Stockmannin kannattaisi lopettaa tavaran myynti. Hassaavat vain omat rahat

Anonyymi

Jos olisin stockmannin omistaja niin en kyllä jatkaisi vähittäismyyntiä ollenkaan, helsingin liikkeen myynti rakennuksineen jollekin "sijoittajalle" tai tilalle asuntoja, niiden vuokraus.

Eivät tule menestymään koska eivät erotu tuotteilla muista, hintaa liikaa samoista tuotteista. Sekä kauppaan on hankala mennä, aika ajaa ohi varsinkin aivan keskustoissa olevissa "tavarataloissa" ja muissa kaupoissa. Tosi iso osa ihmimistä jolla on vähänkään matkaa kaupalle sen kulkeminen keskustaan, parkkipaikkojen etsiminen , maksaminen, ruuhkassa, sumpussa on iso este. Elämisessä moni hakeea rauhaa.

En myös usko että lähialuella asujien määrä on riittävä, se on aika pieni. Se olisi jo näkynyt aikaisemmin.

Kasvava määrä ostelee kotisohvalta rauhassa koko netin valikoima edessä ja mahdollisesti vielä kotiinkuljetuksella tai noutopisteeseen josta voi rauhassa hakea kun sopii itselle.

Pelkästään vaatteiden myyntiin perustuva stockmann nettikauppa ei tulisi menestymään vaikka kysyntä kasvaa online kaupassa kokoajan paljon koska on jo näitä koko euroopassa toimivia isoja nettikauppoja jotka on haistaneet nämä markkinat jo ajat sitten 10 vuotta sitten. Tietävät että vaattekauppa siirtyy nettiin koska ei rajaa mitä myy tai valikoiman laajuus. Ja kapea puuttuvat valikoima on haitta kaupalle. Stockmannin kauppa kaatuisi tuotevalikoiman puutteeseen ja hintaan.

Vähän kaikenlaista tavaraa myymä verkkokauppa suomessa vaatisi laajan tuotevalikoiman ja myyvien tuotteiden pysyvyys ettei valikoima vaihtele paljon. ( kärkkäisen verkkokauppa on miehittää jo tätä pallia isolla myynnillä) jos vielä kärkkäinen panostaa tuotevalikoimaan ja vähentää vaihtuvuutta, lisää hyvää hinta/laatu tuotetta niin ei suomeen mahdu toista toista samankokoista onlinen kauppaa. Elektroniikka puoleen keskittyviä kauppoja on myös ollut pitkään, eli sielläkään ei ole tilaa.

En usko että lähialuella asujien määrä on riittävä, se on aika pieni. Vanhemmat ihmiset jotka ei ole vielä nettiä käyttänyt ostavat varmasti lähes kaiken kivijalasta.

Kasvava määrä ostelee kotisohvalta rauhassa koko netin valikoima edessä ja mahdollisesti vielä kotiinkuljetuksella tai noutopisteeseen josta voi rauhassa hakea kun sopii itselle.

Tietysti ihmiset löytävät vielä usein lisäksi Ebayn DE, UK, Usasta kaupoilta, ostavat eriä ja myyvät usein hyvällä hinnalla. Useimmat kengät on tullut tuolta ebayn kauppaalustalta löydettyä oli sitten laadukkaat samat lenkkarit puoleen hintaan kivijalasta, tai ne oikeaa nahkaa olevat varsikengät amerikkalaisen merkin takaan. Suomesta ei löydy K, Marketin liikkeiden vaatepuolelta ja online vaatekaupoissa isoja puutteita ( aikaisemmin kerroin että ulkomailla panostetaan enemmän mitä myydään )

4

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palataan vielä tähän stockmannin tilanteeseen. Kävin verkkokaupassa selaamaassa tuoteryhmiä ja paistaa erittäin vajavainen roiskittu valikoima. Tosi iso firma ja vanha niin tuntuu kummalta, miksi eivät otat myymiä tuotteita myyntiin? ilman niitä ei tule rahaa ja asiakkaita.

      Otan yhden esimerkin

      Esimerkiksi listaavat piha/puutarha osion ja työkalut

      Siellä on käytännössä kourallinen tuotteita ja puolet ei ole työkaluja.

      https://www.stockmann.com/category/koti/puutarha/tyokalut?categories=Koti/Puutarha/Työkalut&available_at_locations=all&sort=recommended&page=1&nodeHash=65bbac5c890b4b07

      Puuttuu ne kaikki myyvät tuotteet, jos stockmann haluasi rakentaa kaupan jossa on ostajia ja erottua. Ottaisin myyntiin wolf carten, gardena, felco, tuotemerkkien tuotteita ja että jokainen piha/puutarhan tarvittava tavara, työkalu on myynnissä. Jos joku haluaa esim ostaa sumutinpään kasteluletkuun niin se löytyy.

      Sama juttu muissa osioissa, pitää ottaa myyntiin näitä myymiä laadukkaita tuotteita joilla rakennetaan valikoima. Puutteita stocmannilla kaikissa osioissa, esim miesten kenkien valikoima niin onneton että pienessä ebay tilin omistajan kaupassa on parempi valikoima kenkiä josta ostan.

      Stockmannilla näkyy oleman iso liuta johtajia! kun katsoo stockmann taloustiedot, verkkokauppa on kuin tietämättömän kädet pystyyn nostetaan henkilön kasaama ( ei kauppamiehen )

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo stockan taru ole ryssitty.
        Osaaminen ja luovuus katosi jo kaikesta päätellen firmasta jo kauan sitten.


    • Anonyymi

      Eikös tuo käytännössä tarkoittaisi sitä, että olisi helpompaa myydä kaikki ja jakaa jäljelle jäävä osinkona omistajille ja lopettaa koko pulju.

      Hesa ei tarvitse tavarataloa.

      • Anonyymi

        Pitäisi olla stockmann jonkun henkilön / muutaman omistuksessa niin tahtoa olisi rakentaan oikeasti valikoima joka myy ja ihmiset tulevat ostamaan. Pörssiyhtiön ongelma on että päätöksiä tekeville aivan sama kunhan palkka juoksee eikä katsota mitä tuodaan kauppaan. Myös sille seka

        Helsingin / ympäristön alueella ostovoimaa? ja varsinkin paljon ihmisiä, luulisin että hyvin järjellä tehtyille kaupoille ja tuotevalikoimalle "laatumerkit, tuotteet" jotka on keskittyneet johonkin tuoteryhmään olisi ostajia. Ei kyllä auta että kauppaan ostellaan joltakin suomalaiselta import firmalta samoja tuotteitta kuin muilla sekatavarakaupoilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8143
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2482
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      71
      846
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      843
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      806
    6. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      802
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      793
    8. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      766
    9. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      760
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      693
    Aihe