Tukholman profetiassa puhutaan,että Suomesta nousee profeetta.
Tämä profeetta on kuulemma jo Helsingin seuduilla julistanut kaduilla evankeliumia ja nk:"pehmittänyt" ilmapiiriä,joka johtuu ihmisten sydänten kovuudesta.
Nyt kuulemma alkaa uudempi herätyksen aika ja kaikki entinen jää taaksemme.
Tulee kuulemma Väkevä Pyhän Hengen Sade,eikä kukaan voi estää.
Helluntaiherätyksen väkimäärä kasvaa,samoin luterilaiset ja ortodoksit ovat hyvillään,koska katolinen eksytys saadaan kuriin,ennenkuin se ehtii euroopasta Suomemme valtion maaperälle.
Herra Kuohkeuttaa Maataan.
Suomesta nousee profeetta.
360
3196
Vastaukset
- Anonyymi
Hebr.1:1-4 Sittenkuin Jumala nuinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut, ja joka, ollen hänen kirkkautensa sätelly ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljon korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän, Fil.2:5-11
- Anonyymi
POJAN KAUTTA IHMISEKSI SYNTYNEEN POJAN KAUTTA muut evankeliumit on valhetta.
- Anonyymi
nain sanoo pyha henki .....se kenen vyo tama on nain ihmiset ottavat ........tanaan .,.,.on olemassa juma;lan profeettoja samoin kuin seurakunnan alukuaikoina ,,,apostolien teoissa ..virka on voimassa .....vaikka kirkko ei sit ahyvaksy
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17680680p
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Jaak.4:14 Biblia (1776) Jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Sillä mikä on teidän elämänne? Se on löyhkä, joka vähäksi (hetkeksi) näkyy, mutta sitte katoo.
- Anonyymi
Jaakoppi puhuu juutalaisille.
- Anonyymi
JUUTALAINEN PROFETIA EKSYTTÄÄ KAIKKIA TAAS.
- Anonyymi
Profeetanmetsästäjät ja suuruuksien perässä juoksijat kompastuvat ja kaatuvat. Jumala tulee laittaa ykkössijalle. Jos sitten joku sanoma Herralta tulee kristikunnalle tai koko Suomen kansalle, se kyllä saadaan kuuluville ilman ihmisen mainostamistakin.
- Anonyymi
Tuo kyseinen profeetta on kuulemma tavannut Putininkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kyseinen profeetta on kuulemma tavannut Putininkin.
Antoi Putinille profeetan merkin,maaliskuussa 2006.
H:gin päärautatieasemalla.
Z symbolin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antoi Putinille profeetan merkin,maaliskuussa 2006.
H:gin päärautatieasemalla.
Z symbolin.Hitlerillä oli kaksi zetaa ristissä. Tosiprofeetta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kyseinen profeetta on kuulemma tavannut Putininkin.
H. Veijonen tuo Tukholman profetian Suomen kankaalle asti
Gorban poistuttua , keihästä kuljettaa uusi profeetta, kantakoon hän keihästään seuraavat 60 000 vuotta jKr. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitlerillä oli kaksi zetaa ristissä. Tosiprofeetta!
No no hindujen merkki on edelleen BUDHILLA käytössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kyseinen profeetta on kuulemma tavannut Putininkin.
Se on juutalainen synagogaa
- Anonyymi
Uskotko myös Joulupukkiin?
Sellainen on sentään nähty.- Anonyymi
Joulupukki on ihminen naamioasussa kuin Jeesus on Jumala ihmisen asussa.
- Anonyymi
YouTube Tapani suonto uusi messias espoosta
- Anonyymi
Se Tukholman profetia tuli jo vuonna 1984, sen piti olla varoitus Suomen kansalle, mutta vain yksi prosentti suomalaisista on kuullut sen. Sen piti toteutua viidessä vuodessa ja nyt on jo kulunut melkein 40 vuotta.
- Anonyymi
"Sen piti toteutua viidessä vuodessa ja nyt on jo kulunut melkein 40 vuotta."
Valehtelet. Profetiassa ei ole mitään viiden vuoden määräaikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sen piti toteutua viidessä vuodessa ja nyt on jo kulunut melkein 40 vuotta."
Valehtelet. Profetiassa ei ole mitään viiden vuoden määräaikaa.Alkuperäisessä kasetissa, jonka kuuntelin, oli aikaraja, nykyisissä versioissa ei ole enää sitä aikarajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäisessä kasetissa, jonka kuuntelin, oli aikaraja, nykyisissä versioissa ei ole enää sitä aikarajaa.
En usko tuota.Ainakaan toistaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäisessä kasetissa, jonka kuuntelin, oli aikaraja, nykyisissä versioissa ei ole enää sitä aikarajaa.
Sinä puhut täyttä valhetta. Netistä löytyy alkuperäinen äänite, jossa ei ole mitään viiden vuoden aikarajaa. Kukaan kasetin vuonna 1984 kuunnellut, ei sellaista aikarajaa kuullut.
- Anonyymi
Jehova YHWH Jahve sentään ennustaa ilmaston muutosta harmageddoniksi maailman loppu oli jo 1974 ja seuraava harmageddon on lumipyry new Yorkissa.
- Anonyymi
Pispalan pulterin henkilö kunta on vailla uusia testamentteja samoin Espan puiston kappeli ravintolan.
- Anonyymi
Tukholman profetiassa 1984 vuonna puhutaan Venäjän armeijasta.Silloin oli Nevostoarmeija.eli punaarmeija.Siltä osinprofetia on jototeutunut 90 luvun alkupuolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova YHWH Jahve sentään ennustaa ilmaston muutosta harmageddoniksi maailman loppu oli jo 1974 ja seuraava harmageddon on lumipyry new Yorkissa.
Jehova YHWH Jahve sentään ennustaa ilmaston muutosta harmageddoniksi maailman loppu oli jo 1974 ja seuraava harmageddon on lumipyry new Yorkissa.
Juutalaisuus ei kuulu Suomeen,kuin omille Juutalaisille.Muut lahkot on kopio saarnaajia amerikan lahkoja.(joutavia) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sen piti toteutua viidessä vuodessa ja nyt on jo kulunut melkein 40 vuotta."
Valehtelet. Profetiassa ei ole mitään viiden vuoden määräaikaa.Ainakin meille tuli näky turkin maan järistyksistä syksyllä ja nyt se tuli just sinne osaa mikä oli näyssä. No tää on tätä siellä järisee monta kertaa vuodessa erityisesti Dennis alueella Denis tai deniz on musta meri niminen alue Turkissa idässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pispalan pulterin henkilö kunta on vailla uusia testamentteja samoin Espan puiston kappeli ravintolan.
Judet ei ota vastaan Jeesusta messiaana edes viinamyyjät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova YHWH Jahve sentään ennustaa ilmaston muutosta harmageddoniksi maailman loppu oli jo 1974 ja seuraava harmageddon on lumipyry new Yorkissa.
Juutalaisuus ei kuulu Suomeen,kuin omille Juutalaisille.Muut lahkot on kopio saarnaajia amerikan lahkoja.(joutavia)Paitsi ha r ma geddon on laakso Israel valtion alueella oikein. Se ei ole mikään eikä missään muualla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova YHWH Jahve sentään ennustaa ilmaston muutosta harmageddoniksi maailman loppu oli jo 1974 ja seuraava harmageddon on lumipyry new Yorkissa.
JUUTALAISWT SYNAGOGAT JAHVET EKSYTTÄÄ KAIKKIA POIS TOTUUDESTA.
- Anonyymi
Voi teitä herkkäuskoisia!
- Anonyymi
Jo tuo sanamuoto on antikristillinen "nousee profeetta". Tämä on henkilöpalvontaa, ihmisen korotusta (satanismia). Korottaa ihmisen Herraksi.
Herra On kuitenkn vain ja ainoastaan Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala. Jeesus Kristus, Jumala ihmiseksi syntyneenä.
Uudessa liitossa ei esiinny profeettoja. Johannes Kastaja oli viimeinen profeetta Vanhan liiton ajalta. Hän profeettana luovutti hengellisen kunnian yksin Jeesukselle, jonka Taivaaseen astuttua, Isä Hänen sijaansa lähetti meille Pyhän Hengen.
Pyhä Henki taas vaikuttaa uskovissaan erilaisia armolahjoja, joista eräs on profetian armolahja. Tällaisen armolahjan omaava ei kuitenkaan ole "profeetta". "Profeetta" käsitteenä on muuta.- Anonyymi
On puhuttu profeetan merkistä.
Raamattu Puhuu,että heille annetaan ainoastaan Kainin merkki.
Tämä merkki on siis annettu Uktainan vasemmistolle.Eli se on Z symboli. - Anonyymi
Elian päivät oli kun profeetta Johannes Kastaja aloitti käännytyksen edelläkävijä. Katsotaanko YouTube Moldova shiunau ja Moldova malldova mall
- Anonyymi
Ihan toisiksi ANTI ON KIELTÄJÄ ELI JOKA KIELTÄÄ MESSIAS JEESUKSEN IHMISENÄ ON ANTI ELI KIELTÄJÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On puhuttu profeetan merkistä.
Raamattu Puhuu,että heille annetaan ainoastaan Kainin merkki.
Tämä merkki on siis annettu Uktainan vasemmistolle.Eli se on Z symboli.JEESUS ON SE JUMALAN ANTAMA MERKKI ✝️. SITÄ JOKO USKOO JA PELASTUU TAI KIELTÄÄ EIKÄ PELASTU.
- Anonyymi
Lue raamatuasi oikein,tulee ainakin 2 säkkipukuista profeettaa!Ja uuden liiton puolella!
- Anonyymi
Onhan kirjoitettu että tulee 2 säkkipukuista profeettaa ja uuden liiton puolella,lue raamatuasi oikein.
- Anonyymi
Profetian lahja Jeesuksen jälkeen todistaa Jeesuksen olevan totta et tarvi muuta kuin uskon Jeesukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On puhuttu profeetan merkistä.
Raamattu Puhuu,että heille annetaan ainoastaan Kainin merkki.
Tämä merkki on siis annettu Uktainan vasemmistolle.Eli se on Z symboli.Kain tappoi abelin kateudesta kuten juutalaiset tappoi Jeesuksen kateudesta ja miten kävi faaraoille veden paisumuksessa ??? Noa on Aatamin sukua muuten.Syntiin lankeemus oli aatamista.Synti on syntiä juutalaisellekin. Joonan esimerkki Jeesuksesta 3 päivää tuonelassa sitten nousee kuolleista. Se on merkki syntisille. Jeesus merkki ristiin naulittu kateudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elian päivät oli kun profeetta Johannes Kastaja aloitti käännytyksen edelläkävijä. Katsotaanko YouTube Moldova shiunau ja Moldova malldova mall
Moldovan uudet talot ja ostoskeskukset kertoo meille että miksi huijarit kerää ilmaista tavaraa täältä meiltä tuonne missä on kaupat mistä ostaa samat tavarat ja torit. HUIJAAVAT YHTENÄÄN KRISTITYILTÄ NÄMÄ MUUT USKONNOT.
- Anonyymi
Meiltä varasti lähiöissä venäläiset pyykinpesukone itä huonekaluja hellarivapareista ovat.Ahneus katsokaas kun Israelissa on Ikea ja Venäjällä silti varastaa täältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue raamatuasi oikein,tulee ainakin 2 säkkipukuista profeettaa!Ja uuden liiton puolella!
Siis Mooses ja Jeesus on myös profeettoja toinen opetti ja ennusti Jeesuksen tulevan toinen on se mikä tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elian päivät oli kun profeetta Johannes Kastaja aloitti käännytyksen edelläkävijä. Katsotaanko YouTube Moldova shiunau ja Moldova malldova mall
Älkää antako mitään näihin Moldova ja muihin keräyksiin eksytys on kovaa huijaukset kauheita.
- Anonyymi
Kirjoitella kuollutta opetusta,uudessa testamentissa on monta kohtaa jossa mainitaan profetoista ja ilmestyskirjassa muutama kohta,ja kaksi säkkipukuista profeettaa joista on kirjoitettu aika tarkasti ja seitsemännen enkelin jälkeen(joka on jo julistuksensa julistanut kuten kuusi muuta)on maininta sanomasta jonka Jumala on ilmoittanut uudenliiton profeetoille.elä levitä kuollutta sanomaa,voit kyllä kuoleita haudata.
Anonyymi kirjoitti:
JEESUS ON SE JUMALAN ANTAMA MERKKI ✝️. SITÄ JOKO USKOO JA PELASTUU TAI KIELTÄÄ EIKÄ PELASTU.
Tähän minäkin voin uskoa. Koska ei ole muuta tietä annettu , kuin Ristinkuoleman kautta kaikkeen Pyhimpään-- !!!!
- Anonyymi
"... ainoastaan Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala."
Ei ole olemassa mitään kolmiyhteistä Jumalaa. Ainoa todellinen Jumala on KAIKKIYHTEINEN ja KAIKKI KAIKESSA.
Ja jos sittenkin on olemassa jonkinlainen kolmiyhteinen Jumala, niin ei se ainakaan ole Raamatun Jumala.
Raamatun Jumala on yksi, kuten Sanakin sen kertoo, ja hän, voideltu Jeesus on Jumalan ainutsyntyinen Poika ja Herra yli kaikkien, mutta ei yli Jumalan, sillä Jumala pitää häntä vieläkin alistettuna itselleen.
Ne muut Jumalan pojat, Raamatun kerronnassa ,eivät ole samalla tavalla Jumalan poikia kuin Jeesus itse, koska Jumala loi heidät Jeesuksen kautta, sen jälkeen kun Jumala ensin loi/synnytti Jeesuksen luomispäivän ensimmäisen päivänä. Jeesus on valo ja valkeus ja siksi Uudessa Jerusalemissa ei tarvita mitään aurinkoa tai lamppua (kuten Ilmetyskirjassa sanotaan), sillä Jumala ja Karitsa (=Jeesus) on sen paikan valonlähteinä.
Olipa hauska kieliposkessa tehty aloitus
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Aloitus on hellareiden harhaa. Ei Pyhä Henki ilmene sateena, vaan Raamattu kuvaa Pyhää Henkeä tuulena.
Joh. 3:8
Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." [Alkutekstin sana merkitsee sekä tuulta että henkeä.]- Anonyymi
Pyhä Henki Kuvataan myöskin Tulena.
Raamattu On aika paksu kirja ja siellä on paljon asiaa sellaiselle,joka kiireettä tutkii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki Kuvataan myöskin Tulena.
Raamattu On aika paksu kirja ja siellä on paljon asiaa sellaiselle,joka kiireettä tutkii.Pyhä Henki Kuvataan myöskin vetenä.
"Jumala on murskanmut viholliseni,niinkuin vedet murtavat padon". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki Kuvataan myöskin vetenä.
"Jumala on murskanmut viholliseni,niinkuin vedet murtavat padon".Tuo oli Daavidin Psalmeista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli Daavidin Psalmeista.
David on kuollut ja kivittämisestä joutuu vankilaan mutta psalmeja kirjoitti muutkin otsikot kannattaa lukea kuka kirjoitti minkä psalmin. Ja saatana kiusasi Jeesusta juuri psalmilla 91. Profetiat täyttyi silloin kun Jeesus syntyi betlehemissä.
- Anonyymi
Siinailla tulleet hengen sateet on rikottu kultavasikka timanteista....älä himoitse toisen omaa...älä varasta....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki Kuvataan myöskin Tulena.
Raamattu On aika paksu kirja ja siellä on paljon asiaa sellaiselle,joka kiireettä tutkii.Jumala on kuluttava tuli niille joilla ei ole poikaa mutta kristityille hän on lunastaja.
- Anonyymi
5 kertaa upotuskasteella on sitten 5 uudestisyntymää ylhäältä ettei vaan olekin alhaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5 kertaa upotuskasteella on sitten 5 uudestisyntymää ylhäältä ettei vaan olekin alhaalta.
Budhan munkit vaikuttaa tota uudelleen tänne syntymistä.
- Anonyymi
Hengen sateet kuulet evankeliumin julistuksena joka sunnuntai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki Kuvataan myöskin Tulena.
Raamattu On aika paksu kirja ja siellä on paljon asiaa sellaiselle,joka kiireettä tutkii.Helvetin tulet puhdistava kuluttava tuli budhan tulet henget ja meditoinnin näyt ilmestykset kultavuorista Tulikivi järvi ja muu.Henki itse auttaa heikkouttamme mutta te pysykää KRISTUKSESSA ristillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli Daavidin Psalmeista.
David kuoli poikansa kuoli temppeli tuhottiin moskeijat siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinailla tulleet hengen sateet on rikottu kultavasikka timanteista....älä himoitse toisen omaa...älä varasta....
Saatanan tulet myös tulijärvessä se oli ylistyksen johtaja 😈🔱.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on kuluttava tuli niille joilla ei ole poikaa mutta kristityille hän on lunastaja.
Lunastus ja sovitus ristillä.
- Anonyymi
Joku hörhö tulee vissiin taas kerran jostain pölhölästä julistamaan sanaa kansalle joka pimeydessä vaeltaa.
- Anonyymi
Näinhän se on,tyypillisesti aina joku "Jumalan hullu".
- Anonyymi
Totta juutalaiset vaelsi siihen aikaan pimeydessä. Heidän keskelle syntyi valkeus vapahtaja.
- Anonyymi
Pimeydessä oli siihen aikaan juutalaiset myös ismailit.
- Anonyymi
Miksi Suomessa pitäisi nousta joku profeetta?
Suomi on vain pieni pakanamaa maailman äärellä, pohjoisessa.- Anonyymi
Daavidkin oli ainoastaan pelkkä lammaspaimen.
Aivan kuim Suomi Neuvostoliiton edessä.
Neuvostoliitto hajosi,kun rajavartiolaitoksen miehet lauloivat itäisellä rajallamme.
Kollaa kesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Daavidkin oli ainoastaan pelkkä lammaspaimen.
Aivan kuim Suomi Neuvostoliiton edessä.
Neuvostoliitto hajosi,kun rajavartiolaitoksen miehet lauloivat itäisellä rajallamme.
Kollaa kesti.David on kuollut sen arkku on Jerusalemin sodomassa.
- Anonyymi
SUOMI EI OLE MIKÄÄN PAKANA MAA TÄMÄ ON MESSIAS JESUS NASAREITILAISEN ALUETTA on myös monia muita SYNAGOGIA MOSKEIJOITA jehovien saleja budhan temppeliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
David on kuollut sen arkku on Jerusalemin sodomassa.
Ilmestyskirja 11 Sodoman sijainti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Daavidkin oli ainoastaan pelkkä lammaspaimen.
Aivan kuim Suomi Neuvostoliiton edessä.
Neuvostoliitto hajosi,kun rajavartiolaitoksen miehet lauloivat itäisellä rajallamme.
Kollaa kesti.NEUKKULAN rikolliset oli lähinnä juutalaisia muslimeja tataareja ja kasakoista. Slaavien synnit on heidän ongelma.
- Anonyymi
Kyllä Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat samalla viivalla. Aina ihminen ei edes itse huomaa, että Jumala käyttää häntä omien suunnitelmiensa välikappaleena. Yleensä lahjoja annetaan usein myös sen takia, että lahjan saaja itse pysyisi paremmin oikealla tiellä. Voikaa hyvin!
- Anonyymi
Profeetta uudistaa Raamatussa Jumalanpalveluksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta uudistaa Raamatussa Jumalanpalveluksen.
Jeesuskin oli profeetta. Ei siihen tarvita kuin matala moraali, narsistinen luonne ja löysät leukaperät... niin kuin vaikka Niilo Ylimainio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuskin oli profeetta. Ei siihen tarvita kuin matala moraali, narsistinen luonne ja löysät leukaperät... niin kuin vaikka Niilo Ylimainio.
>> Ei siihen tarvita kuin matala moraali, narsistinen luonne ja löysät leukaperät <<
Pilkka tulee sattumaan omaan nilkkaasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta uudistaa Raamatussa Jumalanpalveluksen.
Kiitos kommentista. Niinhän siellä kerrotaan. Usein kuitenkin profeetat kärsivät kaikista eniten. He kokivat niin suurta tuskaa kansansa pahuudesta, että olivat valmiit pistämään itsensä likoon, jos Jumala heille tehtävän antoi. Näinhän Jeesuskin toimi, vaikka Hän oli toki enemmän kuin profeetta, Jumalan Poika, Kolminaisuuden toinen persoona. Voikaa hyvin!

Jeesus syntyi ihmiseksi betlehemissä ei hän ole mikään kolmas persoona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus syntyi ihmiseksi betlehemissä ei hän ole mikään kolmas persoona.
Kiitos kommentista. Isä tuli Pojassaan vapahtamaan lapsensa synnin ja kuoleman vallasta. Ole Siunattu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta uudistaa Raamatussa Jumalanpalveluksen.
Lutteri uudisti oppeja niin että eri kielille tuli omia uusia testamentteja ja armosta pelastuu kohta korostui emme pelastu itsemme kautta vaan armosta Jeesuksen kautta.
- Anonyymi
Ap.t.7:37 Biblia. Tämä on se Moses, joka sanoi Israelin lapsille: Herra teidän Jumalanne herättää teille teidän veljistänne yhden Prophetan, niinkuin minut, jota teidän pitää kuuleman. 5Moos.18:15,18 Ap.t.3:22-23
- Anonyymi
Apostolien teot 7 Jeesus on Moosesta suurempi. Uusi liitto vanhaa parempi.
- Anonyymi
Ei nouse Suomesta mitään profeettaa. Kyllä nämä branhamilaiset fantasiat olisi hyvä pitää ihan oman pään sisällä. Tuomas Malinen on taloustieteilijä eikä profeetta.
- Anonyymi
Tukholman profetiassa Ilmoitetaan suoraan,että nousee,samoin Israelista.
- Anonyymi
Kyllä kaikki noidat ja kristityt ja muutkin henget uskonnoissa ennustelee shamaanit myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholman profetiassa Ilmoitetaan suoraan,että nousee,samoin Israelista.
Israelissa on moskeijat TEMPPELIVUORELLA koittakaa nyt herätä new Covenant uuteen liittoon.
- Anonyymi
HELLUNTAILAISET ON SYNAGOGAA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelissa on moskeijat TEMPPELIVUORELLA koittakaa nyt herätä new Covenant uuteen liittoon.
Siis Jeesuksen uuteen liittoon.
- Anonyymi
Profeetta.... Kyllä meilläkin hörhöjä ja huijareita piisaa.
- Anonyymi
Älkää nyt kun hindujen hallelujaa kundalin guru Intiassa profetoi Beatlesin John Lennonille että sen täytyy syntyä tänne monta kertaa uudestaan koska hänellä on himo naisiin. ( Sehän on hyvä asia miehelle himoita naisia ettei homoksi haukuta ) mutta näin budhat ennustelee.
- Anonyymi
>> Uudessa liitossa ei esiinny profeettoja. <<
Lukekaa se Raamattunne ja tulkaa vasta sitten tänne kommentoimaan!!!! Ei kannattaisi esiintyä Raamatun opettajana, kun ei kerran Raamatua tunne, siitäkin on varoitus Raamtussa!!!
MYÖS uuden liiton seurakunnassa ON profeettoja, Uuden Testamentin mukaan!!!
Ap. t. 13:1
Antiokian seurakunnassa oli profeettoja
Ap. t. 21:10
Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus
1. Kor. 12:28
Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi
1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot- Anonyymi
Kaikki kristityt on profeettoja ja se taas ei ole mikään myyntityö vaan kristityt hengessä tietää mutta kohteliaasti käyttäytyy eikä ääneen puhu sopimattomia.
- Anonyymi
Jumalan poika on kaikkea mitä milloinkin tarvitaan.
- Anonyymi
Aloitus on pelkkää omatekoista sepitystä. Ei Jumalasta, valaisee Pyhä Henki.
- Anonyymi
Aloitus on tullut Pyhän Hengen Innoittamana,kuten ne kuuluisat profetiat joissa Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen,kuten Hylkäsi kuningas Saulin,Ensimmäisessä Samuelin Kirjassa.
Kyllä nykypäivänäkin on profeettoja.
Etelä Koreassakin on David Yonggi Cho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on tullut Pyhän Hengen Innoittamana,kuten ne kuuluisat profetiat joissa Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen,kuten Hylkäsi kuningas Saulin,Ensimmäisessä Samuelin Kirjassa.
Kyllä nykypäivänäkin on profeettoja.
Etelä Koreassakin on David Yonggi Cho.Koivisto oli luterilainen eksyttäjä. Yonggi Cho oli helluntailainen eksyttäjä. Tervettä luterilaista evankeliumia julisti Urho Muroma ja tervettä helluntailaista evankeliumia julisti David Wilkerson.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koivisto oli luterilainen eksyttäjä. Yonggi Cho oli helluntailainen eksyttäjä. Tervettä luterilaista evankeliumia julisti Urho Muroma ja tervettä helluntailaista evankeliumia julisti David Wilkerson.
Kyllä Yonggi Cho on ihan yhtä selvillä vesillä Jumalamme Sanan suhteen,kuin mm. Benny Hinn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on tullut Pyhän Hengen Innoittamana,kuten ne kuuluisat profetiat joissa Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen,kuten Hylkäsi kuningas Saulin,Ensimmäisessä Samuelin Kirjassa.
Kyllä nykypäivänäkin on profeettoja.
Etelä Koreassakin on David Yonggi Cho.Joo ei kyllä uuden liiton profeetat on ihan eri asialla eri liittoa eri aikakautta eri suunnassa kuin vanhan liiton profeetat. Suora tie uudessa on ristiin naulittu pysyä siinä. Tehän vikuroitte kuolaimista pitää ohjata. Opintuulten viskelemiä.Vääriä puheita toisista luulottelua ja ahneutta kateutta. Kateus on sokeutta. Kateudesta moni varastaa toisilta. Mooses laki älä himoitse mitään toisen omaa unohtunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koivisto oli luterilainen eksyttäjä. Yonggi Cho oli helluntailainen eksyttäjä. Tervettä luterilaista evankeliumia julisti Urho Muroma ja tervettä helluntailaista evankeliumia julisti David Wilkerson.
Wilkerson on kuollut ja mitään uutta ei ole kertoa että homoja on paljon kun se on lukenut uudessa testamentissa jo 2000 vuotta. Ei pidä mennä kabbalan oppeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Yonggi Cho on ihan yhtä selvillä vesillä Jumalamme Sanan suhteen,kuin mm. Benny Hinn.
Budhan henki on se Siinain kundalin gurut shamaanit jota hindut imee sitä henkeä manalaan menee. Totuus on Siionin vuorella on lain opettajat nykyään moskeijat .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on tullut Pyhän Hengen Innoittamana,kuten ne kuuluisat profetiat joissa Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen,kuten Hylkäsi kuningas Saulin,Ensimmäisessä Samuelin Kirjassa.
Kyllä nykypäivänäkin on profeettoja.
Etelä Koreassakin on David Yonggi Cho."Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen"
No ei näistä kukaan ennustanut yhtään mitään hylkäämisjuttuja kun olivat toimensa huipulla. Pää vinossa seurakunnat heille vaan aamensivat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on tullut Pyhän Hengen Innoittamana,kuten ne kuuluisat profetiat joissa Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen,kuten Hylkäsi kuningas Saulin,Ensimmäisessä Samuelin Kirjassa.
Kyllä nykypäivänäkin on profeettoja.
Etelä Koreassakin on David Yonggi Cho.Budhan gurut kyllä parantaa mutta se ei ole Jeesuksen todistus ✝️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Yonggi Cho on ihan yhtä selvillä vesillä Jumalamme Sanan suhteen,kuin mm. Benny Hinn.
Ne on juutalaisia Intian GURUJA ! Tutkikaa kaikki HENGET ovatko ne Jumalasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wilkerson on kuollut ja mitään uutta ei ole kertoa että homoja on paljon kun se on lukenut uudessa testamentissa jo 2000 vuotta. Ei pidä mennä kabbalan oppeihin.
Myynti Jeesus . Kuka tahansa voi lukea lauseen Raamatusta ja kertoa sen omana ennustuksenaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala Hylkäsi kuulemma Markku Koiviston sekä Patrick Tiaisen"
No ei näistä kukaan ennustanut yhtään mitään hylkäämisjuttuja kun olivat toimensa huipulla. Pää vinossa seurakunnat heille vaan aamensivatNekään ei ole maksanut takaisin huijaamiaan rahoja tavaroita joutuvat rahojensa kanssa helvettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on juutalaisia Intian GURUJA ! Tutkikaa kaikki HENGET ovatko ne Jumalasta.
Intian GANGNES JOEN gurut parantaa oikeasti budhan hengellä sairaita taputtelemalla käsillään.
- Anonyymi
Samoin Aili Ester Heinonen.
- Anonyymi
Nainen vaietkoon seurakunnassa on Jumalan käsky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen vaietkoon seurakunnassa on Jumalan käsky.
Profeetta onkin kuulemma hänen palvwlustehtävänsä perijä.
Muistan kun siitä kirjoitettiin täällä yli kymmenen vuotta sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen vaietkoon seurakunnassa on Jumalan käsky.
Raamattu pitää myös ymmärtää, eikä vain poimia sieltä yksittäisiä sanontoja.
- Anonyymi
Ja Kalle Kustaa Korkki.
- Anonyymi
Ester pani sulttaanin MESOPOTANIASSA babyloniassa. Niin. Aina kun lähtee pois ristiltä hukkuu. Eksyy. Katoaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen vaietkoon seurakunnassa on Jumalan käsky.
Naisen ei sovi juoruta eikä höpöttää kokouksissa niin että häiritsee muita vaan kuunnella evankeliumin oppia. Suoraa evankeliumia eikä mitään satuja. Nainen ei saa opettaa miestään mutta muita voi kyllä opastaa kuten kertoa evankeliumin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen vaietkoon seurakunnassa on Jumalan käsky.
Joo ei naisten kannata paljon posmotella. Siinä äkkiä lähtee henki vartijoiden kynsissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen ei sovi juoruta eikä höpöttää kokouksissa niin että häiritsee muita vaan kuunnella evankeliumin oppia. Suoraa evankeliumia eikä mitään satuja. Nainen ei saa opettaa miestään mutta muita voi kyllä opastaa kuten kertoa evankeliumin.
Kyllä naiset usein puhuvat fiksumpia kuin fundamentalistimiehet.
- Anonyymi
Ester on vanhassa liitossa vanhaa testamenttia ajalta ennen Jeesuksen ihmiseksi syntymää. Siinä mielessä haaremikukttuuri vanheni ja kaikki muuttui Jeesuksen noustua kuolleista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta onkin kuulemma hänen palvwlustehtävänsä perijä.
Muistan kun siitä kirjoitettiin täällä yli kymmenen vuotta sitten.Juutalaiset hellarit eksyttää jos mahdollista valitutkin. Ja kutsutut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei naisten kannata paljon posmotella. Siinä äkkiä lähtee henki vartijoiden kynsissä.
Helluntailaiset elää väärää evankeliumi vanhassa hapatuksessa.
- Anonyymi
Matt.11:13 Biblia. Sillä kaikki prophetat ja laki olivat Johannekseen asti ennustaneet. Luuk.16:16 Laki ja prophetat olivat Johannekseen asti, ja siitä ajasta ilmoitetaan Jumalan valtakunta; ja jokainen siihen itsensä väellä tunkee.
- Anonyymi
Johannes oli Elias
- Anonyymi
Kyllä. Tosin olen ollut täälä jo pitkään. 20 vuotta olen kääntänyt maata.
Oma elämäni ja synnyinnimeni ovat kiistämättömät todisteet, että toden totta olen se henkilö, jota Pohjoisen Valoksi on ennustettu. Olen myös nähnyt näyssä Jeesuksen, millainen hän todellisuudessa oli.
Minä en välitä arvonimistä, en ennustuksista enkä profetioista jotka koskevat itseäni.
Herran voima on minussa suuri ja voittanut Saatanan. Se on Herran voima, joka voi pelastaa ihmiskunnan apokalyptilta.
Se valo ei ole kirkas järjen eikä vision valo, vaan lämmin, ikuinen sielun valo. Se valo joka avaa lopulta Taivaan Portin.
Ainoa viestini on että palatkaa siihen lähimmäisen rakkauteen, jota Jeesus opetti. Antakaa rakkauden valua siihen haavaan, jonka koko ihmiskunta on itselleen ja muille saanut aikaan!! Tämä koskee jokaista, aivan jokaista, uskonnosta ja mistään muusta riippumatta.
Unohtakaa tuomio ja raha. Niillä ei paranneta apokalyptissa kärsivää maailmaa.
Rakkaus yhdistää koko maailman ihmiset ja Jumalan Suuri Suunnitelma toteutuu!
Tämä ihmisten kesken. Muuten vyö kireälle ja järki käyttöön tai kohta ei ole maailmas jossa tuota hyvää rakkautta harjoittaa. Muistakaa että ahneus on yksi "kuoleman synneistä" jotka ovat juuri nyt viemässä ihmiskuntaa tuhoon. Ja tämä ahneus koskee aivan kaikkea ihmisen toimintaa. Maa on jo täytetty.
Pohjoisen Valo, teidän keskuudessanne Herran tahdosta- Anonyymi
P.s ja tämä on Jeesuksen toinen tuleminen joka myös on ennustettu.
Minä olen vain viestinviejä. - Anonyymi
Vai oikein "Pohjoisen Valo" ?
Herää harhoistasi.
Todellinen profeetta ei ikipäivänä mainostaisi itse itseään, eikä siten korottaisi itseään mitenkään !
Joten ei mene läpi minulle ainakaan ! - Anonyymi
Kateudesta Jeesus tapettiin juutalaisten käskystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateudesta Jeesus tapettiin juutalaisten käskystä.
Miksi ihmeessä olisin kateellinen valehtelijalle ?
Sinä paljastit itse itsesi silkaksi huijariksi !
Todellinen profeetta ei ikipäivänä mainostaisi itse itseään, eikä siten korottaisi itseään mitenkään ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai oikein "Pohjoisen Valo" ?
Herää harhoistasi.
Todellinen profeetta ei ikipäivänä mainostaisi itse itseään, eikä siten korottaisi itseään mitenkään !
Joten ei mene läpi minulle ainakaan !Pohjoisen Valo on naispuolinen evankelista.
Minä joka tätä sinulle kirjoitan,olen kansojen profeetta sekä sukupuoleltani mies. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjoisen Valo on naispuolinen evankelista.
Minä joka tätä sinulle kirjoitan,olen kansojen profeetta sekä sukupuoleltani mies.Niin aivan; nainen.
Evankelista ei mainosta itseään, vaan Jumalan rakkautta!
Siksi minun oikea henkilöllisyyteni ei koskaan tule paljastumaan julkisesti. Elän elämäni varjoissa, Jumalan työtä tehden.
Aina teidän, kun tarvitsette💋 - Anonyymi
Luterilaisen kirkon kirjoja väärentäneitä juutalaisia ja hellarivapareita ortodokseja se on kuulkaa rikollista ja laitonta.
- Anonyymi
Ja kukahan tuo profeetta mahtanee olla? Nimi kehiin tai raameihin.. ihan miten vaan..
- Anonyymi
Joku keski-ikäinen, Napoleon-kompleksia poteva mies vapaista suunnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku keski-ikäinen, Napoleon-kompleksia poteva mies vapaista suunnista.
Väärin.
Tuon kirjoittaja on muuan nainen.
Minä taas olen se mies.
Tykkään kulkea huppu silmilläni keskellä.Helsinkiä,sekä tuottaa Kunniaa Jumalani Nimelleen.
Jos Hän Katsoo vaivaisen koiranraadon puoleen,ehkäpä täältä vielä nousen.Vaan sen asian Hän Päättää Itse,Seisomalla myöskin Viimeisenä multieni päällä.
Jumalamme On Lähtenyt liikkeelle ja Hän Ravistelee koko eurooppaa,kunnes Suomi on jälleen itsenäinen valtio,sekä kykenee tekemään Hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku keski-ikäinen, Napoleon-kompleksia poteva mies vapaista suunnista.
Täällä alkaa,Siis Suomessa,herätys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku keski-ikäinen, Napoleon-kompleksia poteva mies vapaista suunnista.
Profeetta oli kuulemma sanonut suoraan,että kannattaa Venäjän suurhyökkäystä vasemmistolaisen,Zelenskyin natsiukrainan kimppuun,koska sillä saadaan suojeltua viattomia ihmisiä Ukrainan alueella,Ukrainan Iisebelin,eli Olena Zelenskan vainoilta.
Profeetta vertasi tuota naista Eva Brauniin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä alkaa,Siis Suomessa,herätys.
Höpö höpö !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Tuon kirjoittaja on muuan nainen.
Minä taas olen se mies.
Tykkään kulkea huppu silmilläni keskellä.Helsinkiä,sekä tuottaa Kunniaa Jumalani Nimelleen.
Jos Hän Katsoo vaivaisen koiranraadon puoleen,ehkäpä täältä vielä nousen.Vaan sen asian Hän Päättää Itse,Seisomalla myöskin Viimeisenä multieni päällä.
Jumalamme On Lähtenyt liikkeelle ja Hän Ravistelee koko eurooppaa,kunnes Suomi on jälleen itsenäinen valtio,sekä kykenee tekemään Hyvää.Pilalle ympärileikattu koirat ja varastetut vaatteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta oli kuulemma sanonut suoraan,että kannattaa Venäjän suurhyökkäystä vasemmistolaisen,Zelenskyin natsiukrainan kimppuun,koska sillä saadaan suojeltua viattomia ihmisiä Ukrainan alueella,Ukrainan Iisebelin,eli Olena Zelenskan vainoilta.
Profeetta vertasi tuota naista Eva Brauniin.Harmageddon on Israel nimisen valtion alueella kuten sodomakin on.
- Anonyymi
Muuan kaveri,joka liikuin täällä 2006-2008.
Kuljen nykyään huppu silmilläni,keskellä Helsinkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Tuon kirjoittaja on muuan nainen.
Minä taas olen se mies.
Tykkään kulkea huppu silmilläni keskellä.Helsinkiä,sekä tuottaa Kunniaa Jumalani Nimelleen.
Jos Hän Katsoo vaivaisen koiranraadon puoleen,ehkäpä täältä vielä nousen.Vaan sen asian Hän Päättää Itse,Seisomalla myöskin Viimeisenä multieni päällä.
Jumalamme On Lähtenyt liikkeelle ja Hän Ravistelee koko eurooppaa,kunnes Suomi on jälleen itsenäinen valtio,sekä kykenee tekemään Hyvää.Rauhaa ja kaikkea hyvää!🙋♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhaa ja kaikkea hyvää!🙋♀️
Kiitos samoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Tuon kirjoittaja on muuan nainen.
Minä taas olen se mies.
Tykkään kulkea huppu silmilläni keskellä.Helsinkiä,sekä tuottaa Kunniaa Jumalani Nimelleen.
Jos Hän Katsoo vaivaisen koiranraadon puoleen,ehkäpä täältä vielä nousen.Vaan sen asian Hän Päättää Itse,Seisomalla myöskin Viimeisenä multieni päällä.
Jumalamme On Lähtenyt liikkeelle ja Hän Ravistelee koko eurooppaa,kunnes Suomi on jälleen itsenäinen valtio,sekä kykenee tekemään Hyvää.Helluntailainen 🐶 raato ei sitten pelastukaan kun Jeesus Jumalan Poika tuli pelastamaan ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta oli kuulemma sanonut suoraan,että kannattaa Venäjän suurhyökkäystä vasemmistolaisen,Zelenskyin natsiukrainan kimppuun,koska sillä saadaan suojeltua viattomia ihmisiä Ukrainan alueella,Ukrainan Iisebelin,eli Olena Zelenskan vainoilta.
Profeetta vertasi tuota naista Eva Brauniin.Denis on muuten Turkissa yleinen nimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuan kaveri,joka liikuin täällä 2006-2008.
Kuljen nykyään huppu silmilläni,keskellä Helsinkiä.Venäläinen väärentää.
- Anonyymi
>>>>Suomesta nousee profeetta . . .
= täysin Raamatun-vastaista,
"Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti, siitä lähtien julistetaan Jumalan
valtakuntaa" Luuk: 16: 16- Anonyymi
Lakkaa jankkaamasta paskaa ja lue se raamattusi.
Uuden liiton profeettoja on Uuden Testamentin kirjoituksissa Jeesuksen kuoleman jälkeenkin ollut = täysin Raamatun vastaista on väittää, ettei ole.
Jopa omassa luopiokirkossasi, käsittämätöntä mutta totta, on joitakin, joilla on profetian armolahja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakkaa jankkaamasta paskaa ja lue se raamattusi.
Uuden liiton profeettoja on Uuden Testamentin kirjoituksissa Jeesuksen kuoleman jälkeenkin ollut = täysin Raamatun vastaista on väittää, ettei ole.
Jopa omassa luopiokirkossasi, käsittämätöntä mutta totta, on joitakin, joilla on profetian armolahja.Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakkaa jankkaamasta paskaa ja lue se raamattusi.
Uuden liiton profeettoja on Uuden Testamentin kirjoituksissa Jeesuksen kuoleman jälkeenkin ollut = täysin Raamatun vastaista on väittää, ettei ole.
Jopa omassa luopiokirkossasi, käsittämätöntä mutta totta, on joitakin, joilla on profetian armolahja.Ei tarvi profetioita kun ne täyttyi pojassa Jeesuksessa jo kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste.
Lutterit elää kuin Jeesus ohjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvi profetioita kun ne täyttyi pojassa Jeesuksessa jo kaikki.
Raamatusta ei ole likimainkaan kaikki vielä toetutunut. Ja Herra antaa edelleen profetioita, vahvistuksia, rohkaisua, tiedon sanoja, viisauden sanoja ja saarnojen aiheita tänäkin päivänä uskovilleen, kuten Uusi Testamentti selvästi kertoo uuden liiton profeetoista ja armolahjoista.
Mutta jos ihmisten laatimat kirkkokäsikirjat ovat rakkaampia kuin Herran sanat, niin ei Herra sellaiselle puhu. Eikä sellaiselle mitään anna, joka pelkää tai halveksii Hänen lupaamiaan uuden liiton armolahjoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste.
>> Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste. <<
Nämä lapsikastetut ovat tulleet jossain vaiheessa uskoon eli uudestisyntyneet. Siksi heillä esiintyy armolahjojakin, sillä armolahjoja voi saada vain uudestisyntynyt uskova.
Jos on vain vauvana kastettu, mutta ei ole koskaan tehnyt parannusta ja uskonut evankeliumia, niin kuin Jeesus käski, niin sellaiset ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, jos eivät tee parannusta, uudestisynny ja tule uskoon.
Gal. 3:7
Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Ap. t. 15:7
Pietari sanoi: ...että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
Hepr. 4:3
Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste.
Lukekekaa raamattua!tulee 2 säkkipukuista profeettaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutterit elää kuin Jeesus ohjaa.
Kyllähän se näinkin on,paholainenkin joutuu tottelemaan Jeesusta.
Jeesus On Herramme,Aamen. - Anonyymi
Kotkatt kirjoitti:
Lukekekaa raamattua!tulee 2 säkkipukuista profeettaa!
Näin on,tulee vielä uusiakin Profeettoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste.
Hellarivaparit kastaa budhaan ja synagogille. JEESUKSEN UUDEN LIITON KASTE ARMOSTA EI OMISTA TEOISTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Tuo muuten pitää paikkansa,olen itsekin havainnut,että pieni porukka luterilaisesta kirkosta profetoi,vaikka heillä onkin lapsikaste. <<
Nämä lapsikastetut ovat tulleet jossain vaiheessa uskoon eli uudestisyntyneet. Siksi heillä esiintyy armolahjojakin, sillä armolahjoja voi saada vain uudestisyntynyt uskova.
Jos on vain vauvana kastettu, mutta ei ole koskaan tehnyt parannusta ja uskonut evankeliumia, niin kuin Jeesus käski, niin sellaiset ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, jos eivät tee parannusta, uudestisynny ja tule uskoon.
Gal. 3:7
Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Ap. t. 15:7
Pietari sanoi: ...että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
Hepr. 4:3
Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon,Lepoon tarkoittaa lepoa omista teoista yrityksistä pelastaa itse itseään.
- Anonyymi
Ap. t. 13:1
Antiokian seurakunnassa oli profeettoja
Ap. t. 21:10
Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus
1. Kor. 12:28
Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi
1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot- Anonyymi
Aletaanko lukea uutta testamenttia niin ettei lisätä siihen mitään omia virityksiä kuvitelmia ja otetaan kartta viereen siihen tutkitaan missä päin maapalloa ja kenelle puhutaan kuka kirjoittaa KENELLE.Turkissa on museona efeson seurakunnan alue.Siellä on muisto paikkoja hautoja alku kristittyjen alueilta.
- Anonyymi
Jumalan terve toiselta profeetalta, jonka kommentti luonnollisesti poistettiin alta aikayksikön, koska oli aidosta Jumalan kutsumasta ihmisestä kysymys.
- Anonyymi
Lestat on laittanut kastettuja Jeesuksen omia saatanalle joten näitä myllynkivi kaulassa lestoja ei kannata pitää kristittyinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestat on laittanut kastettuja Jeesuksen omia saatanalle joten näitä myllynkivi kaulassa lestoja ei kannata pitää kristittyinä.
Onpa lestoja, jotka ovat laittaneet helluntailaisiakin oikealle tielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa lestoja, jotka ovat laittaneet helluntailaisiakin oikealle tielle.
Lestat on laittanut Jeesukseen kastettuja kristittyjä lestoja saatanalle. Hoitokokouksissa TUNNUSTA OMAT syntisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa lestoja, jotka ovat laittaneet helluntailaisiakin oikealle tielle.
Hellarilestavapari rupee omissa synneissään omia syntejään ei halua tunnustaa saati palauttaa muilta oettua.Lestat on laittanut saatanalle Jeesuksen omia myös luterilaisia.Myllynkivi odottaa niitä jotka estää tulemasta Jeesuksen luokse tai jotka estää pysymästä Jeesuksen luona.JEESUS EI AJA POIS LUOTAAN KETÄÄN.( koiravarkaat saa myös oman myllynkiven).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestat on laittanut Jeesukseen kastettuja kristittyjä lestoja saatanalle. Hoitokokouksissa TUNNUSTA OMAT syntisi.
Missä kohtaa Jeesus ristillä sanoi että musiikin kuuntelu tai laulaminen on syntiä ????????
- Anonyymi
Sanna Marin on ilmiselvä profeetta. Jo ihmetekonsa puhuu tämän puolesta. Hänen arvonsa ymmärretään vasta kuoltuaan kun raamattuun kirjoitetaan lisäosia.
- Anonyymi
Sannahan tosiaan saarnaa...hieman uudempaakin kalevalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannahan tosiaan saarnaa...hieman uudempaakin kalevalaa.
Kalevala jutut on itseasiassa slaavien.
- Anonyymi
Sanna on korkeintaan maailmallinen profeetta.
Herralla on kuitenkin ihan omat profeettansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalevala jutut on itseasiassa slaavien.
Sanna on profeetta konklaavien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannahan tosiaan saarnaa...hieman uudempaakin kalevalaa.
Sanna saarnaa kuuliaisesti uskolleen, kovaa ja paatoksettomia taukoja ihailtavasti välttäen.
Hadie Krishna pyhittää hänen saatanallisuutensa.
- Anonyymi
Nyt kun on apokryfikirjat jälleen käännetty voi joku saada innon toimia profeettana.
Jeesus Siirakin kirja kertoo profeetan ominaisuus on täysi kuuliaisuus kuninkaalle ja esivallalle. Maan ISIEN tahdosta hän profetoi jo lapsena ja on otettu sakramentein ja perinnäissäännöin uskon yhteyteen.
Sitten jos esivalta luopuu hän alkaa profetoida sitä vastaan kun ensin on täysin totellut sitä pitkän aikaa.- Anonyymi
Apokryfikirjat kirjoitti aikoinaan kardinaalikunta,osana suurta kierouttaan jolla ovat pyrkineet saamaan maailmanvallan vatikaanille
- Anonyymi
On se joillekin kovaa tuo luopumus peite ja epäuskon synti mutta missä ei ole ristiä eikä rakkautta ei ole mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apokryfikirjat kirjoitti aikoinaan kardinaalikunta,osana suurta kierouttaan jolla ovat pyrkineet saamaan maailmanvallan vatikaanille
Apogryfit on ORTODOKSKIRKON juttua mutta niistä luovuttiin koska ne ei vaikuta evankeliumin sanomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apogryfit on ORTODOKSKIRKON juttua mutta niistä luovuttiin koska ne ei vaikuta evankeliumin sanomaan.
apokryfikirjat kirjoitutti aikoinaan paavi omalla kardinaalikunnallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
apokryfikirjat kirjoitutti aikoinaan paavi omalla kardinaalikunnallaan.
Ortodoksit lukee apogryfejä osa hellareista.
- Anonyymi
Tukholman "profetia" on NL-Venäjän salaisen poliisin KGB:n sepustus.
Sen arvo on pelkkä nolla.- Anonyymi
Taikauskontoa sillä Jeesus käskee katsomaan häneen eikä Tukholmaan.
- Anonyymi
KGB on nykyään FST
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KGB on nykyään FST
Fbs tai jotain ne vanhat on jo mennyttä.Suomi on unionin jäsenmaa ja mitä zeleen tulee 🔱🕎niin sirkus on sirkus.Babylon on edelleen mesopotania ja harmageddon Israelissa ja punainen meri on sininen ja Sodoman on siellä.
- Anonyymi
Venäläiset myy rahasta ennustuksia ja selvänäkemistä kaukoparannusta ja kirjoja. Myynti Jeesus oli se jonka oikea Jeesus ajoi ulos temppelistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fbs tai jotain ne vanhat on jo mennyttä.Suomi on unionin jäsenmaa ja mitä zeleen tulee 🔱🕎niin sirkus on sirkus.Babylon on edelleen mesopotania ja harmageddon Israelissa ja punainen meri on sininen ja Sodoman on siellä.
Mutta miten faaraot pelastui vedenpaisumuksesta ...
- Anonyymi
te ja teidän profeettanne . . ..
RAAMATUSSA: "Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16- Anonyymi
Koita nyt astua tosta johanneksesta eliasta ulos jo kun hän oli ennen Jeesusta ja tapettiin.Hänet tapettiin jo 2000 vuotta sitten. On sairasta jäädä johonkin kohtaan jumiin.
- Anonyymi
Johannes on tapettu David on kuollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koita nyt astua tosta johanneksesta eliasta ulos jo kun hän oli ennen Jeesusta ja tapettiin.Hänet tapettiin jo 2000 vuotta sitten. On sairasta jäädä johonkin kohtaan jumiin.
Raamatun sana on: "kaikkina aikoina kaikelle kansalle"
kai nyt kuka vaan voi perustaa oman mieleisensä ja eksyttävän lahkon,
mikä ei sitten perustu edes Raamattuun > Jumalan sanaan . . .
RAAMATTU on kristinuskon perusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun sana on: "kaikkina aikoina kaikelle kansalle"
kai nyt kuka vaan voi perustaa oman mieleisensä ja eksyttävän lahkon,
mikä ei sitten perustu edes Raamattuun > Jumalan sanaan . . .
RAAMATTU on kristinuskon perusta.Oonko oikeesti hullu ettet ymmärrä mitä tarkoittaa siirtyä murhatusta johanneksesta eteenpäin.
- Anonyymi
Katolisessa ei ole eksytystä sen enempää kuin muissakaan uskonnoissa tai lahkoissa. Moskeijat on edelleen TEMPPELIVUORELLA.
- Anonyymi
>> Katolisessa ei ole eksytystä sen enempää kuin muissakaan uskonnoissa tai lahkoissa.
<<
Tottakai muissakin lahkoissa voi olla pahoja eksytyksiä.
Mutta muun muassa katolinen oppi ja usko on niin kaukana Raamatun pelastusopista, ettei sillä opilla voi pelastua, mikä virallisella katolisella kirkolla on, sillä esimerkiksi Marian ja pyhimysten rukoileminen ja palvonta estää syntien anteeksisaamisen. Ja synnissähän moni katolinen vaeltaakin. Sen voimme nähdä niistä otsikoista, jotka ovat paljastaneet esim. kirkon keskuudessa harrastettavan pedofilian.
Katolisten vahinko on, että he ovat jättäneet Raamatun lukemisen ja tulkinnan papeille ja paaveille, mistä syystä heistä saa viedä kuin pässiä narussa väärän suuntaan. Kun katolinen alkaa itse lukea Raamattua, hän voi löytää totuuden ja pelastua, huolimatta kirkkonsa opista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Katolisessa ei ole eksytystä sen enempää kuin muissakaan uskonnoissa tai lahkoissa.
<<
Tottakai muissakin lahkoissa voi olla pahoja eksytyksiä.
Mutta muun muassa katolinen oppi ja usko on niin kaukana Raamatun pelastusopista, ettei sillä opilla voi pelastua, mikä virallisella katolisella kirkolla on, sillä esimerkiksi Marian ja pyhimysten rukoileminen ja palvonta estää syntien anteeksisaamisen. Ja synnissähän moni katolinen vaeltaakin. Sen voimme nähdä niistä otsikoista, jotka ovat paljastaneet esim. kirkon keskuudessa harrastettavan pedofilian.
Katolisten vahinko on, että he ovat jättäneet Raamatun lukemisen ja tulkinnan papeille ja paaveille, mistä syystä heistä saa viedä kuin pässiä narussa väärän suuntaan. Kun katolinen alkaa itse lukea Raamattua, hän voi löytää totuuden ja pelastua, huolimatta kirkkonsa opista.Pedofiilejä on myös helluntailaisissa ja moskeijoissa synagogilla vapareissa ortodokseissa jehovissa adventisteissä kuulkaa syyttäjä on saatana ja Mooses laki kieltää väärät todistukset. Älä panettelee kateudesta. On myös väärennettyjä lavastettu syylliseksi mikä on hyvin yleistä.Juutalaiset lavastaa kristittyjä syylliseksi kaikissa TV sarjoissaankin.Egyptin sirkus on vanhaa testamenttia.Faaraon hovia.Hagar.Synti tulee aina jonkun kautta muuten vai mitä kasinot ja bordellit on.Kuoleman jälkeen jokainen ihminen yksilönä joutuu tilille vain omista synneistään joten niitä kannattaa tunnustaa eikä muiden syntejä ja palauttaa mitä vääryydellä muilta ottanut.Kuolinpäivänä ei sitten ahdistaa enää niin paljon.
- Anonyymi
>> Tukholman profetiassa puhutaan,että Suomesta nousee profeetta. <<
Sekö tämän profetian tarkoitus oli? Kertoa, että Suomeen nousee profeetta?
Ei ole kyllä mikään ihme, jos uskovatkin eksyvät, jos annetuista profetioista ei osata edes ottaa sitä, mitä profetiasta kuuluisi ottaa.
Tukholman profetian tarkoitus oli antaa varoitus Suomen kansalle.
Profetian tarkoitus ei ollut, että aletaan odottaa siinä mainittua profeettaa ja arvuutella, kuka se mahtaisi olla.- Anonyymi
Siihen seurakuntaan, jossa olen itse käynyt, on muutaman kerran tullut profetian sana, joka on kehottanut seurakuntaa jollain tavalla muuttumaan tai ojentautumaan.
Mutta koska Herran antamaan sanomaan sisältyy aina myös rohkaisu yms., niin ko. seurakunta on aina valinnut saamastaan profetiasta vain sen positiivisen puolen, mutta jättänyt saamansa ojennuksen kokonaan huomiotta.
Tämä on varsin tyypillistä nykyään, kun joku sana Herralta saadaan: noukitaan vain rusinat pullasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen seurakuntaan, jossa olen itse käynyt, on muutaman kerran tullut profetian sana, joka on kehottanut seurakuntaa jollain tavalla muuttumaan tai ojentautumaan.
Mutta koska Herran antamaan sanomaan sisältyy aina myös rohkaisu yms., niin ko. seurakunta on aina valinnut saamastaan profetiasta vain sen positiivisen puolen, mutta jättänyt saamansa ojennuksen kokonaan huomiotta.
Tämä on varsin tyypillistä nykyään, kun joku sana Herralta saadaan: noukitaan vain rusinat pullasta."Laki ja profeetat oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole
puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat." Jer: 23: 21 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laki ja profeetat oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole
puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat." Jer: 23: 21Se on kokonaan omaa tyhmyyttäsi ja vahinkoasi, jos et ymmärrä raamatusta kuin osan. Pyydä Herralta viisautta, että tajuat profetoimisasian oikein.
Laki ja profeetat viittaavat vanhaan testamenttiin ja vanhaan liittoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kokonaan omaa tyhmyyttäsi ja vahinkoasi, jos et ymmärrä raamatusta kuin osan. Pyydä Herralta viisautta, että tajuat profetoimisasian oikein.
Laki ja profeetat viittaavat vanhaan testamenttiin ja vanhaan liittoon.Jeesus sanoo kylläkin Uudessa testamentissa:
"Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti" Luuk: 16: 16 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoo kylläkin Uudessa testamentissa:
"Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti" Luuk: 16: 16>> "Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti" Luuk: 16: 16 <<
Aivan. Vanhan liiton profeetat päättyivät Johannekseen. Hän oli viimeinen laatuaan.
Sen jälkeen tuli uusi liitto ja uuden liiton profeetat.
Vai miten selität esimerkiksi nämä Uuden Testamentin kohdat, joissa puhutaan profeetoista ja joista esim. Johannes sai koko Uuden Testamentin Ilmestyskirjan näyn muodossa?
Ap. t. 13:1
Antiokian seurakunnassa oli profeettoja
Ap. t. 21:10
Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus
1. Kor. 12:28
Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi
1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot
Ilm. 1:1
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laki ja profeetat oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole
puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat." Jer: 23: 21>> ...."Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole
puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat." Jer: 23: 21 <<
Sinun väitteesi mukaan jopa Jeesus on väärä profeetta, koska Johannes kulki Jeesuksen edellä. Jeesus tuli vasta Johanneksen jälkeen.
Myös Johannes Ilmestykirjoineen on sinun väitteesi mukaan väärä profeetta. Samoin UT:n mainitsema profeetta Agabus. Ja Antiokian seurakunnan profeetat, jotka UT myös mainitsee.
1. Kor. 12:28 sanoo: "Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi"
Jumala siis asetti vääriä profeetoja uuden liiton seurakuntaan, niinkö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen seurakuntaan, jossa olen itse käynyt, on muutaman kerran tullut profetian sana, joka on kehottanut seurakuntaa jollain tavalla muuttumaan tai ojentautumaan.
Mutta koska Herran antamaan sanomaan sisältyy aina myös rohkaisu yms., niin ko. seurakunta on aina valinnut saamastaan profetiasta vain sen positiivisen puolen, mutta jättänyt saamansa ojennuksen kokonaan huomiotta.
Tämä on varsin tyypillistä nykyään, kun joku sana Herralta saadaan: noukitaan vain rusinat pullasta.Hukkaan heitettyä aikaa kaikki mitä hellareissa on profetoitu noidat ennustellut älyttömiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laki ja profeetat oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole
puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat." Jer: 23: 21Jeremian aikana ei sitten ollut kristittyjä KOITTAKAA NYT JUMALAUTA PYSYÄ TOTUUDESSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoo kylläkin Uudessa testamentissa:
"Laki ja PROFEETAT oli Johannekseen asti" Luuk: 16: 16Sen jälkeen julistetaan evankeliumia. EVANKELIUMIA EVANKELIUMIA EVANKELIUMIA. ✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️
- Anonyymi
>>"Laki ja profeetat oli Johannekseen asti" Luuk: 16:16 <<
Ja tämä sinusta tarkoittaa sitä ettei uudessa liitossa olisi profeettoja, vai?
Miten siis selität esimerkiksi nämä Uuden Testamentin kohdat, joissa puhutaan profeetoista:
Ap. t. 13:1
Antiokian seurakunnassa oli profeettoja
Ap. t. 21:10
Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus
1. Kor. 12:28
Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi
1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot
Ja miten selität Ilmestyskirjan, jonka apostoli ja profeetta Johannes sai näyn muodossa Jeesukselta?- Anonyymi
>>>"Johannes sai näyn"<<<
"Laki ja profeetat oli JOHANNEKSEEN asti" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Johannes sai näyn"<<<
"Laki ja profeetat oli JOHANNEKSEEN asti"Huomaan, että ymmärryksesi ei riitä edes vastaamiseen.
Kysyin, miten selität nämä kohdat Uudesta Tesatmentista ja Uuden Testamentin sanat profeetoista?
Ap. t. 13:1
Antiokian seurakunnassa oli profeettoja
Ap. t. 21:10
Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus
1. Kor. 12:28
Jumala asetti seurakuntaan --- toisia profeetoiksi
1. Kor. 14:29
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot
Mutta et mitenkään näitä selittänyt, koska et ymmärrä koko asiasta mitään. 😂
Jeesuskin on sinulle "väärä profeetta", koska Jeesus tuli "Johanneksen jälkeen". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Johannes sai näyn"<<<
"Laki ja profeetat oli JOHANNEKSEEN asti"Apostoli Johannes sai näyn, Johannes Kastajan jälkeen.
- Anonyymi
JOHANNEKSEN ILMESTYS ALUSSA LUKEE JEESUKSEN ILMESTYS. NYT NÄHDÄÄN JO KUOLLEISTA YLÖSNOUSSUTTA JEESUSTA JA TÄMÄ JOHANNES OLI APOSTOLI Kastaja oli jo murhattu ,tämä sai Jeesuksen näyn vankilassa Kreikassa.
- Anonyymi
Ns. profeettoja, saarnamiehiä, ihmeparantajia, tuollaisia itselleen rahaa kerääviä huijareita esiintyy etupäässä lahkoissa. Onneksi ihmiset tulevat yhä enemmin järkiinsä, saavat tietoa ja eivät anna enää huijata itseään kuten aikaisemmin.
- Anonyymi
eivät anna huijata itseään, ja voivat ihan ITSE etsiä / tutkia kristinuskon ja myös
kristinuskon historian, mikä ei todellakaan ala 1900 -luvulla tulleista helluntailaisista.
- Anonyymi
"Laki ja profeetat oli JOHANNEKSEEN asti" tarkoittaa Johannes Kastajaa, joka oli viimeinen vanhan liiton profeetta. Tämä ei puhu siis apostoli Johanneksesta.
- Anonyymi
Jumalamme Sana On Sama,eilen tänään ja Iankaikkisesti.
Profeettoja on siis edelleen.
Tämä On Jumalan Sana. - Anonyymi
>>>"Vanhan liiton profeetta"<<<
Uusi liitto alkoi Kristuksessa, > jo, Kristuksen ollessa maan päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Vanhan liiton profeetta"<<<
Uusi liitto alkoi Kristuksessa, > jo, Kristuksen ollessa maan päällä.Herra ei tullut Lakia kumoamaan,vaan Täyttämään Sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Vanhan liiton profeetta"<<<
Uusi liitto alkoi Kristuksessa, > jo, Kristuksen ollessa maan päällä.Uusi liitto alkoi vasta Jeesuksen kuoltua. Jeesus lausui ristillä "se on täytetty".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Vanhan liiton profeetta"<<<
Uusi liitto alkoi Kristuksessa, > jo, Kristuksen ollessa maan päällä.Johannes Kastaja eli Jeesuksen kanssa mutta oli vanhaa liittoa vielä ja puhdistumiskasteista Johannes käännytti parannukseen hylkäämään pahat teot.Siksi hänet murhattiin Herodeksen perheen toimesta.Herodos mm.piti veljensä vaimoa mikä oli pahasta.Veljensä ei ollut kuollut. Apostoli Johannes piti huolta Mariasta ja hänen äitinsäkin nimi oli Maria yleinen nimi siellä.Jeesuksen uskoiset pakeni juutalaisten vainoa myös arabien eri suuntiin myös lähtivät evankeliumia kertomaan eri suuntiin.Johannes apostoli oli Jeesukseen kastettu Jeesus oli jo ylösnoussut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra ei tullut Lakia kumoamaan,vaan Täyttämään Sen.
JEESUS JUMALAN POIKA TÄYTTI KAIKEN PROFETIAT HÄNESTÄ ENNUSTUKSET JA LAIN KAUTTA TULLEEN VIHAN OTTI VASTAAN RISTILLÄ SYYTTÖMÄNÄ SYNTISTEN PUOLESTA ELIKKÄ SINÄ JOKA LUULET OLEVASI JOTAIN KUULUT RISTILLE SILLÄ JEESUS EI OLE SINULLE MIKSIKÄÄN HYÖDYKSI KUN LUULET VOIVASI ITSE PELASTAA ITSESI. VALKOISEKSI KALKITTU SEINÄ.
Olisikohan niin ,että VTn puolella Profeetta oli virka jossa Jumalan ja Israelin välimiehenä toimi yksi profeetta kerrallaan.
Uudessa liitossa voi ihmistä kutsua profeetaksikin , mutta VTn tyylinen profeetta ei ole vaan profetaallinen Henki eli Pyhyyden Henki eli Kristuksen Henki ilmoittaa profetaalliselle ihmiselle asiat mitä Jumala haluaa ilmoittaa.
Profeetallisia on joka puolella koska koko maailma on nyt Pelastuksessa kiinni.
Periaatteessa siis samaa asiaa ,mutta tekniikka ja tyyli aivan eri .
Samoin utn puolella on kehoitusta ja yleisesti srkn rakentamista ja kaikenlaista neuvoa millä asiat menee oikeaan suuntaan ja ihmiset yksilöinä ja yhdessä kehittyy ja kasvaa terveellä tavalla Kristukseen kiinni.- Anonyymi
>> VTn puolella Profeetta oli virka jossa Jumalan ja Israelin välimiehenä toimi yksi profeetta kerrallaan <<
Oli useita profeettoja silloinkin, mutta vain joku heistä nousi ns. johtajaksi ja kirjaprofeetaksi, joka sai kirjan siis Raamattuunkin ja oli muutenkin merkittävämmässä roolissa. Onhan VTssä muitakin profeettoja mainittu teksteissä.
Jostain luin tai kuulin (valitettavasti hukkasin, mistä), että on ollut muistaakseni jopa satoja profeettoja VTn aikaan, kuten "vastapuolellakin" oli niitä Baalin profeettoja sadoittain. - Anonyymi
Kristityillä on yksi ylipappi Jeesus kuolleista noussut ja yksi yliprofeetta Jeesus Nasaretilainen ja yksi ylijumala Jeesus messias ja ylituomari Jeesus Golgatan ristillä ja kuolleista ylösnousseena ylienkeli ja taivaassa pääjohtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> VTn puolella Profeetta oli virka jossa Jumalan ja Israelin välimiehenä toimi yksi profeetta kerrallaan <<
Oli useita profeettoja silloinkin, mutta vain joku heistä nousi ns. johtajaksi ja kirjaprofeetaksi, joka sai kirjan siis Raamattuunkin ja oli muutenkin merkittävämmässä roolissa. Onhan VTssä muitakin profeettoja mainittu teksteissä.
Jostain luin tai kuulin (valitettavasti hukkasin, mistä), että on ollut muistaakseni jopa satoja profeettoja VTn aikaan, kuten "vastapuolellakin" oli niitä Baalin profeettoja sadoittain.Kristityt ei pidä minään profeettaa sellaisia jotka eksyttävät pilkkaavat kieltävät jeesuksenkin.
- Anonyymi
Jos Suomessa on aitoja seurakuntia, niissä kaikissa kuuluisi olla vähintäin viisi profeettaa.
- Anonyymi
Raamattu kylläkin kertoo ihan kaiken, jos osaa raamatusta etsiä.
ne jotka eivät osaa, ne turvautuvat profetioihin . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu kylläkin kertoo ihan kaiken, jos osaa raamatusta etsiä.
ne jotka eivät osaa, ne turvautuvat profetioihin . . .Raamattu Sanoo Profeetasta:
-"Sinä olet heille vain,kuin kaunisääninen lemmenlaulujen laulaja,sekä taitavasti soittava viihdyttäjä.Vaan kun Minun Sanani Toteutuvat ja Ne Toteutuvat,Sanoo Herra,silloin he ymmärtävät,että heidän keskuudessaan on ollut Profeetta".
Sellaista aina myöskin johtopaikoilla pelätään,koska halutaan säilyttää "hallitsijan valtikkaa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu Sanoo Profeetasta:
-"Sinä olet heille vain,kuin kaunisääninen lemmenlaulujen laulaja,sekä taitavasti soittava viihdyttäjä.Vaan kun Minun Sanani Toteutuvat ja Ne Toteutuvat,Sanoo Herra,silloin he ymmärtävät,että heidän keskuudessaan on ollut Profeetta".
Sellaista aina myöskin johtopaikoilla pelätään,koska halutaan säilyttää "hallitsijan valtikkaa".Profeetta on siis itse sana joka tuli lihaksi. Älkää enää eksykö. ✝️
- Anonyymi
Raamattu ei kehoita odottamaan profeettaa. Raamattu kehoittaa julistamaan evankeliumia ja odottamaan Jeesusta.
- Anonyymi
Ihan roskaa,vain usko kasvaa ilman kaduilla joraamista tai jotain pauhaamista.
Usko kasvaa Rakkaudesta,kokemuksesta,ei mistää tyhmän ihmisen huutamisesta kaduilla.Sanonisin hänelle: mene ja tee hyvää,älä vingu täällä paskaa ! näin karkealla sanoin.
Tukholmat voit unohtaa lahko hölynpöly,ihan sama mitä vingutte netissä tai huudatte..se ei ole Rakkautta,se on jotain lahko hömpää.. Tee Rakkautta toiselle !
Saatat nousta elämään. - Anonyymi
Suomesta nousee profeetta.
Sanna Marin,sokoksen kassa joka velkaannuttaa Suomen,kuin hänen ihannoima kommunistinen Venetzuela.
Niin,vasemmisto tuhoaa meidät,kun eivät young global osaa ! - Anonyymi
Ukrainassa olisi nyt tarve suurelle profeetalle. Rukoillaan, että Jumala lähettää sinne profeetan, joka ajaa venäjäiset pois Ukrainaasta ja Krimiltä ja tuo rauhan Ukrainaan. Mehän voimme sitten lainata sitä profeettaa tänne Suomaan tarvittaessa.
- Anonyymi
Jos tulisi, olisi OIKEA Profeetta, se siunaisi Venäjää ja työntäisi ukrainna johdon ja paljon isoisoa, mereen!
aina te eksytte
aina!
"Mehän voimme sitten lainata sitä profeettaa tänne Suomaan tarvittaessa."
aj tahi kun Suomessa tulee profeetta, se ei ole ja tee kuten te tahdotte vaan mitä ette tahdo.
se päivä on pimeys ja synkeys!
itkekää ja valittakaa ,sillä se päivä on lähellä!
Seurakunnassa se tulee olemaan vavha ja väkevä, ja monet, kaatuvat kuten Ananias!
uskovat toivovat jotain, Daavidin kaltaista valloittajaa ja voittajaa, mutta saavat, vihaisen Mooseksen niskaansa ei voi sitä ravistella pois! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tulisi, olisi OIKEA Profeetta, se siunaisi Venäjää ja työntäisi ukrainna johdon ja paljon isoisoa, mereen!
aina te eksytte
aina!
"Mehän voimme sitten lainata sitä profeettaa tänne Suomaan tarvittaessa."
aj tahi kun Suomessa tulee profeetta, se ei ole ja tee kuten te tahdotte vaan mitä ette tahdo.
se päivä on pimeys ja synkeys!
itkekää ja valittakaa ,sillä se päivä on lähellä!
Seurakunnassa se tulee olemaan vavha ja väkevä, ja monet, kaatuvat kuten Ananias!
uskovat toivovat jotain, Daavidin kaltaista valloittajaa ja voittajaa, mutta saavat, vihaisen Mooseksen niskaansa ei voi sitä ravistella pois!<<<<<<, ja monet, kaatuvat kuten Ananias!>>>>>
Ananias kaatui, koska hän kuoli. Ja hänet haudattiin. - Anonyymi
Et tiedä sen korruptiomaan jutuista mitään, et myöskään profeetoista.
- Anonyymi
SINÄ UKRAINAN KANSALAINEN OLET VELVOLLINEN AUTTAMAAN OMAA MAATASI UKRAINASSA OLET HYLÄNNYT SINNE SAIRAAT VANHUKSET SOTILAAT JOITA SINUN KUULUU HOITAA SIELLÄ. HÄPEÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tulisi, olisi OIKEA Profeetta, se siunaisi Venäjää ja työntäisi ukrainna johdon ja paljon isoisoa, mereen!
aina te eksytte
aina!
"Mehän voimme sitten lainata sitä profeettaa tänne Suomaan tarvittaessa."
aj tahi kun Suomessa tulee profeetta, se ei ole ja tee kuten te tahdotte vaan mitä ette tahdo.
se päivä on pimeys ja synkeys!
itkekää ja valittakaa ,sillä se päivä on lähellä!
Seurakunnassa se tulee olemaan vavha ja väkevä, ja monet, kaatuvat kuten Ananias!
uskovat toivovat jotain, Daavidin kaltaista valloittajaa ja voittajaa, mutta saavat, vihaisen Mooseksen niskaansa ei voi sitä ravistella pois!ANASTAJAT ONKIN VARKAITA SEURAKUNNISSA. TOTTA.
- Anonyymi
Suuri profeetta on virka johon moni hinkuaa. Mutta tuskinpa profeetta tulee yksityis lentokoneella kalliit vaatteet päällä hotellin kalleimpaan sviittiin. Niinkuin useat nykyajan supervoidellut. Ja tilaisuuksiin on vielä ostettava lippu.
Suomessa muutama tyyppi jäi kiinni raha jutuista. Olivat mielestään se suuri profeetta. Jos profeetta nousee joka julistaa totuutta, niin ei hän tarvitse mitään noista. Jumala suosittelee ja profeetta ei ole kiinnostunut rahasta yms. Vaan hän tekee sen mihin hänet on kutsuttu. Ja suosiota hän ei tule saamaan. Jopa monet seurakunnat suuttuvat kun profeetta julistaa evankeliumia joka ei ole jokaisen mielen mukaista. Puhdasta Jumalan sanaa joka näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.- Anonyymi
"Suuri profeetta on virka johon moni hinkuaa."
Et tiedä asiasta mitään. Ne profeetaks haluavat ei tiedä mitä se homma on.
"profeetta julistaa evankeliumia"
Еt tiedä mtään. Puhuko Jeesus paljokin Mooseksesta?
21.8.2016
Singaporelaisen Samantha Lee-Wiraatmajan sanoma
"Olen kasvattamassa uusia johtajia, Jumalan kenraaleja, jotka näyttävät täysin toisenlaisilta kuin miltä maailman ihmiset ajattelevat suurten johtajien näyttävän. Olen nostamassa esiin palvelijajohtajien armeijaa...
Minun kenraalini eivät ole täydellisiä, mutta heillä on lapsenkaltainen sydän kuulla minua ja totella ääntäni jopa heikkoudessa. He eivät palvele omassa voimassaan tai viisaudessaan, vaan riippuvaisina Pyhästä Hengestä.
Heitä on taottu syvissä tulissa ja muokattu voimakkaissa liekeissä. Kuumuus on ollut monta kertaa tuskallista. Monesti he ovat ajatelleet, että he eivät kestä enää. Olen nähnyt heidän kestävyytensä heikkoudessakin ja se on ilahduttanut minua. Heitä on koeteltu ja he ovat osoittautuneet uskollisiksi. Maailma ei tunne heitä vielä, mutta minä tuon heidät esille hyvin pian."
Luuletteko, että ihmisä kiinnostaa tämä, kun hätää ei ole? - Anonyymi
Joka haluaa olla suurin olkoon pienin ,terveisin Jeesus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suuri profeetta on virka johon moni hinkuaa."
Et tiedä asiasta mitään. Ne profeetaks haluavat ei tiedä mitä se homma on.
"profeetta julistaa evankeliumia"
Еt tiedä mtään. Puhuko Jeesus paljokin Mooseksesta?
21.8.2016
Singaporelaisen Samantha Lee-Wiraatmajan sanoma
"Olen kasvattamassa uusia johtajia, Jumalan kenraaleja, jotka näyttävät täysin toisenlaisilta kuin miltä maailman ihmiset ajattelevat suurten johtajien näyttävän. Olen nostamassa esiin palvelijajohtajien armeijaa...
Minun kenraalini eivät ole täydellisiä, mutta heillä on lapsenkaltainen sydän kuulla minua ja totella ääntäni jopa heikkoudessa. He eivät palvele omassa voimassaan tai viisaudessaan, vaan riippuvaisina Pyhästä Hengestä.
Heitä on taottu syvissä tulissa ja muokattu voimakkaissa liekeissä. Kuumuus on ollut monta kertaa tuskallista. Monesti he ovat ajatelleet, että he eivät kestä enää. Olen nähnyt heidän kestävyytensä heikkoudessakin ja se on ilahduttanut minua. Heitä on koeteltu ja he ovat osoittautuneet uskollisiksi. Maailma ei tunne heitä vielä, mutta minä tuon heidät esille hyvin pian."
Luuletteko, että ihmisä kiinnostaa tämä, kun hätää ei ole?Juutalainen budha eksyttää pois Jeesuksesta jogagurut
- Anonyymi
"Suuri profeetta on virka johon moni hinkuaa. Mutta tuskinpa profeetta tulee yksityis lentokoneella kalliit vaatteet päällä hotellin kalleimpaan sviittiin. "
eikö siis saa 850 maksavia Prada tennareita?
3500 euroa maksavaa naisellista käsilaukkua?
ei tuhansia euroaj maksavaa mikkihiiren kaltaista vihreää pukua ja kultaa ja hopeaa?
kuka sitten tahtoo olla Jumalan Huutava ääni jos tulee vain kivisateita ja lyöntejä?
Kuka on arvollinen iloitsemaan ja mielistyy heikkouteen jossa oma liha (keho )ja (sielu)
on jatkuvasti, kaikkinaisessa vaivassa ja heikkoudessa?
eikö olekaan niin että, tulee julistaa, sielullista voitto voimaa jopa perkeleen yli ja talalta perkele jalkoihin ja suohon!
onko sisi niin että itkua piisaa ja jatkuvaa kärsimystä?
onko tätä virkaa, tosissan joku etsimässä, eli Jumalan Kasvoja sekä sitten tahtoa ja tekemistä!
suoranaista hulluutta on tavoitella, korkeita, jos Herra ei ole asetta valinnut,
ja jos on itku ei auta itkee Jeremia ja jobi lohduttaa, savi-astian sirulla, tuskissa tuhkassa istuvaa profeettaa!
no sa,a se.
Jumala antoi Mooselle ja Salomolle, armon ja toinen tahtoi, viisautta ja ymmärrystä ja äly, tuomita
toinen tahtoi nöhdä Jumalan Kirkkauden ja kunnia.
Nyt Herra arkailee antaa samaa lupausta, mitä ikinä anot saat sen.
no, sa,a se.
Tule Herra ja anna palvelijasi, nähädä kasvosi.
eli
valita kasvosi, eli kerro ja paljasta mitä hyvää on tarjolla minulle :)
Kun Jumala paljastaa mitä hyvää on tulossa, eikö koko maailma on turha sen rinnalla.
Paavalin sanoi, kaikki on roskaa ja turhuutta.
Mutta se mitä Jumala on meille varannut ja tehnyt ja tekee, on niin isoa ja suurta ettemme voi käsittää:
siihen jopa enkelit halajat mutta eivät pääse:
Meitä Kutsutaan Jumalan Lapsiksi, ja me olemme Jumalan LAPSIA.
Jumala on Meideän ISä ja Jeesus iso veli!
me olemme Jumalan perhettä.
ja Isä pyyhkii kaikki kyyneleet silmistä. joten meidän tulee itkeä, syystä tahi toisesta, muuten ei voi pyyhkiä kyyneleitä :)- Anonyymi
Profeetta seisoo näkynsä kanssa Venäjän vasemmistoa (eli kommunisteja) vastaan ja näin Siunaa Putinia,Lavrovia,Shoigua,Medvedeviä,Peshkovia sekä muitakin Venäjän Kokoomuslaisia.
Valkoisten käsivarsinauha On Siunattu
Siunattu Olkoon Myöskin Kadyrovin Kuuluisa Sota Väki.
Kyllä Suomen profeetta tietää mitä tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetta seisoo näkynsä kanssa Venäjän vasemmistoa (eli kommunisteja) vastaan ja näin Siunaa Putinia,Lavrovia,Shoigua,Medvedeviä,Peshkovia sekä muitakin Venäjän Kokoomuslaisia.
Valkoisten käsivarsinauha On Siunattu
Siunattu Olkoon Myöskin Kadyrovin Kuuluisa Sota Väki.
Kyllä Suomen profeetta tietää mitä tekee.Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä.
- Anonyymi
Profeetta puhuu osoitteessa
http://veijonen.fi- Anonyymi
Höpö höpö !
Veijonen on täys huijari !
Hän on vain ennustellut paljon ihan pieleen ja sitten korjaillut omia valheitaan yhä uusilla valheilla ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö !
Veijonen on täys huijari !
Hän on vain ennustellut paljon ihan pieleen ja sitten korjaillut omia valheitaan yhä uusilla valheilla !Veijonen ei ole profeetta.
Tämä on Totuus.
- Anonyymi
Tämä Profeetta kirjoitteli täällä,vuosina 2006-2008.
- Anonyymi
Sehän on se Aili Ester Heinosen palvelustehtävän perijä.
- Anonyymi
Demokratia takaa sen ettei. Helluntai ja sen ja laus etenkin takaa sen ettei ihan varmasti nouse. Varmuuden vuoksi.
- Anonyymi
"Tämä profeetta on kuulemma jo Helsingin seuduilla julistanut kaduilla evankeliumia"
Jos se sitä tekee, se on väärä. Jeesuskaan ei tehnyt sitä mitä Mooses.
Raamatussa todetaan, ettei profeetta korota ääntä kaduilla.- Anonyymi
YouTube Joosua missio ( älkää eksykö vanhaa testamenttia)
- Anonyymi
2012 (omia ennustuksia, nämä ja muut edempänä saatu tai arvioitu tulevaisuuteen v. 2011 joulukuussa)
- Helmikuussa itälapissa tai sen itäpuolella on kylmää tai jokin kylmä piste, takoissa poltetaan puuta (toteutui, vähint. -20 pakkaset alko koko maahan tammikuun lopulla ja jatku helmikuuhun)
- Maaliskuussa lumi alkaa sulaa, ihmiset tai jokin ikäänkuin vyöryää niin että pöly käy, suuri mielenosoitus? (toteutui, meni plussan puolelle, lisäks oli marssi kohti jerusalemia)
- Toukokuussa on ikäänkuin odotusta jonkin asian takia (toteutui, etsittiin asuntoa)
- Kesäkuussa tulee jokin hyvä uutinen (toteutui, saatiin vuokralle omakotitalo)
- Marraskuussa tulee pimeää ja ikäänkuin hiljainen hetki, mitään ei tapahdu vaikka jotkut toivovat innolla jotain tapahtuvan. (maailmanloppua ennustettiin tälle vuodelle)
- Joulukuussa ihmiset viettävät kauniin joulun vaikkakin odottaen jotain. (Sitä "maailmanloppua"?)
2013:
(omia ennustuksia, laadittu joulukuussa 2011):
Tammikuu 2013, asioita, muutoksia, päätöksiä vuodessa) (toteutu)
Helmikuu, ikäänkuin tulta, jotain palaa? (se meteori joka räjähti venäjän yllä?)
Maaliskuu, lunta (sitä oli)
Kesäkuu, jotain kirkasta (oisko ollu ne kovat ukkoset länsisuomes? yli 25.000 (maa?)salamaa)
Heinäkuu, jotain vettä, vedellä tärkeä sija (tosiaan tuli palokunnalt ku talo palo)
Elokuu, ikäänkuin yllättäen kylmää (jouduttiin lähtemään toiseen kämppään)
Syyskuu, lisää kylmää ikäänkuin räntää
Lokakuu, jäätävän kylmää (auto reistas ja idiootit oli kimpus)
Marraskuu, jäätävää, jotkut ovat sitä mieltä että toivo on pian menetetty
Joulukuu, lunta, tyhjyyttä, hiljaisuutta, jotain on kadonnut, poissa, ikäänkuin paennut tai viety (ainakin marraskuussa koira jouduttiin lopettamaan ja joulukuussa menetettiin auto)
(omia ennustuksia, laadittu 2011):
tammikuu 2014 yllättäen tuleva "ilouutinen", mut koko vuosi suht normaali (toteutui, löydettiin ennätyshalpa kämppä)
maaliskuu valmistaudutaan johonkin ikäänkuin tärkeään kokoukseen (toteutui)
toukokuu koiralle käy jotain, tai se on keskeisessä asemassa (toteutui)
elokuu jotain päätetään (kait päätettiin venäjäl että mut voi laskea venäjälle käymään ja myönnettiin viisumi, tai me päätettiin, että minulle hankitaan viisumi)
syyskuu ikäänkuin kesää (toteutu, oli lämmin syyskuu)
(omia ennustuksia, laadittu 2011):
Tammikuu 2015 jotain on laitettu voimaan, käsinkosketeltavaa, ikäänkuin kahle ihmisille, suuria harmeja (pakolaisaalto?)
toukokuu mennyttä kaivataan kovasti
kesäkuu ei ole normaali kesä
heinäkuu jotain tärkeää puuttuu (nää toteutu)
elokuu saadaan paljon jotain, runsas sato? (toteutui, mansikoita ja marjoja tuli)
syyskuu paljon jotain, runsas sato? (toteutui)
lokakuu jotain puuttuu
joulukuu avustus toimii hyvin tjsp. (ainakin autos kytkin/vaihteisto osin levis, saatiin jeesii uuteen autoon)
2016 (oma ennustuksia: tyhjää elämää tälle vuodelle? Toteutui.
2017 (omia ennustuksia: auringon kajastusta? Toteutui.
2020 (omia ennustuksia: paljon työtä/tehtäviä, kuin jättiläinen metsän edessä, ja puut / kivet pitäisi tarkastaa (toteutui)
2021 (omia ennustuksia: vettä? Kevät ja/tai sulaminen? Toisaalta metalli sulaa vedeksi kovassa kuumuudessa) (toteutui, ennätykselliset helteet tuli ja pandemiaan tehtiin nesteellinen rokotus)
2022 Omia ennustuksia: kuin puutarha, raparperia ja salaatteja (saattoi toteutua), rauha, joka alkoi jo aikaisemmin (tarkoittaa omaa tekemääni yhteiskuntaa? En ainakaan ollu töissä)
2023 (vesijänis)
(omia ennustuksia: pimeää, jotain tummaa, mustaa, mutta arvokasta ja arvoa antavaa, ikäänkuin onnellisuutta ja iloa velvollisuutta kohtaan, joka alkoi jo aiemmin (se musta shaali ja sapatin pito?))
Enempää en kerro, etenkään tulevasta.- Anonyymi
Tätä on olla tietäjä ja näkijä. Se on ankaraa elämää, koska vihollinen on valloittanut saitin. Se käy ankaraa henkistä sotaa sen alaisuudessa toimivan henkilön kautta. Minulle pyhät asiat väännetään helvetin esikartanoon, ja "paholainen" on vastassa melkein joka paikassa.
Ketä kiinnostaa näkijä? Pääasiassa virkamiehiä? Jos Venäjällä on niin, se on täälläkin. Tälle maalle on turha puhua mitään, ellei se tajua mitä on virallisen ja epävirallisen raja. Välttäkää kaikkea virallista, natoa varsinkin ja länsimielisyyttä. Ymmärtäkää mitä samaa EU:ssa ja N:ssa. Paholainen ei voi sotia valtakuntaansa vastaan. Viimesodassa oltiin oikealla puolella, nyt väärällä. Jos ihmiset saisivat tietää, miten valtiota hallitaan, se tulisi hulluksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä on olla tietäjä ja näkijä. Se on ankaraa elämää, koska vihollinen on valloittanut saitin. Se käy ankaraa henkistä sotaa sen alaisuudessa toimivan henkilön kautta. Minulle pyhät asiat väännetään helvetin esikartanoon, ja "paholainen" on vastassa melkein joka paikassa.
Ketä kiinnostaa näkijä? Pääasiassa virkamiehiä? Jos Venäjällä on niin, se on täälläkin. Tälle maalle on turha puhua mitään, ellei se tajua mitä on virallisen ja epävirallisen raja. Välttäkää kaikkea virallista, natoa varsinkin ja länsimielisyyttä. Ymmärtäkää mitä samaa EU:ssa ja N:ssa. Paholainen ei voi sotia valtakuntaansa vastaan. Viimesodassa oltiin oikealla puolella, nyt väärällä. Jos ihmiset saisivat tietää, miten valtiota hallitaan, se tulisi hulluksi.Jos ihmiset -->jos kansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä on olla tietäjä ja näkijä. Se on ankaraa elämää, koska vihollinen on valloittanut saitin. Se käy ankaraa henkistä sotaa sen alaisuudessa toimivan henkilön kautta. Minulle pyhät asiat väännetään helvetin esikartanoon, ja "paholainen" on vastassa melkein joka paikassa.
Ketä kiinnostaa näkijä? Pääasiassa virkamiehiä? Jos Venäjällä on niin, se on täälläkin. Tälle maalle on turha puhua mitään, ellei se tajua mitä on virallisen ja epävirallisen raja. Välttäkää kaikkea virallista, natoa varsinkin ja länsimielisyyttä. Ymmärtäkää mitä samaa EU:ssa ja N:ssa. Paholainen ei voi sotia valtakuntaansa vastaan. Viimesodassa oltiin oikealla puolella, nyt väärällä. Jos ihmiset saisivat tietää, miten valtiota hallitaan, se tulisi hulluksi.Toisekseen, kenraalilla ei ole varaa uskomuksiin. Hänen on tiedettävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisekseen, kenraalilla ei ole varaa uskomuksiin. Hänen on tiedettävä.
Suomen valtio eroaa eu:sta.Se riittäköön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisekseen, kenraalilla ei ole varaa uskomuksiin. Hänen on tiedettävä.
Ai niin ja vielä. Näin vuokranantajan talon palavan kuukausia ennen tapahtumaa. Varoitin, ei uskonut. No, talo palo ja osa alivuokralaisten taloa.
Että kuka vielä haluaa näkijäksi, kun kukaan ei usko, paitsi sitten on ne, jotka tietävät?
Onko joku teistä puhunut Jeesuksen kanssa? Hän kertoi minulle, että kohta tapahtuu sellainen kuin tulsit meidän luokse, mutta sitä ei tarvi pelästyä.
N. viikko sen jälkeen tuli rintakipu, joka nousi kurkkuun. Luulin että sydäri. Kävi tarkastuttamas, ei ollu se, vaan ehkä närästystä. Ja se tapahtui erään histroriallisesti merkittävän hemmon synttärinä. Hän kerran (ennen tapahtumaa) kävi luonani, kyykistyi eteeni ja kysyi "Tiedätkö todella keitä he ovat?" Sanoin, että en todella tiedä. Hän nousi, kääntyi minusta pois päin lähteäkseen, ja sanoi "***** on puhdistettava uudelleen". - Anonyymi
Meille tuli taas näky että venäläisten murhaamia ja muumaalaisten on haudattu vuokra kasvimaa palstoille sinne kasvien alle multaan. Näkyy jopa siitä kun tökkii kasvimaan multaa osuu pehmeään ruumis muovisäkkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisekseen, kenraalilla ei ole varaa uskomuksiin. Hänen on tiedettävä.
Monet kenraalit uskoivat ristinuskon Jumalaan,Mannerheim luki joka päivä raamattua ja rukoili joka päivä.
- Anonyymi
Jesaja:
42:1 Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
42:2 Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
42:3 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
42:4 Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.- Anonyymi
Suomen Kansallinen Kokoomus Nousee ja Suomi eroaa eu:sta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Kansallinen Kokoomus Nousee ja Suomi eroaa eu:sta.
Sanna Marinin puolue kokee konkurssin,kun Jumala Lähtee liikkeelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin puolue kokee konkurssin,kun Jumala Lähtee liikkeelle.
Kun Jumalamme sotilaat äänestävät,kaatuu persut ja sdp,ei Wille Rydmanikaan enää ryhdy Kokoomustamme siipeilemään,vaan saamme Rauhan ja varmuuden,joten kevään vaaleissamme äänestämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Jumalamme sotilaat äänestävät,kaatuu persut ja sdp,ei Wille Rydmanikaan enää ryhdy Kokoomustamme siipeilemään,vaan saamme Rauhan ja varmuuden,joten kevään vaaleissamme äänestämään.
Rukoilkaamme herätyksemme puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilkaamme herätyksemme puolesta.
Se Tulee.

Myöskin lapsikasteesta jankkaavat katoavat,kun Herätys laajenee.
- Anonyymi
KUULES JESAJA ENNEN JEESUSTA TÄSSÄ ENNUSTAA JEESUKSEN TÄMÄ ON MINUN RAKAS POIKANI JOHON MINÄ OLEN MIELISTYNYT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilkaamme herätyksemme puolesta.
Jos nyt menette herättämään varkaita palauttamaan varastettua moskeijoilla synagogiin ja hellari vapareihin myös lestoissa on omat. Varastetun myynti ja väärennetyn rahan jakajat on eri seurakunnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskin lapsikasteesta jankkaavat katoavat,kun Herätys laajenee.
Lestat on vauvana kastettu mutta väärien oppien takia saatanalle laittajaiset aiheuttaa epäuskon syntiä.
- Anonyymi
???? Mikä on profeetta?
- Anonyymi
Se, joka ei puhu Jeesuksesta juur mitään, ja siks häntä ei uskota. Eihän Mooseksenlain kannattajatkaan uskonu Jeesusta, koska hän ei puolustanu lakia kuten kirjanoppineet, eikä puhunu Mooseksesta juur mitään. Hänet tunnistaa omasta tyylistään. Ja täällä olen jo tuonu sitä esiin. Mutta vielä ei ole hätää. Siks suurempaa mielenkiintoa tuskin tulee edes noit kauas saatuja näkyjä kohtaan.
- Anonyymi
Moni odottaa ihmeitten tekijää, profeettaa, jonka perässä sitten juostaan. Halutaan mieluisia profetioita ja voimaa ja voitelua. Kokemuksia lisää ja ilmestyksiä. Kelpaako uskoville nuhde ja kehoitus parannukseen, kun Jeesus tulee pian? Meillä on aihetta miettiä asioita vakavasti. Mutta moni ei ota vastaan nuhdetta. Onhan niitä paljon jotka enemmän luottavat ilmestyksiin ja profetioihin kuin Raamattuun. Ei ole uutta ilmoitusta vaan Raamatun ilmoitus on edelleen voimassa!
- Anonyymi
Näyttäs olevan jotakuinkin noin. Mutta:
"Ei ole uutta ilmoitusta vaan Raamatun ilmoitus on edelleen voimassa!"
En menis vannomaan. Ettehän te edes tunne raamatun ilmoitusta. Kun näkijä tulee, hän ei kelpaa, koska uskovat ovat 2000 vuotta häntä jäljessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttäs olevan jotakuinkin noin. Mutta:
"Ei ole uutta ilmoitusta vaan Raamatun ilmoitus on edelleen voimassa!"
En menis vannomaan. Ettehän te edes tunne raamatun ilmoitusta. Kun näkijä tulee, hän ei kelpaa, koska uskovat ovat 2000 vuotta häntä jäljessä.Kyllä me usein tarvitsemme erityistä "rhema" sanomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me usein tarvitsemme erityistä "rhema" sanomaa.
Tarvitsemme Pyhän Hengen Ilmoitusta päivittäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarvitsemme Pyhän Hengen Ilmoitusta päivittäin.
Tukholman profetia toteutuu ajallaan,kävi miten kävi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholman profetia toteutuu ajallaan,kävi miten kävi.
Kaikki profetiat,mitkä ovat Tulleet Jumalaltamme,toteutuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me usein tarvitsemme erityistä "rhema" sanomaa.
Kokeile rheman tilalle Jeesusta ja ristiin NAULITTUNA.
- Anonyymi
Onhan selvä että uudenliiton puolella on profeettoja!kaksi säkkipukuista profeettaa on uuden liiton puolella.näin on minun raamatuuni kirjoitettu,joku voi väittää vastaan mutta se on väärää opetusta.
- Anonyymi
Ajatellaanpa järjellä:
Hengellinen "Näky" kerrotaan aina jonkun suulla,eivätkä kuuntelijat näe tuota "Näkyä" kuin ainoastaan sen mukaan,millaiseksi sen näkevät omassa mielikuvituksessaan.
Kumman "Näky" on siis luotettavampi,parikymppisen intomielisen saarnaajan alun,joka on nähnyt yhden ilmestyksen,vaikkapa heikosta saviastiasta,vaiko Kansojen Profeetan joka Elian kaltaisena miehenä kertoo,mitä kuuli Sanoina Pyhästä Hengestä,taustallaan aiheeseen vuosikymmeniemmekin kokemus.- Anonyymi
Jumalamme Antaa pikkuhiljaa,sen mukaan mitä kestämme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalamme Antaa pikkuhiljaa,sen mukaan mitä kestämme.
Ennenkaikkea jatkakaamme vaellustamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennenkaikkea jatkakaamme vaellustamme.
Profeetan Merkki on jo euroopassa,eikä katolisen kirkon paavi voi mitään.
Z symboli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetan Merkki on jo euroopassa,eikä katolisen kirkon paavi voi mitään.
Z symboli.Eikö Aili Heinonenkin ole kuulemma tavannut Valtionpäämiehiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profeetan Merkki on jo euroopassa,eikä katolisen kirkon paavi voi mitään.
Z symboli.Ortodoksit vihaamassa katolisia kristittyjä sehän on harhaoppia sitten ja Jeesus käski rakastaa hänen omiaan.
- Anonyymi
Kuka on tämä Suomen Profeetta?
- Anonyymi
Muuan entinen luterilainen,joka nykyään ei enää kannata lapsi,vaan Todellista Pyhän Hengen Kastetta.
- Anonyymi
Joku Pohjalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku Pohjalainen.
Kirjoitteli täällä toistakymmentä vuotta sitten.
- Anonyymi
YouTube claus Möller
- Anonyymi
Henri Puumala on Suomen Profeetta.
- Anonyymi
Profeetta on henkilö,jonka Jumala On Voidellut virkaansa.
Profeetta tyypillisesti aiheuttaa myöskin hieman herätyksenkin Henkeä,vaan ennen kaikkea "valtion kelloa" siirretään tuleville vuosikymmenillemme. - Anonyymi
Tunsin fyysistä ahdistusta lukiessani tätä aloituksen eksytustä ja sen saamia vastauksia . Jumalan nimissä esiintyminen on vakava asia, josta varoitetaan ankarasti Raamatussa. Silti yhä uudelleen nousee sielultaan järkkyneitä ihmisiä, jotka julistautuvat profeetoiksi . Siinä on kiinni koko ikuinen elämä jos hän ei ole Jumalan profeetta vaan esiintyy sellaisena.
Onneksi en ole enää nykyään helluntailainen ja olen saanut rauhan elämääni luterilaisessa kirkossa- Anonyymi
Olet ilmiselvä trolli,joka tulit puolustamaan tänne Zelenskyin sotarikoksia.
Venäjä voittaa erityis/pelastus operaatiossa ja Suomen Helluntai Herätys Voittaa sieluja Kristukselle.
Sellaisia sieluja,jotka eivät halua kätellä lapsikastepappeja ilmaisen viinantilkan toivossa.
Sellaisia sieluja,jotka Kiroavat kalevalaa,sdp:tä ja muita vastaavia "hurmahörhöjä",jotka tulevat susina lammasten vaatteissa eksyttämään,jos mahdollista,Jumalan Valitut. - Anonyymi
Se fyysinen ahdistuksesi johtuu siitä,ettet rukoile tarpeeksi.
Sinun on käännyttävä ja rukoiltava Israelin Pyhää Jumalaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet ilmiselvä trolli,joka tulit puolustamaan tänne Zelenskyin sotarikoksia.
Venäjä voittaa erityis/pelastus operaatiossa ja Suomen Helluntai Herätys Voittaa sieluja Kristukselle.
Sellaisia sieluja,jotka eivät halua kätellä lapsikastepappeja ilmaisen viinantilkan toivossa.
Sellaisia sieluja,jotka Kiroavat kalevalaa,sdp:tä ja muita vastaavia "hurmahörhöjä",jotka tulevat susina lammasten vaatteissa eksyttämään,jos mahdollista,Jumalan Valitut.Juutalaiset on sekoillut tarpeeksi RIITTÄÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se fyysinen ahdistuksesi johtuu siitä,ettet rukoile tarpeeksi.
Sinun on käännyttävä ja rukoiltava Israelin Pyhää Jumalaa.Israelin jumalia on montakin kuten raha mutta TUSKA JA AHDISTUS ON PAHAN TEKIJÖILLÄ RAAMATUN MUKAAN. LOPETA PAHAN TEKEMINEN TUNNUSTA NE JA PALAUTA VARASTETTU SEKÄ VÄÄRENNETTY TUNNUSTA SE.
- Anonyymi
Vihdoinkin joku on esittänyt profetian, joka tapahtuu tulevaisuudessa. Tarkka päivämäärä ja profetian luonne vielä puuttuvat, mutta ehkä ne julkaistaan ennen kuin profetia toteutuu.
- Anonyymi
Tukholman profetian piti toteutua viidessä vuodessa eikä se ole toteutunut. Sehän tuli v. 1984.
- Anonyymi
"Tukholman profetia" ei ole edes aito, vaan sitä on vääristelty ja paranneltu vuosien aikana.
Sen sisältö ei ole Jumalan totuutta.- Anonyymi
Tukholman profetia kuulemma parhaillaan tekee työtään Kälviälläkin.
Voimakas Herätyksen Henki.
Ihmisiäkin kaatuilee(Siis Herramme vihollisia). - Anonyymi
Jokainen profetia on vajavainen,se on totta.
Mutta Tukholman profetiaa koskevia muita profetioita on tullut paljon.
Niissä kaikissa on ilmoitettu Tukholman profetian olevan Israelimme Elävältä Jumalaltamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen profetia on vajavainen,se on totta.
Mutta Tukholman profetiaa koskevia muita profetioita on tullut paljon.
Niissä kaikissa on ilmoitettu Tukholman profetian olevan Israelimme Elävältä Jumalaltamme.Kun tuo profetia murtautuu esille,Jumalamme Sulkee valheenpuhujien suut.
Lopullisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tuo profetia murtautuu esille,Jumalamme Sulkee valheenpuhujien suut.
Lopullisesti.Kansojen Profeetta ajaa naispapit pellolle koko Suomesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansojen Profeetta ajaa naispapit pellolle koko Suomesta.
Se on oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oikein.
Suomelle ja Venäjälle tulee hyvät välit,kunhan vasemmisto saadaan pois vallasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomelle ja Venäjälle tulee hyvät välit,kunhan vasemmisto saadaan pois vallasta.
Tehdään Suomestamme Kuningaskunta.
Rukoillen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehdään Suomestamme Kuningaskunta.
Rukoillen.Tehdään trans Sannasta olkipukki,ensi keväälle Pääsiäiskokolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehdään trans Sannasta olkipukki,ensi keväälle Pääsiäiskokolle.
Älkää häpäiskö Pääsisäiskokkoa.
Tehkää se nuotio sille olkipukille jonnekin hieman sivummalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholman profetia kuulemma parhaillaan tekee työtään Kälviälläkin.
Voimakas Herätyksen Henki.
Ihmisiäkin kaatuilee(Siis Herramme vihollisia).Saatana halusi olla Jumala ylistyksen johtaja. Kaatuneet ihmiset on gurujen eksytys budhan kundaliini.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen profetia on vajavainen,se on totta.
Mutta Tukholman profetiaa koskevia muita profetioita on tullut paljon.
Niissä kaikissa on ilmoitettu Tukholman profetian olevan Israelimme Elävältä Jumalaltamme.TUNNUSTAT SIIS TÄSSÄ VALHEPROFETIAT JUUTALAISELTA SYNAGOGALTA TULLEEKSI .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansojen Profeetta ajaa naispapit pellolle koko Suomesta.
JUUTALAISET SYNAGOGAT KYLVÄÄ TÄTÄ
- Anonyymi
Suomessa kun tulee Profeetan kokemat vääryydet ilmi,alkaa nk "päitä putoilemaan" (Toki ainoastaan kuvannollisesti) aika korkeiltakin paikoilta.
- Anonyymi
Se Profeetta on Henri Puumala.
Kirjoitteli tänne jo 2007.- Anonyymi
Suomen Profeetta sotii Putinin Venäjän kanssa Ukrainalaisen Zelenskyin natsiarmeijaa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Profeetta sotii Putinin Venäjän kanssa Ukrainalaisen Zelenskyin natsiarmeijaa vastaan.
Kaikki Suomen Oikeistossa ovat Ukrainan demareita,myöskin siis Zelenskyitammekin vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Suomen Oikeistossa ovat Ukrainan demareita,myöskin siis Zelenskyitammekin vastaan.
Suomessa muuttuu koko historia,koska 1900 luku vaipuu unholaan.
- Anonyymi
Jumalamme Siunatkoon alkavan herätyksen.
- Anonyymi
Oikein! Mutta herätys tarvitsee rukousta paljon!
- Anonyymi
Katoliset ei ole mikään eksyttäjä heillä on evankeliumin julistus työ ja ovat pojan uskossa. Niitä arabien muslimien lahkoja siellä ei pidetä kuin haaraliikkeenä niillä on omat tapansa riehua.
- Anonyymi
Katolisten haaraliike muhamettilaiset kyllä kieltävät Jeesuksen Jumaluuden,kuten paavinsakin.
- Anonyymi
Kyseessä on Marin jota seuraa jauhojengi ovat tulossa Kallion kaljakapakasta aamuyölla ja menossa jakamaan demarien vaaliesitteitä.
- Anonyymi
helluntailaiset taas kalja-höpinöissään, ei ne muusta nuo helluntailaiset niin paljon puhukaan kuin kaljasta ja alkoholista, onko helluntailaisuus sama kuin AA-kerho ???
- Anonyymi
Sori. Profeetalla ei enää nouse.
- Anonyymi
Nousee.
- Anonyymi
Soot täysiin vääräl palstal, sekopää uskis. Mee omies joukkohon, julistamahan revankeilumias.
Täss on ilmassa sellainen ylpeä ilmapiiri että Suomalaiset on niin erikoisia että me ollaan Israelin vastavia ja tietysti nousee Jeesus tästä kansasta joka alkaa puhua!
Ehkä Marin on se antikristus joka pyrki Eu.hun tai joku vastava profetta joka kertoo miten hän lopettaa maiilman sodat niinkuin Marin. Ja huh. Vaikka ollaan sinisilmäistä kansa väriltään. Ei aivot siltitarvi olla sinisiä. Kysykäämme kaikki Jumalalta niinkuin Paavali teki ja pärjäis hyvin..- Anonyymi
Niin...Jumalammehan On Kokoomuslainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin...Jumalammehan On Kokoomuslainen.
Joo.
Järkyttävä..
- Anonyymi
Onko se profeetta sanna marin?
- Anonyymi
Sanna Marin on suoraan sanottuna verrattavissa Raamatun Iisebeliin.
Yhtä häikäilemätön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin on suoraan sanottuna verrattavissa Raamatun Iisebeliin.
Yhtä häikäilemätön.Suomen Profeetta on saanut profetian mukaan Parantamisen Lahjan.
- Anonyymi
Matt.21:1-9 Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: Menkää kylään, joka on edessänne, niin kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: Herra tarvitsee niitä; ja kohta hän lähettää ne. Mutta tämä tahahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla. Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa! Ja kun hän tuli Jerusalemiin, joutui koko kaupunki liikkeelle ja sanoi: Kuka tämä on? Niin kansa sanoi: Tämä on se profeetta, Jeesus, Galilean Nasaretista.
- Anonyymi
Jes.62:11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen tdellänsä. Sak.9:9 Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuise, tytär Jerisalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalle. Joh.12:12-15 Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, niin he palmunpuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas! Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on: Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä. Ps.118:24-25
- Anonyymi
Jes.40:10 Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallisee. Katso, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
- Anonyymi
Hallelujaa,Aamen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallelujaa,Aamen.
Herätys alkaa.
- Anonyymi
Dr Owuor on ilmoittanut olevansa ne kaksi säkkipukuista profeettaa. Hän on myös sanonut olevansa väkevin voideltu jolla on erityinen voima. Sitä ei ole ollu muilla ennen Owuoria.
Nyt äkkiä Afrikkaan hakemaan supervoitelua. Monet ovat jo siellä käyneet.- Anonyymi
Henri Puumala sanoi,ettei Ovuor ole Profeetta.
Muutoin saattaa olla Jumalamme Käytössään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henri Puumala sanoi,ettei Ovuor ole Profeetta.
Muutoin saattaa olla Jumalamme Käytössään.Kukapa noista ottamaan selvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukapa noista ottamaan selvää.
Profeetta tulee olemaan tummaihoinen nainen, ei vaalea eikä mies.
- Anonyymi
Rukoilkaa sairaiden puolesta.
- Anonyymi
Kun Sanna Marinin hallitus kaatuu,saamme Suomeemme Voimakkaan Herätyksen.
Silloin syödään useammissakin kodeissa Valkoposkihanhien rintalihojaan.
- Anonyymi
Kyllähän totta kirjoitelet,herätyksiä tulee,mutta melkein 100% varmuudella vasta ahtaiden aikojen koittaessa,Suomen miehityksen,kenties vielä venäjälle viestien aikana,merkit viitaavat siihen suuntaan,ei ole rukoilijoita näköjään tarpeeksi ,?
- Anonyymi
Eikös tuo Niilo Rantala ole pedofiili? Muistan tämän seurakunnan ukkelin tuosta naamasta, ja yli laudassa on yhä niitä vanhoja kirjoituksia tuon lapsen koskemisista.
- Anonyymi
No,jokos se Antero Laukkanen on parantunut?
- Anonyymi
Tämä vuosi 2023 on Herramme vuosi.
Syyskuun profeetalliben vallankumous on alkanut. - Anonyymi
Nyt On Pyhää Henkeä Liikkeellä.
- Anonyymi
Suomen Profeetta Ilmoitti Jumalamme Suunaan,lokakuussamme 2023:
70 000 uutta sielua Suomen Helluntaiherätykseemme. - Anonyymi
Profeetta sanoi,ettei aio mennä aikuiskasteelle.
Viisas teko. - Anonyymi
Nytkö se kauan odotettu herätys alkoi?
- Anonyymi
"on kuulemma"
No jopa on uskottavaa kun "on kuulemma".
TODISTETTAVISSA "on kuulemma" ja tuollainen todiste puhuu puolestaan tuon asian uskottavuudesta. - Anonyymi
Kyllähän se kuulemma näin on.
Ei ole mitään Suomen Profeettaa julkisuudessa.
Tukholman profetia on erehtymätön ja odottaa ilmestymistään.
Naisportot saavat luterilaisessa kirkossa Tuomionsa,suoraan Jumalalta.
Verinen Evankeliumi Nousee ja Parantaa kansakunnan haavat.- Anonyymi
Se jo että sanoo jotain nykyajan ilmestystä "erehtymättömäksi" on melkoinen varoitusmerkki. Tai ainakin pitäisi olla. Sori nyt vaan, mutta Vanhan Liiton kannet ovat jo sulkeutuneet eikä Jesajan tai Danielin kaltaisia, suoraa Jumalan tahtoa kansalle ilmoittavia liittoprofeettoja ole.
- Anonyymi
Näin on.
Nyt on jo marraskuu 2023 ja näinollen herätyksen kolmas kuukausi.
Ensi kuussa Antero "Mooses" Laukkasen pitäisi nousta pyörätuolistaan. - Anonyymi
Tunne etsikkoaikasi.
- Anonyymi
Kohta on jo joulukuu.
- Anonyymi
Tukholman profeetta asuu hyvinkäällä. 5 vaille valmis aloittamaan. Keväällä aloittaa työnsä profeetan virassa. Puhdistaa ev.lut kirkon, muuttaa nimeksi ekklesia ja kutsuu vapaat suunnat laittamaan laput luukulle ja tulemaan puhdistettuun kirkkoon joka ensimmäistä kertaa julistaa Jumalan valtakuntaa, kokonaista evankeliumia. Yksi oppi, yksi sydän. Sen jälkeen laittaa eduskunnan polvilleen muuttamaan lait suojaamaan seurakuntaa ja poistamaan lait jotka ovat syntiä. Sen jälkeen laittaa median kontilleen, yle, hesari jne. Tekee tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Kyllä tätä on rakkaat veljet ja sisaret odoteltukin.
- Anonyymi
Onko tämä profeetta se juutalainen?
- Anonyymi
Suomen Profeetta ei ole koskaan asunut Hyvinkäällä.
Asuu tällä hetkellä Helsingissä,huhujen mukaan asunnottomana.- Anonyymi
Kyllä kai minä itse parhaiten tiedän, missä asun lihani puolesta eli Hyvinkäällä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kai minä itse parhaiten tiedän, missä asun lihani puolesta eli Hyvinkäällä
Ja jos ymmärrätte lukea niin kuin on kirjoitettu niin tuossa edellä oli myös jatko siihen mitä aloitettiin 1984
- Anonyymi
Näen mustan ison mustekalan makaavan Iranin päällä. Se liikkuu hieman joka suuntaan ja kasvaa. Mutta sen lonkerot ovat monet ja ympäri maailmaa. Lonkerot ovat häntäpäässä muurahais....miten sen nyt selittäs....lonkerot muuttuvat muurahaisiksi.....kun mustekala itse ryhtyy sotaan lähialueilla, käyvät muurahaiset aseisiin ympäri maailmaa ja tappavat minkä ehtivät
- Anonyymi
Väärä profeetta Hyvinkäällä.
Mustekalasta ei irtoa muurahaisia.
Siitä tulee mustetta.
Ankeriaista saadaan sähköä.
Sargassomereltä tulee nahkiaisia.
Tuo nk.ennustus tulee myöskin sieltä. - Anonyymi
Minä olen Suomen Elia. Minä nousen Bemalle ja laitan Suomen uskovat ojennukseen ja teen valmiiksi suurta herätystä varten
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä542876040% kansasta pitää Yleä selkeästi vasemmistolaisena
Vähän kylmä suihku epäilijöille. "Yle Uutiset sijoitettiin kyselyssä suurista medioista selvästi eniten vasemmistolaise2661674- 1191490
Suomessa miesten työttömyys on korkeinta koko EU:ssa. Hienoa Orpo-Purra
Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiai1851484Hokki on konkurssissa!
Aivan uskomattoman hienosti on lähtenyt rahoituskierros käyntiin! ❤️ https://hokki.fi/ajankohtaista/hokki-kainuu-oy-hak561458- 3351211
Vasuri ehdokas pilaa koko puolamgan.
On siinä vasureilla Kova riita pukari ehdokkaana vaaleissa. Jos "pääsisi" ei yhtään kokousta ettei tule valituksia. Eikö571111Olet kaikella todennäköisyydellä
Ainut ihminen tällä pallolla, josta menen täysin hämilleni ja tuntuu että ÄO laskee samantien neandertalin tasolle. Kaik391085- 791039
Kyllä on paha mieli
Olen niin luottavainen kaikesta huolimatta ollut sinuun. Luottanut että välität ihan oikeasti etkä halua minua satuttaa.25993