Hei kaikki
Kuulin Pirkkalasta hyvää, niin hyvää, että päätin lähteä käymään ihan paikan päällä.
En kuitenkaan löytänyt paikkaa kartasta. Harhailin aikani kysyen ohjeita ihmisiltä.
Seurattuani ohjeita päädyin kartan mukaan sellaiseen paikkaan kuin Torkkala, joka vaikutti aivan erinomaiselta paikalta asua.
Päätin, että ostan Torkkalasta talon. Kovasti kehuttu Pirkkala jäi löytymättä, mutta tuskin se kuitenkaan näin hieno paikka on kuin Torkkala.
Torkkalalla ei ollut vielä omaa aihealuetta täällä forumilla, mutta perustin sen eilen. Sen pitäisi tulla ensi viikolla näkyviin tänne forumille.
Terveisin tuleva Torkkalalainen
Etsin Pirkkalaa, eksyin Torkkalaan
6
150
Vastaukset 6
- Anonyymi
Minulle on myös kerrottu paikasta nimeltä Pirkkala, sitä ei kuitenkaan löydy kartasta, joten silloinhan sitä ei ole olemassa. Kyllähän se pitäisi kartassa olla. Paskaa jauhavat. Joku Torkkala sielä on, muttei mitään Pirkkalaa ole olemassa. Tämä on niitä vihervasemmiston aivopesuyrityksiä. Yksi hyvä syy taas äänestää persuja.
Jalmari - Anonyymi
Niinpä, niin siinä käy kun eksyy ja luottaa huonoihin Google digikarttaan mikä sisältää vähän mitä sattuu - karttojen trolli. Google kartan mukaan sinun olisi pitänyt päätyä keskisuomeen Pirkkalaa etsiessä. . Ja eksyit täälläkin, Torkkala aiheet on jossain muualla.
- Anonyymi
Hassu jutttu. Laitoin linkit aikaisempiin tämän palstan keskusteluihin. MIKÄ SIINÄ OLI SÄÄNTÖJENVASTAISTA KUN VIESTI POISTETTU.? Tietääkö ylläpito edes, mitä tekstejä robotti poistelee?
- Anonyymi
Pirkkalat, Kainuut, mitä näitä on. Turhia verorasitteita. Eiks näitä voitais vaan myydä venäläisille?
- Anonyymi
Älä leikilläsikään vertaa Pirkkalaa Kainuuseen. Tai jos niin teet, tietämätön olet.
- Anonyymi
Voisit mennä edeltä, eikä tartte tulla takaisin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711492
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87687Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203578- 48536
- 125518
- 37516
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15490- 25483
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus49479