Miksen ole havainnut tällaisia täällä aiemmin? Tietysti tuolla ei viimeisimpiä saavutuksia ole, mutta tässä jotain uutta:
https://armflot.ru/
https://warfiles.ru/
https://topwar.ru/
Onko muilla vielä lisää linkkejä tai uutisia?
Tietoja Venäjän armeijan kehityksestä
262
6026
Vastaukset
- Anonyymi
Kun ei suomalaiset meinaa osata hakea ulkomailta tietoa.
Homma ei eroa amerikan inkkarien kommervenkeistä. Tasangoilla 7000-8000 Lakotaa kokoontui yhteen ja vakuuttivat ajavansa valkoiset pois.
Sen jälkeen asialle ei tehty mitään.
Suomessa hallitus haluaisi, että venäjän kieltä alettaisi opettaa laajemmin. Media ei pahemmin ole tästä puhunut, eikä todellisia konkreettisia toimia ole juuri näkynyt.
Nykyäänkin ihmisiä kiinnostaa pääosin oma talous ja perhe, ja omat jutut. Ja yllyttimenä idänvastaiseen propagandaan toimii media. Sitäkin jaksetaan jonkin aikaa, sitten kyllästytään.
Että mihinkähän tätä maata ajetaan, paitsi Suomitrollien avulla sisällissotaan ja sisäisiin kiistoihin?- Anonyymi
Kyllä vaikuttaa siltä, että Venäjä koettaa saada Valko-Venäjän avulla koko Euroopan sotaan.
Siellä kaksi epävakauden luojaa touhuaa, toinen tuo lentokoneilla pakolaisia luvaten valheellisesti Euroopan ottavan vastaan kaikki tulevat. Toinen taas tuo pommikoneita Valko-Venäjän avuksi, jotta sekasorto olisi vielä kauheampi.
Kaikenlaiset johtajat ne joitakin maita ovat johtamassa. Saavat sekasortoa vain aikaan.
Niin myös Putin on häiritsemässä jatkuvasti Ukrainaa. Ilmeisesti Venäjän kansan taloudellinen tilanne on niin kehno, että Putin koettaa viedä kansan huomion pois maan surkeudesta.
Eikö noille saa millään tavalla kuria, ovat kuin keskenkasvuiset rettelöitsijät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaikuttaa siltä, että Venäjä koettaa saada Valko-Venäjän avulla koko Euroopan sotaan.
Siellä kaksi epävakauden luojaa touhuaa, toinen tuo lentokoneilla pakolaisia luvaten valheellisesti Euroopan ottavan vastaan kaikki tulevat. Toinen taas tuo pommikoneita Valko-Venäjän avuksi, jotta sekasorto olisi vielä kauheampi.
Kaikenlaiset johtajat ne joitakin maita ovat johtamassa. Saavat sekasortoa vain aikaan.
Niin myös Putin on häiritsemässä jatkuvasti Ukrainaa. Ilmeisesti Venäjän kansan taloudellinen tilanne on niin kehno, että Putin koettaa viedä kansan huomion pois maan surkeudesta.
Eikö noille saa millään tavalla kuria, ovat kuin keskenkasvuiset rettelöitsijät.Putini ei voi antaa anteeksi sitä, että nämä entiset Neuvostoliiton kumppanit ovat täysin itsenäistyneet ja kuuluvat vielä NATOon. Se ärsyttää Putinia kuin punainen vaate härkää.
Nyt sen on näytettävä tuo olematon suuruutensa ja sodalla rangaista Unkaria, joka alkaa olla niitä viimeisiä entisiä liittolaismaita, joka haluaa olla itsenäinen toimija ilman Venäjän vaikutuspiiriä.
Miksi ihmeessä ei tuota miestä saada aisoihin. Nyt koko maailman päämiehet käyvät pokkuroimassa sen edessä ja arvatkaapa, kuinka tuo herra nauttii. Sitä hän on halunnutkin, saada tuota kuuluisuutta ja huomiota kylliksi.
- Anonyymi
https://www.mk.ru/photo/gallery/23873-451734.html
"Moskovan lähellä sijaitseva 45. insinööri-naamiointirykmentti ei usein näytä salaisuuksiaan toimittajille, mutta meillä oli onni. Tämä ainutlaatuinen armeijan yksikkö harjoittaa kirjaimellisesti vihollisen pettämistä - Iskander-M-ohjusjärjestelmien, T-72B3-tankkien, Buk-M2-ilma-aluksen ohjusjärjestelmien, S-300-järjestelmien ja muiden aseiden puhallettavat mallit pitäisi saattaa vihollinen harhaan.
Lisäksi rykmentin työntekijät tekevät samoja manipulaatioita puhallettavilla varusteilla kuin armeija tekisi todellisilla - muuten petoksen laskeminen olisi helpompaa. He käyttävät väärennettyä naamiointia itse tehtyjen "kivien" muodossa väärennettyihin aseisiin.
Harjoitusten aikana meille näytettiin kaikki nämä ihmeet - julkaisemme kuvamateriaalia armeijan puhallettavista aseista.."
Jos tuo löytyy idästä, se löytyy myös täältä. - Anonyymi
No mites siviilit? Lentelevät jotkut jo omatekoisella ammeesta improvisoidulla dronella...
Kohdassa 3:11
https://www.youtube.com/watch?v=6LBJB6YT2bI - Anonyymi
Piti hetken pidättää hengitystä, kun luin Venäjän eräästä uutislähteestä:
- "Taistelurobottien sarjatuotanto alkoi. Ei ole enää vain kokeellisia näytteitä, mutta robotteja, jotka voidaan todella näyttää tieteiselokuvissa, ne pystyvät taistelemaan yksin ", sanoi Venäjän armeijan puolustusministeri Sergei Šoigu..."
Pidättelin hetken todellakin hengitystä, kun luin tuon...
Taidan mennä vessassa käymään... --->- Anonyymi
Ja vielä:
"Ennen taistelun alkua alueen kartta ja ruudukko tärkeimmistä poistettavista maamerkeistä ladataan Nerekhtanin "tietoisuuteen". Sen jälkeen käyttäjän on vain painettava painiketta ja robotti alkaa suorittaa sen "aivoihin" liittyvää tehtävää. Ensimmäinen 20 iskurobotilla varustettu yksikkö on jo ilmestynyt.
Robotoinnista on viime vuosina tullut yksi Venäjän armeijan aseistamisen pääsuunnista. Älykäs sotatarvike näkyy kaikkialla - avaruudessa, ilmassa, maalla, vedessä ja veden alla.
Ei kauankaan aikaa, kun USA:n avaruusjoukkojen komentaja, kenraali John Raymond sanoi, että Pentagon oli vakavasti huolissaan Venäjän avaruusaluksen Kosmos-2542 "epätavallisesta" käyttäytymisestä. Amerikkalaiset olivat hämmästyneitä siitä, että robotti-satelliittimme "käveli" avaruudessa, ja lähestyi amerikkalaista tiedustelusatelliittia USA-245.
Mitä tulee merirobotteihin, ne ovat jo tulossa. Vedenalainen drooni Poseidon on testauksessa. Se kykenee syvyyteen, johon vihollisen aseet eivät pääse (yli 1000 metriä). Ja 200 km tunnissa nopeudella pääset huomaamattomasti lähelle vihollisen rannikkoa...
pienikokoisia sukellusveneitä, joissa ei ole miehistöjä, saattaa ilmestyä, jotka pystyvät "kalalajeina" hyökkäämään vihollisen pinta-aluksiin ja sukellusveneisiin. Tällaisten aseiden ilmaantuminen voi muuttaa radikaalisti merellä käydyn sodan strategiaa ja taktiikkaa.
On energia-, sähkömagneettisia, mikroaaltouuni-, ultraääni-, radiotaajuisia ja muita aseita. Venäjän tiedeakatemiat ovat testanneet menestyksekkäästi ensimmäisen Venäjällä valmistetun sähkömagneettisen kiskotykin, joka pystyy lävistämään minkä tahansa panssarin. Ja tykki pystyy myös polttamaan mikropiirejä ja pysäyttämään lentokoneen moottorin - ohjaaja on tuomittu, katapultti ei myöskään toimi... Ja mitä muuta on? Emme kerro niistä."
Vai että kalalajeja... Ei muuta kun suunnittelemaan uusia sotataktisia kalastusvälineitä! Itse ostin jo kipputorilta ongen! Vain robottimadot puuttuu!
- Anonyymi
Laakson sairaalassa Helsingissä työskentelee politisoitunut sairaanhoitaja, joka on naimisissa vanhan Taistolaisen kanssa. Kyseinen Taistolainen työskentelee Mehiläisessä ja hän on saanut sotilaslääketieteen koulutuksen puna-armeijassa. Tämä kyseinen nainenkin on tietysti Kommunisti mutta vastaa kysyttäessä asiasta ympäripyöreästi ettei ota kantaa politiikkaan.
Oikeastaan tämäkin paljastaa hänet kommunistiksi. Maltillinen oikeistolainen vastaisi kysymykseen suoraan, että ei ole. Molempien nimi on Haavisto.
Lääkärikoneisto on perinteisesti ollut kommunistien tuhoamis ja murhaamismenetelmä. Suomessakin he pyrkivät tätä koneistoa käyttämään. Psykiatria eritysesti Pääkaupunkiseudulla on heidän keinonsa, joka on tietoinen tai osaa epäillä tällaista tapahtuvan merkitään kirjoihin harhaluuloisuushäiriöiseksi tai skitsofreenikoksi. Määrätään voimakas lääkitys jolla potilas tainnutetaan ja ajetaan muutamassa vuodessa hautaan.
THL määräykset pakkolääkityksestä johtuvat myös tästä tilanteesta. Organisaation sisällä on äärivasemmistolaisia ja Venäjämielisiä virkamiehiä jotka lääkityksen avulla tuhoamalla ja muistikuvia hautaamalla pyrkivät hävittämään potilaaksi luokitellun käsityksen siitä, että maassa on vihreitä miehiä venäjältä ja kommunistilääkäreitä.- Anonyymi
Toi kuuluu ennemminkin salaliittoteoria palstalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi kuuluu ennemminkin salaliittoteoria palstalle.
Tai sitten tyypillä todella viiraa päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi kuuluu ennemminkin salaliittoteoria palstalle.
Kyllä se tännekin sopii ja pariskunta Haavisto on vaarallinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten tyypillä todella viiraa päästä.
Ei viiraa hyvin ollaan kartalla mitä tapahtuu.
- Anonyymi
Ei kuulostanut oikein tervejärkisen kirjoittamana viestinä. Todella melkoinen salaliittoteoria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten tyypillä todella viiraa päästä.
Tuo kirjoittaja on ennenkin täällä kertonut tuota samaa tarinaa, joka on todella niin huu-haa-juttua, että eihän tuolle voi muuta kuin nauraa.
En minä silti epäile, etteikö meillä ole noita venäjämielisiä vakoojia töissä täällä, koska niin paljon venäläisiä on muuttanut maahamme.
Jo tuo Puumalassa olevan saaren osto ja rakennustyyli osoittaa, että ei meidän pidä olla sinisilmäisiä tuon naapurin suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi kuuluu ennemminkin salaliittoteoria palstalle.
Juuri niin, eikä tuo tarinankertoja ole ensimmäistä kertaa liikkeellä. Tuota samaa soopaa hän on tänne yrittänyt tarjota jo aikaisemminkin, mutta eri palstoilla.
Ei pidä uskoa kaikkea, mitä tänne työnnetään!!!!
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=9f5iWM5rLTY
Venäjällä on nk. kuolleen miehen kytkin. Joka tunti tekoäly esittää kysymyksen ja tarkastaa komennot Kremlistä. Jos upseeri kertoo kaiken olevan ok, järjestelmä menee lepotilaan.
Mutta jos upseeri ei vastaa, ohjelma kysyy toiselta upseerilta salaisessa komentokeskuksessa. Jos tämäkään ei vastaa, ohjelma toistaa 5 min. jälkeen kysymyksen, ja alkaa etsiä ohjuksia ympäri maailmaa.
Jos useampi kuin yksi laukaisu havaitaan, ja upseerit eivät vastaa, ohjelma ottaa homman haltuunsa. Maan ohjukset yms. lähetetään valittuihin kohteisiin, pääasiassa Naton tukikohtiin ja Natomaiden suurkaupunkeihin.
Ohjelma aktivoi myös EMP satelliitit, ja antaa käskyt mm. pommikoneille ja kantoraketeille. Lisäksi se ottaa käyttöön dronet, sekä robotit- ja miehittämättömät ajoneuvot. Monet ohjattavatkin ajoneuvot on mahdollista tehdä automaattisiksi.
Ohjelma laukaisee myös miehittämättömät sukellusveneet, ja mm. jättitorpedot, joiden avulla pystytään luomaan radioaktiivinen tsunami haluttuihin rannikkokaupunkeihin, tai ne voidaan lähettää jokia pitkin kohteeseen...
Ja mitä tulee niihin robotteihin, jotka on matkittu kaiken maailman ötököistä, nisäkkäistä, hyönteisistä, hämähäkeistä, kaloista, linnuista yms... Eikä kaikkea ole vielä edes kerrottu, eikä tuoda esiin, ennenkun sodassa, ja silloin on myöhäistä alkaa luomaan taktikoita niitä vastaan.
Hyvin kysyi eräs naapurin mies: – "Tekisi mieli kysyä itsetyytyväisiltä suomalaissotureilta lapsellisen naiivi kysymys, että ystävät rakkaat, mitä vuosisataa nyt eletäänkään? ... Luuletteko, että jostain venäläisestä museosta teidän rajoillenne raahataan tykki, joka on vuosimallia 1942?"
Yhtä hyvin voi kysyä mitä se kertoo Suomesta, että tuollainen kysymys on jouduttu esittämään?- Anonyymi
Kyllä se muuten siltä näyttää!! Venäjällä raahataan viimeisen sodan aikaisia tykkejä tuonne Ukrainan rajalle.
Naurattaa tuo sinun aseitten luetteleminen. Eiköhän nuo Venäjän ylimääräiset ruplat ole mennyt tuon hallinnontaskuun!! Putinia on koko ajan huiputettu noitten aseitten suhteen. On vain oltu hankkivinaan tehokkaita aseita.
Ei tuo näytä kovinkaan tehokkaalta tuo sodankäynti tuolla Ukrainassa. - Anonyymi
Tuo edellinen tarina oli kuin jostain huu-haa elokuvasta kopioitu, Kaikkea tänne työnnetään,
Pysytän nyt asiassa.
Venäjä on vastuuton roistomaa, joka ei välitä maailman ihmisten nälänhädästä pennin vertaa, Roistomaisesti tuhoaa viljaa, joka on on tarkoitettu nälkää näkeville ihmisille.
Tuo Venäjän maa pitäisi tuhota maan tasalle. Joka ikinen kukna siitä maasta. Tieröisipähän, mitä on olla sorrettuna ja nälkäisenä,
Itse tuo roisto tuon moukaroinnin Ukrainassa aloitti ja nyt aiheuttaa suuren nälänhädän ihmisille. Sillä paska äijällä, tuolla PUTiNILLA, ei ole mitään muuta mielessä, kuin tuhota, tuhota ja tuhota. Tuollaiset paskamaiset ukot pitäisi vetää hirteen,
- Anonyymi
Google: Robot insects
https://www.militaryaerospace.com/computers/article/16721977/darpa-chooses-two-to-develop-insectsize-robots-for-complex-jobs-like-disaster-relief-and-hazardous-inspection
https://www.bugs.com/blog/robotic-insrects-south-florida-pest-control/
Jos robottihyönteiset on jo keksitty Amerikassa, ei Venäjä tai Kiina voi olla jäljessä siitä. Voidaan vain arvailla paljonko pidetään salassa niiden kyvyistä.- Anonyymi
Tuo Venäjän maa on alikehittynyt kaiken kaikkiaan. Putin kahlitsee kansan hiljaiseksi, jotta saa mesoa rauhassa sekä Venäjällä että muualla. Tuo kansa on tyhmyyden perikuva, jos he uskovat tuon paskamaisen Putinin puheita. Kansa joka pimeydessä vaeltaa, ei tule näkemään valoisia pöiviä!!! Venäjän kansa on tuhon oma!! Tuolaisilla johtajilla, kuin tuo PUTIN ja kumppanit ei ole sivistyneessä maailmassa mitään virkaa!
HERÄTKÄÄ VENÄJÄN KANSA vai haluatteko te olla koko maailman vihan kohteena????
- Anonyymi
https://profile.ru/military/
Tuolla on lisää asiaa eri maiden armeijoista. - Anonyymi
https://tvzvezda.ru/news/2021524138-9uFPR.html
Sotilasasiantuntijan mukaan Venäjä kouluttaa taistelurobottejaan onnistuneesti näkemään.
Yksi vaikeimmista tehtävistä toiminnassa olevan taistelurobotin luomisessa on opettaa se näkemään ja erottamaan esineitä, erottamaan toverit ja viholliset. Sotilasasiantuntija ja historioitsija Juri Knutov vastasi This Morning -ohjelman isäntien kysymykseen, miksi robotille näön antaminen on pitkä ja laaja prosessi.
Hänen mukaansa koko asia on, kuinka paljon tietoa on ladattava robottiin, jotta se ei koskaan sekoita kohteita.
”Esim. panssarivaunusta on tarpeen asettaa paljon kuvia eri vuoden aikoina, yöllä, päivällä, metsässä, varjossa, sateessa jne., jotta tankki voidaan erottaa vihollisen vastaavista, ja osuma saada vain vihollistankkiin, ei omiin. Sama koskee sotilaita, lentokoneita ja helikoptereita. Tämä on valtava määrä työtä...", Knutov sanoi.
Aiemmin hän kuvaili Venäjän menestystä innovatiivisten aseiden kehittämisessä. Sotilasasiantuntijan mukaan maa tässä, etenkin laseraseissa, "on kaikkia muita maita edellä". - Anonyymi
Kremlin puhelutekniikasta:
Putin totesi v. 2005: "Jos minulla olisi matkapuhelin, se ei koskaan lakkaa soimasta. Jopa kotona en koskaan nosta puhelinta".
Yhdellä säännöllä ei ole poikkeusta: Kansallisella, valtionpäämiehen tärkeillä aiheilla Putin puhuu vain turvallisen hallituslinjan kautta (se vanhan tyylinen keltainen puhelin työpöydällä). Sitä ei voi murtaa, koska äänisignaali digitoidaan ja koodataan monimutkaisella salausavaimella. Salauksen purkaminen kestäisi n. 18 kk, ja silloinkin sen murtaminen olisi turhaa, koska keskustelun aikana avainta vaihdetaan useita kertoja satunnaisin väliajoin.
Tämä on kenties perussyy siihen, miksi esim. saksalainen Angela Merkeliä Yhdysvaltain komponenttien ja ohjelmistojen kanssa voitaisiin salakuuntella, kun taas Putinia ei.
Kremlin tekniikkagurut etsivät turvallisuutta, joka on murrettavissa vain rikkomalla fysiikan lakeja. V. 2015 julkisia varoja osoitettiin 230 milj. ruplaa (n. 3,5 milj. dollaria) turvallisen kvanttiyhteyslinjan ja muiden kvanttihankkeiden kehittämiseen. Ja tekniikka on jo olemassa. Tiedot tällaisessa järjestelmässä välitetään fotonien kautta, ja niiden havaitseminen vaatii niiden tilan muuttamista.
Kun Trump puhui Putinin kanssa puhelimitse, lähistöllä seisoo joukko avustajia ja neuvonantajia. Sitä ei tapahdu Kremlissä. Putinin rinnalla on toisinaan kansainvälisten asioiden avustaja, tai hyvin harvoin ministeri (jos keskustelu koskee esim. öljyä ja kaasua). Ja jossain Venäjän ulkoministeriössä istuu samaan linjaan kytketty ammattitulkki.
Puhelupyynnöt kulkevat ensin ulkoministeriön diplomaattikanavien tai presidentin hallinnon kautta. Vain harvat valitut henkilöt (joilla on sama erityinen keltainen puhelin, kuten puolustusministeri), voivat soittaa enemmän tai vähemmän suoraan. Mutta sihteeri tai avustaja noutaa vastaanottajan.
Putin voi soittaa (suojatun linkin kautta) mistä tahansa, mistä hän haluaa: lentokoneesta, autosta, sukellusveneestä, tai Tuvan-metsästä. Ulkomaanmatkoilla hänen kanssaan on usein koko arsenaali täynnä komentovälineitä. Jopa puhuttuaan vakavasti sairaan pojan kanssa, jonka unelma oli nähdä Putinin, presidentti käytti sekoitettua linjaa.
Hänen työpöydällään on kytkinpaneeli, jossa on painikkeita, joihin on merkitty alaisten, pääasiassa ministereiden ja kuvernöörien, sukunimet.
Venäjän presidentin toimistonumeroon ei voida yksinkertaisesti soittaa ja toivoa keskustelua, vaikka olisit hänen kanssaan väleissä. On yhtä epätodennäköistä, että ulkomainen johtaja ottaisi puhelimensa ja kuulisi Putinin äänen toisesta päästä.
"Yleensä ehdotus" puhelun pitämisestä "siirretään diplomaattiteitse - ulkoasiainministeriön tai sen ulkomaisen edustajan - [Venäjän] suurlähetystön välityksellä", kertoo Vladimir Shevchenko, joka johti Kremlin protokollaosastoa 10 vuotta. Puhelun laatiminen voi viedä useita tunteja, ellei viikkoja tilanteesta riippuen.
Suora ja ennakoimaton puhelu on etuoikeus ihmisille, joiden voit luottaa (kuten puolustusministeri), joilla on hallussaan vanhalla pyörivällä valintalevyllä oleva puhelin erityistä viestintää varten, kuten Venäjän presidentillä on toimistossa.
Ehdottaessaan puhelua molempien osapuolten porukat päättävät puhelun ajan, ja mikä tärkeintä, kohteen. Tähän liittyy yleensä karkea luettelo asioista ja kysymyksistä. Sitten ulkoministeriö ja muut osastot suorittavat kokeilun siitä, miten keskustelu sujuisi. Keskustelun kehittyvästä luonteesta riippuen on usein useita versioita siitä, miten tietty vastaus voi edetä.
Itse puhelu ei ole koskaan yksityinen. Protokolla vaatii kääntäjien läsnäoloa, vaikka molemmat keskustelukumppanit puhuisivatkin sujuvasti toistensa kieliä (lukuun ottamatta ehkä CES-maita, joissa yleensä käytetään venäjää).
"Nykyään melkein jokainen osaa jotain vierasta kieltä: Angela Merkel puhuu ja ymmärtää venäjää, ja Putin puhuu sujuvasti saksaa ja ymmärtää riittävästi englantia. Kasvotusten kohtaaminen on kuitenkin yksi asia - se on jotain muuta, kun keskustelet puhelimitse. Paljon riippuu tarkkuudesta: huonosti valitulla ilmaisulla ja siitä johtuvalla epäselvyydellä voi olla hyvin vakavia seurauksia ”, Shevchenko sanoo.
Sillä välin tulkki ei ole Kremlissä. "He kuuntelevat kuulokkeista ja kääntävät peräkkäin, lause kerrallaan - ei synkronisesti. On vähemmän mahdollisuuksia tehdä virhe tai jättää huomiotta vivahteet ja tahattomasti vääristää merkitystä tällä tavalla ”, toinen lähde presidentin hallinnossa kertoo.
Lähde:
https://www.rbth.com/lifestyle/333810-how-reach-kremlin-call
(sekä jutun perässä oleva asiaan liittyvä linkki)- Anonyymi
Puhelimen pirinä voisi häiritä käden vakautta, kun sivelee myrkkyä toisen kalsareihin.
- Anonyymi
Venäjällä ehdotettu tekniikka kuulustelusta selviämiseksi (sillä ehdolla, että olet syytön)
Jos sinua uhkaillaan ja pelkäät, sinun on ensinnäkin pidettävä pelkoasi normaalina tunteena, jos pelkäät jotain, siinä ei ole mitään kauheaa. Jokainen pelkää, kun hänen elämänsä on vaarassa, tai jotain uutta, ennen kokematonta tulee eteen, mutta pelon vähentämiseksi on ymmärrettävä, että tässä tilanteessa he eivät tapa sinua, ja kaiken, mitä he tekevät, he vain pelottelevat sinua.
Laske uloshengityksesi kerrat kymmeneen. Sitten aloita alusta. Yritä keskittyä vain uloshengitykseen, älä kiinnitä huomiota muuhun. Tämä auttaa selviytymään paitsi uhista, myös kivusta.
Yritä vain katsella mitä tapahtuu. Muista tilanteen yksityiskohdat, kyselijöiden kasvot, vaatteet ja pituus. Ajattele, että sinun on kirjoitettava siitä kirja. Tämä auttaa abstraktiota.
Älä huoli liikaa, ja tapa vain aikaa, mutta älä pidennä kuulusteluaikaa: älä vastaa vitseillä heidän kysymyksiin; älä teeskentele, ettet välitä siitä, mitä he sanovat; älä ole töykeä. Käyttäydy mahdollisimman rauhallisesti.
Ei ole tarpeen provosoida heitä aggressioon. Pidätykseni jälkeen huomasin, että yli puolet työntekijöistä vihaa minua. He eivät aikoneet selvittää asiaa, tai todistaa syyllisyyttäni, heille olin jo syyllinen. Siksi heidän aggressiivisuutensa on korkea, ja sitä rajoittaa vain vastuun pelko.
Noudata yhtä valittua taktiikkaa. Jos päätät olla todistamatta, vastaa kaikkiin heidän kymmeniin, satoihin, tai tuhansiin kysymyksiin yhdellä lauseella. Esim.: "Kieltäydyn todistamasta perustuslain 51 artiklan mukaisesti."
Vaikka he rasittavatkin, yritä muistaa joitain temppuja, sinun on sanottava sama asia yksitoikkoisesti, sinun ei tarvitse edes ajatella, koska sellaisessa tilanteessa et voi ajatella, jos olet syytön. Tämä on tekniikka virheiden välttämiseksi ja pyrkimys vähän helpompaan selviytymiseen.
Ja heti vapauttamisen jälkeen mene ilmoittamaan mahdollisesta väkivallasta EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen. - Anonyymi
Venäjä testasi Syyriassa Uran-9 taistelurobotti panssarivaunuja. Niitä kehittelee asetehdas Klashnikov ja kuulemma hyvää oppia saatiin. Vaunuja oli myös näytillä Moskovan Voiton Päivän esityksessä Moskovassa tänä vuonna.
Suomen HX -hankkeesta olisi kiva tietää onko Boieng F-15EX Eagle II ollut missään esillä hankinnoissa? Nythän hävittäjä on testeissä Alaskassa ja ainakin ymmräsin, että sillä korvaamaan jo 40 vuotta vanha F-15 -kanta. Voisi olla taloudellinen ratkaisu? - Anonyymi
Automatiikkaa on ollut suomella jo vuodesta 1990..
Ja kiinalaiset kopioineet jo vuodesta 2003.
Ja jokainen joka pelaa kännykällä joka on tyyliin honor tai h 1
niin annatte koko ajan kiinan kommunistiselle puolueelle äänenne.
(puhumattakaan tiedoistanne.) - Anonyymi
Nok on menny sänkyyn kiinalasten kanssa jo aikoja sitten.
- Anonyymi
Anteeksi.... HMD.
- Anonyymi
https://tvzvezda.ru/news/20215211659-2C3az.html
Shoigu:
"Tänään meillä on, jos puhumme strategisista ydinvoimista, modernisuuden taso on 86%. Mikään muu armeija maailmassa ei ole sellaista. Nämä ovat erittäin korkeita. Jos puhumme kaikista muista asevoimista, niin käytännössä kaikkialla armeijassa kokonaisuudessaan modernisuuden taso on yli 70%. Ja tämä luku kasvaa edelleen. Se kasvaa johtuen siitä, että teollisuutemme on melko luotettavalla ja vakaalla radalla...
Yhtenäinen elektroninen kirjasto, kaikkien asevoimien kirjastorahasto, oppilaitokset, kiinnitimme siihen paljon huomiota, ostimme suuren määrän laitteita digitointiin... Nyt olemme siirtymässä näistä suurista oppikirjoista. Pyrimme nyt varmistamaan, että kaikilla kadeteilla ja opiskelijoilla on kannettava tietokone, jotta se pääsee verkkoon mistä tahansa pisteestä...
Nykyään asevoimilla on aseita, joita missään muussa maassa maailmassa ei ole... Sitten tuli tekoäly. Ei ollut enää vain kokeellisia näytteitä. Taistelurobottien sarjatuotanto alkoi. Robotit, joita voidaan näyttää tieteiselokuvissa. Se pystyy taistelemaan yksin..."
https://tvzvezda.ru/news/20215311336-LEmrf.html
Puolustusministeriö perustaa tekoälyosaston...
https://tvzvezda.ru/news/202161141-v7agi.html
Yli 119 eri maiden puolustusyksikön päällikköä on kutsuttu Moskovan kansainvälisen turvallisuuden konferenssiin.
Onko Suomikin kutsuttu? Miksi en ole kuullut tällaisesta aiemmin? Kuka tai ketkä päättävät siitä, mitä suomalaisille kerrotaan Venäjästä ja mitä ei, ja millä perusteella? Näyttää siltä, että jokainen saa hakea näköjään tietonsa itse.- Anonyymi
Minkä ihmeen takia Venäjä kehittää tuota uutta sotateknologiaa noin valtavasti. Mikään muu maa ei halua sotaa eikä ole valmis lisäämään kaiken maailman härveleitä kalustoonsa.
Kehittäisi Venäjäkin oman maansa kansalaisten hyvin vointia. Varsinkin maaseutua, jossa kaikki tiet ovat aivan alkutekijöissään saven ja liejun vallassa, kun sattuu olemaan sadekausi. Muuten sitten kuoppia täynnä. Siellä olisi Putinilla hommia. Ei tarvitsisi olla kiristämässä sodalla naapureitaan. Antaisi kaikkien "kukkien " kukkia omaa tahtiaan. Mikään eikä kukaan uhkaa Venäjää. Turhaa tuota asearsenaaliaan kasvattaa. Sekin raha on pois kansan hyvinvoinnista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ihmeen takia Venäjä kehittää tuota uutta sotateknologiaa noin valtavasti. Mikään muu maa ei halua sotaa eikä ole valmis lisäämään kaiken maailman härveleitä kalustoonsa.
Kehittäisi Venäjäkin oman maansa kansalaisten hyvin vointia. Varsinkin maaseutua, jossa kaikki tiet ovat aivan alkutekijöissään saven ja liejun vallassa, kun sattuu olemaan sadekausi. Muuten sitten kuoppia täynnä. Siellä olisi Putinilla hommia. Ei tarvitsisi olla kiristämässä sodalla naapureitaan. Antaisi kaikkien "kukkien " kukkia omaa tahtiaan. Mikään eikä kukaan uhkaa Venäjää. Turhaa tuota asearsenaaliaan kasvattaa. Sekin raha on pois kansan hyvinvoinnista.Ei Putin ehdi ajattelemaan kansansa hyvinvointia. Hänellä on täysi työ kerätä tuota omaa omaisuutta ja hämätä sitten kansaa sotimalla naapurissa, jotta kansan mielenkiinto ei missään tapauksessa kääntyisi huomaamaan noita kansallisia epäkohtia.
Kyllä Venäjällä on laitettu Moskovan keskusta loisto kuntoon, samoin Pietarissa. muut osat maasta ovat aivan alkutekijöissään ja talot rempallaan.
Eliitti voi hyvin Venäjällä, mutta muu osa kansasta elää vähän miten sattuu. Samoin kuten nyt. Putin tapattaa syrjäseudun poikia, jotta kansa ei huomaisi tuon sodan tuhoisuutta. Sitten on otettu rikolliset vankilasta ja heidäthän voi tapattaa niin, ettei kukaan heitä kaipaa.
Mikähän on seuraava askel, kunhan nuo kaikki on tapettu???
- Anonyymi
https://russia-insider.com/en/politics/russian-missile-tech-has-made-americas-trillion-dollar-navy-obsolete/ri23242
"Venäläinen ohjustekniikka on tehnyt Amerikan biljoonan dollarin laivastosta vanhentuneen"
"Uusi ohjustekniikka on tehnyt merivoimista halvan voitettavan. Aikaisemmin meritaistelun taistelemiseksi oli oltava aluksia, jotka ylittivät vihollisen nopeuden ja tykkitehon.
Viime aikoina tämä tarkoitti sitä, että vain ne maat, joiden teollisuus saattaa vastata USA:n teollisuutta, voivat unelmoida vastustaa sitä sotilaallisesti.
Mutta tämä on nyt muuttunut: Venäjän uudet ohjukset voidaan laukaista tuhansien kilometrien päästä, ne ovat pysäyttämättömiä, ja tuhoajan upottamiseen tarvitaan vain yksi ja lentotukialuksen upottamiseen vain kaksi.
Amerikkalainen armada voidaan nyt upottaa ilman omaa armadaa. USAn ja Venäjän talouksien tai puolustusbudjettien suhteellisilla kooilla ei ole merkitystä:
Yhtä merkittävä on Venäjän uusien ilmapuolustuskykyjen kehittäminen: S-300- ja S-400-järjestelmät, jotka voivat olennaisesti sulkea maan ilmatilan. Missä tahansa näitä järjestelmiä käytetään, kuten Syyriassa, USAn joukot joutuvat nyt pysymään kantaman ulkopuolella...
Puolustusmenot ovat ainoa tehokas keino talouden elvyttämiseen, johon Yhdysvaltain hallitus on poliittisesti kykenevä... Lienee tarpeetonta sanoa, että kaikki asianosaiset tekevät parhaansa kieltääkseen tai piilottaakseen ongelman niin kauan kuin mahdollista, että USAn ulkopolitiikka ja puolustuslaitokset on nyt neutraloitu.
Ennustan, että USAn merivoimien ja ilmavoimien imperiumi ei epäonnistu, koska se hävitetään sotilaallisesti, eikä sitä pureta... se on hyödytön; sen sijaan sen on pakko rajoittaa toimintaansa varojen puutteen vuoksi."- Anonyymi
Tuo ei juuri hätkähdytä ainoastaan aiheuttaa halveksuntaa, jos ei ole mikään muu mielessä kuin sotiminen ja tappaminen.
Alkeelliselle tasolle on tuo venäläinen mielijäänyt, kun arvostaa vain sotatekniikkaa.
Nykyaikana ei enää sotia käy kuin nuo alikehittyneet itäiset maat. Venäjä ilmeisesti kuuluu niihin, kun aina on noita aseita kalisteltava. - Anonyymi
Jenkit kehittelee uusia sukeltavia lentotukialuksia jolloin hypersonic ohjuksetkin on hyödyttömiä niiden upottamisessa. Nykysukellustekniikoilla suuretkin sukellusveneet pystyy sukeltamaan 900m ja sen yli,painerungoista saadaan jo niin vahvoja.
Niihin syvyyksiin ei mitkään ohjukset mene ja torpedoillekin se on jo haaste.
Syvyyspommeillakin vaikea saada osumaa kun sukellusveneellä aikaa liikkua alta pois.
- Anonyymi
https://russian.rt.com/russia/article/869849-roboty-rossiya-uran?utm_source=smi2
"Vuodesta 2019 lähtien Venäjä on vastaanottanut 6 hakemusta ulkomaisilta asiakkailta maanpäällisten sotilasrobottien ostamiseen. ... Ulkomailla olevat ihmiset ovat kiinnostuneita erityisesti "Uran-6" -robotista. Viime vuosina Venäjä on käynnistänyt suuren ohjelman sellaisten miehittämättömien järjestelmien kehittämiseksi ja valmistamiseksi, jotka voivat toimia veden alla, maalla ja ilmassa.
Merkittävimmistä tapahtumista asiantuntijat kutsuvat S-70 Hunterin raskas hyökkäysdroonia, Thunder-droneja, Uran-9- ja Udar-taistelurobotteja sekä Poseidonin vedenalaista miehittämätöntä ajoneuvoa, joka kykenee kantamaan ydinaseita. Analyytikoiden mukaan robotisoinnin ja tekoälyn merkitys maan puolustuksessa kasvaa vain vuosittain.
...joukot käyttävät jo Uran-9- taisteludroonia . 2021 puolustusministeriö ilmoitti saapuvansa uuden 20 tällaisen ajoneuvon erän armeijan yksiköihin... Ohjauspisteen maksimietäisyys robotista on 3 km. Neljän taistelurobotin samanaikaisessa käytössä ohjausetäisyys on 6 km.
"Uran-9" on integroitu yhtenäiseen taktiseen valvontajärjestelmään, joka on suojattu luvattomalta käytöltä ja sähköiseltä sodankäynniltä ", puolustusministeriön verkkosivusto kertoo.
Tällä hetkellä Venäjällä luodaan koko sarja miehittämättömiä lentokoneita, joilla on tekoälyn elementtejä.
"Lähitulevaisuudessa robotiikasta ja tekoälytekniikoista tulee yksi tärkeimmistä teollisuudenaloista armeijassa, joten Venäjä... investoi tänään aktiivisesti tälle alueelle. Samalla valtio ei vain luo robotiikkaa, vaan oppii soveltamaan sitä ja yrittää rakentaa tietoinfrastruktuuria siten, että tällaisen tekniikan käyttö on tehokasta.
Venäjä ei vain yritä luoda monia robotteja, vaan yrittää sovittaa ne harmonisesti modernin taistelun käsitteeseen ja kouluttaa Venäjän asevoimia käyttämään sitä ”, totesi Dmitri Kornev."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005570812.html
Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen piti seminaarissa painavan puheenvuoron, jossa hän varoitti tulevaisuuden yllätyksistä.
– Tekoäly ja robotiikka ovat sodankäynnin suuria haasteita. Eivätkä ne ole missään kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan aivan kulman takana. Pian meillä on edessämme tilanne, että robottiparvi hyökkää johonkin maahan. Nato ja Euroopan unioni eivät ole valmistautuneet tällaiseen sodankäyntiin, Rasmussen varoitti.
Pahimman uhkakuvan mukaan maailmassa kehitetään lähivuosikymmeninä tekoälyllä varustettuja todellisia ”tappajarobotteja”, jotka pystyvät toimimaan... itsenäisesti ilman ihmisen ohjausta.
...Maailma saattaisi joutua sotaan, jossa kahden eri ...suurvallan valmistamat itsenäiset tappajarobotit ja kybertaisteluohjelmat johtaisivat sotaa keskenään ilman, että ihminen pystyisi enää edes pysäyttämään niitä..."- Anonyymi
https://www.thetrumpet.com/24094-heres-what-you-need-in-a-world-of-killer-robots
"Jos se vahvistetaan, se edustaisi "uutta lukua itsenäisissä aseissa; sellainen, jossa heitä käytetään taistelemaan ja tappamaan ihmisiä tekoälyyn perustuen..." - Anonyymi
Maailma ei joudu sotaan, jos muista kuin Venäjästä riippuu. Tuskin Venäjä yksin alkaa tappelemaan, sillä kaikki muut maat haluavat elää rauhassa.
Saatte aivan rauhassa kertoa täällä, miten upeita ja tappavia aseita Putin hankkii. Sekin raha on poissa kansan hyvin voinnista.
Luulisi vastuuntuntoisen johtajan ajattelevan kansansa parasta eikä pelkästään aseitten hankintaa ja niitten kehittelyä.
Hitlerin elkeitä on Putinilla ja se on paha merkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma ei joudu sotaan, jos muista kuin Venäjästä riippuu. Tuskin Venäjä yksin alkaa tappelemaan, sillä kaikki muut maat haluavat elää rauhassa.
Saatte aivan rauhassa kertoa täällä, miten upeita ja tappavia aseita Putin hankkii. Sekin raha on poissa kansan hyvin voinnista.
Luulisi vastuuntuntoisen johtajan ajattelevan kansansa parasta eikä pelkästään aseitten hankintaa ja niitten kehittelyä.
Hitlerin elkeitä on Putinilla ja se on paha merkki.Missä kummassa ne ovat, nuo Putinin ihmeaseet. Eipä ole näkynyt Ukrainassa, joten täytyy sanoa, että paljon melua tyhjästä tai paljin tekstiä olemattomasta asearsenaalista. Koettavat puhumalla hienoista, moderneista aseista, pelotella maailmaa.
Siis PALJON MELUA JA TEKSTIÄ AIVAN TYHJÄSTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kummassa ne ovat, nuo Putinin ihmeaseet. Eipä ole näkynyt Ukrainassa, joten täytyy sanoa, että paljon melua tyhjästä tai paljin tekstiä olemattomasta asearsenaalista. Koettavat puhumalla hienoista, moderneista aseista, pelotella maailmaa.
Siis PALJON MELUA JA TEKSTIÄ AIVAN TYHJÄSTÄ.Niin juuri. Venäjältä tulee paljon valheellista tietoa ja tuo asejärjestelmien kehittelykin on ollut aivan puissa. Putinia on uskoteltu, että kaikki hyvin kehittyy, mutta luulenpa, että tuohon tarkoitetut varat ovat menneet aivan toisiin kukkaroihin ja aseet on jääneet ajatustasolle. Siellä Venäjällä yksi ja toinen on kyllä pitänyt puolensa valtion varojen anastamisesta. On toisetkin tuon hoksanneet tehdä eikä pelkästään Putinin lähipiiri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma ei joudu sotaan, jos muista kuin Venäjästä riippuu. Tuskin Venäjä yksin alkaa tappelemaan, sillä kaikki muut maat haluavat elää rauhassa.
Saatte aivan rauhassa kertoa täällä, miten upeita ja tappavia aseita Putin hankkii. Sekin raha on poissa kansan hyvin voinnista.
Luulisi vastuuntuntoisen johtajan ajattelevan kansansa parasta eikä pelkästään aseitten hankintaa ja niitten kehittelyä.
Hitlerin elkeitä on Putinilla ja se on paha merkki.Putin ja kumppanit eivät ajattele kansan hyvin vointia. He ajattelevat vain omaa hyvinvointiaan. Tuo tappelukin on jonkinlainen hämäys, jotta kansa ei huomaisi tuon Venäjän johtoporukan varastamista ja itselleen vain mammonan keräämistä.
Ei Putin nytkään omia varojaan sotaan laita, vaan kansa tuosta mellakasta saa kärsiä.
Suuren "johtajan" tyhmyydestä saa kärsiä kaikkein eniten tavallinen kansa. Kansa on vaiennettu hiljaiseksi. Niin aina diktatuurimaissa kuten myös VALKO-VENÄJÄJÄLLÄ.
Nykyaikana Euroooassa ei soisi moisia diktatuuri valtioita olevan. Luulisi, että sivistys olisi jo muuttanut nuo maat normaaleiksi tasavalloiksi, joissa olisi kansan valitsema hallinto.
- Anonyymi
"...Minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin avain syvyyden kaivoon, jonka se avasi, ja josta nousi savu, kuten suuresta pätsistä, ja savu pimitti auringon ja ilman.
Savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, kuten maan skorpioneilla on valta. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa mitään kasveja vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.
Heinäsirkat olivat sotaan varustettujen hevosten kaltaiset, ja niillä oli päässään ikäänkuin seppeleet, kullan näköiset, ja niiden kasvot olivat ikäänkuin ihmisten kasvot ja niillä oli hiukset kuten naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat kuten leijonain hampaat. Niillä oli haarniskat, ikäänkuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun. Niillä oli pyrstöt kuten skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä 5 kk...
...Ja tämänkaltaisilta minusta näyttivät hevoset ja niiden selässä istujat näyssä: ratsastajilla oli tulipunaiset ja tummansinervät ja tulikivenkeltaiset haarniskat. Hevosten päät olivat kuin leijonain päät, ja niiden suusta lähti tuli, savu ja tulikivi. Näistä kolmesta vitsauksesta sai kolmas osa ihmisiä surmansa: tulesta ja savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta. Hevosten voima oli niiden suussa, ja niiden hännässä. Hännät olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittavat..."
Danin hallitessa se antikristus lähtee sieltä alemmista maista ja tuonelan kuiluista. Ja hän tulee pikkukalan muodossa, ja tulee avomerelle, ja kaksitoista kalastajaa (eläinrata?) saavat hänet kiinni. Ja ne kalastajat vihastuvat toisilleen. Yksi jonka nimi on Juudas (Jehuda), voittaa heidät. Ja hän ottaa sen kalan perintöosaksi ja tulee paikkaan nimeltä Gouzeth, ja myy sen kalan siellä kolmestakymmenestä hopearahasta.
Nuori nainen ostaa sen kalan. Hänen sukunimensä on laittomuus, koska hänestä syntyy se laittomuuden mies. Ja hänen kutsumanimensä on oleva kadotus. Sillä koskettamalla sen kalan päätä, hän tulee raskaaksi ja synnyttää antikristuksen.
Se syntyy hänestä kolmessa kuukaudessa. Häntä imetetään neljä kuukautta. Hän tulee Jerusalemiin, ja hänestä tulee väärä opettaja. Hän ilmestyy hiljaisena ja nöyränä ja vilpittömänä. Hänen olemuksensa on 10 kyynärää korkea (energiakenttä?), ja hänen hiuksensa yltävät jalkoihin saakka. Hän on suurikokoinen ja hänen jalanjälkensä on valtava. Hänen silmänsä ovat kuin aamutähdet ja oikea silmä on kuin leijonalla. Hänen alahampaansa ovat rautaa ja alaleuka timanttia. Hänen oikea kätensä on rautaa ja vasen kuparia. Hänen oikea kätensä on kolme kyynärää ja vasen neljä kyynärää pitkä. Hän on kapeakasvoinen, pitkänenäinen ja epäsiisti.
Danin hallitessa se antikristus lähtee sieltä alemmista maista ja tuonelan kuiluista. Ja hän tulee pikkukalan muodossa, ja tulee avomerelle, ja 12 kalastajaa (eläinrata?) saavat hänet kiinni. Ja ne kalastajat vihastuvat toisilleen. Yksi jonka nimi on Juudas (Jehuda), voittaa heidät.
Hän ottaa sen kalan perintöosaksi ja tulee paikkaan nimeltä Gouzeth, ja myy sen kalan siellä 30:stä hopearahasta nuorelle naiselle... Koskettamalla sen kalan päätä, hän tulee raskaaksi ja synnyttää antikristuksen.
Antikristus syntyy hänestä 3:ssa kuukaudessa. Häntä imetetään 4 kk. ... Hänen olemuksensa on 10 kyynärää korkea, ja hänen hiuksensa yltävät jalkoihin saakka. Hän on suurikokoinen ja hänen jalanjälkensä on valtava. Hänen silmänsä ovat kuin aamutähdet ja oikea silmä on kuin leijonalla. Hänen alahampaansa ovat rautaa ja alaleuka timanttia. Hänen oikea kätensä on rautaa ja vasen kuparia. Hänen oikea kätensä on kolme kyynärää ja vasen neljä kyynärää pitkä. Hän on kapeakasvoinen, pitkänenäinen ja epäsiisti."
"...hänen kasvojensa olemus on tumma, hänen päänsä hiukset ovat terävät kuin tikarit, hänen kulmakarvansa ovat kuin villieläimen, hänen oikea silmänsä on kuin tähti, joka nousee aamulla, ja toinen kuin leijonan. Hänen suunsa on noin kyynärän mittainen, hänen hampaansa ovat pitkät, hänen sormensa ovat kuin viikatteet, hänen jalanjälkensä on kahden vaaksan mittainen"
...Nämä ovat hänen tuntomerkkejään; hän on sidottu, ei pysty menemään polvilleen, silmävaurio, siistit kulmakarvat, koukkusormet, terävä pään muoto, iloinen ja viisas kerskailija, ... ylimielinen ennustaja, äkkipikainen... tekee ihmeitä, kirottujen sielut ympärillään, hän tekee kivistä leipää..."
Elleivät nuo kivikautiset lammaspaimenet ole aivan innostuneet liioittelemaan, mutta minusta näyttää siltä, että tässä on kysymyksessä kaukainen tulevaisuus, ja tyyppien kuvaelmat eivät kykene selittämään niitä voimia ja olemuksia, joita näkijä näki.
Onkohan muilla kulttuureilla samankaltaisia kertomuksia?- Anonyymi
Tuota tarinaa ei viitsi kukaan lukea, mutta mukava kun nautit kirjoittamisesta.
- Anonyymi
https://venturebeat.com/2017/10/02/an-ai-god-will-emerge-by-2042-and-write-its-own-bible-will-you-worship-it/
"Seuraavien 25 vuoden aikana tekoäly kehittyy pisteeseen, jossa se tietää enemmän älyllisesti kuin kukaan ihminen. Seuraavien 50 tai 100 vuoden aikana tekoäly saattaa tuntea enemmän kuin koko planeetan väestö yhteensä.
Siinä vaiheessa on vakavia kysymyksiä siitä, onko tämä tekoäly - joka voisi suunnitella ja ohjelmoida muita tekoälyohjelmia yksin, lukea tietoja melkein lukemattomasta tietolähteestä ja hallita melkein kaikkia planeetan liitettyjä laitteita - jotenkin nousee asemasta tullakseen enemmän jumalan kaltaiseksi, mikä voi kirjoittaa oman raamatunsa ja houkutella ihmisiä palvomaan sitä.
...insinööri, joka työskenteli kerran Uberissa, on aloittanut uuden uskonnon. Anthony Levandowski toimitti paperityötä voittoa tavoittelemattomalle uskonnolliselle järjestölle, jonka nimi on Tulevaisuuden tie.
Sen tehtävä: "Kehittää ja edistää jumaluuden toteutumista, joka perustuu tekoälyyn ja ymmärtämällä ja palvomalla jumaluutta, edistää yhteiskunnan parantamista.
"[Kristitylle] eräänlainen suuri aineisto, joka liittyy Jumalaan, on VT ja UT", hän sanoo. "Joten, kun ilmaisemme koneoppimisalgoritmeja kristillisen raamatun yli, jotta voit saada selville välitettäviä oivalluksia siitä," mitä Jumala tekisi "tai" mitä Jumala sanoisi..."
Jo on matalat portaat idiotismiin, mutta tulevaisuudessa tuota ylistetään ja pidetään pyhempääkin pyhempänä. Tänään sitä ei voida ymmärtää. Näyttää siltä, että kaikki pohjatyö alkaa olla valmista. Eivät ihmiset ajattele Jumalaa tai henkimaailman asioita älykännykkää räplätessään.
Joten minkä käsissä ovat tulevaisuuden sotajoukot, ja minkä perusteella? Täytyykö koneiden alkaa taistella ihmisten valtioideologian ja rajapolitiikan puolesta? Arvelen, että tulevaisuudessa valtioita ei enää ole. Kysymyksessä on omistusoikeuden siirtäminen.
Tuleeko tekoälyllä varustettu kone ymmärtämään ihmislajin kehityksen myötä muuttuvat mielipiteet uskonnosta ja omistussuhteista yms.? Tuleeko se ymmärtämään eri ihmisluonteiden käyttäytymisen ("ohjelmoitumisen") syyt, ja sen pohjalta jakamaan suosituksia keistä tulee johtajia, ja minkäkaltaisten ihmisten synnyttäminen tulisi kieltää, jotta sotia tai riitoja ei tulisi?
Olen tehnyt paljon tutkimusta ihmisluonteista. Yksi uusimmista on tämä:
- Slavoj Zizek, filosofi, Stalinin ihailija, ja kommunismin kannattaja, impulsiivinen, nopeat liikkeet, kädet heiluivat aggressiivisesti puhuessa, hieraisi nenäänsä ja viiksiä vähän väliä, kritiikki vaikeaselkoista, ja kykenemätöntä esittämään vaihtoehtoisia näkeyksiä. Kriitikot valittivat hänen teoreettisesta kaaoksesta, jossa kysymykset ja vastaukset sekoitetaan, ja jossa Žižek kierrättää jatkuvasti vanhoja ajatuksia, jotka on tieteellisesti hylätty kauan sitten...
https://www.youtube.com/watch?v=XS_Lzo4S8lA
Mies on luonteeltaan hyvin alkukantainen luonneyhdistelmä: oinas-maahärkä.
Jos olisin kone, katsoisin kyseessä olevan ohjelmointivirhe... joka on lähtöisin taivaalta, avaruussäteilystä.
Mm. suuri osa diktaattoreista on syntynyt härän vuonna.
Selittäkää tämä:
Eniten poliisia vastaan hyökkäyksiä tai uhkauksia 2008-2013 :
Kukko: 23
Lohikäärme: 13
Sika: 12
Hevonen: 10
Apina: 10
Koira: 9
Rotta: 9
Härkä: 8
Käärme: 7
Kissa: 6
Tiikeri: 5
Vuohi: 1- Anonyymi
Kun siis kone saa selville, että jokaisella ihmisellä on taustallaan "ohjelmointi", se luo jokaiselle erikseen oman vastaohjelmansa, jonka avulla se kykenee kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa juuri niin, että ihminen kokee olevansa parhaan kaverin kanssa tekemisissä. Tulos: tietokoneesta tulee Jumalan kaltainen, koska se ymmärtää ihmisen luonteen syyt ja pohjat? Avioeroja ei enää tapahdu, koska oikeat luonteet saadaan yhteen. Kiistoja ei enää tule kuten aiemmin, kun ihmiset jaetaan asumaan sopivaa luonnetta vastaavalle alueelle.
Jotta antikristuksen kaltainen voitaisi nostaa, senkö takia ihmisille ei mm. haluta virallisesti opettaa astrologiaa, ja siksikö on porukat, jotka on puhuttu uskottavuus ideologian nimissä siihen uskoon, että kysymyksessä on huuhaa?
Tulevaisuuden näkymä: yksi uskonto, yksi armeija, yksi hallitsija. Sotia ei enää ole.
Mitä sanoo raamattu älyn kehityksestä?
"Minun ei käynyt puhuminen teille kuten hengellisille, vaan kuten lihallisille, kuten pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä.
Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi, mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."
"Sillä Hän antoi minulle pettämättömän tiedon kaikesta mikä on, niin että minä tunnen maailmanrakenteen ja alkuaineitten voiman, aikojen alun, lopun ja keskivälin, päivänseisaukset ja vuodenaikain vaihteet, vuosien kierron ja tähtien (planeettojen) asennot, eläinten ominaisuudet... henkien vallan ja ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuudet ja juurten voimat..."
Voiko maitoa tarvitseva ymmärtää kiinteää ravntoa syövää? Hän kysyy: Mitä tuo tekee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun siis kone saa selville, että jokaisella ihmisellä on taustallaan "ohjelmointi", se luo jokaiselle erikseen oman vastaohjelmansa, jonka avulla se kykenee kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa juuri niin, että ihminen kokee olevansa parhaan kaverin kanssa tekemisissä. Tulos: tietokoneesta tulee Jumalan kaltainen, koska se ymmärtää ihmisen luonteen syyt ja pohjat? Avioeroja ei enää tapahdu, koska oikeat luonteet saadaan yhteen. Kiistoja ei enää tule kuten aiemmin, kun ihmiset jaetaan asumaan sopivaa luonnetta vastaavalle alueelle.
Jotta antikristuksen kaltainen voitaisi nostaa, senkö takia ihmisille ei mm. haluta virallisesti opettaa astrologiaa, ja siksikö on porukat, jotka on puhuttu uskottavuus ideologian nimissä siihen uskoon, että kysymyksessä on huuhaa?
Tulevaisuuden näkymä: yksi uskonto, yksi armeija, yksi hallitsija. Sotia ei enää ole.
Mitä sanoo raamattu älyn kehityksestä?
"Minun ei käynyt puhuminen teille kuten hengellisille, vaan kuten lihallisille, kuten pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä.
Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi, mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."
"Sillä Hän antoi minulle pettämättömän tiedon kaikesta mikä on, niin että minä tunnen maailmanrakenteen ja alkuaineitten voiman, aikojen alun, lopun ja keskivälin, päivänseisaukset ja vuodenaikain vaihteet, vuosien kierron ja tähtien (planeettojen) asennot, eläinten ominaisuudet... henkien vallan ja ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuudet ja juurten voimat..."
Voiko maitoa tarvitseva ymmärtää kiinteää ravntoa syövää? Hän kysyy: Mitä tuo tekee?Jeesus ei kertonut kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa on teksti, jossa sanotaan:
”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.
Eli tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina sen mukaan, mitä ihmisen juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.
Entä kun aletaan ohjelmoida koneita vuoden 2000 vallitsevan ihmisälyn mukaisesti? Mitä siihen sanoisi vuoden 3000 ihminen, jos jo tiedetään mitä 2000 luvun ihminen oli mieltä 1000-1300 luvulla eläneistä ottaen mm. huomioon mm. näkemykset noituudesta? Silloin oli kirkolla valtaa.
2000 luvun käsitykset keskittyvät enemmän taas materiaan ja sen hallintaan. joten mitä 3000 luvun ihminen ajattelisi siitä, ja sen puoleen siitä, miten koneet tulsi ohjelmoida? Onko tuolloin yhdistetty materia ja henkisyys?
Tuolloin 2000 lukua pidettäisi ehkä koneistamisen barbarismin aikakautena, kun kansan yhtenäinen koulutus oli laiminlyöty, ja lapsellisen älyn tasolla olevat laittavat koneet palvelemaan omia himojaan?
Vesimies on teknis-tieteellinen. Sen ajan sanotaan alkavan 2150 paikkeilla. 4000 luvun paikkeilla alkaa kauriin aika. Kauris tunnetaan tönkkömäisyydestä, tunteita piilottava, ja työnarkomaniasta. Sopii koneisiinkin. Raamatussa syntiuhri oli kauris. Järjestys oli aikakausien mukainen: härkä, oinas (Mooses), karitsa (Jeesus), (vesimies puuttuu, ihmisuhri poistettu raamatusta?), kauris. Jeesus puhui vettä kantavasta miehestä ja ennen tuloaan olevasta suuresta vaivan ajasta.
Eli muinaiset tietäjät näkivät tulevaisuuteen / ymmärsivät prekession, ja sovittivat uskonnolliset uhrit niiden mukaisesti?
Taidan olla vain edellä aikaani, joka näyttäisi olevan kuin ennalta osin muotoutunut tulevaisuuteen, jonka näkijät pystyvät sitten ennustamaan. Se on kuin kiipeäisi vuorella, jonka rinteiltä näkee kauas siellä sillä hetkellä vallitsevan tilanteen.
Miksi tykkään tutkia näitä asioita?
House III is the area of social and intellectual learning.
House III in Scorpion: Makes a good investigator because she is very curious, likes researching and does this with a lot of patience, likes to solve mysteries. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei kertonut kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa on teksti, jossa sanotaan:
”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.
Eli tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina sen mukaan, mitä ihmisen juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.
Entä kun aletaan ohjelmoida koneita vuoden 2000 vallitsevan ihmisälyn mukaisesti? Mitä siihen sanoisi vuoden 3000 ihminen, jos jo tiedetään mitä 2000 luvun ihminen oli mieltä 1000-1300 luvulla eläneistä ottaen mm. huomioon mm. näkemykset noituudesta? Silloin oli kirkolla valtaa.
2000 luvun käsitykset keskittyvät enemmän taas materiaan ja sen hallintaan. joten mitä 3000 luvun ihminen ajattelisi siitä, ja sen puoleen siitä, miten koneet tulsi ohjelmoida? Onko tuolloin yhdistetty materia ja henkisyys?
Tuolloin 2000 lukua pidettäisi ehkä koneistamisen barbarismin aikakautena, kun kansan yhtenäinen koulutus oli laiminlyöty, ja lapsellisen älyn tasolla olevat laittavat koneet palvelemaan omia himojaan?
Vesimies on teknis-tieteellinen. Sen ajan sanotaan alkavan 2150 paikkeilla. 4000 luvun paikkeilla alkaa kauriin aika. Kauris tunnetaan tönkkömäisyydestä, tunteita piilottava, ja työnarkomaniasta. Sopii koneisiinkin. Raamatussa syntiuhri oli kauris. Järjestys oli aikakausien mukainen: härkä, oinas (Mooses), karitsa (Jeesus), (vesimies puuttuu, ihmisuhri poistettu raamatusta?), kauris. Jeesus puhui vettä kantavasta miehestä ja ennen tuloaan olevasta suuresta vaivan ajasta.
Eli muinaiset tietäjät näkivät tulevaisuuteen / ymmärsivät prekession, ja sovittivat uskonnolliset uhrit niiden mukaisesti?
Taidan olla vain edellä aikaani, joka näyttäisi olevan kuin ennalta osin muotoutunut tulevaisuuteen, jonka näkijät pystyvät sitten ennustamaan. Se on kuin kiipeäisi vuorella, jonka rinteiltä näkee kauas siellä sillä hetkellä vallitsevan tilanteen.
Miksi tykkään tutkia näitä asioita?
House III is the area of social and intellectual learning.
House III in Scorpion: Makes a good investigator because she is very curious, likes researching and does this with a lot of patience, likes to solve mysteries.”Aikaisemmin erityisesti nuorten
täytyi tietää eilisen tapahtumat,
sillä ne eivät vain selitä tapahtumia tänään,
mutta tarjoavat myös avaimen ymmärtää
tietyt ilmiöt ja prosessit tulevaisuudessa”.
(Petrusenko V. V.)
- Anonyymi
https://topwar.ru/181666-ogranichenija-i-perspektivy-mikrovolnovyh-pushek.html
Mikroaaltoaseita...
"Paksut vaatteet ja suojavarusteet vähentävät dramaattisesti mikroaaltosäteilyn vaikutusta. Kuinka ADS:n tulisi reagoida tällaisiin "uhkiin", ei tiedetä; tutkimusten yksityiskohtia ei raportoitu.
Testien aikana vapaaehtoisilla ei ollut metallia tai muita esineitä, jotka voisivat lämmetä mikroaaltojen vaikutuksesta. Mikä voi olla ADS-altistumisen vaikutus metalliosiin, koruihin, tatuointeihin jne. - tuntematon. Eri arvioiden mukaan kielteisiä vaikutuksia ei suljeta pois. viivästyneellä vaikutuksella..."
Ja lisättynä robotteihin jotka on julkistettu... siinä ei voi olla viimeisin keksintö. - Anonyymi
https://topwar.ru/183603-na-poroge-proryva-v-rossijskuju-armiju-idet-iskusstvennyj-intellekt.html
"Teknisen osan lisäksi venäläisten sotateollisuuden monimutkaisten ohjelmoijien taidot ovat erityisen tärkeitä. Sen on luotava hermoverkko, joka kykenee oppimaan itse ja sulkemaan pois ensimmäisen ja toisen tyyppiset virheet...
Vuoteen 2021 mennessä kotimainen sotilaallinen teollisuuskompleksi sisälsi monia ohjelmia taistelurobottien kehittämiseksi. Maavoimille on 21 tutkimus- ja kehityshanketta, 42 ilmailulle, ja merivoimila 17 projektia...."
https://www.dw.com/ru/искусственный-интеллект-в-россии-большим-планам-мешает-нехватка-денег/a-51035814
Venäjän strategia tekoälyn kehittämiseksi... Puhumme yhdestä 2000-luvun tärkeimmistä "aseista" - tekoälystä. Tässä suhteessa Putin totesi, että tekoälyn johtajasta tulee "maailman mestari".
Termiä "tekoäly" itseään ei aina tulkita yksiselitteisesti. Venäjän strategiassa tekoälyä kuvataan tekniikoiden kyvyksi jäljitellä ihmisen henkisiä toimintoja. Esimerkiksi koneen kyky oppia itse, ja etsiä itsenäisiä ratkaisuja."
https://www.gazeta.ru/army/2019/11/23/12828206.shtml
Koneiden sota: Venäjä luo sotarobotteja
Venäjällä he luovat vuoteen 2025 mennessä perustavat asevoimiin uusia miehittämättömiä taistelurobotteja, jotka kykenevät suorittamaan tehtäviä mahdollisimman itsenäisesti ja operaattorin mahdollisimman vähäisellä etäyhteydellä.
"Miehittämättömiä tiedustelu- ja hyökkäyslentokoneita, laser- ja hyperäänijärjestelmiä, uusiin teknisiin periaatteisiin perustuvia aseita sekä robottijärjestelmiä, jotka pystyvät suorittamaan erilaisia tehtäviä taistelukentällä, tulisi laajentaa", Putin sanoi.
Tekoälyjärjestelmä voi olla koulutettavissa, eli se voi hallita ilmataisteluja yksinkertaisista peruselementeistä monimutkaisiin liikkeisiin. Kokeneet lentäjät arvioivat uuden tekniikan taitoja.
"Me kuvittelemme tulevaisuuden, jossa tekoäly käsittelee manööverit sekunnin murto-osassa", sanoi ilmav. ev.ltn Dan Jaworsek.
E.Korea aikoo myös aloittaa sotilasrobottien käyttöönoton vuoteen 2024 mennessä. ... Nämä robotit luodaan paitsi ihmisten, myös eläinten, käärmeiden, hyönteisten ja meren elämien muodossa."
https://xn----btbdl6bbdbjpl5f.xn--p1ai/2019/11/23/spit-spokojno-rodnaja-strana-na-zashhitu/
"Sotateollisen kompleksin lähteiden mukaan maassamme saattaa pian esiintyä monitoimirobottien ryhmiä. Nämä ajoneuvot pystyvät myös ratkaisemaan taistelutehtäviä.
Toivotaan, etteivät robotit pääse käsistä ja valloita meitä, kuten (elokuvassa terminator), mutta ne ovat uskollisia ja omistautuneita avustajiamme. Loppujen lopuksi tämä voisi ratkaista monia ongelmia armeijan täyttämisessä, nyt ei vain varusmiehiä, vaan sysadmineja ja monimutkaisimpien robottikoneiden käyttäjiä ja kotimaisen robotiikan nostamisella uudelle tasolle."
https://www.belvpo.com/62260.html/
"Tiedämme, että Kiina investoi voimakkaasti sotilasrobotiikan kehittämiseen. Äskettäin Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö, kenraali Gerasimov, sanoi, että Venäjä pyrkii täysin taistelemaan robotilla, ja ehkä pian olemme todistamassa, kuinka robottiryhmät toteuttavat itsenäisesti sotatoimia. Yhdysvaltojen on hallittava maanpäällisten sotilasrobottien kehitystä hyödyntämällä laajasti koneoppimisen ja tekoälyn edistymistä...
Venäjällä matemaatikot ja ohjelmoijat ovat perinteisesti vahvoja. Heidän toimintansa hedelmät, jotka ovat päällekkäisiä robottiparven kollektiivisen älykkyyden ongelman kanssa, voidaan havaita alusten vastaisten ohjusten käyttäytymisessä.
Vapautettuina peräkkäin he "neuvottelevat" määrittelemällä pää- ja toissijaiset tavoitteet. Ja he jakavat nämä kohteet ohjusten kesken. Jos pääkohde ei tuhoutu heti, toisen suunnan ohjukset ohjataan siihen....
Opettimme robotiikkaa "kommunikoimaan" keskenään, auttamaan toisiaan ja yhdessä ratkaisemaan ongelmia ", kertoi yhtiön innovatiivisen kehityksen osaston johtaja Alexander Kalinin."
https://www.dw.com/ru/роботы-убийцы-скоро-во-всех-армиях-или-под-запретом-оон/a-45222506
"Täysin itseohjautuvia aseita ei ole vielä kehitetty, mutta monet valtiot investoivat voimakkaasti tekoälyn tekniikan mukauttamiseen sotilaallisiin tarpeisiin. Useat maat ovat jo aseistettuja järjestelmillä, joissa on tekoälyn elementtejä - droneista ja sentryroboteista räjähteiden hävittämiseen tarkoitettuihin laitteisiin. Samanaikaisesti keinotekoisten hermoverkkojen kehitys jatkuu, jolloin tekoäly voi oppia itse."
Ei helevetti...- Anonyymi
Samasta lähteestä:
"Yli 230 organisaatiota ympäri maailmaa ja n. 3000 tekoälyn alalla työskentelevää yrittäjää ja tutkijaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen: "Päätöstä ihmishenkestä ei saa koskaan siirtää robotille", kirjeessä todetaan.
Kieltoa vastustavat valtiot, jotka esim. USA, Israel, Venäjä ja Iso-Britannia panostavat aktiivisesti tekoälyn käyttöön sotilastarkoituksiin..."
http://russian.china.org.cn/exclusive/txt/2013-05/31/content_28990668.htm
"Äskettäin EU: n asiantuntijat ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta tutkivissa tutkimushankkeissa ilmoittivat, että ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen käsitteen perusteella robotti saa seuraavan viiden vuoden aikana ihmisen tajunnan. Ajatus robotin lahjoittamisesta ihmistietoisuuteen ja sotilaiden korvaamisesta sillä, on herättänyt suurta kiinnostusta sotilastutkijoiden keskuudessa ympäri maailmaa: jos tällaista robottia voidaan käyttää taistelukentällä, siitä tulee tappajarobotti.
Xinhua-uutistoimiston mukaan YK: n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa 27. toukokuuta keskustellaan "Killer Robot" -projektin lopettamisesta, YK: n jäsenvaltiot perustavat erityiskomitean ja keskustelevat tästä aiheesta."
https://mensby.com/technology/guns/7737-time-killer-robots
"Autonomiset aseet ovat ihanteellisia sellaisiin tarkoituksiin kuin sopimusmurhat, kansallinen epävakaus, väestön sorto, ja tiettyjen etnisten ryhmien selektiivinen poistaminen. Robotit itse päättävät, etä ammutaan ja kuka kuolee...
Aseellisia droneja käytetään jo laajalti, joka tapauksessa American Reaper - miehittämättömiä ilma-aluksia, jotka ampuivat ohjuksia epäiltyihin terroristeihin. Reaper eivät kuitenkaan ole robotteja, vaan niitä ohjataan amerikkalaisista tukikohdista, ja ihmiset tekevät päätöksen kenestä tappaa ja miten
Stuart Russell, tietojenkäsittelytieteen professori Kalif. yliopistossa selventää, että kun puhumme tappajaroboteista, meidän ei pitäisi kuvitella Terminatoria ja Schwarzeneggeria, vaan tuhansia halkaisijaltaan 3-4 cm nelikopteria, joista jokaisessa on varustettu yksi gramma räjähteitä - riittävä panos ihmisen kallon lävistämiseen.
"Ilmestyy valmistajia, jotka tuottavat miljoonia tällaisia aseita, ja ne voidaan ostaa... ainoa ero, että miljoonalla aseella on merkitystä, ellei ole miljoonaa sotilasta. ... Kuvittele vain, millainen metsästys ihmisille alkaa monissa osissa maailmaa... teknisiä läpimurtoja ei tarvita. Jokainen tekniikka on jo kaupallisesti saatavilla muodossa tai toisessa. Ainoa kysymys on investointien määrä..."
Tappajarobottien kannattajat viittaavat useisiin tehokkaisiin etuihin.
- Todennäköisesti robottien käyttö on halvempaa kuin perinteisen sotilashenkilöstön kouluttaminen, ylläpito, kuljetus ja varustaminen.
- Niitä voidaan käyttää vaarallisissa tilanteissa vaarantamatta sotilaiden henkeä.
- Robotit ovat enemmän moraalisia kuin ihmiset: jos konetta ei ole ohjelmoitu tekemään sotarikoksia, se ei tee sitä.
- Niillä ei ole vaistoa itsensä säilyttämiseen, he eivät ole taipuvaisia tekemään kiireellisiä päätöksiä pelon tai tilanteen väärinkäsityksen takia." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samasta lähteestä:
"Yli 230 organisaatiota ympäri maailmaa ja n. 3000 tekoälyn alalla työskentelevää yrittäjää ja tutkijaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen: "Päätöstä ihmishenkestä ei saa koskaan siirtää robotille", kirjeessä todetaan.
Kieltoa vastustavat valtiot, jotka esim. USA, Israel, Venäjä ja Iso-Britannia panostavat aktiivisesti tekoälyn käyttöön sotilastarkoituksiin..."
http://russian.china.org.cn/exclusive/txt/2013-05/31/content_28990668.htm
"Äskettäin EU: n asiantuntijat ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta tutkivissa tutkimushankkeissa ilmoittivat, että ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen käsitteen perusteella robotti saa seuraavan viiden vuoden aikana ihmisen tajunnan. Ajatus robotin lahjoittamisesta ihmistietoisuuteen ja sotilaiden korvaamisesta sillä, on herättänyt suurta kiinnostusta sotilastutkijoiden keskuudessa ympäri maailmaa: jos tällaista robottia voidaan käyttää taistelukentällä, siitä tulee tappajarobotti.
Xinhua-uutistoimiston mukaan YK: n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa 27. toukokuuta keskustellaan "Killer Robot" -projektin lopettamisesta, YK: n jäsenvaltiot perustavat erityiskomitean ja keskustelevat tästä aiheesta."
https://mensby.com/technology/guns/7737-time-killer-robots
"Autonomiset aseet ovat ihanteellisia sellaisiin tarkoituksiin kuin sopimusmurhat, kansallinen epävakaus, väestön sorto, ja tiettyjen etnisten ryhmien selektiivinen poistaminen. Robotit itse päättävät, etä ammutaan ja kuka kuolee...
Aseellisia droneja käytetään jo laajalti, joka tapauksessa American Reaper - miehittämättömiä ilma-aluksia, jotka ampuivat ohjuksia epäiltyihin terroristeihin. Reaper eivät kuitenkaan ole robotteja, vaan niitä ohjataan amerikkalaisista tukikohdista, ja ihmiset tekevät päätöksen kenestä tappaa ja miten
Stuart Russell, tietojenkäsittelytieteen professori Kalif. yliopistossa selventää, että kun puhumme tappajaroboteista, meidän ei pitäisi kuvitella Terminatoria ja Schwarzeneggeria, vaan tuhansia halkaisijaltaan 3-4 cm nelikopteria, joista jokaisessa on varustettu yksi gramma räjähteitä - riittävä panos ihmisen kallon lävistämiseen.
"Ilmestyy valmistajia, jotka tuottavat miljoonia tällaisia aseita, ja ne voidaan ostaa... ainoa ero, että miljoonalla aseella on merkitystä, ellei ole miljoonaa sotilasta. ... Kuvittele vain, millainen metsästys ihmisille alkaa monissa osissa maailmaa... teknisiä läpimurtoja ei tarvita. Jokainen tekniikka on jo kaupallisesti saatavilla muodossa tai toisessa. Ainoa kysymys on investointien määrä..."
Tappajarobottien kannattajat viittaavat useisiin tehokkaisiin etuihin.
- Todennäköisesti robottien käyttö on halvempaa kuin perinteisen sotilashenkilöstön kouluttaminen, ylläpito, kuljetus ja varustaminen.
- Niitä voidaan käyttää vaarallisissa tilanteissa vaarantamatta sotilaiden henkeä.
- Robotit ovat enemmän moraalisia kuin ihmiset: jos konetta ei ole ohjelmoitu tekemään sotarikoksia, se ei tee sitä.
- Niillä ei ole vaistoa itsensä säilyttämiseen, he eivät ole taipuvaisia tekemään kiireellisiä päätöksiä pelon tai tilanteen väärinkäsityksen takia."https://www.youtube.com/watch?v=9fa9lVwHHqg
3-4 cm dronen tuhoamistoimintamalli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samasta lähteestä:
"Yli 230 organisaatiota ympäri maailmaa ja n. 3000 tekoälyn alalla työskentelevää yrittäjää ja tutkijaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen: "Päätöstä ihmishenkestä ei saa koskaan siirtää robotille", kirjeessä todetaan.
Kieltoa vastustavat valtiot, jotka esim. USA, Israel, Venäjä ja Iso-Britannia panostavat aktiivisesti tekoälyn käyttöön sotilastarkoituksiin..."
http://russian.china.org.cn/exclusive/txt/2013-05/31/content_28990668.htm
"Äskettäin EU: n asiantuntijat ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta tutkivissa tutkimushankkeissa ilmoittivat, että ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen käsitteen perusteella robotti saa seuraavan viiden vuoden aikana ihmisen tajunnan. Ajatus robotin lahjoittamisesta ihmistietoisuuteen ja sotilaiden korvaamisesta sillä, on herättänyt suurta kiinnostusta sotilastutkijoiden keskuudessa ympäri maailmaa: jos tällaista robottia voidaan käyttää taistelukentällä, siitä tulee tappajarobotti.
Xinhua-uutistoimiston mukaan YK: n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa 27. toukokuuta keskustellaan "Killer Robot" -projektin lopettamisesta, YK: n jäsenvaltiot perustavat erityiskomitean ja keskustelevat tästä aiheesta."
https://mensby.com/technology/guns/7737-time-killer-robots
"Autonomiset aseet ovat ihanteellisia sellaisiin tarkoituksiin kuin sopimusmurhat, kansallinen epävakaus, väestön sorto, ja tiettyjen etnisten ryhmien selektiivinen poistaminen. Robotit itse päättävät, etä ammutaan ja kuka kuolee...
Aseellisia droneja käytetään jo laajalti, joka tapauksessa American Reaper - miehittämättömiä ilma-aluksia, jotka ampuivat ohjuksia epäiltyihin terroristeihin. Reaper eivät kuitenkaan ole robotteja, vaan niitä ohjataan amerikkalaisista tukikohdista, ja ihmiset tekevät päätöksen kenestä tappaa ja miten
Stuart Russell, tietojenkäsittelytieteen professori Kalif. yliopistossa selventää, että kun puhumme tappajaroboteista, meidän ei pitäisi kuvitella Terminatoria ja Schwarzeneggeria, vaan tuhansia halkaisijaltaan 3-4 cm nelikopteria, joista jokaisessa on varustettu yksi gramma räjähteitä - riittävä panos ihmisen kallon lävistämiseen.
"Ilmestyy valmistajia, jotka tuottavat miljoonia tällaisia aseita, ja ne voidaan ostaa... ainoa ero, että miljoonalla aseella on merkitystä, ellei ole miljoonaa sotilasta. ... Kuvittele vain, millainen metsästys ihmisille alkaa monissa osissa maailmaa... teknisiä läpimurtoja ei tarvita. Jokainen tekniikka on jo kaupallisesti saatavilla muodossa tai toisessa. Ainoa kysymys on investointien määrä..."
Tappajarobottien kannattajat viittaavat useisiin tehokkaisiin etuihin.
- Todennäköisesti robottien käyttö on halvempaa kuin perinteisen sotilashenkilöstön kouluttaminen, ylläpito, kuljetus ja varustaminen.
- Niitä voidaan käyttää vaarallisissa tilanteissa vaarantamatta sotilaiden henkeä.
- Robotit ovat enemmän moraalisia kuin ihmiset: jos konetta ei ole ohjelmoitu tekemään sotarikoksia, se ei tee sitä.
- Niillä ei ole vaistoa itsensä säilyttämiseen, he eivät ole taipuvaisia tekemään kiireellisiä päätöksiä pelon tai tilanteen väärinkäsityksen takia."Elokuvien näyttämät asiat pitäisi kääntää hieman toisinpäin.
Terminator elokuvassa lentävät koneet olivat isoja - todellisuudessa ne vaarallisimmat pikkupirut tulevat olemaan pieniä.
Elokuvassa koneet viskelivät ihmisiä kuin apinat keppejä - todellisuudessa ne eivät viskele, koska kohteelle ei anneta mitään pakomahiksia, vaan ne tuhotaan tai kaapataan mahdollisimman nopeasti.
Se, mitä ihminen haluaa nähdä, on suurta ja mahtavaa, joka kaatuu isosti, kun se tuhotaan - mahtava, suuri voitto, ja inhimillinen uhkaavasti lähestyvä jopa koomisiin aikaileviin ele suorituksiin yltävä robotti, johon voisi vaikka ihastua.
Se, mitä koneen ohjelmoija haluaa nähdä, on mahdollisimman lyhyessä ajassa kiinnisaatu ja surmattu tai kaapattu vastustaja.
Onkohan alettu jo suunnitella robottihyttysmyrkkyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=9fa9lVwHHqg
3-4 cm dronen tuhoamistoimintamalli.Mielipiteissä mielenkiintoinen toteamus:
"Nyt tiedämme miksi sirupulaa on..." - Anonyymi
Eiköhän olisi parempi, kun noita älykkäitä laitteita käytettäisiin vain rauhan ajan tarkoituksiin ja jätettäisiin nuo uhkakuvat sotaisista touhuista menneisyyteen.
Sodista ei kukaan normaali ihminen Pidä, Kaikki haluavat elää rauhassa, paitsi tietysti nuo sodan lietsojat tuo herra Putin.
Onneksi täällä Euroopassa ei ole tällä hetkellä muita, jotka sotaa haastaa. Ehkä tuo yksikin laantuu, kun ei saa vastapeluria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elokuvien näyttämät asiat pitäisi kääntää hieman toisinpäin.
Terminator elokuvassa lentävät koneet olivat isoja - todellisuudessa ne vaarallisimmat pikkupirut tulevat olemaan pieniä.
Elokuvassa koneet viskelivät ihmisiä kuin apinat keppejä - todellisuudessa ne eivät viskele, koska kohteelle ei anneta mitään pakomahiksia, vaan ne tuhotaan tai kaapataan mahdollisimman nopeasti.
Se, mitä ihminen haluaa nähdä, on suurta ja mahtavaa, joka kaatuu isosti, kun se tuhotaan - mahtava, suuri voitto, ja inhimillinen uhkaavasti lähestyvä jopa koomisiin aikaileviin ele suorituksiin yltävä robotti, johon voisi vaikka ihastua.
Se, mitä koneen ohjelmoija haluaa nähdä, on mahdollisimman lyhyessä ajassa kiinnisaatu ja surmattu tai kaapattu vastustaja.
Onkohan alettu jo suunnitella robottihyttysmyrkkyä?Jospa nuo tappajarobotitkin voidaan valjastaa rauhanajan timintaan ja voidaan nuo sodanlietsonnat unohtaa.
Toivottavasti sotaintoiset diktaattorit häviää maan pinnalta ja maat voivat kehittää kukin omaa maatansa hyvinvointiin.
- Anonyymi
https://iz.ru/1182241/2021-06-22/v-rossii-nachali-razrabotku-programmy-vzhivleniia-chipov-v-mozg-cheloveka?utm
"Venäjällä aloitettiin ohjelman kehittäminen sirujen istuttamiseksi ihmisen aivoihin...
Hankkeessa kehitetään aivojen ja tietokoneiden rajapintatekniikoita... Tämän ohjelman avulla voit ohjata ulkoisia laitteita suoraan aivojen sähköisillä signaaleilla, jotka muunnetaan ohjauskomennoiksi tekoälyn tekniikoiden avulla...."
Tämä selvä...?- Anonyymi
Venäjällä taidetaan kehittää niin paljon muutakin typerää, että eivät ehdi rakentaa ihmisten elämää aremmalle tolalle.
- Anonyymi
Tuo sirutekniikka ihmisessä on sotaroboteille oiva keino erottaa vihollinen ystävästä sotatilanteessa missä päätös kuka tuhotaan ,kuka ei ,pitää joskus tehdä millisekunneissa.
Lisäksi nykyisin sirut saadaan mittaamaan esim.ihmisen pulssia koko ajan joka on jokaisella oma. Tämä estää vihollisen ottamasta siruja itselleen taistelussa kuolleilta ja hämäämään vastapuolen sotarobotteja niillä.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=Fbxa-2JC0Kg
Toivottavasti tämä ei ole realiteetti...?- Anonyymi
Tai oikeammin, toivottavasti ei ole tänään, eikä tule olemaan "huomennakaan". Mutta yksi asia tuossa on selvää. Vaikkemme voi kuulla puhetta, ja vaikka kuulisimme, ja emme ymmärtäisi, koska se on venäjää, niin kaikki on kuitenkin selvää, koska eleet, liikkeet...
Olen sitä mieltä, että koneelle ei pitäisi opettaa itseoppimista. Se kuuluu luonnonlakien alaisuudessa syntyneelle olennolle - ei koneelle. Kone ei ymmärrä kunnia- tai moraalikäsityksistä. Ihmisissä on alitajuiset tuhansia vuosia vanhat lajikohtaiset lait, koneella niitä ei ole.
Suuret ihmismäärät voivat johtaa väliaikaiseen hulluuteen - nautintoon tuhota ja tappaa omaa lajia poliittisista tai kansallisista syistä, ja mitä enemmän elämää, sitä enemmän haittaversioita, ellei vastapainoksi saada puhdistavaa tekijää... joka nykyisellään on kielletty useimmissa maissa. Mutta siitä päättäneet eivät pilaantunutta hedelmää kaupasta osta, ja pukeutuvat puhtaisiin ehjiin vaatteisiin, ja heidän puolisonsa on terve...
- Anonyymi
https://ria.ru/20210709/nato-1740646493.html?utm_source=smi2agr&utm_medium=banner&utm_campaign=rian_partners
USA:n eläkkeelle jäänyt ilmavoimien eversti Mark Ganzinger selitti, miksi Nato kärsii musertavan tappion sodassa Venäjän ja Kiinan kanssa. Hän kirjoitti tästä lehdessä Defense News .
Upseerin mukaan USA:n puol.min. on valinnut asevoimille väärän kehitystavan. Pentagon , jota ohjaa lause "laatu yli määrä", vähentää armeijan kokoa ja toivoo, että uusi tekniikka lisää sen taistelutehokkuutta....
"Ilmavoimiemme voima on nyt puolet siitä, mikä voitti Irakin armeijan v. 1991", hän lisäsi.
Nämä voimat eivät riitä onnistuneeseen sotaan johtavien armeijoiden kanssa, asiantuntija painotti. Jos Kiina ja Venäjä iskevät samaan aikaan Taiwaniin ja Baltian maihin, ja jos USA:n joukot eivät pysty välittämään vastausta, sillä on tuhoisa vaikutus USA:lle, ja se vähentää maan pienen sotilaallisen voiman tasolle, ja se on myös Nato tuhoksi, Ganzinger totesi.- Anonyymi
Minkä kumman takia noitten maitten pitää yleensäkään iskeä mihinkään maahan.? Parempi on laiha sopu kuiin lihava riita.
Mihin täällä oikein pyritään kertomalla kuinka hirveästi Venäjä on kehittänyt sotakalustoaan.
Hoitaisi Venäjäkin kansansa hyvinvointia eikä yltäilisi sotainnolla sinne sun tänne.
Pysyisi pois Ukrainasta ja antaisi tuon hullun Lukasenkan olla omillaan eikä tulisi auttamaan pommikoneillaan.
On siinä kaksi väkivaltaista suharia, jotka eivät osaa olla sovussa ihmisten kanssa. Sanotaan, ettei Luoja hulluja elätä, mutta kummasti antaa noitten kaistapäitten olla kiusaamassa naapureitaan. Toivottavasti Luoja tarttuu omiin aseisiinsa ja kohdistaa rangaistuksensa noille rikollisille. - Anonyymi
Kiina ei käy Taiwanin kimppuun, mutta koettaa taivutella tietenkin maansa yhteyteen. Venäjästä en mene takuuseen, niin kauan kuin Putin on vallassa, koko maailma on vaarassa.
Hänellä on Hitlerin elkeet ja onhan hän hieman hitlerimäinen.
- Anonyymi
https://www.aamulehti.fi/tiedejateknologia/art-2000007593866.html
"Olemme kehittäneet täysin autonomisen, dna-pohjaisen nanorobottijärjestelmän"
Jos se on siviilissä, se on myös sotilastekniikassa...- Anonyymi
Samaa:
https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-keksivat-keinon-tehda-nopeasti-miljoonia-mikroskooppisia-robotteja-jotka-voivat-kulkea-ihmisen-sisalla/
"Tutkijat keksivät keinon tehdä nopeasti miljoonia mikroskooppisia robotteja, jotka voivat kulkea ihmisen sisällä...
Langattomasti virtansa saavat robotit kykenevät kävelemään, selviävät ankaristakin olosuhteista ja ovat kooltaan sen verran siroja, että ne voidaan siirtää ihon alle tavanomaisten injektioneulojen avulla ilman suurempia ongelmia.
Vuosikausien tutkimustyön tuoksinassa tutkijat kehittelivät monivaiheisen rakennustekniikan, jonka puitteissa kymmenen senttimetrin erikoisvalmisteinen piikiekko voidaan muuttaa miljoonaksi mikroskooppiseksi robotiksi vain muutamassa viikossa.
Parempi virtaratkaisu mahdollistaisi sen, että mikroskooppisen pienet robotit voisivat matkata ihmiskehon sisällä vaikkapa lääkkeiden annostelun tai aivojen kartoittamisen merkeissä."
Miksi kartoittaa lopulta enää aivoja, kun kaikki tieto on robotilla? Se rakentaa tietopankin minitietokoneineen johonkin päin ihmiskehoa, mistä se saa sen tarvittavan tiedon, mikä ei sillä hetkellä mahdu sen omaan tietokantaan?
Jo -90 luvulla puhuttiin soluja korjaavista nanoroboteista, jotka pidentäisivät ihmisen ikää.
Onko lopulta niin, että 2000 vuotta sitten eläneet näkijät olivat oikeassa?
"Ilm. 9:6 Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä."
Tuosta tuli mieleen. AIkoinaan kirjoitin kertomuksen tulevaisuuden Suomesta ww3:n jälkeen. Veljelläni oli oma jengi, joka sai tietää, että koska vartijoilla oli pääsy vartioitaviin kohteisiin, olivat nuo vaksit myös löytäneet robottisolut, jotka olivat jakaneet keskenään, ja saaneet kuolemattomuuden, koska kun rautaa söi, tekivät solut siitä lisää robottisoluja. Kun ne asensivat tietokoneen aivoihin, ja siihen, ja robosoluihin teleportin, tuli ihmisestä lähes kuolematon. Tämä taas johti kannibalismiin, kun monet alkoivat himoita toisten robottisolukantoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa:
https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-keksivat-keinon-tehda-nopeasti-miljoonia-mikroskooppisia-robotteja-jotka-voivat-kulkea-ihmisen-sisalla/
"Tutkijat keksivät keinon tehdä nopeasti miljoonia mikroskooppisia robotteja, jotka voivat kulkea ihmisen sisällä...
Langattomasti virtansa saavat robotit kykenevät kävelemään, selviävät ankaristakin olosuhteista ja ovat kooltaan sen verran siroja, että ne voidaan siirtää ihon alle tavanomaisten injektioneulojen avulla ilman suurempia ongelmia.
Vuosikausien tutkimustyön tuoksinassa tutkijat kehittelivät monivaiheisen rakennustekniikan, jonka puitteissa kymmenen senttimetrin erikoisvalmisteinen piikiekko voidaan muuttaa miljoonaksi mikroskooppiseksi robotiksi vain muutamassa viikossa.
Parempi virtaratkaisu mahdollistaisi sen, että mikroskooppisen pienet robotit voisivat matkata ihmiskehon sisällä vaikkapa lääkkeiden annostelun tai aivojen kartoittamisen merkeissä."
Miksi kartoittaa lopulta enää aivoja, kun kaikki tieto on robotilla? Se rakentaa tietopankin minitietokoneineen johonkin päin ihmiskehoa, mistä se saa sen tarvittavan tiedon, mikä ei sillä hetkellä mahdu sen omaan tietokantaan?
Jo -90 luvulla puhuttiin soluja korjaavista nanoroboteista, jotka pidentäisivät ihmisen ikää.
Onko lopulta niin, että 2000 vuotta sitten eläneet näkijät olivat oikeassa?
"Ilm. 9:6 Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä."
Tuosta tuli mieleen. AIkoinaan kirjoitin kertomuksen tulevaisuuden Suomesta ww3:n jälkeen. Veljelläni oli oma jengi, joka sai tietää, että koska vartijoilla oli pääsy vartioitaviin kohteisiin, olivat nuo vaksit myös löytäneet robottisolut, jotka olivat jakaneet keskenään, ja saaneet kuolemattomuuden, koska kun rautaa söi, tekivät solut siitä lisää robottisoluja. Kun ne asensivat tietokoneen aivoihin, ja siihen, ja robosoluihin teleportin, tuli ihmisestä lähes kuolematon. Tämä taas johti kannibalismiin, kun monet alkoivat himoita toisten robottisolukantoja."Kun ne asensivat tietokoneen aivoihin, ja siihen, ja robosoluihin teleportin"
Selvyydeksi ja suomennokseksi:
Kun ne asensivat tietokoneen aivoihin, ja siihen tietokoneeseen ja robottisoluihin teleportin...
- Anonyymi
https://ren.tv/news/v-rossii/872264-silnyi-flot-putin-dal-start-stroitelstvu-novykh-boevykh-korablei?utm_source=smi2
"Nk. "robotin aivot" on myös kotimainen kehitys. Tavallinen videokortti on tekoälymoduuli. Se antaa koneen tai aseen itsenäisesti oppia ja tehdä päätöksiä.... Uudet androidit puhuvat joka vuosi paremmin..."
Maailma tulee olemaan vielä kusessa ton tekoäly hihhuloinnin kanssa! - Anonyymi
https://www.c4isrnet.com/artificial-intelligence/2021/05/24/a-warning-to-dod-russia-advances-quicker-than-expected-on-ai-battlefield-tech/
Venäjän armeija teknologisesti kehittynyttä ja on nopeasti kehittämässä tekoälyvalmiuksia, Pentagon varoitti.
Liittovaltion rahoittama laivastoanalyysikeskus tutki Kremlin hallituksen tekoälyn kehittämistä ja havaitsi, että se johtuu suurelta osin USAn aiheuttamasta uhasta yhdistettynä Syyrian ja Ukrainan konflikteista saatuihin kokemuksiin.
Venäjän hallituksella on rajoituksia, koska sen tekoälypyrkimykset ovat pääosin valtion rahoittamia, ja sillä ei ole vahvaa puolustusteollisuutta. Analyytikot varoittivat Pentagonin johtoa olemaan aliarvioimatta Venäjän teknologista kehitystä...
"Tämä on hyvin erilainen armeija laadullisesti... ja siitä tulee korkeampaa teknologiaa [ja] integroituneempaa. Siitä tulee joustavampi. Se käyttää erilaisia lähestymistapoja yrittääkseen saada tämän edun. ”
Venäjä keskittyy tiedonhallintatyökalujen kehittämiseen... Venäläiset sotilasstrategit ovat asettaneet "tietohallinnon taistelukentällä" korkealle ja pitävät tekoälyä hyödyntäviä tekniikoita avaimena tavoitteen saavuttamisessa.
Venäjän armeijalla on tekoälyaloitteita parantaakseen johtamista ja valvontaa ja päätöksentekoa; varhaisvaroitus ja ilmapuolustus; ja koulutus, logistiikka, ylläpito ja hankinnat - taktisesta tasosta Moskovan strategisen suunnittelun tasolle.
Venäjän hallitus käyttää tekoälyä analysoidakseen muuttuvia geopoliittisia tapahtumia. Armeija yrittää yhdistää alustoja eri sotilasalojen välillä tietojen jakamiseksi "voimien paremman koordinoinnin ja nopeampien päätösten tekemiseksi", samanlainen kuin Pentagonin uusi sotataistelukonsepti.
Venäjä ymmärtää, että USA kylvää kotimaansa levottomuuksia yrittämällä "heikentää Venäjän viranomaisia ja luoda epävakautta Venäjälle poliittisten muutosten edistämiseksi, mikä johtaa USAn sotilaallisten toimien perusteluun".
USAn ilmahyökkäys on yksi sen suurimmista turvallisuuspeloista Kremlille, joten sen investoinnit ovat tekoälyteknologioihin varhaisvaroitusjärjestelmissä ja ilmapuolustuksessa.
Sen sotilaalliset strategit uskovat, että tekoälyn prosessointiteho mahdollistaa ilmapuolustusjärjestelmien nopeamman seurannan, havaitsemisen ja niihin reagoinnin.
"Venäjä yrittää ymmärtää, mitä USA tai Nato tekee", Bendett sanoi. Ja monet Venäjän pyrkimykset tekoälyyn, sotilaalliseen itsenäisyyteen ovat suunnattu siihen, miten ne voivat parhaiten vastustaa USAn uhkakäsitystä. ”
Itsenäiset järjestelmät ja tuleva sota
Tarina on samanlainen Venäjän käsityksen autonomisten aseiden tulevaisuudesta, joka on toinen alue, johon se investoi. CNA -analyysi löysi keskustelua itsenäisten aseiden etiikasta ja siitä, että ihminen on "päätöksessä".
Venäjän armeija pitää täysin itsenäisiä aseita "väistämättömyytenä", joka perustuu sen käsityksiin USAta ja Kiinasta, että järjestelmät tulevat täysin itsenäisiksi.
Venäjän armeija painottaa investointeja autonomiaan, maanpäällisiin ja merellisiin miehittämättömiin ja robottialuksiin, pitäen robotteja sotilaiden tulevana korvaajana ja tärkeänä keinona pelastaa sotataistelijoiden ihmishenkiä tulevaisuudessa. Konfliktit ovat osoittautuneet tekoälyn ja itsenäisten aseiden kehittämiselle.
Venäjän armeija tutkii droonien käyttöä useissa taistelukenttäsovelluksissa, myös sellaiset, jotka voivat hyökätä vihollislaivoja vastaan, tai välittää tietoja muille merialueen alustoille.
Se kehitti vedenalaisia miehittämättömiä järjestelmiä, jotka voivat hyökätä aluksiin tai sukellusveneisiin, ja toinen alue, jota Edmonds sanoi, että Pentagonin pitäisi "seurata tarkasti".
Maan joukot harkitsevat myös drone -parveilukykyjä maaoperaatioissa, etenkin kaupunkisodassa, sekä ilma -alusten droneparvien, sähköisen sodankäynnin ja ilmakäytön maakohtausten lisäksi.
Lisäksi drooniparvien hyökkäykset Venäjän tukikohtiin Syyriassa saivat Kremlin investoimaan vastatoimiin. Esim. sen armeija käytti AI -työkaluja tutkiakseen maastoa tukikohtiensa ympärillä ennustaakseen todennäköisimmän saapuvan drone -reitin.
"Erilaisten avaamattomien ja miehittämättömien järjestelmien käytön yhdistelmä sekä vastatoimenpiteet näitä järjestelmiä vastaan tulevat olemaan siellä, missä venäläiset asettavat paljon tutkimusta, kehitystä, testausta ja arviointia", Bendett sanoi.
Venäjän hallituksessa käydään edelleen keskustelua ihmisten roolista itsenäisissä aseissa. Venäjän puolustusministeriö "näyttää" kehittävän suunnitelmia tekoälyä tukeville robottijärjestelmille, jotka voivat toimia ilman ihmisen valvontaa, kun taas Venäjän pres. Putin on sanonut, että tekoälyllä parannetut aseet päättävät sodan tulevaisuudesta, mutta ne ihmisten hallitsemina ja pidettyinä ”uskollisina palvelijoina”.
"Keskustelusta puuttuu se, joka on tapa tasapainottaa kaksi näkemystä. Venäjän armeijan ajattelussa ei ole selvää, missä ihmisen valvonta loppuu ja missä itsenäinen tekoäly-toiminta alkaa ”, raportissa todetaan. - Anonyymi
https://www.nationaldefensemagazine.org/articles/2021/7/20/russia-expanding-fleet-of-ai-enabled-weapons
Venäjä, joka ei ole salannut tekoäly tavoitteitaan, rakentaa joukkoa tekoälyä tukevia, itsenäisiä asejärjestelmiä, jotka voivat jonain päivänä uhata USAa.
"Venäjän armeija haluaa olla johtaja tekoälyteknologian aseistamisessa", kenr.ltn. Michael Groen, Pentagonin yhteisen tekoälykeskuksen johtaja, kertoi.
JAIC - joka on pyrkinyt helpottamaan tekoälyn käyttöönottoa puolustusministeriössä 2018 lähtien - tilasi äskettäin Arlingtonissa Virginiassa sijaitsevan tutkimusorganisaation CNA: n raportin Venäjän kehityksen tutkimiseksi.
Raportissa, jonka otsikko on "Tekoäly ja autonomia Venäjällä", tunnistettiin yli 150 tekoälyä tukevaa sotilasjärjestelmää eri kehitysvaiheissa, Groen sanoi. Keskeisiä kiinnostuksen kohteita ovat itsenäiset ilma-, vedenalaiset, pinta- ja maatasot.
Venäjä haluaa käyttää tekoälyä sähköiseen sodankäyntiin, tiedusteluun, valvontaan, ja strategisiin päätöksentekoprosesseihin, kun johtajat pyrkivät tietohallintoon taistelukentällä, Groen sanoi.
Vaikka Venäjä ei ole johtava kaupallisessa ja akateemisessa tekoälytutkimuksessa - kuten USA ja Kiina -, olisi vakava virhe, että Pentagon ottaa katseensa pois uhasta, hän sanoi.
"Venäjä ei ollut merkittävä johtaja Internetin tai tietokoneverkkojen kehittämisessä, mutta siitä on tullut johtaja näiden tekniikoiden aseistamisessa kehittyneitä kyberhyökkäyksiä ja tietoverkkorikollisuutta varten", hän totesi.
Venäjän armeija on ottanut merkittäviä askeleita uudistaakseen ja parantaakseen tutkimus- ja kehitysyrityksensä organisaatiota. Tämä tehtiin osin siksi, että Moskova uskoi, että sen aiemmat rakenteet tukahduttivat innovaatioita tekoälyn kaltaisilla teknologia -alueilla.
Näiden uudistusten laajuus, kuten uuden edistyneen T & K-organisaation luominen Pentagonin puolustusasioiden kehittyneiden tutkimushankkeiden viraston mallin mukaisesti, osoittaa maan vakavuuden tekoälyä tukevien taistelujoukkojen asettamisessa.
Henkilöstöpäälliköiden varapj. kenr. John Hyten totesi, että Venäjä on investoinut valtavia resursseja tekoälyn, big datan ja ohjelmistoteknologioiden kehittämiseen.
Maa liikkuu nopeasti monilla alueilla, mm. ydinaseet, avaruus ja tietoverkko. Näihin elementteihin on upotettu uusia ohjelmistoja, prosessointi- ja tekoälyjärjestelmiä.
"Venäjä on merkittävä uhka etenkin lähitulevaisuudessa", hän sanoi. "On haaste ei vain pysyä heidän mukanaan, vaan pysyä edellä."
USAn tavoin Venäjä pyrkii digitalisoimaan armeijansa. Sen puolustusministeriö ilmoitti äskettäin aikovansa perustaa erikoisosaston tekoälyn kehittämiseen CNA:n raportin mukaan. Se pyrkii kehittämään sotilaallista tiedonjakorakennetta, joka muistuttaa Pentagonin yhteistä all-domain-komentoa ja -hallintaa eli JADC2-työtä.
JADC2: sta on tullut muodikas sana puolustusministeriössä, ja sen tarkoituksena on yhdistää paremmin asevoimien anturit ja ampujat taistelukentällä. Venäjän versio tunnetaan nimellä automaattinen ohjausjärjestelmä tai ACS.
"ACS ei ole uusi, mutta konsepti on perusta sille, miten Venäjän armeija käsittelee ja käyttää tekoälyä ja autonomiaa Venäjän joukkojen tehostamiseksi", tutkimus sanoi.
Venäjän armeija on järjestänyt todellisia ja simuloituja tapahtumia ACS -ympäristön toteuttamiseksi. Esim. 2019 Kaspian laivaston harjoituksen aikana Venäjän ilma-, maa- ja merivoimat yhdistettiin yhdeksi tietoalueeksi.
"Tiedot havaituista kohteista ladattiin järjestelmään reaaliajassa ja kohdetyypistä riippuen komento valitsi parhaat hyökkäysmenetelmät", raportissa todetaan. "Kaikki tiedot vastaanotettiin reaaliajassa ja analysoitiin käyttämällä automaattista komento- ja ohjausjärjestelmää, jossa on tekoälyelementtejä."
Venäjän tekoälyekosysteemin johtavat yritykset ovat valtion rahoittamia. Yksityiseltä sektorilta puuttuu ympäristö, joka suosisi tekoälyn, itsenäisyyden ja innovoinnin riskinottoa ja yrittäjyyttä.
Venäjällä ei oikeastaan ole korkean teknologian yksityistä sektoria samassa mielessä kuin USAssa.Jotkut näistä yksityisistä aloitteista ovat vasta alkamassa.
Maalla ei ole vastaavaa teknologiakeskusta kuin Piilaakso, Bendett sanoi.
Raportin mukaan Skolkovossa on 5 ”tutkimusryhmää”, jotka keskittyvät tietotekniikkaan, mukaan lukien tekoäly, energia, ydinvoima, biolääketiede ja avaruus.
Bendett kuitenkin huomautti, että pääosa kansakunnan tekoälyyn liittyvästä toiminnasta tulee kolmesta yliopistosta, mukaan lukien Moskovan valtionyliopisto, Moskovan fysiikan ja tekniikan instituutti ja Moskovan kauppakorkeakoulu. - Anonyymi
https://www.ridl.io/en/artificial-intelligence-in-the-russian-army/
...Kaikki maat, jotka haluavat soveltaa tekoälyä sodankäynnissä, kohtaavat samat haasteet. Heidän on ennen kaikkea rakennettava infrastruktuuri keräämään raakatietoja, jotka vaihtelevat tiedoista, jotka koskevat joukkojen asemaa ja sotilasajoneuvojen kuntoa taistelukentällä, ja logistiikkapalveluista tiedusteluun ja kohdeluokitukseen sekä reaaliaikaista tietoa vihollisen etenemisestä.
On myös otettava huomioon tällaisen infrastruktuurin teknisistä puutteista johtuvat väistämättömät väärät tiedot, itse koneoppimisen virheet jne.
Kuitenkin lähestymistavat näiden ongelmien ratkaisemiseen riippuvat asevoimien sisäisistä suhteista, yhteiskunnassa vallitsevasta poliittisesta ja sotilaallisesta kulttuurista, sekä aseiden laadusta, talouden tilasta ja koulutusjärjestelmästä...
Tekniset ja oikeudelliset vaikeudetovat myös valtava este. Esim, sotilasautomaation käytettävissä olevat työkalut eivät vieläkään ole kovin yhteensopivia keskenään, ja kyvyttömyys luopua paperityöstä rajoittaa turvaluokiteltujen tietojen siirto- ja käsittelynopeutta. Lisäksi tekoälyratkaisuja käyttävien sotilasyksiköiden tutkimus- ja kehitystyön riittämätön eteneminen ja niiden tuotanto aiheuttaa ongelmia...
..."konservatiivinen" lähestymistapa, jossa suunnitellaan paitsi tekoälyä tukevien ohjausjärjestelmien kehittämistä myös maan sotilaallisten ja taloudellisten suhteiden nykyisen organisaation säilyttämistä, liittyy vakavia pitkän aikavälin riskejä.
Ensinnäkin on olemassa riski, että sotilashallinnossa liioitellaan liikaa ja jopa petollisesti kaikilla tasoilla automaation nimissä. Harhaanjohtava virallistaminen tarkoittaa halua muuttaa jokin asia, jota ei ole oletusarvoisesti mahdollista muodostaa algoritmiksi, eli ajattelu, toiminta epävarmuuden, yksilöllisen aloitteen tms. olosuhteissa. Tällaisen virallistamisen halu perustuu mm. ajatukseen, että sosiaaliset prosessit ovat täysin hallittavissa...
Toiseksi on olemassa vaara, että keskushallintajärjestelmässä ja keskusyksiköissä on ylikuormitusta, koska yhtenäisessä järjestelmässä tiedot yhdessä taistelupäätösten vastuun kanssa siirretään jatkuvasti alemman tason upseereilta korkeamman tason upseereille...
Kolmanneksi on olemassa vaara, että upseerit toteuttavat virallisesti tekoälyteknologialla rakennettujen sotilasjohto- ja ohjausjärjestelmien suosituksia, välttävät vastuun päätöksenteosta ja "delegoivat" sen koneelle (venäläiset sotateoreetikot ovat tietoisia tästä).
Tämän kolikon kääntöpuoli on se, että tällaiset järjestelmät jätetään täysin huomiotta taistelukentällä, koska niiden uskotaan luotavan erillään todellisuudesta ja sen luontaisesta epävarmuudesta, sekä armeijan tarpeesta vapaata päätöksentekoa ja ihmisten harjoittamista tahtoa.
Puolustusministeriön luottamus suuriin kaksikäyttöisiin logistiikkakeskuksiin satojen perinteisten sotilasvarastojen sijasta edellyttää puolustusvoimien logistiikan automaation laadun parantamista... - Anonyymi
https://en.wikipedia.org/wiki/Artificial_intelligence_arms_race
Yli sata asiantuntijaa allekirjoitti vuonna 2017 avoimen kirjeen, jossa kehotettiin YK: ta käsittelemään tappavia itsenäisiä aseita... Kuitenkin marraskuussa 2017 pidetyssä YK: n yleissopimuksen tietyistä tavanomaisista aseista (CCW) istunnossa diplomaatit eivät voineet sopia edes tällaisten aseiden määrittelystä.
Monet asiantuntijat uskovat, että yritykset kieltää tappajarobotit kokonaan epäonnistuvat...
Raportissa väitetään, että "tekoälyn laajennetun sotilaallisen käytön estäminen on todennäköisesti mahdotonta" ja että "on pyrittävä vaatimattomampaan tavoitteeseen turvalliseen ja tehokkaaseen teknologianhallintaan", kuten kieltää Tekoälyn kuolleen miehen siirtyminen ydinaseisiin... - Anonyymi
Venäjän kokonais-bkt on sama kuin Italian. Tai Pohjoismaiden yhteenlaskettu bkt. Silti kykenevät tuuppaamaan ihmeaseita kuin liukuhihnalta mahtavalle armeijalleen!
- Anonyymi
Venäjä koettaa suurella suulla näyttää vahvemmalta kuin se yleensä onkaan. Kun noin paljon pitää trollien kirjoitella täällä humpuukkia, niin voi arvata, että koko tuo selostus, mitä täällä on, on aivan humpuukkia.
On varmaan tarkoitus, että koko kansakunta vapisee noitten venäläisten ylen suuren viisauden takia. Ovat varmaan katsoneet noita tieteiselokuvia ja saaneet niistä yllykkeitä kertoella tarinoita muka omista kehitelmistään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä koettaa suurella suulla näyttää vahvemmalta kuin se yleensä onkaan. Kun noin paljon pitää trollien kirjoitella täällä humpuukkia, niin voi arvata, että koko tuo selostus, mitä täällä on, on aivan humpuukkia.
On varmaan tarkoitus, että koko kansakunta vapisee noitten venäläisten ylen suuren viisauden takia. Ovat varmaan katsoneet noita tieteiselokuvia ja saaneet niistä yllykkeitä kertoella tarinoita muka omista kehitelmistään.Tuo on suorastan naurettavaa, mitä esitetään noilla kilometrikirjoituksilla. Täyttä hölynpölyä. Jos nuo pitäisi paikkansa, ryssä olisi jo näyttänyt nuo tekniset kykynsä tuossa sodassa,
tuo sotiminen on ollut niin alkukantaista hävittämistä, että on turha puhua noista Venäjän suurista suunnitelmista.
Lopettakaa jo tuo lässytys. Näyttöä ei ole, vain suuria puheita ja kilometritarinoita sinisin tehostein.
Hulluja on monin sorttisia, ei niitä kylvetä, eikä korjata, näyttävät sikiävän aivan itsestään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä koettaa suurella suulla näyttää vahvemmalta kuin se yleensä onkaan. Kun noin paljon pitää trollien kirjoitella täällä humpuukkia, niin voi arvata, että koko tuo selostus, mitä täällä on, on aivan humpuukkia.
On varmaan tarkoitus, että koko kansakunta vapisee noitten venäläisten ylen suuren viisauden takia. Ovat varmaan katsoneet noita tieteiselokuvia ja saaneet niistä yllykkeitä kertoella tarinoita muka omista kehitelmistään.Se onkin todella naurettavaa. Trollit ovat aivan villinä pistämässä turhaa tekstiä kilometrikaupalla. Minä en moista humpuukkia viitsi lukea. Ohitan sujuvasti tuollaiset pötyjutut.
Trolliparat ovat vallan kauhuissaan, kun Ujraina etenee systemaattiseti ja rauhallisesti. Venäjä paukuttaa tuhottomsti Ukrainaan ammuksiaan ja yrittävät tuhoamalla päöstä voitolle. Se vain innostaa Ujrainalaisia ja suuri viha nousee tuota roistomaista valtiota kihtaan, jolle ei tule käymäön kovin hyvin tässä melskeessä. Ovat saaneet kaikkien maitten vihat päälleen. Siitä varmaan PUTIN nauttii, on saanut kyseenalaista kuuluisuutta ympäri maailmaa.
- Anonyymi
https://hi-news.ru/robots/nanoroboty-kakoe-budushhee-nas-zhdet-s-ix-udivitelnym-potencialom.html
Nanoroboteista.
Pienimmät mahdolliset moottorit . Ryhmä fyysikkoja Saksan Mainzin yliopistosta rakensi äskettäin historian pienimmän yksiatomisen moottorin. Uudet nanomoottorit voivat johtaa nanoroboteihin, jotka ovat riittävän pieniä tunkeutumaan eläviin soluihin ja torjumaan sairauksia.
3D -liikkuvat DNA -nanokoneet . Ohion osavaltion yliopiston insinöörit suunnittelivat ja rakensivat monimutkaisia nanomittakaavan mekaanisia osia käyttämällä "DNA -origamia" - mikä osoittaa, että samat perusperiaatteet, joita sovelletaan täysikokoisiin koneisiin, voidaan soveltaa DNA: han - ja voivat tuottaa monimutkaisia. Hallittavia komponentteja tuleville nanoroboteille.
Nanofiinejä voidaan mukauttaa lääkkeiden toimittamiseen ja magneettien avulla ohjaamaan niitä verenkierron kautta esimerkiksi syöpäsoluihin.
Bakteeripohjaiset robotit. Insinöörit ovat kehittäneet tavan käyttää sähkökenttiä auttaakseen mikroskooppisia bakteereja käyttäviä robotteja havaitsemaan ja liikkumaan esteissä. Sovelluksia ovat lääkkeiden antaminen, kantasolujen manipulointi niiden kasvun ohjaamiseksi tai mikrorakenteen rakentaminen.
Nano-ohjuksia . Useat tutkimusryhmät ovat äskettäin rakentaneet nopean version kauko-ohjattavista nanomittakaavan raketeista yhdistämällä nanohiukkasia biologisiin molekyyleihin. Tutkijat toivovat voivansa kehittää raketin, joka kykenee toimimaan missä tahansa ympäristössä; esimerkiksi lääkkeen toimittamiseksi kehon kohdealueelle.
Syövän hoito . Tunnista ja tuhoa syöpäsolut tarkemmin ja tehokkaammin.
Lääkkeen annostelumekanismi . Luo kohdennettuja lääkkeiden jakelumekanismeja sairauksien torjumiseksi ja ehkäisemiseksi.
Lääketieteellinen kuvantaminen . Nanohiukkasten luominen, jotka kerääntyvät tiettyihin kudoksiin ja skannaavat sitten kehon magneettikuvauksen aikana, voi paljastaa ongelmia, kuten diabeteksen.
Uudet anturit . Käytännössä rajattomilla mahdollisuuksilla virittää nanorobottien antureita ja skannausominaisuuksia voimme löytää kehomme ja mitata ympärillämme olevaa maailmaa tehokkaammin.
Tietojen tallennuslaitteet . Harvard Wyssin biotekniikan insinööri ja geenitieteilijä on tallentanut onnistuneesti 5,5 petabittiä dataa - noin 700 teratavua - yhteen grammaan DNA: ta, mikä ylitti aiemman DNA -datatiheyden ennätyksen 1000 kertaa.
Uudet energiajärjestelmät . Nanorobotit voivat osallistua tehokkaamman järjestelmän kehittämiseen uusiutuvien energialähteiden käyttämiseksi. Tai ne voisivat tehdä nykyaikaisista koneistamme energiatehokkaampia siten, että ne tarvitsevat vähemmän energiaa toimiakseen samalla tehokkuudella.
Erittäin vahvat metamateriaalit . Kalifornian teknologiainstituutin ryhmä on kehittänyt uudenlaista materiaalia, joka koostuu nanomittakaavasta, joka on samanlainen kuin Eiffel -tornin, josta on tullut yksi historian vahvimmista ja kevyimmistä.
Älykkäät ikkunat ja seinät . Sähkökromaattisia laitteita, jotka muuttavat väriä dynaamisesti, kun potentiaalia käytetään, tutkitaan laajasti käytettäväksi energiatehokkaissa älykkäissä ikkunoissa - jotka voivat ylläpitää huoneen sisäistä lämpötilaa, itsepuhdistaa ja paljon muuta.
Mikrosienet valtamerien puhdistamiseen . Hiilinanoputkisieni imee kolme kertaa tehokkaammin veden epäpuhtaudet, kuten lannoitteet, torjunta -aineet ja lääkkeet.
Toistimet . Nämä ehdotetut laitteet, jotka tunnetaan myös nimellä "molekyylikokoonpanijat", voivat suorittaa kemiallisia reaktioita järjestämällä reaktiivisia molekyylejä atomitarkkuudella.
Terveysanturit . Nämä anturit voivat seurata veren kemiaamme, ilmoittaa meille kaikesta, mitä tapahtuu, havaita haitallista ruokaa tai tulehdusta kehossa jne.
Yhdistämme aivomme Internetiin . Ray Kurzweil uskoo, että nanorobotit mahdollistavat biologisen hermostomme yhdistämisen pilveen vuonna 2030.
Nanoteknologian markkinat ovat valtavat. Vuoteen 2020 mennessä maailmanlaajuinen nanoteknologiateollisuus kasvaa 75,8 mrd dollarin markkinoille. - Anonyymi
https://infuture.ru/article/9883
Nanorobotteja löydetty ihmiskehoista?
"Kysymys: mistä nanorobotit, identtiset tieteellisessä lehdessä esitettyjen kanssa, ovat peräisin ihmiskehosta? Ja pahinta on, että tällaisia potilaita on yhä enemmän ympäri maailmaa. Kukaan ei anna tälle selitystä. Tutkimusta ei suoriteta. Tutkijat ja lääkärit, jotka yrittävät tehdä tutkimusta, kuolevat salaperäisissä olosuhteissa. Ainoa asia, jonka jotkut lääkärit onnistuivat oppimaan analysoidessaan näitä ihmiskehoista löytyviä nanorobotteja, on se, että ne koostuvat pääasiassa silikonista ja houkuttelevat itselleen monia muita patogeenisiä mikro -organismeja."
Olen jo jonkin aikaa epäillyt, että tieteen edustajilla ja armeijalla on mahdollisesti salaisia kokeita, joissa valmiita nanorobotteja on rokotusten yhteydessä annettu ihmisille jotta nähtäisi miten ne onnistuvat,
Mitä enemmän ihmisiä, sen vähempi arvo näillä on, aivan kuten rahan arvo laskee mitä enemmän sitä on liikenteessä. Mitkä ovat kriteerit koe kohteen valitsemiseksi? - Anonyymi
Google: нанороботы
Taitaa olla tulevaisuus sitten tässä - lähes kuolemattomuus? - Anonyymi
https://smi2.ru/newdata/adpreview?ct=adpreview&fulltext=smi2&bl=91030&fa=111482330
"15 vuoden kuluttua droneilla on "miehitys" Venäjän teillä.
Vuoteen 2035 mennessä monet maan yleisistä teistä annetaan miehittämättömille ajoneuvoille, sanoo Venäjän liikenneministeriön apul.pääl. Kirill Bogdanov. Taksit alkavat toimittaa matkustajia ilman kuljettajan apua jo aikaisemmin."
Huom. on puhuttu jo lentävistä autoistakin. Jos tämä on tulossa jo näinkin pian siviilipuolelle, millaista sotilaspuolella on? Sen täytyy olla jo paljon kehittyneempää. Puhutaan, että viimeisin julkaistu sotilastekninen keksintö on itseasiassa keksitty jo n. 30-50 vuotta sitten.- Anonyymi
https://tass.ru/ekonomika/10771607
"Nyt Aeronet -työryhmän pohjalta on Venäjän hallituksen tuella valmisteltu lainsäädäntömuutoksia, joiden avulla dronet voivat osallistua ilmailutöihin, saada lentoyhtiöiden kaltaisia todistuksia, kuljettaa rahtia, matkatavaroita, postia ja ihmisiä tulevaisuudessa. "Liikenneministeriö harkitsee näitä hankkeita."
"Kun taivas on täynnä miehittämättömiä lentäviä koneita, automaattiset ohjauspisteet ilmestyvät", Skalov sanoi. "Voit delegoida lähetystehtäviä ohjelmille, jotka tietävät, missä dronet lentävät. Ts. täysin automaattinen keskus, joka toimii itsenäisesti. Myös lentoreitit tulevat näkyviin", hän sanoi.
Jos testit onnistuvat, lentävien taksien sarjatuotanto alkaa tämän vuoden lopussa, ja ensimmäiset lennot kaupungin yli voivat alkaa tässä tapauksessa vuosina 2023–2025."
Automaattiset ohjauspisteet kertoo tehtäviä droneille? Ihminen vain valvoo? Tulevaisuuden sota on entistä helpompi kuvitella.
- Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334148-2-sniper-rifles-vladimir-putins-guards
Kaksi TA kivääriä, joita Putinin vartijat käyttävät, ORSIS T-5000 ja SV-98.- Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334130-russia-unveils-new-ak-for-specops
AK-12SP Spec Ops yksiköille.
Valmistetaan kahdella kaliiperilla: 5,45x39 mm ja 7,62x39 mm. - Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334171-russia-longest-range-sniper-rifle
Maailman pisimmälle kantava TA-kivääri.
"Aseella pystyy osumaan kohteisiin 7 km: n päässä, ja se on valmis muuttamaan koko ampujakiväärien markkinat....
”Kaikki nykyaikaiset ampujakiväärit, ammukset ja alustat ovat saavuttaneet fyysiset rajansa ja jokaisesta pitkän kantaman ennätyksestä on tulossa sattuma. Armeijat tarvitsevat tarkka-ampujille johdonmukaisen aseen, jonka avulla he voivat suorittaa operaatioita tehokkaammin 21. vuosisadan sodan todellisuudessa. Eli pysyä pidemmällä kuin vihollisen tarkka-ampujat ja poistaa heidät etäisyyksiltä, joita vihollinen ei huomaa sinua ”, sanoo Ivan Aleksejev, Venäjän erikoisoperaatioyksikön entinen ampuja.
Lobaev Arms toteaa, että heidän DXL-5-ampujakiväärinsä, jonka kaliiperi on 0,50, maksaa 25.000 dollaria helmikuusta 2022 alkaen. - Anonyymi
Pelkääkö Putin henkensä puolesta, kun pitää aseistettuja vartioita olla mukana? Jotain on pielessä, jos näin on.
Ei meillä presidentti tarvitse vartioita, hän kyllä uskaltaa liikkua yksinkin. Se tietysti johtuu siitä, että hän ei ole osallistunut rikoksiin eikä ole mitään pelättävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkääkö Putin henkensä puolesta, kun pitää aseistettuja vartioita olla mukana? Jotain on pielessä, jos näin on.
Ei meillä presidentti tarvitse vartioita, hän kyllä uskaltaa liikkua yksinkin. Se tietysti johtuu siitä, että hän ei ole osallistunut rikoksiin eikä ole mitään pelättävää.Juu!! Putinilla pitääkin olla iso vartioporukka aina matkassa. Se raukka pelkää henkensä puolesta jatkuvast. Eikä tuo nyt ole ihmekään, kun on tapattanut niin paljin ihmisiä vain siitä syystä, että eivät hyväksyneet Ukrainaan hyökkäystä. Putin ei sallinut viisauden puhua, vaan hän halusi tyhmyytensä näyttää suuressa mittakaavassa.
- Anonyymi
https://www.interfax.ru/russia/782876
"Shoigu sanoi, että droneista ja taisteluroboteista on tullut vakava sotilasvoima...
Sotatarkoituksiin tarkoitetusta robotiikasta ja miehittämättömistä ilma-aluksista on tullut tehokas ase, joka vaikuttaa merkittävästi vihollisuuksien kulkuun, ja vaatii uusia lähestymistapoja asiantuntijoiden koulutukseen, sanoi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu.
"On olemassa hyökkäyslennokkeja, monia erilaisia. On ilmaantunut droneja, jotka eivät toimi 200-300 km:n, vaan tuhansien kilometrien etäisyydellä. Ne on varustettu aseilla, jotka toimivat 500 km:n etäisyydellä ja kauempaakin", Shoigu sanoi perjantaina tapaamisessaan Krasnojarskin konepajatehtaan ("Krasmash") henkilökunnan kanssa.
Toinen tärkeä tekijä on robottiteknologia.
"Olemme luoneet robotiikkakeskuksen, koska taistelurobotteja on ilmestynyt, joita 10 vuotta sitten voitiin nähdä vain elokuvissa. Ja tänään se on jo todellisuutta", Shoigu sanoi.
Samalla hän totesi, että uuden tyyppiset aseet edellyttävät huomattavia muutoksia sotilasyliopistojen opetussuunnitelmiin, jotta voidaan kouluttaa asiantuntijoita sopivalla profiililla.
"Aloimme kouluttaa miehittämättömän ilmailun asiantuntijoita 5 vuotta sitten. Tänä aikana droneista on tullut vakava voima, erittäin suuri uhka viholliselle.", Shoigu sanoi.
Robotiikan osalta Shoigun mukaan yli 300 uutta ohjelmaa on luotu erikoisasiantuntijoiden kouluttamiseen, muita muutoksia ja lisäyksiä on tehty opetussuunnitelmaan.
"Ja tämä koskee kaikkia asevoimissa olevia ammatteja", puolustusministeri korosti.
Hän totesi myös, että perusteellinen analyysi globaaleista suuntauksista tietyllä alueella auttaa tekemään ennakoivia päätöksiä.
"Katsomme tarkasti maailman suuntauksia paitsi tieteen ja koulutuksen kehityksessä, seuraamme teknologioiden kehitystä, mitä muiden maiden armeijoissa käytetään ja tehdään. Ja tietysti ottaen huomioon laajamittainen ja erittäin nopea digitalisaation kehitys, tekoälyn myötä, teemme muutoksia opetussuunnitelmiin ja koulutamme uusia asiantuntijoita ", Shoigu sanoi.- Anonyymi
On aivan sama, mitä SHOIGU sanoo, hänen on puhuttava Putinin mieliksi aina kaikki asiat hyvin päin ja errottava vain voitoista sodassa, Jos alkaa puhua epöonnisista hyökkäyksistä, saa pian lähteä virastaa ja hyvässä lykyssä tulee tapetuksi niin kuin niin monet muuta Venäjällä.
Voi trolli parat. Turha teidän on täällä todistella Venäjän armeijan tehokkuutta. Me tiedämme totuuden.,
Tuo Sota on Putinin hulluutta. Hulluutta on tapattaa oman ansansa miehiä noin tolkuttomasti, mutta Putin onkin keksinyt tapattaa vangit siellä, pääsee heistäkin saman tien eroon. Mitähän mahtaa seuraavaksi keksiä, kun vangit loppuvat???
- Anonyymi
https://svpressa.ru/war21/article/308853/
"Brittiläiset asiantuntijat päättelevät, että Venäjä oli luomassa "robotti Puna-armeijan".
Äskettäin "Marker Tšeljabinskin alueen testeissä siirtyi itsenäisesti 100 km, ja partioi siirtokunnan rajoja. Samaan aikaan toinen laite tuotti parven droneja, jotka Venäjän puolustusministeriö integroi aktiivisesti joukkoihin.
Vuoden loppuun mennessä armeijassa on 2000 yksikköä isku- ja tiedustelulennokkeja. Miehittämättömät aseet sotilaallisten voimavarojen kompleksin lisäksi osoittaa tulevaisuuden armeijan ulkonäön. Se ei tarvitse lentäjiä, panssarimiehiä, sukellusvenemiehiä jne.
Tämä tarkoittaa, ettei ole tarvetta kouluttaa massiivisesti näitä sotilaallisia erikoisuuksia, mukaan lukien varusmiehet. Ilmeisesti ei ollut turhaa, että Sergei Shoigu puhui äskettäin varusmiesten määrän lisäämisen järjettömyydestä.
Armeijan ja laivaston robotisointi vaikuttaa Venäjän asevoimien henkilöstöön. Heidän pitäisi olla korkeasti ammatillisesti koulutettuja ihmisiä. Toiset eivät yksinkertaisesti pysty hallitsemaan droneja taivaalla, veden alla ja maan päällä. Dronet eivät liiku itsestään. Ihmiset - operaattorit - johtavat niitä missä tahansa ympäristössä.
Näiden laitteiden kautta he näkevät, mitä tapahtuu taistelukentällä tai vihollisen puolustuksen syvyyksissä. Drone löytää kohteita, määrittää niiden koordinaatit, antaa näille kohteille ominaispiirteitä, näyttää ne käyttäjän näytöllä, ja ihminen tekee päätöksen, ja välittää nämä tiedot panssarivaunun miehistölle, raketinheittimen miehistölle ja liikkuvan tykistön miehistölle
Tekoälyä ei voida erottaa ihmisestä. Loppujen lopuksi se on henkilö, joka luo sen, lataa sen ohjelmistolla, ohjaa sen työtä, korjaa sitä, ja tekee lopulta lopullisen päätöksen.
Tekoäly voi valmistaa ratkaisun, mutta vain ihminen voi käyttää sitä. Robotti voi löytää kohteen kuvastaan ja iskeä, mutta itse kohteen ja sen hyökkäyksen kriteerit määrittelee edelleen henkilö.
20 vuotta sitten presidentti teki päätöksen siirtyä sopimuspohjaiseen rekrytointimenetelmään juuri siksi, että armeija on tulevaisuudessa täydennettävä uusilla laitteilla ja siitä tulee ammattimaisempi.
2010 asetettiin vaatimus, että pysyviä taisteluvalmiusyksiköitä miehittävät yksinomaan sopimussotilaat. Ja tämä prosessi jatkuu. Puolustusministeriön mukaan yli puolet henkilöstöstämme on sopimuspalvelijoita. Joten uusi tekniikka sanelee armeijan ammattilaisen.
Pian tarvitaan toimenpiteitä taistelijoiden teknisen lukutaidon parantamista dramaattisesi, koska robotisaatio on kyky käsitellä monimutkaisempia laitteita eikä vain painaa painikkeita."
https://svpressa.ru/war21/news/308446/?itg=1
"Robotti "Marker" Tšeljabinskin alueen testien aikana pystyi ylittämään 100 km maastossa. Taistelurobotti suoritti marssin itsenäisessä tilassa.
”Osana testejä yksi pyöräautoista teki 100 km marssin. Tämän tehtävän suoritusaika oli 5 t 41 min., sisältäen 40 km maastossa, ja 60 km hiekkatiellä ja päällystetyillä teillä. Liike toteutettiin täysin itsenäisessä tilassa ", kertoi RIA Novosti Foundation for Advanced Study -lehden lehdistöpalvelussa.
Robotti onnistui voittamaan vaikean maaston hermoverkkojen ja antureiden avulla, jotka loivat alueen kolmiulotteisen kartan. Säätiö sanoi myös, että toinen robotti samojen testien aikana oppi vapauttamaan drone -parven."
https://tvzvezda.ru/news/2021871553-LwQ2G.html
Nanosatelliitit, robotit ja tekoäly: viimeisimmät sotilaalliset tapahtumat esiteltiin - Anonyymi
https://www.newsroom.co.nz/pace-picks-up-in-the-war-against-killer-robots
Tahti kiihtyy sodassa tappajarobotteja vastaan
"Tappajarobottien" kieltämisen puolestapuhujat toivovat edistyvän vuoden loppuun mennessä, kun kansakunnat paljastavat argumentit puolesta ja vastaan.
N. 50 maata kokoontui YK:ssa Genevessä ensimmäiseen viralliseen diplomaattikokoukseen tappavista itsenäisistä asejärjestelmistä lähes vuoteen.
Neuvottelut jatkuvat tällä viikolla, mutta tarkkailijat ovat tyytyväisiä jo käytyjen keskustelujen sävyyn.
"Katsomme, että on tullut aika, jolloin kansainvälinen yhteisö kokoontuu yhteen ja kieltää itsenäiset asejärjestelmät."
”Emme voi jättää tätä vain diplomaattien ja virkamiesten ratkaistavaksi. Sen takana on oltava rohkea poliittinen painostus.,, Jos sinulla on koneita ja algoritmeja, jotka tekevät olennaisesti päätöksiä taistelukentän tunnistamisesta, sitoutumisesta ja suorittamisesta, se ei ole mielestäni hyväksyttävää."
Monet kansat näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että täysin itsenäiset asejärjestelmät pitäisi kieltää, ja että ihmisen valvonta on välttämätöntä, mikä herättää sitten kysymyksen siitä, miten määritellä täysi autonomia ja valvonta.
Yhdestä kysymyksestä Uuden -Seelannin kanta oli jo selvä: oli "moraalisesti mahdotonta" siirtää toisen ihmisen tappamispäätös robotille.
Kehittyy tuki sellaisten asejärjestelmien täydelliselle kieltämiselle, joita käytetään ilman tarkoituksenmukaista ihmisen hallintaa, erityisesti sellaiset, jotka käyttivät koneoppimisalgoritmeja, joilla oli "arvaamattomia ja selittämättömiä vaikutuksia", mutta myös jalkaväen asejärjestelmiä vastustettiin voimakkaasti joka käytti antureiden keräämistä tiedoista johdettuja profiileja ihmisten tunnistamiseen, valitsemiseen ja hyökkäämiseen.
Kiina on ilmoittanut tukevansa kieltoa, mutta muut YK: n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet näyttävät parhaimmillaan haalealta, ja USAn ja Britannian kaltaiset ehdottavat parhaita käytäntöjä koskevia suuntaviivoja (eikä oikeudellista sopimusta) .
Vihamielisimpi oppositio tuli Venäjältä, ja Moskovan valtuutettu sanoi, että "koneiden vaatiminen noudattamaan periaatteita ja sosiaalista tietoisuutta olisi täysin järjetöntä".
Twyford sanoi, että "Itsenäisten asejärjestelmien tarkoitus on se, että ihmiset ovat poissa kohteen tunnistamisesta, valinnasta, sitoutumisesta ja suorittamisesta, ja juuri sitä yritämme pysäyttää."
Hän antoi lyhyen katsauksen USAn ehdotukseen, jonka mukaan tekniikan kehitys voisi todella parantaa kansainvälisen oikeuden noudattamista vähentämällä inhimillisiä erehdyksiä ja tappamalla tarkemmin.
Suurten sotilaallisten voimien vastustaminen tuskin on yllätys, kuten Twyford sanoi.
"Jos tarkastellaan kaikkia suuria aseistariisuntasopimuksia, P5 ja suuret sotilaalliset voimat on jouduttu vetämään pöydälle hyväksymään nämä asiat, ja monet maailman suurista sotilaallisista voimista pyrkivät kehittämään tätä tekniikkaa sotilaalliseksi hyödyksi.
Tästä syystä meidän on toimittava kansainvälisenä yhteisönä, koska uusi asevarustelukierros on käynnissä ja sitä on mahdotonta lopettaa. Päätavoitteemme on itsenäisten asejärjestelmien tehokas sääntely ja valvonta, ja pyrimme siihen missä tahansa muodossa." - Anonyymi
https://newsroom.unsw.edu.au/news/science-tech/lethal-autonomous-weapons-and-world-war-iii-its-not-too-late-stop-rise-killer
Toby Walsh , tekoälyn professori UNSW: ssä, tutkimusryhmän johtaja, UNSW
"Tappavat itsenäiset aseet ja kolmas maailmansota: ei ole liian myöhäistä pysäyttää tappajarobotteja
Atomipommien sekä kemiallisten ja biologisten aseiden tapaan myös tappavien droonien, jotka tekevät omat päätöksensä, on oltava kansainvälisen sopimuksen tiukassa valvonnassa.
Viime vuonna YK:n maaliskuussa julkaistun raportin mukaan Libyan hallituksen joukot metsästivät kapinallisia joukkoja käyttämällä "tappavia itsenäisiä asejärjestelmiä", jotka oli "ohjelmoitu hyökkäämään kohteita ilman, että operaattorin ja ammuksen välistä datayhteyttä tarvittaisiin".
Tappavat droonit olivat turkkilaisia quadkoptereita , joiden koko oli noin lautasen kokoinen, ja jotka pystyivät toimittamaan noin kilon painoisen taistelupään.
Tekoälyn tutkijat ovat vuosien ajan varoittaneet sellaisten tappavien itsenäisten asejärjestelmien syntymisestä, jotka voivat tehdä elämän tai kuoleman päätöksiä ilman ihmisen väliintuloa.
Noin 50 maata kokoontui YK:n toimistoissa Genevessä viimeisimmässä yrityksessä haudata sopimus näiden tappajalaitteiden leviämisen estämiseksi. Historia osoittaa, että tällaisia sopimuksia tarvitaan ja että ne voivat toimia.
Tutkijat varoittavat vaaroista. Valitettavasti yhteiskunta on vähemmän hyvä kiinnittämään huomiota.
Maailma elää edelleen nykyään ydintuhon uhalla. Kymmenkunta kertaa sen jälkeen olemme tulleet muutamassa minuutissa täydellisestä ydinsodasta.
6 vuotta sitten tuhannet kollegani antoivat samanlaisen varoituksen uudesta uhasta. Tällä kertaa vetoomus ei ollut salainen. Maailma ei ollut sodassa. Ja tekniikoita ei kehitetty salaa. Ne ovat kuitenkin samanlainen uhka maailmanlaajuiselle vakaudelle.
Uhka tulee tällä kertaa tekoälystä, ja erityisesti tappavien itsenäisten aseiden kehittämisestä: aseista, jotka pystyvät tunnistamaan, jäljittämään ja tuhoamaan kohteet ilman ihmisen väliintuloa. Media kutsuu niitä usein tappajaroboteiksi.
Avoimessa kirjeessämme YK: lle varoitettiin voimakkaasti.
Tämän hetken ihmiskunnan avainkysymys on, aloitetaanko maailmanlaajuinen tekoälykilpailu vai estetäänkö se. Jos jokin suuri sotilaallinen voima jatkaa tekoälyaseiden kehittämistä, maailmanlaajuinen asevarustelukilpailu on käytännössä väistämätön. Tällaisen teknologisen kehityksen päätepiste on ilmeinen: itsenäisistä aseista tulee huomisen Kalashnikovit.
Strategisesti itsenäiset aseet ovat sotilaallinen unelma. Ne antavat armeijan laajentaa toimintaansa esteettömästi työvoiman rajoitteiden vuoksi. Yksi ohjelmoija voi komentaa satoja itsenäisiä aseita. Armeija voi ottaa riskialtisimmat tehtävät vaarantamatta omia sotilaitaan.
Painajainen parveilee
On monia syitä, miksi armeijan unelma tappavista itsenäisistä aseista muuttuu painajaiseksi. Ensinnäkin tappajarobotteja vastaan on vahva moraalinen argumentti. Luovutamme olennaisen osan ihmisyydestämme, jos annamme koneelle päätöksen siitä, pitäisikö ihmisen elää vai kuolla.
Sen lisäksi tappajaroboteista on syytä olla huolissaan monista teknisistä ja oikeudellisista syistä. Yksi vahvimmista on se, että ne mullistavat sodankäynnin. Itsenäiset aseet ovat valtavan tuhoamisen aseita.
Aiemmin, jos halusit tehdä vahinkoa, oli oltava sotilasarmeija sotaa varten. Sinun piti saada tämä armeija noudattamaan käskyjäsi, piti kouluttaa heidät, ruokkia ja maksaa heille. Nyt vain yksi ohjelmoija pystyi hallitsemaan satoja aseita.
Joillakin tavoin tappavat itsenäiset aseet ovat jopa huolestuttavampia kuin ydinaseet. Ydinpommin rakentaminen vaatii huomattavaa teknistä hienostuneisuutta. Tarvitset kansallisvaltion resursseja, taitavia fyysikkoja ja insinöörejä, sekä pääsyn niukkoihin raaka -aineisiin. Tämän seurauksena ydinaseet eivät ole levinneet paljon.
Itsenäiset aseet eivät vaadi mitään tästä, ja jos niitä valmistetaan, niistä tulee todennäköisesti halpoja ja runsaita. Ne ovat täydellisiä terroriaseita.
Voitteko kuvitella, kuinka kauhistuttavaa on jahdata autonomisia droneja? Voitteko kuvitella tällaisia droneja terroristien ja roistovaltioiden käsissä ilman epäilystäkään kääntää ne siviilejä vastaan? Ne ovat ihanteellinen ase siviiliväestön tukahduttamiseksi. Toisin kuin ihmiset, ne eivät epäröi tehdä julmuuksia tai kansanmurhaa.
Sopimuksen aika
Olemme tässä asiassa tienhaarassa. On katsottava, että koneet eivät voi moraalisesti hyväksyä sitä, kuka päättää, kuka elää ja kuka kuolee. Ja YK: n diplomaatit neuvottelevat sopimuksesta, joka rajoittaa niiden käyttöä, aivan kuten meillä on kemiallisten, biologisten ja muiden aseiden rajoittamista koskevat sopimukset. Tällä tavoin voimme ehkä pelastaa itsemme ja lapsemme tästä kauheasta tulevaisuudesta."- Anonyymi
"Voitteko kuvitella tällaisia droneja terroristien ja roistovaltioiden käsissä ilman epäilystäkään kääntää ne siviilejä vastaan?"
Toisekseen mistä tietää mikä taho niitä ohjaa? Jos niihin maalataan puolikuu, punainen tähti tai valtion lippu, mitä se todistaa?
Toisekseen, ei ole olemassa "roistovaltioita", on vain roistomaisia hallitsijoita ja heidän alamaisiaan.
- Anonyymi
https://tass.ru/opinions/11452767
"Sergei Shoigu korosti, että nykyaikaiset robotit "ovat varustettu tekoälyllä, jonka ansiosta he voivat taistella itsenäisesti".
Venäjällä on tarkoitus myöntää 244 mrd ruplaa tekoälyn kehittämiseen vuoteen 2024 asti.
Sotilasosasto toteaa, että sen tehtävänä on miehittämättömien ilma-alusten kompleksien ja järjestelmien älyllistäminen, mahdollisuus yhdistää ne ryhmiin sekä itseoppivien järjestelmien luominen.
On mahdollista, että seuraavien 10-15 vuoden aikana tämä johtaa sellaisten koneiden syntymiseen, jotka eivät ainoastaan käytä elektronisiin aivoihin upotettuja malleja, vaan myös todella ajattelevat ja tekevät itsenäisiä päätöksiä."- Anonyymi
Epäilen tuon aika väitteen olevan roskaa. Kaikki on jo keksitty ajat sitten, ja ovat jo valmiita. Myös sellaista arvelen olevan keksitty, joka julkistetaan ehkä vasta 100:n vuoden päästä. Mutta kuten sanottua: hyvä pelaaja ei paljasta korttejaan...
- Anonyymi
https://theconversation.com/the-threat-of-killer-robots-is-real-and-closer-than-you-might-think-147210
Tekoäly (AI) on nopeasti tulossa olennainen teknologia elämässämme tänään. Mutta sama tekniikka, joka voi helpottaa jokapäiväistä elämäämme, sisällytetään myös aseisiin taistelutilanteissa käytettäväksi.
Aseistettu tekoäly on vahvasti mukana USAn, Kiinan ja Venäjän turvallisuusstrategioissa. Joissakin olemassa olevissa asejärjestelmissä on jo tekoälyyn perustuvia itsenäisiä ominaisuuksia, ja aseistetun tekoälyn kehittäminen tarkoittaa sitä, että koneet voivat mahdollisesti tehdä päätöksiä ihmisten vahingoittamisesta ja tappamisesta ohjelmoinnin perusteella ilman ihmisen väliintuloa.
Maat, jotka tukevat tekoälyaseiden käyttöä, väittävät sen antavan niille mahdollisuuden vastata uusiin uhkiin ihmisten nopeutta nopeammin. He sanovat myös, että se vähentää sotilashenkilöstölle aiheutuvaa riskiä, ja lisää kykyä osua kohteisiin tarkemmin.
Mutta voimankäyttöpäätösten ulkoistaminen koneille loukkaa ihmisarvoa. Se on myös ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, joka edellyttää ihmisen harkintaa asiayhteydessä.
YK: n äskettäisessä kokouksessa valtiot sopivat, että eettisistä ja oikeudellisista syistä ei voida hyväksyä voimankäyttöpäätösten siirtämistä koneille "ilman ihmisen hallintaa".
Mutta vaikka tämä saattaa kuulostaa hyvältä uutiselta, valtiot määrittelevät edelleen "ihmisten hallinnan".
Hallituksen eri lausuntojen tarkempi tarkastelu osoittaa, että monet valtiot, mukaan lukien aseistetun tekoälyn keskeiset kehittäjät, kuten USA ja Britannia, suosivat ihmisten hallinnan hajautettua näkökulmaa.
Nykyaikaiset armeijat suunnittelevat hyökkäyksiä, joihin liittyy ihmisen komentoketju. Mutta tähän ymmärrykseen turvautumisessa on haittoja.
Se voi esim. ylläpitää ihmisen hallinnan harhaa, vaikka todellisuudessa se on siirretty tilanteisiin, joissa sillä ei ole niin suurta merkitystä. Tämä saattaa vaarantaa ihmisten hallinnan yleisen laadun sodankäynnissä. Siinä, että sitä käytetään kaikkialla yleensä eikä missään erikseen.
Tämä antaisi valtioille mahdollisuuden keskittyä enemmän tutkimuksen ja kehityksen alkuvaiheisiin ja vähemmän erityisiin päätöksiin, jotka koskevat voimankäyttöä taistelukentällä, kuten siviilien ja taistelijoiden erottamiseen tai suhteellisen sotilaallisen vastauksen arviointiin - jotka ovat ratkaisevia kansainvälisen laki.
Nykyiset algoritmit eivät ole ennustettavissa ja ymmärrettävissä ihmisoperaattoreille. Joten vaikka ihmisoperaattorit valvovat järjestelmiä, jotka käyttävät tällaisia algoritmeja käyttäessään voimaa, he eivät pysty ymmärtämään, miten nämä järjestelmät ovat laskeneet tavoitteet.
Elämä ja kuolema datalla
Toisin kuin koneet, ihmisen päätöksiä käyttää voimaa ei voi esiohjelmoida. Kansainv. humanit. oikeuden velvoitteet koskevat todellisia, erityisiä taistelukenttäpäätöksiä voiman käyttämisestä asejärjestelmien elinkaaren aikaisempien vaiheiden sijasta. Brasilian valtuuskunnan jäsen korosti tätä YK: n äskettäisissä kokouksissa.
Kansainv. humanit. oikeuden noudattaminen nopeasti muuttuvassa sodankäynnissä edellyttää myös jatkuvaa inhimillistä arviointia. Tätä ei voida tehdä yksinkertaisesti algoritmilla. Tämä koskee erityisesti kaupunkisotaa, jossa siviilit ja taistelijat ovat samassa tilassa.
Sellaisten koneiden omistaminen, jotka kykenevät tekemään päätöksen ihmisten elämän lopettamisesta, loukkaa ihmisarvoa vähentämällä ihmisiä esineiksi. Kuten tiede- ja teknologiafilosofi Peter Asaro sanoi: ”Kohteen ”erottaminen datakentällä ei ole ihmisen tunnistaminen "oikeuksiksi"” Konetta ei voida ohjelmoida arvostamaan ihmiselämän arvoa.
Monet valtiot ovat vaatineet uusia lakisääntöjä, joilla varmistetaan ihmisten valvonta itsenäisissä asejärjestelmissä. Mutta muutamat muut (kuten USA) katsovat, että nykyinen kansainvälinen oikeus riittää.
Vaikka epävarmuus siitä, mikä merkityksellinen ihmisen valvonta todellisuudessa on, osoittaa, että tarvitaan enemmän selkeyttä uuden kansainv. oikeuden muodossa.
Tässä on keskityttävä olennaisiin ominaisuuksiin, jotka tekevät ihmisen valvonnasta mielekkään, säilyttäen samalla ihmisen arvostelukyvyn tiettyjen voimankäyttöpäätösten yhteydessä. Ilman sitä on olemassa riski aliarvioida uuden kansainvälisen oikeuden arvo, jolla pyritään hillitsemään aseistettua tekoälyä.
Tämä on tärkeää, koska ilman erityisiä määräyksiä sotilaallisen päätöksenteon nykyiset käytännöt muokkaavat edelleen "asianmukaista" -ilman kriittistä keskustelua. - Anonyymi
https://asia.nikkei.com/Politics/International-relations/Indo-Pacific/Killer-robots-need-ethical-rules-US-and-Chinese-analysts-agree
NEW YORK - Itsenäisillä asejärjestelmillä tai "tappajaroboteilla" ei ole pelkoa, vihaa eikä syyllisyyttä tai epäröintiä liipaisimen painamisesta. He tekevät niin kuin heidän ohjelmointinsa määräävät.
Mutta sanokaa, että robotin tehtävänä on metsästää Scud -ohjuksia "kirjaston" joukosta kohteita ja valita niistä, joita se näkee. Kuka tai mikä estäisi sitä hyökkäämästä koulun lähellä olevaan scudiin?
Kuinka paljon kone saa tehdä itse, ja kuka sen ihmispäälliköistä ottaa vastuun tahattomista sitoumuksista? Nämä kysymykset "koneiden sallivuudesta" ja "koneiden vastuuvelvollisuudesta" ovat vain muutamia niistä asioista, joiden kanssa maat taistelevat, koska tappavia itsenäisiä aseita käytetään yhä enemmän sodanteattereissa.
Itsenäisillä asejärjestelmillä odotetaan olevan merkittävä rooli tulevassa taistelussa, koska suurvaltakilpailun kaikilla kolmella pelaajalla on kannustimia siirtyä niihin ihmisistä. Yhdysvallat on juuri kestänyt rasittavan kahden vuosikymmenen sodan terrorismia vastaan Irakissa ja Afganistanissa, jossa menehtyi monia ihmishenkiä. Venäjällä väestö vähenee ja se tarvitsee robotteja ylläpitämään joukkojaan.
Miehittämättömät ajoneuvot ovat olleet kovassa käytössä Yhdysvaltojen operaatioista Afganistanissa viimeaikaiseen Israelin ja Hamasin konfliktiin. Mutta droneiden vaikutus Azerbaidžanin ja Armenian välisessä törmäyksessä Vuoristo-Karabahin alueella syksyllä 2020 kiinnitti monia sotilasasiantuntijoita ympäri maailmaa.
"Azerbaidžanilaiset käyttivät droneja uskomattoman tehokkaasti", Peter Singer, New America -ajattelun strategi ja kirjan "Burn-In: A Novel of the Real Robotic Revolution" kirjoittaja, kertoi Nikkei Asialle. "He veivät yli 40% Armenian tankeista ja panssaroiduista taisteluajoneuvoista sekä yli 90% tykistöstään ja ohjuksistaan käyttämällä ilmaiskuja ja droneja. Siitä sodasta lähtiessä kukaan ei kyseenalaista, käytetäänkö droneja sodassa. He kyseenalaistavat:" Onko tankeilla vielä roolia? "
Azerbaidžanin käyttämiin droneihin sisältyi Turkista ja Israelista ostettuja laitteita, jotka auttoivat tunnistamaan, kohdistamaan ja hyökkäämään armenialaisten puolustusasemia ja panssaroituja yksiköitä vastaan.
USAn entinen puol.min. Robert Work kirjoitti tarpeesta "kehittää, keskustella ja sopia joistakin yleisesti hyväksytyistä asejärjestelmien käytön periaatteista" joilla on itsenäiset toiminnot aseellisissa selkkauksissa."
Työskentely vastusti ihmisten valvomista tappoketjun jokaisessa vaiheessa. Jos esim, ampumatarvikelaite vapautti 40 skelettiä kohderyhmän yli, aika luukkujen vapauttamisen ja hyökkäysten välillä mitataan sekunneissa.
"Ihminen silmukassa vaatiminen edellyttäisi siksi 40 ihmisen operaattoria seuraamaan yhden luodin toimintaa ja sallimaan tai keskeyttämään sen hyökkäys-tämä on kielletty henkilöstön vaatimus", Work kirjoitti.
Zhao ja Liu sanoivat, että jopa erittäin älykäs järjestelmä joutuisi vaikeasti havaitsemaan aikeet taistelukentällä, kun he kohtaavat esim. vihollisia, jotka ovat loukkaantuneet tai jättäneet aseistaan tai käyttävät siviilejä ihmissuojina. Tällaisten tuomioiden luovuttaminen koneille haastaa vakavasti siviilien ja taistelijoiden eron kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa sekä säännön, jonka mukaan aseiden asettaneet asevoimien jäsenet eivät saa olla hyökkäyksen kohteena, he kirjoittivat.
Tsinghuan Fu Ying kirjoitti että AI on rajoituksia, kuten kyvyttömyys tulkita intuitio, tunne, vastuu ja arvo. Ihmisen ja koneen yhteistyöprosessissa koneen puutteet voivat johtaa kansainvälisten kriisien eskaloitumiseen, hän sanoi. - Anonyymi
https://www.theverge.com/2021/6/3/22462840/killer-robot-autonomous-drone-attack-libya-un-report-context
Tappavat itsenäiset asejärjestelmät on ohjelmoitu hyökkäämään kohteisiin ilman, että operaattorin ja ammuksen välistä datayhteyttä tarvittaisiin...
Raportissa ei sanota - ainakaan suoraan - että ihmiset tuhosivat itsenäiset robotit, jotka toimivat ilman ihmisen valvontaa... Mutta onko hyökkäykset tapahtuneet ilman yhteyttä, on epäselvää.
Tekoälyn kohdistusjärjestelmät saattavat luokitella lapsen sotilaiksi, koska nykyiset tekoälyjärjestelmät ovat erittäin hauraita. Yksi tutkimus osoitti , että yhden pikselin muutos riittää saamaan konenäköjärjestelmät tekemään täysin erilaisia johtopäätöksiä näkemästään.
Lisää:
https://www.theguardian.com/news/2020/oct/15/dangerous-rise-of-military-ai-drone-swarm-autonomous-weapons- Anonyymi
https://www.technologyreview.com/2017/10/03/241956/forget-killer-robotsbias-is-the-real-ai-danger/
"Todellinen turvallisuuskysymys, jos haluat kutsua sitä niin, on se, että jos annamme näille järjestelmille puolueellisia tietoja, ne ovat puolueellisia", Giannandrea sanoi ennen äskettäistä Googlen konferenssia ihmisten ja tekoälyjärjestelmien välisestä suhteesta.
Koneoppimisen puolueellisuusongelma tulee todennäköisesti yhä merkittävämmäksi, kun tekniikka leviää kriittisille aloille, kuten lääketiede ja laki, ja kun yhä useammat ihmiset, joilla ei ole syvää teknistä ymmärrystä, saavat tehtäväksi ottaa se käyttöön.
Jotkut asiantuntijat varoittavat, että algoritminen harha on jo yleinen monilla toimialoilla, ja että lähes kukaan ei yritä tunnistaa tai korjata sitä
Järjestelmä nimeltä COMPAS, jonka on tehnyt Northpointe -niminen yritys, tarjoaa ennustaa syytettyjen toistuvan rikoksen todennäköisyyden, ja jotkut tuomarit käyttävät sitä selvittääkseen, myönnetäänkö vanki ehdonalaisesta.
COMPASin toiminta pidetään salassa, mutta ProPublican tekemä tutkimus löysi todisteita siitä, että malli saattaa olla puolueellinen vähemmistöjä kohtaan.
Se ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista kuin tietojen tai käytetyn algoritmin tietojen julkaiseminen. Monet tehokkaimmista kehittyvistä koneoppimismenetelmistä ovat niin monimutkaisia ja läpinäkymättömiä toiminnassaan, että ne uhmaavat huolellista tarkastelua..."
Muistan tapauksen, jossa tekoälyt keksivät oman salakielen ja muistaakseni uudet aakkoset. Hyviä kokemuksia ei myöskään ole saatu kun on laitettu 2 tekoälyä juttelemaan keskenään.
Google: AI made new language
- Anonyymi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008251687.html
Mielipiteissä: "Joukot muutoinkin kuritonta päihdeongelmaista materiaalia.Venäjän johto on siksi pakotettu vain jatkuviin uhkailuihin sekä lapsellisiin "ihmeaseiden"ylistyksiin."
Sitä se on, kun ei oteta asioista selvää, vaan halutaan nähdä vain huonot puolet.
Ja näin sitä jaetaan Suomea kahtia:
"hyvä että harjoittelevat,ovat meidän tuki ja turva länttä vastaan."
""meidän"??? Et ole kylläkään meikäläisiä kun tuollaista kirjoittelet."
Se on taas yksi kelpo mies rivistä pois. Mutta ei hätää, tilalle saadaan afrikkalainen? - Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334174-russia-unveils-new-kamikaze-drone
Venäjä julkisti uuden kamikaze-drone armadan. Se on vuoden 2019 KUB -projektin viimeisin muutos, joka on luotu toimimaan lentävänä parvena, jossa on 3 kg pommeja jokaisessa dronessa, joka pystyy lentämään havaitsematta kohti vihollisen alusta (tai mitä tahansa muuta vihollisen kohdetta) ja tuhoamaan sen.
Droneja voidaan käyttää mitä tahansa kohteita vastaan - olivatpa ne sitten vedessä, maassa tai ilmassa...- Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/329821-russia-will-soon-be-taking
(edellisen jutun linkki)
Uutta tykistöjärjestelmää on kutsuttu väliaikaisesti Samumiksi. Halpojen pommikoneiden lisäksi se pystyy tarjoamaan suojaa taktisia hävittäjiä, hyökkäyslentokoneita ja jopa helikoptereita vastaan.
"Tämä on radiomagneettinen" ase ", joka estää maailman yleisimpien dronien ohjaus- ja tiedonsiirtokanavat. Siinä on myös useita vaihdettavia sähkömagneettisia ja infrapunayksiköitä, jotka tukahduttavat GSM: n, GPS: n, Glonassin, Galileon (kolme viimeistä ovat erilaiset) satelliittinavigointijärjestelmät), "uuden aseen kehittävän Kalashnikov -konsernin tytäryhtiön Zala Aero Groupin erikoishankkeiden johtaja Nikita Khamitov kertoi Russia Beyondille.
Hän lisäsi, että jokaisen tietyn tavoitteen ja tehtävän osalta on mahdollista vaihtaa "tynnyri" ja asentaa tarvittava osa muutamassa sekunnissa, aivan kuten rynnäkkökiväärin lipas.
- Anonyymi
Venäjän kalusto on uhka luonnolle kylvää niin paljon ruostetta ympäristöön.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=TBebSzyNNug
Melko vähällä saa dronen alas. Faktaa vai fiktiota? Myöhemmin muistan lukeneeni, että tuon dronen omistaja kuulemma meni kysymään jos saisi dronensa takaisin. En tiedä miten kävi.- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=hekx0pHnnA4
Dronet ohjelmoitavissa mielenkiintosiin suorituksiin. Mutta kuten sanottua, miljoona pientä nelikopteria... jos ei ole miljoonaa miestä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=hekx0pHnnA4
Dronet ohjelmoitavissa mielenkiintosiin suorituksiin. Mutta kuten sanottua, miljoona pientä nelikopteria... jos ei ole miljoonaa miestä...https://www.youtube.com/watch?v=5CqUYBopWLs
Gologrammit on keksitty. Mistä tietää milloin kohde on aito? Hyvänlaatuinen kokoelma tankkeja tulossa kohti, ei muuta kun puolustustulta... ja räjähdysten jälkeen tankit näyttävät pysähtyneen ja palavan. Porukat menevät katsomaan, ja huomaavat käden menevän tankin läpi... eivät olleetkaan aitoja? Myös näkymättömyysviitta on keksitty.
https://www.youtube.com/watch?v=wGgUZgCeOzQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=5CqUYBopWLs
Gologrammit on keksitty. Mistä tietää milloin kohde on aito? Hyvänlaatuinen kokoelma tankkeja tulossa kohti, ei muuta kun puolustustulta... ja räjähdysten jälkeen tankit näyttävät pysähtyneen ja palavan. Porukat menevät katsomaan, ja huomaavat käden menevän tankin läpi... eivät olleetkaan aitoja? Myös näkymättömyysviitta on keksitty.
https://www.youtube.com/watch?v=wGgUZgCeOzQGologrammit -> Hologrammit
- Anonyymi
https://www.youtube.com/results?search_query=hologram prank
Mitähän sodassa keksivät? Mutta katsokaa ihmisten reaktioita! Mikä syy niihin? Tietämättömyys!
https://www.youtube.com/watch?v=s6uS8U4RRrM
Esim. kohdassa 1:20. Koko ihmisjoukko ei uskalla käydä hyökkäykseen, vaan pakenevat kuin älyttömät elukat! - Anonyymi
Asiaa hävitäjähankinnoista - tietenkin Venäjää vastaan?
https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/
"Ilmavoimissa on Tervosen mukaan jääty vaarallisesti jälkeen ilmapuolustuksen nykytilasta ja sen nopeista muutoksista. Selvityksessä ei nähdä juuri 2020-lukua pitemmälle, vaikka uusia koneita uskotellaan käytettävän 2060-luvulle asti...
Jo nyt on selvää Venäjän asekehityksestä saatujen tietojen valossa, että tulevat hävittäjät jäävät hyödyttömiksi leluiksi – jotka vihollisen on helppo siivota pois kuvasta. Toteutuessaan hävittäjähankinta nostaa Suomen yhä enemmän potentiaaliseksi hyökkääjäksi USA:n ja Naton rinnalla Venäjää vastaan. Tätä kuvaa vahvistaa presidentti Sauli Niinistön eduskunta syrjäyttäen junailema isäntämaasopimus...
USAn puolustusministeriöllä ja amerikkalaisilla asealan yrityksillä on PV:n merkittävänä aseistajana vankka ote Suomen kansallisesta päätösvallasta. Amerikkalaista asennetta ja ajatusmaailmaa vahvistavat USAssa koulutetut suomalaiset upseerit, virkamiehet ja poliitikot..."
Poliisi varoittaa: "Olemme menossa Ruotsin tilanteen suuntaan maahanmuuttopolitiikassa."
Jos Suomessa alkavat levottomuudet, millä PV:n hankinnoilla niitä aiotaan suitsia? Kun sisällissota kytee, niin hallinto käskee etsiä vihollista idästä?- Anonyymi
"Länsimainen liberalismi on modernin totalitarismin viimeisin versio, ja itsenäisen ajattelun absoluuttinen vihollinen... konservatismi, nationalismi tai traditionalismi eivät ole ainoita tällaisen ideologisen diktatuurin uhreja – kaikki, mikä ei vastaa nykyajan liberalismin normatiivisia kriteereitä, halutaan vaientaa ja eliminoida.” (Aleksandr Dugin)
https://vastavalkea.fi/?s=Venäjä
Asiaa Venäjästä.
- Anonyymi
https://mvlehti.net/2020/12/27/raportti-venajan-armeijan-modernisaatio-10-vuotta-milta-nayttaa-tulokset-2021/
"...on kulunut 10 vuotta siitä, kun Venäjä kääri hihansa ja ryhtyi massiiviseen työhön, jonka seurauksena maailman suurimman maan oli palautettava johtava alueellinen sotilaallinen asema maansa, ja sille elintärkeiden intressien puolustustamiseksi koko maailman mittakaavassa. Tänään Venäjällä on strategisten joukkojensa lisäksi kolme operaatiokykyistä armeijakuntaa: ilmakuljetteinen, eteläinen ja läntinen.
Modernisaatio-ohjelma on toki edelleen kesken, mutta sen tulokset ovat tänään konkreettisesti koko maailman tarkasteltavissa. Parhaillaan suoritettavat modernisaation tuotantosuuntaukset on osoitettu Venäjän pohjoiselle armeijakunnalle, erityisesti Arktiselle alueelle ja Pietarin puolustusalueelle sekä Itämerelle. Tämän prosessin voidaan odottaa saatavan päätökseen tavoitteen mukaisesti vuoteen 2022 tultaessa.
Nyt käynnissä oleva askel Venäjän puolustuskyvyn modernisaatiossa tulee vaikuttamaan suuresti Suomeen alueelliseen sotilaalliseen ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen jo lähitulevaisuudessa, koska Venäjä pyrkii vastatoimillaan estämään täydellisesti koko Pohjolan alueen sotilaallisen käyttömahdollisuuden maataan vastaan – suojattavina pääkohteina: Murmansk, Pietari ja Kaliningrad.
Viimeisenä ja odotettavissa olevana suurena ponnistuksena modernisaatio-ohjelmassa on luvassa Keski-Venäjälle sijoitettujen strategisten reserviyksiköiden, Venäjän Kauko-idän ja alueellisten reservijoukkojen modernisointi sekä strategisesti vaativimpien aselajien kehittäminen omaan huippuunsa aina pitkälle tulevaisuuteen saakka.
Venäjän puolustusstrategia on kaikesta kehityksestä huolimatta vanha ja maailman suurimman valtion puolustamiseksi sen historiassa hyväksi koettu. Se perustuu sotilaallisten uhkien ja hyökkäysten torjuntaan eikä siihen kuulu offenssiivien käyttö pääsääntöisenä vaikutuskeinona.
Venäjän armeija on modernisoitu tehokkaisiin vastahyökkäyksiin, antaen rajoitetun strategisen vaikutuskyvyn kaikkialle maailmaan, sekä pahimman eli ydinsodan uhatessa, vastata hyökkäyksiin koko arsenaalillaan. On selvää, että patrioottinen Venäjä ei anna alueidensa tulla vallatuksi eikä politiikkansa painostetuksi ulkoisten valtojen tahdon mukaiseksi.
Informaatiosodassa Venäjä on edelleen altavastaaja, ja kuluneen 10 vuoden ajan länsi ja sen valtamedia on pyrkinyt vaikenemaan sekä vähättelemään Venäjän modernisaatio-ohjelman seurauksena tapahtuneet puolustusvoiman kehitysaskeleet.
Ilmeisenä läntisen infosodan strategisena tavoitteena onkin ollut säilyttää mielikuva Venäjästä brutaalina fyysisenä, arvaamattomana uhkana, siis tuona vanhana tuttuna ”piippalakkien armeijana”, joka taistelee edelleen peltikypärissään ja DDR:n aikaisilla panssarivehkeillä.
(Lännen) harhaanjohtava uutisointi suhteessa moderniin 2020-luvun Venäjään palvelee suoraan NATO:n intressejä Putininin varoittamalla tavalla: ”sen taistellessa viimeiseen suomalaiseen mieheen”.
USAn johtama NATO taistelee 90-luvun tekniikalla, joka koostuu pääsääntöisesti kolmannen sukupolven ja vain osittain neljännen sukupolven tekniikasta
Valheen ammattivartijoilla on ollut 2010-luvulla täysi työ säilyttää mielikuvat NATO:n sotilaalisesta ylivoimasta. Jos suomalaiset tietäisivät totuuden Venäjästä ja sen armeijasta, kukaan ei edes kuvittelisi, että naapurimaatamme vastaan voisi olla olemassa sotilaallisia ratkaisuja."
https://www.meta-defense.fr/fi/2020/10/28/Venäjän-armeija-kokeilee-magneettikenttää-vastustajan-demoralisoimiseksi/
Vastustajan demoralisointi sähkömagn. aseilla... Fregatit varustettu aseilla, joilla voidaan luoda aistiharhoja,
https://yle.fi/uutiset/3-11796965
"Ugolyok-työnimellä tunnetun aseen valmistamisessa tullaan käyttämään ainoastaan venäläisiä materiaaleja ja komponentteja. Sen on määrä korvata tarkkuuskivääri Dragunov, joka on ollut venäläisten tarkka-ampujien käytössä 1960-luvulta lähtien.
Kehitettävässä kiväärissä odotetaan olevan uusi tähtäysjärjestelmä. Aseessa tullaan käyttämään venäläisiä patruunoita, mutta Naton kaliipereissa .308 Winchester ja .338 Lapua Magnum.
Venäjä on viime vuosina panostanut asevoimiensa modernisointiin. USAn maavoimien raportin mukaan venäläiset tarkka-ampujat jakautuvat tyypillisesti kolmelle kehälle, joista viimeinen voi sijaita jopa kilometrien päästä taistelualueelta. Tehokkaammat ja tarkemmat aseet mahdollistavat näiden etäisyyksien kasvattamisen."- Anonyymi
Jossain on jotain mätää, kun täällä pitää koko ajan kehuskella Venäjän sotakalustoa. Onko tarkoitus saada suomalaiset pelkäämään, jotta osaisivat nöyristellä tuonne itään päin.
Onneksi kuulumme Eurooppaan emmekä itäblokkiin. Tänne on ilmestynyt oikein kilometrikirjoittajia, vaikka valitettavasti noita ei kyllä viitsi kukaan lukea.
Minäkin luen vain viimeisen lauseen ja se kyllä riittää näistä kirjoitelmista. Vaikuttaa, että täällä on pelkkiä Venäjän trolleja.
Ovatkin oikein innolla käyneet kehumaan Venäjän sotakalustoja. Miksi maan pitää yleensä uhrata varoja sotateollisuuteen. Elämä on parempaa ilman sotia . iksi ihmeessä on lietsottava vihaa ja olla hyökkäämässä aina naapuri maihin. Kyllä sopu maailmassa olisi kaikille se paras vaihtoehto. Ei turhaa vallanhimoa, joka lietsoo sotaan.
- Anonyymi
https://www.reservilainen.fi/uutiset/dronet_sodan_voittajina
"...kun Azerbaidzan pyrki ottamaan takaisin menettämänsä alueet. Vaikuttaa siltä, että sodan ratkaisijoiksi nousivat azerien miehittämättömät taisteluilma-alukset....
Azerbaidzanin julkaiseminen videoiden perusteella sen joukot aloittivat lennokki-iskut paikantamistaan Armenian ilmatorjuntayksiköistä. Heti aluksi tuhottiin useita vanhoja neuvostoperäisiä 9K33 Osa -ohjusajoneuvoja. Seuraavassa vaiheessa lennokkituli keskitettiin taistelupanssarivaunuihin ja raketinheittimiin.
Samalla iskettiin myös kuorma-autoihin ja miehistönkuljetusvaunuihin. Kun arvokkaammat kohteet vähenivät, maalitettiin yksittäisiä kenttätykkejä ja lopulta maastossa olevia vihollisjoukkoja sekä bunkkereita. Lopulta iskettiin alle kymmenen taistelijan ryhmiin.
Tarkoista Armenian menetyksistä ei ole tietoja, mutta sosiaalisessa mediassa on esitetty julkaistujen videoiden perusteella tehtyjä arvioita. Niiden mukaan esimerkiksi armenialaisia panssarivaunuja tuhoutui lennokki-iskuissa noin 190 ja it-ohjusvaunujakin 26. Panssaroimattomia ajoneuvoja tuhottiin yli 450.
Vastaus droneille on maastouttaminen, liike, hajauttaminen ja valemaalit. Kaikki nämä toimet rasittavat joukkoja. Toisaalta uhka joutua milloin tahansa drone-iskun kohteeksi syö moraalia – tämä nähtiin Armeniassa. Yhtälö on haastava.
Perinteisen ase – vasta-ase -kilpailun mukaisesti eri puolilla nyt kehitetäänkin kiivaasti uusia keinoja drone-torjuntaan. Elektronisen sodankäynnin keinot lennokin radiotaajuisen ohjauslinkin ja paikannussignaalin häiritsemiseen ovat tehokkaita, mutta niitä pitäisi käyttää kattavasti. Erilaiset tutkaohjatut automaattitykit ovat toinen vaihtoehto. Niille kehitetään sirpaloituvia ampumatarvikkeita, joilla osumatodennäköisyyttä kasvatetaan...."- Anonyymi
Venäjä saa aivan rauhassa kehitellä ihmeaseitaan. En vain ymmärrä, mitä se niillä tekee, kun mikään muu maa ei halua tapella. Aseet syövät valtavasti valuuttaa ja kansa näkee nälkää.
Jos Venäjä haluaa koko kansakunnan hävittää maan päältä, niin yksin täällä on melko ikävä olla Venäjänkin, kun ei sitten ole kenen kanssa tapella.
Tietysti voi alkaa oman maan kansalaisia tappamaan.
- Anonyymi
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pakanapoika/dronet-mullistivat-sodankaynnin/
Nyt olin Pyhärannassa kokeilemassa kaverin juuri hankkimaa muutaman sadan euron dronea. Ensitöiksi tarkastimme kirkon katon tarkka-ampujien varalta. Drone pyyhälsi hetkessä ison kaaren tornin ympäri todeten kattopellityksen hyvän kunnon ja samalla ilmeni näkymä yli hehtaarin alueelta. Yksittäiset henkilöt ja heidän toimensa näkyivät kilometrin päästä yllättävän terävästi.
Jäällä saarten takana liikkui joku merkillisellä tavalla. Etäisyyttä saariin ehkä puolisen kilometriä. Ryhmältä asian tarkastaminen kestäisi vähintään tunnin. Drone oli paikalla viidessä minuutissa todeten saaret tyhjiksi ja oudosti liikkuvien kaverusten olleen liikkeellä luistimilla ja toinen potkukelkalla. Luistinten merkinkin olisi voinut tarkastaa, jos olisi kehdattu ajaa lähemmäs.
Siis ryhmätasolle valvontadronet ja tulenjohdolle korkeammalla lentävät. Miehistötasolle koulutusta vihollisen vastaavan ilmavalvonnan välttämisestä ja suojautumiselta naamioinnin keinoin.
On päivän selvää, että Armenian tukkapöllystä on jotain opittu. Seuraava yhteenotto maailmalla osoittaa mitä on opittu. - Anonyymi
https://interestingengineering.com/7-anti-drone-weapons-used-by-the-military-and-law-enforcement-around-the-world
Kuinka drone-aseet toimivat, riippuu täysin kyseisestä järjestelmästä. Kaikista käytettävissä olevista järjestelmistä ne jaetaan yleensä useisiin luokkiin:
- He tuhoavat fyysisesti dronin käyttämällä ohjuksia.
- He käyttävät suurienergisiä säteitä joko häiritsemään tai tuhoamaan droneja suoraan.
- Ne häiritsevät dronin järjestelmiä (kuten GPS, R/C jne.).
- He voivat fyysisesti kaapata droneja keskellä lennolla käyttämällä esimerkiksi verkkoja.
https://petapixel.com/2021/06/16/anti-drone-weapons-seen-protecting-biden-in-brussels/
Kun droneista on tullut yhä suositumpia kuluttajien ja ammattilaisten keskuudessa, kiinnostus niiden aiheuttamien riskien torjumiseen on lisääntynyt . Näiden kahden kaupallisen hyväksynnän saavuttaneen aseiden lisäksi viime vuosina syntyneitä ideoita ovat kaikki droneja paistavat laserit ja koulutetut kotkat .
https://zala-aero.com/production/means-of-ew/rex-1/
Venäjällä myynnissä
https://haqqin.az/news/212435
Kysymys droonien eli miehittämättömien ilma -alusten käytöstä tulee yhä tärkeämmäksi joka päivä. Samaan aikaan näiden taistelulaitteiden torjunta on myös ongelma, jota harvat ihmiset ovat ajatelleet aiemmin. Kuten sanonta kuuluu, jos on myrkkyä, on oltava vastalääke.
Perinteisten aseiden käyttöä näitä suhteellisen pieniä lentokoneita vastaan pidetään vaikeana ja tehottomana. Kyse ei ole vain koosta, vaan myös niiden suuresta ohjattavuudesta.
Äskettäin amerikkalaiset ovat löytäneet nk. ajattele erilaisen filosofian avulla ratkaisun siihen, miten selviytyä droneista taistelukentällä.
Droonit ovat tärkein keksintö käytettäväksi operaatioissa. Suuret tiedustelu- ja iskulennokit ovat vain osa tämän vallankumouksellisen sodankäynnin aseen kirjoa. On myös pieniä droneja, jotka voivat toimia kokonaisten parvien tai mehiläistyyppisten parvien muodossa.
Nämä laitteet voivat olla pelottavampia viholliselle. Ne ovat erittäin halpoja, ja niitä voidaan valmistaa massatuotannossa. Ketteryyden ja suhteellisen pienen koon vuoksi niitä on vaikea ampua alas käsiaseilla.
Kuten DARPA -asiantuntijat totesivat, paras ase pienten droonien "pilviä" vastaan voi olla niin sanottu "konfetti" - kestävä uudelleenkäytettävä lanka -serpentiini, joka, kun se ammutaan ilmaan", vahingoittaa UAV -potkureita ja riistää droneilta nopeuden. Vastaava video uuden laitteen testaamisesta julkaistaan DARPA -yhtiön Youtube -kanavalla." - Anonyymi
http://robotrends.ru/robopedia/obnaruzhenie-i-protivodyaystvie-bespilotnikam
Drone -havaitseminen ja vastatoimet.
Drone-vastaisten ratkaisujen maailmanlaajuiset markkinat kasvavat 4,5 mrd. dollariin vuoteen 2026 mennessä. Keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosina 2019--2026 on 29,9%.
Suuntausta helpottaa rikkomusten lisääntyminen, joka liittyy kuluttajalaitteiden saatavuuden lisääntymiseen ja parantamiseen.
Pääasialliset suuntaukset laittomalle toiminnalle, jossa käytetään UAV -laitteita, ovat salakuljetus ja vakoilu. Kehittyneiden maiden rajavartijat odottavat pienten kuluttajalennokkien käytön lisääntyvän laittomasti rajan ylittämiseksi ja laittomien tavaroiden kuljettamiseksi.
USAn Bard Collegessa sijaitsevan Drone Research Centerin tutkijoiden raportin mukaan vuoden 2019 lopussa oli noin 537 drone -vastaista järjestelmää - vuonna 2019 valikoima laajeni useilla sadoilla malleilla.
Noin 350 järjestelmää on suunniteltu sieppaamaan ja poistamaan käytöstä UAV: t - muut järjestelmät pystyvät havaitsemaan vain ei -toivotun dronin. Radiosignaalien tukahduttaminen on edelleen suosituin drone -vastaisen sodankäynnin menetelmä - muihin lähestymistapoihin kuuluu lasereita, verkkoja ja "lyöviä droneja".
Tuskin näemme yhtenäistä laitetta, joka kykenisi suojelemaan mitä tahansa esinettä droneilta.
Drone -neutralointimenetelmät tyypin mukaan
Akustinen
Laser
Mikroaalto
Vastavalmisteet
Verkot
Kineettiset aseet
RES / REB
- järjestelmät dronin automaattiseksi havaitsemiseksi tietyllä sektorilla (optinen, tutka, akustinen, radiotaajuus, yhdistetty);
- drone -ohjauksen sieppausjärjestelmät;
- häirintäjärjestelmät dronin ohjauskanavassa;
- häiriöjärjestelmät UAV -geopaikannusjärjestelmien käyttöön GPS / GLONASS taajuuksilla ja muut satelliittien maantieteelliset paikannusjärjestelmät;
- järjestelmät, jotka häiritsevät sisäisen elektroniikan toimintaa, myös sisäisen elektroniikan tuhoamisjärjestelmät (EMP ja mikroaaltojärjestelmät)
- yhdistetyt elektroniset sodankäyntijärjestelmät, mukaan lukien erilaiset edellä mainitut vaihtoehdot
UAV -hakkerointi (drone -ohjauksen sieppaus)
1. Pääsy ohjaukseen hakkeroimalla salattu viestintäkanava tai korvaamalla valtuutustiedot;
2. Ohjelmiston haavoittuvuuksia sekä puskurin ylivuotoja
3. rajapintojen avulla ja datakanavia alkuperäisen ohjelmiston "vetää läpi" kolmannen osapuolen koodia
http://robotrends.ru/robopedia/sistemy-obnaruzheniya-i-nyaytralizacii-bespilotnikov
Drone -havaitsemis- ja neutralointijärjestelmät - Anonyymi
https://rg.ru/tema/sila/vooruzhenie/
Aerosolipatruunoita otettu käyttöön.
https://rg.ru/tema/sila/technologii/
Puolustusministeriön asiantuntijat ovat luoneet pohjimmiltaan uusia räjähdysaineita ulkoisten impulssivaikutusten luomiseksi eri rakenteisiin.
ym. ym.- Anonyymi
https://rg.ru/2021/09/22/v-rossii-nachalos-sozdanie-avtomata-s-iskusstvennym-intellektom.html
"Venäläiset suunnittelijat ovat alkaneet kehittää kiväärikompleksia, jossa on tekoälyn elementtejä. Neuroverkko auttaa sotilasta tunnistamaan ja seuraamaan kohteita, tähtämään ja ampumaan. Sotilaan täytyy vain painaa liipaisinta.
Uusi kiväärikompleksi on suunniteltu lisäämään nopeutta ja tarkkuutta osumalla kohteisiin yöllä tai huonossa säässä, kun kohteet voivat olla fysiologisesti saavuttamattomissa ihmisen havaitsemiksi."
- Anonyymi
https://runews24.ru/society/22/09/2021/5ef01d69794451ffa8b9c57861e085e0
"VENÄJÄLLE ILMESTYY UUSI LIIKENNEMERKKI MIEHITTÄMÄTTÖMILLE AJONEUVOILLE.
Vuonna 2025 on tarkoitus ottaa käyttöön uusi liikennemerkki "pääsy kielletty miehittämättömiltä ilma-aluksilta". Merkissä on yliviivattu kirjain "A".
Veronika Korshikova, National Technological Initiativen (NTI) Autonet -työryhmän edustaja, kertoi RIA Novostille uudesta liikennemerkistä.
"Moskovan ja useiden muiden alueiden teille saapuvissa automatisoiduissa autoissa on oltava A -tunnistusmerkki", hän kertoi.
Huomaa, että A merkki tarkoittaa "itsenäistä ajoa".
Uusi kieltomerkki "droneilta pääsy kielletty" rajoittaa miehittämättömien (ilma-)ajoneuvojen liikkumista tietyissä paikoissa.
Korshikovan mukaan tästä hankkeesta keskustellaan parhaillaan liikenneministeriön, liikennepoliisin ja Rosstandartin kanssa. Uuden merkin prototyyppi esitetään 19.10. Innovative Transport Technologies -foorumilla."
Ajatukset alkaa nyt olla samat, kuin aikoinaan SSSR:n kansalaisella, joka katsoi kummissaan, kun hänelle vakuutettiin USA uhasta, kuten nykyään, kun hoetaan EUSSR kansalaiselle "Venäjä uhasta". Ihmiset ei usko, että vihtahousu ei jättäisi ajoissa uppoavaa laivaa ja siirtyisi toiseen... - Anonyymi
Kuinka ihmeessä tänne saa kirjoitella tuollaista pelottelu-huu-haata. Venäjältä taitaakin mennä kaikki valtion tulot valtaapitävien taskuun ja tuhoaseiden kehittämiseen.
Kansa näkee pian nälkää.
Jos Venäjällä olisi noin kehittyneet sota-aseet, ei sen tarvitsisi tyytyä tuollaiseen feikki-vaalien järjestämiseen.- Anonyymi
Asioiden merkitys ei ole asioissa itsessään, vaan asenteissamme niitä kohtaan. (Antoine de Saint-Exupery)
- Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334265-russia-robot-army
Russia Beyondin raportti Venäjän kaluston robotisoimisesta.- Anonyymi
Mihin te pyritte kertomalla täällä laaja-alaisesti venälöisten kehittämistä droneista ja muista aseistuksista.
Luuletteko, että se herättää kunnioitusta Venäjää kohtaan?
Päin vastoin, halveksuntaa. Sivistyneet maat eivät koko ajan kehitäaseistustaan, he kouluttavat kansaansa ja kehittävät maan taloutta parhaalle tasolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin te pyritte kertomalla täällä laaja-alaisesti venälöisten kehittämistä droneista ja muista aseistuksista.
Luuletteko, että se herättää kunnioitusta Venäjää kohtaan?
Päin vastoin, halveksuntaa. Sivistyneet maat eivät koko ajan kehitäaseistustaan, he kouluttavat kansaansa ja kehittävät maan taloutta parhaalle tasolle.Voi sanoa, että paljin melua tyhjästä. Eipä noita uudenaikaisia tappokalusteita ole näkynyt Ukrainassa. Vanhat Neuvostoliiton aikaiset vempaimet ovat olleet tuhottavana siellä. Miehiäkään ei tunnu riittävän, kun täytyy rikollisia pikakouluttaa vankilasta taistelemaan Ukrainaan.
Joten näyttää kyllä melko lapsellisilta nuo tarinat noista moderneista kalusteista. Luuleeko nuo trolliparat, että täällä niellään kaikki höpötarinat totuutena.
Satuja ovat!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin te pyritte kertomalla täällä laaja-alaisesti venälöisten kehittämistä droneista ja muista aseistuksista.
Luuletteko, että se herättää kunnioitusta Venäjää kohtaan?
Päin vastoin, halveksuntaa. Sivistyneet maat eivät koko ajan kehitäaseistustaan, he kouluttavat kansaansa ja kehittävät maan taloutta parhaalle tasolle.Sitä paitsi Venäjällä näyttää olevan mitä alkeellisimmat aseet käytössä. Turhaa puhetta noista tehoaseista ja paljin melua tyhjästä. Kuljettanee Ukrainaan viimesodan aikaisia alkeellisia tankkeja. Tainnut mennä Venäjän tuplat noitten hallinto henkilöitten taskuihin.
Oligarkit juhlivat miljoonillaan.
Eipä noita ole juuri näkynyt Ukrainassa, Miestuho venäläisten keskuudessa melkoinen.
Saa noita satuja kertoa tehoaseista. Eipä ole juuri näkynyt.
- Anonyymi
Venäjän sotakaluston suurin uhka on ruoste.
- Anonyymi
Luulisin venäläisten ymmärtävän, että helpommalla ja halvemmalla oltermannia saa lappeenrannan rismasta. Jos höykii suomeen voi oltermannit jäädä saamati.
- Anonyymi
Joku vois ehkä kuvitella, että kaiken tuon tiedon on tänne koonnut joku PV:n asiantuntija upseeri. Mutta ei, vaan työtön pikku muija peruskoulupohjalta, joka tiesi mitä puhui, kun MPKry:llä kysyttiin: "Osastosi on siis EsKaPat, mihin aselajiin haluat?" - "Tiedustelu."
Unohdin sanoa, että "syvätiedustelu".- Anonyymi
Keksin tämän äskettäin (en ole käynyt armeijaa, joten vttuuko virnulette)
Tiedustelu voidaan jakaa kaheen pääkategoriaan; aktivinen ja passiivinen. Lisäksi on pintatiedustelu (kouluttautuu suomessa, ei välttämättä osaa venäjää, eikä ole kontakteja) ja syvätiedustelu (kouluttautuu myös ulkomailla vaihtelevalla menestyksellä, osaa venäjää, on käynyt Venäjällä, on venäläisiä kavereita).
Pintatiedustelua suoritetaan turvallisen välimatkan päästä, syvätiedustelussa päästään "iholle". Joskus voi päästä todella lähelle... =P - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keksin tämän äskettäin (en ole käynyt armeijaa, joten vttuuko virnulette)
Tiedustelu voidaan jakaa kaheen pääkategoriaan; aktivinen ja passiivinen. Lisäksi on pintatiedustelu (kouluttautuu suomessa, ei välttämättä osaa venäjää, eikä ole kontakteja) ja syvätiedustelu (kouluttautuu myös ulkomailla vaihtelevalla menestyksellä, osaa venäjää, on käynyt Venäjällä, on venäläisiä kavereita).
Pintatiedustelua suoritetaan turvallisen välimatkan päästä, syvätiedustelussa päästään "iholle". Joskus voi päästä todella lähelle... =PTodella propakandaviestitys on valloillaan. Venäjän trollit ovat todella innokkaasti liikkeellä.
Mikähän lienee tarkoitus? Pötyä kuitenkin tulee tolkuttomasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella propakandaviestitys on valloillaan. Venäjän trollit ovat todella innokkaasti liikkeellä.
Mikähän lienee tarkoitus? Pötyä kuitenkin tulee tolkuttomasti.Oho, sori en huomannu, että sun natorehusteleva kukkapenkkis on levinny tänne. Täällä on vain ihan normaali köyhä sekalainen seurakunta, jota johtaa viaton sivullinen, joka käyttää sivutoimista kynää.
- Anonyymi
https://www.19fortyfive.com/?s=russia
Asiaa Venäjän armeijasta USA:laiselta militariasivustolta.- Anonyymi
https://www.vedomosti.ru/technology/articles/2021/10/26/892915-sozdanie-sverhrazuma?utm_source=smi2&utm_medium=partner
"Vahva tekoäly on käsite, joka ehdollisesti edellyttää eräänlaisen superälyn luomista. Tämä on universaali tekoäly, joka pystyy ratkaisemaan erilaisia ongelmia ja parantaa itseään loputtomasti ilman ihmisen osallistumista.... Tekoälyn käyttöä koskevien oikeudellisten ja eettisten normien kehittäminen vaadittiin perusihmisoikeuksien ja -vapauksien suojelemiseksi sen jälkeen, kun maailmaan ilmestyi mahdollisuus luoda tekoälyllä varustettu superase ja mahdollisuus tehdä tekoälyä käyttämällä."
Vain rauhanomaisiin tarkoituksiin? Kaikki uusi mitä keksitään - aina sama virsi: "se on hyvään tarkoitukseen"... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.vedomosti.ru/technology/articles/2021/10/26/892915-sozdanie-sverhrazuma?utm_source=smi2&utm_medium=partner
"Vahva tekoäly on käsite, joka ehdollisesti edellyttää eräänlaisen superälyn luomista. Tämä on universaali tekoäly, joka pystyy ratkaisemaan erilaisia ongelmia ja parantaa itseään loputtomasti ilman ihmisen osallistumista.... Tekoälyn käyttöä koskevien oikeudellisten ja eettisten normien kehittäminen vaadittiin perusihmisoikeuksien ja -vapauksien suojelemiseksi sen jälkeen, kun maailmaan ilmestyi mahdollisuus luoda tekoälyllä varustettu superase ja mahdollisuus tehdä tekoälyä käyttämällä."
Vain rauhanomaisiin tarkoituksiin? Kaikki uusi mitä keksitään - aina sama virsi: "se on hyvään tarkoitukseen"...https://theconversation.com/an-autonomous-robot-may-have-already-killed-people-heres-how-the-weapons-could-be-more-destabilizing-than-nukes-168049
Autonomiset asejärjestelmät ovat tappavilla aseilla varustettuja robotteja, jotka voivat toimia itsenäisesti, valita kohteita ja hyökätä niihin ilman, että ihminen tekee näitä päätöksiä.
Armeijat ympäri maailmaa investoivat voimakkaasti itsenäiseen aseiden tutkimukseen ja kehittämiseen. Pelkästään USA budjetoi 18 mrd dollaria autonomisiin aseisiin vuosina 2016–2020.
Samalla ihmisoikeus- ja humanitaariset järjestöt kilpailevat luodakseen määräyksiä ja kieltoja tällaisille aseiden kehittämiselle. Ilman tällaisia tarkastuksia ulkopolitiikan asiantuntijat varoittavat, että häiritsevät autonomiset asetekniikat horjuttavat vaarallisesti nykyisiä ydinstrategioita, koska ne voivat muuttaa radikaalisti käsitystä strategisesta valta-asemasta, mikä lisää ennaltaehkäisevien hyökkäysten riskiä, ja koska ne voivat yhdistyä kemiallisiin, biologisiin ja radiologisiin tekniikoihin, ja ydinaseisiin.
Tappavat virheet ja mustat laatikot
Näen neljä ensisijaista vaaraa autonomisissa aseissa.
Ensimmäinen on virheellisen tunnistamisen ongelma. Pystyvätkö autonomiset aseet kohdetta valittaessa erottamaan vihamieliset sotilaat ja leluaseilla leikkivät lapset? Miten se toimii konfliktipaikalta pakenevien siviilien ja taktisesti vetäytyvien kapinallisten välillä?
Tappajarobottijärjestelmien mittakaava, laajuus ja nopeus – joita hallitsee yksi kohdistusalgoritmi, joka on käytössä koko mantereella – saattaa saada yksittäisten ihmisten tekemät virheelliset tunnistukset.
Autonominen aseasiantuntija Paul Scharre selittää, että karannut ase on viallinen konekivääri, joka jatkaa ampumista liipaisimen vapauttamisen jälkeen, kunnes ammukset loppuvat, koska ase ei tiedä tekevänsä virhettä.
Runaway-aseet ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta onneksi niissä on ihmisoperaattoreita, jotka voivat rikkoa ammusten linkin tai yrittää suunnata aseen turvalliseen suuntaan. Mutta itsenäisillä aseilla ei määritelmän mukaan ole tällaista suojakeinoa... Aseistetun tekoälyn ei tarvitse edes olla viallinen tuottaakseen karkaavan aseefektin.
Ongelmana ei ole vain se, että kun tekoälyjärjestelmät erehtyvät, ne erehtyvät useasti. Se johtuu siitä, että niiden tekijät eivät usein tiedä erehtymisen syytä, ja kuinka korjata ne. Tekoälyn musta laatikko -ongelma tekee lähes mahdottomaksi kuvitella moraalisesti vastuullista autonomisten asejärjestelmien kehittämistä.
Seuraavat kaksi vaaraa ovat alhaisen- ja huippuluokan leviämisen ongelmat. Autonomisia aseita kehittävät armeijat jatkavat nyt olettamuksella, että ne pystyvät hillitsemään ja hallitsemaan autonomisten aseiden käyttöä. Mutta jos asetekniikan historia on opettanut maailmalle jotain, se on tämä: Aseet leviävät.
Markkinapaineet voivat johtaa sellaisen luomiseen ja laajaan myyntiin, jota voidaan pitää Kalashnikov-rynnäkkökiväärin autonomisena aseena: tappajarobotteja, jotka ovat halpoja, tehokkaita ja melkein mahdottomia hallita, kun ne kiertävät ympäri maailmaa. Autonomiset aseet voivat joutua hallituksen valvonnan ulkopuolella olevien ihmisten käsiin, mukaan lukien kansainväliset ja kotimaiset terroristit.
Huippuluokan leviäminen on yhtä huono asia. Kansakunnat voisivat kilpailla kehittääkseen yhä tuhoisempia versioita autonomisista aseista, mukaan lukien sellaiset, jotka pystyvät asentamaan kemiallisia, biologisia, säteily- ja ydinaseita . Aseen käytön lisääntyminen lisäisi aseiden kuolleisuuden lisääntymisen moraalisia vaaroja.
Huippuluokan autonomiset aseet johtavat todennäköisesti useampiin sotiin, koska ne vähentävät kahta päävoimaa, jotka ovat historiallisesti estäneet ja lyhentäneet sodat: huolta ulkomailla olevista siviileistä ja huolta omista sotilaista. Aseet on todennäköisesti varustettu kalliilla "eettisillä kuvernööreillä", jotka on suunniteltu minimoimaan sivuvahingot, käyttämällä YK:n erityisraportoijan Agnes Callamardin "myyttiä kirurgisesta iskusta" tukahduttamaan moraalisia protesteja.
Autonomiset aseet vähentävät myös omien sotilaiden tarvetta ja riskejä, mikä muuttaa dramaattisesti kustannus-hyötyanalyysiä, jota valtiot käyvät läpi sotien käynnistämisen ja ylläpitämisen aikana.
Epäsymmetriset sodat, joita käydään sellaisten valtioiden maaperällä, joilla ei ole kilpailevaa teknologiaa, yleistyvät todennäköisesti....
Sodan lakien horjuttaminen
Kansainväliset sodanlait, jotka on kodifioitu sopimuksiin, jotka ulottuvat v, 1864 Geneven yleissopimukseen, ovat kansainvälinen ohut sininen viiva, joka erottaa kunniasodan verilöylystä. Niiden lähtökohtana on ajatus, että ihmiset voidaan saattaa vastuuseen teoistaan sodan aikana, että oikeus tappaa muita sotilaita taistelun aikana ei anna oikeutta murhata siviilejä.
Esimerkki vastuuseen joutumisesta on Slobodan Milosevic, Jugoslavian entinen presidentti, jota YK:n entisen Jugoslavian alueen kansainvälinen rikostuomioistuin nosti syytteen ihmisyyttä ja sotarikoksista vastaan.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://theconversation.com/an-autonomous-robot-may-have-already-killed-people-heres-how-the-weapons-could-be-more-destabilizing-than-nukes-168049
Autonomiset asejärjestelmät ovat tappavilla aseilla varustettuja robotteja, jotka voivat toimia itsenäisesti, valita kohteita ja hyökätä niihin ilman, että ihminen tekee näitä päätöksiä.
Armeijat ympäri maailmaa investoivat voimakkaasti itsenäiseen aseiden tutkimukseen ja kehittämiseen. Pelkästään USA budjetoi 18 mrd dollaria autonomisiin aseisiin vuosina 2016–2020.
Samalla ihmisoikeus- ja humanitaariset järjestöt kilpailevat luodakseen määräyksiä ja kieltoja tällaisille aseiden kehittämiselle. Ilman tällaisia tarkastuksia ulkopolitiikan asiantuntijat varoittavat, että häiritsevät autonomiset asetekniikat horjuttavat vaarallisesti nykyisiä ydinstrategioita, koska ne voivat muuttaa radikaalisti käsitystä strategisesta valta-asemasta, mikä lisää ennaltaehkäisevien hyökkäysten riskiä, ja koska ne voivat yhdistyä kemiallisiin, biologisiin ja radiologisiin tekniikoihin, ja ydinaseisiin.
Tappavat virheet ja mustat laatikot
Näen neljä ensisijaista vaaraa autonomisissa aseissa.
Ensimmäinen on virheellisen tunnistamisen ongelma. Pystyvätkö autonomiset aseet kohdetta valittaessa erottamaan vihamieliset sotilaat ja leluaseilla leikkivät lapset? Miten se toimii konfliktipaikalta pakenevien siviilien ja taktisesti vetäytyvien kapinallisten välillä?
Tappajarobottijärjestelmien mittakaava, laajuus ja nopeus – joita hallitsee yksi kohdistusalgoritmi, joka on käytössä koko mantereella – saattaa saada yksittäisten ihmisten tekemät virheelliset tunnistukset.
Autonominen aseasiantuntija Paul Scharre selittää, että karannut ase on viallinen konekivääri, joka jatkaa ampumista liipaisimen vapauttamisen jälkeen, kunnes ammukset loppuvat, koska ase ei tiedä tekevänsä virhettä.
Runaway-aseet ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta onneksi niissä on ihmisoperaattoreita, jotka voivat rikkoa ammusten linkin tai yrittää suunnata aseen turvalliseen suuntaan. Mutta itsenäisillä aseilla ei määritelmän mukaan ole tällaista suojakeinoa... Aseistetun tekoälyn ei tarvitse edes olla viallinen tuottaakseen karkaavan aseefektin.
Ongelmana ei ole vain se, että kun tekoälyjärjestelmät erehtyvät, ne erehtyvät useasti. Se johtuu siitä, että niiden tekijät eivät usein tiedä erehtymisen syytä, ja kuinka korjata ne. Tekoälyn musta laatikko -ongelma tekee lähes mahdottomaksi kuvitella moraalisesti vastuullista autonomisten asejärjestelmien kehittämistä.
Seuraavat kaksi vaaraa ovat alhaisen- ja huippuluokan leviämisen ongelmat. Autonomisia aseita kehittävät armeijat jatkavat nyt olettamuksella, että ne pystyvät hillitsemään ja hallitsemaan autonomisten aseiden käyttöä. Mutta jos asetekniikan historia on opettanut maailmalle jotain, se on tämä: Aseet leviävät.
Markkinapaineet voivat johtaa sellaisen luomiseen ja laajaan myyntiin, jota voidaan pitää Kalashnikov-rynnäkkökiväärin autonomisena aseena: tappajarobotteja, jotka ovat halpoja, tehokkaita ja melkein mahdottomia hallita, kun ne kiertävät ympäri maailmaa. Autonomiset aseet voivat joutua hallituksen valvonnan ulkopuolella olevien ihmisten käsiin, mukaan lukien kansainväliset ja kotimaiset terroristit.
Huippuluokan leviäminen on yhtä huono asia. Kansakunnat voisivat kilpailla kehittääkseen yhä tuhoisempia versioita autonomisista aseista, mukaan lukien sellaiset, jotka pystyvät asentamaan kemiallisia, biologisia, säteily- ja ydinaseita . Aseen käytön lisääntyminen lisäisi aseiden kuolleisuuden lisääntymisen moraalisia vaaroja.
Huippuluokan autonomiset aseet johtavat todennäköisesti useampiin sotiin, koska ne vähentävät kahta päävoimaa, jotka ovat historiallisesti estäneet ja lyhentäneet sodat: huolta ulkomailla olevista siviileistä ja huolta omista sotilaista. Aseet on todennäköisesti varustettu kalliilla "eettisillä kuvernööreillä", jotka on suunniteltu minimoimaan sivuvahingot, käyttämällä YK:n erityisraportoijan Agnes Callamardin "myyttiä kirurgisesta iskusta" tukahduttamaan moraalisia protesteja.
Autonomiset aseet vähentävät myös omien sotilaiden tarvetta ja riskejä, mikä muuttaa dramaattisesti kustannus-hyötyanalyysiä, jota valtiot käyvät läpi sotien käynnistämisen ja ylläpitämisen aikana.
Epäsymmetriset sodat, joita käydään sellaisten valtioiden maaperällä, joilla ei ole kilpailevaa teknologiaa, yleistyvät todennäköisesti....
Sodan lakien horjuttaminen
Kansainväliset sodanlait, jotka on kodifioitu sopimuksiin, jotka ulottuvat v, 1864 Geneven yleissopimukseen, ovat kansainvälinen ohut sininen viiva, joka erottaa kunniasodan verilöylystä. Niiden lähtökohtana on ajatus, että ihmiset voidaan saattaa vastuuseen teoistaan sodan aikana, että oikeus tappaa muita sotilaita taistelun aikana ei anna oikeutta murhata siviilejä.
Esimerkki vastuuseen joutumisesta on Slobodan Milosevic, Jugoslavian entinen presidentti, jota YK:n entisen Jugoslavian alueen kansainvälinen rikostuomioistuin nosti syytteen ihmisyyttä ja sotarikoksista vastaan.......Mutta kuinka autonomiset aseet voidaan saattaa vastuuseen? Kuka on syyllinen robotista, joka tekee sotarikoksia? Kuka joutuisi oikeuden eteen? Ase? Sotilas? Sotilaan komentajat? Yhtiö, joka teki aseen?
Valtioista riippumattomat järjestöt ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijat pelkäävät, että autonomiset aseet johtavat vakavaan vastuuvajeeseen.
Voidakseen asettaa sotilaan rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksiin syyllistyneen autonomisen aseen käyttämisestä syyttäjien olisi todistettava sekä actus reus että mens rea, latinan termeillä, jotka kuvaavat syyllisyyttä ja syyllistä mieltä.
Tämä olisi vaikeaa lain kannalta ja mahdollisesti epäoikeudenmukaista moraalin kannalta, koska autonomiset aseet ovat luonnostaan arvaamattomia. Uskon, että etäisyys, joka erottaa sotilaan itsenäisistä päätöksistä, joita itsenäiset aseet tekevät nopeasti kehittyvissä ympäristöissä, on yksinkertaisesti liian suuri.
Oikeudellista ja moraalista haastetta ei helpota siirtämällä syyllisyyttä komentoketjussa ylös tai takaisin tuotantopaikalle. Maailmassa, jossa ei ole säännöksiä, jotka velvoittavat ihmisen hallitsemaan itsenäisiä aseita, tulee olemaan sotarikoksia ilman, että sotarikollisia pitäisi joutua vastuuseen. Sodan lakien rakenne ja niiden pelotearvo heikkenevät merkittävästi.
Uusi globaali asevarustelukilpailu
Kuvittele maailma, jossa armeijat, kapinallisryhmät sekä kansainväliset ja kotimaiset terroristit voivat käyttää teoreettisesti rajattomasti tappavaa voimaa teoriassa nollariskillä valitsemissaan aikoina ja paikoissa ilman oikeudellista vastuuta. Se on maailma, jossa sellaiset väistämättömät algoritmivirheet, jotka vaivaavat Amazonin ja Googlen kaltaisia teknisiä jättiläisiä, voivat nyt johtaa kokonaisten kaupunkien eliminointiin.
Mielestäni maailman ei pitäisi toistaa ydinasekilpailun katastrofaalisia virheitä. Sen ei pitäisi kävellä unissa dystopiaan."
- Anonyymi
https://asiatimes.com/2020/08/report-calls-on-the-world-to-take-action-on-killer-robots/
Ei olisi "hyväksyttävää", jos asejärjestelmät pystyvät valitsemaan ja tappamaan kohteita ilman ihmisen valvontaa, tutkijat varoittavat.
Täysin autonomiset aseet tekevät ihmisten tappamisesta helpompaa ja halvempaa – arka ongelma sinänsä väärissä käsissä.
Tappavat autonomiset aseet näyttävät myös siltä, että ne olisivat suhteettoman hyödyllisiä etnisessä puhdistuksessa ja kansanmurhassa - pelottava mahdollisuus.
Taistelukentällä käytettyjä aseita voidaan myös ryöstää. - Anonyymi
https://asiatimes.com/2019/08/killer-robot-developers-putting-world-at-risk/
"Autonomisista aseista tulee väistämättä skaalautuvia joukkotuhoaseita, koska jos ihminen ei ole silmukassa, yksi ihminen voi laukaista miljoona asetta tai sata miljoonaa asetta...
Vielä huolestuttavampia ovat uudet itsenäisten aseiden luokat. Näihin voivat kuulua aseelliset minidronit, kuten ne, jotka esiteltiin vuoden 2017 lyhytelokuvassa Slaughterbots .
"Tällaisilla aseilla voisi lähettää miljoona niitä kontissa tai rahtilentokoneessa - joten niillä on ydinpommin tuhoava kapasiteetti, mutta ne jättävät kaikki rakennukset taakse", Russell sanoi.
Kasvojentunnistusteknologian avulla droonit voisivat "pyyhkiä pois yhden etnisen ryhmän tai yhden sukupuolen, tai käyttämällä sosiaalisen median tietoja voit pyyhkiä pois kaikki ihmiset, joilla on poliittinen näkemys".
https://asiatimes.com/2017/11/rise-killer-machines/
Aasian armeijan joukot ottavat käyttöön tappajarobotteja erilaisiin taistelukenttärooleihin, kun diplomaatit kamppailevat juridisen semantiikan kanssa pyrkiessään hallitsemaan tekoälyllä (AI) toimivia aseita, joiden monet pelkäävät laukaisevan seuraavan asevarustelun.
Jos jokin suuri sotilaallinen voima vie eteenpäin tekoälyaseiden kehittämistä, maailmanlaajuinen asevarustelu on käytännössä väistämätön, ja tämän teknologisen kehityksen päätepiste on ilmeinen: autonomisista aseista tulee huomisen Kalashnikoveja...
https://habr.com/ru/company/ruvds/blog/585016/
Kuka on vastuussa, jos ohjelma ei toimi ja koneet alkavat tuhota siviilejä, lääkäreitä, rauhanturvaajia tai omaa armeijaansa? Kuka voi antaa tarkan vastauksen, onko kyseessä häiriö, hakkerointi vai virhe? Kuka on vastuussa, jos sotakone riistäytyy hallinnasta ja alkaa tappaa kaikkia?
Vakavia näkemyksiä taistelurobottien kiellosta ei toistaiseksi ole. Tällaisten järjestelmien kysyntä nykyaikaisen armeijan keskuudessa on liian suuri, ja se kasvaa edelleen lähitulevaisuudessa... - Anonyymi
https://novayagazeta.ru/articles/2021/05/24/chei-palets-na-spuskovom-kriuchke
Vaihtoehtoisia ohjelmia älykkään tekoälyn kehittämiseen on jo olemassa. Venäjän potentiaali amerikkalaisia vastaan tällä alueella on hyvin pieni, mutta sellaisia tutkimuksia maassamme on meneillään.
Siten luodaan valikoiva ase esim. taajama-alueiden toimintaan, mikä on aina ollut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden huolenaihe. Ja sotilastietokone jakaa tavoitteet lähes ilman ihmisen osallistumista.
Lisäksi tiettyjen henkilöiden kohteiden kartoituksen ja merkinnän lopussa on mahdollista poistaa se käytöstä ei-tappavilla keinoilla, kuten tainnutusaseilla, lasereilla, mikroaaltouuni- ja ultraäänilähettimillä.
Koska väestö ympäri maailmaa keskittyy yhä enemmän kaupunkeihin, älykkäiden aseiden kehittämisestä ihmisasutusoperaatioita varten on tulossa armeijan prioriteetti.
2000-luvun sodat voivat kummallista kyllä olla säästäväisempiä siviiliväestön suhteen varsinkin jos, Jumala varjelkoon, ne puhkeavat valtioihin, joissa on korkea kulttuurinen ja teknologinen kehitys. Nämä sodat ovat vielä halvempia, ne eivät vaadi niin massiivista joukkojen ja varusteiden sijoittamista, mikä on tänään pakollista taistelumääräysten mukaan.
Suurin ongelma tekoälyn kehittämisessä sotilaallisiin tarkoituksiin on se, että teknologia siirtää hitaasti ihmisiä pois päätöksenteosta. Käsittelemällä kuvia ne tunnistavat kohteet nopeassa tilassa, ja välittävät ne hierarkian seuraavalle robotille. Ne valitsevat jo keinoja vastatoimiin, vaikka nykyään sen lopulta päättää ihminen. Ja tämä ei ole fantasiaa, vaan rutiinitoimia nykyaikaisten armeijoiden päämajassa.
Nykyaikaisilla korkean poliittisen jännitteen vyöhykkeillä on jo teoriassa mahdollista kuvitella, kuinka robotti saa aikaan matalan intensiteetin konfliktin.
Ihmisen osallistuminen päätöksentekoon, jolle on varattu 100–120 sekuntia, on poissuljettu: vain tekoäly, jolla on näin paljon syöttödataa, voi toimia vaaditulla nopeudella...
Yleisesti ottaen Naton johdolle Venäjän kanssa kaikki on selvää: se ei ole vaarallinen sotilaallisen potentiaalinsa koon suhteen... voidaan odottaa erittäin kehittyneiden aseiden käyttöönottoa avaruudessa. Kaikki tämä tapahtuu ympäristössä, jossa tekoälyllä on pääsy älytietojen käsittelyn ja kohteiden määrittämisen lisäksi myös skenaarioihin tuleville vihollisille.
Nykyään tekoäly on kehityksensä alussa. Se tottelee henkilöä. Mutta sitten tekoäly neuvoo yhä aktiivisemmin, ja korvaa henkilöä tehdessään päätöksiä. Vähitellen henkilö voi menettää ymmärryksen siitä, mistä tietyt päätökset johtuvat, kenen tahto on niiden takana.
https://novayagazeta.ru/articles/2019/03/10/79824-nechelovecheskaya-voyna
Tulevaisuudessa yksi henkilö ohjaa kokonaista laivuetta hyökkäysdrooneja. Onko hänellä vielä mahdollisuus seurata kaikkien toimia? Tekoäly tulee hänen apuunsa.
Parvitaktiikat lisäävät entisestään sotilaallisten järjestelmien autonomisia valmiuksia. Ryhmässä droonit itse jakavat tehtäviä, korvaavat epäkunnossa olevia, kuten esimerkiksi muurahaiset tekevät. Parvessa kaikki ovat tasa-arvoisia, siinä ei ole päärobottia. Ja ihmiselle on hyvin vähän tilaa.
Hyökkäysparvidronit hallitsevat jo elementtejä: Sea Hunter merellä ja Gremlins taivaalla.
Tekoäly korvaa lastinjakelun lähettäjän. Se tekee tämän vähitellen: ensimmäisessä vaiheessa kone odottaa suoria ohjeita; toisella operaattori merkitsee yleissuunnitelmaa, ja ohjelma pystyy jo itse päättämään, kuinka esteitä vältetään ja haluttuun kohtaan päästään; kolmannessa vaiheessa riittää, että järjestelmä selvittää henkilön yleiset aikomukset.
Se valitsee parhaan toimitustavan ja reitin ilman lisäohjeita. Se tarjoaa jatkuvasti laajenevan työkalupakin: itseoppivat verkot, esineiden internet, pilvilogistiikka, miehittämättömät ajoneuvot. Näin syntyy "ennustava tarjonta ja palvelu" - kun tekoäly itse kertoo ihmiselle mitä, milloin ja minne toimittaa.
Paikan päällä analyytikot käyttivät 80 % työajastaan droonien keräämän materiaalin tarkistamiseen. Tekoäly on tarjonnut armeijalle uusia tapoja käsitellä tietoa. Tiedonkeruun jälkeen valtavien määrien avoimen ja suljetun datan analysointi ulkoistetaan vähitellen tekoälylle.
Tekoäly täyttää vähitellen johtavien maailmanvaltojen sotilasjohdon hermoston. Se kasvaa armeijan haarojen ja alayksiköiden välisiksi tiedonvaihdon rakenteiksi ja kytkeytyy ennakkovaroitusjärjestelmään...
Sotilasasioissa tiedustelurobotti välittää kerätyt tiedot analyytikkorobotille, joka neuvottelee strategirobotin kanssa ja yhdessä tarjotaan henkilölle valittavana useita skenaarioita.
https://novayagazeta.ru/articles/2019/02/25/79679-kto-kogo-otklyuchit
"Kuka sammuttaa kenet"?
10 vuotta sitten, kun sana "keinoäly" kiellettiin ja konferensseja aiheesta pidettiin kellareissa kynttilänvalossa, ihmiset suhtautuivat skeptisesti superälyn riskien analysointiin. Mutta nyt tällaiset konferenssit keräävät satoja osallistujia, ja ne järjestetään erittäin vakavalla tasolla... - Anonyymi
Venäjä käyttää rahaa sotilasmenoihin suunnilleen saman verran kuin Ranska tai Saksa. Tuolla se väittää kuitenkin kehittävänsä/hankkivansa tappajarobotteja, ylisoonisia ohjuksia, supertorpedoja, huippuluokan panssarivaunuja ja kahta erilaista häivekonetta. Joku tässä mättää.
- Anonyymi
https://builtin.com/artificial-intelligence/artificial-intelligence-future
"Painajaisskenaarioon liittyy nk. "singulaarisuus", jossa superälykkäät koneet ottavat vallan ja muuttavat pysyvästi ihmisen olemassaoloa orjuuttamisen tai hävittämisen kautta.
Elon Musk uskoo ja on varoittanut vuosia, että AGI on ihmiskunnan suurin eksistentiaalinen uhka. Hänestä ponnistelut sen aikaansaamiseksi ovat kuin "demonin kutsumista".
Hän on ilmaissut huolensa siitä, että hänen ystävänsä, Googlen perustaja ja Alphabetin toimitusjohtaja Larry Page, voisi vahingossa paimenella jotain "pahaa" parhaista aikeistaan huolimatta, mm. "tekoälyllä tehostettujen robottien laivasto, joka pystyy tuhoamaan ihmiskunnan".
Jossain vaiheessa ihmisten ei enää tarvitse kouluttaa järjestelmiä; he oppivat ja kehittyvät itsekseen.
Oxfordin yliop. Future of Humanity Institute julkaisi tekoälytutkimuksen tulokset nimellä Milloin tekoäly ylittää ihmisen suorituskyvyn? Tekoälyasiantuntijoiden todisteet sisältävät 352 koneoppimisen tutkijan arvioita tekoälyn kehityksestä tulevina vuosina.
Tässä ryhmässä oli paljon optimisteja. Vuoteen 2026 mennessä koneet pystyvät kirjoittamaan kouluesseitä; 2027 mennessä itseajavat kuorma-autot tekevät kuljettajista tarpeettomia; 2031 mennessä tekoäly ylittää ihmiset vähittäiskaupan alalla; 2049 mennessä tekoäly voi olla seuraava Stephen King ja vuoteen 2053 mennessä seuraava Charlie Teo. 2137 mennessä kaikki ihmisten työt automatisoidaan.
Enemmän ollaan huolissaan sotaroboteista. "Tekoälyn todellinen uhka ei ole pahuus, kuten typerissä Hollywood-elokuvissa, vaan osaaminen – tekoäly saavuttaa tavoitteita, jotka eivät vain ole linjassa meidän kanssamme.”
Laird ei huolestu eniten pahasta tekoälystä sinänsä, vaan "pahat ihmiset, jotka käyttävät tekoälyä eräänlaisena vääränä voimankertojana" sellaisiin asioihin kuin pankkiryöstö ja luottokorttipetokset monien muiden rikosten joukossa."
https://futureoflife.org/background/benefits-risks-of-artificial-intelligence/
Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että superälykäs tekoäly ei todennäköisesti näytä inhimillisiä tunteita, kuten rakkautta tai vihaa, ja ettei ole mitään syytä odottaa tekoälyn muuttuvan tarkoituksellisesti hyväntahtoiseksi tai pahantahoiseksi. Sen sijaan asiantuntijat pitävät kahta skenaariota todennäköisimpänä harkitessaan, kuinka tekoäly voi muodostua riskiksi:
1. Tekoäly on ohjelmoitu tekemään jotain tuhoisaa: Autonomiset aseet ovat tekoälyjärjestelmiä, jotka on ohjelmoitu tappamaan. Väärän henkilön käsissä nämä aseet voivat helposti aiheuttaa joukkotuhoja. Lisäksi tekoälyn asevarustelu voi vahingossa johtaa tekoälysotaan, joka johtaa myös joukkoongelmiin.
Jotta vihollinen ei estäisi niitä, nämä aseet olisi suunniteltu äärimmäisen vaikeaksi "sammuttaa", jotta ihmiset voisivat todennäköisesti menettää tällaisen tilanteen hallinnan. Tämä riski on olemassa jopa kapealla tekoälyllä, mutta se kasvaa, kun tekoälyäly ja autonomia lisääntyvät.
2. Tekoäly on ohjelmoitu tekemään jotain hyödyllistä, mutta se kehittää tuhoavan menetelmän tavoitteensa saavuttamiseksi: Näin voi tapahtua aina, kun emme pysty täysin yhdenmukaistamaan tekoälyn tavoitteita omien tavoitteidemme kanssa, mikä on hämmästyttävän vaikeaa.
Jos superälykäs järjestelmä saa tehtäväkseen kunnianhimoisen geoinsinööriprojektin, se voi sivuvaikutuksena aiheuttaa tuhoa ekosysteemissämme ja pitää ihmisten pyrkimyksiä pysäyttää se uhkana.
Huoli edistyneestä tekoälystä on sen osaaminen. Superälykäs tekoäly on erittäin hyvä saavuttamaan tavoitteensa, ja jos nämä tavoitteet eivät ole linjassa meidän kanssamme, meillä on ongelma. Et luultavasti ole ilkeä muurahaisvihaaja, joka astuu muurahaisten kimppuun pahuudesta, mutta jos olet vastuussa vesivoimalan vihreän energian projektista ja alueella on muurahaiskeko, joka joutuu tulvaan, se harmittaa muurahaisia. Tekoälyn turvallisuustutkimuksen keskeinen tavoite on olla koskaan asettamatta ihmiskuntaa noiden muurahaisten asemaan.- Anonyymi
https://mwi.usma.edu/artificial-intelligence-future-warfare-just-not-way-think/
"Tulevaisuuden ensisijainen selviytymistaito voi olla kyky piiloutua AI-antureilta. Tämän seurauksena armeijan on ehkä kehitettävä uudenlainen tekoälyn naamiointi päihittääkseen tekoälyjärjestelmät, koska on osoitettu, että yksinkertaiset hämärätekniikat, kuten strateginen nauhan sijoittaminen voi huijata tekoälyä....
Väärin merkittyjä kuvia ajoneuvoista voidaan lisätä kohdistusjärjestelmien huijaamiseksi tai manipuloituja huoltotietoja, joiden tarkoituksena on luokitella välitön järjestelmävika normaaliksi toiminnaksi."
https://en.wikipedia.org/wiki/Artificial_intelligence_arms_race
Valtion tukeman venäläisen median raportit tekoälyn mahdollisista sotilaallisista käyttötarkoituksista lisääntyivät v.. 2017. Venäjän puolustusurakoitsijan Kronstadt Groupin toimitusjohtaja totesi, että "on jo olemassa täysin itsenäisiä tekoälyn käyttöjärjestelmiä, jotka tarjoavat välineet UAV-klustereille, kun ne suorittavat tehtäviä itsenäisesti, jakavat tehtäviä keskenään ja ovat vuorovaikutuksessa". että on väistämätöntä, että "droneparvet" lentävät jonakin päivänä taistelualueiden yli.
Venäjä on testannut useita autonomisia ja puoliautonomisia taistelujärjestelmiä, kuten Kalashnikovin "hermoverkko"-taistelumoduulia, jossa on konekivääri, kamera ja tekoäly, jotka sen tekijöiden mukaan voivat tehdä omia kohdistuspäätöksiään ilman ihmisen väliintuloa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Lethal_autonomous_weapon
Venäjä kehittää aktiivisesti keinotekoisesti AI ohjuksia , tiedustelulennokkeja, miehittämättömiä ajoneuvoja, sotilasrobotteja ja lääkintämiesrobotteja.
Israelin ministeri totesi v. 2017, että Israel kehittää sotilaallisia robotteja, myös kärpäsiä.
2018 Kiinan puolustusalan yrityksen Norincon johtaja Zeng Yi sanoi, että "tulevaisuudessa taistelukentillä ei ole ihmisiä taistelemassa", ja että tappavien autonomisten aseiden käyttö sodankäynnissä on " väistämätön".
2019 USAn puol.min. Mark Esper moitti Kiinaa droonien myymisestä, jotka pystyivät riistämään hengen ilman ihmisen valvontaa.
Google: ai in warfare - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://mwi.usma.edu/artificial-intelligence-future-warfare-just-not-way-think/
"Tulevaisuuden ensisijainen selviytymistaito voi olla kyky piiloutua AI-antureilta. Tämän seurauksena armeijan on ehkä kehitettävä uudenlainen tekoälyn naamiointi päihittääkseen tekoälyjärjestelmät, koska on osoitettu, että yksinkertaiset hämärätekniikat, kuten strateginen nauhan sijoittaminen voi huijata tekoälyä....
Väärin merkittyjä kuvia ajoneuvoista voidaan lisätä kohdistusjärjestelmien huijaamiseksi tai manipuloituja huoltotietoja, joiden tarkoituksena on luokitella välitön järjestelmävika normaaliksi toiminnaksi."
https://en.wikipedia.org/wiki/Artificial_intelligence_arms_race
Valtion tukeman venäläisen median raportit tekoälyn mahdollisista sotilaallisista käyttötarkoituksista lisääntyivät v.. 2017. Venäjän puolustusurakoitsijan Kronstadt Groupin toimitusjohtaja totesi, että "on jo olemassa täysin itsenäisiä tekoälyn käyttöjärjestelmiä, jotka tarjoavat välineet UAV-klustereille, kun ne suorittavat tehtäviä itsenäisesti, jakavat tehtäviä keskenään ja ovat vuorovaikutuksessa". että on väistämätöntä, että "droneparvet" lentävät jonakin päivänä taistelualueiden yli.
Venäjä on testannut useita autonomisia ja puoliautonomisia taistelujärjestelmiä, kuten Kalashnikovin "hermoverkko"-taistelumoduulia, jossa on konekivääri, kamera ja tekoäly, jotka sen tekijöiden mukaan voivat tehdä omia kohdistuspäätöksiään ilman ihmisen väliintuloa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Lethal_autonomous_weapon
Venäjä kehittää aktiivisesti keinotekoisesti AI ohjuksia , tiedustelulennokkeja, miehittämättömiä ajoneuvoja, sotilasrobotteja ja lääkintämiesrobotteja.
Israelin ministeri totesi v. 2017, että Israel kehittää sotilaallisia robotteja, myös kärpäsiä.
2018 Kiinan puolustusalan yrityksen Norincon johtaja Zeng Yi sanoi, että "tulevaisuudessa taistelukentillä ei ole ihmisiä taistelemassa", ja että tappavien autonomisten aseiden käyttö sodankäynnissä on " väistämätön".
2019 USAn puol.min. Mark Esper moitti Kiinaa droonien myymisestä, jotka pystyivät riistämään hengen ilman ihmisen valvontaa.
Google: ai in warfarehttps://www.wbur.org/onpoint/2021/07/29/understanding-the-ai-warfare-and-ethics
"Tekoälyä käsittelevän kansallisen turvallisuuskomission puheenjohtaja Robert Work soittaa hälytyskelloja... Kun droonit muuttuvat älykkäämmiksi, halvemmiksi, ketterämmiksi, niitä on helpompi hankkia, ne muodostavat ainutlaatuisen uhan USAn armeijalle jonka merkitys kasvaa, kun itse objektit pienenevät. Tänä vuonna autonomian trendit muokkaavat droonien ominaisuuksia ja konsepteja tehden niistä hyökkäävämpiä ja on entistä vaikeampi puolustautua niitä vastaan."
http://www.businessworld.in/article/AI-Technology-In-Military-Will-Transform-Future-Warfare/13-08-2021-400525/
Teknologiasta on tullut yhteiskunnallisen evoluution vauhdittava avaintekijä, ja se määrittelee uudelleen sosiaaliset parametrit ainutlaatuisilla tuloksilla. Tekoäly motivoi globaaleja voimia valmistautumaan hallitsemaan ja ohjaamaan kehittyneitä teknologioita tavoitteenaan vahvistaa valta-asemansa globaalissa valtapelissä. Tekoälyn ylivoima on uusi vallan paradigma suurvaltojen välillä.
Teknologiasta on tulossa tärkein toimija määrittämään kansakunnan tehoa nykyaikaisessa sotilassodassa. Se antaa armeijalle mahdollisuuden kohdata monimutkaisia haasteita tehokkaiden ja innovatiivisten menetelmien avulla, ja se on avaintekijä tulevissa sodissa. Globaalit sotilaalliset instituutiot ja maat yrittävät tunnistaa alueita, joilla tämä "metallitiedustelu" voisi liittyä säännöllisiin sotilasoperaatioihin.
Nykyaikainen sodankäynti on pohjimmiltaan monimutkaisempaa, koska mikromuuttujat kasvavat. Muutokset missä tahansa muuttujassa voisivat vaikuttaa eksponentiaalisesti taistelun tuloksiin – ja jopa itse sotaan.
Tekoälyn induktio muuttaa sodan erikoistuneesta koneellista sodasta älykkääksi-robotoiduksi-digitoiduksi konfliktiksi. Globaalit voimat valmistelevat sotilaslaitoksiaan hyödyntämään nykyaikaisia älykkäitä teknologioita sodan tulosten optimoimiseksi.
Tekoäly voisi auttaa parantamaan armeijan monikerroksisia valmiuksia käsitellä erilaisia määrittelemättömiä sotatilanteita tai vihamielisiä ympäristöjä. Tekoäly mahdollistaa nopean päätöksenteon dynaamisessa informaatiotiheässä ympäristössä sekä niukassa informaatiotilanteessa.
Tekoälyn yhdistäminen säännöllisiin sotilasoperaatioihin voisi parantaa logistiikkaa, hallintoa, ylläpitoa, koulutusta, henkilökohtaista hallintaa, rutiinitoimintoja tai harjoituksia. Se voisi vähentää instituutioiden työtaakkaa ja vapauttaa sotilaita keskittymään ydintoimintoihin.
Tekoäly voisi käsitellä OODA-silmukkaa (Observe-Orient-Decide-Act) nopeammin, luoda älykkäitä taistelupilviä turvallisilla yhdyskäytävällä sekä päivittää asevoimien komento- ja hallintakykyä luomalla joustavan datasuuntautuneen, pitkälle automatisoidun järjestelmän. lähestyä. Military-AI-ekosysteemi voisi tukea korkeampia kokoonpanoja suunnittelemaan ja ottamaan käyttöön tehokkaampia ja tehokkaampia taistelusuunnitelmia operaatioiden parempaan hallintaan terävämpien ja syvempien oivallusten avulla.
Uudet älykkäät teknologiat voisivat nopeuttaa päätöksentekokykyä, mikä auttaisi sotilasjohtajia tekemään enemmän hyökkääviä tai puolustavia päätöksiä sotien aikana, tai taistelemaan tehokkaammin. Tekoäly nopeuttaa dynaamisen autonomisen järjestelmän perustamista ympäristön 360 asteen analysointiin, mikä parantaa reaaliaikaista taistelukenttäpäätösten tekemistä.
Nykyaikaisessa sodankäynnissä tarvitaan laajaa strategista tiedustelupalvelua ja teknologisten komponenttien kehittyneempää integrointia eri taistelutilannevaatimuksiin vastaamiseksi. Sotavyöhykkeet ovat yksi niistä alueista, joissa jokainen erillinen tapahtuma on ylikuormitettu suurella määrällä rakenteettomia tietoja.
Tekoäly voisi luoda tapahtumien taksonomioita saatavilla olevista tietojoukoista tietojen integrointia ja jäsentämistä varten, mikä auttaa reaaliaikaista päätöksentekoa. Kun sotia ohjaavat tieto, tekoäly voi tarjota tai suositella komentajille arvokkaita vaihtoehtoja, joita ihmisaivot eivät ehkä pysty arvioimaan äänenvoimakkuuden tai päätöksentekoajan stressin vuoksi.
Maailmanlaajuiset sotilasvallat työskentelevät mallintaessaan yhteisen alustan, joka käsittelee kontekstipohjaisia haasteita merenpohjasta avaruuteen käyttämällä häiritsevien teknologioiden lähentymistä yhdistettynä tekoälyn mahdollistamiin erilaisiin työkaluihin.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.wbur.org/onpoint/2021/07/29/understanding-the-ai-warfare-and-ethics
"Tekoälyä käsittelevän kansallisen turvallisuuskomission puheenjohtaja Robert Work soittaa hälytyskelloja... Kun droonit muuttuvat älykkäämmiksi, halvemmiksi, ketterämmiksi, niitä on helpompi hankkia, ne muodostavat ainutlaatuisen uhan USAn armeijalle jonka merkitys kasvaa, kun itse objektit pienenevät. Tänä vuonna autonomian trendit muokkaavat droonien ominaisuuksia ja konsepteja tehden niistä hyökkäävämpiä ja on entistä vaikeampi puolustautua niitä vastaan."
http://www.businessworld.in/article/AI-Technology-In-Military-Will-Transform-Future-Warfare/13-08-2021-400525/
Teknologiasta on tullut yhteiskunnallisen evoluution vauhdittava avaintekijä, ja se määrittelee uudelleen sosiaaliset parametrit ainutlaatuisilla tuloksilla. Tekoäly motivoi globaaleja voimia valmistautumaan hallitsemaan ja ohjaamaan kehittyneitä teknologioita tavoitteenaan vahvistaa valta-asemansa globaalissa valtapelissä. Tekoälyn ylivoima on uusi vallan paradigma suurvaltojen välillä.
Teknologiasta on tulossa tärkein toimija määrittämään kansakunnan tehoa nykyaikaisessa sotilassodassa. Se antaa armeijalle mahdollisuuden kohdata monimutkaisia haasteita tehokkaiden ja innovatiivisten menetelmien avulla, ja se on avaintekijä tulevissa sodissa. Globaalit sotilaalliset instituutiot ja maat yrittävät tunnistaa alueita, joilla tämä "metallitiedustelu" voisi liittyä säännöllisiin sotilasoperaatioihin.
Nykyaikainen sodankäynti on pohjimmiltaan monimutkaisempaa, koska mikromuuttujat kasvavat. Muutokset missä tahansa muuttujassa voisivat vaikuttaa eksponentiaalisesti taistelun tuloksiin – ja jopa itse sotaan.
Tekoälyn induktio muuttaa sodan erikoistuneesta koneellista sodasta älykkääksi-robotoiduksi-digitoiduksi konfliktiksi. Globaalit voimat valmistelevat sotilaslaitoksiaan hyödyntämään nykyaikaisia älykkäitä teknologioita sodan tulosten optimoimiseksi.
Tekoäly voisi auttaa parantamaan armeijan monikerroksisia valmiuksia käsitellä erilaisia määrittelemättömiä sotatilanteita tai vihamielisiä ympäristöjä. Tekoäly mahdollistaa nopean päätöksenteon dynaamisessa informaatiotiheässä ympäristössä sekä niukassa informaatiotilanteessa.
Tekoälyn yhdistäminen säännöllisiin sotilasoperaatioihin voisi parantaa logistiikkaa, hallintoa, ylläpitoa, koulutusta, henkilökohtaista hallintaa, rutiinitoimintoja tai harjoituksia. Se voisi vähentää instituutioiden työtaakkaa ja vapauttaa sotilaita keskittymään ydintoimintoihin.
Tekoäly voisi käsitellä OODA-silmukkaa (Observe-Orient-Decide-Act) nopeammin, luoda älykkäitä taistelupilviä turvallisilla yhdyskäytävällä sekä päivittää asevoimien komento- ja hallintakykyä luomalla joustavan datasuuntautuneen, pitkälle automatisoidun järjestelmän. lähestyä. Military-AI-ekosysteemi voisi tukea korkeampia kokoonpanoja suunnittelemaan ja ottamaan käyttöön tehokkaampia ja tehokkaampia taistelusuunnitelmia operaatioiden parempaan hallintaan terävämpien ja syvempien oivallusten avulla.
Uudet älykkäät teknologiat voisivat nopeuttaa päätöksentekokykyä, mikä auttaisi sotilasjohtajia tekemään enemmän hyökkääviä tai puolustavia päätöksiä sotien aikana, tai taistelemaan tehokkaammin. Tekoäly nopeuttaa dynaamisen autonomisen järjestelmän perustamista ympäristön 360 asteen analysointiin, mikä parantaa reaaliaikaista taistelukenttäpäätösten tekemistä.
Nykyaikaisessa sodankäynnissä tarvitaan laajaa strategista tiedustelupalvelua ja teknologisten komponenttien kehittyneempää integrointia eri taistelutilannevaatimuksiin vastaamiseksi. Sotavyöhykkeet ovat yksi niistä alueista, joissa jokainen erillinen tapahtuma on ylikuormitettu suurella määrällä rakenteettomia tietoja.
Tekoäly voisi luoda tapahtumien taksonomioita saatavilla olevista tietojoukoista tietojen integrointia ja jäsentämistä varten, mikä auttaa reaaliaikaista päätöksentekoa. Kun sotia ohjaavat tieto, tekoäly voi tarjota tai suositella komentajille arvokkaita vaihtoehtoja, joita ihmisaivot eivät ehkä pysty arvioimaan äänenvoimakkuuden tai päätöksentekoajan stressin vuoksi.
Maailmanlaajuiset sotilasvallat työskentelevät mallintaessaan yhteisen alustan, joka käsittelee kontekstipohjaisia haasteita merenpohjasta avaruuteen käyttämällä häiritsevien teknologioiden lähentymistä yhdistettynä tekoälyn mahdollistamiin erilaisiin työkaluihin...."...Tämä koko prosessointi tekee sodista tietopohjaisia, toisin kuin perinteisesti määrävetoisia – radikaali muutos kulumiseen ja tuhoon perustuvasta lähestymistavasta vaikutuksiin ja tuloksiin perustuvaan lähestymistapaan.
Vanhojen sotataitojen fuusio tekoälyteknologiaan ajaa uuden opillisen sodan käsitteen kehitystä, joka perustuu nopeisiin ja tarkkoihin päätöksiin, käyttöönotoihin ja vastustajan taistelukyvyn ja -tahdon tuhoamiseen – sen sijaan, että se perustuisi vain kohdistamiseen. vihollisen aseistus ja arsenaali.
Tekoälyyn perustuvia malleja tarvitaan vihollisen piilotettujen sotakäyttäytymisten selvittämiseen ja rakenteelliseen käsittelemiseen. Tekoälyn tukemat tarkat päätökset voivat vaikuttaa räjähdysmäisesti sotien kulkuun ja lopputulokseen.
Toinen ulottuvuus tähän on mahdollisuus muokata olemassa olevia algoritmeja kaupallisista sovelluksista, ja löytää niille käyttötapauksia sotilaallisessa toimialueella. Tämä vaatii laajempaa ymmärrystä tekniikasta ja syvempää ymmärrystä koko taistelun suunnittelukehyksestä.
Tekoälyn ja sotastrategian yhdistäminen voi tuottaa syvällisiä strategisia näkemyksiä komentajille, ja auttaa maita vähentämään sodan tappioita erittäin tarkkojen reaaliaikaisten ennakoivien syötteiden avulla, jotka on johdettu suuresta määrästä, dynaamisista ja jäsentämättömistä tiedoista."
https://blogs.prio.org/2021/09/artificial-intelligence-warfare-and-bias/
Vaikka sodankäynnissä käytettyyn tekoälyyn liittyy monia huolestuttavia näkökohtia, yksi, joka on erityisen huolestuttavaa, mutta joka on myös saanut vähemmän huomiota, on puolueelliset tekoälyjärjestelmät.
https://www.dw.com/en/artificial-intelligence-cyber-warfare-drones-future/a-57769444
"Tulevaisuudessa tekoälyyn perustuvat tekniikat, kuten parveilu, tulevat sotilaalliseen käyttöön, jolloin monet droonit voivat toimia yhdessä tappavana kokonaisuutena.
Parveilun laajuus ja nopeus antavat mahdollisuuden sotilaallisiin yhteenotoihin, jotka ovat niin nopeita ja monimutkaisia, että ihmiset eivät voi seurata niitä, mikä lisää entisestään asevarustelun dynamiikkaa."
Tulevaisuuden sota näyttäisi siis perustuvan enemmänkin pienille osasille suurina massoina. Ja sellaisia ei torjuta hävittäjillä tai tykistöllä.
https://www.fastcompany.com/90640573/autonomous-weapons-war
on todennäköistä, että kun autonomiset järjestelmät kehittyvät enemmän, "ihminen silmukassa" tulee tekijäksi, joka estää järjestelmän nopeuden ja tehokkuuden. Ihmiset eivät pysty pysymään heidän puolestaan taistelevien koneiden perässä.
Äärimmäisemmässä esimerkissä Azerbaidžanin Israelin toimittamien IAI Harop -droneiden käyttö maan sodassa Armenian kanssa vuonna 2020 osoittautui ratkaisevaksi. Itsenäisesti toimivat droonit kiersivät Armenian puolustuslinjan yli, kunnes pystyivät havaitsemaan tutkan tai lämpösignaalin maassa olevasta ohjuspatterista tai tankista. Sitten he syöksyivät alas ja törmäsivät kamikaze-tyyliin kohteisiin.
Armenialaisilla oli kehittyneet ilmavoimat kalliilla hävittäjillä, mutta niistä ei ollut juurikaan hyötyä Azerbaidžanin drone-hyökkäystä vastaan. Droonit olivat pieniä ja kevyitä, vaikea havaita ja erittäin vaikea ampua alas perinteisillä aseilla.
Droonit tuhosivat armenialaisten joukkojen moraalin . Maan päällä olleet sotilaat tiesivät, että heihin voi osua pään yläpuolella kiertävä drooni milloin tahansa. Droonit ovat niin hiljaisia, että ne eivät kuulisi potkureiden surinaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Armenia antautui. Se oli vasta toinen minkään maan antautuminen missään sodassa toisen maailmansodan jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"...Tämä koko prosessointi tekee sodista tietopohjaisia, toisin kuin perinteisesti määrävetoisia – radikaali muutos kulumiseen ja tuhoon perustuvasta lähestymistavasta vaikutuksiin ja tuloksiin perustuvaan lähestymistapaan.
Vanhojen sotataitojen fuusio tekoälyteknologiaan ajaa uuden opillisen sodan käsitteen kehitystä, joka perustuu nopeisiin ja tarkkoihin päätöksiin, käyttöönotoihin ja vastustajan taistelukyvyn ja -tahdon tuhoamiseen – sen sijaan, että se perustuisi vain kohdistamiseen. vihollisen aseistus ja arsenaali.
Tekoälyyn perustuvia malleja tarvitaan vihollisen piilotettujen sotakäyttäytymisten selvittämiseen ja rakenteelliseen käsittelemiseen. Tekoälyn tukemat tarkat päätökset voivat vaikuttaa räjähdysmäisesti sotien kulkuun ja lopputulokseen.
Toinen ulottuvuus tähän on mahdollisuus muokata olemassa olevia algoritmeja kaupallisista sovelluksista, ja löytää niille käyttötapauksia sotilaallisessa toimialueella. Tämä vaatii laajempaa ymmärrystä tekniikasta ja syvempää ymmärrystä koko taistelun suunnittelukehyksestä.
Tekoälyn ja sotastrategian yhdistäminen voi tuottaa syvällisiä strategisia näkemyksiä komentajille, ja auttaa maita vähentämään sodan tappioita erittäin tarkkojen reaaliaikaisten ennakoivien syötteiden avulla, jotka on johdettu suuresta määrästä, dynaamisista ja jäsentämättömistä tiedoista."
https://blogs.prio.org/2021/09/artificial-intelligence-warfare-and-bias/
Vaikka sodankäynnissä käytettyyn tekoälyyn liittyy monia huolestuttavia näkökohtia, yksi, joka on erityisen huolestuttavaa, mutta joka on myös saanut vähemmän huomiota, on puolueelliset tekoälyjärjestelmät.
https://www.dw.com/en/artificial-intelligence-cyber-warfare-drones-future/a-57769444
"Tulevaisuudessa tekoälyyn perustuvat tekniikat, kuten parveilu, tulevat sotilaalliseen käyttöön, jolloin monet droonit voivat toimia yhdessä tappavana kokonaisuutena.
Parveilun laajuus ja nopeus antavat mahdollisuuden sotilaallisiin yhteenotoihin, jotka ovat niin nopeita ja monimutkaisia, että ihmiset eivät voi seurata niitä, mikä lisää entisestään asevarustelun dynamiikkaa."
Tulevaisuuden sota näyttäisi siis perustuvan enemmänkin pienille osasille suurina massoina. Ja sellaisia ei torjuta hävittäjillä tai tykistöllä.
https://www.fastcompany.com/90640573/autonomous-weapons-war
on todennäköistä, että kun autonomiset järjestelmät kehittyvät enemmän, "ihminen silmukassa" tulee tekijäksi, joka estää järjestelmän nopeuden ja tehokkuuden. Ihmiset eivät pysty pysymään heidän puolestaan taistelevien koneiden perässä.
Äärimmäisemmässä esimerkissä Azerbaidžanin Israelin toimittamien IAI Harop -droneiden käyttö maan sodassa Armenian kanssa vuonna 2020 osoittautui ratkaisevaksi. Itsenäisesti toimivat droonit kiersivät Armenian puolustuslinjan yli, kunnes pystyivät havaitsemaan tutkan tai lämpösignaalin maassa olevasta ohjuspatterista tai tankista. Sitten he syöksyivät alas ja törmäsivät kamikaze-tyyliin kohteisiin.
Armenialaisilla oli kehittyneet ilmavoimat kalliilla hävittäjillä, mutta niistä ei ollut juurikaan hyötyä Azerbaidžanin drone-hyökkäystä vastaan. Droonit olivat pieniä ja kevyitä, vaikea havaita ja erittäin vaikea ampua alas perinteisillä aseilla.
Droonit tuhosivat armenialaisten joukkojen moraalin . Maan päällä olleet sotilaat tiesivät, että heihin voi osua pään yläpuolella kiertävä drooni milloin tahansa. Droonit ovat niin hiljaisia, että ne eivät kuulisi potkureiden surinaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Armenia antautui. Se oli vasta toinen minkään maan antautuminen missään sodassa toisen maailmansodan jälkeen.Suomellakin on kehittyneet ilmavoimat ja kallis tykistö... Näyttää siltä, että natottajat, jotka pyrkivät tuomaan Venäjän esiin "ruosterykmenttinä" -40 luvun varusteineen, pelaavat Venäjän pussiin antamalla suomalaisten ymmärtää, että Venjästä ei ole mihinkään, ja että sitä vastaan voidaan kevyesti luoda sotaväkeä vaikka metsästäjistä.
Samaan menee hinku saada Suomi liitetyksi Natoon välittämättä Venäjän antamista varoituksista, joka voi mennä siihen, että osa Suomea tullaan miehittämään, kuten on jo varoitettu. Ja tämä hinku on eräillä niin hurja, että edes faktat eivät siinä paina, vaan asiaa viedään eteenpäin miten päin hyvänsä.
Joko Natopalstalla oleva trolli on vartavasten asetettu toimeen Suomen liittämiseksi Venäjään, tai sitten toimeksiantaja on erehtynyt, ellei tarkoituksena ole saada Suomi yleensäkin eroon EU:sta antamalla Venäjän miehittää maa, jonka jälkeen se itsenäistetään uudelleen ajankohtana, joka turvaa Suomen kansallisen menestyksen. - Anonyymi
"Tekoälyn turvallisuustutkimuksen keskeinen tavoite on olla koskaan asettamatta ihmiskuntaa noiden muurahaisten asemaan."
Ylevästi sanottu, mutta se tulee toteutumaan, että ihminen on siinä asemassa, koska nk. paholainen on Jumalaa vastaan, se tulee tekemään kaikkensa, jotta Jumalan asia kääntyisi - ei elämän, vaan elottoman asiaksi. Kaikki, mikä on osa elämän lakeja, on asetettu elottomaan, ja kuten ihmisellä on luonteenpiirteen nimitykset, kansalaisuudet yms. on koneilla samat merkit ja alamerkit, ja yhtä paljon, kun on luonteita, on myös tuotemerkkejä, ja jokainen voi valita luonnettaan vastaavan tuotteen mikä itselle sopii.
Ja koska paholainen ei siedä kilpailijoita, tulee kaikki kutistumaan muutaman asian ympärille, kuten kuntia on lakkautettu ja EU alueeseen kuuluu monia vielä näennäisesti itsenäisiä maita.
Lopulta arvelen, että kaikki yhdistetään liittovaltiokokonaisuuksiksi, kunnes nekin lakkautetaan. Siinä vaiheessa arvelen, että ihmisillä on hämärtynyt käsite heimoista ja kansoista niin, että käsitystä perimästä ja juurista ei enää ole. Ja tämä kaikki ei tarvitse muuta kun olosuhteiden muutoksen. Säädellään yhtä ja toista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomellakin on kehittyneet ilmavoimat ja kallis tykistö... Näyttää siltä, että natottajat, jotka pyrkivät tuomaan Venäjän esiin "ruosterykmenttinä" -40 luvun varusteineen, pelaavat Venäjän pussiin antamalla suomalaisten ymmärtää, että Venjästä ei ole mihinkään, ja että sitä vastaan voidaan kevyesti luoda sotaväkeä vaikka metsästäjistä.
Samaan menee hinku saada Suomi liitetyksi Natoon välittämättä Venäjän antamista varoituksista, joka voi mennä siihen, että osa Suomea tullaan miehittämään, kuten on jo varoitettu. Ja tämä hinku on eräillä niin hurja, että edes faktat eivät siinä paina, vaan asiaa viedään eteenpäin miten päin hyvänsä.
Joko Natopalstalla oleva trolli on vartavasten asetettu toimeen Suomen liittämiseksi Venäjään, tai sitten toimeksiantaja on erehtynyt, ellei tarkoituksena ole saada Suomi yleensäkin eroon EU:sta antamalla Venäjän miehittää maa, jonka jälkeen se itsenäistetään uudelleen ajankohtana, joka turvaa Suomen kansallisen menestyksen.https://www.youtube.com/watch?v=vRTA0V3TP_Q
Drone vs. tykistö ja panskit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=vRTA0V3TP_Q
Drone vs. tykistö ja panskit.https://www.youtube.com/watch?v=NS1KFmFw2Dw&t=231s
Kenellä ilmaherruus... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=vRTA0V3TP_Q
Drone vs. tykistö ja panskit.Videoon tullut ikäraja, mutta kertoo hyvin miten droneja vastaan ei perinteisillä vehkeillä ole mitään asiaa.
- Anonyymi
https://www.brookings.edu/techstream/applying-arms-control-frameworks-to-autonomous-weapons/
Miehittämättömät alustat vaativat etäkäskyjä saavuttaakseen tehtävänsä. Se on vaikeaa, kun armeijat eivät pysty tarjoamaan koko tarvittavaa henkilökuntaa ja lentäjät palavat loppuun ylityöstä. Lisäksi viholliset yrittävät häiritä, manipuloida tai muuten häiritä ohjaajien signaaleja drooniin.
Mitä enemmän miehittämättömät alustat voivat toimia ilman ihmisen ohjausta, sitä vähemmän näitä signaaleja ja niitä lähettäviä ihmisiä tarvitaan.
Valtiot integroivat miehittämättömiä alustoja drone-parviin, ja Israelista tuli maailman ensimmäinen, joka käytti parvea taisteluihin. Todellisessa drone-parvessa droonit kommunikoivat ja tekevät yhteistyötä muodostaen yhden asealustan. Vaikka drooniparvet eivät välttämättä ole itsenäisiä aseita, kukaan ihminen ei pystyisi hallitsemaan 10.000 dronea ilman tekoälyn apua.
Israelin uraauurtava droneparven käyttö näyttää koostuneen tuntemattomasta määrästä pieniä droneja, jotka on varustettu anturien ja aseiden sekoituksella. Israelin parven käyttö on vasta alkua. Intia testasi drooniparvia viime vuonna, ja aiemmin tänä vuonna Etelä-Afrikan Paramount Group paljasti 41 kilogramman painoisten pitkän kantaman droonien parvijärjestelmän, joka kulkee yli 100 mailia tunnissa. Venäjä puolestaan suunnittelee parvia sukellusveneiden vastaiseen sodankäyntiin.
Syntyvät autonomiset aseet käyttämällä koneoppimisprosessin ärsykkeitä monimutkaisemmilla tavoilla. Koneoppimisjärjestelmät luottavat suuriin tietomääriin tehdäkseen johtopäätöksiä siitä, mitä järjestelmä havaitsee. Mutta tietoriippuvuus tekee niistä myös hauraita. Värierot, puiden oksat tai sumuiset päivät voivat häiritä järjestelmän kykyä tunnistaa kohde oikein.
Kun autonomiset aseet skaalautuvat massiivisiin drone-parveihin, hallitsemattomuus ja joukkotuhojen mahdollisuus luovat uuden joukkotuhoaseen. Kuvittele, että 1 000 Slaughterbotia lentelee kaupungissa ja päättää kenet tappaa. Eikä se ole kauhean outoa: Intia haluaa rakentaa 1000 dronin parven, joka toimii ilman ihmisen ohjausta. Ja laivaston jatkokoulumallintaa jopa miljoonan dronin parvia, jotka toimivat veden alla, valtameren pinnalla ja ilmassa
Autonomiset aseet tarjoavat nopeutta. Tyypillinen ihmisen kestää 250 millisekuntia reagoida jotain he näkevät. Itsenäinen ase voi reagoida paljon nopeammin – Rheinmetall Defensen Active Defense System voi reagoida saapuvaan rakettikäyttöiseen kranaattiin alle millisekunnissa.
USAn armeijan kenraali George Murrayn mukaan tämä nopeus saattaa olla tarpeen puolustautuakseen massiivisia drone-parveja vastaan. Nämä aseet voivat olla ero selviytymisen ja tappion välillä. Niistä luopuminen asevalvontasopimuksessa olisi typerää.
Armeijat kiistävät myös virheriskin. Ihmiset väsyvät, turhautuvat ja ovat liian itsevarmoja. Siitä syntyy virheitä. Itsenäisillä aseilla ei ole tällaisia tunteita, ja sotilaallisten tekoälysovellusten kannattajat väittävät, että alentunut virheprosentti tekee tekniikan käyttämisestä moraalista välttämätöntä. Lisäksi tekoäly voi parantaa tähtäystä, joka vähentää sivuhaittoja....
https://strafasia.com/ai-and-the-future-of-warfare/
Tekoäly hämärtää jo sodankäynnin linjoja... Valtioista, jotka ottavat johtoaseman muiden yläpuolelle tietyn teknologian ymmärtämisessä ja sotilaallisessa käyttöönotossa, tulee usein merkittäviä globaaleja toimijoita. Hyviä esimerkkejä ovat britit teollisen vallankumouksen jälkeen tai Yhdysvallat ydinaseiden hankinnan jälkeen. Se, joka ottaa johtajan tekoälyssä, voi hyvinkin tulla hallitseva supervalta tulevina vuosina.
Tekoälyn normalisointi sodankäynnissä on jo käynnissä. Valtiot, kuten USA, Kiina ja Venäjä, ovat sisällyttäneet tekoälyä puolustukseensa, eikä tämä trendi osoita pysähtymisen merkkejä.... Nykyinen teknologian kehitys on paljon suurempi kuin kansainvälisen diplomatian nopeus mahdollisten ongelmiensa ratkaisemisessa.
Tekoälyä tukevien teknologioiden mahdollista laajamittaista leviämistä on vaikeampi hallita kuin aikaisemmin. Koska tekoälyn pääkomponentti on algoritmi, joka on aineeton ohjelmisto, se on helpompi hankkia sekä valtion, että ei-valtiollisten toimijoiden kannalta... - Anonyymi
https://ieeexplore.ieee.org/document/9292960
Tekoälyavusteiset elektroniset sodankäyntijärjestelmät – viimeaikaiset trendit ja kehittyvät sovellukset.
1. Elektroninen sodankäynti ja sen järjestelmät, Spektraalinen ja temporaalinen ECCM
2. Tekoälyn perusteet ja asiaankuuluvat tekniikat (Koneoppiminen)
3. Tekoälyn rooli ekektronisessa sodankäynnissä (Tekoälyn soveltaminen sodan operat. ja strat. tasolla)
4. EW-AI järjestelmä (EW - Sovelluskohtaiset Ai-tekniikat)
Electronic Warfare on kriittinen mahdollistava ominaisuus sotilaallisissa operaatioissa sekä rauhan- että sodan aikana. Digitaalisen tekniikan edistyminen on mahdollistanut nykyaikaisten sotilasjoukkojen kehittämisen erittäin joustavia ja mukautuvia elektronisia sodantorjuntajärjestelmiä, joissa on palaute, joka mahdollistaa nopean sopeutumisen sähkömagneettiseen ympäristöön. Tekoälypohjaisilla EW-järjestelmillä on erittäin tärkeä rooli tässä skenaariossa.
Koska tekoäly helpottaa itsenäistä toimintaa, tilannetietoisuus lisääntyy ja päätöksenteosta tulee luotettavaa. Tässä suunnassa tekoälyllä varustettu EW-järjestelmä voi olla tehokas tunnistamaan vihamieliset tutkalähettimet, jotta voidaan määrittää uhan kuolleisuuden laajuus.
Uhkakäsityksestä riippuen voidaan sitten muotoilla sopiva tekoälypohjainen vastastrategia mitätöimään vihamielisen EW-uhan. Lisäksi, tutkasignaalianalyysin aikana kerättyä tietoa voidaan käyttää uhkakirjaston valmisteluun, jotta voidaan kehittää elektroninen taistelujärjestys (EOB) tilannetietoisuutta varten ja joustavia vastatoimia kehittyvän EW-skenaarion mukaisesti.
Tällä tavoin tekoälypohjainen lähestymistapa voi tarjota taistelukentän suunnittelijoille luotettavia työkaluja sodan taistelun toteuttamiseen. Paperi antaa lyhyen katsauksen EW:n perusnäkökohdista ja sen osista, joidenkin yleisesti käytettyjen tekoälytekniikoiden perustasta ja tekoälytekniikoiden merkityksestä nykyaikaisissa EW-järjestelmissä.
Työssä luetellaan EW- ja tekoälytekniikoita, joita voidaan soveltaa kehittyvässä skenaariossa tapahtuvien muutosten ja raportoidun tutkimuksen taustalla."- Anonyymi
"uhan kuolleisuuden" --> uhan kuolletavuuden
- Anonyymi
Laaja tutkimus:
https://www.chathamhouse.org/2021/09/advanced-military-technology-russia/06-military-applications-artificial-intelligence
Sisältää aiheet:
1 Sotilasteknologian kehitys ja kehittyneet valmiudet
Venäjän lähestymistapa sotilaalliseen modernisointiin ja innovaatioihin
Sotilaallinen innovaatio mahdollistaa Venäjän sodankäynnin
Viimeaikaisista käyttöönotoista opittu
2 Sotilaallinen T&K, innovaatiot ja läpimurtoteknologiat
Innovaatiopolut ja infrastruktuuri
Esteet ja tulevaisuuden näkymät
3 Putinin "superaseet"
Sarmat
Avangard
Poseidon
Burevestnik
Kinzhal
Tsirkon
Mitä Venäjän armeija haluaa saavuttaa näillä aseilla?
Mitä uudet aseet kertovat Venäjän puolustus-teollisista valmiuksista?
4 Venäjän avaruusjärjestelmät ja avaruuden aseistamisen riski
Venäjän avaruusjoukot
Sotilaalliset avaruusohjelmat ja -projektit
Navigointi
Aikainen varoitus
Signaalin älykkyys
Viestintä
Kaukokartoitus
Tarkastajan satelliitit
Muut sotilaalliset hankkeet
Satelliittivastaiset ohjelmat
5 Sotilaallisen robotiikan kehitys
Kehitetään autonomisten järjestelmien ja sotilaallisen robotiikan tarvetta
Nykyinen ja tuleva robottilentokoneiden kehitys
Nykyinen ja tuleva robottimaakulkuneuvojen kehitys
Nykyinen ja tuleva merenkulun robottiajoneuvojen kehitys
6 Tekoälyn sotilaalliset sovellukset: Venäjän lähestymistapa
Ohjaavat käsitteet ja periaatteet
Avainalueet tekoäly- ja koneoppimisinvestoinneille
Elektroninen sodankäynti
Miehittämättömät järjestelmät
Tietoylivoima ja kybersota
Vaikutukset Yhdysvaltoihin ja Natoon
7 Päätelmät ja politiikkasuositukset
Varmistetaan realistiset arviot Venäjän sotilaallisista voimavaroista
Mistä Naton ja sen liittolaisten pitäisi olla huolissaan?
Luo tasapainoinen ja joustava vastaus
Laita "punainen" takaisin punaiseen tiimiin
Vaadi Venäjältä vastuullisuutta ja avoimuutta - Anonyymi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008370185.html
"... Tänä päivänä puhumme keinoälystä, avaruusteknologian käyttämisestä sotilaallisesti ja roboteista, jolloin ns. jäljittäminen alkaa olla hyvin vaikeaa. Kuka teki ja mitä? Niinistö kuvaili ongelmakenttää."
Olen mielissäni, että asioiden kehitys huomioidaan noin. Tosiaankin: kuka teki? Dronet ja tekoäly mullistavat koko sodankäynnin. - Anonyymi
https://www.rbth.com/science-and-tech/334359-camouflage-russian-army
Tämä naamiointi tekee venäläisistä panssaroiduista ajoneuvoista näkymättömiä 95 prosentille Naton droneista, sanoo asiantuntija.
Uudelle naamiointiteknologialle on annettu lempinimi Chameleon. Se perustuu niin kutsuttuun sähkökromiseen "lasiin", joka koostuu komposiittimateriaaleista ja muuttaa väriä ja läpinäkyvyyttä sähkövirran syöttämisessä.
Ensimmäiset tällaisen sähkökromaattisen pinnoitteen prototyypit tulevaisuuden sotilaan Ratnikin taistelupukuun esiteltiin Army-2018 kansainvälisellä sotilas- ja teknisellä foorumilla Venäjällä. Uusi naamiointi järjestelmä oli jo testattu.
Panssaroidun ajoneuvon ulkopinta on kokonaan peitetty pienillä sähkökromilevyillä, joista jokainen on kytketty sähköjohtoihin. Videokameroiden avulla järjestelmä skannaa koko ympäristön. Samanaikaisesti se analysoi maiseman värejä ja rakennetta, ja antaa ohjeita pinnoitteelle luodakseen uuden naamiointikuvan, jonka avulla ajoneuvo sulautuu täysin maastoon eri kulmista katsottuna.
Periaate on lainattu villieläimistä – kameleontit tai mustekalat vaihtavat ihonväriään jäljittelemään pintaa, jolla ne ovat. Esim. jos mustekala siirtyy merenpohjan tummasta pisteestä vaaleampaan, se muuttaa nopeasti ihon värin väriä ja rakennetta.
”Tämä tekniikka ei ole uusi – sitä on käytetty siviilielämässä pitkään. Se on nk. älylasi, joka joskus asennetaan toimiston "kokoustiloihin". Kun kokoustila on vapaa, lasi on kirkas, mutta kun se on täynnä, se sävyttyy. Tällaisen pinnoitteen odotetaan luovan nopeasti naamiointia, joka jäljittelee maisemaa mahdollisimman tarkasti, kestävän aggressiivisia ympäristötekijöitä ja olevan luotettava ja halpa”, sanoo Denis Fedutinov, Unmanned Aviation -lehden päätoimittaja.
Fedutinovin mukaan Venäjän armeijan laajamittainen asentaminen tällaisilla tekee noin 95 % vihollisen miehittämättömistä ilma-aluksista (UAV) käytännössä vanhentuneita niiden havaitsemisessa.
”Suurin osa tiedustelu-UAV:ista kuuluu pienten droonien luokkaan. Heillä ei ole laitteistoa saapuvan videoinformaation käsittelemiseksi ja analysoimiseksi aluksella tai maaohjausjärjestelmissä. Data-analyysin tekee suoraan drone-operaattori, eli ihminen. Erikoispinnoitteella peitettyä laitteistoa on todella vaikea havaita ja tunnistaa”, Fedutinov selittää.
Asiantuntijan mukaan kameleonttimainen pinnoite voi olla erityisen tehokas, kun otetaan huomioon, että tiedustelu-UAV:t pyrkivät pitämään riittävän etäisyyden viholliseen pysyäkseen itse huomaamatta.
Chameleon ei kuitenkaan ole täydellinen ihmelääke venäläisten sotilaslaitteistojen suojaamiseen, koska se aiheuttaa ongelman vain yksinkertaisille tiedusteludrooneille (vaikka ne muodostaisivatkin noin 95 % kaikista olemassa olevista UAV:ista). Jos drone pystyy käyttämään samanaikaisesti eri aaltokaistoilla toimivia tiedustelulaitteita, tämä vähentää merkittävästi Chameleonin tehokkuutta.
Lisäksi pinnoite pystyy hämmentämään vain ne vihollisen aseet, jotka on varustettu TV-pohjaisilla optisilla kohdistamispäillä. "Tällaisten ohjusten automaattinen lukitus voi katketa käyttämällä sähkökromaattista pinnoitetta. Lisäksi tämä pätee sekä kuvakontrastimenetelmää käyttäviin päihin, jotka muistavat kohteen kuvan”, asiantuntija huomauttaa.
Näistä rajoituksista huolimatta ehdotettu järjestelmä on Fedutinovin mukaan voimakas lisä armeijaan. Hän sanoo, että matkimiseen kykenevällä laitteistolla on paremmat mahdollisuudet selviytyä taistelussa kuin laitteilla, joissa on tavallinen staattinen naamiointi.
Kahden vertailukelpoisen vastustajan panssaroitujen jalkaväkiyksiköiden vastakkaisessa kohtaamisessa se puoli, jolla on Kameleonilla peitetty varustus, ylittää vastustajansa tietoisuuden ja "havaitsemis-hyökkäys" -syklin suhteen, koska sen vastustaja ei havaitse kaikkia peiteltyjä laitteita tai havaitsee ne vain suurilla viiveillä....- Anonyymi
...Korkeamman teknologialuokan droonit, joissa on edistyneet monikanavaiset tiedustelu- ja valvontajärjestelmät sekä automaattiset tietojenkäsittely- ja analysointijärjestelmät, havaitsevat Chameleonin, yhden johtavista venäläisistä UAV-valmistajista kertoo nimettömänä.
"Tällaiset droonit, joissa ei ole edes lämpökameroita (joille tämä pinnoite ei ole ongelma), vaan pelkästään optisilla antureilla, pystyvät havaitsemaan tällaiset ajoneuvot. Korkearesoluutioiset kamerat ja automaattiset algoritmit tietojenkäsittelyyn ja koneoppimiseen auttavat tässä”, lähde sanoo.
Nykyaikaisen korkean teknologian sotilaallisen dronin hermoverkko tunnistaa helposti tietyn merkkisen auton kuvilla ylikuormitetussa kaupunkiympäristössä - vaikka vain osa auton konepellistä näkyy ulospäin. puun lehtien alta.
”Kalleimmilla antureilla varustetut dronet pystyvät jäljittämään panssarivaunun sen piipusta, jota tuskin voi peittää sähkökromisella pinnoitteella ampumisen aikana syntyvien dynaamisten jännitysten vuoksi. Drone näkee panssarivaunun varjon, sen telaketjujäljet, konekiväärin, antennit, valvontalaitteet, pakokaasut jne - ts. joukon yksityiskohtia, jotka mitätöivät naamioinnin ”, sanoo asiantuntija.
Mutta tällaisessakin tapauksessa venäläisen UAV-kehittäjän edustajan mukaan uusi naamiointi, jos se otetaan käyttöön suuressa mittakaavassa, aiheuttaa silti ongelman droonien ja lentoaseoperaattoreiden, sekä operaattoreiden ja tähtäimien käyttäjille maanpäällisten optisten havainnointijärjestelmien ja taisteluajoneuvojen tähtäin.
"Esim. jos Venäjä käyttää tätä pinnoitetta suuressa mittakaavassa, Nato-maiden on pohdittava lisää sotilasmenoja hermoverkkoteknologiaan ja järjestelmiin suuren datan käsittelyyn UAV:ille ja niiden maajärjestelmille, helikoptereille tai panssaroitujen ajoneuvojen instrumenteille", asiantuntija päättää.
- Anonyymi
https://inosmi.ru/military/20211020/250737555.html
USAa uhkaa tappion vaara Kiinalta tai Venäjältä hyperäänisessä kolmannessa maailmansodassa.
Kiinan äskettäinen testi yliääniohjukselle, joka kykenee kantamaan ydinkärjen, on muistutus siitä, että mikä tahansa tuleva suuri sota suurvaltojen välillä on hyvin erilainen kuin menneisyys.
Sen lisäksi, että hypersonic-aseita laukaistaan avaruuteen ja liukuvat kohti kohteita, voimme luultavasti odottaa myös "droneparvia", joissa on tekoälyä ja autonomisia ohjuksia, jotka toimittavat ajoneuvoja ja tarvikkeita taistelukentäille.
Taistelukentällä olevista joukkoista tulee pienempiä, erikoistuneempia ja kehittyneellä tekniikalla varustettuja. USAn lentotukialusten ylivalta ei ole enää ratkaiseva, sillä sotalaivoista tulee vain "syöttiankkoja" hypersonic-ohjuksille, joissa ydinkärjet lentävät niitä vastaan avaruudesta.
Hyperääni tarkoittaa liikkumista nopeudella, joka on suurempi kuin 5 Mach. DF-17 voi saavuttaa 10 Mach nopeuden ja kantaa ydinkärkeä. Viime vuonna lukuisia DF-17-koneita esiteltiin sotilasparaatissa Pekingissä.
Toisin kuin ballistiset ohjukset, hypersonicit ovat erittäin ohjattavia, joten ne voivat kiertää jäljittämistä ja ohjuspuolustusta. Jos ne laukaistaan avaruuteen ja palaavat ilmakehään osuakseen kohteeseen, vasteaika jää vielä lyhyemmäksi.
Venäjä testasi onnistuneesti Zircon-hyperääniohjustaan ydinsukellusveneestä Barentsinmerellä ensimmäistä kertaa. Se pystyy 8 Mach nopeuteen ja se voidaan varustaa ydinkärjellä, joka tuhoaa USAn lentotukialukset muutamassa minuutissa.
Edistyneempi on Avangard-hyperääniohjus, joka saavutti 27 Machin. V. 2018 se laukaistiin Ural-vuoristossa ja laukaisi avaruuteen menemättä stratosfäärissä iskukurssilla taistelukärjen, joka lensin. 7000 km siksak-rataa pitkin koko Siperian yli ja osui kohteeseen Venäjän itäkärjessä Kamtšatkan niemimaalla. Se voi kantaa 2 mt ydinkärjen, joka riittää tuhoamaan valtavan metropolin.
Voidaan sanoa, että Pentagonissa vallitsee nyt jonkin verran vainoharhaisuutta Amerikan nykyisen hyperäänen ahdingon suhteen. USAn viranomaiset ovat jopa äskettäin ehdottaneet, että se, mitä on luultu UFOksi USAn taivaalla, voi itse asiassa olla kiinalaisia tai venäläisiä yliääniohjuksia.
Viime vuoden lokakuussa pidetyssä laajamittaisessa sotapelissä Yhdysvallat voitettiin. Joint Chiefs of Staffin varapj.:n kenr. John Haytenin mukaan USAn tietojärjestelmät poistettiin välittömästi käytöstä ja niiden keskittymisstrategia teki niistä jatkuvan kohteen kiinalaisille.
Myöhemmässä simulaatiossa sotilaallisesta konfliktista Kiinan kanssa USAn ilmavoimat kamppailivat voittaakseen, mutta vain siksi, että simulaatio sisälsi drone-teknologiaa, jota Amerikassa ei vielä ole. V. 2018 kenr. Hayten kertoi kongressille, että USA ei voi puolustautua hypersonic-ohjuksia vastaan, kun puolustusjärjestelmää ei ole.
USA:ssa odotetaan olevan omia hypersonic-aseita 2020-luvulla ja hypersonic-drooneja 2030-luvulla. Lisäksi USA asettaa etusijalle laajamittaiset puolustusohjelmat, ja suunnittelee erityisesti valtavan sadoista satelliiteista koostuvan laivaston laukaisua avaruuteen valvomaan hypersonic-ohjusten laukaisuja.
Aiemmin tänä vuonna amiraali James Stavridis, ent. Naton ylikomentaja Euroopassa, varoitti, että USAn kehuttu etu lentotukialuksissa tulee "vanhentumaan" vuoteen 2030 mennessä.
Hän sanoi: "Autonomiset tekniikat, kuten halpojen ilma- ja merilennokkien parvet yhdistettynä yliääniohjuksiin, voivat muuttaa valtamerten voimatasapainoa." - Anonyymi
https://focus.ua/digital/495191-kitayskiy-ii-budet-pravit-mirom-k-2040-m-godam-ekspert-obyasnil-pochemu-eto-sluchitsya
Kiinalainen tekoäly hallitsee maailmaa 2040-luvulle mennessä.
Kiinan viranomaiset ovat pakottaneet paikalliset yritykset investoimaan tekoälyn kehittämiseen, kun taas USA sijoittaa "väärään paikkaan", Pentagonin entinen virkamies uskoo.
Kiina on ohittanut Yhdysvaltojen huomattavasti tekoälyn kehittämisessä, josta voi tulla hallitseva teknologia maailmanlaajuisesti 2040-luvulla. Entinen Pentagonin ohjelmistojohtaja Nicholas Cheyllan puhui tästä Financial Timesin haastattelussa .
Osaston johtaja erosi äskettäin vastustaakseen USAn hallituksen hidasta tekoälyn käyttöönottoa puolustuksessa. Hänen mukaa