.
Täällä nyt voin ajatukseni ilmoille kirjoittaa ja helpottaa mieleni yksinäisiä ajatuksia. Kenellekään en tunteistani voi kertoa, mutta tänne voin ne purkaa. Kunpa joskus voisin häntä halata ja kertoa miten paljon hänestä pidän. Ehkä antaa poskelle hellän suudelman ja kiittää siitä, että hänet olen saanut tavata ja oppia tuntemaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysy IRL, kannattaa, saattaa toki kirpaista mutta sitten ei tarvitse enää päätänsä asialla vaivata 🤩
Hän on erittäin korkeassa johtavassa asemassa työpaikallani ja niin ikävää kun sitä on myöntääkään, niin riski siihen että munaan itseni on liian suuri. Toisaalta hänellä riski olisi vielä isompi, jos hänen ajattelisin ottavan jonkin askeleen suuntaani. Eli tilanne on vähän hankala.
Oletko M-mies?
Onneksi pelkkä alkukirjain on vielä ihan sopivan anonyymi, vaikka senkin paljastaminen tuntuu liian paljolta.
En ikinä uskoisi ihastukseni kohteen olevan tällä palstalla, eikä hän varmasti minun. Jos hän siis täällä olisi, syy olisi sama kuin itselläni, eli pakahduttava tunne mitä ei kenellekään voi kertoa.
Voin vastata kyllä, mutta mihinkään muuhun en vastaakaan. Jos hän lukisi tämän, en tiedä mihin maan rakoon vajoaisin. Toisaalta ymmärtäisimme varmasti miksi näin on, mutta täysin tapojeni vastaisesti kirjoittaminen tänne tuottaa hölmön olon.
Jos nyt kuitenkin hän sattuisi täällä olemaan, niin enemmän kuin mitään muuta haluaisin vaan hetken pitää häntä hellästi sylissäni. Kuiskata kuinka paljon hänestä pidän. Halaus helpottaisi varmasti meitä molempia.
Voihan tuollaisessa tilanteessa lähestyä vaikka jonkin avunpyynnön tai vastaavan varjolla, tai ihan vaan kahville pyytää, kun kuitenki olette tuttuja jo. Vaikka suhde ei olisikaan mahdollinen, jos hänen seuransa tekee sinulle hyvää, miksi ette voisi olla vaikka lounaskavereita.
Olisin iloinen ihan minkälaisesta kaveruudesta vaan hänen kanssaan. Enkä minä ihastumisestani aijo koskaan kertoa, parempi ettei sotke sillä työkuvioita.
Lounaskaveruuden suhteen olen myös hyvin skeptinen. Hän lounastaa hieman eri seurassa. Hymyilyttääkin ajatus siitä miten kummallista olisikaan, jos istuisimme yhdessä lounaspöytään.
Jollain tavalla silti haluaisin hänet elämääni enemmän kuin silloin tällöin satunnaisesti töistä riippuen. Hän todella tekee minulle hyvää ja hänen läsnäolonsa tuntuu tosi hyvälle. No, aika näyttää. Ehkä seuraava kohtaaminen taas kertoo jotain enemmän.